TOINEN NÄYTÖS.
Sama huone. Keskellä pöytä, jolla on samppanja-pulloja sekä jälkiruokaa. Rouva, Signe, tyttö ja palvelia puuhailevat pöydän ympärillä. Oikealta kuuluu vilkas keskustelu, pari kertaa suuri nauru.
Ensimäinen kohtaus.
Rouva. Signe.
ROUVA (väsyneenä). Nyt pitäisi, mielestäni, kaikki olla valmis.
SIGNE. Tämäpä on pitkällinen päivällinen.
ROUVA (katsoen kelloonsa). Niin, jälkiruokaa varten jääpi ainoastaan puoli tuntia, jos konsuli Lind aikoo lähteä kello 5. (Ulkona hiljaa).
SIGNE. Nyt ne lopettivat! — Kuulethan, ne nousevat pöydästä. (Kova hälinä ja keskustelu, tuolit lykätään sivulle — ulkona). Tuossa ne jo ovatkin!
ROUVA. No, mennään me sitte sivulle.
(Tyttö perimmäisestä ovesta pois; Signe tukee äitiään, menevät.
Palvelia aukasee samppanja-pulloja).
Toinen kohtaus.
Ensin tulee Tjoelde seuraten konsuli Lind'iä, jonka kuullaan vakuuttavan Tjoeldelle, että päivällinen oli oivallinen, ja tämän vastaavan, että se nyt oli sen mukaan, mitä pienessä maaseutukaupungissa voipi saada! Molemmat katsovat kelloonsa; on ainoastaan lyhyt puoli tuntia aikaa jälellä; Tjoelde pyytää häntä jäämään edes seuraavaan laivaan, mutta turhaan. Näiden kantapäissä kauppiaat Holm ja Ring kiihkeästi keskustellen puutavaroiden hinnoista; edellinen arvelee niiden vieläkin hälvenevän, jälkimäinen nousevan, ja aivan pian; puut ovat muka suora vastakohta hiiliin ja rautaan, jota jälkimäinen mitä kiivaimmin väittää. Heti näiden jälestä pappi, jota seuraa talon vävy.
Edellinen vakuuttaa jälkimäiselle, joka on vähän väsynyt nauttimisesta, ett'ei hänellä ole mitään tuota asiata vastaan, kun pitäjäläiset vain maksavat lailliselle papille palkan, joko he sitte käyttävät toista eli ei; — sillä joka asiassa pitää olla järjestys, niinkuin juuri järjestys on pääasia Jumalan valtakunnassa. Hamar koettaa pistää sanoja Voilakasta sekaan, vaan onnistumatta. Samassa Knutzen ja Falbe kiistassa eräästä tanssiattaresta, jonka Falbe on nähnyt Hampurissa, ja joka hypähti kolme kyynärää korkealle, jota toinen ottaa epäilläkseen; mutta eihän siinä saata epäilys tulla kysymykseenkään, koska Falbe kerran on syönyt päivällistäkin samassa yhteispöydässä, kuin mainittu tanssiatar. Finne, Knudsen, Jakobsen heti jälessä. Jakobsenin kuullaan lupaavan päänsä pantiksi. Nyt on hänellä muka oikein, — vaan toiset kuuluvat suurella innolla vakuuttavan, etteivät ollenkaan ole väittäneet asiata siksi, miksi Jakobsen on sen ymmärtänyt; — mutta Jakobsen voipi vakuuttaa, että hän antaa peijakkaan sille, mitä he ovat väittäneet, ja että hänen isäntänsä on nerollisin kauppias; rehellisin mies koko maailmassa — ainakin Norjan maassa. Ylä-tullipalvelia Pram kävelee yksinään syvissä, sisällisissä mietteissä. Kaikki puhuvat yht'aikaa.
TJOELDE (kilistää lasin reunaan). Herrani! (Äänettömyys. Ainoastaan
Falben ja Jakobsenin ääni kuuluu vielä, heitä vaikitetaan). Hyvät
Herrat! Valitettavasti kyllä, on päivällinen vienyt paljon aikaa — —
KAIKKI (yhdestä suusta). Ei, ei!
TJOELDE. Kunnioitettava vieraamme jättää meidät, sen pahempi, jo lyhyen puolen tunnin päästä. Suokaa sentähden sanoani pari sanaa, tarjotessani jälkiruokaa. — — Hyvät Herrat! Meidän seurassamme on tänään ruhtinas. Sanon: ruhtinas. Sillä jos on totta, että rahat hallitsevat koko mailmaa, — ja se on totta, hyvät herrat! —
PRAM (nojaten käsillään pöytää vastaan, etumaisena, sanoo juhlallisesti, vaan tyynesti). Niin.
TJOELDE. — niin on hän ruhtinas! Meillä ei ole ainoatakaan suurempaa yritystä, jota hän ei ole perustanut, — tarkoitan, kirjoittanut nimensä alle!
PRAM (aikoen juoda Lind'in maljan). Hra konsuli, saanko kunnian!
USEAT. Hss!
TJOELDE. Niin, hyvät herrat, kaikessa, mikä toteutuu, on hänen nimensä.
PRAM. — Hänen nimensä.
TJOELDE. Eikö hän siis ole ruhtinas?
KIMEÄ ÄÄNI. (Falben) On!
TJOELDE. Hyvät herrat! Nytkin vaikuttaa tämä nimi jälleen mahtavasti, voin sanoa luomisvoimalla oloihimme. Minä sanon, tällä hetkellä on hän maamme suurin hyväntekiä.
PRAM. Suurellista.
TJOELDE. Hälle malja! Kukoistakoon hänen elämänsä ikuisesti, olkoon hänen nimensä kuolematon Norjan maassa! Eläköön hra konsuli Lind!
KAIKKI. Eläköön hra Konsuli Lind!
(Kilistellään yleisesti).
TJOELDE (Hamar'ille, jonka vähän epähellästi vetää esiin, toisien katsoessa parastaan). Mutta minne jäi kunnia-laukaus?
HAMAR. (Kauhistuen) Totta sekin! (Syöksyy ikkunan ääreen, takaisin). Minull' ei ole nenäliinaa. Minä panin sen varmaankin takaisin tuonne pöydälle.
TJOELDE. Ota minun! (Etsii sitä). Sinuun ei voi vähintäkään luottaa!
Nyt tulee kunnialaukaus myöhään. Nuhjus!
(Hamar viittaa hurjasti nenäliinallaan. Vihdoinkin kuuluu laukaus.
Kauppiaat seisovat ryhmässä, desserti-lautaset kädessä).
HOLM. Tuo taisi tulla vähän myöhään.
KNUTZEN. Der prosit, der kommt spät — —
RING. Kuitenkin on se hyvin merkillinen momentti — —
HOLM. — — mutta hyvin odottamaton.
KNUTZEN. Tykkien jyrinällä näyttää isäntä mahtiansa miehelle, jota on vetänyt nenästä!
RING. Noo, —
TJOLDE. Hra Konsuli Lind suvaitsee hyväntahtoisesti esitellä maljan.
(Kaikki järjestävät itseään kunnioittavassa hiljaisuudessa).
LIND. Kunnioitettava isäntämme on mielistelevin sanoin esitellyt maljani. Siihen sanon ainoastaan, että suuret omaisuutemme uskotaan meille varsinkin siksi, että niillä edistäisimme ahkeruutta, neroa ja suuria yrityksiä.
PRAM (entisessä asemassaan). Jalot sanat!
LIND. Minä olen ainoastaan omaisuuden haltia, usein heikko ja lyhytnäköinen.
PRAM. Kaunista!
LIND. Mutta tuskin erehtynen, sanoessani, että hra Tjoelden suurellisella vaikutuksella, jota meidän kaikkien tulee kunnioittaa, on jykevä perustus ja pohja; sillä sitä ei tällä hetkellä voine kukaan päättää paremmin kuin minä. (Kaikki katselevat toisiaan kummastellen). Sentähden saatan sanoa, että hänen vaikutuksensa on tämän kaupungin, tämän seudun, tämän maan onneksi, — jonka vuoksi se myöskin nerokkaisuudessaan ja voimassaan ansaitsee apua. Talon onneksi!
