LOHENGRIN.
Jos Wagnerin musiikki "Tannhäuseriin" oli kaikesta jokapäiväisyydestä vapautunutta, niin se esiintyy vielä puhtaampana ja kehittyneempänä melodisine ja harmonisine kauneuksineen sekä hurmaavan lumoavine värityksineen hänen seuraavassa oopperassaan, "Lohengrinissa".
Aiheen "Lohengriniin" sai Wagner Pariisissa ollessaan vanhasta tarinasta. On "Jumalantuomion" avulla ratkaistava omistusoikeus erääseen ruhtinattareen, josta muuan ruhtinaan virkamiehistä väittää, että tämä on jo vannonut hänelle uskollisuuttaan. Kukaan ei uskalla ottaa haastetta vastaan, siksi pelätty on mainittu virkamies. Silloin saapuu Lohengrin joutsenen vetämänä paikalle, ottaa haasteen vastaan, voittaa taistelussa ja saa näin omakseen Elsan, ruhtinaan tyttären. Lohengrin ottaa sitten osaa useihin sotiin. Elsa jää yksin kotiin annettuaan miehelleen tämän lähtiessä lupauksen olla tiedustelematta miehensä synty- ja sukuperää. Erään herttuattaren yllytyksestä on Elsa kuitenkin tullut siksi uteliaaksi, ettei malta olla asiaa kysymättä, kun Lohengrin jälleen palaa kotiin. Lohengrin kyllä ilmaisee syntynsä, mutta katoaa samalla joutsenen vetämänä takaisin ylhäiseen Graaliin, mistä on tullutkin. — Aihe oli erittäin kiitollinen oopperan pohjaksi, sen Wagner heti huomasi eri lähteitten avulla syvemmin taruun tutustuessaan. Heti kun "Tannhäuser" oli saatettu onnelliseen päätökseen, ryhtyi runoilija-säveltäjä innokkaasti laatimaan "Lohengrin"-librettoa. Ensimmäinen luonnos valmistui Marienbadin kylpypaikassa, ja muutamassa viikossa oli aihe myös puettu erittäin kauniiseen ja runon sisältöä vastaavaan asuun. Sitten alkoi sävellystyö. Ensimmäiset musiikkiluonnokset syntyivät eräänä kesänä Gioss-Graupassa, ja musiikki kokonaisuudessaan syyskuusta 1846 elokuuhun 1847 — ensin valmistui kolmas, sitten ensimmäinen ja toinen näytös. Soitinnus kesti vielä muutaman kuukauden, ja maaliskuun lopussa v. 1848 oli ooppera, jossa kaikki osat sanoista lähtien ovat keskenään täydellisessä sopusoinnussa, vihdoinkin valmis.
"Lohengrinin" osajako:
/*
Henrik Linnustaja, Saksan kuningas basso.
Lohengrin tenori.
Elsa, Brabantin herttuatar soprano.
Herttua Gottfried, hänen veljensä barytoni.
Friedrich von Telramund, Brabantin kreivi barytoni.
Ortrud, hänen vaimonsa altto.
Kuninkaan airut basso.
Neljä brabantilaista ylimystä tenoria ja bassoja.
Neljä hovipoikaa sopraanoja ja alttoja.
Lisäksi suuri joukko muuta väkeä.
Tapahtumapaikka Antwerpen.
