RUNO.
"Ei sanat sanoihin puutuk,
Virret veisaten vähänek",
Sanan-laskussa sanoovat
Suomen syvät Suomalaiset;
Voan mun puuttuupi puheeni,
Laulu-virtteini lakkaapi,
Sill' on mulla mustat päivät,
Varsin vaikia elämä.
Sill' on kipu kintahissa,
Suoni sormia vetääpi,[19]
Pakottaapi peukalota.
Peä on kieleni kipiä,
Kuiva kurjan kulkku-torvi:
Eipä raiku raskas rinta,
Eikä kurjan kulkku-torvi,
Vaikka ainoiset asiat
Vielä varsin voatisivat.
Tok on vielä toimivampi,
Että soan sanan sanoa,
Puolen kymmentä puhua,
Kuink' on miehet Moaninkalla,
Iisalmen ison rajalla —
Mont' on miestä Moaninkalla,
Mutta Moaninkan kylissä,
Ei ouk monta mielellistä
Eikä vakaista varsin.
Uskon ensin Eskelistä,[20]
Pienen Poavalin parasna,
Lautamiehen mielellisnä;
Tok on Torsti toimivampi,
Sata-vaimoinen sanoa.
Luulin Lukkarin hyväksi.
Kellon-soittajan somaksi,
Vaikka suuren vaivan kanssa,
Kivun kiussain keralla
Pyrki meillen meäkimään.
Kummat juonet Kustavillen,
Joakopilla joaritokset.
Nyt minä puhun Pukista,
Aiottelen Oaronista,
(Vaikk' on vaterkin kohta,
Eli kuulus' Kummin-poika)
Kuin on suuresta suvusta.
Asennosta ankarasta.
Äväriäs oli Äijä kyllä,
Rikas riistaasta perätin —
Kunniasta kuuluisampi.
Eskel-voari Äijän poika.
Sotaherrana somainen,
Upserikin uskollinen.
Is' oil kyllä ihmiseksi.[21]
Isä ihmisten tapainen;
Rakas varsin rannihinsa,
Kuin on ollut kummihinna;
Voan on Oaron ankarampi,
Viekas, vihasen-lainen.
Kyll' on kiltti kirkko-tiellä,
Kesti-paikoissa parempi,
Okkela on oluen luonna,
Viekas viinan-tienuilla.
Ei se seästä särpämiä,
Sian-kinttuja kitise.
Jos oisi Orihin potka.
Eli Tamman taka-roaja,
Eli sorkka sota-hevoisen.
Syöpi voita vuohen verran
Palon viiliä vitoopi;
Viel' on julma juustollenkin
Maito-ruuan maistelia.
Nyt minun täytyy sanoa
Karhuisten kavalat neuot,
Kaupiaisten kauhiammat:
Ylpee on perätin Pekka,
Kotonansa suuri koira,
Joka pulskasti puhuupi:
"Soapi Karhuinen kasakan,
Tänä keitona kesänä.
Kapan annan Kaukoisellen,
Senkin otrina ojenan,
Kannan kaksi vanteheilla
Kuuen päivän kostennosta."
Ei Rusi rupia tuohon,
Ryhy Ryynäisen penikka.
Kapan tahtoopi tasaisen,
Puolentoista pulskiasti,
Ylisummahan yheksän
Viikon-peähän peästyänsä.
Tois't on juonet Toavitilla
Toiset Toavitin asiat.
(Rouvarill' on rohkiammat)
Vettä viinahan panoopi,
Korvon korttelin osaksi,
Kaksi kannun kohennoksi.
Viel' on pieninen pikari,
Jok' on laitettu lasista;
Se esinä markan makso
Kohta kolmehen ylensi.
— Tuota ouvot osteloopi.
Jos kukainen kummiksiipi,
Kenkin keskensä sanoopi:
"Kyll' on kallis kauppa-viina,
Suuros-pulloll' suuri hinta."
Toavit toisia puhuupi:
"Kylläs annat kymmenänkin,
Kaksitoista kaikitekkin
Ennenkuin elo tuloopi
Tänä syyssä syötäväksi."
Hyvä vielä Hyökärinä,
Kaunis Ruunun-kaupiana!