KAIKKI. Talon onneksi!
(Hamar viittaa, laukaus).
TJOELDE. Minä suuresti kiitän teitä, hra Konsuli! Olen syvästi liikutettu.
LIND. Tuo ei ollut muuta, kuin mitä todeksi tiedän, hra konsuli!
TJOELDE. Kiitos! (Hamar'ille) Panetko sinä kanuunat jyskymään isännän kunniaksi? Nahjus!
HAMAR. Joka maljallehan piti laukaus tuleman?
TJOELDE. No, sinä nyt olet semmoinen —!
HAMAR (its.). Kyllä minä tässä kauvemmin — —!
HOLM. Se on siis toteutunut todellisuus?
KNUTZEN. Fait accompli! Tuo malja vakuutti Tjoeldelle 100,000 spd. — vähintäinkin!
RING. Tjoelde on ylen älykäs mies! Sen olen aina sanonut!
(Falbe näkyy kunnioituksella juovan Lind'in kanssa. Jakobsen
tulee etu-alalle keskustelemaan Knudsenin kanssa).
JAKOBSEN (hiljaa). Siinä ei ole enemmän totta, kuin tuossa noin! (viite).
KNUDSEN. Mutta, hyvä Jakobsen, te ette käsitä minua!
JAKOBSEN (korkeammin). Käsitämpä, saakur' vie, käsitänkin, minä tunnen väkeni!
KNUDSEN. Älkäähän toki puhuko niin kovaa, ihminen!
JAKOBSEN (vielä korkeammalla äänellä). Mitä minä sanon, sen saapi joka ihminen kuulla.
TJOELDE (melkein samassa). Hra pastori on pyytänyt sananvuoroa.
JAKOBSEN (oikein kovaa). Pitääkö minun vaieta, kun mokoma saakelin — —
TJOELDE. (Käskien) Hra pastori puhuu!
JAKOBSEN. Anteeksi!
PAPPI. Tämän talon sielunpaimenena on minun suloinen tehtäväni siunata lahjoja, joita niin runsaasti sataa isännälle ja ystäville; — tulkoot ne sielun todelliseksi hyväksi ajassa ja iankaikkisuudessa!
PRAM. Amen!
PAPPI. Minä otan juodakseni kolpakon rakkaiden lapsien — ihanien neitosten muistoksi, joiden tulevaisuuden olen liittänyt rukouksiini rippikoulunajoista saakka, — tuosta unohtumattomasta ajasta, jolloin talo ja sielunpaimen niin sydämellisesti liittyvät toisiinsa.
PRAM. Ah, niin!
PAPPI. Kasvakoot ne edeskinpäin totisessa Jumalan pelvossa, nöyryydessä ja kiitollisuudessa rakkaita vanhempiansa kohtaan!
KAIKKI. Neiti Valborg, neiti Signe!
HAMAR (pelästyen). Pitääkö mun pamauttaa —?
TJOELDE. No, mene nyt —!
HAMAR. Kyllä minä tässä kauvemmin —!
TJOELDE (samassa). Minä kiitän teitä, hra pastori! Minä toivon, niinkuin tekin, että sydämellisyys joka tähän saakka on tässä talossa vallinnut lasten ja vanhempien välillä — —
PAPPI. Niin, minun on aina ollut hupaista tulla tänne näihin hauskoihin — —
TJOELDE. Saanko kunnian juoda kanssanne lasin?
PAPPI. Minä vakuutan; Champagne, Champagne on mainion jaloa.
LIND (Holmille). Mutta teidän sananne pahoittavat mieltäni. Tämä seutu, joka on niin suuressa kiitollisuuden velassa Tjoeldelle, palkitsee hänet niin muodoin ilkeimmällä kiittämättömyydellä?
HOLM (matalalla äänellä). Häneen ei voi koskaan oikein luottaa.
LIND. Todellakin? Olenhan minä kuullut häntä suuresti kiitettävän.
HOLM (kuin edellä). Te ymmärrätte väärin. Minä tarkoitan, hänen asiansa ovat — — —
LIND. Hänen asiansa? — Kadehtimista! Usein kohdellaan aivan pahoin niitä, jotka toimeliaisuutensa kautta kohoavat toisia korkeammalle.
HOLM. Minä en suinkaan millään tavoin — — —
LIND (vähän nureillaan). Sitä en tarkoita. (Poistuu hänestä).
JAKOBSEN (jonka kanssa Tjoelde on juonut lasin). Hyvät herrat!
KNUTZEN (sivumennen Holm'ille). No, saapiko nyt tuo törkiö todellakin sananvuoron! (Lind'in edessä) Saanko, hra konsuli, kunnian juoda maljanne? (Useammat tahtovat puheella estää Jakobsen'ia).
JAKOBSEN (hirveän kovaa). Hyvät herrat! (Äänettömyys. Jakobsen jatkaa tavallisella äänellä; murteellisesti). Suotakoon yksinkertaisenkin miehen sanoa sananen tässä juhlallisessa tilaisuudessa.
Kun minä tulin konsuli Tjoelden palvelukseen, olin pieni piimäsuu, aivan köyhä; mutta hän on vetänyt minut loasta. (Nauravat) Minä olen nyt — — se, mikä olen, hyvät herrat! Jos siis kukaan voipi puhua konsuli Tjoeldestä, olen minä ensimäinen; sillä minä tunnen hänet. Minä tiedän, että hän on kelpo mies.
LIND (Tjoeldelle). Lapsilta ja päihtyneiltä — —
TJOELDE (hymyillen). Kuulee totuuden!
JAKOBSEN. Moni on, joka sanoo yhtä ja toista, — ja hällä on tietysti vikansa, hälläkin. Mutta kun minä olen näin hienossa seurassa, sanon ainoastaan: Tjoelde on, piru vieköön, paras koko tästä roskaväestä! (nauravat).
TJOELDE (ystävällisesti). No, no — jo riittää, Jakobsen!
JAKOBSEN. Eipä riitäkkään. Sillä me olemme unohtaneet yhden maljan, vaikka olemme yllin kyllin syöneet ja juoneet jok'ainoa.
(Nauravat, Falbe taputtaa käsiään ja huutaa bravo).
JAKOBSEN. Niin, ei se ole mitään naurettavaa, se, sillä minä tarkoitan rouva Tjoelden maljaa, sitä emme ole juoneet!
LIND. Bravo!
JAKOBSEN. Minkälainen hän on vaimona ja äitinä, — niin, minä sanon, mikä tosi on, hän tässä saapi toimitella ja puuhailla, on kivulloinen, kärsii eikä hiisku sanaakaan. Jumala häntä siunatkoon, sanon minä — enkä enää muuta sanokkaan.
USEAT. Rouva Tjoelden malja!
PRAM. Hyvin — Jakobsen!
(Ottaa hänen kätensä. Konsuli Lind lähenee, Pram väistyy kunnioituksella).
LIND. Saanko juoda kanssanne, Jakobsen?
JAKOBSEN. Kiitoksia paljon. Minä olen ainoastaan yksinkertainen mies.
LIND. Mutta kelpo mies, — maljanne!
(Yleinen juonti, samassa näkyy pursi laskevan rantaan, verannan eteen. Kuusi miestä nousee ja tekee kunnioitusta airoilla meriväen tapaan. Sannaes seisoo perällä lipun alla).
HOLM. (Kuiskaa) Tjoelde tietää kyllä, mitä tekee; milloin kutsuu
Jakobsen'in seuraan!
KNUTZEN. Kas pursi, pursi!
RING. Tjoelde on ylen älykäs mies; — ylen älykäs mies!
(Naiset nousevat rappusia ylös oikealta).
TJOELDE. Hyvät herrat, erohetki lyö; naiset näkyvät tulevan sanomaan jäähyväisensä korkeasti kunnioitettavalle vieraallemme. Me kokoonnumme viimeisen kerran hänen ympärilleen, — meidän ruhtinaamme! Hyvät herrat! Me kiitämme häntä, me kunnioitamme häntä, lausumalla kolme kertaa kolmet "hurra"!