*/
"Lohengrinin" alkusoitto ei ole alkusoitto sanan tavallisessa merkityksessä, vaan sinfoninen runoelma, Wagnerin sävelluomuksista ihanimpia ja vaikutukseltaan ehyimpiä. Säveltäjän omien sanojen mukaan kuvaa alkusoitto Graalin pyhän maljan tuloa maan päälle viehkeitten enkelien saattamana. Taivaan sinistä avaruutta maalailevat viulujen korkealla kuvioivat äänet, ja pian ilmaantuvat enkelit pyhää maljaa keskellään kantaen. Mitä lähemmäksi taivaallisen lahjan saattajat tulevat, sitä suuremmaksi kasvaa riemu maan päällä. Ja kun vihdoin malja kaikessa pyhyydessään ja loistossaan paljastuu, vaipuu katsoja, s.o. ihminen, maahan rukoukseen, tietoisena omasta pienuudestaan ja mitättömyydestään. Enkelien parvi alkaa jälleen nousta kohti korkeutta, pian kadoten taivaan siniseen avaruuteen; orkesterin sävelet hiljaa vaimenevat herkkään pianissimoon ja esirippu nousee.
Eteemme aukeaa niitty Schelden rannalla lähellä Antwerpeniä. Suuren, jykevän käräjätammen suojassa istuu kuningas Henrik Linnustaja ritariensa ympäröimänä. Häntä vastapäätä on Brabantin kreivi Telramund ja joukko Brabantin ylimyksiä. Kuningas on keräämässä sotajoukkoa unkarilaisia vastaan, jotka ovat hyökänneet saksalaiselle alueelle. Frankit, saksilaiset, thüringit y.m. ovat olleet valmiit noudattamaan hänen kehoitustaan — nyt on Brabantin miesten vuoro ilmaista kantansa. Kuningas ilmoittaa läsnäoleville, mikä asia varsinaisesti on saanut hänet saapumaan Brabantiin. Mutta mielipahakseen on hän myös saanut kuulla, että Brabantissa on puhjennut keskinäinen riita ja viha; nyt pyytää hän kreivi Telramundia sanomaan, "miss’ on riidan syy". Friedrich Telramund, Brabantin kreivi, astuu nyt esiin ja syyttää Elsaa, Brabantin herttuatarta siitä, että tämä on surmauttanut nuoremman veljensä Gottfriedin. Telramund vaatii nyt itselleen Brabantin herttuan arvoa. Elsa on kuitenkin syytön siihen, mistä häntä syytetään: Gottfriedin on tieltä raivannut Telramundin puoliso, kreivitär Ortrud, itse päästäkseen herttuattareksi. Taikakeinoillaan on hän muuttanut nuoren herttuan joutseneksi ja kehoittanut miestään Elsaa vastaan esittämään yllämainitun syytöksen. Elsa kutsutaan esiin. Hän vakuuttaa syyttömyyttään — sitten kertoen nähneensä unta ritarista, jonka apuun hän nyt tässä asiassa luottaa. Kuningas määrää asian ratkaistavaksi jumalantuomion avulla. Elsa kääntyy palavassa rukouksessa taivaan puoleen. Hädän ja tuskan ollessa suurimmillaan — kahdesti on jo kuulutettu ritaria, joka ottaisi Elsan asian puolustaakseen — lähestyy joutsenen vetämässä venheessä hopeisissa varusteissa Lohengrin. Riemuhuudoin ottavat läsnäolijat hänet vastaan. Kaihomielellä hyvästelee Lohengrin joutsentaan, tarjoutuen sitten Elsan puolesta taistelemaan Telramundia vastaan. Elsa hyväksyy Lohengrinin puolustajakseen, ensin luvattuaan tälle olla koskaan tiedustelematta tämän syntyperää. Taistelupaikka on jo määrätty ja taistelusäännöt kuulutetaan. Kuningas pyytää Jumalaa suomaan apunsa, että tuomio tulisi oikeudenmukaiseksi, johon rukoukseen vähitellen kaikki yhtyvät. Taistelussa joutuu Telramund tappiolle, jalomielisesti antaa Lohengrin hänen pitää henkensä, ja ensimmäinen näytös päättyy riemuisiin säveliin, jotka ylistävät tätä oikeata tuomiota.
