KUUDES LUKU.
ELONKORJUUTYÖ
Elonkorjuutyön luonne. — Nisun kokoaminen. — Lusteen kokoaminen lyhteisiin, sitominen ja polttaminen. — Sen alkuperä ja runsaus. — Kulutettu ruumenien lailla juutalaisessa elonkorjuussa. — Vastaavaisuudet aikaan nähden huomatut. — Baabelin hylkääminen, asteettainen lankeeminen ja lopullinen tyhjäksi tekeminen. — Jumalan palvelijain merkitseminen ennenkuin vaivat tulevat Baabelin yli. — Sekä järjestelmien että yksityisten tuomitseminen eli tutkisteleminen. — Juutalaisen järjestelmän koetus esikuvallinen. — Nisun koetteleminen ja seulominen. — Viisaat neitseet, erotettuina tyhmistä, menevät pitoihin. — "Ja ovi suljettiin." — Uusi tarkastus ja muutamien hylkääminen. — Miksi? ja kuinka? — "Korkean kutsun" päättymineu. — Aika on lyhyt. — "Jottei kukaan ottaisi kruunuasi." — Palvelijoita ja voittajia yhdennellätoista tunnilla.
"Elonkorjuu" on sana, joka antaa yleisen käsityksen työstä, mikä on odotettava tapahtuvaksi vuosien 1874 ja 1914 välillä. Se on pikemmin niittämisen kuin kylvämisen aika, koetuksen, tilinteon, varmentamisen ja palkinnon päivä. Koska juutalainen elonkorjuu on esikuva tämän ajan elonkorjuusta, niin saamme huomioonottamalla ja vertaamalla sen elonkorjuun eri piirteitä hyvin selvän käsityksen työstä, joka on suoritettava nykyisessä elonkorjuussa. Siinä elonkorjuussa oli Herramme erikoinen opetus tarkotettu kokoamaan sitä nisua, joka jo oli nisua, ja erottamaan juutalaisen kansan ruumenet nisuista. Ja hänen opeistansa tuli myös siemen uudelle armotaloudelle, joka alkoi (kohta sen jälkeen kuin Israelin kansa hyljättiin) Helluntaina.
Todistukseksi siitä, että opetuslasten erikoinen työ silloin oli niittämistä eikä kylvämistä, on huolellisesti pidettävä mielessä Herramme sanat heille, kun hän toimintakautensa aikana lähetti heidät seurakuntakansansa keskuuteen. Hän sanoi heille: "Nostakaa silmänne ja katselkaa vainioita, kuinka jo ovat valkoiset leikattaviksi. Ja leikkaaja saa palkan ja kokoaa hedelmää ijankaikkiseen elämään". (Joh. 4: 35, 36.) Ylielonkorjaajana siinä elonkorjuussa (niinkuin tässäkin) sanoi Herra alikorjaajille: "Minä olen lähettänyt teidät leikkaamaan sitä, johon ette ole työtä panneet; muut [patriarkat, profetat ja muut pyhät miehet menneinä aikoina] ovat työn tehneet, ja te olette päässeet heidän työalalleen" — korjaamaan hedelmät näiden vuosisatojen ponnistuksista, ja koettelemaan tätä kansaa sanomalla: "Taivasten valtakunta on lähestynyt" ja kuningas on läsnä — "Katso kuninkaasi tulee sinulle". — Matt. 10: 7; Joh. 12: 15; Sak. 9: 9.
Sen sijaan, että Herra juutalaisessa elonkorjuussa olisi koettanut tehdä vuohia lampaiksi, hän etsi sokaistut ja hajoitetut lampaat Israelissa, kutsuen kaikkia, jotka jo olivat hänen lampaitaan, jotta he kuulisivat hänen äänensä ja seuraisivat häntä. Nämä huomiot esikuvasta antavat viittauksen sen työn laadusta, jolle aika nyt on tullut nykyisessä elonkorjuussa eli nykyisenä kokoamisaikana. Toinen ja suurempi kylvö, tuhatvuotiskautena ja tuhatvuotisen valtakunnan suotuisemmissa olosuhteissa, tulee kohta alettavaksi: itse asiassa aletaan nyt jo panna ennalleenasettamista y.m. koskevia siemeniä, joista tuo tulevaisuuden laiho tulee nousemaan, maahan siellä ja täällä totuutta isooviin ja janooviin sydämiin. Mutta tämä on nykyään ainoastaan tilapäistä työtä; sillä maallisen esikuvansa mukaisesti on nykyinen elonkorjuuaika niin kutsutun seurakunnan (nimikristikunnan) korjaamista varten, jotta siitä kootut todelliset pyhät, korotettaisiin ja yhdistettäisiin Herransa kanssa, ei ainoastaan saarnatakseen totuutta, vaan myöskin toimeenpannakseen suuren ennalleenasettamistyön maailmaan nähden.
Tässä elonkorjuussa tulevat nisu ja lusteet erotettavaksi; kumminkin muodostavat nämä molemmat luokat ennen erottamista nimiseurakunnan. Vehnä on valtakunnan todelliset lapset, todenperäisesti vihkiytyneet, perilliset, luste taas on vaan nimeksi, mutta ei todellisuudessa Kristuksen seurakunta eli tuleva morsian. Luste on se Herramme mainitsema luokka, joka kutsuu häntä Herraksi, mutta ei tottele häntä. (Luuk. 6: 46.) Ulkonäöltään ovat nuo molemmat luokat niin toistensa kaltaisia, että on hyvin tarkasti katsottava nähdäkseen erotuksen näiden välillä. "Pelto on maailma" vertauksessa, ja vehnä ja luste yhdessä (luste lukuisempana) muodostavat sen, mitä joskus kutsutaan "kristityksi maailmaksi" ja "kristikunnaksi." Toisinaan tai säännöllisesti käymällä jumalanpalveluksissa, kutsumalla itseään kristityksi, vaarinottamalla muutamia kirkkotapoja ja menoja ja olemalla suoranaisesti tai vähemmin suoranaisesti yhteydessä jonkun uskonnollisen järjestelmän kanssa, näyttää luste, ja joskus otaksutaankin niin, olevan sydämestään vihkiytyneitä Jumalan lapsia. Niin kutsutuissa "kristityissä maissa" lasketaan siten kaikki, paitsi julkiset vapaauskojat ja juutalaiset, kristityiksi; ja heidän lukunsa, (siihen laskettuna harvat kokonaan vihkiytyneet — pyhät) arvioidaan olevan noin 180 miljoonaa kreikkalais- ja roomalaiskatolilaista sekä noin 120 miljoonaa protestanttia.
Herramme ei ole käskenyt panna toimeen mitään erottelemista valtakunnan todellisten ja mukailtujen lasten välillä evankelikautena; sillä täydellisen erottelemisen suorittaminen aiheuttaisi maailman (pellon) yleisen nurinkääntämisen — yleisen häiriön sekä nisun niinkuin lusteenkin irtinyyhtämisen. Hän sanoi sentähden: "Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti". Mutta hän lisäsi: "Elonaikana sanon leikkuumiehille [enkeleille, lähettiläille]: Kootkaa ensin lusteet ja sitokaa ne kimppuihin poltettaviksi, mutta nisut korjatkaa aittaani". (Matt. 13: 30.) Niinmuodoin on meidän elonkorjuuaikana odotettava yleistä erottelemista, joka tähän asti on ollut kielletty. Sen ohella kun niitä, joita nisulla kuvataan, alituisesti kehotetaan seisomaan lujina siinä vapaudessa, jolla Kristus on tehnyt heidät vapaiksi ja karttamaan kietovia liittoja julkisten rikkojien ja lammasten vaatteissa olevien susien kanssa, niin siitä huolimatta he eivät kumminkaan saisi vetää rajaviivaa täydelleen vihkiytyneen luokan (nisun, pyhien) ja lusteen välille, jotka tunnustavat Kristuksen nimeä ja jotka jossain määrin antavat näiden oppien vaikuttaa ulkonaiseen käytökseensä, mutta joiden sydämen halu on kaukana Herrasta ja hänen palveluksestansa. Tämä sydämien, vaikuttimien j.n.e. tuomitseminen, johon kykymme on riittämätön, ja jota Herramme käskikin kokonaan karttamaan, on juuri se työ, jota eri lahkot ovat ryhtyneet toimeenpanemaan — he kun ovat ryhtyneet erottamaan, koettelemaan nisua, ja ankarien, ihmisten valmistamien uskonkappalten kautta lykkäämään luotaan lusteena eli kerettiläisinä, kaikki kristinuskon tunnustajat, joiden usko ei sovi yhteen kaikenlaisten heidän väärien mittojensa kanssa. Ja kumminkin, kuinka huonosti nämä lahkot ovat onnistuneet. He ovat asettaneet vääriä, raamatunvastaisia sääntöjä ja oppeja, jotka todellakin ovat kehittäneet paljon lustetta ja tukahduttaneet ja erottaneet vehnän; esimerkiksi oppi ijankaikkisesta vaivasta kaikille niille, jotka eivät ole seurakunnan jäseniä. Vaikka se nyt alkaakin olla melkoisesti muuttunut aikamme enenevässä valossa, niin kumminkin, minkä määrän lustetta onkaan tämä eksytys kehittänyt, ja kuinka se onkaan tukahduttanut ja sokaissut vehnää tulemaan oikeaan käsitykseen Jumalan luonteesta ja suunnitelmasta. Nykyhetkellä näemme, minkä erehdyksen lahkot ovat tehneet, kun eivät ole seuranneet Herran neuvoa antamalla nisun ja lusteen, pyhien ja tunnustajien, kasvaa yhdessä, ryhtymättä minkäänlaiseen erottelemiseen. Rehelliset henkilöt joka lahkossa tunnustavat, että heidän lahkossaan on paljon lustetta, tunnustajia, jotka eivät ole pyhiä, ja myöskin, että näiden lahkolais-aitauksien ulkopuolella on monta pyhää. Siten ei yksikään lahko saata nykyhetkellä väittää, eikä väitäkään, olevansa kokonaan nisua ja vapaana lusteesta. Vielä vähemmin saattaisi mikään maallinen yhdyskunta (paitsi kristadelfianit ja mormonit) olla kyllin rohkeita välttääkseen, että kaikki vehnä on heidän keskuudessaan. Niinmuodoin ei heillä ole minkäänlaista puollustusta järjestelmillensä, jumaluusopillisille rintavarustuksillensa, j.n.e. He eivät voi erottaa nisua lusteesta, eikä mikään täydellisesti ja perinpohjin voikaan suorittaa tätä sydämien erottamista, paitsi se menettelytapa, jonka Herra on määrännyt toimeenpantavaksi elonkorjuuaikana. Tämä osottaa kuinka tarpeellista on tietää milloin aika on käsissä ja hetki on lyönyt elonkorjuutyön alkamiselle. Ja, uskollisena lupaukselleen, ei Herra ole jättänyt meitä pimeyteen, vaan antaa sen valon, jonka aika nyt on tullut, meille kaikille, joiden sydämet ovat valmistuneet sitä varten. "Te, veljet, ette ole pimeydessä [ettekä myös nukkuvia], niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas." — 1 Tess. 5: 4.
Totuus, jonka aika nyt on tullut, on tämän elonkorjuun sirppi, niinkuin samanlaista sirppiä käytettiin juutalaisessakin elonkorjuussa. Elonkorjaajat, enkelit ["enkeli"-sana merkitsee lähettilästä], eli lähettiläät nykyään, ovat Herran seuraajia, aivan niinkuin samanlainen luokka juutalaisessa elonkorjuussa oli elonkorjaajina. Ja vaikka, koko evankeliajan kuluessa, toisia oli kielletty ryhtymään nisun ja lusteen erottamiseen, tulee kumminkin Herran suunnitelma ja järjestely niin selvästi näytettäväksi niille, jotka nyt ovat valmistuneet, arvolliset ja tottelevaiset, että he tuntevat hänen äänensä sanovan: "Sivaltakaa nykyisen totuuden 'sirpillä', ja kootkaa minulle minun valittuni, jotka minun kanssani liiton tekivät uhreilla!" "He tulevat, sanoo Herra Sebaot, sinä päivänä, jona minä kokoan jalokiveni, minulle omaisuudeksi (engl. k.)" — Ilm. 14: 15; Ps. 50: 5; Mal. 3: 17.
Tämä aika ei ole ainoastaan pyhien kokoamista varten totuuden kautta (yhteyteen Herransa ja toistensa kanssa ja eroon pelkistä tunnustajista, lusteesta), vaan se on myöskin aika pellon puhdistamiselle, jonka kautta luste, sänki, j.n.e. poltetaan, ennen uuden kylvön alkamista. Yhdessä suhteessa tulee nisu koottavaksi lusteen keskuudesta — lusteen suuremman runsauden vuoksi — niinkuin Herra sanoo: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani". Kumminkin, toisessa suhteessa esitetään erottaminen, ja tosi syylläkin, lusteen kokoamiseksi nisusta. Todellisuudessa paikka oikeastaan kuuluu nisulle; se on nisupelto, eikä lustepelto (ihmiskunta lasketaan maaksi, josta sekä nisu että luste kasvaa eli kehittyy); siten luste on väärällä paikalla ja on se poistettava. Herra valmisti nisupellon, ja nisu esittää valtakunnan lapsia. (Matt. 13: 38). Ja koska pelto eli maailma tulee annettavaksi näille, ja kuuluukin jo heille lupauksen perustuksella, osottaa vertaus että itse asiassa tuleekin luste kerättäväksi pois ja poltettavaksi, ja sen kautta jää pelto ja kaikki, mitä siinä on nisulle. Luste viedään maahan (maailmaan), mistä se tulikin, ja nisun esikoiset kootaan aittaan, jotta maa tuottaisi toisen sadon.
Nisu ei tulisi sidottavaksi lyhteisiin: jyvät kylvettiin alkujaan erilleen toisistaan, riippumattomiksi, ollakseen yhdessä ainoastaan samana lajina samanlaisissa olosuhteissa. Mutta vertaus selittää että yksi elonkorjuun vaikutuksista tulee olemaan lusteen kokoaminen ja lyhteisiin sitominen ennen "polttamista" eli "hädänaikaa", ja tämä työ on käynnissä ympärillämme. Koskaan ei ole ollut tämän kaltaista aikaa, mitä työväenliittoihin, pää-oma-renkaisiin ja kaikenlaisiin suojeluyhdistyksiin tulee.
Sivistynyt maailma on vertauksen "pelto". Uskonpuhdistuksen oppiriitojen tuulet, jotka puhalsivat eri ilmansuunnilta, heittivät siihen nisua ja lustetta sekaisin suuriin tukkuihin (kirkkokuntiin), toiset kallistuen toisaalle, toiset toisaalle (opinkysymyksissä). Tämä ryhmitti nisun ja lusteen lujasti yhteen ja poisti paljon yksilöllisyyttä heistä kaikista. Opinmyrskyt ovat aikoja sitten ohi, mutta ryhmitykset ovat yhä voimassa tottumuksesta, ja ainoastaan siellä ja täällä on jokunen nisuntähkä koettanut kohottautua joukon painon alta pystysuoraan asentoon.
Mutta elonkorjuu-aikana tulee nisu vapautumaan lusteen painostuksesta ja estelemisestä. Totuuden sirppi valmistaa tämän luokan sitä vapautta varten, jolla Kristus alkujaan vapautti kaikki, vaikka samalla sirpillä on vastakkainen vaikutus lusteeseen. Lusteen henki katsoo lahkon suuruuteen ja siihen mikä näkyy, pikemmin kuin henkilökohtaiseen tottelevaisuuteen ja uskollisuuteen Jumalaa kohtaan. Seuraus on, että he hylkäävät ja kiivaudella vastustavat nykyisiä totuuksia, kun heti huomaavat niiden tarkotuksen olevan tuomita kaiken lahkolaisuuden ja koetella jokaista yksityistä. Ja vaikk'eivät olekaan taipuvaisia yhtymään toistensa kanssa, yhtyvät kaikki lahkot kumminkin vastustamaan nykyisen totuuden hajottavia voimia, ja se tehdään niin laajalti, että siteet hitaasti ja varovasti, mutta kumminkin lujasti sidotaan kaikkien uskonnollisten asiain yksityisen ajattelemisen ja tutkimisen ympärille, siinä pelossa, että heidän järjestönsä muuten hajoavat, ja että kaikki nisu pääsee ulos, eikä jää jälelle muuta kuin lustetta.
Jokainen lusteluokan jäsenistä näyttää olevan tietoinen siitä, että jos häntä tutkittaisiin henkilökohtaisesti, ei hänellä olisi minkäänlaisia toiveita saada valtakuntaa, joka on luvattu niille, jotka seuraavat Karitsan jäljissä. Lusteelle olisi mieluisempaa, että eri lahkot tuomittaisiin ryhmittäin eli yhdyskunnittain vertaamalla niitä toisiinsa, siinä toivossa, että siten soluisivat valtakunnan ihanuuteen sen nisun ansiolla, jonka kanssa ovat yhdistetyt. Mutta se ei käy päinsä; arvollisuuden koetus valtakunnan kunniaan tulee olemaan henkilökohtainen — koetus, jossa kunkin henkilökohtaista uskollisuutta Jumalaa ja totuutta kohtaan koetellaan — eikä suinkaan koetus, jossa koetetaan saada selville mikä lahko on oikeassa. Ja joka lahko näyttää huomaavan, meidän päiviemme suuremmassa valossa, joka juuri on hajottamaisillansa kirjainuskon ja taikauskon sumun, että toisilla lahkoilla on yhtä suuri (ja yhtä pieni) oikeus olla ainoana ja oikeana seurakuntana kuin sillä itselläänkin. Pakotettuina myöntämään tämän, koettavat he saada kaikki siihen vakaumukseen, että pelastuksen tähden on välttämätöntä olla jonkun heidän lahkonsa jäsenenä — sama sitten minkä. Siten he yhdistävät yksityisen edesvastuun lahkolaisuuden orjuuteen.
Valaistuksena eräästä yleisestä siteestä, jonka lahkolaisuus nykyisin on vetänyt lujalle uskolaistensa ympärille, viittaamme tuohon viattomalta ja monen mielestä hyödylliseltä näyttävään kansainväliseen pyhäkouluopetukseen. Ne antavat Raamatun tutkistelemisen suhteen kaikkein kristittyjen kesken sen vaikutuksen kuin olisivat lahkolaisuudesta vapaita. Ne näyttävät siis ottavan suuren askeleen poispäin ja eteenpäin vanhoista tavoista, joiden mukaan opiskellaan lahkolaisten katkismusten avulla. Nämä yhdenmukaiset oppitunnit näyttävät lahkolaisuuden hylkäämiseltä ja kaikkien kristittyjen yhtymiseltä tutkimaan Raamattua sen omassa valossa; — minkä kaikki myös tunnustavat ainoaksi oikeaksi tavaksi, mutta jota kaikki lahkolaiset todellisuudessa kumminkin kieltäytyvät tekemästä; sillä, huomattakoon, nämä kansainväliset pyhäkoulu-oppitunnit ainoastaan näyttävät olevan vapaat lahkolaisuudesta; ne ainoastaan näyttävät antavan vapautta Raamatun tutkimisessa. Todellisuudessa tekee kukin uskontokunta omat selittävät huomautuksensa niihin raamatunpaikkoihin, joita käsitellään oppitunneilla. Ja koska komitea, joka valitsee nämä aiheet, koettaa säilyttää yhtäpitäväisyyden ja yhteyden ulkonaisen varjon, valitsee se sentähden Raamatusta sellaisia paikkoja, joista ei ole kovinkaan eriäviä mielipiteitä. Niitä paikkoja ja oppeja, joista on eriävät mielipiteet, tulisi juuri enin pohtia, jotta kunkin lahkon totuudet ja eksytykset tulisivat ilmi, jotta tultaisiin todelliseen yksimielisyyteen, jolla on perustuksena "yksi Herra, yksi usko, ja yksi kaste" — näistä ei välitetä opetuksessa, vaan kukin lahko pysyy ennallaan kuten ennenkin.
Näiden ja toisten samanlaisten "yhdistämis"-menettelytapojen tarkotuksena on tehdä protestantismi ulkonaisesti vaikuttavammaksi ja sanoa kansalle todellisuudessa, joskaan ei sanoilla: Teidän täytyy yhtyä johonkin näistä lahkoista, muutoin ette ole ollenkaan Jumalan lapsia. Itse asiassa se ei olekaan mikään yhdeksi seurakunnaksi yhtyminen, vaan eri järjestöjen yhtymä, joista kukin on yhtä huolellinen kuin ennenkin säilyttääkseen oman järjestönsä lahkona eli lyhteenä, mutta joista kukin kumminkin on halukas yhtymään toisten kanssa aikaansaadakseen suuremman ja vaikuttavamman ulkomuodon maailman silmissä. Se muistuttaa lyhteiden kokoamista kuhilaaksi. Jokainen lyhde säilyttää oman siteensä eli järjestysmuotonsa ja tulevat ne vielä kovemmin sidotuiksi ja kiilatuiksi toisten lyhteitten kanssa suuressa ja suurenmoisessa aumassa.
Kansainvälinen opetusjärjestelmä yhtyneenä nykyajan tapaan "hoitaa" pyhäkouluja, edistää suuresti lahkolaisuutta ja estää todellista kasvamista totuuden tiedossa vielä toisellakin tavalla. Tuollainen yleinen opetustunti asetetaan yhteyteen koulun "harjotusaineiden" kanssa, niin että tuskin jää aikaa tarkastamaan varovaisesti laadittuja painettuja kysymyksiä valmistettuine vastauksineen; eikä jää ollenkaan aikaa totuutta isoovalle raamatuntutkijalle tai toisinaan sattumalta esiintyvälle vakavalle opettajalle tuomaan esille toisia kysymyksiä, joista saisi aihetta hyödylliseen keskusteluun ja mietiskelyyn. Ennen aikaan kokoontuivat raamattuluokat tutkimaan sellaisia Raamatunosia, joita itse olivat valinneet, eikä mikään muu estänyt heitä tulemasta totuuden tuntoon kuin heidän omat ennakkoluulonsa ja taikauskonsa, ja vakavat totuutta isoovaiset, olivat aina tilaisuudessa edistymään edes vähän. Mutta nyt, kun enenevä valo valaisee jokaista ainetta ja hajottaa taikauskon ja ennakkoluulon sumun, estetään sitä valaisemasta raamattuluokan jäsentä juuri kansainvälisten oppituntien kautta, jotka väittävät auttavansa häntä. Sitä aikaa, jota hän käyttää raamatuntutkisteluun, johdetaan niin taitavasti, ettei hän millään muotoa saisi uusia ajatuksia, vaan että hän alituisesti käyttäisi sanan rieskaa (melkoisesti sekotettuna ihmisten perimätiedoilla), niin että koko ruokahalu häviää edistyneemmän totuuden "vahvan ruo'an" nauttimiseen. (Hebr. 5: 14.) Sellaisilla tunneilla on etupäässä toteltava sanoja: "Meidän on pysyttävä aineessamme, sillä tunti on pian mennyt", ja sen kautta uhrataan kaikki aika ja tilaisuus saada maistaa "vahvaa ruokaa" ja panna arvoa sille. Tosin on profetta, kuten myös apostolikin;, selittänyt, että, arvostellakseen ja käsittääkseen Jumalan suuria oppeja, jotka ovat niin välttämättömiä kasvamisellemme armossa sekä Jumalan tiedossa ja rakkaudessa, on meidän jätettävä ensimäiset alkeet ja edistyttävä täydellisyyttä kohti "maidosta vierotettuina, nisistä erotettuina". — Hebr. 6: 1; Jes. 28: 9.
Joskin pyhäkouluopetustapoja on äskettäin huomattavassa määrässä parannettu, on niissä yhä edelleen paljon toivomisen varaa. Näihin kouluihin kuuluu osa Herran kansan parhaimpia — jotka, koettaessaan huolellisesti palvella Mestaria, ovat pienemmässä tai suuremmassa määrässä hämillään "Herran työn" lukuun ja ulkonaiseen ilmenemiseen nähden. Me myönnämme, että paljon hyvää on saatu aikaan, mutta sillä on myös varjopuolensa. Vakavaa tutkijaa estetään henkilökohtaisesta velvollisuudesta ja edistymisestä, tehdäkseen sitä, minkä Jumala on vanhemmille määrännyt, jonka laiminlyöminen on vahingoksi sekä vanhemmille että lapsille. Nuorista miehistä ja naisista sitävastoin on lyhyt kokousaika, kaavoihin kytkettyine kysymyksineen ja "harjotuksineen", miellyttävämpi kuin raamatuntutkisteleminen. Heitä johdetaan tuntemaan, että ovat täyttäneet velvollisuuden; ja muutamien hetkien uhraus tulee maksetuksi niiden tarjoaman seuran ja seurustelupuhelun kautta. Pienokaiset pitävät myöskin eniten "harjotuksista", laulusta, kertomuskirjoista, huvimatkoista, virvokkeista ja huvittelusta ylipäänsä; ja he ja heidän äitinsä tulevat runsaasti palkituiksi siitä vaivasta, mikä heillä on ollut puvuista, kun he täten tulevat tilaisuuteen näyttääkseen hienoja pukujaan. Ja mitä vanhempain velvollisuuteen uskonnollisen kasvatuksen suhteen kodissa tulee, jätetään se suureksi osaksi pyhäkoulun sisällyksettömän olemuksen ja koneiston huostaan. Pyhäkoulua on sattuvasti sanottu kirkon lastenkamariksi, ja pienokaiset, jotka siten kasvatetaan maailmanhengen kurituksessa ja nuhteessa, ovat nuoria vesoja tuosta runsas-satoisesta lusteesta, jota suuri Babylon on aivan kukkuroillaan.
Missä ikänä, siellä ja täällä, löytyykään aikuisten raamattu-luokka, jossa opettaja on kyllin suora ja itsenäinen syrjäyttääkseen määrätyn läksyn ja esittääkseen tärkeämpiä asioita sekä valmistaakseen vapautta totuuden esilletuomiselle, olkootpa sitten suotuisia tai epäsuotuisia lahkolle, niin maailman viisas pastori tai johtaja huomaa hänet epävarmaksi opettajaksi. Sellaiset opettajat ovat todellakin vaarallisia lahkolaisuudelle, ja jäävät hyvin pian ilman tutkistelupiiriä. Sellaiset opettajat ja totuudet, joita he asettavat julkisen tutkistelun alaiseksi, leikkaisivat pian lahkolais-lyhteiden siteet ja hajottaisivat ne, ja sentähden heitä ei kauemmin suvaita. Sentähden suositaan toisia, jotka voivat hallita lukupiirinsä ajatukset, voivat vierottaa heidät "vahvasta ruuasta" ja säilyttää heidät vierottamattomina lapsina, jotka ovat liian heikkoja seisoakseen omin jaloin, ja kahlitut heidän rakastamiinsa ja opettamiinsa järjestelmiin ja joita paitsi he uskovat kuolevansa. Totisen opettajan ja totisen raamatuntutkijan paikka on kaiken maallisen pakon ulkopuolella, jossa hän voi vapaasti tutkia ja ottaa ravintoa hyvän Jumalan sanan kaikista osista ja esteettömästi seurata Karitsaa, minne ikänä se johtaa. — Joh. 8: 36; Gal. 5: 1.