(Huutavat yhdeksän kertaa '"hurra"; Pram puolen kymmenettä).
LIND. Minä kiitän, hyvät herrat! Aika on tärkki; mun täytyy ainoastaan sanoa jokaiselle erityisesti jäähyväiseni! Hyvästi, arvoisa rouva! Vahinko, ett'ette kuullut mainiota maljaa, joka Teille esitettiin!! Tuhannen kiitosta tästä kerrasta! Suokaa anteeksi! vaivanne minun tähteni! — Jääkää hyvästi, neiti!! Valitettavasti kyllä ei mun ollut kunnia heti tutustua kanssanne, te näytätte niin iloiselta! Mutta kun, niinkuin sanoitte, pian tulette kaupunkiin. — — —
SIGNE. Niin on mun kunnia tulla tervehtimään rouvaanne?
LIND. Tuhannesti kiitän — tervetuloa! (Valborg'ille) Neiti, ettekö voi hyvin?
VALBORG. Voin.
LIND. Te näytätte niin totiselta? (Kun ei Valborg vastaa, vähän kylmästi). Hyvästi, neiti! (Hamar'ille) Hyvästi, hra — — hra — — —
TJOELDE. Kavalleria-luutnantti Hamar.
LIND. Niin, tehän äsken puhuitte mulle hevosesta, — talon vävy! —
Anteeksi etten — —
HAMAR. Ei tee mitään!
LIND. Hyvästi!
HAMAR. Onnea matkalle, hra konsuli!
LIND (kylmästi Holm'ille). Hyvästi, hra kauppias!!
HOLM (erinomaisen kohteliaasti). Sydämestäni toivotan onnea hra konsulin matkalle!
LIND. Hyvästi, hra tullin yläpalvelia!
PRAM (pitää hänen kättään, tahtoisi sanoa jotain; vaikenee. — Vihdoin). Saanko luvan kiittää Teitä tästä — tästä — — — saanko luvan kiittää Teitä tästä — tästä — —
LIND. Te olette varmaankin kelpo mies!
PRAM (helpommalla mielellä). Ompa iloista, että olen! Kiitos!
LIND (Knutzen'in edessä). Hyvästi, hra kauppias — — —
KNUTZEN (äkkiä). Knutzen —
PRAM. — - z:lla.
LIND (Knudsen'ille). Hyvästi, hra — —
KNUDSEN. — — myöskin Knudsen.
PRAM. — — s:llä.
LIND (Falben edessä). Hra —?
FALBE. Hra Falbe — asiamies Falbe.
LIND. Hyvästi, hra asiamies Falbe! (Ring'ille) Hauskaa, nähdä hra konsulia noin terveenä, ja raittiina!
RING (kumartain syvään). Samalla tavoin!
LIND. Hyvästi, hra pastori!
PAPPI (pitäin hänen kättään, juhlallisesti). Saan toivottaa Teille onnea ja menestystä, hra konsuli — —
LIND. — Kiitos! (pyrkii pois).
PAPPI. — matkallenne vieraille maille vaarallisten merien ylitse, hra konsuli!
LIND. Kiitos! (kuin ennen).
PAPPI. Saan toivottaa teille tervetuloa takaisin, hra konsuli — —
LIND. — Kiitos, paljon kiitoksia! (kuin ennen).
PAPPI. — — rakkaaseen syntymämaahan, tähän maahan, hra konsuli, joka
Teissä — —
LIND. Niin, anteeksi, hra pastori, mutta aika kiiruhtaa.
PAPPI. Saan kiittää Teitä tästä päivästä, hra konsuli, tästä yhdessäolosta, tästä — — —
LIND. Ei kiittämistä! Hyvästi! (Jakobsen'in edessä) Hyvästi, Jakobsen, hyvästi!
JAKOBSEN. Hyvästi, hra konsuli! — Minä ole tosin ainoastaan yksinkertainen mies; mutta saanenhan toki minäkin toivottaa onnea matkallenne!
LIND. Saatte, Jakobsen. — Hyvästi, Finne! Kuuleppas — sananen! —
(Hiljaa) Sanoithan asian ajaja Berent'in — — (vie hänet sivulle).
TJOELDE (Hamar'ille). Muista nyt jäähyväislaukaukset! — Älä, älä, älä! Älähän nyt heti ryntää päätäsi seinään; odotahan kunnes pursi laskee rannasta! — Taas olit tekemässä tuhmuuden!
HAMAR. Kyllä minä tässä kauvemmin — —
TJOELDE. (Lind'ille, samassa kun tämä ottaa hänen kätensä). Hyvästi hra konsuli! (hiljaa) Ei kenkään voi kiittää teitä niinkuin minä tästä käynnistänne. Te yksin ymmärrätte — — —
LIND (vähän kylmemmin) — — ei kiittämistä hra konsuli! Onnea asioillenne! (Sydämellisemmin) Hyvästi kaikki! — Kiitoksia seurasta!
(Palvelia on etäällä tarjonnut hänelle hänen hattuansa, antaa nyt
Sannaes'ille hänen päällysvaatteensa. Lind astuu purteen).
KAIKKI. Hyvästi, hra konsuli, hyvästi!
TJOELDE. Vielä kerran: hurra!
(Hurraahuudot ja kunnialaukaukset yht'aikaa. Pursi poistuu.
Viitataan).
TJOELDE (syöksyy takaisin). Eihän mulla olekkaan nenäliinaa, tuo tölhö on — (huomaa Valborg'in) Miks'et sinä viittaa?
VALBORG. Min'en tahdo.
TJOELDE (katsoo häneen, sanomatta mitään; sieppaa pöydältä servietin kumpaankin käteensä, rientää takaisin, viittaa huutaen). Hyvästi!
SIGNE. Me seuraamme häntä — mennään sillalle!
KAIKKI. Niin, niin!
(Kiiruhtavat oikealle. Pram viimeisenä).
TJOELDE (palajaa ylös jälleen). Näin asianajajan tulevan, (Valborg menee oikeanpuolisesta ovesta, Tjoelde esiin, viskaa servietit pöydälle, heittäikse tuolille). Oi — voi! — Mutta tämä olkoonkin viimeinen kerta! — Nythän minun ei enää tarvitse! Nythän minun ei enää tarvitsekkaan! (nousee väsyneenä) Niin totta: Asianajaja!
Muutos.
(Pitää käydä sukkelaan. Vasemmalla konttoripulpetti, sen päällä kauppakirjoja ja papereita sisässä myöskin; oikealla kamiini, niin korkea, että mies saattaa nojata sitä vastaan. Nojatuoli kamiinin vieressä, puoleksi sen edessä. Pöytä oikealla etu-alalla; pöydällä tolppo ja kyniä. Kaksi nojatuolia, toinen aivan pöydän ääressä, käännetty ulospäin, toinen pöydän vieressä. Kummallakin puolen pulpettia ikkuna, ovi perälläpäin kamiinista. Perällä ovi, joka viepi toisiin konttorihuoneisiin. Kellonnuora. Kummallakin puolen ovea tuoli. Perimpänä vasemmalla polvi-rappuset oikotienä makuukamariin).
Ensimäinen kohtaus.
Tjoelde. Asianajaja Berent (perältä).
TJOELDE (totisena). Anteeksi, että saatan teidät tänne. Tuolla toisella puolla on kaikki epäjärjestyksessä päivällisseuran jälkeen.
BERENT. Minä kuulin, että täällä oli ollut seura.
TJOELDE. Konsuli Lind Kristianista.
BERENT. Vai niin.
TJOELDE. Olkaa hyvä, istukaa.
BERENT (panee pois hattunsa ja päällyslakkinsa tuolille oven pieleen. Tulee vitkaan esiin, istuu pöydän ääreen, niin että se on hänen sivullaan, ottaa papereita povitaskustaan).
TJOELDE (on istunut hänen viereensä toiseen nojatuoliin, tarkastelee häntä huolimattomasti).
BERENT. Nyt on saatava vankka alku-paikka määrätäksemme omaisuuksien arvot, varsinkin kiinteäin.