Ensin ostaapi eloa,
Rukihia roinistaapi,
Jotka leiviksi levittää;
Ostaa siitten otriakin,
Jotka soutelee sotahan,
Kuletteloo Kuopiohon.
Minun täytyypi sanoa,
Murehella muistutella
Kuin on ukko uupununna,
Vanha voari vaipununna,
Koatununna Karhulasta:
Nyt loppu Lohilta pelko,
Surma suuri-purstoisilta;
Soap nyt Siijat siivon olla,
Lahnat loavullans elee.
Jopa Muori murnistaiksen,
Vanha akka varustaiksen,
Leski leikkitäk puhuupi
Poijallensa, porstuassa,
Kahen kammarin välissä:
"Otapa avahin aitan,
Puoin pukkari sivala![22]
Otas otria vähänen,
Kapan kaksi, vantehiseen;
Joista juoma laitetahan,
Olut pannahan paraiten
Vanhan Voarin peijahiksi,
Iki-muistoksi Isäisi!"
Marketallen mainihtoopi,
Pekan-vaimollen varottaa:
"Osootkos oluen panna,
Tehä viinan viisahasti?"
Markettakin mainihtoopi:
"Viel' on leivät leipomatak,
Kakkarat kaputtamatak."
Sanoo Pekka pensiästi:
"Itekma olen isäntä,
Veärän-nenän vertahinen!
Minä laitan Lankolaiset,
Sisareinkin sieltä nouan,
Joka kyrsät kypsyttääpi,
Paksut leivät paisteloopi."
Jurahtaapi Jussillenkin,
Veljellensä vertahasti:
"Sivallappas siivon sihti,
Hovista käri hopia,
Kaputainin kakka-seula!
Minä peijahiin Papillen
Samulillen sanelen
Tulla kestihin keralla.
Saisin sillen siivon-leivät,
Kymmen-kapan kyrsäisiä.
(Jospa jäisi Jaakollenkin,
Elikkä Eskelisellen,
— Siitten antaisin Oarollen).
Muita ruokisin muruilla,
Tähtehillä täyttäisihin."
Tahto tietä Toavettikin
Kuita muita kutsutahan
Tähän kestihin keralla.
Sanoo Pekka pensiästi:
"Minä laitan Lautamiehet,
Kutsun kunnia-sukuiset;
En tottele Tolpparista,
Loisimiehistä mitähän.
(Ruokkia Rusia piteä.
Vaikk' on toisen tolparinna).
Vielä kutsun kuuluisammat,
Herratkin Hevoisten kanssa
Taviniemeltä talutan,
Sihtierin sivalan tuolta.
Tapan valloillen Vasikan,
Hiehon hieno-seärisillen,"
(Vaan ei anna akka myöten,
Mutta puhuupi pulskasti):
"Anna vanhenna Vasikan,
Parata patukka-hännän!
Tuosta toista toivotahan
Moallen maijohon-antaja."
Siitten Pekka pelmastaapi,
Pistää puikkohin punaisen,
Aika varsan valjahiisen;
Ennättääpi Eskeliseen —
Tuossa Poavollen puhuupi,
Lautamiehellen latelee:
"Nyt on Ukko uupununna,
Vanha Voari vaipununna,
Niin tule sinäkin tuone! —
Tuo pikari tullessaisi,
Suurus-pullo suurellainen
Vati vaskinen kuleta,
Tina-kannu kanssa vielä!
Ei taija talossa meijän
Olla kunnon astioita,
Joilla juoma kannetahan,
Olut tuuvahan tupahan,
Pöyvän peällen pulskiasti.
Katahis' on meillä kannut,
Tuopit tuohi-vantehiset".
Lautamies lupaisi tulla
Taitavalla Tammallansa,
Joll' on kaunihit kaviot.
Silmät kyllä varsin siistit.
Korvat korttelin-pituiset,
Syltty-keinot kelvolliset
Niin siitten tuloopi tuolta
Luoksen Lukkarin omansa.
Kellonsoittajan somaisen.
Kuhtuu tuolta kuusi miestä
Kahen konkarin keralla;[23]
Muorillensa muistuttaapi.
(Se oli siitten seitsemäänsi
— Kaheksaas oli vanha Kaisa,
Aivan Lukkarin Anoppi).