Samalla kun nyt täytyy tunnustaa yksityisen ulkonainen vapaus suuremmassa määrässä kuin koskaan ennen, näemme kuitenkin, ettei koskaan ennen ole ollut aikaa, jolloin siteet olisivat olleet niin lujalle vedetyt sitoakseen kaiken vehnän ja lusteen noihin moniin lyhteisiin. Ei ole koskaan ollut aikaa, jolloin toimenpiteet olisivat olleet niin ahtaat ja niin rajottaneet yksilöllistä vapautta kuin nyt. Innokkaan seurakunnan jäsenen jokainen vapaahetki on varattu monia kokouksia tai muita toimia varten niin, ettei jää ollenkaan aikaa esteettömään ajattelemiseen ja raamatuntutkisteluun. Näiden kokousten, iltamien y.m. päätarkotuksena on lahkolaisuuden lisääntyminen ja voimistuminen; ja seurauksena on tuo mainittu vapauden sitominen, joka on niin vahingollinen Jumalan vihkiytyneitten lasten, vehnän, oikealle kehittymiselle. Nämä siteet vedetään parast'aikaa kovemmalle, niinkuin profetta osottaa. (Jes. 28: 22.) Nämä lyhteet, joista päivä päivältä on yhä vaikeampi päästä irti, sisältävät vähän vehnää ja paljon lustetta.
Koska nyt olemme nähneet todellisesti vihkiytyneen vehnän vähyyden ja "kastettujen tunnustajain" suuren joukon (niinkuin joku metodistipiispa oli voimakkaasti kuvannut lusteluokkaa), on ilmeistä, että lusteen polttaminen tulee olemaan huomattava tapaus. Monet erehtyvät kumminkin luullessaan, että lusteen polttaminen palavassa uunissa, jossa on oleva itku ja hammasten kiristys (Matt. 13: 42), tarkottaisi kirjaimellista tulta tai vaikeuksia tämän elämän tuolla puolen. Koko vertaus kuuluu nykyiseen aikakauteen. Tämä tuli ei ole ainoastaan kuvaus, samoin kuin vehnä ja lustekin, vaan se esikuvaa lusteen hävittämistä suuressa hädässä, jolla tämä aika tulee päättymään ja josta vehnäluokka lupauksen mukaan tulee pelastumaan (Mal. 3: 17; Luukk. 21: 36). Suuri palava uuni on kuvaus "suuresta hädän ajasta", joka tämän elonkorjuun lopussa tulee kohtamaan arvotonta lusteluokkaa "kristikunnassa".
Lusteen hävittäminen ei merkitse nykyajassa eikä tulevassakaan, lusteluokkaan kuuluvien yksityisten henkilöiden hävittämistä. Se merkitsee pikemmin tämän luokan väärien vaatimusten hävittämistä. Heidän arvelunsa ja avoin tunnustuksensa on, että he ovat kristittyjä, vaikka todellisuudessa vielä ovatkin maailman lapsia. Kun he ovat lusteena poltetut eli hävitetyt, tulevat he esiintymään ja tunnetuiksi oikeassa karvassaan, — maailman jäseninä, eikä heidän enää tarvitse matkia kristittyjä, Kristuksen Seurakunnan nimellisinä jäseninä.
Herramme sanoo selittäen, että hän kylvi valtakunnan hyvän siemenen, totuuden, josta nousee koko totinen, totuuden hengen siittämä, nisuluokka. Jälestäpäin, yöllä, pimeinä aikakausina, keskiajalla, kylvi Saatana lustetta. Epäilemättä kylvettiin luste samalla tavalla kuin nisukin, nousten eksytyksistä. Olemme nähneet kuinka surkealla tavalla suuri vastustaja ja hänen sokaistut palvelijansa saastuttivat pyhäkön ja sotajoukon ja kuinka paavikunta häpäisi ja käytti väärin kallisarvoiset astiat (opit); ja tämä on ainoastaan toinen esitys samasta asiasta. Väärät opit synnyttivät vääriä tarkotuksia ja pyrkimyksiä Herran nisupellolla, ja viekottelivat monen palvelemaan Saatanaa, kylvämällä eksytyksiä opissa ja elämässä, jotka sitten ovat kehittäneet lustetta runsain määrin.
Peltovainio näyttää hyvältä ja kukoistavalta monen mielestä, kun lasketaan korret sadoin miljoonin. Mutta todellisuudessa on nisun luku verrattain pieni, ja nisulle, jota luste on tukahduttanut suuresti estäen sen kehittymistä, olisi ollut paljon parempi, jollei maailmallismielistä lustetta ollenkaan olisi ollut seurakunnassa, vaan se olisi saanut olla omalla paikallaan maailmassa, niin että vihkiytynyt "pieni lauma", Kristuksen hengen ja opin ainoat edustajat, olisivat yksin jääneet vainiolle. Silloin esiintyisi hyvin selvästi erotus seurakunnan ja maailman välillä, ja sen kasvaminen, vaikka hitaammalta näyttävä, olisi silloin ollut terveellinen. Suuri näennäinen menestys, joka esiintyy suuressa lukumäärässä, rikkaudessa ja yhteiskunnallisessa asemassa, josta niin monet suuresti ylpeilevät, on todellisuudessa suureksi vahingoksi, eikä millään tavalla siunaukseksi seurakunnalle tai maailmallekaan.
Kun tarkastamme tätä asiaa, huomaamme, että lusteen joukossa on monia, joita ei voi moittia heidän väärästä asemastaan valhenisuna. Eivätkä monet heistä tiedäkään, ettei luste ole todellinen seurakunta; sillä heistä vihkiytyneet, nisun pieni lauma, on liiottelijoita ja haaveilijoita. Ja, lusteen paljouteen verrattuina, näyttävät varmasti Herra ja apostolit ja kaikki nisu liiottelijoilta ja haaveilijoilta, jos kerran enemmistö, luste, on oikeassa.
Lusteelle on niin perinpohjin ja usein vakuutettu, että he ovat kristittyjä — että kaikki muut ovat kristittyjä paitsi juutalaiset, vapaauskojat ja pakanat — että tuskin saattaa odottaakaan, että he edes muusta tietäisivät. Väärät opit vakuuttavat heille, että on ainoastaan kaksi luokkaa; ja että kaikki, jotka välttävät ijankaikkisen vaivan, ovat määrätyt olemaan Kristuksen kanssaperillisiä. Jokainen hautauspuhe, lukuunottamatta tässä suhteessa niitä, jotka ovat syvälle langenneita, julkijumalattomia ja epäsiveellisiä, vakuuttaa ystäville vainajan rauhasta ja ilosta ja taivaallisesta kirkkaudesta; ja todistaakseen tätä esitetään paikkoja Raamatusta, joiden yhteydestä muiden paikkojen kanssa pitäisi selvitä, että ne tarkottavat ainoastaan täydellisesti vihkiytyneitä, pyhiä.
Sellaisia, jotka luonnostaan ovat taipuvaisia pitämään itseään arvottomina, jotka omissatunnoissaan tuntevat, etteivät ole pyhiä, eivätkä omista itselleen sellaisille annettuja Raamatun runsaita lupauksia, kehottavat yhtä tietämättömät lustetoverinsa sekä saarnatuolissa että kirkonpenkissä omistamaan nämä lupaukset. He tuntevat omassatunnossaan — he ovat varmoja siitä — etteivät ole tehneet mitään sellaista, jonka tähden oikeastaan ansaitsisivat ijankaikkisen vaivan; ja heidän uskonsa kristikunnan vääriin oppeihin johtaa heidät toivomaan ja väittämään, että he ja kaikki siveelliset ihmiset ovat seurakunnan jäseniä, joille kaikki runsaat lupaukset kuuluvat. Siten he ovat lustetta väärien oppien johdosta, eikä sillä hyvä, että heillä itsellään on väärä asema, vaan he saattavat väärään valoon myöskin vihkiytyneitten pyhien todellisesti korkean aseman. Eksytyksen huumauksessa on heillä turvallisuuden ja tyytyväisyyden tunne; sillä jos he vertaavat omaa elämäänsä monien muiden elämään nimikristikunnassa ja edesmenneiden ystäviensä elämään, joiden ylistykseksi pidettyjä puheita he heidän hautajaisissaan kuuntelivat, niin huomaavat he olevansa ainakin keskinkertaisia — ja vieläpä rehellisempiäkin vaelluksessaan kuin monet suuriääniset tunnustajat. Siitä he ovat kuitenkin tietoisia, etteivät koskaan ole todellisesti vihkineet sydäntänsä ja elämäänsä, aikaansa ja varojansa, leivisköitään ja tilaisuuksiaan Jumalalle ja hänen palvelukseensa.
Mutta samalla tavalla kuin juutalaisen kansan ruumenluokkaa hävitettiin heidän elonkorjuunsa lopulla (Luuk. 3: 17), samoin tulee tämäkin lusteluokka kulutettavaksi tässä elonkorjuussa. Niinkuin ruumenet lakkasivat kaikista vaatimuksista jumalalliseen suosioon nähden Jumalan riemuitsevana valtakuntana, ennen elonkorjuun päättymistä uskonnollisten ja valtiollisten taistelujen suuressa tulessa, joka kulutti sen järjestelmän, aivan samoin on lusteluokan käyvä "kristikunnassakin". He tulevat kulutettaviksi; he eivät enää tule olemaan lustetta; he eivät enää tule pettämään itseään enemmän kuin toisiakaan; he lakkaavat itseensä sovittamasta noita ylen suuria ja kalliita lupauksia, jotka kuuluvat ainoastaan voittaville pyhille; ja koska heidän erilaiset niin kutsutut valtakuntansa ja heidän erilaiset uskonnolliset järjestönsä, eripuraisuuden rikkirepiminä, minkä totuuden nouseva valo on aiheuttanut, tulevat kulutettaviksi nykyään sytytetyssä tulessa, "Jumalan kiivauden tulessa" (suurena hädän aikana, jolla tämä aikakausi tulee päättymään. — Sef. 3: 8) lakkaavat he käyttämästä hyväkseen "kristikunnan" nimeä maallisille järjestöilleen.
Puhuttuansa lusteen polttamisesta selittää vertaus edelleen: "Silloin vanhurskaat [nisu] loistavat isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko." [Saatammeko pyytää parempaa todistusta kuin tämä on siitä, ettei oikea seurakunta vielä ole saatettu voimaan Jumalan valtakuntana, ja ettei sitä koroteta ennenkuin tämä elonkorjuutyö on päättynyt?] Silloin on tämä vanhurskauden aurinko (jonka kirkkauden keskipisteenä Kristus Jeesus aina tulee olemaan) nouseva, tuoden lääkettä säteissään siunatakseen, asettaakseen ennalleen ja puhdistaakseen koko ihmismaailman synnin saastasta ja eksytyksestä; jota vastoin tottelemattomat tehdään tyhjäksi toisessa kuolemassa.
Muistettakoon, että esikuvallisessa elonkorjuussa kuului juutalaiseen eli lihallisen Israelin huoneeseen sekä oikeita israelilaisia, että myöskin ainoastaan sen nimellisiä; että ainoastaan totiset israelilaiset valittiin ja korjattiin evankeliumin aittaan ja heitä kunnioitettiin niillä totuuksilla, jotka kuuluvat evankelikaudelle; ja ettei tämän kansan muita jäseniä ("ruumenia") ruumiillisesti hävitetty (vaikka luonnollisestikin moni menetti henkensä tuon hädän päivänä), vaan heidät erotettiin kaikista valtakunnan suosio-eduista, joihin he ennen olivat luottaneet ja joista olivat kerskanneet. Etsi sitten tälle rinnakkaisuus ja vastaavaisuus "lusteen" kohtelemisessa nykyisessä polttamisajassa.
Ei siinä kyllin, että Herra on osottanut meille, mitä on odotettavissa tässä "elonkorjuussa" ja meidän osaamme siinä, sekä senkautta että olemme erotetut että senkautta että "elonkorjaajina" käytämme totuuden sirppiä auttaaksemme toisia vapauteen Kristuksessa ja eroon vääristä inhimillisistä järjestelmistä ja pakkositeistä, mutta tehdäkseen meidät vielä kahta varmemmiksi siitä, että olemme oikeassa, ja että elonkorjuun erottamisaika on tullut, on hän antanut meille todistuksia itse vuoteen nähden jolloin elonkorjuutyö alkoi, sekä ilmottanut myös sen pituuden ja milloin se tulee päättymään. Nämä, jotka jo ovat tutkitut, osottavat, että 1874 loppu osotti sen alkamisen, samoin kuin 1914 loppu tulee näkemään tämän 40 vuotisen elonkorjuu työn päättyvän. Juutalaisen aikakauden elonkorjuu, nykyisen esikuva, oli sitäpaitsi kaikkine pikku seikkoineen varjokuva tämän elonkorjuun järjestyksestä ja työstä. Me tahdomme nyt tarkastaa tämän elonkorjuun muutamia silmiinpistäviä ajanvaiheita ja ottaa huomioon niiden antamat opetukset, mitkä nyt ovat saatavissa, ja joita Herramme nähtävästi aikoi tätä tarkotusta varten, jottei meidän tarvitsisi olla epätoivossa tai epävarmuudessa, vaan että tietäisimme hänen suunnitelmansa ja kykenisimme toimimaan voimalla sen mukaisesti, työtovereina hänen kanssaan hänen ilmotetun tahtonsa toimeenpanemisessa.
Kaikki juutalaisen elonkorjuun yhteydessä olevat ajanvaiheet (vaikka ajottain välillisesti koskivatkin uskovaisia) tarkottivat suorastaan nimijoukkoa ja osottivat ajanjaksoja jolloin sitä koeteltiin, jolloin se hyljättiin, kukistettiin ja perin hävitettiin järjestönä eli kirkollisena kansana. Siten tuli Herra (vuonna 29 j.K.) Ylkänä eli Elonkorjaajana ei ainoastaan totisille israelilaisille, vaan koko joukolle. (Joh. 1: 11.) Silloisessa elonkorjuussa ilmeni, että kypsiä nisunjyviä, aittaan (evankeliseen armotalouteen) kelpaavia, oli harvassa, ja että suuri joukko, joka ainoastaan näytti nisulta — oli todellisuudessa ainoastaan "ruumenia", jolta puuttui oikeaa sisäistä nisuainetta. Kun Herramme, kolme ja puoli vuotta myöhemmin (vuonna 33 j.K.), otti vastaan kuningasviran ja salli (sen mitä aikaisemmin oli kieltänyt — Joh. 6: 15) että kansa asetti hänet aasin selkään ja tervehti häntä kuninkaana, osotti tämä muuatta kohtaa vastakuvallisessa evankelisessa elonkorjuussa, joka on paljon tärkeämpi kuin esikuvan tapaus. Rinnakkaisuus tässä osottaa, niinkuin olemme nähneet, 1874 Herramme toisen läsnäolon ajaksi Ylkänä ja Elonkorjaajana, ja huhtikuun 1878 ajaksi, jolloin hän alkoi harjottaa valtaansa kaikkein kuninkaiden Kuninkaana ja kaikkein herrain Herrana täydellä todella — tällä kertaa hengellisenä Kuninkaana, kaikella voimalla läsnäolevana, vaikka näkymättömänä ihmisille.
Se mitä Herramme teki, kun hän siellä muutamana tuntina esikuvallisesti toimi Israelin kuninkaana, on hyvin syvä merkityksellinen meihin nähden, sillä se ilmaisee ja esikuvaa eittämättömästi sen, mitä on odotettavissa täällä. Mitä hänen nähtiin esikuvallisesti tekevän siellä, niinkuin esim. että hän ratsasti aasilla Jerusalemiin kuninkaana ja että hän ruoskilla ajoi ulos temppelistä rahanvaihtajat — tunnemme uudelleen tapahtuvan täällä suuremmassa määrin, vaikka kuningas, nuoraruoska ja kuninkaallisen vallan julistaminen nyt ilmaistaan vallan toisella tavalla, ja ainoastaan uskon silmälle. Mutta juutalainen esikuva on omiaan kiinnittämään huomiomme tämän täyttymiseen, mitä emme muutoin saattaisi käsittää. Esikuvallisen Kuninkaan ensimäinen toimenpide oli, että hän hylkäsi Israelin kirkollisena kansana kokonaisuudessaan, arvottomana tulemaan hänen Valtakunnakseen tai kauemmin kohdeltavaksi hänen erikoisena perintö-osanaan. Tämä ilmaistiin seuraavin sanoin: "Jerusalem, Jerusalem, sinä joka tapat profetat ja kivität luoksesi lähetettyjä, kuinka usein olen tahtonut koota lapsiasi, samoin kuin kana kokoaa poikueensa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. Katso, teidän huoneenne jää teille autioksi!" Matt. 23: 37—39.
Sovitettuna nykyiseen elonkorjuuseen opettaa tämä, että samoin kuin esikuvallinen Israel vuonna 33 j.K., senjälkeen kun Jumala 1845 vuoden aikana suosionosotuksien, nuhteitten, kurituksen j.n.e. kautta oli tunnustanut sen kansakseen, tuli Kuninkaan hylkäämäksi, koska se kolmen ja puolen vuoden koetuksen ja tarkastuksen perästä havaittiin arvottomaksi; niin tulisi nykyisessä elonkorjuussa, samanlaisen kolmen ja puolen vuoden tarkastuksen jälkeen ja samanlaisen 1845 suosion- ja kurituksen-vuoden kuluttua, nimikristillisyys Kuninkaan hylkäämäksi, arvottomaksi saamaan minkäänlaisia suosionosotuksia hänen puoleltaan taikka mitään hyväksymistä häneltä.
Mutta niinkuin nimellisen, luonnollisen Israelin hylkääminen, ei merkinnyt kenenkään "oikean israelilaisen", jossa ei vilppiä ollut, henkilökohtaista hylkäämistä, vaan mieluummin vielä suurempaa suosiota sellaisia kohtaan, (jotka vapautettiin "sokeista taluttajista" ja opetettiin täydellisemmin uusien hengellisten puhetorvien — apostolien kautta) on meidän tässä odotettava samaa. Hengelliset suosionlahjat, joita ennen annettiin nimelliselle joukolle, kuuluvat tästä lähin ainoastaan uskollisille ja tottelevaisille. Tämän jälkeen ei valoa, sitä mukaa kuin aika on sille tullut, eikä "ruokaa oikeaan aikaan uskon huonekunnalle", ole odotettava tulevaksi entisten välikappalten kautta edes vähimmässäkään määrässä, vaan uskollisten yksityisten kautta, jotka ovat ulkopuolella langenneita, hyljättyjä järjestöjä.
Opetusvirkansa kuluessa aina siihen aikaan asti, jolloin hän Kuninkaana hylkäsi juutalaisten järjestelmän, hyväksyi Herramme kirjanoppineet ja fariseukset kansan oikeudenmukaisiksi opettajiksi, vaikkakin hän usein nuhteli heitä ulkokullaisuudesta ja kansan pettämisestä. Tämä ilmenee Herran sanoista (Matt. 23: 2, 3) — "Mooseksen istuimelle kirjanoppineet ja farisealaiset ovat istuutuneet. Sentähden, kaikki mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, eivätkä tee". Samoin ovat, jonkun aikaa, nimikristillisyyden suuret uskonnolliset johtajat pappeinkokouksissa, neuvottelukokouksissa, kirkolliskokouksissa, j.n.e. jossain määrin istuneet Kristuksen istuimella kansan opettajina, niinkuin juutalainen sanhedrim kerran istui Mooseksen istuimella. Mutta niinkuin vuoden 33 j.K. jälkeen Herramme ei enää missään suhteessa hyväksynyt kirjanoppineita ja fariseuksia, ja nämä eivät enää olleet totisten israelilaisten opettajia, vaan Jumala itse opetti heitä toisten, halvempien, arvonimiä puuttuvien, mutta kumminkin arvokkaampien kautta, joita herätettiin kansan keskuudesta, ja joita Jumala erityisesti opetti, täytyy meidän odottaa löytävämme, ja löydämmekin sellaista tässä vastaavassa elonkorjuussa.
Kuninkaanviran ottaminen vuonna 33 j.K. ja Herramme ensimäinen virkatoimi, luonnollisen Israelin kansallisen seurakunnan hylkääminen, kaikkien, molempien aikakausien silmiinpistävien vastaavaisuuksien yhteydessä, osottaa selvästi, että vastaavana aikana tässä nykyisessä elonkorjuussa, s.o. vuonna 1878, salaperäinen Baabeli, toisella nimellä kutsuttu kristikunnaksi, juutalaisuuden vastakuva, tuli erotetuksi; ja siellä kuului sanoma: "Kukistui, kukistui se suuri Babylon ja joutui riivaajaisten asumasijaksi ja kaikenlaisten saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikenlaisten saastaisten ja inhottavain lintujen tyyssijaksi". — Ilm. 18: 2. 4
Kukistuminen, vaivat, hävitys, y.m. joiden ennustettiin kohtaavan salaperäistä Baabelia, varjostuivat edeltäpäin suuressa hädässä ja kansallisessa hävityksessä, joka kohtasi luonnollista Israelia ja joka päättyi tämän kansan täydellisellä kukistumisella vuonna 70 j.K. Ja kukistumisen aika oli myöskin vastaava; sillä siitä ajasta kuin Herramme sanoi: "Teidän huoneenne jää teille autioksi", vuodesta 33 j.K., vuoteen 70 j.K. oli 36 1/2 vuotta; ja samoin on vuodesta 1878 j.K. vuoden 1914 loppuun 36 1/2 vuotta. Ja vuoden 1914 loppuessa on se, jota Jumala nimittää Baabeliksi ja ihmiset nimittävät kristikunnaksi, kokonaan hävinnyt, niinkuin ennustuksista jo on osotettu.
Juutalaisuus oli Jumalan määräämä esikuva Kristuksen tuhatvuotisesta valtakunnasta, joka tulee hallitsemaan ja järjestämään kaiken; niinmuodoin oli juutalaisuus, niinkuin pitikin, kirkon ja valtion, uskonnollisen ja yhteiskunnallisen hallituksen yhdistys. Mutta, niinkuin jo olemme osottaneet, ei evankelinen seurakunta saisi missään suhteessa olla sekaantunut, tai missään suhteessa olla minkäänlaisessa tekemisessä maailman hallituksen kanssa, ennenkuin hänen Herransa, kaikkien kuninkaitten Kuningas, tulee, ottaa hallitusvallan ja korottaa hänet morsiamenaan ottamaan osaa tähän vanhurskauden hallitukseen. Koska ei välitetty Herran sanasta, vaan seurattiin inhimillistä viisautta, inhimillisiä oppeja ja suuntia, järjestettiin suuri järjestelmä, jota nimitetään kristikunnaksi ja joka käsittää kaikki hallitukset ja uskontunnustukset, jotka tunnustavat olevansa Kristuksen (mutta ovat kurja jäljennös Kristuksen totisesta Valtakunnasta) kokoonpantuna ennen aikojaan ja ilman Herraa kerrassaan kelvottomista aineksista. Baabelin kukistumista kelvottomana kirkkovaltiojärjestelmänä ja arvokkaan nisun ulosottamista sieltä saattaa sentähden hyvin valaista, niinkuin valaistaankin juutalaisuuden kukistumisella.
Nimi Baabeli merkitsi alkujaan Jumalan porttia; mutta jälkeenpäin tuli se, ivallisesti, merkitsemään sekaannusta tai hämmennystä. Ilmestyskirjassa käytetään tätä nimeä erityisesti nimikristillisestä seurakunnasta, joka, oltuansa porttina kirkkauteen tuli portiksi eksytyksille ja hämmennyksille, kurjaksi sekotukseksi, jossa pääasiallisesti on lustetta, ulkokullattuja — sekaantunut joukko maailmallisia tunnustajia, joiden joukkoon Herran jalokivet ovat haudatut ja heidän oikea kauneutensa ja loistonsa peittynyt. Vertauskuvallisessa ennustuksessa käytetään Baabeli sanaa joskus ainoastaan Rooman kirkosta, jota nimitetään "suureksi Baabeliksi, porttojen äidiksi". Nimitys saattoi kuulua vuosisatoja ainoastaan sille, niin kauan kuin se oli ainoa sekaannusjärjestelmä, eikä tahtonut sietää muita; mutta toisia kirkkojärjestelmiä, ei niin suuria kuin "äiti" eikä myöskään niin jumalattomia, eikä niin perinpohjin vääriä, nousi siitä erilaisten, vaikka epätäydellisten puhdistuspyrintöjen seurauksena. Koska eksytykset, luste ja mailmallisuus suureksi osaksi ovat vallalla näissäkin, käytetään Baabeli nimitystä yleisenä eli perhenimenä kaikille nimikristillisille järjestelmille, eikä se nykyään tarkota ainoastaan Roomalaista kirkkoa, vaan myöskin kaikkia protestanttisia lahkoja; sillä kun paavikunta lasketaan pääjärjestelmäksi, täytyy meidän pitää erilaisia protestanttisia järjestelmiä, jotka johtuivat siitä, tyttärinä — asianlaita, jonka protestantit yleisesti, jopa ylpeydelläkin mainitsevat.
Ennenkuin elonkorjuuaika tuli, tekivät monet Jumalan kansasta suuressa Baabelissa sen huomion, että sen todellinen vallalla oleva luonne oli karkeasti antikristillinen (erityisesti valdolaiset, hugenotit ja kuudennentoista vuosisadan uskonpuhdistajat); ja he kiinnittivät huomion siihen sekä erottautuivat pääjärjestelmästä ja johtivat kanssaan toisia, joista monet olivat lustetta; niinkuin profetta oli ennustanut, sanoen: "useat liittyvät heihin liehakoitsemalla" (Dan. 11: 34). Tässä olivat ne eroittautumiset, jotka johtuivat valtiollisista opinmyrskyistä elonkorjuun edellä. Näissä leireissä muodosti yhä edelleen vallalla oleva luste toisia, vaikka vähemmin pahoja, baabelilaisia järjestelmiä.