TJOELDE. Luonnollisesti.
BERENT. Saadaksemme sen, pitäisi kai tarkastaa ne kauppahuoneet, joilla on useimmanlaatuiset toimet, useimmat omaisuudet.
TJOELDE. Epäilemättä.
BERENT. Näillä seuduin ei ole ketään, jonka asiat tarjoisi niin monta etua tarkastelmillemme, kun juuri teidän. Onko teillä mitään vastaansanomista jos panisimme teidän liikkeenne tarkastelmamme alku-paikaksi?
TJOELDE. Ei millään muotoa.
BERENT. Saanko luvan tehdä muistutuksia ja kysymyksiä, jotka koskevat yksityisiä kohtia teidän tekemässänne kalkylissä?
TJOELDE. Kuten tahdotte.
BERENT. Te tunnette tietysti omaisuuksien arvot paremmin, kuin minä.
TJOELDE (kumartaa kohteljaasti).
BERENT. Ryhtyäksemme siis johonkin, — ottakaamme ensin likimmäiset omaisuudet; ne paraiten ilmaisevat seudun hinnat. Siis esimerkiksi Mjölstad'in metsä. Te olette pannut sen 84,000 spd:n arvoiseksi.
TJOELDE. Olisin ehkä voinut panna se 100,000:kin spd:n arvoiseksi. Mutta tämmöisissä laskuissa pitää ottaa vähän huomatakseen mahdollisesti pikainen rahaksimuuttaminen — —
BERENT. — niin, sanomattakaan väkinäinen. Minä olen aivan teidän mieltänne. — Kuitenkin olette pannut Mjölstad'in metsälle, minun mielestäni, liian suuren arvon.
TJOELDE (huolimattomasti). Vai olen.
BERENT. Te maksoitte siitä 50,000 spd.
TJOELDE. Neljä vuotta sitten. Silloin saikin helpommalla.
BERENT. Siitä ajasta olette myönyt sieltä enemmän kuin 100,000 spd:n edestä.
TJOELDE. Ken sen on sanonut?
BERENT. Konsuli Holst.
TJOELDE. Siitä ei konsuli Holst tiedä mitään.
BERENT. Tässä suhteessa pitää olla hyvin varova.
TJOELDE. Luonnollisesti. Tuossa laskussani on kaikki tyydyttävästi lueteltu — siinä perustus.
BERENT. Sitä en epäile; — mutta sitte olette pannut hinnat jotenkin korkeiksi?
TJOELDE. Nykyajan kaikkein kehnoimpia hintoja ei toki voine ottaa perustuksekseen; ne ovat luonnottomat.
BERENT. Pankit tuskin ottanevat muita lukuun, — kuten jo alusta pitäin suostuimmekin.
TJOELDE. Niin, eihän koko arvo-luettelo ollenkaan koske minuun; mutta ne, joihin se koskee, vastustelevat varmaankin.
BERENT (sitä huomaamatta). Minä luulen siis, että vähennämme nuo 84,000—50,000:ksi.
TJOELDE. 50,000:ksi! (Hymyilee). Olkaa hyvä!
BERENT. Saman määrän mukaan voinemme tuskin arvata Stavmetsää kalliimmaksi kuin 20,000 spd.
TJOELDE. Anteeksi —! Vaikka tämä personalisesti on mulle samantekevä, — mikä on mokoman vähennyksenne tarkoitus?
BERENT. Tarkoitukseni on pitää pankkeja varmoina saamisistaan vastaisissa suhteissa — sentähden nykyiset, halvimmat hinnat.
TJOELDE. Minä saan sanoa, noin menetellen joutuu koko rannikon liikemiehet häviöön.
BERENT (naurahtaen). Siis täytyy meidän sekin vielä nähdä.
TJOELDE, Niin, minuun se ei koske; — mutta ovatko pankit itse varoillaan?
BERENT.. Tähän saakka ovat pankit vaaratta, mutta edeskinpäin pysyäkseen, pitää niiden ensin eroittaa varmat epäiltävistä.
TJOELDE. Kun kohteliaisuudesta kysyitte minun mielipidettäni, tahdoin ainoastaan huomauttaa teitä.
BERENT (kumartaa). Laivanveistimön tarpeineen olette laskenut 60,000 spd:iin.
50
TJOELDE. Siihen liittäen kaksi puolivalmista laivaa.
BERENT. Mutta jotka niin keskeneräisinä tuskin löytänevät ostajaa?
TJOELDE. Vai niin?
BERENT. Te tiedätte paremmin kuin minä, että jokainen nykyaikoina on varoillaan.
TJOELDE. Hyvä, hyvä; — antaa laivojen ensin valmistua, — ja parempien aikojen koittaa!
BERENT. Meidän pitää ankarasti pysyä nykyisissä ajoissa eikä luottaa tulevaisiin. Siihen katsoen tohtinemme tuskin panna veistimölle varastoineen suurempaa hintaa, kuin 40,000 spd.? — Minä luulen, että sitäkin jo pidetään kalliina.
TJOELDE. Jos te voitte toimittaa minulle veistimön ja samanlaisen varaston ja samoilla eduilla, kuin tämän — minä ostan sen milloin tahansa 40,000:lla ja olen varma voittaneeni 20,0000 — ainoastaan kaupasta.
BERENT (kumartaa). Sallitteko minun tarkastaa eteenpäin.
TJOELDE. Kuten tahdotte! — Alampa minäkin tulla uteliaaksi näkemään omaisuuteni noin aivan uudessa valossa.
BERENT. Mutta mikä todellakin on liian kalliiksi arvattu, on itse tämä talo, jossa nyt istumme, niin, sen maatilukset, puistot, huonerakennukset, varastohuoneet, lastauspaikat, — puhumatta oluttehtaasta ja vaaprikoista, joihin sitten ehdimme. Kauppapaikkanakin on tälle mielestäni pantu liian suuri arvo; sillä semmoisenakin on tämä edullinen ainoastaan pohatalle rahamiehelle.
TJOELDE. Aivan oikein.
BERENT. Mutta semmoista ostajaa tuskin ilmestynee. Sillä pitää olla, paitsi rahasummia, myöskin teidän erinomainen, monipuolinen neronne; muuten on tämän paikan edut osaksi, tai jopa kokonaankin hänelle hyödyttömät.
TJOELDE. No niin?
BERENT. Siihen tulee vielä, että ylöllisyys huonerakennuksissa — puhumatta joukosta muille kokonaan tarpeettomista huoneista — ei juuri hyödytä omaisuuden myömistä. Otaksukaamme, että joku maamies ostaa tämän tilan — joka onkin luultava?
TJOELDE. Te olette siis jo heittänyt minut pellolle?
BERENT. Minun täytyy kaikissa laskuissani panna tilan myönti pääperusteeksi.
TJOELDE (nousee). Mihin hintaan te sen olette pannut — sattumaanko?
BERENT. Minä olen pannut sen vähempään, kuin puoleen hintaan, se on, minä olen pannut sen — —
TJOELDE. Ei, suokaa anteeksi, että nyt käytän sanaa, jota kauvan olen säästänyt: — Tämä on hävytöntä! näin tunkeutua toisen omaisuuteen — ja teeskennellä, tahtovansa kuulla hänen ajatuksensa paperilla, kalkylillä ryöstää häneltä koko omaisuuden?
BERENT. Tuota en ymmärrä. Minä etsin perustusta omaisuuden hintoihin, — ja te olette itse sanonut, ett'ei koko asia ollenkaan liikuta teitä?
TJOELDE. Luonnollisesti ei! Mutta olkoompa tämä leikkiäkin — jos niin voin sanoa — ei kuitenkaan saa ottaa kunnon miehen hyväntahtoisesti tarjottua kalkyliä ja pitää sitä valheellisena asiapaperina.
BERENT. Ajatukset ja arvot näkyvät nykyään olevan erinomaisen monenlaiset. Min'en tätä toisin käsitä.