Toinen alkaa synkemmin. On hääpäivän vastainen yö. Tuomiokirkon portailla istuvat Telramund ja Ortrud; jälkimmäinen koettaa lohduttaa miestään ja yllyttää uusiin rumiin vehkeilyihin. Vastakkaiselle parvekkeelle ilmestyy Elsa, puhdasaiheisella, onnea uhkuvalla laulullaan karkoittaen avioparin äskeiset kostonlietsomat sävelet. Valittaen kajahtaa yössä Ortrudin huuto: "Elsa!" Viekkaana osaa Ortrud luikerrella Elsan suosioon, Elsa tuntee sääliä noita kahta kirouksen alaista kohtaan ja päästää Ortrudin luokseen, lainkaan aavistamatta, mitä kavalia ajatuksia tämän sydämessä piilee. — Päivä vaikenee ja sen mukana alkaa linnanpihalla vilkas elämä. Ilmoitetaan vietettävän Brabantin suojelijan hääjuhlaa. Telramund pujahtaa linnanpihaan saapuneitten ylimysten joukkoon, ryhtyen yllyttämään näitä puolelleen ja Elsaa vastaan. Hääsaattue saapuu kemenaatista (naisten asunnosta), ja suuntaa kulkunsa kohti tuomiokirkkoa. Äkkiä heittäytyy komeapukuinen Ortrud kulkueen tielle, tahtoen estää sitä pääsemästä kirkkoon. Hän sanoo Lohengrinia taikuriksi, jonka oikeata nimeä ei kukaan, ei edes morsiankaan tiedä. Ortrud puhkeaa suorastaan herjauksiin, jotka kohdistuvat Lohengrinin syntyperään. Elsa hämmästyy ensin moista käytöstä, mutta puoltaa sitten lämpimästi puolisoaan, vedoten m.m. jumalantuomiossa tapahtuneeseen ratkaisuun. Kuningas, Lohengrin y.m. saapuvat juhlallisessa kulkueessa. Sekä kuningas että Lohengrin tunkeutuvat väkijoukon läpi etualalle. Kuningas tiedustelee keskeytyksen syytä. Elsa, joka kiihdyksissään on syöksynyt Lohengrinin luokse, pyytää tämän apua Ortrudia vastaan. Kulkue aikoo jälleen lähteä kirkkoon, kun Friedrich astuu kirkonportailla esiin; naiset ja hovipojat väistyvät kauhistuneina hänen läheisyydestään. Friedrich väittää Lohengrinia velhoksi ja vaatii tätä ilmoittamaan nimensä. Lohengrin vastaa ylväästi olevansa velvollinen ilmoittamaan syntynsä vain Elsalle. Sillaikaa kun miehet kättelevät Lohengrinia, tunkeutuu Friedrich etualalla yksinään seisovan Elsan luokse, kehoittaen tätä turvautumaan taikakeinoon Lohengrinin synnyn selvillesaamiseksi. Kun Lohengrin tulee paikalle, vaipuu Elsa järkytettynä hänen jalkojensa juureen. Ankarin sanoin käskee Lohengrin Friedrichiä ja Ortrudia poistumaan. Elsa painaa päänsä hänen rintaansa vasten. Välikohtaus on ohitse ja kulkue jatkaa matkaansa kirkkoon. Urut soivat ja kellot kumahtelevat. Kuninkaan saattamana astuu morsiuspari hitaasti portaita ylös. Korkeimmalla portaalla sattuu Elsan katse vielä kerran Ortrudiin, joka nostaa uhkaavasti kättään — orkesterissa kuuluu varoittavana "kieltoaihe". Elsa takertuu peloissaan Lohengriniin ja astuu tämän keralla kirkkoon. Mutta kuulijan mieleen jää kaikesta huolimatta ajatus, että Ortrudin kylvämä siemen ei jää Elsan sydämessä itämättä.