Vaikka nisu siten tuon tuostakin koetti vapautua lusteen painosta (ja erityisesti karkeimmista eksytyksistä, jotka ravitsivat ja toivat esille lustetta), ja vaikka sillä olikin siunausta näistä ponnistuksista, oli se kuitenkin yhä edelleen sen vaikutuksen alaisena, yhä edelleen sekotettu suuren luste-aines enemmistön kanssa. Mutta nisun tähden ulottui Jumalan suosio näihin sekaantuneihin ryhmiinkin eli baabelilaisiin järjestelmiin; eikä ennen kuin Jumalan aika tuli täydellisen ja lopullisen erottamisen suorittamiseksi — elonkorjuussa, 1878 — näitä järjestelmiä kokonaan syösty kaikesta suosiosta ja tuomittu lopulliseen häviöön, eikä Jumalan kansaa niin selvästi ja varmasti kutsuttu niistä pois. Jo aivan aikakauden alussa varotettiin Jumalan kansaa Antikristuksen petoksista ja neuvottiin pysymään erossa niistä, ja kumminkin, heidän koetuksekseen ja koettelemuksekseen sallittiin heidän jossain määrin tulla petetyiksi ja enemmän tai vähemmän sekaantua niihin. Jokainen herääminen näkemään kristinuskon vastaisia periaatteita, oppeja ja tekoja, mikä johti uskonpuhdistushankkeisiin, koetteli ja tutkisteli nisuluokkaa ja oli omiaan puhdistamaan sitä enemmän ja enemmän Antikristuksen saastutuksista. Mutta tämä viimeinen koetus ja tämä varma kutsu näiden järjestelmien täydellisen hylkäämisen yhteydessä, jotka järjestelmät eivät enää tule saamaan jumalallista suosiota (niinkuin ne ennen olivat saaneet nisun tähden, joka niissä oli), tulee juuri aiheuttamaan nisuluokan lopullisen erottamisen kaikista antikristillisistä järjestelmistä ja periaatteista. Totuudet, joista nämä järjestelmät ennen pitivät kiinni, alkavat nyt nopeasti luisua pois heiltä, ihmisten oppien syrjäyttäminä, oppien, jotka repivät alas jokaisen jumalallisen totuuden aineksen; ja nautinnonhimo ja maailmanhenki syrjäyttävät nopeasti elävän jumalanpelon ja hurskauden.
Samalla kuin selitetään, että Baabeli on kukistunut, tulee myös kutsu kaikille niille Jumalan kansasta, jotka vielä ovat siellä, lähtemään ulos — "Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, jottette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin hänen vitsauksiansa kärsiä". (Ilm. 18: 4.) Sanoissa "Baabeli kukistui; lähtekää siitä ulos, Te minun kansani", lausuttiin selvästi kaksi ajatusta, jotka tulisi selvästi ja varmasti muistaa. Ne ilmaisevat, että oli aika, jolloin Baabeli ei ollut langennut pois jumalallisesta suosiosta; että sillä vielä oli jonkun aikaa jonkinlaista suosiota jälellä sekotetusta luonteestaan huolimatta; että kuinka paljon eksytyksiä se omasikaan, ja kuinka vähän siinä ilmenikään Kristuksen henkeä, ei se kumminkaan ollut kokonaan ulossuljettu Jumalan suosiosta ennenkuin elonkorjuun erotusaikana. Ne ilmaisevat, että tulee aika, jolloin Baabeli äkkiä ja kokonaan hyljätään, jolloin kaikki suosio tulee ainaiseksi lakkaamaan, jolloin rangaistustuomiot tulevat seuraamaan — juuri sellaisen hylkäämisen ajan olemme osottaneet tulleen vuonna 1878. Ne ilmaisevat myöskin että Baabelin hylkäämisaikana monet Jumalan kansasta olisivat Baabelissa ja yhtyneenä siihen; sillä Baabelin hylkäämisen eli suosiosta lankeemisen jälestä näitä kehotetaan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani".
Erotus monien viimeksi kuluneiden neljänsadan vuoden kuluessa vähitellen tapahtuneiden uskonpuhdistusliikkeiden ja tämän lopullisen erottamisen välillä pitäisi selvästi näkyä; edelliset olivat Jumalan sallimia kokeita Baabelin puhdistamiseksi, jälkimäisen merkitessä, että kaikki toivo sen uudistamisen suhteen on mennyttä — "Kultainen malja oli Baabel Heran kädessä, koko maailmaa juovuttavainen. Sen viinistä ovat kansat juoneet, sentähden ovat kansat hullaantuneet [juopuneet sen eksytyksistä]. Äkisti kaatui Baabel ja musertui. Voivotelkaat hänen tähtensä! Ottakaa balsamvoidetta hänen haavallensa, kukaties hän paranee. Me paransimme Baabelia, mutta ei hän terveeksi tullut. Jättäkää hänet ja menkäämme jokainen omalle maallensa [totiseen seurakuntaan tai maailmaan, joko toiseen tai toiseen, aina sen mukaan mihin huomaa kuuluvansa, nisuun tai lusteeseen], sillä hänen syynsä koskee taivaaseen ja ulottuu pilviin asti." — Jer. 51: 7—9. Vertaa Ilm. 17:4; 14: 8; 18:2, 3, 5, 19.
Parantumaton Baabel on nyt tuomittu hävitettäväksi: koko järjestelmä — järjestelmien järjestelmä — on hyljätty, kaikki Jumalan kansaan kuuluvat, jotka eivät ole sopusoinnussa sen väärien oppien ja tapojen kanssa, ovat nyt kutsutut erottautumaan siitä. Profetta ilmaisee tämän hylkäämistuomion syyn, ja senkin miksi muutamat eivät ymmärrä sitä, sanoen: —
"Haikarakin taivaan alla tietää aikansa, ja mettinen ja pääskynen ja kurki huomaavat tuloaikansa, mutta minun kansani ei tiedä Herran oikeutta. [He eivät näe, että elonkorjuuaika, jolloin nisu täydelleen ja kokonaan erotetaan ruumenista ja lusteesta, on tuleva. Tässä he osottavat vähemmän älyä kuin muuttolinnut.] Kuinka te sanotte: viisaita me olemme, ja Herran laki on meillä [kun ette osaa erottaa elonkorjuuaikaa ja armotalouden vaihdosta, joiden aika on tullut]? Totisesti, valhetta vain kirjotti kirjanoppineiden valhekynä [koska Herran sana, jonka hän on antanut profettainsa ja apostoleinsa kautta, tehdään tyhjäksi ja syrjäytetään huomioonottamatta, ja uskontunnustukset, joita muovailtiin menneisyydessä, 'pimeinä aikakausina', ovat pimeässä vaeltavien valottomia lyhtyjä]. Häpeään joutuvat viisaat(?) [oppineet]; he hämmästyvät [kun heidän suosimansa inhimilliset suunnitelmat ovat menneet myttyyn] ja vangitaan. Katso he hylkäsivät Herran sanan, ja mitä viisautta heillä olisi [nyt]? [Vertaa Jes. 29: 10.] Sentähden annan minä heidän vaimonsa [seurakunnat] muukalaisille; ja heidän [työ] peltonsa valloittajille; sillä pienestä suureen asti he väärää voittoa ahnehtivat profetasta [puhujasta] pappiin [seurakunnan paimeneen] asti he kaikki petosta tekevät. [Vertaa Jes. 56: 10—12; 28: 14—20.] Ja he parantavat minun kansani tyttären [nim. Siionin, Baabelin] haavan helpoimmiten, sanoen: 'rauha, rauha!' vaikkei rauhaa olekaan [syystä että koko hänen järjestelmänsä sairastaa ja vaatii perinpohjaista puhdistamista Jumalan sanan lääkkeellä, totuudella]. He ovat joutuneet häpeään, sillä he tekivät kauhistusta; kuitenkaan eivät ota hävetäksensä häväistystänsä, eivätkä tiedä olla häpeissänsä. Sentähden he [opettajat] kaatuvat kaatuvain joukossa; heidän etsikkoaikanansa [tai tarkastuksessa — 'elonkorjuussa'] he kompastuvat, sanoo Herra. Minä kokoan ja tempaan heidät pois, sanoo Herra. Ei ole rypäleitä viinipuussa eikä fiikunoita fiikunapuussa, ja lehtikin on lakastunut; ja asiat, jotka minä annoin heille [kaikki jumalalliset suosionosotukset ja edut] poistuvat heiltä." — Jer. 8: 7—13, engl. k.
Seuraava värssy osottaa, että monet hyljätyistä tulevat huomaamaan tulevat vaikeudet, mutta sittenkään eivät näe todellista syytä. He tulevat sanomaan: Lyöttäytykäämme yhteen ja menkäämme varustettuihin kaupunkeihin [hallitusten turviin] ja olkaamme ääneti (ruots. k.). He huomaavat tavalla tai toisella, ettei järki eikä Raamattukaan anna minkäänlaista tukea heidän väärille opeilleen ja että on viisainta pysyä ääneti vanhojen ennakkoluulojen varjossa ja niin kutsuttujen kristittyjen hallitusten turvissa. Heidät esitetään tässä aivan todenmukaisesti sanovana: "Meidän Jumalamme saatti meidät vaikenemaan ja juotti meitä myrkkyvedellä" (ruots. k.). Ainoa virkistys, jonka voivat saada on sekottamansa kalkki (katkeran eksytyksen, "riivaajaisten oppien" myrkky, sekotettuna puhtaalla elämän vedellä, Jumalan sanan totuudella). Eivätkö sellaiset, jotka kuuluvat Baabeliin ja rakastavat sitä, ja jotka siitä syystä eivät ole valmiit tottelemaan käskyä: "Lähtekää sieltä ulos", ole pakotetut juomaan sitä kalkkia, jonka he itse ovat sekottaneet? Eivätkö sellaiset tule pakotetuiksi tunnustamaan oppiensa vääryydet? Varmasti tulevat he tekemään sen; ja he tulevat perinpohjin inhoamaan niitä. Sitä seuraava värssy puhuu heidän pettyneistä toiveistaan, kun odottivat voivansa katkerilla (myrkkyvesi-) opeillaan kääntää maailman ja saada aikaan tuhatvuotisen valtakunnan. He sanovat: "Odotettiin rauhaa, eikä mitään hyvää tullut; paranemisen aikaa, ja katso, hämmästys tuli!" Nimellisen Siionin sairaus tulee pian pahenemaan aina hänen etsikko- ja hylkäämis-ajastansa asti, jolloin "totiset israelilaiset", totellen jumalallista lupausta, alkavat lähteä ulos nimellisistä järjestelmistä.
Muutamat ovat ihmeissään, ettei Herra pane toimeen vielä suurempaa uskonpuhdistusta kuin mitä kaikki entiset ovat olleet, jotka ovat osottautuneet turhiksi ja lyhytaikaisiksi. He kysyvät: Miksei hän vuodata siunaustansa kaikkien suurten lahkojen yli ja yhdistä niitä kaikkia yhdeksi, tai jonkun erityisen yli ja puhdista sitä kuonasta, ja vedä kaikkia siihen. Mutta, kysymme, miksi ei sitten myöskin yhdistää kaikkia maailman valtakuntia yhdeksi, ja puhdistaa se?
Kaikille Jumalan lapsille tulisi olla tarpeeksi tietäessään, ettei sellainen ole hänen ilmottamansa suunnitelma. Ja jos vielä hiukankaan ajattelemme asiaa Jumalan sanan näkökannalta, huomaamme heti sellaisen ehdotuksen järjettömyyden. Ajatelkaa niiden lukumäärää, jotka kuuluvat niin sanottuun kirkkoon eli seurakuntaan (neljä sataa miljoonaa) ja kysykää itseltänne: Kuinka monet näistä saattanevat itse väittää olevansa täysin vihkiytyneitä, ruumiineen, sieluineen, Herralle ja hänen suunnitelmansa palvelukseen? Oma havaintonne on vievä teidät siihen johtopäätökseen, että "nisun" erottaminen "lusteesta" poisraivaamalla luste jättäisi joka tapauksessa ainoastaan pienen kourallisen jälelle suurimpiinkin kirkkoihin ja katedraaleihin.
Syy, miksi Jumala ei rupea puhdistamaan nimellisiä järjestelmiä on se, että vaikka niitä puhdistettaisiin kuinka paljon hyvänsä, ei puhdistaminen tekisi kumminkaan suurta vihkiytymätöntä joukkoa, "kristikuntaa", kaikkine yhteiskunnallisine ja kirkollisine järjestelmineen soveliaiksi hänen työlleen, joka nyt on alkava maan päällä. Viimeksi kuluneina kahdeksanatoista vuosisatana on hän valinnut todellisesti vihkiytyneitä, arvollisia, ja kaikki, mikä vielä nykyään on tehtävä, on valita niitä nykyään elävien samanlaisesta luokasta — ja ne ovat hyvin harvat — koska ainoastaan enää muutamia puuttuu tehdäkseen ennakolta määrätyn Kristuksen ruumiin jäsenluvun täydelliseksi.
Syy miksi Jumala syrjäyttää kaikki inhimilliset järjestöt eikä puhdista parhainta niistä ja kutsu jäseniä kaikista muista siihen, nykyhetkellä, osotetaan sen tavan kautta, jolla Herramme kohteli erilaisia juutalaisia lahkoja elonkorjuussa eli heidän armotaloutensa lopulla; sillä silloin niinkuin nytkin, hyljättiin ne kaikki, ja "totiset israelilaiset" kutsuttiin ulos niistä kaikista, vapauteen, ja opetettiin tuntemaan Jumalan tahto erilaisten valittujen astiain kautta, jotka Jumala itse on valinnut.
Valaistessaan tätä ainetta juutalaisille esiintoi Herra kahdessa vertauksessa menettelytapansa viisauden: ensiksi, vanhan vaatekappaleen paikkaaminen uudella tilkulla, tekisi vaatteen huonouden ainoastaan huomattavammaksi, ja näiden erilaisen vahvuuden johdosta tulisi repeämä yhä suuremmaksi; toiseksi, jos uutta viiniä kaadettaisiin vanhoihin leileihin, joista kaikki venyväisyys ja joustavuus olisi hävinnyt, olisi tämä pikemmin vahingoksi kuin hyödyksi, sillä seurauksena olisi ettei ainoastaan vanhat viinileilit äkkiä repeäisi ja turmeltuisi, vaan että arvokas uusi viinikin menisi hukkaan.
Herramme uudet opetukset olivat uutta viiniä, juutalaisten lahkojen ollessa vanhoja viinileilejä. Otaksu, että Herramme olisi liittynyt yhteen näistä lahkoista ja alkanut uudistamistyönsä siinä; mikä olisi ollut seuraus? Jos uudet totuudet olisivat tulleet vastaanotetuiksi, olisivat ne kokonaan hajottaneet lahkon, siitä ei ole epäilemistäkään. Sen järjestön voima, joka suureksi osaksi perustui lahko-ylpeyteen ja pysyi koossa eksytysten, taikauskon ja inhimillisten perimätietojen kautta, olisi kohta tullut hävitetyksi, ja uudet opit olisivat jääneet puille paljaille — ja sitäpaitsi olisivat tämän vanhan lahkon kaikki vanhat eksytykset ja perimätiedot estäneet ja painostaneet sitä, ja maailman mielestä ylipäänsä olisi sen pitänyt vastata lahkon entisistä elämänvaiheista.
Samasta syystä Herra tässä, nykyisessä elonkorjuussa, totuuden täydellisemmän valon virratessa esille tuhatvuotiskauden aamusarastuksessa ei pane sitä paikaksi mihinkään vanhaan järjestelmään tai kaada sitä uutena viininä vanhoihin leileihin. Ensiksikin, koska ei niistä yksikään ole siinä kunnossa, että sitä saattaisi paikata, tai että se voisi ottaa vastaan uudet opit. Toiseksi, koska uudet opit, jos ne otettaisiin vastaan, pian alkaisivat käydä, ja kehittäisivät voiman, joka pian hajottaisi minkä lahkon tahansa, kuinka perusteellisesti järjestetty ja yhdistetty se olisikaan. Jos kokeiltaisiin kaikkien kanssa, toinen toisensa jälkeen, olisi tulos aina sama, ja lopulta ei uudella viinillä (uusilla opeilla) olisi mitään astiaa jossa se pysyisi ja säilyisi.
Herramme seuraava menettelytapa ensimäisessä tulemisessa oli oikea ja paras. Hän teki kokonaan uuden puvun uudesta kankaasta ja kaatoi uuden viinin uusiin leileihin, s.o., hän kutsui ulos oikeat israelilaiset (jotka eivät olleet lahkolaishenkisiä), ja uskoi heille totuudet, joiden aika oli tullut. Niinpä nytkin; hän kutsuu ulos hengellisestä Israelista ne, jotka isoavat totuutta; ja heidän on otettava vastaan totuus sillä tavalla kuin Herra itse tahtoo, ja sydämestään toimittava yhdessä hänen kanssaan hänen suunnitelmissaan, välittämättä mikä tai kuinka monta vanhoista viinileileistä syrjäytetään ja hyljätään sopimattomina kestämään sitä. Iloitkaa mieluummin, että teidät pidetään arvollisina saamaan tämän nykyisen totuuden viini todistukseksi itsellenne, ja niin pian kuin olette koetelleet sitä, ottakaa se vastaan ja toimikaa sen mukaisesti ilolla.
Ne, jotka ensimäisessä tulemisessa ensin tahtoivat ottaa selvää etevien lahkolaisten mielipiteistä, seurata heidän johtoaan, ja ne jotka kysyivät: "Onko kukaan hallitusmiehistä tai fariseuksista uskonut häneen", eivät saaneet totuutta, koskapa olivat mieluummin ihmisten seuraajia kuin Jumalan; sillä etevät lahkolaiset sinä aikana eivät ottaneet vastaan Kristuksen oppia, ja sama luokka on aina ollut ja on vieläkin mitä sokeimpana sokeiden taluttajana. Sen sijaan että ottaisivat vastaan totuuden ja tulisivat siunatuiksi, "lankeevat" he koetuksen aikana. Vanha puku ja vanhat viinileilit ovat niin epäkunnossa, että ovat kokonaan kelvottomat käytettäväksi.
Koska Herra itse kutsuu kansansa Baabelista, emme saata epäillä, että kaikki ne, jotka todella ovat hänen kansaansa, tulevat kuulemaan kutsun, annettakoon se sitten millä tavalla tahansa; eikä heidän tottelevaisuuttaan ainoastaan panna koetukselle kutsun kautta, vaan myöskin heidän rakkautensa Baabeliin ja taipumuksensa sen eksytyksiin tulevat koeteltaviksi. Jos he hyväksyvät sen opit, toimintatavat, j.n.e., ovat he haluttomia luopumaan siitä, osottautuvat arvottomiksi nykyiselle totuudelle ja ovat ansainneet tulla osallisiksi sen lähestyvistä vaivoista. Mutta kutsun sanamuoto viittaa siihen, ettei niitä Jumalan totisesta kansasta, jotka ovat Baabelissa, pidetä rikostovereina sen synteihin: maallismielisyyteen ja jumalallisen totuuden syrjäyttämiseen, niin kauvan kuin eivät vielä ole saaneet tietää, että Baabel on kukistunut — on hyljätty. Senjälkeen, jos vielä jäävät sinne, lasketaan heidät siihen kuuluvaksi, siitä syystä, että he hyväksyvät sen väärät teot ja opit menneisyydessä ja nykyisyydessä, ja tulevat laskettaviksi osallisiksi sen synteihin ja ansainneen tulla osalliseksi sen rangaistuksista, vaivoista, jotka kohtaavat sitä. — Katso Ilm. 18: 4.
Kuinka voimakas onkaan lause: "Se joutui riivaajaisten asumasijaksi ja kaikenlaisten saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikenlaisten saastaisten ja inhottavien lintujen tyyssijaksi." Kuinka totta onkaan, että inhottavimmat henkilöt yhteiskunnassa etsivät ja kantavat kristillisen tunnustuksen ja kristillisen muodollisuuden pukua, jossain Baabelin eri asunnoista (lahkoista). Jokaisella epäpuhtaalla periaatteella ja opilla on jossain paikassa ja jollain tavalla edustajia siinä. Ja se on "tyyssija", joka pitää varmassa tallessa ei ainoastaan Herran sävyisiä ja lempeitä kyyhkysiä, vaan myöskin monia inhottavia ja saastaisia lintuja. Kuinka monta väärentäjää ja pettäjää, sekä miehiä että naisia, onkaan oman tunnustuksensa mukaan Kristuksen seurakunnan jäseniä! Kuinka monet käyttävätkään vieläpä uskontunnustustaankin peitteenä harjottaakseen sen suojassa pahoja vehkeitään! Tunnettuahan on, että useimmat raaimmista pahantekijöistä, jotka mestataan, kuolevat roomalais-katolisen kirkon jäseninä. Baabeliin on kuulunut sekä parhaimmat että huonoimmat sekä kerma että sakka sivistyneen maailman väestöstä. Kerma on tosivihkiytyneiden pieni luokka, jotka ovat surkealla tavalla sekotetut pelkkäin tunnustajain suureen joukkoon ja saastaiseen, rikokselliseen sakkaan; mutta suotuisissa olosuhteissa tulee kerma-luokka erotettavaksi nykyisessä elonkorjuussa, ennen kirkastumistansa.
Valaistuksena saastaisten ja inhottavien lintujen suhteesta Baabelissa ja sen ulkopuolella on huomattava seuraava julkinen tiedonanto yhteiskunnan tilasta nisupellon seudulta, jossa "oikeauskoisuus" vuosisatoina on kerskannut nisunsa hienosta laadusta ja puhtaudesta ja pienestä lustemäärästään; ja jossa niin kutsuttu kirkko on ollut hallituksen apulaisena ja liittolaisena laatiessaan lakeja ja hallitessaan kansaa: —
YHTEISKUNNAN TILA ENGLANNISSA JA WALES'ISSÄ.
Parlamentti-raportti annettu 1873.
Väkiluku uskontunnustuksien mukaan.
Roomalaiskatolisia………………. 1,500,000
Englannin valtiokirkko…………… 6,933,935
Eriuskoisia [muita protestantteja
kuin episkopaleja]……………. 7,234,158
Vapaa-uskojia…………………… 7,000,000
Juutalaisia…………………….. 57,000
Koko luku rikoksellisia vankiloissa.
Roomalaiskatolisia…….. 37,300
Englannin valtiokirkko…. 96,600
Eriuskolaisia…………. 10,800
Vapaa-uskojia…………. 350
Juutalaisia…………… 0
145,050
Rikoksellisia väestön joka 100,000:lle.
Roomalaiskatolisia……………… 2,500
Englannin valtiokirkko………….. 1,400
Eriuskolaisia………………….. 150
Vapaa-uskojia………………….. 5
Juutalaisia……………………. 0
Rikoksellisten suhde.
Roomalaiskatolisia…………. 1 joka 40:stä
Englantilainen valtiokirkko…. 1 " 72:sta
Eriuskolaisia……………… 1 " 966:sta
Vapaa-uskojia……………… 1 " 20,000:sta
Syy tähän sekavaan tilaan mainitaan: "Hänen haureutensa vihan viiniä kaikki kansat ovat juoneet" [sen henkeä, vaikutusta] — yhteyttä maailman kanssa. (Ilm. 18: 3.) Väärät opit seurakunnan luonteesta ja tehtävästä, ja väite, että sen korotuksen ja hallituksen aika oli tullut (ja erityisesti sen suurenmoisen menestymisen jälkeen, jonka sen maallinen kunnianhimo sai Konstantinin aikana, jolloin se väitti olevansa Jumalan valtakunta pystytetty hallitsemaan voimassa ja suuressa kirkkaudessa), johti monia Baabeliin, jotka eivät ikänä olisi liittyneet siihen jos se olisi jatkuvasti kulkenut uhrautumisen kaidalla tiellä. Ylpeys ja kunnianhimo johtivat varhaisen seurakunnan tavottelemaan maallista valtaa. Ja voittaakseen valtaa olivat suuri jäsenmäärä ja maallinen vaikutusvalta välttämättömiä. Ja saadakseen jäseniä, jota silloisissa olosuhteissa totuus ei milloinkaan olisi sinne vetänyt, alettiin esittää vääriä oppeja, jotka lopulta saivat vallan kaikkein muiden yli; ja vieläpä totuuksiakin, joissa vielä pysyttiin, väänneltiin ja käänneltiin. Jäsenmäärä nousi aina satoihin miljooniin, ja totinen seurakunta, nisu, yhä vaan "pieni lauma", oli kätketty miljoonien lusteitten sekaan. Täällä, niinkuin lampaat raatelevien susien keskellä, kärsi Jumalan totinen, vielä kehittymätön valtakunta väkivaltaa, ja väkivallantekijät kiskoivat sen itsellensä; ja Herransa lailla, jonka askeleissa he kulkivat, olivat sen jäsenet ylenkatsottuja ja ihmisten hylkäämiä — surujen miehiä, kärsimysten tuttuja. Mutta nyt, kun tuhatvuotispäivän aamu sarastaa, ja kuluneen pimeän yön oppi-eksytykset huomataan, ja oikeat totuuden jalokivet valaistaan, täytyy vaikutuksen olla, niinkuin oli tarkotettukin, nisun täydellinen erottautuminen lusteesta. Ja niinkuin väärät opit saivat aikaan väärän kehityksen, niin tulee totuuden paljastaminen elonkorjuun valossa saamaan aikaan erottamisen. Kaikki luste ja osa nisusta ovat kumminkin peloissaan. Heidän mielestään tuntuu ikäänkuin Baabelin hajoaminen olisi samaa kuin Jumalan työn kaatuminen ja hänen asiansa epäonnistuminen. Mutta niin ei ole; luste ei milloinkaan ole ollut nisua, eikä Jumala koskaan ole aikonutkaan hyväksyä sitä nisuna. Hän on ainoastaan sallinut, "antanut" molempien kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti. Juuri Baabelin saastaisten lintujen "tyyssijasta" kutsutaan Jumalan kansa ulos, että he saisivat nauttia vapaudesta sekä olla osalliset elonkorjuun valosta ja elonkorjuutyöstä ja osottautua olevansa ristiriidassa sen eksytysten kanssa oppiin ja tapoihin nähden ja siten päästä pakoon heistä ja heidän kostostaan — vitsausksista, jotka kohtaavat kaikkia sinne jääneitä.
Nämä vitsaukset eli ahdistukset, jotka edeltäkäsin kuvastuivat hyljätyn juutalaisen huoneen vaikeuksissa, maalataan Ilmestyskirjassa niin synkissä vertauskuvissa, että monella tutkijalla on liioitellut ja pilventakaiset käsitykset tämän aineen suhteen, ja ovat sen vuoksi aivan valmistumattomat niihin tosiseikkoihin nähden, jotka nyt ovat hyvin lähellä tulossa. He tulkitsevat usein vertauskuvat kirjaimellisesti, eivätkä niinmuodoin ole valmistuneet näkemään niiden täyttyvän sillä tavoin kuin ne tulevat täyttymään — uskonnollisten, yhteiskunnallisten ja valtiollisten häiriöitten, mullistusten, reaktionien (vastavaikutusten), vallankumouksien, j.n.e. kautta.