TJOELDE. Mutta ettekö älyä, että te täten leikkaatte elävää lihaani? — Kappale kappaleelta ovat nämät omaisuudet minun työlläni yhteenkootut; niitä olen suojellut sanomattomalla ponnistuksella hirvittävistä kauppaseikoista; — ne ovat osa elämästäni!
BERENT (kumartaa). Kaikki minä älyän aivan täsmälleen. — Oluttehtaan te olette pannut — — —
TJOELDE. Älkää — min'en salli teidän tuolla tavoin jatkaa. Saatte valita jonkun toisen omaisuuden laskujenne perusteeksi, kuin myöskin toisen apumiehen, jonka käsitys on oloista enemmän teidän kierojen käsitystenne kaltainen.
BERENT (nojaten taaksepäin). Sepä vahinko. Pankkien pitäisi saada tieto teidän vastauksistanne minun muistutuksiini.
TJOELDE. Oletteko lähettänyt minun omaisuuden-tarkastelmani pankkeihin?
BERENT. Olen — ja myöskin konsuli Holst'in sekä omat muistutukseni.
TJOELDE. Tämä on siis ollut äkkiarvaamaton päällekarkaus? Minä luulin olevani tekemisessä kunnon miehen kanssa!
BERENT. Pankit tahi minä, — minä tahi pankit, samahan se, kun minä olen niiden valtuutettu asiamies.
TJOELDE. Näin itsekästä rohkeutta ei sentähden anteeksi anneta!
BERENT. Jok'ainoa silmänräpäys on kallis. Pankkien pitää neuvotella toisten raha-laitosten kanssa.
TJOELDE. Minun laskuni viedään siis neuvosteluun Kristianiaan? Ja aivan ilman minun suostumustani, ilman minun tahdottani!
BERENT. Itsehän niitä hyväntahtoisesti tarjositte tarkastelmiemme perustukseksi.
TJOELDE. Niin, täällä, tällä hetkellä, ja teille. — Te otitte siis tuon tarjomukseni, käyttääksenne sitä salahankkeittenne edistämiseksi?
BERENT. Lupasittehan te edellä puolenpäivän auttaa meitä selvälle — yleisen hyödyn vuoksi. Mutta mikä antaa paremman selvon, kuin juuri teidän omat laskunne?
TJOELDE. Ei, tämähän on todentotta tavallaan sisäänmurtovarkaus! Te joudutte edesvastaukseen!
BERENT. Minä esittelen, että säästämme karkeita sanoja — ainakin toistaiseksi — ja sen sijaan ajattelemme neuvosteluun lähetettyjen laskujenne seurauksia.
TJOELDE. Toinen meistä saapi niistä tehtävää! —
BERENT. Pankkiirihuone konsuli Lind esimerkiksi — —
TJOELDE. — Viedäänkö minun laskuni, teidän ja Holst'in kavalasti muokkaamina, myöskin konsuli Lind'in nähtäväksi? Onko hän kutsuttu neuvosteluun?
BERENT. Kun täällä taannoin vähän ylenmääräisesti ampua jyskytettiin, sain minä vihiä oloista, ja otin ilmoittaakseni seikat pankeille.
TJOELDE. Te olette siis ollut täällä väijymässä? Te koetatte turmella minun yhdistykseni, myrkyttää tuttavuuteni?
BERENT. Teidän tilanne antaa siis teille syytä pelkoon?
TJOELDE. Nyt ei ole kysymys minun tilastani, vaan teidän käytöksestänne?
BERENT. Minä tuumailen, että kernaammin pysymme itse asiassa. —
Oluttehtaan te olette pannut — — —
TJOELDE. Älkää, koko teidän olentonne on niin perinpohjin jesuitallinen, että minun, rehellisenä miehenä, täytyy kieltäytyä toimimasta teidän kanssanne. Minä olen, kuten jo sanoin, tottunut olemaan tekemisessä kunnon miesten kanssa.
BERENT. Minä luulen, että te käsitätte seikat väärin. Teidän veikanne pankkeihin on niin suuri, että syystä voidaan vaatia tietoja oloistanne ja tilastanne. — Mutta te saatte myöskin tyytyä siihen, mitä noilla tiedoilla teemme.
TJOELDE (tukehduttaa vihaansa). Mahdollisesti voipi tässä olla väärinkäsitystäkin; mutta se on siinä, että te ette tiedä: minun tekemiseni pankkien kanssa — on loppu. Min'en enää tarvitse pankkeja.
BERENT. Tämä väärinkäsitys on kuitenkin matkaansaattanut sen, että pankkien arvioluettelo teidän omaisuudestanne pian on konsuli Lind'in tiedossa. Sentähden olisi teidän, minun mielestäni, hyvä tuntea tuo arvioluettelo, ennenkuin se tulee asianomaisesti kysymykseen.
TJOELDE (mietittyään). No niin! Mutta ei eri osia. Mikä on tulos teidän tai pankkien laskuissa — lyhyestä tärkimpään?
BERENT (lehditellen papereita). Tulos lyhyestä tärkimpään on se, että olette antanut itsellenne varoja 454,000 spd. Minä ainoastaan 203,000 spd.
TJOELDE (tyynesti). Te saatte siis minulle velkoja yli puolentoista sadan tuhannen spd:n?
BERENT. Huomattava on vielä sekin seikka, ett'ei teidän velkalaskunnekaan pidä yhtä minun laskuni kanssa.
TJOELDE (kuin ed.). Ei, luonnollistahan se!
BERENT. Esimerkiksi osanne Möller'in konkurssipesässä. — —
TJOELDE. — — olemme laskeneet eritavalla?
BERENT. — Jos sitä voipi sanoa eritavalla laskemiseksi, kun pesä todella antaa ainoastaan 10 %, ja te olette laskenut — — —
TJOELDE (keskeyttää). Niin, tuota kummallisesti erinlaatuista käsitystämme arvioista älkäämme jälleen kertoko. — Kuinka suuri on minun velkani Möller'in pesään — teidän laskunne mukaan?
BERENT. Minun laskuni mukaan 50,000 spd. Samoin myöskin noissa toisissa kolmessa konkurssipesässä, esimerkiksi — —
TJOELDE. Ei eri osia! Minun velkani nousee yhteensä?
BERENT. Antakaapas. — Teidän veikanne nousee yhteensä — teidän laskunne mukaan 350,000:teen, — minun laskuni mukaan noin 400,000:teen, eli oikein tarkoin sanoen 396,860:neen.
TJOELDE. Vajaus on siis noin — —
BERENT. Vajaus on siis noin 197,000, tai täysin sadoin 200,000, spd.
TJOELDE. Niin, laskekaamme todellakin täysin sadoin!
BERENT. Teidän ja minun laskujeni välillä on siis se eroitus, että te luette itsellenne 124,000:n spd:n omaisuuden, ja minä luen teille noin 200,000:n velan.
TJOELDE. Minä olen teille erinomaisen suuresti kiitollinen. —
Tiedättekö mikä tunne minussa tällä hetkellä on?
BERENT (katsoo häneen).
TJOELDE. Että olen joutunut hullun ihmisen pariin.
BERENT. Se tunne on minussa jo kauvan ollut. — Puu-lastia, joka teillä on Franskassa, en ole voinut ottaa lukuun; sillä te olette sen laskuistanne unohtanut. Ehkä se pikkuisen muuttaa numeroja.
TJOELDE. Tarpeetonta! Minä olen tosin paljon kuullut puhuttavan teidän ilkeydestänne, teidän sydämettömyydestänne; — mutta te olette todellakin tuhat vertaa katalampi, kuin mikään kertomus voipi maalata! En tiedä, miks'en jo aikoja sitten ole osoittanut teille ovea; mutta nyt minä sen teen.
BERENT. Sitä tietä täytyy meidän kohta molempien mennä. — Mutta sitä ennen on meidän puhuminen pesänluovutuksesta jako-oikeuteen.
TJOELDE. Hahaha! — Tiedättekö, että minä juuri äsken sähkölennättimen kautta sain niin paljon rahoja, ett'en ainoastaan ole pelastettu ensi pulasta, vaan voin myöskin suorittaa asiani joka taholla?