Niin siitten tuloopi tuolta,
Tavisalmehen samottain.
Heitti Hestansa pihallen,[24]
Tasa-turvan tantarellen.
Kulkoo kohta kuistin luokse,
Pontiuksen porstuahan;
Tuosta lemmaisten tupahan,
Aijaisten ala katoksen.
Turistaiksen tultuahan,
Peristäiksen peästyähän,
Puheleepi pulskiasti:
"Sais tästä savikko-pelto,
Tämän turvan tuomisia,
Tämän kärsän käyttähiä,
Tämän aivun antemia."
Puheleepi pulskiasti,
Hattu käissä hartahasti,
Kolmikanta kainalossa:
"Oli meilläkin meteli
Ennen nuorra oltahissa,
Naisten palto noapurikset
Oomma soanehet osammo,
Kumpaisetkin kumppalimmo.
— Niin tule sinäkin tuonek,
Paakin Mari matkajaisin;[25]
Pane akka ahkiohon,
Istutek ite sylihin!
Anna konkarin kokea,
Töpö-hännän tölkyteliä!" —
Sieltä veistihin Väisälään,
Kohten Kopoisen kotia,
Karva-kulman kartanohon;
Kuhtui tuolta kuulon miehen,
Ison-kirkon kirkko-veärti.
Pekka Poavollen puhuupi,
Lateloopi Laukollensa:
Marketalle mainihtoopi,
Sisarellensä sivuise:
"Niin tule sinäkin tuonek
Isäisi itkemääni,
Kuinsa viijähään viluhun,
Laitetahan paikkaisehen!"
* * *
Kuin oli ukko uuvutettu,
Vanha Voari vaiputettu,
Multa peällehen muokattu,
Kohta joutuvat kovullen,[26]
Kaunihisti Karhulahan;
Tuossa ruuallen rupeisiit,
Pöyvän arihan akahtiit.
— Jopa nurkasta nurahti,
Sano katko karsinasta,
Rusi runttihin seassa:
"Isot istuvat rahilla,
Pöyhkiämmät pöyvän-peässä,
Taitavaisimmat takana,
Lavihtalla Lautamiehet.
Minä katko karsinassa,
Sirkka-louhossa sihisin,
Vaikka suuren vaivan kanssa
Vestin kirstun kirvehellä,
Höylän kanssa kaunistelin
Karhuisellen kammariksi.
Muill' on tässä mustat pöksyt,
Sinertävät silkki-viivat;
Mull' on nuttu nukka-vieru,[27]
Takki tappuran-sekainen.
Muill' on tässä mustat turkit,
Turkin puuhat puuhkiammat,
Jotk' on lankoista lavottu,
Punaisista, pulskalaiset,
Siniset sivullen pannut;
Mull' on karvatoin kasukka,
Kurehihin kuivattunna
Kupehilta kummaltahan.
Muill' on tässä mustat kenkät,
Sekä soappahat somaiset,
Jos on alla anturatkin,
Korskat varsin konstilliset,
Kolmen tuuman korkeuiset.
Minä runhustan rajoilla,[28]
Kuin on katkon kalla-luista —
Ruunan-päillä runtustelen.
Muill' on pitkät piipun-varret
Kopat varsin konstilliset,
Koko kopran täyvelliset;
Minä tynkällä typitän,
Täpyttelen tähtehillen."
Tuosta suuttu suuret voarit,
Villa-lakkiset vihastui.
Alettiinpa arveltohon,
Minnäk pannahan pahoa,
Ruttoa kuletetaan?
Pukki tiesi pulskan neuon,
Oaron siitten ankaramman:
"Täss' on pahnoa pahanen,
Kuisti on kujan perällä —
Kannetahan katrakkahan!"
Olli oikehen puhuupi,
Husson-poika pulskiasti:
"Ei sinnek Sikahin luokse,
Karva-kärsäisin käsiin
Vielä runtetak Rusia!
Hyvä on Nikkari nimeltä,
Puuni-seppä, sen mokoma;
Oikeen ovet tekööpi,
Akkunat asetteloopi.
Teki kahet kankas-tuolit,
Kahet kaunihit peräti,
Vasta sai ne valmihiksi
Eilen ennen ehtoisia.