Mutta tässä on toinenkin huomattava kohta. Sen ajan välillä, jolloin Baabel syöstään pois suosiosta (1878), ja sen ajan, jolloin vitsaukset eli vaikeudet kohtaavat sitä, on lyhyt väliaika, jolloin kaikki Herran kansan uskolliset tulevat saamaan tiedon tästä asiasta ja koottaviksi ulos Baabelista. Tämä osotetaan selvästi samassa värsyssä; sillä sanomaan: "Baabel on kukistunut", on yhdistetty kutsu: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, jottette… saisi tekin hänen [tulevista] vitsauksistansa kärsiä". Tästä samasta väliajasta, ja siitä, mitä silloin tulee tehtäväksi, puhutaan myöskin vertauskuvallisesti Ilm. 7: 3. Vihan sanansaattajille annetaan julistus: "Älkää vahingoittako maata eikä merta eikä puita, ennenkuin olemme PAINANEET LEIMAN Jumalamme palvelijain otsaan". Leiman painaminen otsaan ilmaisee, että totuuden käsittäminen ymmärryksellä on oleva merkki eli leima, joka tulee erikoisesti erottamaan Jumalan palvelijat Baabelin palvelijoista ja uskolaisista. Ja tämä on yhtäpitävä Danielin todistuksen kanssa: "Taitavat [sinun kansastasi] ymmärtävät; eikä yksikään jumalatoin [liitollensa uskomaton] ymmärrä." (Dan. 12: 10.) Siten tulevat luokat merkityiksi ja erotetuiksi, ennenkuin vitsaukset kohtaavat hyljättyä, ulossyöstyä Baabelia.
Ja että tämä tieto tulee vaikuttamaan sekä leimaamisen että erottamisen, sisältyy selvästi ylempänä käsiteltyyn värssyyn; sillä ensin kuuluu selitys että "Baabel on kukistunut", ja että jonkinlaiset vitsaukset eli rangaistukset kohtaavat sitä, ennenkuin odotetaan Jumalan kansan tottelevan tähän tietoon perustuvaa käskyä: "Lähtekää ulos". Totisesti, me tiedämme että kaikkien täytyy olla hyvästi leimatut otsiinsa — ymmärrys valaistu — Jumalan suunnitelmasta, ennenkuin saattavat oikein käsittää tai totella tätä käskyä.
Ja eikö ole silminnähtävää, että juuri tämä Jumalan palvelijain leimaaminen nyt tapahtuu? Eikö meitä parast'aikaa leimata otsiin? Ja eikö tämä tapahdu vielä oikealla ajallakin? Eikö meitä johdeta askel askeleelta, ikäänkuin Herran omalla kädellä — hänen sanansa kautta — käsittämään totuutta ja asioita ylipäänsä hänen näkökannaltaan — muuttaen meidän entiset, muilta tahoilta saadut mielipiteemme monesta asiasta aivan päinvastaisiksi? Eikö ole totta, että Baabelin eri osastot eli lahkot eivät ole olleet kanavia, joiden kautta tämä leimaaminen on tullut meille, vaan ovat ne pikemmin olleet esteenä, ollen tiellä vastustamassa sen joutuisampaa tapahtumista? Ja emmekö näe yhtäpitäväisyyttä siinä — kuten myöskin Herran selityksessä, jonka mukaan nisun ja lusteen erottaminen on tapahtuva elonkorjuussa? Ja emmekö näe, että hänen suunnitelmansa mukaista on ilmottaa asianhaarat uskollisilleen ja sitten odottaa heiltä, että heidän on osotettava sydämellistä myötätuntoa tälle suunnitelmalle välittömän tottelevaisuuden kautta? Mitä siitä, jos totteleminen ja ulos tuleminen pakottaa meidät jättämään taaksemme ihmisten kiitoksen, tai hyvän palkan, tai pappilan, tai taloudellisen avun asioissa, tai kotirauhan tai mitä ikänänsä — älkäämme kumminkaan peljästykö. Hän, joka sanoo meille: "Tulkaa!" on sama, joka sanoi Pietarille: "Tule!" kun hän käveli merellä. Pietari olisi vajonnut kun hän totteli, jollei Herran ojennettu käsivarsi olisi ylläpitänyt häntä; ja sama käsivarsi tukee niitä, jotka nyt, hänen käskystänsä, lähtevät ulos Baabelista. Älä katso vaikeuksien kuohuvaa merta, joka on välillä, vaan katso suoraan Herraan ja ole hyvässä turvassa.
Käsky on lähtekää, eikä menkää; sillä kun me tulemme ulos inhimillisten perimätietojen, uskonoppien, järjestelmien ja eksytysten orjuudesta, tulemme suoraan Herramme luokse, jotta hän opettaisi ja ravitsisi meitä, vahvistaisi ja tekisi meidät täydellisiksi tehdäksemme hänen tahtonsa, ja voidaksemme seisoa eikä kaatua Baabelin kanssa.
Jumalan sana ilmottaa, että nimiseurakunta lankeemuksensa jälkeen hänen suosiostaan ja oltuansa hänen puhetorvenaan (Ilm. 3: 16) tulee vähitellen vajoamaan epäuskon tilaan, jossa Raamattu lopullisesti tulee kokonaan syrjäytetyksi todellisuudessa, vaikkakin nimellisesti säilymään, jossa viisaustieteelliset kaiken karvaiset aprikoimiset tulevat olemaan todelliset opinkappaleet. Uskolliset leimatut tulevat välttämään tämän lankeemuksen; sillä heidät "katsotaan arvollisiksi pelastumaan tästä kaikesta, joka on tuleva, ja (saavat he) seisoa" — eikä langeta Herran läsnäolon aikana. (Luuk. 21: 36.) Tositeossa ovat monet jo vajoamaisillaan alas — he säilyttävät jumalanpalvelusmuodon, ja uskon Luojaan ja tulevaan elämään, mutta katselevat näitä pääasiallisesti omien tai toisten ihmisten viisaustieteitten ja oppien kautta ja syrjäyttävät Raamatun jumalallisten päätösten erehtymättömänä opettajana. Vaikka nämä pitävätkin kiinni Raamatusta, eivät he kumminkaan usko sen kertomuksia, etenkään Edenistä ja syntiinlankeemuksesta. He säilyttävät Jeesus nimen ja nimittävät häntä Kristukseksi eli Messiakseksi ja Lunastajaksi, mutta pitävät häntä samalla ainoastaan mainiona joskaan ei virheettömänä esikuvana, ja hylkäävät kokonaan hänen lunastusuhrinsa — hänen ristinsä. He väittävät Jumalan olevan syntistenkin isän ja kieltävät sen kautta sekä kirouksen että Välimiehen.
Ei ole ylipäänsä huomattu, että ensimäisessä tulemisessa Herramme virka-ajan kolme ja puoli vuotta, aina juutalaisen kansan ulossyöksemiseen asti (heidän seurakuntansa ja kansallisuutensa oli yhtä), käytettiin tämän yhteiskunnan eli järjestelmän tutkimiseen eli koettelemiseen pikemmin kokonaisuuteen kuin yksityisiin jäseniin nähden. Sen hengellinen luokka — papit, kirjanoppineet ja fariseukset — edustivat tätä järjestelmää kokonaisuudessaan. Itse he selittivät edustavansa juutalaisuutta (Joh. 7: 48, 49) ja kansakin käsitti asian niin; se aiheutti kysymyksen: Onko kukaan hallitusmiehistä tai fariseuksista uskonut häneen? Ja Herramme tunnusti heidät semmoisina; harvoin hän nuhteli kansaa siitä, etteivät ottaneet häntä vastaan, mutta uudelleen ja uudelleen hän puhui "sokeista taluttajista" ja piti heitä vastuunalaisina siitä, etteivät itse tahtoneet mennä Valtakuntaan sisälle, eivätkä sallineet kansankaan, joka muutoin olisi ottanut Jeesuksen vastaan Messiaksena, tehdä niin.
Herramme koetti alituisesti karttaa julkisuutta — hänen oppinsa ja ihmetyönsä kun yllyttivät kansaa, jotteivät he tulisi ja väkivallalla tekisi häntä kuninkaaksi (Joh. 6: 15); ja kumminkin esiintoi hän alituisesti todistuksia vallastaan ja siitä, että hän oli Messias, juutalaisen papiston tietoon, kunnes heidän koetuksensa seurakuntakansana oli päättynyt, ja heidän huoneensa eli järjestelmänsä oli ulossyösty, "autioksi jätetty". Senjälkeen suunnattiin, hänen johdollansa, apostolien opettaessa, kaikki ponnistukset kansaan yksityisinä henkilöinä; ja ulossyösty seurakunta-järjestelmä virkamiehineen, sellaisenaan, jätettiin kokonaan huomioon ottamatta.
Todistukseksi siitä, että hänen virka-aikanaan ja siihen saakka, kunnes heidän järjestelmänsä hyljättiin, opettajat ja papit edustivat kansaa, huomattakoon hänen menettelytapaansa puhdistetun spitalisen suhteen, josta mainitaan Matt. 8: 4. Jeesus sanoi hänelle: "Katso, ettet sano tästä kellekään; vaan mene ja näytä itsesi papille ja uhraa se lahja, jonka Mooses on säätänyt, todistukseksi HEILLE". Todistus oli salattava kansalta jonkun aikaa, mutta siitä oli annettava täsmällinen tieto heidän "neuvosmiehilleen", jotka edustivat koko juutalaista seurakuntaa siinä koetuksessa, jonka alaisena se silloin oli.
Erityisesti on meidän huomattava, mikä tarkotus ja minkälainen tulos oli juutalaisen seurakunnan koetuksesta järjestelmänä, sen esikuvallisen yhteyden johdosta, jossa ne ovat evankelisen seurakunnan nykyiseen koetukseen, sekä minkälainen niiden suhde oli Jumalan suunnitelmaan kokonaisuudessaan. Juutalaiset selittivät, heille annettujen lupausten nojalla, olevansa tulevaa Messiasta varten valmistettu kansa, kansa, jonka hän järjestäisi, tekisi alamaisekseen, jota hän johtaisi ja käyttäisi "omana kansanaan" siunatessaan maan kaikkia muita kansakuntia, saattamalla kaikki täyteen tietoon Jumalasta ja valmistamalla heille tilaisuuden päästä sopusointuun hänen vanhurskasten lakiensa kanssa. Vaikka Jumala, joka tietää kaikki ennakolta, tiesi, ettei luonnollinen Israel sopisi olemaan tärkeimmällä paikalla tässä suuressa tehtävässä, antoi hän heille siitä huolimatta kaikenlaisia tilaisuuksia ja etuja, ikään kuin hän olisi ollut tietämätön seurauksista. Sillä aikaa ilmaisi hän ennakolta tietämisensä profetallisten ennustusten kautta, joita he eivät saattaneet ymmärtää, ettei meidän tarvitsisi ajatella, että hän oli kokeillut ja epäonnistunut, menettelytavassaan juutalaiseen kansaan nähden.
Niin kauan kuin Israel seurakuntakansana väitti olevansa valmis, halukas ja innokas suorittamaan oman osansa ohjelmasta, oli aivan kohtuullista, että se alistettiin koetuksen alaiseksi, ennenkuin Jumalan suunnitelmaa pantiin edelleen toimeen. Tämä suunnitelman jatko oli, että sitten kuin Aabrahamin luonnollinen siemen koettelemuksensa kautta oli osottautunut sopimattomaksi tuota parhainta luvattua ja haluttua kunniaa varten, tulisi evankelikautena valittavaksi ja määrättäväksi yksityisiä henkilöitä, jotka olisivat arvollisia suureen kunniaan päästä Aabrahamin luvatuksi siemeneksi ja Messiaksen kanssaperillisiksi luvatussa valtakunnassa, joka siunaisi ja nostaisi kaikki maan sukukunnat. — Gal. 3: 16, 27—29, 14.
Jumalallisen suosion "seitsemänkymmentä viikkoa" (490 vuotta), jotka olivat luvatut Juudan kansalle, eivät saattaneet jäädä täyttämättä; ja niinmuodoin ei voitu millään tavalla kutsua pakanoita, tai edes samarialaisia tulemaan opetuslapsiksi tai minkäänlaiseen yhteyteen sen valtakunnan kanssa, jota Kristus ja apostolit saarnasivat. (Apt. 3: 26.) "Oli välttämätöntä, että Jumalan sana, [kutsu valtakunnan osallisuuteen] ensiksi puhuttaisi teille", sanoi Paavali puhuessaan juutalaisille. (Apt. 13: 46.) "Älkää lähtekö pakanain luo älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin; vaan menkää ennemmin niiden kadonneiden lammasten tykö, jotka ovat Israelin huonetta"; ja vielä: "Minua ei ole lähetetty muiden kuin Israelin huoneen kadonneiden lammasten luo", sanoi Mestari, kun hän lähetti ulos opetuslapsensa. — Matt. 10: 5, 6; 15: 24.
Koko "seitsemäskymmenes viikko", jonka keskellä Kristus kuoli, — seitsemän vuotta Herramme virka-ajan alusta siihen asti kuin Pietari lähetettiin saarnaamaan Korneliukselle, ensimäiselle kääntyneelle pakanalle — oli Jumalan järjestelyn mukaisesti erotettu juutalaisten koettelemista varten. Mutta sen sijaan, että heitä olisi koeteltu kokonaisuudessaan (seurakuntakansana) kaikkina näinä seitsemänä vuonna, "toteutettiin tämä koetus rutosti" — eikä heidän vahingokseen vaan edukseen. Koska siis oli selvää, ei ainoastaan Jumalalle, vaan myöskin ihmisille, että fariseukset, papit ja kirjanoppineet eivät ainoastaan hyljänneet, vaan myöskin viimeiseen asti vihasivat Herraa Jeesusta ja koettivat tappaa häntä; niin hän sentähden, kun hänen aikansa oli tullut julkisesti tarjoutua heille Kuninkaana ratsastaen aasilla heidän luokseen, silloin, kun seurakuntakansan edustajat eivät ottaneet häntä vastaan kuninkaana, hylkäsi hän heti tämän järjestelmän, vaikka kansanjoukko kyllä otti hänet mielellään vastaan ja vaati, että hänet tunnustettaisiin kuninkaaksi. (Mark. 12: 37.) Siten keskeytti Herra kaiken hyödyttömän koetuksen, jotta "seitsemännenkymmenennen viikon" loppuosa käytettäisiin erityisesti ja yksinomaan tämän hyljätyn järjestelmän kansaa, yksityisiä varten — ennenkuin uuden armotalouden palvelijat lähetettäisiin kaikkien kansakuntien keskuuteen. Ja niin tapahtuikin; sillä kun Herramme ylösnousemisensa jälkeen antoi opetuslastensa tietää, ettei heidän toimintansa tästä lähin enää tarvinnut olla rajotettuna yksin juutalaisiin, vaan saatettiin laajentaa "kaikkiin kansoihin", lisäsi hän tarkasti: — "alkaen Jerusalemista." (Luuk. 24: 47.) Ja hän tiesi hyvin, että heidän juutalaiset mielipiteensä estäisivät heitä menemästä muualle kuin juutalaisten keskuuteen, ennenkuin hän määrättynä aikana avaisi tien — niinkuin hän tekikin heidän suosioaikansa lopulla lähettämällä Pietarin Korneliuksen luo. Siitä ajasta asti ovat yksityiset juutalaiset ja pakanat olleet samalla lailla osalliset Jumalan suosion eduista, ollen molemmat yhtä otollisia Kristuksessa ja hänen kauttaan; sillä "nykyisessä kutsussa ei ole mitään erotusta", mitä Jumalaan tulee. Juutalaiselle epäsuotuisa erotus on hänen oma ennakkoluulonsa, joka estää häntä käyttämästä hyväkseen lahjana Kristuksen kautta siunauksia, joita hänelle kerran tarjottiin sillä ehdolla että hän todellisesti seuraisi Jumalan lain kirjainta sekä henkeä, jota ei yksikään langenneessa tilassa saata täyttää.
Tämä "seitsemäskymmenes viikko", kaikkine lähempine asianhaaroineen, jotka olivat luonnollisen Israelin koetuksen yhteydessä, ei ainoastaan suorittanut tarkotustaan, tämän järjestelmän koettelemista, vaan antoi myöskin, ja erityisesti, esikuvallisen esityksen nimellisen evankelisen seurakunnan eli nimellisen hengellisen Israelin, jota nimitetään "Kristikunnaksi" ja "Baabeliksi", samanlaisesta koetuksesta, seitsemänä vastaavana vuonna, lokakuusta 1874 lokakuuhun 1881, jotka vuodet alkoivat evankeliajan elonkorjuun. "Kristikunta", "Babel", selittää näkevänsä alkukuvansa, luonnollisen Israelin epäonnistumisen ja väittää olevansa Aabrahamin totinen hengellinen siemen ja olevansa valmis, sopiva ja innokas kääntämään pakanamaailmaa ja vanhurskaasti hallitsemaan ja opettamaan ja siunaamaan kaikkia kansoja, aivan niinkuin juutalainen järjestelmä sanoi olevansa. Nykyinen aikakausi on esikuvallisen kaltainen siinäkin, että sen ajan johtajat ylipäänsä olivat tulleet pitäneeksi lupauksia tulevasta Messiaksesta kuvannollisina lausuntoina; ja ainoastaan kansan alhaisempi luokka odotti henkilökohtaista Messiasta. Oppineet, sen ajan juutalaisten keskuudessa, hylkäsivät henkilökohtaisen Messiaksen ja odottivat, että heidän kansalliskirkkonsa voittaisi kaikki muut ylevämpien lakiensa johdosta ja täyttäisi sillä tavoin kaiken sen, minkä suorittamiseen alhainen kansa luuli tarvittavan henkilökohtaisen Messiaksen. (Ja tätä mielipidettä ovat vielä nytkin "oppineet" juutalaiset opettajat eli rabbinit, jotka tulkitsevat messiasennustusten koskevan heidän kansalliskirkkoansa eikä henkilökohtaista maailman Vapahtajaa. Niitäkin ennustuksia, jotka tarkottavat Kristuksen kärsimisiä, sovittavat he omiin kärsimyksiinsä kansana). Oppinsa mukaisesti, lähettivät he lähetyssaarnaajia ympäri koko maailman kääntämään maailmaa Mooseksen lakiin, ja ajattelivat sillä tavoin saavuttavansa ja "siunaavansa kaikki maan sukukunnat", riippumatta henkilökohtaisesta Messiaksesta. Tämä tapahtui niin suuressa mitassa, että Herramme huomautti siitä sanoen: "Te kuljette ympäri merta ja mannerta tehdäksenne yhden käännynnäisen".
Kuinka onkaan nimi-"kristillisyyden" oppi samankaltainen vielä tänäpäivänä. Alhaisempi kansa, kun heidän huomionsa kiinnitetään siihen, että Herra lupasi tulla takaisin, ja että apostolit ja profetat ennustivat, että tuhatvuotinen valtakunta eli ennalleenasettamisajat olisivat seurauksena Herran toisesta tulemisesta (Apt. 3: 19—21) ovat taipuvaisia ottamaan vastaan totuuden ja iloitsemaan siitä, aivan niinkuin samanlainen luokka teki ensimäisen tulemisen aikana. Mutta nyt, niinkuin 1800 vuotta sitten, on kansan ylimmäisillä papeilla ja neuvosmiehillä kehittyneempi (?) aate. He pitävät kiinni siitä, että lupausten toteutuminen tuhatvuotisajan onnesta, rauhasta maan päällä ja hyvästä tahdosta ihmisten keskuudessa, on aikaansaatava ja saadaankin heidän ponnistustensa, lähetystyönsä, j.n.e. kautta, ilman Herran Jeesuksen henkilökohtaista tulemista; ja tekevät siten lupaukset toisesta tulemisesta ja tulevasta Valtakunnasta sisällyksettömiksi. Nykyajan ylimmäiset papit ja neuvosmiehet, "kristikunnan" "hengelliset", väittävät ja näyttävät uskovan — pettäen itsensä sekä kansan — että heidän lähetysharrastuksensa ovat juuri onnistumaisillansa, ja että he, ilman Herraa, nyt ovat saavuttamaisillaan maailmalle kaikki tuhatvuotissiunaukset, joita Raamattu kuvaa.
Tämän harhaluulon perustuksena on sekin, että lisääntynyt tieto ja matkustaminen edes ja takasin maan päällä, jotka kuuluvat tähän "Hänen valmistuksensa päivään", ovat olleet erittäin suotuisat sivistyneitten kansojen kaupan laajentamiselle ja sitä seuraavalle maallisen varallisuuden lisääntymiselle. Kunnian kaikesta tästä ottaa Baabel kylmäverisesti itsellensä ja osottaa kaikkien näiden etujen olevan tuloksia kristillistyttävästä ja elähdyttävästä vaikutuksestaan. Se osottaa ylpeydellä Isonbritannian "kristillistä kansaa" ja sen rikkautta ja varallisuutta kristillisten periaatteittensa tuloksena. Mutta millä kannalla ovat asiat? Jokainen edistysaskel, jonka tämä tai mikä muu kansa tahansa on ottanut, on aina käynyt käsi kädessä ponnistuksien kanssa, jotka ovat tarkottaneet irtautumista Baabelin ikeen sorrosta. Samassa suhteessa kuin Isobritannia on irtautunut paavillisen sorron kahleista, on se menestynyt; ja samassa suhteessa kuin se yhä edelleen on suosinut ja vastaan ottanut vaikutuksia paavilaisista opeista kirkon ja valtion yhdistämisestä, Jumalan määräämästä kuninkaallisesta ja papillisesta sortovallasta, ja alistunut ahneuden ja itsekkäisyyden hirmuvallan alle, samassa suhteessa se myös vielä on alennuksen tilassa.
Kullanhalu ja vallanhimo olivat voimia, joiden kautta pakanallisten maitten satamat vastahakoisesti avattiin niin kutsuttujen kristittyjen kansojen kaupalle, englantilaiselle ja saksalaiselle rommille ja opiumille ja amerikkalaiselle whiskeylle (viinalle) ja tupakalle. Rakkaus Jumalaan ja pakanakansojen siunaaminen ei saanut minkäänlaista tilaa näissä harrastuksissa. Tässä on vähäpätöiseltä näyttävä kertomus meidän aikamme historiasta, joka saattanee niinkutsuttujen kristikansojen omattunnot, jos heillä omiatuntoja on, vavahtamaan. Länsi Afrikassa olevan Nupen muhamettilainen emiri, lähetti äskettäin seuraavan sanoman piispa Crowtherille, joka kuului Niger lähetykseen: —
"Tämä ei ole mikään suuri asia; se koskee vaan barasaa [rommia]. Barasa, barasa, barasa! Se on hävittänyt meidän maamme; se on hävittänyt kovasti meidän kansaamme; se on tehnyt kansamme hulluksi. Minä pyydän sinua, Malam Kip, älä unohda tätä kirjelmää; sillä me pyydämme kaikki, että hän [Crowther] anoisi että suuret papit [Anglikanisen kirkkolähetysseuran toimikunta] pyytäisivät Englannin kuningattaren [Englannin kirkon pään] estämään barasan kuljetuksen tähän maahan."
"Jumalan ja profetan tähden! Jumalan ja profetan, Hänen lähettiläänsä tähden, täytyy hänen auttaa meitä tässä asiassa — barasan suhteen. Tervehtikää häntä, että Jumala siunaisi häntä työssään. Tämä on suullinen sana Malikelta, Nupen emiriltä."
Lausuessaan mielipiteensä tästä, sanoo baptistilehti: —
"Tämä vaatimaton neekerihallitsija ilmaisee tässä kirjeessä kansastaan sellaisen huolenpidon, jommoista kristityt yksinvaltiaat ja hallitukset eivät ole vielä osottaneet; sillä kukaan kristitty hallitsija eikä kukaan Yhdys-Valtain presidentti ole koskaan vielä tehnyt sellaista anomusta kansansa puolesta. Ei missään valtaistuinpuheessa parlamentin avajaisissa, ei missään presidentin tervehdyspuheessa, ole koskaan sellaista paikkaa vielä tavattu. Häpeä kristityille hallitusmiehillemme! Voitto, kirottu kullan nälkä, on kauppiaitten laki; ja nämä ovat hallituksen lemmikkejä ja herroja."
Koska niin on, tahdomme totuuden nimessä kysyä: Miksi kutsutaan näitä hallituksia kristityiksi? Ja Yhdys-Valtain hallitus ei tee mitään poikkeusta muista, kun niin monet yhä vaan kutsuvat sitä kristityksi hallitukseksi, vaikkei se tosin itse innokkaitten lahkolaisten kehoituksistakaan huolimatta oikeastaan tunnusta tuota ansaitsematonta arvonimeä. Bostonista lähetetään alituisesti mahdottoman suuria laivanlastillisia rommia Afrikaan ilman minkäänlaista estettä hallituksen puolelta, vieläpä sen täydellä suostumuksella, sen myöntäessä oikeuksia kymmenille tuhansille omille kansalaisilleen tuon vihatun "tuliveden" valmistamiseksi ja anniskelemiseksi, joka tehdään kahta vertaa vahingollisemmaksi ja viettelevämmäksi niin kutsutun rektifikationin kautta, se on lisäämällä siihen lain myöntymyksellä vahvimpia myrkkyjä. Kaikkea tätä, ja paljon enempääkin pitävät "kristityt" valtiomiehet ja niin kutsuttujen kristikansojen hallitsijat oikeana ja puollustavat sitä, hankkiakseen tuloja — pitäen helpoimpana keinona siten kerätä kansalta osa valtion tarpeellisten menojen täyttämiseksi tarvittavista varoista. Tämä on varmasti kunnian alttiiksi antamisen alhaisin ja huonoin muoto. Jokaisen ajattelevan ihmisen täytyy nähdä kuinka mahdoton on sovelluttaa kristityn nimeä parhaimmallekaan nykyajan hallituksista. Yritys, saada kristityn nimi sopimaan tämän "maailman valtakunnan" luonteisiin, joita tämän maailman ruhtinas — Saatana — hallitsee ja jotka ovat "maailman hengen" läpitunkemat, on hämmentänyt kaikkien tosi-kristittyjen sydämet, joita eksytys on villinnyt otaksumaan, että maailman nykyiset hallitukset jossain suhteessa olisivat Kristuksen Valtakunta.
Canon Farrar sanoo Contemporary Review'issä: "Vanhaa petomaista ahneutta, joka oli orjakaupan tunnusmerkkinä, on seurannut vielä ahnaampi ja turmiota tuottavampi petomaisuus, josta väkijuomakauppias on tunnettu. Meidän esi-isämme riistivät Afrikan niskalta pois ruoska-ikeen; me taas olemme saattaneet alkuasukas-rodut skorpioni-ikeen alle. Me olemme avanneet Afrikan virrat kaupalle, ainoastaan kaataaksemme niihin alkoholin raivoavan, palavan virran, jonka rinnalla ei mikään helvetin virta ole veripunaisempi tai kirotumpi. Onko kansojen omatunto kuollut?"
Me vastaamme, Ei! Kansakunta ei koskaan ole ollut kristitty eikä sillä niinmuodoin milloinkaan ole ollut kristittyä omaatuntoa eikä kristillistä henkeä. Korkeintaan saattaa heistä sanoa, että valo Jumalan totisesti vihkiytyneistä lapsista on valaissut, hienostanut ja pakottanut yleisen mielipiteen jonkinlaisiin puhdistuksiin kansoissa, joissa he "loistavat kynttilöinä".