BERENT. Sähkölennätin on oiva laitos, avoinna jokaiselle.
TJOELDE (mietittyään). Mitä sillä tarkoitatte?
BERENT. Kanuunain jyske täällä vaikutti, että minäkin telegrafeerasin. Hra Lind'ille tuli varmaankin hänen kotoaan telegrammi laivalle, — ja tuskinpa sieltä vain rahoja lähtenee.
TJOELDE. Se ei ole totta! Sitä ette toki ole tohtinut!
BERENT. Kaikki on, kuten sanoin.
TJOELDE. Antakaapa tänne arviolaskuni; minä tarkastan sitä vielä kerran!
(Aikoo ottaa sen).
BERENT (laskee kätensä sen päälle). Anteeksi!
TJOELDE. Te tohditte omavaltaisesti pitää mun omakätisen arviolaskuni?
BERENT. Niin, ja vieläpä pistää sen taskuunikin. (Tekee niin). Sekava tarkastelma, täydellisesti allekirjoitettuna, ei ole mikään vähäpätöinen paperi.
TJOELDE. Te olette siis päättänyt syöstä minut häviöön, sekä siveellisyyden että lakitieteen kannalta katsoen?
BERENT. Sen te itse jo aikoja sitten olette pannut toimeen. Minä tunnen teidän tilanne. Noin kuukauden aikaa olen ollut kirjeenvaihdossa kaikkien niiden kanssa, sekä omassa maassa että ulkomailla, joiden kanssa teillä on ollut asioita.
TJOELDE. Oi, kuinka katalan kavaluuden esineeksi rehellinen mies toki joutuu! Koko kuukauden olla vakoojien verkoissa! Asia-ystävät ja pankit salavehkeissä! Viekkaudella tunkeudutaan huoneisiin, laskuihin! (Suurella voimalla) Mutta minä masennan kaikki konnuuden kokeet! — Te saatte vielä "nähdä", mikä mies se on, joka panettelemalla koettaa hävittää arvoisan kauppanimen!
BERENT. Tuo arvoisa kauppanimi on, mitä minä voin päättää, jo kolme vuotta ollut häviön nielussa. Juuri niin kauvan on siitäkin, kuin te yhdyitte Möller'in kanssa asioihin; ainoastaan keinottelia etsii keinottelioita.
TJOELDE. Jos nyt puhelisin kauppiaan kanssa, joka ymmärtäisi asioiden kulkua, hänelle selittäisin, mikä minut saattoi yhtymään Möller'in yrityksiin, teille en.
BERENT. Olkoon nyt jo sananparsien aika ohitse. Ai'otteko heti luovuttaa pesänne konkurssiin?
TJOELDE. Haha! Minäkö luovuttaisin sen, siksi että te paperilapulla olette siten tehnyt!
BERENT. Te voitte vielä kitua kuukauden verran, minä tiedän sen. Mutta teidän itsenne, ja varsinkin muiden tähden, neuvoisin vakaasti teitä tekemään sen heti. Se oli tännematkustukseni päätarkoitus.
TJOELDE. Kas niin, tuossapa se pääsikin! Ja te teeskentelitte pelkkää sydämellistä ystävyyttä, joka ainoastaan halasi selvyyttä. Piti muka eroittaa varmat epäiltävistä, — ja siihen te kunnioittavin lausein pyysitte minun apuani!
BERENT. Aivan oikein. Mutta täällä ei olekkaan muita epäiltäviä, kuin juuri te — ja ne, jotka teidän kanssanne yhteydessä ovat.
TJOELDE (malttaen). Te tulitte siis luokseni salaten aikomustanne, suoraa päätä syöksemään minut häviöön?
BERENT. Minun täytyy vielä kerran huomauttaa, etten minä ole tämän konkurssi-talon päällikkö, — vaan te.
TJOELDE. Ja minä huomautan vielä kerran: tämän talon konkurssi on ainoastaan teidän aivoissanne! — Kuukaudessa voi paljon tapahtua: Ja minä olen ennenkin osoittanut älyä keksimään keinoja.
BERENT. Keinoja yhä syvemmälle syöpyäksenne valheesen.
TJOELDE. Ainoastaan kauppias moiset seikat käsittää. — Mutta jos tekin todella niitä käsittäisitte, — sanoisin teille: Antakaa mulle 100,000 spd., ja minä pelastan kaikki kaikesta! Se olisi työ, teidän neronne arvoinen; se tekisi teidät kuuluisaksi, kun olisitte tarkalla silmällä huomannut asioiden kulun; sillä työllä pelastaisitte tuhansia ihmisiä onnettomuudesta ja loisitte maalle vaikutus-alan, jolla olisi loistoisa tulevaisuus!
BERENT. Tuohon syöttiin min'en tartu.
TJOELDE. Te luulette sanojani houkutukseksi? Ei, se on juuri samaa, minkä niin nerokas liikemies, kuin konsuli Lind, heti huomasi, — ja ilman teidän onnetonta väliintuloanne olisi jo kaikki päätetty! Mutta se voipi tapahtua vieläkin! Minä etsin hänet uudestaan!
BERENT. Hän on jo matkustanut ulkomaille.
TJOELDE. Minä matkustan heti hänen jälkeensä.
BERENT. Semmoinen kiire näyttäisi hänestä kenties vähän epäiltävältä — väliintulleiden selitysten mukaan.
TJOELDE. Noo — ei haita mitään!
BERENT (totisena). Haittaapa kyllä. Petollistahan olisi ollut nyt viekoitella häneltä 100,000 spd., ja petollista on uskoa hänen nyt enää niitä antavan.
TJOELDE (mietittyään). Hyvä. — Hän on sukkela — ja löytää syitä. — Minä tunnen hänet. — Mutta te ette tunne häntä! — Tahdotteko, niin minä näytän teille, kuinka tarpeeksi 100,000 spd. on, saadaksemme tämän suuren liikkeen irroille? Kolmen kuukauden kuluessa ennättävät remissit käsiini, — minä selitän teille päivänselväksi — — —
BERENT — — että heittäytte petoksesta petokseen! Siten olette jo tehnyt kolme vuotta — kuukaudesta kuukauteen.
TJOELDE. Senvuoksi, että nämät kolme viimeksi kulunutta vuotta ovat olleet toinen toistaan huonommat — oi, hirveät! Mutta nyt on kriisi tullut; ja nyt pitää aikojen muuttua paremmiksi!
BERENT. Niin, noin juuri olette itseänne houkutellut!
TJOELDE. En, en, siten ajattelee jokainen älykäs kauppias!
BERENT. Siten ajattelee jokainen keinottelia.
TJOELDE. Älkää saattako minua hurjaksi! Tiedättekö, mitä minä näinä kolmena vuotena olen kärsinyt, — tiedättekö, mihin toivottomuus nyt minut voipi saattaa?
BERENT. Yhä uuteen valheesen.
TJOELDE. Varokaa! — Niin, totta on, minä olen nyt kadotuksen partahalla! Totta on, minä olen kolme vuotta taistellut ja tehnyt mitä ihminen voipi, päästäkseni turmion yli! Minä voin sanoa käyttäneeni sankarin voimaa, voittaakseni taisteluni. Mutta se ansaitsisi myöskin tulla palkituksi. Teillä on valtuuskirja, teitä uskotaan, — huomatkaa kutsumuksenne, älkää antako minun sitä itsellenne opettaa! Minä sanon teille; niin, minä sanon teille: Kauheata olisi, jos satoja ihmisiä teidän tähtenne joutuisi hukkaan!
BERENT. Lopettakaahan jo!
TJOELDE. Empä, hiisi vie, — lopettaisin semmoisen taistelun mielettömällä antaumisella!
BERENT. No, millä te sen sitte ai'otte lopettaa?
TJOELDE. Ei ole ainoatakaan keinoa, jota en olisi ajatellut — oi, tuhansia kertoja! Minä tiedän, mitä mun on tekeminen! Tuo kehno pikkukaupungin pilkka, koko rannikon kadehtiakunnan vahingon-ilo, se ei saa koskaan kaikua korviini.