Korskat korvihin rakensi.
Kaunisteli kakko-puikot.
Onhan tässä olki-huone,
Lato laitettu jalosti;
Pankaat pakanat sen tuone
Taitavasti — jos tahotten!"
Rusi tuonek runtettihin,
Kannettihin katrakkahan.
Ambrósius ajatteloopi
Tuolla yksin ollessansa:
"Olin minäkin ennen miessä,
Mies-lukua tehtähissä;
Nyt minä poloinen poika
Savohon sanaksi jouvun,
Kylän-juoksukski kykenen."
Isot istuivat tuvissa,
Pöyhkiämmät pöyvän-peässä,
Oven-suussa suuret muorit,
Karsinassa kalsihimmat.
Nuoret piikoiset pihalla,
Poika-miehet porstuassa,
Tuolla suutahan sukivat
Muna-voilla vehnäisillen,
Leivillen rukihisillen.
Minä Rusi raukka-poika,
Heinä-korsussa kohisin.
Olipa auki akkunata,
Pikkuruisen piirullansa,
Tuosta pistäksen pihallen;
Siitten tunkeksen tupahan.
Olisin olutta juonut,
Voan ei Oaron antanunna.
Eskelinen ennättääpi
Puhumahan pulskiasti:
"Ei tämä olut olisi,
Juoma, markkaa maksavainen,
Voan on pullo pulskallainen,
Kuin on kullattu sisältä."
Istuin keskellen isoja,
Lauman lain-lukiaitten,
Syystä kylläkin kyselin:
"Ounko minä millonkahan
Tehnyt työtä törkyllistä —
— Miksi minua sinne
Kannettihin katrakkahan?"
Sanoo Lukkari lujasti:
"Keltä on sinulla käsky,
Kusta oppisi otettu,
Soatu sanat mokomat,
Joit' ei muista mun sukuini,
Eikä tiiä Eskelinen?"
Sitten Oaron ankarasti
Otti piiskan, pitkä-siiman,
Apiltansa aika ruoskan,
Joll' oil Juhtat neuvonunna,
Orihit opettanunna,
Tamman-pojat taitavaksi.
Alkoi runnella Rusia,
Pientä miestä pikkuruista.
Mustavirran viisas Husso[29]
Autto ankara peräti,
Astupa avuksi kohta,
Ajo poikkeen Pontiuksen
Pilatuksen pieksämästä.
— Se on miestä Moaninkalla,
Kirkkokunnan kuuluisainen,
Jot' ei viina viivyttele,
Jouvuttele suuret juomat.
Joll' on akka aivan pieni,
Vaimo voaksahan pituinen.
Jok' on suuresta suvusta,
Asennosta ankarasta.
Vanha Antti ajatteloo[30]
Kuin kahtoo katoksen alta,
Kuistin kusisen sisältä:
"Jospa joutuneen minäkin
Selkäsaunahan samahan!
Voan en minä mielelläni
Rupia Rusin tavalla.
Riksin otan riinistäini,
Taskusta tasa-parisen,
Kura-suusta kukkarosta,
Jonka annan Oaronillen,
Tuolla seästän selkä-luini,
Vanhat hartiain vapahtan
Alta ruoskan ankaramman."
Karhuisellen kanteloopi:
"On nyt ilkiät Isänät,
Kuin ne kuhtu vierahiksi
Tuohisepän Tuppuraisen,
Rautiain rakin-näköinen.
Joll' on silmät siivottomat,
Kasvot vielä karstasimmat
Kuin on kasvot suuren Karhun.
Peällä vanha verka-västi,
Aijas-karvainen kasukka,
Jot' on paljon paikattunna,
Röky-lailla röhnästetty;
Roasut roiskaiset jalassa,
Lian kanssa liitettynnä,
Paskan kanssa paatettunna.
Viel' on soappahat somaiset,
Niin kuin kuivat koskus-torvet."
Kohta korvallen tapaisi,
Kumautti kulmallehen
Anttia äkkiä varsin.
Sai nyt Antti aika paukun.
Kumauksen kulmallensa.