Samalla tavalla pakottivat samat kristityt (?) hallitukset Kiinan ja Japanin ottamaan vastaan yhtä kauhean kaupan heidän vakavista vastaväitteistään huolimatta. Vuonna 1840 alkoi Isobritannia Kiinaa vastaan sodan, jota kutsutaan "Opiumisodaksi", pakottaakseen Kiinan hallituksen, joka tahtoi suojella kansaansa tältä kauhealta kiroukselta, sallimaan tämän aineen maahan-tuonnin. Sota päättyi suosiollisesti perkeleen asialle. Brittiläiset sotalaivat hävittivät tuhansittain ihmisiä ja koteja ja pakottivat Kiinan pakanallisen hallitsijan avaamaan valtakunnan sille pitkälliselle kuolemalle, jonka opiumi, Kiinan juovutusaine, saa aikaan. Brittiläisen hallituksen puhdas tulo tästä tavarasta, sen jälkeen kuin kalliit kustannukset varojen ylöskannosta oli poistettu, nousivat, vuonna 1872 julkaistujen kertomusten mukaan edelliseltä vuodelta yli 37,000,000 dollariin (yli 185,000,000 Smk.) Tämä, 37,000,000 dollaria vuodessa, oli sodan johtavana vaikuttimena, suorana rakkauden vastakohtana kiinalaisten nykyiseen tai tulevaiseen menestymiseen nähden. Se pykälä sopimuksessa, joka vakuutti suojelusta kristityille lähetyssaarnaajille, oli ainoastaan herkkupala, joka viekkaasti lisättiin siihen rauhattomaan oikeutta rakastavien ihmisten omaatuntoa — antaakseen suurelle rikokselle hyväntahtoisuudesta osotetun armeliaisuuden varjon. Sopimuksen mukaan avattiin sodan lopulla muutamia satamia englantilaiselle kaupalle, ja sen jälkeen tehtiin samanlaisia sopimuksia toistenkin kansojen kanssa, ja muutamia hyviä tuloksia voitettiinkin sen kautta. Eräs niistä oli Kiinan avautuminen sivistyksen vaikutukselle. Mutta siitä asiasta, että muutamat harvat kristityt miehet ja naiset ovat esiintyneet opettaakseen kansalle jotakin vanhurskauden periaatteista, ei kunnia tule ainakaan brittiläiselle kansalle, jonka tarkotuksena oli kauppa, ja joka kullanhalusta eikä suinkaan kiinalaisten hyväksi tai Jumalan kunniaksi, alkoi epäpyhän ja oikeudenvastaisen sodan kansaa vastaan, joka ei ollut yhtä taitava tuossa perkeleellisessä taidossa.
Toisten paheiden ohella on "kristikunta" opettanut kansoille epäjumalanpalveluksen pahimmat muodot, oman itsensä, rikkauden ja vallan jumaloimisen, jonka hyväksi kristityt miehet ja kansat, oman tunnustuksensa mukaan, ovat valmiit pettämään, vahingoittamaan ja vieläpä tappamaankin toinen toisensa. Se on myöskin opettanut heille pyhien asiain rienaamista ja väärinkäyttämistä joka kielellä; sillä jokaisen laivan miehistö, joka on kristityksi tunnustautuvasta kansasta, rienaa Kristuksen nimeä. Mutta sillä aikaa kun niin kutsuttujen kristikansain vaikutus on ollut sellainen, on heistä myöskin lähtenyt muutamia jaloja ristin-sanansaattajia, todellisia Jumalan palvelijoita, sekä useita vähemmän jaloja ihmisten palvelijoita; yhteensä, kumminkin, ainoastaan kourallinen julistamaan pakanoille Kristusta ja oikeata sivistystä.
Oikeastaan eivät totiset lähetyssaarnaajat, vaan lähetysseurain herkkämieliset virkailijat kotimaassa, joilla on hyvin vähän käsitystä, ja usein hyvin vähän todellista harrastusta asian oikeaan tilaan vieraissa maissa, ja joiden mielipiteet pääasiallisesti perustuvat suureen rahasummaan, joka vuosittain kerätään ja annetaan ulos, — jotka uskovat, että pakanamaailma jo melkein on käännetty, ja että heidän ahkeroimisensa lopultakin ovat päättymäisillänsä luvattuihin tuhatvuotissiunauksiin ilman Herran toista tulemista. Lähetyssaarnaajat, jotka ovat olleet mukana eturivissä, kuulostavat ylipäänsä alakuloisilta, paitsi silloin kun saattavat elvyttää toivoansa vastoin kaikkia mahdollisia todellisuuteen perustuvia kokemuksia ja vastoin tervettä arvostelukykyä. Niinpä myönsi eräs — jumaluusopin tri J.O.K. Eving — joka oli oleskellut yhdeksän vuotta lähetystyössä Intiassa, äskettäin pidetyssä esitelmässä Nuorten Miesten Kristillisessä Yhdistyksessä Pittsburgissa, Pensylvaniassa, että sivistyksen ja lähetystyön vaikutus nykyaikana ei ollut ainoastaan pakanallisten uskontojen alasrepimistä, vaan kaiken uskonnollisen uskon poistamista, tehden kansan vapaa-ajattelijoiksi. Mutta hänen luja toivonsa on, että seuraava askel tulee olemaan uskottomuudesta kristinuskoon — järkeä vailla oleva toivo, varmastikin, niinkuin kokemus täällä, sivistyneissä maissa aivan epäilemättömästi osottaa. Me kerromme tässä otteita julkisissa lehdissä olleista selostuksista hänen luennoistaan, seuraavasti:
"Intia on suuremmassa velassa kristinuskon suoranaiselle tai välilliselle vaikutukselle kuin millekään muulle. Se on tehnyt paljon murtaakseen vanhan käsityksen aineellisista jumalista ja sen sijaan pystyttääkseen käsityksen yhdestä ainoasta korkeimmasta Jumalasta, jonka Länsimaiden [Euroopan ja Amerikan] kansat ovat omaksuneet. [Asianmukaisempaa olisi sanoa heidän vastaanottaneen ateismin tavallisen käsityksen, että nim. luonto on korkein ja ainoa Jumala.]"
"Maan 263,000,000 ihmisestä on 10,000,000 nuorta miestä, jotka puhuvat englannin kieltä, ja joita opetetaan Länsimaiden käsitteiden mukaisesti, niinkuin meitäkin. Korkeampi luokka on perinpohjin tutustunut kirjallisuuteen, uskontoon, ja tieteisiin, jotka ovat perustuksena kansan kasvattamiselle tässäkin maassa. Vanha käsitys kostonhimoisesta Jumalasta, jota on lepytettävä monilla lahjoilla ja paljoilla rukouksilla, on väistynyt uudenaikaisen epäuskonhengen tieltä. Idän sivistyneet eivät enää usko isäinsä jumaliin. He ovat hyljänneet ne ainaisiksi ajoiksi ja korvanneet ne eversti Robert G. Ingersollin, Poimén, Voltairen, Bradlaugh'in ja kaikkien toisten ateististen ja panteististen opettajain esittämillä opeilla. Tämä epäilevä ajanjakso tulee pian poistumaan, ja niinkuin Länsi on antanut Intialle käsitteensä, tulee se antamaan sille kristillisen Jumalan uskonnonkin".
"Intian nuoret miehet ovat hyvin kasvatettuja, tarkkoja tekemään havaintoja, älykkäitä, hyvin perehtyneitä toisten kansojen olosuhteisiin, niinkuin omankin kansansa, ja, vaikka saattaa tuntua omituiselta, tuntevat he hyvin meidän Raamattummekin. He tuntevat sen todella niin hyvin, ettei kukaan, joka ei ole täydellisesti perehtynyt sen oppeihin ja kristilliseen jumaluusoppiin, saata toivoa kykenevänsä menestyksellä vastata kaikkiin heidän sitä vastaan tekemiinsä vastaväitteisiin. Tavallinen käsitys, että lähetyssaarnaaja istuu puunvarjossa ja opettaa alastomia alkuasukkaita, on loppuun kulunut. Intiassa tapaa lähetyssaarnaaja älykkäitä ja sivistyneitä miehiä ja on hänen oltava hyvin varustettu vaikuttaakseen heihin. He ovat, paitsi sitä, että ovat älykkäitä, kansaa, jolla on hieno ulkomuoto, ovat miellyttäviä, kohteliaita, heillä on hieno seurustelutapa ja he kohtelevat kaikkia ulkomaalaisia mitä suurimmalla arvonannolla ja kunnioituksella."
Puhujan esittämät järkähtämättömät tosiseikat eivät varmastikaan anna minkäänlaista pohjaa hänen mahdottomille toiveilleen. Kokemus on eittämättömästi osottanut, että lahkojen käyttämät kerskuvat todistukset harvoin johtavat rehellisiä enemmän kuin pilkkaaviakaan epäilijöitä kääntymiseen, sillä näiden lahkojen eksytykset vääntelevät ja turmelevat kaiken omistamansa totuuden. Varmasti saattavat kaikki muut, paitsi sokeat nähdä, että jos siihen tilaan, jossa neljä sataa miljoonaa [näistä 400,000,000 sanoo roomalaiskatolinen kirkko heille kuuluvan 280,000,000, protestanttien väittäessä heille kuuluvan 120,000,000] niin kutsuttua kristittyä on, käännettäisiin lisäksi kymmenen sataa miljoonaa pakanoita, tulisi ilmeiseksi kysymykseksi, niinkuin juutalaisessakin ajassa (Math. 23: 15), eivätkö he silloin tulisi sopivammiksi kadotukseen kuin mitä he olivat eläessään alkuperäisissä pakanallisissa taikauskoissaan. Varmastikaan ei saata kukaan tyynellä mielellä väittää, että kääntyminen niin kutsutun kristikunnan tilaan täyttää kuvauksen tuhatvuotisajan rauhasta ja hyvästä tahdosta, jota profetat ennustivat, ja joka lyhykäisesti yhdistetään Herramme rukouksen sanoissa: "Tulkoon valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi maankin päällä niinkuin taivaassa." — Luuk. 11: 2.
Onko ollenkaan kummastuttavaa, ettei Herra tunne tätä neljänsadan miljoonan joukkoa, joka tunnustuksensa mukaan on Kristuksen seurakunta ja nimittää itseänsä hänen Valtakunnaksensa — "Kristikunnaksi" — ja että hän antaa sille sopivamman nimen Baabel (sekaannus, hämmennys)? Ja onko ihme, että nämä, omaten sellaisen käsityksen Kristuksen Valtakunnasta ja sen levenemistavasta ympäri maailman ja sen tuloksista, ovat valmistumattomat todelliselle Valtakunnalle ja haluttomia ottamaan vastaan uutta Kuningasta, niinkuin esikuvallisen huoneen hallitusmiehetkin aivan samanlaisista syistä olivat valmistumattomat ensimäisessä tulemisessa. Eikä saata epäilläkään, että keisarit, kuninkaat ja ruhtinaat, jotka nyt käyttävät vaikutustaan ja valtaansa pääasiallisesti omaksi korottamisekseen, ja jotka varustavat ja ylläpitävät miljoonia asestettuja miehiä suojellakseen itseään ja pysyttääkseen itsensä kuninkaallisissa ylellisyyksissään ja hallitsija-asemissaan, mieluummin soisivat miljoonia teurastettavan ja toisia miljoonia joutuvan leskiksi ja orvoiksi, niinkuin entisaikoinakin, kuin luopuisivat nykyisistä eduistaan. Onko ihmettäkään, etteivät nämä halua, tai odota, tai usko sellaista Valtakuntaa, joka Raamatussa luvataan? — valtakuntaa, jossa korkeat ja ylpeät ja ylhäiset tehdään alhaisiksi ja alhaiset nostetaan yleiseen, oikeaan ja tarkotuksenmukaiseen asemaan? Onko ihmettä, että kaikki ne, jotka ovat sopusoinnussa jonkinlaisen sorron, kiristämisen tai rasittavan monopoolin kanssa, jonka kautta he voittavat tai toivovat voittavansa vääryydellä etuja vertaistensa kustannuksella, että kaikki sellaiset ovat hitaita uskomaan vanhurskauden Valtakuntaan, jossa ei mitään vääryyttä eikä omien etujen etsimistä sallita? Ja erityisesti, saatammeko ihmetellä, että sellaiset ovat hitaita uskomaan, että tämä Valtakunta on lähellä, niin, oven edessä?
Emmekä saata ihmetellä, että suuret, ylimäiset papit ja neuvosmiehet, "kristikunnassa", jotka etsivät voittoa, kukin omalta taholtaan tai lahkoltaan (Jes. 56: 11), eivät tunne, ja sentähden hylkäävät, hengellisen Kuninkaan, joka nyt on läsnä, niinkuin luonnollisen huoneen opettajat hylkäsivät hänet, kun hän oli läsnä lihassa. Ja samoinkuin Herra hylkäsi, kärsi ja syöksi pois suosiosta, vaikeuksien tuleen, monia öljypuun "luonnollisia oksia" ja piti oksina ainoastaan totiset israelilaiset, niin emmekö näe, että sama viisaus koettelee "metsäöljypuun oksia" myöskin tämän ajan elonkorjuussa (Room. 11: 21, 22) ja karsii juuren [abrahamilaisen lupauksen] suosiosta ja lihavuudesta tämän suuren joukon tunnustautuvia oksia, joiden luonne, tarkotus ja mielenlaatu todella ovat vieraita ja metsistyneitä — hyvin eriäviä juuren edustamasta Jumalan lupauksesta ja suunnitelmasta?
Ei ole ihmeellistä, että nykyinen elonkorjuu saa nähdä totisten kristittyjen erottamisen tyhjistä, pintapuolisista tunnustajista, samoin kuin juutalaisessa elonkorjuussa suoritettiin totisten israelilaisten erottaminen sellaisista, jotka olivat ainoastaan tunnustajia. Tämä on vaan sellaista, jota todenmukaisesti olisimme voineet odottaa, vaikka emme olisi saaneetkaan mitään ilmestystä Jumalan sanassa, että suuri joukko hyljättäisiin Baabelina. — Vertaa Room. 11: 20—22; Ilm. 3: 16 ja 18: 4.
Baabelin ("Kristikunnan") hylkääminen vuonna 1878 oli pelkkien tunnustajain suuren joukon hylkääminen — "sotajoukon", kuten Daniel sitä nimittää, erotukseksi Pyhäkkö- eli Temppeliluokasta. Pyhäkköluokka ei tule hyljättäväksi eikä autioksi jätettäväksi. Ei, Jumalalle olkoon kiitos, pyhäkkö tulee kirkastettavaksi; Herran kirkkaus on täyttävä hänen temppelinsä, kun viimeinen elävä kivi on kiillotettu, hyväksytty ja paikalleen asetettu. (1 Piet. 2: 5, 6.) Me olemme nähneet, että sellainen pyhäkköluokka on ollut olemassa kautta koko aikakauden, kuinka se saastutettiin, ja sen kallisarvoiset astiat (opit) häväistiin, ja kuinka sen puhdistuminen eksytyksistä vähitellen on saatu aikaan. Tämä luokka on kaiken aikaa ollut totinen seurakunta, silloinkin kun nimijärjestelmiä vielä jossain määrin hyväksyttiin ja sitä jossain suhteessa käytettiin. Nimellisten järjestelmäin hylkäämisen jälkeen on kumminkin nyt, niinkuin juutalaisessakin elonkorjuussa, ainoastaan todellinen seurakunta hyväksytty ja on sitä yksin käytetty Jumalan puhetorvena. Kaifasta, luonnollisen Israelin ylimäistä pappia, käytettiin Jumalan puhetorvena tuomaan esille suuren opetuksen ja ennustuksen ainoastaan muutamia päiviä ennen järjestelmän hylkäämistä. (Katso Joh. 11: 50, 51, 55 ja 18: 14.) Mutta meillä ei ole mitään viittauksia Raamatussa eikä mitään syytä otaksua, että Jumala milloinkaan käytti tai tunnusti tätä kansallisseurakuntaa, sen hallitusmiehiä ja edustajia, hylkäämisen jälkeen. Ja tästä samasta opetuksesta on oltava selvillä täällä Baabelin yhteydessä. Herra on "oksentanut" sen suustansa, eikä siellä enää koskaan kuulla Yljän ja Morsiamen ääntä. — Ilm. 18: 23.
Aivan turhaan koettavat muutamat puollustaa Baabelissa oloansa, ja vaikka he tunnustavat profetallisen kuvauksen ylipäänsä oikeaksi, tahtovat he väittää, että heidän lahkonsa, eli heidän erikoinen seurakuntansa, tekisi poikkeuksen Baabelin luonteesta ylipäänsä, ja että Herra niinmuodoin ei saata kutsua heitä lähtemään sieltä ulos muodollisesti ja julkisesti, kun he kerran liittyivät siihen.
Ajatelkoot sellaiset, että me vielä olemme elonkorjuuajassa, jolloin erottaminen tapahtuu, ja muistakoot Herramme selvästi lausutut syyt, miksi hän kutsuu meitä ulos Baabelista, nimittäin: — "Jottette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi." Ajatelkaa vielä, miksi Baabelia nimitetään niin. Ilmeisesti sen monien opineksytysten johdosta, jotka, sekotettuina muutamilla harvoilla jumalallisen totuuden aineksilla, aikaansaavat suuren hämmennyksen; ja sen sekalaisen seurakunnan johdosta, jonka sekotetut totuudet ja eksytykset ovat koonneet yhteen. Ja koska he tahtovat riippua kiinni eksytyksissä uhraamalla totuuden, tehdään totuus arvottomaksi ja usein mitätöntä huonommaksi. Tämä eksytyksen suosiminen ja opettaminen totuuden kustannuksella on synti, johon jokainen lahko nimikristillisessä seurakunnassa, aivan poikkeuksetta on vikapää. Missä on lahko, joka tahtoo antaa teille apunsa Raamatun ahkerassa tutkimisessa, jotta sen kautta kasvaisi armossa ja totuuden tiedossa? Missä on lahko, joka ei estä teidän kasvamistanne sekä oppiensa että tapojensa kautta? Missä on lahko, jossa te voitte totella Mestarin sanoja ja antaa valonne loistaa? Me emme tunne sellaista.
Jos muutamat Jumalan lapsista näissä järjestelmissään eivät huomaa orjuuttaan, johtuu se siitä, etteivät he koetakaan käyttää vapauttaan, koska he nukkuvat vartiopaikassaan, silloin kun heidän tulisi olla toimeliaita huoneenhaltioita ja uskollisia vartioita. (1 Tess. 5: 5, 6.) Herätkööt he ja etsikööt ja käyttäkööt sitä vapautta, jonka he uskovat omistavansa; näyttäkööt he uskonveljilleen ja -sisarilleen missä heidän uskonoppinsa on riittämätön Jumalallisen suunnitelman suhteen, missä he poikkeavat siitä ja missä ovat suorassa ristiriidassa sen kanssa; osottakoot he, kuinka Jeesus Kristus Jumalan armosta maistoi kuoleman kaikkien edestä; kuinka virvoituksen aikoina ennalleenasettamissiunaukset valuvat koko ihmissuvulle. Osottakoot he vielä lisäksi evankeliseurakunnan korkean kutsun, ankarat ehdot päästäkseen tuon joukon jäsenyyteen, ja että evankeliajan erityinen tehtävä on erottaa tämä omituinen "kansa hänen nimellensä", joka aikoinaan tulee korotettavaksi ja hallitsemaan Kristuksen kanssa. Ne, jotka siten koettavat käyttää vapauttaan ilmottaakseen hyviä sanomia meidän päivinämme synagoogissa, onnistuvat joko kääntämään koko seurakuntia, taikka sitten herättämään vastustuksen myrskyn. He tulevat varmasti sulkemaan teidät ulos synagoogistansa ja erottamaan teidät ja sanomaan kaikenlaista pahaa teistä, valehdellen Kristuksen tähden. Ja monet uskovat epäilemättä sillä tekevänsä Jumalalle palveluksen. Mutta jos te siten olette uskollisia, tulette saamaan ylen runsaasti lohdutusta kalliissa lupauksissa Jes. 66: 5 ja Luuk. 6: 22, 23: — "Kuulkaat Herran sanaa, te, jotka pelkäätte hänen sanojansa! Teidän veljenne, jotka teitä vihaavat, jotka teitä minun nimeni tähden tyköänsä erottavat, sanovat: Tulkoon Herra kunnioitetuksi [me teemme tämän Herran kunniaksi]: mutta hän on ilmestyvä teidän iloksenne, ja he joutuvat häpeään" (engl. k.). "Autuaat olette, kun ihmiset, Ihmisen Pojan tähden vihaavat teitä ja erottavat teidät yhteydestään ja herjaavat teitä ja hylkäävät nimenne, ikäänkuin se olisi paha. Iloitkaa sinä päivänä ja riemuitkaa; sillä katso, palkkanne on suuri taivaassa; samalla tavallahan heidän isänsä tekivät profetoille." Mutta, "voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää! Samalla tavallahan heidän isänsäkin tekivät väärille profetoille."
Jos kaikki, joiden kanssa te yhdessä palvelette Jumalaa yhtenä seurakuntana, ovat pyhiä — jos kaikki ovat nisua, jonka seassa ei ollenkaan ole lustetta — olette tavanneet hyvin merkillisen kansan, joka tulee ottamaan vastaan elonkorjuutotuudet ilolla. Mutta jollei niin käy, on teidän odotettava, että nykyinen totuus on erottava lusteen nisusta. Ja lisäksi on teidän omasta puolestanne esitettävä juuri näitä totuuksia, jotka aiheuttavat erottamisen.
Jos tahdotte kuulua voittaviin pyhiin, on teidän kuuluttava "elonmiehiin", jotka sivaltavat totuuden sirpillä. Jos te olette uskollinen Herralle, arvollinen totuudelle ja arvollinen perimään kirkkauden hänen kanssaan, iloitsette, että saatte Ylielonkorjaajan kanssa ottaa osaa nykyiseen elonkorjuutyöhön, — sama sitten, kuinka taipuvainen te luonnostanne olisittekaan matkustamaan rauhallisesti tämän maailman läpi.
Jos on lustetta nisun seassa siinä seurakunnassa, jonka jäsenenä olette, niinkuin aina on laita, tulee paljon riippumaan siitä kumpiko laji on enemmistönä. Jos nisu on voitonpuolella, tulee totuus, jos se viisaasti ja rakkaudellisesti esitetään, tekemään heihin hyvän vaikutuksen; eikä luste halua olla siellä kauemmin. Mutta jos enemmistö on lustetta — noin yhdeksän kymmenettä osaa taikka tavallisesti enemmänkin — tulee elonkorjuu totuuksien huolellisin ja ystävällisinkin esittäminen vaikuttamaan katkeruuden ja vahvan vastustuksen heräämisen; ja jos te yhä julistatte hyviä sanomia ja paljastatte kauvan juurtuneita eksytyksiä, tulette pian "ulosheitetyksi" lahkolaisuuden hyväksi, tai rajotetaan vapautenne niin, ettette saata antaa valonne loistaa siinä seurakunnassa. Velvollisuutenne on silloin selvä: Todistakaa silloin rakkaudellisesti Jumalan aikakausisuunnitelman hyvyydestä ja viisaudesta ja erottautukaa heistä julkisesti sanottuanne syynne siihen ymmärryksellä ja sävyisästi.
Baabelissa — "Kristikunnassa" on eri lahkoissa eri asteilla olevaa orjuutta. Muutamat, jotka harmistuneena hylkäsivät täydellisen ja ehdottoman orjuuden yksityisen omaantuntoon ja arvosteluun nähden, jota katolisuus vaatii, ovat kumminkin erittäin halukkaita itse olemaan orjuudessa ja pitävät tärkeänä saada muitakin sidotuiksi jonkun protestanttisten lahkojen uskontunnustusten tai opinkappalten kautta. Tosin heidän kahleensa ovat keveämmät ja väljemmät kuin Rooman ja pimeäin aikakausien kahleet olivat. Niin pitkältä kuin tätä ulottuu, on se varmasti oikein — todella uudistusta — askel oikeaan suuntaan — täydellistä vapautta kohti — seurakunnan tilaa kohti apostolisella ajalla. Mutta miksi ollenkaan kantaa inhimillisiä kahleita? Miksi ollenkaan sitoa ja rajottaa omiatuntojamme? Miksi ei seisota lujasti kiinni siinä täydellisessä vapaudessa, jolla Kristus on vapauttanut meidät? Miksi ei hyljätä kaikkia erehtyväisten ihmisten tekemiä ponnistuksia sitoakseen omaatuntoa ja estääkseen tutkimusta? — ei ainoastaan yrityksiä kaukaisessa muinaisuudessa, pimeinä aikakausina, vaan erilaisten uskonpuhdistajain yrityksiä lähempänä meitä olevana menneenä aikana! Miksi emme päätä olla vapaita niinkuin apostolinen seurakunta oli — vapaita kasvamaan tiedossa samoinkuin armossa ja rakkaudessa sikäli kuin Herran "määrätty aika" ilmaisee hänen armollisen suunnitelmansa yhä täydellisemmässä määrässä?
Varmastikin tietävät kaikki, että kun he liittyvät johonkuhun inhimilliseen järjestelmään, ja omaksuvat sen uskontunnustuksen omakseen, sitoutuvat he sillä uskomaan juuri sitä, mitä tämä tunnustus määrää, ei enempää eikä vähempää. Jos he pakosta huolimatta, johon he siten vapaehtoisesti ovat alistuneet, ajattelisivat omin päinsä ja saisivat valoa toisista lähteistä, valoisemmista kuin se lahko on saanut, johon he ovat liittyneet, on heidän tultava uskottomiksi joko sille lahkolle ja sen kanssa tekemälleen liitolle, ettei nim. saa uskoa mitään, joka on ristiriidassa sen omaksuman tunnustuksen kanssa, taikka sitten on heidän rehellisesti syrjäytettävä ja hyljättävä tunnustus, jonka ohi ovat kasvaneet, ja on heidän lähdettävä ulos sellaisesta lahkosta. Tehdäkseen tätä tarvitaan armoa ja se vaatii jonkun verran ponnistusta, kun mieluisat suhteet sen kautta katkotaan, ja tunnollinen totuudenetsijä saa kuulla typeriä syytöksiä että on lahko-"petturi", että on sellainen, joka "kääntää takkinsa tuulen mukaan", "jolla ei ole varmaa kantaa", j.n.e. Kun joku on liittynyt johonkin lahkoon, katsotaan hänen luopuneen omasta arvostelustaan ja kokonaan arvostelevan asioita lahkon kannalta. Lahko ottaa päättääkseen hänen puolestaan mikä on totta, mikä eksytystä; ja hänen täytyy, ollakseen totinen, luotettava, uskollinen jäsen, hyväksyä lahkonsa päätökset, tulevaisuuteen niinkuin menneisyyteenkin nähden, mikäli ne koskevat kaikkia uskonnollisia kysymyksiä, ja syrjäyttää oman yksityisen ajatuksensa ja karttaa henkilökohtaista tutkistelua, ettei hän kasvaisi tiedossa ja joutuisi pois sen lahkon jäsenyydestä. Tätä, lahkon tai uskontunnustuksen omantunnonorjuudessa olemista nimitetään usein monilla sanoilla, kun joku sellainen selittää "kuuluvansa" lakkoon.