BERENT. Millä sen estätte?
TJOELDE. Sen saatte nähdä! — (Enemmän ja enemmän innoissaan). Ettekö millään ehdolla auta mua?
BERENT. En.
TJOELDE. Te tahdotte minun heti paikalla, juuri tässä valmistamaan konkurssi-anomukseni?
BERENT. Tahdon.
TJOELDE. Surma ja kuolema! — Te tohditte?
BERENT. Tohdin.
TJOELDE (liikutus sortaa hänen äänensä, se on aivan tukehtunut). Te ette koskaan ole tuntenut toivottomuutta! Te ette tiedä, mitä kohtaloja minä olen kokenut! — — Mutta jos häviön hetki on käsissä, — ja konttorissani on mies, jonka pitäisi pelastaa minut, vaan joka ei tahdo; — no — niin pitää hänen seurata minua kuolemaan!
BERENT (nojautuen taaksepäin). Tämähän alkaa jo kuulua ani juhlalliselta.
TJOELDE. Älkää laskeko leikkiä kauvemmin; saatte vielä kenties katua sitä! (menee joka ovelle, lukitsee ne avaimella, jonka otti taskustaan, aukasee toisella pulpetin, josta ottaa revolverin). Kuinka kauvan luulette tämän olleen täällä?
BERENT. Luultavasti siitä, kun sen ostitte?
TJOELDE. Ja minkätähden minä sen ostin? Luuletteko minun, joka olen ollut koko tämän kaupungin herra, koko rannikon mahtavin mies, luuletteko minun kärsivän häpeätä — olla konkurssin-tekiä?
BERENT. Sitä te jo kauvan olette kärsinyt.
TJOELDE. Teidän vallassanne on nyt, joko hävittää tai pelastaa minut. Teidän käytöksenne ei ansaitse sääliä — enkä minä säälikkään! Lähettäkää sanoma, jonka avulla saan 70,000 spd. — enempää en tarvitsekkaan —, mutta vuoden maksuvapaudella, ja minä pelastan kaikki kaikesta. Miettikää tarkoin! Minun perhettäni, minun vanhaa kauppanimeäni, monen monituista, jotka minun kanssani joutuvat onnettomuuteen — niitä pitäisi teidän muistella! Mutta älkää myöskään unohtako omaa perhettänne! Sillä ellette nyt tee, mitä minun on oikeus teiltä vaatia, niin ette tule te, enkä minäkään hengissä täältä!
BERENT (viittaa). Tuo — onko tuo ladattu?
TJOELDE (jännittää). Sen saatte kyllä ajoissa huomata. Mutta nyt pitää teidän vastata!
BERENT. Minulla on esitys: Ampukaa — ampukaa ensin itsenne ja sitte minut.
TJOELDE (lähenee Berent'iä, nostaa pistoolin hänen otsaansa kohti).
Tuommoisen ivan minä kyllä kohta katkaisen.
BERENT (nousee, ottaa taskustaan paperin, jonka aukasee). Tähän olen minä jo suunnitellut konkurssi-anomuksen jako-oikeuteen. Kun kirjoitatte nimenne tähän paperiin, niin teette velvollisuutenne velkojianne, perhettänne ja itseänne kohtaan. Ampumalla itsenne vain lisäätte julman valheen entisiinne — siinä kaikki. — Pistäkää pistooli piiloon ja tarttukaa kynään!
TJOELDE. En koskaan! — Minä olen jo kauvan tiennyt tehtäväni! Mutta nyt te saatte seurata maa!
BERENT. No, tehkää sitte, mitä tahdotte; mutta minua ette voi pakoittaa valheesen.
TJOELDE (oli laskenut pistoolin alas, astuu askeleen taaksepäin, nostaa sen, tähtää). Siis!
BERENT (menee suoraan häntä vastaan — aivan lähelle — katsoo häntä silmiin; Tjoelde laskee ehdottomasti pistoolinsa alas). Ettekö luule minun tietävän, että sillä, joka niin kauvan on sisällisesti vavissut valheesta ja petoksesta, että sillä on monta mietettä, mutt'ei ollenkaan miehuutta? Te ette uskalla!
TJOELDE (raivoissaan). Sen minä toki näytän! (Taaksepäin, kohottaen pistoolin).
BERENT (seuraten). Ampukaa, niin saatte kuulla pamauksen — ja sitä te kaipaatte! Tai antakaa pamausten olla, rau'etkaa tekojenne päälle, tunnustakaa ja sitte vai'etkaa!
TJOELDE. En — no niin — periköön piru sekä sinut että minut —
BERENT — ja Voilakan lisäksi!
TJOELDE. Voilakan?
BERENT. Minä tarkoitan sen herrastushevosen, jolla ratsastaen te neliseen palasitte Möller'in huutokaupasta. Antakaa ampua itsenne hevosen selästä, tuon viimeisen, suuren kauppaliike-valheenne kruunaukseksi, (hiljaa; lähempänä) — tai heittäkää valheen kaapu, jos vielä voitte, — ja konkurssi on teille suuremmaksi hyödyksi, kuin koko rikkautenne tähän saakka on ollut.
TJOELDE (pudottaa pistoolin, vaipuu, purskahtaen itkuun, tuolille.
Äänettöm.).
BERENT. Te olette taistellut ylenluonnollisesti näinä kolmena vuotena! Tuskin tunnen ketään, joka olisi voinut, minkä te olette voinut. Mutta te olette menettänyt itsenne siinä taistelussa. — Älkää nyt paetko konkurssia ja sen katkeruutta. Ainoastaan se puhdistaa sielunne.
TJOELDE (kasvot käsiin peitettynä, katkerasti itkien). Oi, oi, oi!
BERENT. Te olette moittinut minun menetystapaani. Siihen vastaan: Minä suon teille anteeksi teidän menestystapanne. — — — (Äänettöm.) Koettakaa nyt nähdä tilanne semmoisena, kuin se on, ja kärsikää kohtalonne miehen tavoin.
TJOELDE (kuin ennen). Oi!
BERENT. Lienettehän te jo perinpohjin uupunut; — antakaa sentähden kaiken olla sillään!
TJOELDE (k. e.). Oi!
BERENT (istuu hänen viereensä. Äänettöm.). Eikö olisi hyvä jälleen saavuttaa hyvä omatuntonsa ja jälleen saada elää rauhallisesti perheensä keskuudessa? Sillä tuskinpa lienette koko pitkään aikaan saanut perheellistä rauhallisuutta nauttia.
TJOELDE (k. e.). Oi —!
BERENT. Minä olen tuntenut monta liikemiestä eläissäni ja olen kuullut monta tunnustusta. Siitä käsitän, että teidän kolme pitkää vuotta on täytynyt olla kaikkea paitsi. Virkistävää unta, rauhan siunaamaa ruoka-atriaa ette ole voinut nauttia. Te olette tuskin huomannut, mitä lapsennekaan tekivät, tai mitä ne sanoivat, paitsi kun ne olivat tiellänne. — Ja vaimonne — —
TJOELDE. Vaimoni!
BERENT. Niin, hän kai on vaivoin puuhannut kokoon ne päivälliset, joiden piti peittää ontevuutta; — hän varmaankin on ollut talonne väsynein palvelia.
TJOELDE. Mun kärsivä, siivo vaimoni!
BERENT. Minä luulen, että kernaammin ansaitsisitte leipänne halvimpana työmiehenä — kuin kärsisitte entisiä kohtalojanne.
TJOELDE. Tuhannesti, tuhannesti kernaammin!
BERENT. Ja senvuoksi myöntykää tekemään jokaiselle oikein ja kohtuullisesti, että vihdoinkin jälleen pääsette totuuden turviin? Tässä — kirjoittakaa nimenne alle!