Ei Savosta sanat puutu,
Kuopiosta kummat juonet,
Jos puhuisin puolen vuotta,
Eli kuuta viisi, kuusi.
Petettiinpä Pekka vielä,[31]
Musta-soaren sartti-poika.
Hyttylän hyvät emännät,
Akat vanhat viettelykset,
Surulliset suuret muorit,
Saivat saunahan saloa
Pekan olla yksinänsä
Jossa Moaria makaisi,
Pieni tyttö pitkällänsä.
Moaria makia…
Tuolla miehen mielitteli,
Husson pojan hullutteli.
Oamulla äkin varahin,
Kohta päivän koittahissa,
Voati kohta Vainikaista
Puhumahan puolestansa.
Anto kihlat aika-lailla
Kautta vanhan Vainikkaisen.
Siitten Kaisa karmistaiksen,
Kaisa kolkosti puhuupi:
"Ei sinua Noijat noijek,
Hulluttele Hussolassa!
Kuinma annan kulkuhuisi
Lemmon-paskoa palaisen
Pirun-kusta pikkuruisen."
Virsi on tehty syytä myöten,
Asioita arveltunna:
Tät' on virttä viikon tehty,
Koko kolmet vuorokautta
— Vast' on soatu valmihiksi.
Mutt' tuosta murehteleevät,
Toruvatkin toisen kerran.
Oaron keänsi kulmahansa,
Kahteloopi karsahasti,
Eipä huoli Eskelinen
Virrestä vihanen olla,
Laulusta lakihin männä. —
Enkä voi minä enemmin,
Jaksa Pukista puhua!
Nyt minä murehtin muuta,
Valittelen vaivojani
Kulettaissa Kuopiossa,
Kärähissä käyttähissä;
Siell' ei viina viskoo peätä,
Olut ohtoa kivistä.
Kyllä ois olutta ollut,
Karsta-vettä Kuopiossa,
Voan ol' kuiva kukkarossa
(Matti taskussa makaisi).[32]
Riimut rieskana mänivät,
Ketjut kesku-ruokaisina;
Ei niistä ehoni elätty,
Eikä kystä kyllin syötty.
Jo olisin kurja kuollut,
Koatununna kaupunkihin,
Mutt' oil Kermo kelpo poika,
Peräniemeltä peräisin,
Joka autto atrialla,
Muisti murkinan-palalla.
Anto vielä viina-ryypyn,
Olut-tuopin oivallisen.
Ryynäinen.
RIEMU-LAULU JUUBEL-JUHLASTA v. 1817.
Tämä Ryynäisen Runo, jonka minä myös olen käsittänyt Herra Oppivalta Gr. Aminofilta, ja jossa Runoja koetteloo että kunnialla ylistää sitä juhlallista käyttämistä, jolla Kuopiossa rajuutettiin tätä meijän viimeistä Juubel-juhloo (eli Juhlin-juhloo, niin kuin myö tätä kuhuttaisimme) osottaa kyllä, että se on valinut yhen aineen, joka oli kokonaan ulkopuolella hänen mieli-luontoansa. Se ei tässä viritä virttensä viinan-tiloilla, eikä tuttavien parvessa, kussa se aina Runoillansa oli "Kukko linnassa." Tässä tavataan ainoasti yhtä yksinkertaista yritystä (sic!) että kehua näillä vierailla nimillä, joihen sovittamista meijän kieleemme aina on vaikia, ja teköo meijän Runojamme yheksi kuivaksi Tarinamukseksi; vielä siittennik, kuin heihin tunketaan näitä pitkiä vuosi-lukuja, jotka ovat luettavia, voan ei laulettavia. Tätä vikoo tavataan ussein nykyisämmissä Runoissa, joka on syntynyt siitä, että ne ovat ikään kuin yht-aikoo aivotut sekä Runomukseksi, että Tarinamuksen varaksi; mutta — "ei sovik kahta Kuninkasta yhteen linnaan." Muutoin niin kieli on tässäkin selvä ja sointuva, ja kussa ei puhutak Lutheruksesta, Wittenbergistä, Melanchthonista, Tetzelistä, Samosatenista ja Upsalasta, eli Rohvessoriloista ja Tohtoriloista (yksi merkellinen sanan-pepu talonpojan suussa) niin siinä aina äimistyy oatoksia aika Runojan.