Näitä lahkolaisuuden kahleita ei likimainkaan pidetä, niinkuin tulisi pitää, kahleina ja pakkositeinä, vaan niitä pidetään ja kannetaan koristeina, kunnianarvoisen ja hyvän luonteen merkkinä. Niin pitkälle tämä eksytys on mennyt, että monet Jumalan lapsista häpeäisivät, jos tiedettäisi heidän olevan sellaisia kahleita vailla — olkootpa sitten keveitä tai raskaita painoltaan, pitkiä tai lyhyitä siihen henkilökohtaiseen vapauteen nähden, mikä myönnetään. Heitä hävettää sanoa, etteivät ole minkään lahkon tai tunnustuksen orjuudessa, vaan "kuuluvat" yksin Kristukselle. Tästä johtuu, että joskus näemme rehellisen, totuutta isoavan Jumalan lapsen noin vähitellen siirtyvän seurakunnasta toiseen, niinkuin lapsi muuttaa luokalta toiselle koulussa. Jos hän on roomalaisessa kirkossa kun hänen silmänsä avautuvat, lähtee hän sieltä ja joutuu todennäköisesti jonkun metodisti- tai presbyterijärjestelmän käsiin. Jos ei hänen totuudenhaluansa siellä kokonaan tukahduteta tai maailman henki huumaa hänen hengellistä mieltään, saattaa muutamien vuosien kuluttua tavata hänet jossain baptisti-järjestelmän haarassa; ja jos hän yhä vielä kasvaa armossa ja tiedossa ja rakkaudessa totuuteen ja panee arvoa sille vapaudelle, jolla Kristus vapauttaa, löytänee hänet ehkä pian kyllä kaikkien inhimillisten järjestelmien ulkopuolella, yhdistettynä ainoastaan Herran ja hänen pyhiensä kanssa, sidottuna ainoastaan rakkauden ja totuuden hellillä, mutta vahvoilla siteillä, ensimäisen seurakunnan lailla. 1 Kor. 6: 15, 17; Ef. 4: 15, 16.
Rauhattomuuden ja turvattomuuden tunne, ellei vaan kuulu jonkun lahkon kahleisiin, on yleinen. Se on saanut alkunsa paavikunnan ensin esittämästä väärästä käsityksestä, että on välttämätöntä olla jonkun maallisen yhdistyksen jäsenenä, ja että se on Herralle otollista, ja tarpeellista ijankaikkisen elämän saavuttamiseksi. Näitä maallisia, ihmisten järjestämiä järjestelmiä, aivan erilaisia kuin yksinkertaiset, kahleista vapaat seurat apostolien päivinä olivat, pitävät kristityt ehdottomasti ja melkein tietämättään yhtä monena vakuutusyhdistyksenä taivaaseen, ja on jollekin näistä säännöllisesti maksettava rahaa, annettava aikaa, osotettava kunnioitusta, j.n.e., jotta siten saisi vakuutetuksi itselleen taivaallisen levon ja rauhan kuoleman jälkeen. Toimien tämän väärän käsityksen mukaisesti pitävät ihmiset, jos lähtevät ulos jostain lahkosta, melkein yhtä tarkkaa huolta tullakseen toisen lahkon kahleisiin, kuin he vakuutuskirjansa langetessa pitävät huolta vakuutuksen uudistamisesta jossain kunniallisessa yhtiössä.
Mutta mikään maallinen järjestö ei saata myöntää passia taivaalliseen ihanuuteen. Sokeinkaan lahkolainen (ellei hän ole katolilainen) ei edes tahdokaan väittää, että hänen lahkonsa jäsenyys vakuuttaa kenellekään pääsyn taivaalliseen kirkkauteen. Kaikki ovat pakotetut myöntämään, että totinen seurakunta on se, jonka nimiluetteloa säilytetään taivaassa, eikä maan päällä. He pettävät kansaa sen kautta että vakuuttavat olevan välttämätöntä tulla heidän kauttansa Kristuksen luokse — välttämätöntä olla jonkun lahkolaisen seurakuntaruumiin jäsenenä tullakseen "Kristuksen ruumiin", totisen seurakunnan jäseniksi. Herra sitävastoin, vaikk'ei hän olekaan hyljännyt ketään, joka on tullut hänen luokseen lahkolaisuuden kautta, eikä ole antanut kenenkään totisen etsijän mennä luotaan tyhjin käsin sanoo meille, ettemme tarvitse mitään sellaisia esteitä, vaan että saatamme tulla hänen luokseen suoraan, ja että se olisi ollut paljon parempi. Hän huutaa: "Tulkaa minun tyköni"; "ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta"; "minun ikeeni on suloinen ja minun kuormani on keveä, ja te löydätte levon sieluillenne". Oi, että olisimme ennen kuunnelleet hänen ääntään. Silloin olisimme välttäneet lahkolaisuuden monet raskaat kuormat, monet epäilyksen liejut, monet epätoivon linnat, monet turhuuden markkinat, monet maailmallismieliset leijonat, j.n.e.
Kumminkin ovat monet, jotka ovat eri lahkoissa syntyneet tai siirretyt niihin varhaisimmassa tai kehittyneemmässäkin lapsuudessaan, järjestelmistä välittämättä, vähitellen vapautuneet sydämissään, ja tietämättään kasvaneet niiden tunnustusten rajojen ja kahleitten yli, joita he tunnustuksellaan suosivat ja varoillansa ja vaikutuksellansa kannattavat. Harvat näistä ovat huomanneet täydellisen vapauden edullisuuden tai lahkolaisen pakon epämukavuudet. Eikä kokonaista, täydellistä erottautumista ole käskettykään ennenkuin nyt elonkorjuussa. Nyt kuuluvat Herran sanat: "Lähtekäät sen keskuudesta; puhdistakaat itsenne (vapaiksi vääristä tavoista ja vääristä opeista), te Herran kalujen (totuuksien ja oppien) kantajat." — Jes. 52: 11.
Nyt on kirves pantu nimikristillisyysjärjestelmän — Baabelin, Kristikunnan — juurelle niinkuin se oli pantu nimi-juutalaisen järjestelmänkin juurelle ensimäisessä tulemisessa; ja suuri järjestelmä, jossa "taivaan linnut" mielellään istuvat ja jonka he kauheasti ovat lianneet (Luuk. 13: 18, 19) ja josta todellisuudessa on tullut "kaikenlaisten saastaisten ja inhottavain lintujen tyyssija" (Ilm. 18: 2), tulee hakattavaksi maahan, eikä enää ole pettävä maailmaa. Sen sijaan huomataan totinen öljypuu, jonka juuret ovat Jumalan totiset lupaukset ja jonka oksat ovat tänä evankelikautena totiset ja kokonaan vihkiytyneet ja uskolliset, "joiden nimet ovat kirjotetut taivaassa", olevan ainoa ja totinen Karitsan kanssaperillinen ja morsian. — Ilm. 17: 14.
PYHÄKKÖ-LUOKAN KOETTELEMINEN JA SEULOMINEN.
Vaikkakin Baabelista lähteminen on askel, ja pitkäkin kokonaisen voittamisen suuntaan, ei se suinkaan ole viimeinen, ja meidän on huolellisesti oltava varuillamme, ettemme mielemme mukaan lepää joka askeleella matkan varrella.
"Ei voittoon täällä päästäkään,
Ei lepoon, taistellaan;
Vast' tehtäväsi päätetään
Kun kruunu annetaan.
Sua todistajain pilven vaan,
Ann' kannustaa sen vain.
Sä ällös jää nyt istumaan,
Vaan eelleen riennä ain'."
Baabelista lähtemisen edellä on tavallisesti ollut toisia tottelevaisuuden askeleita, jotka taas puolestaan ovat harjottaneet ja vahvistaneet luonnetta tulevia taisteluja ja voittoja varten. Ja sitä tulee seuraamaan useita muita koetuksia ja tilaisuuksia voittaa, minkä johdosta Paavali (Gal. 5: 1) kirjotti: "Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeen alle." Jokainen, joka tulee tuntemaan Jumalan lasten vapauden ja mitä on olla kokonaan vapautettu Baabelin orjuudesta, saa odottaa suuren vastustajan lähettävän hänelle uusia koetuksia saadakseen hänet toisten orjuuden ikeiden alle, tai kompastumaan. Herra sallii näiden vaikeiden koetuksien tulla, että se luokka, jota etsitään, ilmenisi, ja valmistuisi hänen palvelukseensa kirkkauden valtakunnassa.
Tätä koetusta ja seulomista kuvaa juutalainen elonkorjuu varjokuvan tavalla, osottaen mitä meilläkin on odotettavissa täällä. Herran opetuslapset edustivat ensimäisessä tulemisessa temppeli- eli pyhäkköluokkaa, joista hän sanoi: "Te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki"; ja nimellisen Israelin hylkäämistä (v. 33 j.K.) seurasi vaikea koetus niille, jotka edustivat Jumalan temppeliä, puhtaille ja epäpuhtaille, jotta he erottautuisivat. Pietaria seulottiin ja hän oli melkein hukkumaisillaan (Luuk. 22: 31; Matt. 26: 74, 75; Joh. 21: 15—17) mutta koska hän oli "puhdas", hänen sydämensä oli vilpitön, autettiin häntä suoriutumaan voittajana. Juudasta koeteltiin myös, mutta koska hän ei osottautunut olevansa puhdas, vaan oli valmis myymään totuuden maallisen edun vuoksi, rahoista kieltämään Herran, vieläpä suudellessaan häntä rakkauden osotukseksi. Aivan samalla tavalla on täälläkin, tässä elonkorjuussa puhdistettu pyhäkkö, ja läheisessä yhteydessä sen kanssa muutamia, jotka eivät ole puhtaita. Ja Baabelin hylkäämisestä vuonna 1878 ja silloin tapahtuneen kutsun jälkeen lähteä sieltä ulos, on koetus- ja seulomistyötä tehty niiden keskuudessa, jotka ovat tulleet sieltä ulos. Epäilemättä olivat Pietari ja Juudas esimerkkinä samankaltaisista luokista nyt, niiden keskuudessa, jotka ovat lähteneet Baabelista, ja jotka ovat puhdistetut monista sen opinsaastutuksista — toinen luokka, joka pysyy uskollisena Herralle ja totuudelle, ja toinen luokka, joka näyttäytyy uskottomaksi, joka ei välitä oppia tuntemaan Herraa, vaan poikkeaa pahoihin ja vääriin oppeihin, jotka usein ovat pahempia kuin ne, joista olivat päässeet. Temppeliluokan koettelemista ja seulomista nykyisessä elonkorjuussa kuvasi Herra esikuvallisen temppelin esikuvallisella puhdistamisella, senjälkeen kun hän oli ottanut kuninkaan viran ja julistanut tuomion nimelliselle juutalaiselle seurakunnalle. Selitettyänsä, että heidän huoneensa oli jätetty autioiksi, meni hän Jerusalemin temppeliin, joka oli esikuva oikeasta temppelistä eli pyhäköstä, ja teki köysistä ruoskan, jota hän käytti ajaakseen ulos rahainvaihettajat; ja työnsi kumoon kyyhkyisten myyjäin pöydät.
Hienoista köysistä tehty ruoska, jota käytettiin tässä esikuvallisessa toimessa, esittää erilaisia totuuksia, joita käytetään nykyisessä elonkorjuussa temppeliluokan keskuudessa, nuhtelemaan ja koettelemaan ja erottamaan saastaisia. Totuudet, jotka nyt ovat ilmenneet, osottavat päivän selvästi Jumalan täydellisen tahdon, täydellisen vihkiytymisen tärkeyden hänen palveluksessaan ja sen tien ahtauden, jota niiden on kuljettava, jotka vaeltavat Mestarin askeleissa, niin että niitä, jotka ovat liittyneet tähän luokkaan epäpuhtaista vaikuttimista, ruoskii totuus alituisesti, kunnes heidän täytyy erota pyhäkköluokasta.
Vaikkakin useat Herramme vertauksista osottavat "pyhäkkö"-luokan yleistä erottamista "sotajoukosta" eli kristittyjen tunnustajain suuresta joukosta, on kaksi vertausta, jotka menevät vielä pitemmälle ja osottavat pyhäkköluokan koettelemista ja seulomista jälkeenpäin — voittajain, jotka tulevat perimään Valtakunnan (Ilm. 3: 21), erottamista toisista vilpittömästi vihkiytyneistä, jotka, maailmanhengen voittamina, laiminlyövät nykyisten etujen ja ihmisten kunnian uhraamisen, välittämättä suuremmasta kunniasta, joka tulee Jumalalta.
Vertaus kymmenestä neitseestä, osottaessaan koko neitsyt- eli vihkiytyneen luokan eroa Baabelista, ilmaisee myös selvästi, että tämänkin luokan keskuudessa tulee tapahtumaan erotteleminen — viisaitten neitseiden, jotka ovat täynnä uskon ja palavan rakkauden ja täsmällisen tottelevaisuuden henkeä, tuhmista neitseistä, jotka antavat ensimäisen rakkauden ja hengessä palavan lämmön jäähtyä ja uskon ja täsmällisen tottelevaisuutensa niin muodoin veltostua. Viisaat, jotka elävät täydellisessä sopusoinnussa koko vihkiytymisliittonsa kanssa Jumalalle ja vakavasti tähystelevät Herran lupaamaa palaamista, ovat valmistuneet ymmärtämään ja panemaan arvoa iloiselle elonkorjuutyölle ja erottamaan Mestarin läsnäolon ennustetut merkit ja kestämään minkälaisia koettelemuksia hän sitte nähneekin parhaaksi käyttää tutkiakseen heidän harrastustaan ja uskollisuuttaan. Nämä, jotka valvovat ja vartovat, kuulevat Mestarin kolkutuksen profettain sanain kautta, jotka ilmaisevat hänen läsnäolonsa; ja heistä ovat nykyiset ristit ja tappiot, joita he hiljaisuudessa kantavat totuuden tähden, tervetulleita enteitä pysyväisemmästä rauhasta ja ilosta ja kirkkaudesta ja siunauksesta, joka seuraa.
Kun ennustuksen kolkutus, joka ilmotti Herran läsnäolon, kuului syksyllä 1874, tunnettiin se melkein heti; ja pian kohotettiin huuto: "Katso Ylkä! Menkää häntä vastaan!" Ja tämä huuto kuuluu vielä, ja on kuuluva, kunnes kaikki, jotka ovat vihkiytynyttä neitsytluokkaa, ovat kuulleet ja saaneet uskonsa ja kiintymyksensä häneen sen kautta koetelluiksi. Viisaat, puhdistettuine ja palavine lamppuineen (joka merkitsee Jumalan sanaa) ja öljyä (pyhää henkeä) astioissaan (sydämissään), tulevat kaikki tuntemaan Herran läsnäolon, ja sen kautta, että järjestävät vaelluksensa ja asiansa sopusointuun uskonsa kanssa, menevät ottaakseen vastaan rakkaan Yljän ja istuutuakseen hänen kanssaan hääaterialle.
Juutalaisten naimistavat muodostivat kauniin valaistuksen seurakunnan kihlaantumisesta ja avioliitosta Kristuksen, hänen Herransa kanssa. Kihlaantuminen oli muodollinen sopimus, jossa juhlallisesti luvattiin molemminpuolista uskollisuutta. Nainen jäi isänsä taloon, kunnes hänet vietiin puolisonsa kotiin, tavallisesti noin vuosi kihlauksen eli avioliiton jälkeen. Avioliittomenot päättyivät vaimon vastaanottamisella siihen kotiin, jonka mies oli valmistanut hänelle, ja tätä tapausta vietettiin suurella, monta päivää kestävällä juhlatilaisuudella — jota nimitettiin hääjuhlaksi. Määrätyllä hetkellä läksi ylkä matkaan noutamaan morsiantaan, joka oli valmiina odottaen vastaanottaakseen hänet ja seurasi häntä seuralaisneitseiden saattamana, joilla oli lamppuja ja muita välttämättömiä varustuksia, heidän tulevaan kotiinsa ja siihen juhla-ateriaan, jonka ylkä oli valmistanut.
Vertauksessa ei mainita mitään morsiamesta, vaan mainitaan "viisaina neitseinä" kaikki ne, jotka ylkä tulee noutamaan, ja jotka seuraavat häntä ja menevät siihen ilojuhlaan, joka on valmistettu. Ja tämä on asiaan kuuluvaa ja välttämätöntäkin; sillä Kristuksen morsiameen kuuluu monta jäsentä eli henkilöä, joita mitä kauniimmin kuvataan viisaissa neitseissä. Tyhmät neitseet, jotka saavat valon ja kokemuksen myöhemmin, mutta menettävät korkean korotuksen, joka tulee "viisaitten", uskollisen morsiusluokan osaksi, tulevat epäilemättä olemaan se luokka, jota mainitaan (Ps. 45: 15, 16) sanoilla: "hänen jälissänsä neitoset, hänen ystävänsä tuodaan luoksesi", joille kuningas aikanaan antaa suosion, mutta ei niin korkeata kuin toisille.
Viisaitten neitseitten suhde, valmiina kun olivat, innokkaasti odottaen Yljän tuloa, kuvaa sattuvalla tavalla ainoaa oikeata suhdetta, jossa Herran kihlatun morsiamen, totisesti vihkiytyneen seurakunnan tulee olla. Jos morsian laiminlöisi tai olisi valmistumaton tänä elämänsä tärkeimpänä hetkenä, osottaisi se hänen olevan arvottoman tähän kunniaan, ja niin on seurakunnankin laita: "Jokainen, joka panee häneen sen toivon, puhdistaa itsensä", koettaa pitää sydämensä ja elämänsä sellaisessa tilassa, joka miellyttää Ylkää ja toivoo ja odottaa autuasta yhtymistä ja juhlaa, jonka hän on luvannut, joka sanoi: Minä menen valmistamaan teille sijaa, ja minä tulen takaisin ja otan teidät tyköni.
Kaksi asiaa selviää varmasti tässä vertauksessa: ensiksi, että tämä erityinen totuuden piirre (tieto Yljän läsnäolosta) ei ole aijottu maailmalle ylipäänsä, vaan ainoastaan neitsyt- eli vihkiytyneelle luokalle; toiseksi on selvää, että sanoma Yljän läsnäolosta tulee aiheuttamaan erottelemisen, joka on koetteleva ja koettava jokaista neitsyt-luokan henkilöä ja selvästi ilmaiseva viisaat, uskolliset, arvolliset ja näyttävä erilaisuuden uskottomien, tyhmien neitseiden ja heidän välillään.
Oi, mikä armon runsaus sisältyykään tuohon ihanaan sanomaan: "Katso Ylkä!" Ja kumminkin se on suuri salaisuus, jonka ainoastaan pyhät tuntevat; sillä maailma ei voi ottaa sitä vastaan. Se on ja tulee olemaan sille hullutus, kunnes kaikki neitseet ovat kuulleet, ja viisaat heidän joukostaan menneet kokonaan sisälle; kunnes "ovi suljetaan", ja "tulenliekki" jonka sytyttää suuri hädän aika, joka senjälkeen on tuleva, saattaa jokaisen silmän näkemään (tuntemaan) Herran läsnäolon ja huomaamaan, että hänen valtakuntansa on alkanut.
Millä kuninkaallisella armolla tuleekaan Jehovan sanoma hänen vähäpätöisille palvelijoilleen ja palvelijattarilleen: "Kuule, tytär, katso ja kallista korvasi; unohda kansasi ja isäsi [Aadamin] huone [inhimilliset sukulaiset, toiveet, tarkotukset ja toivomukset]; niin Kuningas [Herra Jeesus] saapi halun ihanuutees; sillä hän on sinun Herrasi, kumarra häntä." (Ps. 45: 11, 12.) Ja kutka ne ovat, jotka tulevat saamaan sellaisen suosion? Sen tulevat "kutsutut, ja valitut, ja uskolliset saamaan." "Ihan ihanuutta on kuninkaantytär [Jehovan tytär; sillä sellaiseksi tunnustetaan Kristuksen morsian] tuolla sisällä." Hänen kauneutensa on pyhyyden kauneus. Ulkonaisesti, maailman silmissä, ei hän ole ihana; ja Herransa kaltaisena alennuksessaan, halveksivat ja hylkäävät ihmiset hänet. Mutta hän ei ole aina oleva siinä tilassa: seurattuaan ylkäänsä nöyryytyksissä, on hän myös oleva osallinen hänen kirkkaudessaan. Uutena luomuksena on hän aikanaan puettava jumalallisella luonnolla: "Kullalla kirjailtu vaate on hänen pukunsa" [sen jälkeen kuin hän on kirkastettu] — kulta on jumalallisen luonnon vertauskuva. "Kirjavissa vaatteissa hän viedään kuninkaan tykö" — yksinkertaisessa valkeassa puvussa, jolla hänen Herransa itse on varustanut hänet, Herransa vanhurskauden puku, johon morsiamen on täytynyt suurella huolellisuudella ommella kristillisten hyveiden kauniit koristukset. Ja suuri tulee ilo olemaan taivaassa ja maan päällä kun hänelle tarjotaan runsain määrin pääsö kuninkaan hoviin (2 Piet. 1: 5—8, 11); monet sanovat silloin: "Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet ja hänen morsiamensa on valmistanut itsensä." (Ilm. 19: 7.) "Ja tytär Tyyro [maan voimalliset] lahjoillansa ihailee kasvojasi, hän, sekä kansan rikkaat… Minä tahdon julistaa sinun nimeäsi sukukunnasta sukukuntaan; sentähden pitää kansain sinua ylistämän aina ja ijankaikkisesti." Ps. 45: 13—18.
Todella "viisaiksi" tulevat ne vihkiytyneet osottautumaan, jotka ovat jättäneet maailmalliset ihanteet ja maalliset toiveet ja palkinnot, ja Rakastettua kaipaavin ja ikävöivin sydämin, ovat valmiit ja huomataan arvollisiksi ottamaan vastaan luvattu korotus Morsiamena, Karitsan vaimona.
"Jos saisimme sun autuuttasi maistaa,
Sä Karitsan Morsian."
Koska lamppujen ottaminen ja Ylkää seuraaminen merkitsee kaiken muun jättämistä seuratakseen Kristusta tänä hänen läsnäolonsa aikana, niin se merkitsee myös Baabelin jättämistä, jossa neitseet pääasiallisesti ovat olleet; koska elonkorjuun valossa ilmaantunut totuus selvästi puhuu tästä nisun ja lusteen erottamisesta toisistaan. Lamppujen huolellinen puhdistaminen ilmottaa tämän viisaille neitseille, jotka omaavat vihkiytymisen ja tottelevaisuuden pyhän hengen. Ne, joilla on tätä "öljyä", niillä tulee myös olemaan valoa; ja sellaiset seuraavat myös ilolla ja vastustelematta "Karitsaa mihin ikinä hän meneekin", koska ymmärtävät panna arvoa sellaiselle edulle.
Tyhmät neitseet sitävastoin, joilta puuttuu riittävä määrä öljyä, eivät saa selvää valoa Yljän läsnäoloon nähden; ja raskautetut kun ovat, nykyisen elämän huolista ja suunnitelmista, j.n.e. eivät he täysin tutki asiaa, jonka vuoksi ovat horjuvalla kannalla ja epävarmat jättääkö Baabeli tai ei, ja ovat he melkoisen välinpitämättömiä ja epäluuloisiakin koko asiaan nähden. Ja joskin he, toisten vaikutuksesta vastahakoisesti antautuisivatkin, ovat he kumminkin Lotin vaimon tavoin halukkaat alituisesti katsomaan taakseen. Sellaisille antoikin Herra varoituksen: "Muistakaa Lotin vaimoa!" (Luuk. 17: 32.) Ja vielä sanoi hän: "Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole sovelias Jumalan valtakuntaan."
Vertauksessa ei ole mitään, joka viittaisi siihen, että tyhmät neitseet tulisivat huomaamaan tyhmyytensä ennenkuin tilaisuus mennä juhlatilaisuuteen on mennyt ohi. Silloin tulevat he näkemään, kuinka tyhmiä olivat odottaessaan Herran tuntevan heidät Morsiamenaan ja kanssaperillisinään, kun korkeintaan olivat haaleita ja loitolla seurasivat häntä. Monet, joita nyt korkeasti kunnioitetaan ihmisten kesken ja ovat huomatut "voimallisten töittensä" vuoksi, tulevat olemaan niitä, jotka pettyvät toiveissaan.
JA OVI SULJETTIIN.
Yljän läsnäolon julistaminen, häntä vastaan lähteminen ja hänen kanssaan häihin meneminen jatkuu vielä ja tulee jatkumaan, kunnes viisaat neitseet ovat "otsiinsa leimatut", kunnes heillä on riittävästi tietoa elonkorjuutotuuksista voidakseen erottautua Baabelista ja ollakseen kunnossa menemään Yljän kanssa valmistettuihin juhlapitoihin. Sitten, kun nykyinen totuus on koetellut kaikkia neitseitä, tulee tilaisuuden ovi suljettavaksi, eikä useampien sallita tulla juhlaan; sillä, Mestari sanoi: "Minä avaan eikä kukaan ole sulkeva, ja suljen eikä kukaan avaa." (Ilm. 3: 7.) Ja kun tyhmät neitseet tulevat kolkuttamaan ja koettavat päästä sisälle senjälkeen kun ovi on suljettu, sanoen: "Herra, Herra, avaa meille", vastaa hän heille sanoen: "Totisesti sanon teille: en tunne teitä." Ne, jotka häpeävät häntä ja hänen sanaansa nyt ja senvuoksi ovat välinpitämättömiä niihin nähden, sellaisia tulee hänkin häpeämään, kun hän on ilmestymäisillään kirkkaudessa ja voimassa kaikkine pyhine uskollisine lähettiläineen — viisaiden neitseiden kanssa, jotka ovat korotetut ja kirkastetut hänen kanssaan.