TJOELDE (langeten polvilleen). Armoa, armoa! Te ette tiedä, mitä pyydätte. Omat lapseni kiroisivat minua. Minä kuulin sen juuri äsken! Ja kauppa-ystäväni, jotka minun kauttani joutuisivat häviöön, niitä on liian monta, — ne ja niiden perheet — voi! — Työväkeni, minne se joutuisi? Tiedättekö, sitä on mulla yli 400 hengen? Ajatelkaahan, kaikki ne raukat perheinensä mieron tiellä! — Armoa, min'en voi, min'en tohdi! Pelastakaa minut, auttakaa minua! Minä tein hirveästi, kun uhkasin; mutta nyt minä rukoilen, oi, minä rukoilen kaikkien niiden puolesta, jotka ansaitsevat sen paremmin, kuin minä, joille minä uhraan elämäni, uskollisuuteni ja työni otsani hiessä!
BERENT. Min'en voi pelastaa teitä, — ja kaikkein vähemmin vierailla varoilla. Se, mitä nyt pyydätte, olisi uskottomuutta.
TJOELDE. Ei, ei, ei, jättäkää laskut avonaisina esiin! Tehkää minut, jos tahdotte, holhonalaiseksi! Mutta antakaa mun saattaa perille se, minkä luulen onnistuvan, — ja jokainen asiantunteva käsittää, että sen täytyy onnistua!
BERENT. No, istukaahan vihdoinkin! — Puhelkaamme tarkemmin asiasta. — (Tjoelde istuu). Eikö juuri se, mitä nyt ehdoittelette, ole samaa, mitä jo kolme vuotta olette koetellut? Te olette saanut lainoja; mutta mitä se on hyödyttänyt?
TJOELDE. Konjunkturit! Ajan vaiheet!
BERENT (pudistaen päätään). Te olette jo niin kauvan sekoittanut valhetta toteen, että olette unohtanut yksinkertaisimmatkin kauppa-lait. Huonoilla konjunktureilla keinotteleminen jääköön sen tehtäväksi, joka sen taitaa! Muut älkööt sitä käyttäkö.
TJOELDE (heti). Mutta itse velkojille, siis myöskin pankeille, olisi edullista, että kaikki pidettäisiin koossa!
BERENT. Varmalle kaupalle ei ole hyötyä epävarman kannattamisesta.
TJOELDE (yhä innokkaammin). Mutta kuitenkin omien rahojen pelastamisesta!
BERENT. Niin, pesän pitää joutua toisen hallittavaksi — —
TJOELDE (toivolla, puoleksi nousten). No niin —? Siis?
BERENT. Kun ensin on saatu teidät pois.
TJOELDE (vaipuu sortuneena). Kun ensin on saatu minut pois!
BERENT. Omilla varoilla voidaan pesä luonnollisesti säilyttää parempiin aikoihin, mutta ei lainatuilla — —
TJOELDE — — ei lainatuilla.
BERENT. Käsitättehän te kai eroituksen?
TJOELDE. Käsitän, käsitän.
BERENT. Hyvä. — Niin käsittänette myöskin, ett'ette voi muuta tehdä, kuin kirjoittaa alle — —
TJOELDE — — kuin kirjoittaa alle.
BERENT. Tässä on paperi. — Tulkaa nyt!
TJOELDE (heräten). Voi, min'en saata, min'en saata!
BERENT. Hyvä, liike seisahtuu vähän ajan kuluttua itsestään, mikä joka suhteessa on paljon pahempi.
TJOELDE (jälleen polvillaan). Armoa, armoa! Min'en voi heittää toivoa!
Ajatelkaahan minun taistelujani!
BERENT. Sanokaa suoraan: Minulla ei ole miehuutta kestämään seurauksia.
TJOELDE. Ei, minulla ei ole miehuutta.
BERENT. Minulla ei ole miehuutta alkamaan todellista elämää.
TJOELDE. Ei ole, ei ole.
BERENT, Te ette tiedä, mitä sanotte, mies!
TJOELDE. En, min'en tiedä; — mutta säästäkää minua!
BERENT (nousee). Niin, tämä on toivottomuutta! Minun on teitä sääli.
TJOELDE (nousee heti). Niin, eikö totta? — Oi, koetelkaa minua!
Vaatikaa minulta — — sanokaa, mitä te — —!
BERENT. En, en, — allekirjoittamisella pitää kaikki aloitettaman!
TJOELDE (vaipuu sortuneena tuolille). Oi — — — Kuinka saatan minä sitten enää kohdata ketään, minä, joka olen uhoitellut kaikkea ja pettänyt jokaista!
BERENT. Sen, joka on nauttinut suurta, ansaitsematonta kunniaa, pitää myöskin kestämän suuren ansaitun masennuksen; — se on laki, enkä minä voi teitä siitä vapauttaa.
TJOELDE. Mutta minua menetellään hirmuisemmin, kuin ketään muita! Minä olen sen ansainnut, minä tiedän sen; — mutta min'en voi sitä kestää!
BERENT Hm! Te olette erinomaisen vahva; sen osoittaa tuo kolmenvuotinen kamppailunne!
TJOELDE. Olkaa armelias! Teidän neronne, teidän vaikutuksenne voipi auttaa minua pelastuksen tielle!
BERENT. Niin, kirjoittamaan alle.
TJOELDE. Eikö edes välillinen suostumuskaan — —? Jos te ottaisitte vastataksenne kaikesta, ei muuta tarvittaisi!
BERENT. Kirjoittakaa alle! — Täss' on paperi! Joka hetki on kallis.
TJOELDE. Oi —! (Horjuen pöydän luo; vielä kynä kädessä rukoillen).
Ettekä te siis tohdi koetella minua, — kaikkien kärsimyksieni jälkeen!
BERENT. Tohdin, kun vain ensin kirjoitatte alle.
TJOELDE (kirjoittaa alle, vaipuu tuolille, jolta Berent nousi, katkerassa tuskassa).
BERENT (ottaa paperin, käärii sen kokoon, panee talteen). Nyt menen
minä viemään tätä jako-oikeuteen ja sitte telegrafikonttoriin.
Luultavasti tullaan vielä tänä iltana kalunkirjoitusta toimittamaan.
Teidän perheenne pitää siis saaman tiedon siitä.
TJOELDE. Kuinka minä sen voisin? Antakaa mulle vähän aikaa, — olkaa toki armelias!
BERENT. Mitä pikemmin asia tapahtuu, sitä parempi teille itsellenne, — puhumattakaan muista. (Katsellen ympärilleen). — No, nyt olen minä siis valmis täältä tällä kertaa.
TJOELDE. Älkää, älkää jättäkö minua vielä kaiken lisäksi. Oi, — älkää jättäkö minua!
BERENT. Nyt pitää vaimonne tuleman luoksenne, — eikö niin?
TJOELDE (toivotonna, tyynesti). Niin.
BERENT (katsellen pistoolia). Tätä — (ottaa sen käteensä) tätä en ota mukaani. Tämä ei ole vaarallinen. Mutta minä panen sen pulpetille — toisten tähden. Jos te tai teidän omaisenne tarvitsevat minua, niin lähettäkää sana!
TJOELDE. Kiitos.
BERENT. Min'en lähde kaupungista, ennenkuin pahin on ohitse. — Yöllä tai päivällä, kun minua tarvitsette, niin lähettäkää sana.
TJOELDE. Kiitos.
BERENT. Olkaa hyvä, ovi on lukossa, au'aiskaa — —
TJOELDE (nousee) Totta! — Anteeksi!
BERENT (ottaa hattunsa ja takkinsa). Ettekö samalla kutsu vaimoanne tänne?
TJOELDE. En. Vähän ajan päästä. — Nyt on pahin edessäni!
BERENT. Niimpä luulen minäkin; mutta juuri sentähden —
(Tarttuu kellonnauhaan, soittaa).
TJOELDE. Mitä teette?
BERENT. Minä tahdon olla varma, ennenkuin lähden, että vaimonne tulee.
TJOELDE. Tuota ei teidän olisi pitänyt tehdä!
(Konttoripalvelia tulee).
BERENT (katselee Tjoeldeä).
TJOELDE. Pyydä rouvan — pyydä vaimoni tulemaan tänne — —
BERENT (lisäten) — heti. (Palvelia pois). Hyvästi! (Menee).
TJOELDE (vaipuu tuolille oven pieleen).