Kolmannen näytöksen alkusoitto kuvailee iloista hääjuhlaa. Esirippu nousee ja edessämme on vastavihityn parin morsiushuone. Hääkulkue lähenee, vastavihityt astuvat huoneeseen kuoron virittäessä morsiuslaulun. Kun hääkulkue on jälleen poistunut, jäävät vastavihityt yksikseen. Lohengrin vetää Elsan hellästi luokseen lepovuoteelle. Nuoret tunnustavat rakkautta uhkuvin sävelin toisilleen lempensä. Mutta epäilyksen siemenen on Ortrud todellakin saanut kylvetyksi Elsan sydämeen. Suloiset lemmensävelet kaikkoavat, sijaan tulevat sisäistä taistelua ilmaisevat soinnut — kieltoaihekin kuuluu jälleen varoittavana. Mutta turhaan: Elsa ei välitä Lohengrinin lohdutuksista, vaan kysyy yhtäkkiä tämän nimeä ja syntyperää. Tuskin ovat kysymykset päässeet Elsan huulilta, kun sisälle syöksyy Telramund neljän ylimyksen kanssa aikoen surmata Lohengrinin. Elsa ojentaa miekan puolisolleen ja yhdellä iskulla lyö tämä Telramundin maahan antaen sitten käskyn viedä ruumiin kuninkaan eteen ja surumielisesti huudahtaen: "Voi! Nyt poissa on onnemme kaikki!" Kuninkaan edessä hän lupaa vastata Elsan tekemiin kysymyksiin.
Näyttämö vaihtuu: edessämme on sama niitty Schelden rannalla kuin ensimmäisessä näytöksessä. Brabantilaisia sotajoukkoja tulee näyttämölle; myöskin kuningas saapuu. Telramundin ruumis tuodaan paareilla ja lasketaan kuninkaan eteen. Elsa tulee horjuvin askelin — kieltoaihe säestää hänen kulkuaan. Lopuksi astuu esiin myös Lohengrin, surumielisenä. Häntä tervehditään riemulla, mutta kun hän ilmoittaa nyt salliman tahdosta ainaiseksi jättävänsä taistelut, valtaa yleinen hämmästys läsnäolevat. Lohengrin vetää syrjään peitteen Friedrichin ruumiin päältä, tiedustellen, tekikö oikein vai väärin surmatessaan miehen, joka lähestyi häntä murha-aikeissa. Hänen tekonsa myönnetään oikeutetuksi. Ankarin sanoin syyttää hän kuninkaan edessä Elsaa annetun lupauksen rikkomisesta, ilmoittaen sitten juhlallisen ylevin sanoin olevansa Graalin ritari Lohengrin, Graalin kuninkaan Parsifalin poika. Koska hänen nimensä ja syntynsä nyt on tullut ilmi, on hänen poistuttava maan päältä. Pyynnöistä ja rukouksista huolimatta pysyy hän lujana päätöksessään. Joutsen saapuu hakemaan häntä takaisin Graaliin. Ritari lausuu surullisena linnun tervetulleeksi ja ilmoittaa Elsalle, että tämä olisi saanut nuoremman veljensä takaisin, jos vain yhden vuoden olisi pitänyt Lohengrinille antamansa lupauksen. Elsalle jättää hän kultaisen sarven, miekkansa ja sormuksensa, annettavaksi Gottfriedille, jos tämä milloin palaa takaisin. Useat kerrat suudellen Elsaa lausuu Lohengrin hyvästijättösanat. Lohengrinin juuri aikoessa lähteä, puhkeaa Ortrud riemuhuutoon: ketjusta, jolla joutsen on kiinnitetty venheeseen, on hän tuntenut joutsenen Brabantin valtaistuimen perijäksi, jonka hän aikoinaan oli muuttanut joutseneksi siten päästäkseen puolisonsa kanssa himoitsemalleen valtaistuimelle. Ortrudin voitto näyttää varmalta. Silloin vaipuu Lohengrin