Suljetulla ovella, ei niinkuin huomattanee, ole minkäänlaista tekemistä maailmallisten kanssa. Sehän on ovi hääjuhlaan; eikä se milloinkaan ole ollut avoin muille kuin vihkiytyneille — neitsytluokalle. Mitään muuta luokkaa ei ole koskaan kutsuttukaan tulemaan siitä; ja se suljetaan kun elonkorjuutotuudet ovat seuloneet ja erottaneet kaikki innokkaat, vakavat, jotka ovat lupauksilleen uskolliset, kylmistä, haaleista ja raskautetuista, jotka laiminlyövät liittolupauksiensa täyttämisen. Jumalalle olkoon kiitos, armahtavaisuuden ovea tässä ei suljeta, eikä myöskään suosion ovea; vaan se on suurimman suosion ovi: kanssaperillisyys Kristuksen kanssa hänen Morsiamenaan. Mutta kun se suljetaan tyhmiltä neitseiltä eikä koskaan tule avattavaksi heidän kolkutukselleen, vaan jätetään heidät seisomaan ulkopuolelle, alttiina "pahan päivän" suurelle ahdistukselle, jossa tulee olemaan itku, voivotus ja hammasten kiristys, suljetaan heidät kumminkin yhä edelleen Jumalan rakkauden ja armahtavaisuuden huomaan, ja vieläpä hänen suosionsa ja erityisen huolenpitonsakin alaisiksi; sillä suuret ahdistukset, joiden kautta heidän on kuljettava, ovat tarkotetut puhdistamaan ja jalostamaan näitä katumukseen joutuneita neitseitä ja siten valmistamaan heistä kunniallisia astioita Mestarin käytettäväksi, vaikkeikaan korkeimpaan kunniaan, johon he alkujaan olivat kutsutut, mutta johon olivat osottautuneet olevansa arvottomat. Jossain määrin osallisina Baabelin hengestä, vaikuttaen sen hyväksi vaikka kuinkakin vähän, laskee Herra heidät osallisiksi Baabelin synteihin ja sentähden arvottomiksi pakenemaan sitä kohtaavia vaivoja. Nämä vaivat ovat välttämättömiä, eivät ainoastaan Baabelin hävittämiseksi, vaan myöskin kypsymättömän nisun puhdistamiseksi ja erottamiseksi, jota siellä vielä on: — tyhmät neitseet, jotka ovat melkoisesti Baabelin viinin juovuttamat ja voittamat.
Onnellinen morsiussaattue, joka saattoi juutalaista morsianta miehensä kotiin soitolla ja lamput sytytettyinä ja kaikenlaisilla ilonilmauksilla, valaisee kauniilla tavalla häihin menoa Herran kanssa. Niinkuin morsian meni Herransa iloon ja sille aterialle jonka hän oli valmistanut, niin menevät nyt viisaat neitseet sisälle. Ilo alkaa silloin kun he ensin kuulevat, että Ylkä on läsnä. Mielellään jättävät he kaikki ollakseen hänen seurassaan ja valmistetussa juhlassa. Uskon kautta he nyt jo nauttivat tulevasta juhlasta, kun läsnäoleva ylkä ilmottaa heille ylenmäärin suuria ja kallisarvoisia asioita, jotka ovat valmistetut hänen valitulle Morsiamelleen, ja ilmottaa heille suuren työnsä maailman siunaamiseksi ja ennalleenasettamiseksi, johon työhön hänen Morsiamellaan tulee olemaan oikeus ottaa osaa. Totisesti, kun me astumme vastaanottohuoneeseen ja näemme tulevan uuden Valtakunnan suosion juhlan merkkejä, alamme jo mennä sisälle Herramme iloon. Saamme jo tuntea tulevan hyvän esimakua. Hengessä saamme jo nauttia hänen armonsa runsaimpia lahjoja. Uskon kautta istumme jo Mestarin pöydässä, ja hän on itse lupauksensa mukaisesti (Luuk. 12: 37) läsnä ja palvelee meitä.
Tämä kallisarvoisten totuuksien nauttiminen uskon kautta, jotka ovat tulleet ilmi tänä elonkorjuuaikana, alkoi vuonna 1875, 1335 päivien loputtua (Dan. 12: 12) elonkorjuun alussa, ja on juuri se autuus, josta profetta ennusti sanoessaan: "Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat ja kolme sataa ja viisi neljättä päivää!"
HÄÄPUKU ON KOETUS.
Toinen Herramme vertauksista (Matt. 22: 1—14) näyttää yhä edelleen pyhäkköluokan koettelemista — koettelemista ja erottelemista niidenkin keskuudessa, jotka ovat kuulleet ja tunteneet elonkorjuusanoman. "Viisaat neitseet" toisessa vertauksessa, jotka menevät Yljän kanssa hääsaliin ja "vieraat" tässä vertauksessa ovat samaa vihkiytyneitten luokkaa, jotka siihen saakka ovat osottautuneet uskollisiksi ja tottelevaisiksi. Itse asiassa esitetään tätä luokkaa monien erilaisten kuvien kautta, joista kullakin on oma erityinen voimansa asian valaisemiseksi. Heitä esitetään viisaina neitseinä, palvelijoina, jotka odottavat Herransa takaisin tuloa häistä, häävieraina ja morsiamena. He ovat Kristuksen ruumis, Kristuksen aijottu morsian, Kristuksen sotilaita, oksia viinipuussa, Kristuksessa, öljypuunoksia Kristuksessa, eläviä kiviä temppelissä, jossa Kristus on huippukulmakivi, oppilaita, joiden opettajana Kristus on, lampaita, joiden Paimen hän on, j.n.e. Tarkastaessamme näitä kuvia on meidän muistettava, että ne ovat erilaisia ja eri valaistuksia, kokonaan riippumattomia toisistaan, ja meidän tulee koettaa saada jokaisesta se opetus, jota se oli aijottu antamaan. Jos me koetamme sekottaa yhteen valaistuksia, ja ihmettelemme kuinka temppelin kivi saattaa olla viinipuunoksa, kuinka lampaat saattavat olla sotilaita, tai kuinka häävieraat saattavat olla palvelijoita tai morsian, emme ollenkaan saata käsittää niitä. Todellisuudessa emme ole kutsutut vieraiksi Karitsan häihin, eikä myöskään palvelijoiksi, jotka odottavat hänen palaamistaan häistä, vaan meidät on kutsuttu olemaan morsiamena, vaikkakin meidän muutamissa suhteissa on oltava palvelijain kaltaisia, ja vieraiden kaltaisia — uskollisten palvelijain kaltaisia valvovaisuudessa ja palvelevaisuudessa ja vieraitten kaltaisia toisessa suhteessa.
Tämä vertaus on omiaan osottamaan sitä puolta asiasta, jota ei olisi voitu tehdä havaannolliseksi kuvaamalla morsianta, joka esittää valittua Seurakuntaa kokonaisuudessaan Kristuksen kanssaperillisenä. Se osottaa sekä luonteen että siihen vaadittavan valmistuksen, ja myöskin jokaisen yksityisen tarkastuksen, joka tarkastus tulee hylkäämään muutamia, hyväksymään toisia. Ne, joita näin tarkastetaan, esitetään jo vieraspidoissa olevina. He ovat nisua, joka on korjattu eli koottu lusteen joukosta, viisaat neitseet erotettuina tyhmistä. He ovat kuulleet ja ottaneet vastaan elonkorjuutotuudet, ja iloitsevat uskossa ajatellessaan sitä kirkkautta ja siunausta, joka tulee seuraamaan heidän yhdistymistään Herran kanssa. Tähän saakka he ovat kaikki juosseet hyvästi; mutta, "joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea", kunnes on juoksunsa päättänyt.
Hyväksymisen ehtoa ja häihin valmistumista kuvataan tässä vertauksessa hääpuvulla. Juutalaisissa häissä oli tapana, että isännältä oli saatavina juhlamenopukuja — valkeita liinasia pukuja — kaikille häävieraille; ja jos joku vieras riisui pois isännän antaman hääpuvun ja esiintyi omissa vaatteissaan sellaisessa tilaisuudessa, olisi sitä pidetty häpeämättömänä sopimattomuutena, joka merkitsi ylpeyttä ja isännän halveksimista.
Vertauskuvana tekee hääpuku selvällä tavalla havainnolliseksi Kristuksen vanhurskauden, jonka isäntämme, Jehova (Room. 8: 30—34) on hankkinut meille ja lasketaan se jokaisen hyväksi, joka uskoo ja turvaa häneen, ja jota ilman ei kukaan ole otollinen Karitsan häissä ja jota paitsi ei yksikään vieras pääse sisään. Kutsu ja hääpuku ovat molemmat tarpeellisia ja vertaus osottaa, että ainoastaan ne, jotka ovat siihen puetut, pääsevät sisään erityisen valmistautumisen vastaanottohuoneesen — nykyisen totuuden valoon, jossa morsian lopullisesti valmistautuu. (Ilm. 19: 7.) Kun puku ja kutsu on saatu ja otettu vastaan, viettävät nämä vieraat tuon lyhyen ajan hääjuhlan edellä (elonkorjuuajan) järjestämällä pukujansa ja oman ja toistensa valmistamista viimestellessä. Ja heidän ollessaan täten toiminnassa, nauttivat he jo toistensa kanssa uskossa edessään olevasta näköalasta. Ylkä, suurenmoinen tulevaisuudentyö, ihana perintö ja nykyinen valmistustyö ovat heidän ajatustensa ja puhelujensa alituisena esineinä.
Tässä etuhuoneessa (suosion ajassa ja suosion tilassa), joka on loistavasti valaistu jumalallisen totuuden kirkkaalla ilmenemisellä, jonka aika nyt on tullut, suodaan sekä tilaisuudet, että pyhän hengen vaikutus lopulliseen koristamiseen ja täydelliseen valmistumiseen hääjuhlaa varten. Mutta siitä huolimatta osottaa vertaus, että näinkin suotuisten olosuhteiden vallitessa muutamat, joita "yksi" tässä edustaa, tulevat loukkaamaan Kuningasta hylkäämällä ja riisumalla pois hääpuvun.
Tämä vertaus opettaa siis eittämättömästi, että viisaiden neitseiden, jotka ovat näin pitkälle olleet halukkaat ja arvolliset ja sen vuoksi saaneet niin paljon elonkorjuuvaloa, lopullinen ja yleinen koetus tulee koettelemaan miten selvillä he ovat siitä, mitä Raamatussa usein vakuutetaan, etteivät ole hyväksytyt juhlaan ainoastaan oman ansionsa perustuksella, vaan ensi sijassa koska heidän alastomuutensa ja monet epätäydellisyytensä ovat peitetyt hänen ansionsa kautta, joka antoi elämänsä heidän lunastuksensa hinnaksi ja jonka vanhurskaus on heidän hyväkseen laskettu pukimena, joka yksin tekee heidät mahdollisiksi tullakseen esitetyiksi ja otollisiksi Kuninkaalle. Kaikkein on kannettava pukua. Itsekukin saattaa koristaa omansa hyvillä töillä.
Kuinka ihmeellistä ja paljon merkitsevää, että tämä tulisi olemaan suuri, yleinen loppukoetus. Meidän taivaallinen Isämme on päättänyt, ilmeisesti, etteivät muut tule kuulumaan morsiusseurueesen kuin ne, jotka selvästi näkevät oman mitättömyytensä, ja että suuri Ylkä on heidän Lunastajansa niinkuin hän on heidän Herransa ja Opettajansakin.
Näyttää myöskin oudolta, että muutamat, jotka ovat juosseet niinkin hyvin kilparadalla, lankeaisivat, kun he olivat niin lähellä toiveittensa toteutumista; kumminkin, koska heitä varotetaan sellaisesta mahdollisuudesta, on tarpeellista, että kaikki vihkiytyneet valvovat ja rukoilevat etteivät lankeaisi kiusaukseen; sillä näinä viimeisinä päivinä tulee vaaralliset ajat, joita apostoli ennusti. (1 Tim. 4: 1; 2 Tim. 3: 1; 4: 3—5.) Ja kumminkaan eivät ajat ole niin vaaralliset, ettei Jumalan armo kykenisi ylläpitämään niitä, jotka luottamuksella turvaavat Kaikkivaltiaan käsivarteen. Totisesti, eivät ne, jotka nöyrästi pysyvät uhrautumisen kaidalla tiellä, koskaan ole olleet niin hyvin turvatut tahi niin kokonaan varustetut Jumalan koko sota-asulla. Mutta, niin ihmeelliseltä kuin tuntuukin, näyttää kumminkin siltä kuin juuri Jumalan armolahjojen runsaus, itse selvyys Jumalan armollisten suunnitelmien ilmitulemisessa (mikäli ne koskevat kaikkien maan sukukuntien siunaamista seurakunnan kautta), sen sijaan että ne johtaisivat nöyryyteen ja panemaan suurempaa arvoa ihmeelliselle lunastushinnalle, jonka kautta aikaansaadaan vapautus kadotuksesta, ja jonka kautta kutsumme jumalallisen luonnon osallisuuteen ja tulemaan Kristuksen kanssaperilliseksi tehdään mahdolliseksi, aikaansaisi päinvastaisen vaikutuksen muutamiin. Sellaisten silmistä näyttää häviävän heidän oma mitättömyytensä ja Herran tahraton täydellisyys; ja sensijaan, että olisivat selvillä siitä, että parhaimmassakin tapauksessa ovat "ansiottomia palvelijoita", näyttävät he huomaavan jotakin merkillistä pienissä uhrautumisissaan totuuden puolesta — jotakin, joka on tasa-arvoista sen kanssa, minkä Jeesus teki — ja tuumivat, että he, yhtä paljon kuin hänkin, ovat välttämättömiä Raamatun ilmottaman, suuren aikakausisuunnitelman suorittamisessa. "Päätä" ja hänen suurta lunastustyötään ei silloin pidetä kyllin suuressa arvossa. (Kol. 2: 19.) Nämä ovat tuomitut syypäiksi "liiton veren tallaamiseen, jossa heidät pyhitettiin" (ja hyväksyttiin), ja siihen, että pitävät sitä yleisenä eli tavallisena, (Hebr. 10: 29.) Nämä pilkkaavat itse Jumalan armon henkeä hyljätessään "tien" — ainoan tien ja ainoan nimen, joka on annettu taivaan alla ja ihmisten kesken, jonka kautta saatamme pelastua aadamilaisesta kirouksesta ja tulla kokonaan sovitetuiksi Jumalan kanssa.
Näitä esitetään vertauksessa sen kautta, joka "sidotaan", estetään pääsemästä perille juhlaan tai edes täydellisempään käsitykseen sen siunauksista ja iloista; ja nämä tulevat lopullisesti kokonaan heitettäväksi ulos valosta "ulkonaiseen pimeyteen", jossa maailma on, tullakseen osallisiksi hädästä ja vaikeuksista suurena vaivan päivänä. Juuri näille tulevat nykyään avautuvat totuudet, jotka ovat tarkotetut parhaaksemme ja kehitykseksemme olemaan syynä kompastukseen, koska eivät ole kylliksi harjaantuneet niiden kautta. Ja niinkuin israelilaiset, joita Jumala niin kauvan erityisesti suosi, tulivat ylpeiksi ja alkoivat pitää itseään todellakin arvollisina saamaan nämä edut ja välttämättöminä jumalallisen suunnitelman suorittamiseen, niin että Jumala syöksi heidät pois kaikesta suosiosta, niin tulee nytkin olemaan niiden kanssa, jotka, vaikkakin tähän asti ovat juosseet hyvin, eivät pysy nöyrinä, vaan alkavat pitää itseään arvollisina seisomaan Jumalan edessä omassa vanhurskaudessaan ja jotka uskovat, että heillä on oikeus ottaa osaa juhlaan ilman Kristuksen, heidän hyväkseen laskettua, vanhurskauden hääpukua.
Niin kovin surullista kun tämä onkin, on tämäkin ennustuksen piirre, jota esitetään tarkastuksemme alaisessa vertauksessa, täyttymäisillään silmäimme edessä, ja muodostaa lisärenkaan todistusten suureen ketjuun, jotka osottavat meidän olevan "elonkorjuussa". Muutamat niistä, jotka ovat käyttäneet hyväkseen nykyisiä hengellisiä armonosotuksia, ovat sillä tavoin halveksineet ja heittäneet pois hääpuvun; ja vaikkakin he yhä vielä puhuvat Kristuksesta Herrana, niin halveksuvat he ja kieltävät teon tärkeyden, jonka kautta hän tuli Herraksi ja jonka perustuksella heidät pidettiin arvollisina saamaan kutsu häihin. (Room. 14: 9; 5: 2.) He väittävät rohkeasti, etteivät he tarvitse Lunastajaa; ja ovelilla viisastelmilla ja Raamatun väärillä sovitteluilla vakuuttavat he itselleen ja toisille, että tulevat lammashuoneeseen toista tietä, tulematta lunastetuiksi — heidän omassa vanhurskaudessaan, jota profetta nimittää "saastaiseksi vaatteeksi"; ja toiset väittävät, etteivät he tarvitse mitään Välimiestä tahi Lunastusta, vaan että heidät on peruuttamattomasti valittu ijankaikkiseen kirkkauteen.
Tämän hääpuvun riisuminen Kristuksen sovintouhrin hylkäämisen kautta esiintyi ensikerran niiden kesken, jotka olivat tulleet nykyisen totuuden valoon, kesällä 1878; ja siitä asti on se koetellut kaikkia, jotka ovat menneet vierashuoneen valoon, elonkorjuuvaloon. Yljän itsensä läsnäollessa on tämä eksytys saanut jalansijaa; ja muutamat ovat heittämäisillään pois välttämättömät hääpuvut. Ja minkä liikkeen se on aikaansaanut häävierasten kesken! minkä jakaantumisen! minkä seulomisen! Ne, jotka riisuvat puvun, näyttävät pitävän tärkeänä, että toisetkin tekisivät samalla tavalla; ja nämä taistelevat, uskollisten varottaessa heitä; ja jakaantuminen jatkuu vieläpä vierashuoneessakin; ja tulee epäilemättä jatkumaan aivan viimeiseen tuntiin asti ennen häitä.
Sillä aikaa merkitsee näkymätön, mutta läsnäoleva Ylkä ja Kuningas uskolliset arvokkaat, jotka tulevat maistamaan hänen ehtoollistaan; ja hän sallii, ja ennusti vertauksessa, tämän viimeisen kokeen. Niiltä, jotka ovat riisuneet puvun, kysyy hän: "Ystäväni [toverini], kuinka tulit tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?" — lempeä mutta hyvin voimakas muistutus, että puvun kantaminen oli juuri ehtona, että hän pääsi nauttimaan armolahjoja ja että hän sai sellaisen lahjaksi. Ja me haastamme kenenkä tahansa, joka kieltää Kristuksen kuoleman olleen hänen lunastushintansa, sanomaan, tuliko hän nykyiseen valoon — tietämään Herran läsnäolon ja muut Jumalan syvyydet, jotka nyt nähdään selvästi — olematta sinä aikana puettu tuohon pukuun. Kukaan ei ole ikinä mennyt sisälle ilman pukua; muut eivät voi nähdä Jumalan syvyyksiä. (1 Kor. 2: 7—14.) Aivan niinkuin oli vertauksessa, niin on nytkin: kun tämä kysymys asetetaan niille, jotka ovat hyljänneet puvun, "eivät he vastaa mitään". He eivät saata kieltää, että he pääsivät sisään silloin kun heillä oli puku päällään; eivätkä he tahdo sitä myöntää.
Silloin Kuningas sanoi palvelijoille: "Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet äärimäiseen pimeyteen." "Äärimäinen pimeys" on pimeys, joka ympäröi maailman viisaat, inhimillisen ajattelemisen pimeys, kun Jumalan sana ei johda sitä, taikka kun hänen ilmotettu lunastus- ja ennalleenasettamisssuunnitelmansa ei saa johtaa sitä oikeaan suuntaan. Sellaisten sitominen eli estäminen on varotuksena vihkiytyneitten seurassa, ja auttaa kaikkia tosivihkiytyneitä mitä selvimmin näkemään puvun tarpeellisuuden ja minkä arvon Kuningas panee sille. Palvelijat, joiden käsketään suorittaa sitominen, ovat ne, joilla on totuuden tieto, ja jotka voivat sitoa sellaisten vaikutuksen Raamatun todistuksilla kallisarvoisen veren arvosta ja välttämättömyydestä, ja vanhurskaudenvaipasta, jonka se osti meille. Taistelussa näitä Raamatun todistuksia vastaan joutuvat ne, jotka ovat riisuneet puvun, omien todistelujensa ja puhdistautumisyritystensä kautta, pois valosta "äärimäiseen pimeyteen". Heille niinkuin maailmallekin, on Kristuksen risti nyt loukkauskivi ja hullutus; mutta uskollisille, vihkiytyneille, on se vielä "Jumalan voima ja Jumalan viisaus."
Mutta otettakoon huomioon, että vertauksessa mainittujen, jotka sidotaan ja heitetään ulos äärimäiseen pimeyteen, on ensin täytynyt olla elonkorjuutotuuksien valossa; ja niinmuodoin on heidän edesvastuunsa ja rangaistuksensa suuremmat kuin niiden edesvastuu ja rangaistus, jotka eivät koskaan ole nauttineet sellaista suosiota. Tuhannet nimikristillisessä seurakunnassa tulevat epäilemättä noudattamaan sitä, mitä heidän etevät johtajansa opettavat, kun he hylkäävät uskon Kristuksen kalliin veren vaikutukseen syntisen lunastushintana, ja nämä eivät likimainkaan tule olemaan syyntakeisia ottamistaan askeleista; sillä heillä ei ole ollut riittävästi valaistusta siihen asiaan nähden.
Tuhannet niistä, jotka tunnustavat olevansa kristittyjä, eivät koskaan ole uskoneet Kristukseen heidän lunastajanaan tai edesvastaajanaan, eivätkä ikinä ole kantaneet hänen, heidän hyväkseen laskettua vanhurskauden vaippaa. Näitä tietysti ei tarkoteta vertauksessa. Vertaus koskee ainoastaan hyvin rajotettua luokkaa, sellaisia, jotka kerran kaikki selvästi käsittivät lunastuksen arvon, ja jotka käsittäessään tämän arvon, tulivat sisälle, sen takaaman suosion nojalla, erityiseen valoon, joka kuuluu elonkorjuuajalle — Kuninkaan läsnäoloajalle, juuri juhlan edellä. Millä huolella tuleekaan niiden, jotka kerran ovat valistetut ja jotka ovat maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailman voimia, olla varuillansa pienintäkin sellaista askelta vastaan, joka on niin uskoton, väärä ja onneton. Hebr. 10: 26—31; 6: 4—8. Tarkastaessamme näitä vertauksia, emme saa tehdä sellaista erehdystä, että otaksuisimme kaikkien viisaiden neitseiden menneen häihin — menneen vierassaliin, jossa erityiset ja lopulliset valmistukset tehdään — ja että ovi olisi suljettu, ennenkuin vertauksessa mainittu tarkastus alkaa. Tilaisuuden ovi on vielä avoinna kaikille vihkiytyneille, jotka uskon kautta ovat puetut Kristuksen vanhurskauden hääpukuun; sanoma: "Katso Ylkä!" kaikuu vielä; viisaat neitseet lähtevät yhä vielä häntä vastaan, ja menevät yhä vielä hänen kanssaan häihin; ja tyhmät eivät vielä ole palanneet öljyllä täytetyillä astioillaan. Mutta siitä asti kuin "Kuningas tuli" (vuodesta 1878, rinnakkaisaika Herramme esikuvalliselle virkaansa astumiselle juutalaisten kuninkaana — Matt. 21: 1—13), on vierasten tarkastus ja koetteleminen, miten he ovat vastaanottaneet hääpuvun, jatkunut. Ja kun monet viisaista neitseistä yhä saavat kuulla Yljän läsnäolosta ja tulevat ilomielin juhlaan, osottautuvat muutamat niistä, jotka jo ovat siellä, arvottomiksi jäämään sinne ja ovat sidotut, ja tullaan edelleen sitomaan heidän kätensä ja jalkansa; ja heidän käsityksensä ja ymmärtämisensä nykyisistä totuuksista — Herran läsnäolosta ja nykyisestä ja tulevasta työstä — alkaa himmetä yhä enemmän ja enemmän, siinä määrin kuin he, väärien johtopäätösten ja väärien otaksumisten johtamina, vähitellen tai nopeasti, kukin luonteenlaatunsa mukaisesti, luisuvat maailmalliseen katsantokantaan — ulkonaiseen pimeyteen, jossa maailma on, "äärimäiseen pimeyteen" kun sitä verrataan kirkkaaseen sisäiseen valoon, jonka nyt voivat saada asianmukaisesti puetut pyhät. Ja epäilemättä koetellaan kaikkia neitseitä, jotka pääsevät sisään, tämän asian suhteen. Onnelliset ja pelkäämättömät tässä koetuksessa tulevat olemaan kaikki ne, jotka sydämestään saattavat sanoa: —
"En toiveilleni parempaa
Mä perustusta mistään saa,
Kuin veri kallis Jeesuksen,
Siis siihen turvaan luottaen.
Kun kalliolle rakennan,
Mä pohjan löydän parhaimman."
Ja sellaiset saattavat riemuiten laulaa:
"On Ruhtinas rauhan nyt läsnä,
Hän kasvoillaan valistaa mun.
Oi, rakkaani, kuule! Hän sanoo:
'Mun rauhani olkohon sun'.
Kun ristinsä turvihin käyn,
Tuo veri saa puhtahaks' mun;
Kun Jeesukseen luotan mä ain',
Ja kaikkeni Herra on sun."
KORKEAN KUTSUN LOPPU EI OLE OVEN SULKEMISTA.
Raamattu ei anna tietoa täsmällisestä ajankohdasta, jolloin ovi hääjuhlaan tulee suljettavaksi, vaikka siitä käykin selvästi esille, ettei sitä suljeta ennenkuin kaikki "neitseet" ovat saaneet tilaisuuden mennä sisälle, ja kaikki "viisaat", eli ne jotka ovat valmiit, ovat menneet sinne.
Avoin "ovi" kuvaa tilaisuutta päästä jonkinlaiseen tilaan tai saavuttaa etuoikeuksia; suljettu ovi esittää sellaisen edun tai tilaisuuden päättymistä. Etu, kutsu tai tilaisuus Evankelikautena, joka rajotetuilla ehdoilla myöntää Kristukseen uskoville pääsyn kanssaperillisyyteen hänen kanssaan ja jumalalliseen luontoon taivaallisessa Valtakunnassa, on se "ovi", jonka kautta me "olemme saaneet pääsön tähän armoon [suosioon], jossa nyt elämme"; nimittäin toivoon Jumalan kirkkauden osallisuudesta. (Room. 5: 2.) Tämä ovi, joka on ollut avoinna koko aikakautena, tulee kerran suljettavaksi; — ja ovi vertauksessa kymmenestä neitseestä merkitsee tätä sulkemista — kaikkien sellaisten tilaisuuksien ja etujen päättymistä. Tämä vertaus neitseistä on ainoastaan kuvaus tapauksista tämän ajan lopulla niiden totisen seurakunnan jäsenten kesken, jotka elävät sinä aikana. "Ovi" tässä vertauksessa merkitsee, että eräät erityiset edut, evankelikauden suosionetujen täyttyminen ja päämaali, tulevat olemaan avoinna "viisaille neitseille" elonkorjuuajassa; ja oven "sulkeminen", kun kaikki tämän luokan jäsenet ovat käyttäneet näitä etuja, esikuvaa kaiken evankeliajan suosion ja kaikkien sen etujen päättymistä; sillä juhla kuvaa täydelleen evankeliajan hyötyä ja etuja, sen kautta, että se esittää sitä suurta lopputulosta, johon kaikki muut armonedut johtavat — luvattuun Valtakunnan kirkkauteen.