Tuli toas kynälle kyyti,
Vuoro vuollulle sulalle.
Halaistulle höyhenille!
Pännä pistetty läkissä
Muisto-merkkiä tekeepi
Kansan kasvavan etehen.
Tulevaisten tunnustella
Juhlan julkisen pitosta,
Johon Keisari kehoitti,
Suuri voipa voimallinen,
Valtias Venäjän-moalla.
Kuin oli kulunut kaikki
Loka-kuu lopulle käynyt,
Vuonna kuin on kirjotettu
Ja tuli tuhannen peälle
Kului kaheksan sataa
Sen peälle seitsementoista:
Silloin siunattu Solenni,[33]
Juubel-juhla julkisesti
Vietettihin vielä kerran.
Esivalta ensin, kaikki
Herrat oikenen omaiset
Sitä suurella ilolla
Kuuluttivat, kunnialla.
Sitä Piispatkin pitivät,
Rohvessorit ja Rovastit,
Kaikki myöskin Kappalaiset,
Kaikki kappelin papitkin,
Apulaiset aivan kaikki
Henkellisellä halulla
Kutsuvat kokohon ensin
Seurakunnat selkiästi,
Aivan oamusta varahin.
Kaunistivat kirkot vielä
Varsin kynttälin valolla.
Itse peällensä pukivat
Juhla-voatteensa valitut;
Siitten astuivat sisällen
Heti Herran huonehensa,
Voimalla varustetulla
Seurakunnillen selitit,
Ilmoittivat ihmisillen
Opin oikian menoista,
Jonka Tohtori totuinen,
Julkinen Jumalan pappi,
Lutherus lujaksi laitti[34]
Kaupunkissa kaukaisessa,
Wittenbergissä perusti.
Paljon siitäkin puhuivat,
Kuinka kunnian Jumala
Hänen voimalla varusti,
Lahjoitti lavian tievon
Henkellisissä hänellen;
Pani paljon uskallusta,
Rohkeutta runsahasti
Yli Poavin ylpeyven.
Apulaisen annoi vielä
Melanchthonin mainittavan.[35]
Nämät tohti toimellansa
Vastoin Poavia puhua,
Sekä Tetzelin tekoja,
Niin myös Samosateninkin,
Jotka oli Poavi pannut
Synnin kaupalle sysänyt;
Raha rikosten etestä
Piti Poavillen tuleman,
Kirja siitten synnin peälle
Piti Tetzelin tekemän,
Että vielä eteskinpäin
Soapi synnissä eleä.
Monta muuta kauhistusta,
Taikaisiakin tapoja,
Muita Munkkien menoja,[36]
Jot' ei kykene kynällä
Panemaan paperin peälle,
Oppimatoin ollenkaan,
Kosk' ei Oppinut osaja[37]
Poavin juonia jutella.
Katoi kirjat kaupunkeista,
Katoi kaikista kylistä,
Ei soatu sitä lukea.
Vähä kuulla kirkoissakin,
Eikä yhellä ajalla
Soanut soarnata kukana
Siinä selvässä valossa,
Kuin sen Jesus jätti meillen.
Voan koska herahti Herra
Tämän sankarin sytämmen,
Josta silloin soarnattihin;
Tämä soatti soarnoillansa,
Kaunihilla kirjoillansa
Ristikunnat rikkahaiksi.
Annoi Roamatut avata,
Laitti lapsille osansa.
Kirjat kaunihit kätehen,
Joihin kuitenkin käsittit
Kaikki kalliimmat asiat.
Koska nyt kolmet sataa
Aastaikoja alusta
On jo kuitenkin kulunut,
Koska yhteinen kokous
Sattunut on Upsalassa,[38]
Kussa nyt itse Kuninkas,
Seävyt kaikki suosiolla,
Isät suurella ilolla
Otit vastahan vapaasti
Tämän opin onnellisen.
Tämän toivotun totuuen.
Niistä syistä on näkynyt
Kuninkaitten kuuluisillen
Ruotsin vallassa vapaassa
Panna pyhäksi iloksi
Ristittyillen riemu-päivä,
Jonka Jumala sovitti,
Että meille, kuin elämme
Sa'an yheksän ajalla —
Saimme jo kahesti kuulla[39]
Juubel-juhlan vietetyksi.
