HEVOIS-RUNO.
Matti Kokkoinen Alamaan kylästä, Mikkelin pitäjästä rupeisi v. 1785 tappamaan Hevoistansa. Hään nakkais häntä jo peähän, josta se hervahti voan ei kuollut. Silloin rupeis Mattia peloittamaan, että pitivät pois pyyhkimän häntä Puumalan komppaniasta Savon jälka-väin Rykmentistä, kussa hään oli Sotamiessä, nimellä Örn. Hään laitto seneistä sanan Joakko Keäriäisellen, Vehmaissa (noapurissa) tulla sinne lopettamaan tappuuta, koska hään oli jo eiltä-käsin ostanut toisen puolen nahasta. Joakko Keäriäinen Seppolasta teki Runon.
Kokkoinen koria miesi,
Matti Örni ylpiämpi,
Koppais kurikan kujasta,
Koukin kassoi kartanosta,
Jolla Hevoista heläytti,
Kohten korviin väliä.
Tamma kohta tanhuallen
Siäriänsä suoroomaani.
Tämäpä tunkiin tupa'an:
"Oisin Tamman tappanunna
Pannut henketen Hevoisen;
Vaan ei jaksa jäseneini,[68]
Eikä voimani yletä!"
Laitto sanaa lapsellansa,
Herttaisella Heikillänsä.
Matti läksi matkustamaan
Kohten Kokkoisen kotia,
Alla-päin paholla mielin.
Tapais Tamman tanhualta,
Vielä henkissä Hevoisen.
Veti tuiman tupehesta,
Puukon reisi-puoleltansa,
Työnsi rintaan terästä.
Siitä veri vieremääni,
Käsihillen Kiäriäisen.
Tekisin tuosta jakoa,
Kuinka osahan tulisi.
Tuosta persettä Pekalle,
Perno Pekan emännälle,
Jalan Juakko Hämäläiselle,
Toisen Tahvo Pulkisellen,
Ala-sikko Annikallen,
Munaiset muullen pereellen;
Puolen siitten sivalsi
Pulli pisti povellensa.
Maksat vienmä Matiskalaan,[69]
Itrat kannanma Iloiseen,
Palliotpa Puajalahan,
Hoikat suolet Kunnelille,
Korvat Kokkoisen akalle.
Vieläpä veisin männessäini
Osuutta Ollikkalahan,
Taka-jalat Tammastaini.
En isekkään ilman jäisi!
Vieläpä keuhot keittäisin,
Selkä-luut suolaan panisin;
Joita paistiksi tekisin,
Imeksisin iltikseini,
Joulun pitkinnä pyhinnä.
Häntä seppä Hennisellen —
Vappu Tarkiain tapaisi
Hännän Hennisen säkistä.
Laiko-suolet Luatikaisell',
Pohjukka-suoli Suutarille,
Muut räpälät Riätälille.
Ei tätä paisteta Papille,
Eikä tuua Tuomarille,
Eikä lahjakskaan lakihin.
Viimeiset virren-tekiälle,
Sille jalolle Juakopille.
Keäriäinen.