hartaaseen rukoukseen. Se, mitä hän ylhäältä rukoilee, annetaan hänelle: valkoinen kyyhkynen tuo siitä viestin. Hän päästää joutsenen irti ketjusta; joutsen sukeltaa kohta Scheldeen ja nuori Gottfried, Brabantin herttua, tulee heti Lohengrinin nostamana näkyviin. Syntyy levottomuutta. Lohengrin poistuu näyttämöltä: kyyhkysen vetämänä katoaa sekä vene että ritari näkyvistä liukuen takaisin Graaliin. Elsa katselee kirkastunein katsein Gottfriedia, joka astuu esiin ja tekee kumarruksen kuninkaalle. Kaikki katselevat häntä onnen ja hämmästyksen valtaamina. Gottfried rientää Elsan syleilyyn. Elsa kääntää katseensa joelle, näkemättä enää poistuvaa Lohengrinia. Hetken kuluttua Lohengrin sentään näkyy kaukana. Hän seisoo surumielisenä kilpeensä nojaten. Kaikkien läsnäolijain rinnasta pääsee kovaääninen voihkaus. Kuolleena vaipuu Elsa Gottfriedin sylistä maahan — ja vielä kerran kajahtaa Graalin aihe valtavana ja voimakkaana, esiripun sitten hiljalleen vetäytyessä peittämään katseiltamme ihmetteleviä brabantilaisia.
* * * * *
Wagner toivoi, että "Lohengrinin" ensi-ilta olisi ollut Dresdenissä. Tämä toivomus ei kaikista ponnistuksista huolimatta toteutunut: pitkät ajat näytti jo siltä — Dresdenin vallankumoustapahtumain jälkeen — että "Lohengriniin" uhrattu työ oli mennyt hukkaan. Mikään näyttämö ei ottanut sitä esittääkseen. Huhtikuussa v. 1850 Wagner lähetti Sveitsistä Lisztille Weimariin kirjeen, jossa liikuttavin sanoin pyysi ystäväänsä pelastamaan "Lohengrinin" siitä kohtalosta, mikä sitä uhkasi. Liszt sai tekstikirjan ja partituurin, ihastui heti oopperaan ja otti sen harjoituksen alaiseksi, ja kahdeksanneljättä harjoituksen jälkeen "Lohengrin" sitten elok. 28 p:nä 1850 — Goethen syntymästä oli silloin kulunut 101 vuotta — Lisztin johdolla esitettiin ensi kerran. Menestys oli suurenmoinen, kuulijat olivat kerrassaan hurmaantuneita sekä sisältöön että musiikkiin, ja suosionosoitukset olivat pitkin iltaa erittäin lämpimiä. Ja samaan aikaan kertoo Wagner kävelleensä levottomana oopperansa kohtalosta Rigin rinteillä! — Arvostelukaan ei ollut niin pidättyväinen kuin ennen, — kiittäjiä oli nyt paljon enemmän kuin niitä, jotka pysyttelivät kylmäkiskoisena näkemänsä ja kuulemansa suhteen.
Vasta yksitoista vuotta Weimarin illan jälkeen, toukok. 5 p:nä 1861, sai Wagner itse nähdä näyttämöltä "tuskanlapsensa", joksi hän sanoo "Lohengrinia". Se tapahtui Wienissä, ja säveltäjä seurasi oopperan esitystä kyynelsilmin. Myrskyiset suosionosoitukset eivät tahtoneet ollenkaan loppua, ja mestarin täytyi pukea tulvivat tunteensa sanoiksi, jotka hän sopersi vavahtelevin huulin kuulijakunnalle kiitokseksi kaikesta, pyytäen yleisön tukea pyrinnöilleen taiteen kohottamiseksi sille kuuluvaan asemaan.
"Lohengrin" on nykyään suosituimpia Wagnerin teoksista. Sitä on esitetty miltei kaikilla maailman oopperanäyttämöillä, ja aina ovat kuulijat joutuneet sen puhtaan, ylevän ja eteerisen kuulakan musiikin lumoihin.