Ei tämä elävä kansa,
Tuskin myös tuleva kansa,
Soane kuulla kutsuttavan
Juubel-juhlalle kokohon,
Solennille soitettavan.
Asiat on aivan suuret,
Josta puhumaan pitäisi;
Voan on puhe puuttuvainen,
Yksinkertainen yritys.
Yrjö Hirvoinen
Ristiinasta.
Talvella vuonna 1823 kulki Juvalla yksi miero-ukko, joka Hevoisineen kävi kylästä kylään kiertämässä, eli kerjäilemässä niin kuin meillä sanotaan. Hänellä ei ollut muuta reissä kuin yksi säkki, joka oli hänen ainua aittansa, ja kussa hään säilytti niitä ruokapalaisia, jotka annettiin hänelle ja hänen Runo-ruunallensa (Pegás). Minä näin häntä Joulu-pyhinnä Vintturin luonna Männymäellä, kussa hään yhellä jalallansa lauleli olven eäressä, ja lauluillansa kootti sinne koko kylänkunnat kuuntelemaan. Hänen nimensä oli Yrjö Hirvoinen, ja sanoi olevasek Ristiinasta kotoisin, ehkei hänellä ollut kotia niin taivaallista. Ite hään oli varsin onnellinen mielestään, ja lauluissaan niin mielullinen, että se heihin unohutti kaikkia muuta. Nähessäin häntä, juohtui minun mieleen Diogenes tynnörinensä, ja oattelin: jos onnellisuus ainoastaan seisoo siinä että olla ilman huoletak, niin ei löyvyk näitä miehiä onnellisempia! Hänen isänsä, samalla nimellä (Yrjö Hirvoinen) oli ollut sotamiessä, ja asunna Ristiinan kirkolla; hänen äitinsä nimi oli Anna Skottman. Ite hään oli jo nuoruutessaan tullut vaivaiseksi oikeesta jalastaan, ettei hään kyenyt käyvä, jostapa Hevoinen oli hänelle tarpeellinen. Hään oli ollut aikanansa tolppari; mutta ne moalliset menot eivät ouk tahtoneet häneltä kävestyä. Hänen vaimonsa Anna Valkoinen — sekin oli ollut roaja-rikko, sillä se oli tullut sokeeksi. Niin että se kyllä näytti meistä ouollen, mistä se lie soanut näitä ilon-aineitansa. Tästäpä nähään että ihmisissä löytyy toinenkin mieli, ei ainoasti se luonnollinen tahi moallinen; ja että tämä toinen mieli ussein näyttäiksen meillen luonottomaksi, koska sillä ei ouk tämä moallinen luonto. Niinpä Ukko Hirvoinen ei pannut suutansa suruillen näistä ruumiillisista murheistansa, mutta hukutti heitä näihin henkellisiin huvituksiin, ja oli lauluissansa varsin onnellinen. Hään piti joulua Juvalla kauvemmin kuin ykskään muu. Ja kuin toisten ilot oli aikoa loppunut, niin silloin Yrjö vielä veisaisi laulujansa kylän raitteilla, ja hujautti heitä kujan-suussa.[40] Minä kuulin että hänellä oli monia äkkinäisiä Runoja, joita en ole ennen kuulut; ja kuin kyselin näitä, niin hään sanoi heijän olevan omatekemiään. Minä otin häntä kanssaini Pappilaan, kussa minä viinalla laulatin kaikkia hänen laulujansa, joista minä tässä toimitan kolmet, jotka ovat minusta niitä paraaimmia. Heissä ei löyvyk mitä myö varsin Runomukseksi kuhumme, kuitenkin heitä luetaan ajan-ratoksi, muihen puutteessa. Runollisessa ansiossa hään ei ouk Ryynäisen kanssa verrattavana — ei ies että olla hänen jälkiimmäinen. Kuitenkin olemme asettaneet häntä tähän, ei hänen Runomuksensa suhteen, mutta näihen runoaineensa suhteen; koska se on tässä ottanut yhtä tarintavaista ainetta (ett historiskt ämne) laulataksensa.