KARHULAN PEIJAISET.
Että paremmin ymmärtää näitä asioita, joista Runossa puhutaan, tahomme eiltäpäin selittää heitä, sitä myöten kuin puheet heistä vielä kuuluuvat Moaninkalla. Sanotaan että tämä Ryynäinen oisi ollut vähä viinoissaan Talonpojan Risto Karhuisen hautaisissa, joita juotiin Karhulan talossa Halotan kylässä Moaninkan Kappelissa s. 3 p. Toukok. v. 1791, ja koska se silloinkin aina oli juonikas, eikä osanut suutansa hallita, niin oli joutunut toisten kanssa riitaan, ja tullut salvatuksi sika-pahnaan (eli vanhaan heinä-korsuun). Kuinka kauan hään siinä lie ollut ei nimitetäk; tiietään ainoasti että hään, peästyänsä sieltä, teki pitkän Runon, kussa hään laulaa näistä Karhulan Peijaisista, ja niistä villa-lakkiloista, jotka siinä häntä vihaisivat. Koska Lukkari Jaakko Kyösti Hoffrén oli tässä Runossa tullut nauretuksi, niin hään, Lautamiehen Poavo Eskelisen kautta, paituutti Ryynäisen (vielä samana syksynä) käräjään, ja laitto sinnek veljensä, Lautamiehen Aaron Hoffrénin asiatansa ajamaan — koskei hään viihtinyt ite tulla. Kuin ei tämä hänen puolus-mies ollut hyvä näyttämään toteen kanteitansa, niin Laintutkia (Häradshöfdingen) Herra Lainjulistaja (Lagman) Fabritius pyysi Ryynäistä ite laulamaan virttänsä. Oateltuaan vähän asiatansa rupeisi hään lauluillen, ja laulo monta tuntia (?) perättäin, mutta heitti aina pois ne pahimmat paikat, ja mätti uutta siaan. Kihlakunnan-Oikeus ei tainut ottoo kirjaansa kaikkia hänen laulujansa, mutta kuunteli heitä pystyllä korvalla, ja koska hään oli lakkanut laulamasta, mieleksi ja nauroksi kaiken läsnä-olevaisten, niin sanotaan koko riijan siihen loppuneen.