Tarkasta tätä tilaisuuden ja armon "ovea", joka pian tulee suljettavaksi. Herramme nimitti sitä portiksi ja sanoi evankeliaikana tulevan vaikeaksi sekä löytää sitä että kulkea sen läpi, ja neuvoi meitä ponnistelemaan suuresti päästäksemme siitä sisälle, jos me tahtoisimme tulla osallisiksi kuolemattomuudesta ja Valtakunnan kunniasta, johon ei mikään muu ovi johda, kuin tämä. Hän sanoi sentähden: "Taistelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä useat, sanon teille, pyrkivät päästäkseen sisälle, mutta eivät voi, sen perästä kun perheen isäntä on sulkenut oven." (Luuk. 13: 24, 25.) Tämä kaita tie on, niinkuin jo olemme nähneet [I Osa siv. 251], itseuhraamisen tie Herran tien ja suunnitelman hyväksi. Nykyisen ajan olosuhteet, maailmanhengen vastustus totuutta ja vanhurskautta vastaan, tekevät tien kaidaksi, niin että kuka tahansa, joka kulkee Johtajamme ja esijuoksijamme askeleissa, tulee huomaamaan, että tie on kaita eli vaikea, ja että hänen täytyy kärsiä vainoa. Tällä tiellä vaeltaminen, sen mukaan kuin Herramme antoi meille esikuvan, että vaeltaisimme hänen askeleissaan, ei merkitse ainoastaan sitä, että meidän mielenlaatumme eli henkemme ainoastaan tulisi hänen kaltaisekseen, vaan että meissä myös kehittyisi toimeliasta harrastusta, joka uskaltaa mitä tahansa levittäessään hänen totuuttaan. Ja kaikilla, jotka vaeltavat samalla kaidalla tiellä, ollen uskollisia niinkuin hän oli uskollinen, aina kuolemaan asti, on osallisuus hänen kärsimyksissään ja tulevat myöskin aikanaan osallisiksi hänen kirkkaudestaan, hääjuhlassa — siitä kirkkaudesta, joka on ilmenevä hänen ilmestyessään ja hänen Valtakunnassaan. — Fil. 3: 10; 1 Piet. 4: 10.
Ihanaan päättymiseen nähden on tilaisuus saada vaeltaa tällä uhrautumisen kaidalla tiellä, joka sisältää totuuden tähden uhrautumisen, suurin etu, mitä koskaan on tarjottu luodulle olennolle. Etu saada kärsiä Kristuksen ja hänen asiansa vuoksi, senjälkeen kun olemme omistaneet hänet Lunastajaksemme, on sentähden ovi, ja ainoa tilaisuuden ovi, jonka kautta voimme saavuttaa tulevan kirkkauden Kristuksen morsiamena ja kanssaperillisenä.
On kolme tapaa, joilla saattaisi ilmottaa tämän oven sulkemisen: ensiksi varman tiedon kautta Raamatusta täsmällisen ajan suhteen; toiseksi, sellaisen muutoksen kautta yleisessä ajatustavassa totuuteen nähden, ettei uskollisuutta ja intoa totuuden palveluksessa enää kohtaisi vastustus, ja silloin kärsiminen Kristuksen kanssa totuuden puolesta (Room. 8: 17) ei enää olisi mahdollista; tai kolmanneksi, sellaisen asiain tilan kautta maailmassa, että kaikki tilaisuus palvelemiseen kerrassaan estettäisiin, niin ettei etsivillä olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia työskentelyyn ja kehitykseen ja osottaakseen rakkautta ja uskollisuutta valvomisella ja kestäväisyydellä.
Vaikka meille selvästi ilmoitetaan, että ovi kerran tulee suljettavaksi tänä elonkorjuuaikana eli ennen tämän ajan loppua, ei Raamattu ilmota määrättyä vuosilukua; ja vaikka suuren vaivanajan perästä tapahtuu voimakas muutos yleisessä ajatuskannassa, totuuden ja oikeuden hyväksi, ei meillä ole minkäänlaista viittausta siitä, että tulisi olemaan sellainen asiaintila ennenkuin elonkorjuunaika on täysin päättynyt. Mutta meillä on selvä viittaus, että ovi tulee suljettavaksi viimeksimainitulla tavalla, sillä ennenkuin tuhatvuotispäivä alkaa, on meitä edeltäpäin varotettu pimeästä yöstä, jolloin ei kukaan voi tehdä työtä: "Aamu tulee ja tulee yökin". — Jes. 21: 12. Katso myöskin II Osa, 8 luku.
Kaita tie, joka on avattu meille, on etu ja tilaisuus saada toimia yhdessä Herramme kanssa nyt, tänä aikana, jolloin hänen henkensä, sävyisyyden ja harrastuksen ilmaisu elämässämme ja uskollisuus Jumalaa ja hänen totuuttaan kohtaan tapahtuu maallisen hyödyn kustannuksella; kun hänen asiansa, ja niiden totuuksien puolustaminen, joita hän esitti, tekee meidät vähintäin hyvin vastenmielisiksi kansan silmissä; ja kun meidän harrastuksemme hänen nimensä kunnioittamiseksi ja lähimäisiemme siunaamiseksi totuudella sen kautta, että annamme valomme loistaa, vetää ylitsemme pilkkaa, valhetta ja vainoa jossain muodossa. Ja jos, niinkuin olemme nähneet, kaidan tien avoin portti, merkitsee etua saada uskollisesti uhrautua kuolemaan asti, maksoi mitä maksoi, seuraa siitä, että sulkeminen kaikista sellaisista tilaisuuksista sellaiseen palvelemiseen ja kärsimiseen tulisi olemaan oven sulkeminen, kaidan tien sulkeminen, joka tie vie tulevaan kirkkauteen ja kanssaperillisyyteen — sen kautta, että ehtona meidän hallitukseemme Kristuksen kanssa on uskollisuutemme hänen palveluksessaan, mikä nyt merkitsee kärsimistä hänen kanssaan. — Room. 8: 17; 6: 8.
Ja me olemme nähneet, ett'ei kärsiminen Kristuksen kanssa ole tavallista kärsimistä, joka on kaikille yhteistä langenneessa tilassa, vaan ainoastaan sellaiset kärsimiset, jotka ovat suoranaisempia tai vähemmin suoranaisia seurauksia Kristuksen esimerkin seuraamisesta esittäissämme kansalle vastenmielisiä totuuksia ja paljastaissamme yleisesti hyväksyttyjä eksytyksiä. Sellaisia olivat Kristuksen kärsimyksien syyt; ja samanlaiset tulevat olemaan syynä vainoon, kärsimyksiin ja tappioon kaikille niille, jotka seuraavat hänen askeleissaan. Heillä tulee olemaan osallisuus hänen kärsimyksissään nyt ja katsotaan he lopulta arvollisiksi palkinnon osallisuuteen uskollisuutensa tähden oikeaan asiaan. Tämä on koko evankelikautena merkinnyt uhrautuvaa vaivaa ja pilkan kärsimistä kylväessä ja kastellessa Kristuksen opetusten siementä; ja nyt, aikakauden lopulla, merkitsee se samanlaista uskollisuutta ja samanlaista kestäväisyyttä nykyään tapahtuvassa elonkorjuutyössä — aina elämän loppumiseen asti, olkoonpa sitte että tätä vaaditaan pitkällisen kuluttamisen kautta Mestarin palveluksessa, päivittäisen kuolemisen kautta, tai pikemmin tapahtuvan äkkinäisen marttyyrikuoleman kautta.
Kihlatun neitseellisen seurakunnan arvollisuus tulla morsiameksi, Karitsan vaimoksi, ei ole ainoastaan siinä, että se on vapaa synnistä, vaikka hän tulee olemaan pyhä, "ilman vajavaisuutta", — "ei tahraa, ei ryppyä eikä mitään sellaista" (Ef. 5: 27), pesty "lunta valkeammaksi" lunastavan rakkauden suuressa lähteessä, Lunastajansa ansiossa. Niin paljon on välttämätöntä kaikille, jos heidät ikinä katsotaan arvollisiksi saamaan pysyvää elämää jollain tasolla. Mutta tullakseen Karitsan morsiameksi ei hänen ainoastaan tule olla neitsyt puhtaudessa ja samalla vapaa synnillisestä yhteydestä ja tuttavallisuudesta maailman kanssa, vaan häneltä vaaditaan enemmän, paljon enemmän kuin tätä. Hänen on oltava Herransa tarkka kuva ja niin uskollisesti seurattava hänen askeleissaan ja hänen neuvojaan, että hänestä sen perustuksella tulee kärsivä marttyyri, kuten Herrakin oli, ja samojen totuuden ja vanhurskauden periaatteiden tähden. Hänen on osotettava, että hänellä on kuluttava rakkaus Ylkään ja väsymätön alttius hänen nimeään ja aatteitaan kohtaan, siihen määrin, että on halukas joutumaan maailman ylönkatsomaksi ja hylkäämäksi, niinkuin hänkin tuli, olemalla kuuliainen hänen oppejaan kohtaan.
Kehittääkseen ja osottaakseen tätä luonnetta, täytyy häntä tutkia ja koetella. Hänen luottamuksensa, hänen kestävyytensä, hänen uskollisuutensa Herraansa kohtaan, pahana kuin hyvänäkin aikana, on kehitettävä ja todistettava. Ja ainoastaan sellaiset, jotka ovat näin kehittyneet ja koetellut ja koetuksen kautta uskollisiksi havaitut, tulee Herra, joka on kaiken perijä, koskaan hyväksymään ja tunnustamaan Morsiamekseen ja kanssaperillisekseen. Niinkuin on kirjotettu: "Autuas se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet [niin] on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka häntä rakastavat" — niin sydämellisesti. Siten, oikein ymmärrettynä, on kukin uusi uskollisuutemme koe otettava vastaan ilolla uutena tilaisuutena osottamaan Yljälle rakkautemme syvyyttä ja voimaa, ja uutena todistuksena hänen rakkaudestaan ja luottamuksestaan ja luvatusta korotuksesta. Niiden, jotka tulevat Herran kanssa osallisiksi tulevasta kirkkaudesta, tulee olla ei ainoastaan kutsutut ja hyväksytyt, vaan myöskin uskolliset, kuolemaan asti. — Ilm. 17: 14.
Siis tulee ovi, joka muodostaa tilaisuuden ottamaan osaa Herramme Kristuksen kanssa evankelikauden työhön, suljettavaksi, kun "tulee yö, jolloin ei kukaan voi tehdä työtä." Ja jokaiselle, joka ei ole sitä ennen uskollisen palveluksen kautta kehittänyt tarvittavaa luonnetta ja osottanut myötätuntoaan, harrastustaan, rakkauttaan ja intoaan Herraa ja hänen totuuttaan kohtaan (Matt. 10: 37; Mark. 8: 38), tulee silloin olemaan liian myöhäistä tehdä se. Niinkuin vertauksessa kuvataan, osottautuvat he olevansa "tyhmiä neitseitä", tyhmiä sentähden että antavat mennä käsistänsä suuren ihanan tilaisuuden kärsiä hänen kanssaan ja hänen puolestaan, jonka kanssa he kernaasti tahtoisivat hallita. Sinä aikana tulee täysi luku niitä, jotka Jumala on edeltä määrännyt muodostamaan täydellisen Seurakunnan, olemaan kutsutut, valitut ja koetuksen kautta uskollisiksi havaitut — "Poikansa kuvan kaltaisia". (Room. 8: 29.) Elonkorjuu on kerran ohi; suosion kesä-aika päättynyt, ja jälellä tulee olemaan ainoastaan ruumenten polttaminen pellon (ihmismaailman) raivaamiseksi ja täydelleen valmistamiseksi paljon suurempaa kylvöä varten tuhatvuotiskautena.
Tämän yön saapuminen tulee ilmeisesti tekemään lopun kaikista enemmistä ponnistuksista totuuden levittämiseksi, jota, ylipäänsä väärin käsitettynä, nähtävästi tullaan sanomaan osaltaan syypääksi anarkiaan ja hämmennykseen, joka silloin vallitsee, vaikka se, oikeassa valossaan nähtynä, onkin edeltäpäin annettu viittaus Jumalan aikeista ja ilmestyksestä maailman tuleviin ahdistuksiin ja niiden todellisiin syihin nähden. Älkäämme kumminkaan odottako, että yön saapuminen ja oven sulkeminen tulevat tapahtumaan äkillisesti, vaan pikemmin, että se tulee olemaan elonkorjuutyön asteettaisin tapahtuva estäminen ja sortaminen.
Nykyään on Jumalan palvelijain leimaamisen aika heidän otsiinsa, ennenkuin ahdistuksen myrsky alkaa (Ilm. 1: 2, 3); ja pankoon kukin viisas neitsyt arvoa tälle nykyiselle edulle, sekä sille, että omasta puolestaan tulee henkisesti leimatuksi nykyisellä totuudella, kuin myöskin että saa olla mukana elonkorjuutyössä leimaamassa toisia nisuluokkaan kuuluvia ja kokoomassa heitä varmuuden aittaan, ennenkuin yö tulee ja tilaisuuden ovi suljetaan.
Että nykyinen erittäin suotuisa tilaisuus on ainoastaan lyhytaikanen, ilmenee siitä, että on ainoastaan kaksikymmentä neljä vuotta jälellä elonkorjuuajasta [laskettu vuodesta 1890 jolloin englantilainen alkuteos ilmestyi. — Suom. h.], jonka lopulla tulemme näkemään kuinka pahan hallitus päättyy ja ihana Tuhatvuotispäivä alkaa, ja tämän ajan lopussa tulee maailman suurimman ahdistuksen yö olemaan. Suuri pimeys, jonka täytyy tulla ennen ihanaa päivää, lähestyy: "aamu tulee ja tulee yökin" — "ahdistuksen aika, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan." Huomaa, että kun tämä yö tulee, jolloin elonkorjaajain täytyy lakata työstään, todistaa se, että tämä evankeliajan lopputyö on suoritettu; että Kristuksen morsiamen valittu luku kokonaan on tullut "leimatuksi" ja "kootuksi" maailmallisista erotettuun tilaan — tilaan, jota tässä kuvataan aitalla (Matt. 13: 30); sillä Jumala ei tule sallimaan että kukaan tekee lopun hänen työstään ennenkuin se on täyttynyt. Silloin ovat kaikki Jumalan totiset ja uskolliset palvelijat leimatut otsiinsa; ja koska evankeliajan työ silloin on päättynyt, ei kukaan enää saata yhtyä siihen työhön tai korjata sen runsasta palkintoa, joka on ennustettu ylenmäärin suurissa ja kalliissa lupauksissa, palkinnoksi uskollisille, jotka menevät sisälle "oven" vielä auki ollessa. — 2 Piet. 1: 4.
Mutta älkäämme tästä tehkö sitä johtopäätöstä, että kaikki, osottauduttuaan uskollisiksi, heti tulevat palkastaan osallisiksi. Mahdollisesti saattavat muutamat heistä elää pitkällekin ahdistuksen pimeässä yössä, — vaikka me odotamme käyvän päinvastoin. "Tässä kysytään pyhien kärsivällisyyttä, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon." Pukeuduttuaan Jumalan koko sota-asuun ja rohkeasti vastustettuaan eksytystä selvästi ja pelottomasti esittämällä ja puolustamalla totuutta pahana päivänä, jolloin jättiläismäiset eksytykset niin rohkeasti ja uhmaten kiertelevät, kehotetaan pyhiä, "kaikki suoritettuaan pysymään pystyssä", täysin varustettuna, pitämään hengen miekkaa alituisesti valmiina puollustukseen, ja olemaan valvovaiset ja kestäväiset ja rukouksessa kaikkien pyhien edestä. Kaikki tulevat tarvitsemaan kärsivällisyyttä, että he täytettyään Jumalan tahdon, saisivat lupauksen. — Ilm. 14: 12; Ef. 6: 13; Hebr. 10: 36.
Korkean kutsun päättyminen kanssaperillisyyteen Herramme Jeesuksen kanssa Jumalan valtakunnassa ei ole, mikä on selvästi ymmärrettävissä vertauksessa neitseistä sama kuin oven sulkeminen. Vaikka yleinen "kutsu" tähän suosioon lakkasi 1881, on "ovi" vielä avoin. Kutsu on Jumalan yleinen kutsu kaikille vanhurskautetuille, jotka uskovat Lunastajaan, seuraamaan hänen askeleissaan itsensäuhraamisessa, kuolemaan asti, ja senkautta osottamaan arvollisuuttaan hallitsemaan hänen kanssaan kirkkaudessa. Tämän suosion alkamisella oli määrätty aika: odottavat opetuslapset nostettiin siihen helluntaipäivänä vuonna 33 j.K. Ja sen päättymisellä on, niinkuin jo on osotettu määrätty aika, nim. lokakuu 1881. [Katso II Osa, 7 luku.]
Toiselta puolen merkitsee "oven" sulkeminen vertauksessa Matt. 25 luv. sitävastoin kaiken tilaisuuden täydellistä päättymistä "kutsutuillekin" saavuttamaan korkean kutsun palkintoa. Se merkitsee, että tilaisuus osottautua palkinnon arvoiseksi uskollisuudellaan palveluksessa on loppunut; kaikki tilaisuus palvelemiseen tulee lakkaamaan tuona "yönä", jolloin ei kukaan voi toimia. (Joh. 9: 4.) Sentähden on selvää, ettei ovea, tai tilaisuutta näin lujittamaan kutsuamme ja valintaamme välttämättömästi suljeta silloin kun kutsu, eli yleinen kutsu uskovaisille tulla sisään, lakkaa kuulumasta, ja niinkauvan kuin ovi on avoinna, merkitsee se, että kuka uskovainen tahansa, joka on halukas menemään sisälle ja valmis täyttämään ehdot, vielä saattaa tehdä sen, vaikkakin yleistä "kutsua" tulla sisälle ei enää lähetetä. Näin ollen ei ovea, tai tilaisuutta, työhön ja uhrautumiseen vielä ole suljettu, vaikkakin yleinen kutsu lakkasi vuonna 1881.
Evankelikausi on ollut kutsu-aika — ensiksi kutsuakseen syntisiä mielenmuutokseen ja Kristuksen, Lunastajan uskoon; ja toiseksi kutsuakseen vanhurskautettuja kanssaperillisyyden korkeaan etuun Kristuksen kanssa hänen Valtakunnassaan, ehdoilla seurata nyt häntä hänen askeleissaan uhrautumalla kuolemaan asti — mikä on ehtona päästäkseen Valtakunnan työhön ja kunniaan tulevana tuhatvuotiskautena. Sentähden kun Herra sanoo meille, että ajan loppujakso tulee olemaan elonkorjuuaika, ilmottaa tämä jyrkän muutoksen — kylvämisestä niittämiseen, kutsuttujen kutsumisesta koetukseen ja kutsun kautta aletun työn päättämistä.
Selitykseksi työn laadun muuttumisesta evankeliajan lopulla kertoi Herramme vertauksen nuotasta. (Matt. 13: 47—50.) "Taivasten valtakunta on nuotan kaltainen, joka laskettiin mereen ja kokosi kaikenlaisia kaloja. Ja kun se tuli täyteen, vetivät he [kalastajat] sen rannalle, istuutuivat ja kokosivat hyvät astioihin, mutta viskasivat kelvottomat pois. Näin on käyvä maailman lopussa [elonkorjuuaikana, Matt. 13: 39]; enkelit [Jumalan lähettiläät, palvelijat] lähtevät ja erottavat pahat vanhurskaista ja heittävät heidät tuliseen uuniin [suureen ahdistukseen]; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."
Tämä vertaus esittää nimikristillistä seurakuntaa nimellisesti esiintyvänä Jumalan valtakuntana — mereen (maailmaan) heitetty nuotta, joka kokosi kaloja (ihmisiä — Matt. 4: 19) kaiken kaltaisia (todellisia kristittyjä, puoleksi petettyjä ja hurmaantuneita kristittyjä ja ulkokultaisia joukkoja); joka nuotta vedetään rannalle kun se on täynnä (Jumalan ajan täyttyessä). Se osottaa, että nuo "kaiken kaltaiset", jotka kootaan nimi-kristilliseen seurakuntaan, eivät kelpaa Valtakuntaan, mihin ne sitte kelvannevatkaan; että ajan lopulla — elonkorjuuaikana —- kutsu Valtakuntaan tullee Jumalan järjestelyn perustuksella lakkaamaan, niinkuin nuotan maalle vetämisen kautta esitetään; ja että kalastajat silloin tulisivat alkamaan toisenlaisen työn — nimittäin erottelemisia jaottelemistyön, jonka kautta saadaan aikaan halutun lajin kokoaminen ja toisten hylkääminen, jotka ovat arvottomat saamaan sen suosion, johon heidät on kutsuttu, sillä "useat ovat kutsutut, mutta harvat valitut." Matt. 22: 24.
Erottelemistyö tässä vertauksessa on sama kuin osotetaan vertauksessa vehnästä ja nisusta, joka opettaa meitä odottamaan kylvämisen (kutsun) keskeyttämistä ja tämän työn muuttumista elonkorjuutyöksi. Herran palvelijoita, jotka hänen johdollaan tällä tavoin tulevat muuttamaan työtä, nimitetään molemmissa vertauksissa enkeleiksi — Jumalan erityisiksi sanansaattajiksi. Ne ovat hänen uskollisia opetuslapsiaan, jotka vaeltavat hyvin nöyrästi ja lähellä Herraa, ja hyvin vakavasti koettavat saada tietää hänen suunnitelmansa ja toimia yhdessä hänen kanssaan hänen työssään, ja joita sentähden ei jätetä pimeyteen hänen aikojensa ja hetkiensä suhteen. (Matt. 13: 11; 1 Tess. 5:4; Jer. 8: 7—12.) Luonnollisesti tarkottaa tämä niittäminen ja kokoaminen ainoastaan niitä, jotka elävät elonkorjuu-ajassa, eikä niitä, jotka kuolivat ennemmin; joista kukin, kun hän oli juoksunsa päättänyt, merkittiin ja erotettiin odottamaan oikeaa paikkaansa, joko kirkastetussa pienessä laumassa tai sen ulkopuolella, oikeassa valtakunnassa. — 2 Tim. 4: 8.
Nuotta ei ollut aiottu pyydystämään kaikkia kaloja meressä. Herrallamme, suurella Ylimäisellä Kalastajalla, oli aikomus pyydystää määrätty luku kaloja, määrättyä laatua, välittämättä kuinka monia muita lajia tulisi niiden kanssa nuottaan; ja kun täysi luku haluttua, erikoista lajia on mennyt nuottaan, annetaan käsky sen maalle vetämisestä lajittelua ja erottelemista varten. Kun siten annetaan käsky, että nuotta on vietävä maalle, on aikakauden alussa annettu tehtävä heittää nuotta mereen (Matt. 28: 19; 24: 14) katsottava päättyneeksi; ja kaikkien, jotka edelleen tahtovat olla Herran työtovereita, on otettava varteen hänen neuvonsa eikä enää omistettava aikaansa kalastamiselle ylipäänsä, vaan nykyiselle työlle, nimittäin erottelemiselle ja kokoamiselle. Ja samoin kuin totuus, jonka aika silloin oli tullut, oli välikappale, jonka kautta kutsu kuului, niin on totuus nytkin, "nykyinen totuus", elonkorjuutotuus, välikappale, jota Herra käyttää koettelemista ja erottelemista varten.
Sentähden kun Herran palvelija kuulee hänen äänensä, hänen sanansa kautta, selittävän, että hetki on tullut lopettaa kylväminen ja alkaa korjaaminen, lopettaa pyydystäminen ja siirtyä kalojen lajittelemiseen, lopettaa kutsuminen ja saarnata elonkorjuusanomaa, jonka aika nyt on tullut niille, jotka jo ovat kutsutut, niin tottelevat he, jos he ovat uskollisia, iloisesti ja viipymättä. Sentähden ei sellaisten, Mestarin opettamia kun ovat hänen aikakausisuunnitelmastaan, eivätkä ole pimeydessä aikoihin ja hetkiin nähden, jossa elämme; tule enää koettaa mennä kylvämään Valtakunnan hyvää siementä peltoon eli ihmismaailmaan, vaan olla nyt toimeliaita antamaan ruokaa aikanaan uskon huonekunnalle — levittäen niiden keskuuteen, jotka tunnustavat olevansa Herran lapsia, hyviä sanomia siitä että Valtakunta on lähellä, ja siitä että suuri ilo ja siunaus on sen kautta pian tuleva kaikelle kansalle.
Ja ihmeellistä on sanoa, että juuri tämä sanoma Jumalan rakkaudesta rikkaasta toimenpiteestä, sovituksesta kaiken ennalleenasettamiseksi Kristuksen Jeesuksen ja hänen kirkastetun ruumiinsa, Seurakunnan, Jumalan Valtakunnan kautta, (sanoman, jonka tulisi ilahduttaa, virkistyttää, ja yhdistää kaikki rakastavat kristityt sydämet), on kehittävä ja vetävä sydämen yhteyteen toistensa kanssa ainoastaan oikean luokan, koetteleva heitä ja erottava heidät nimikristillisestä joukosta.
Pian on elonkorjuu päättynyt, ja silloin tulee sekä kylväjä että niittäjä yhdessä iloitsemaan. Nyt on elonkorjaajani kiirehdittävä työtä ja heidän on oltava niin tarkat sen täydellisestä suorittamisesta, että he rakoilevat elon Herraa, Ylimäistä Elonkorjaajaa, lähettämään useampia työmiehiä eloonsa. Ei tule kestämään kauan ennenkuin seuraavan armotalouden kyntäjä (ennustettu suuri hädän aika, joka tulee valmistamaan maailman Tuhatvuotiskauden elon kylvölle) on saavuttanut tämän armotalouden elonkorjaajat. — Amos 9: 13.
ISRAELIN SEITSEMÄSKYMMENES VIIKKO ON KUVAUS EVANKELIKAUDEN SUOSION PÄÄTTYMISESTÄ.
Muistettanee, että Israelin "seitsemännenkymmenennen viikon" — heidän suosionsa seitsemän viimeisen vuoden — alku, keskikohta ja loppu, olivat hyvin tarkasti merkityt; ja me uskomme että tarkotus juuri oli antaa meille selvästi määrätyt vuosiluvut evankelikauden lopulle, hengellisen Israelin suosiokauden lopulla. Olemme nähneet, että tämän viikon alku, v. 29 j.K., oli lihalliselle Israelille heidän elonkorjuukoetuksensa alkuaika. Se oli merkitty Herramme kasteen ja hänen Messiaaksi tuntemisensa kautta Jordan'in luona, jolloin elonkorjuutyö alkoi —- jonka rinnakkaisuutena tässä aikakaudessa on Herran läsnäolon tunteminen vuonna 1874 j.K., tämän elonkorjuun alussa.
Liitonviikon keskiaika, v. 33 j.K., oli Israelin hylkäämisen aika järjestelmänä eli kirkkokansana ja ilmaistiin se Herramme kuoleman kautta ristillä ja hänen sanojensa kautta vähää ennen kuolemaansa: "Teidän huoneenne jää teille autioksi". Ja tämän rinnakkaisuus, tässä aikakaudessa on lahkolais-järjestelmäin, Baabelin, niinkutsutun Kristikunnan hylkääminen ja suosiosta lankeeminen v. 1878.
Viimeinen osa Israelin liittoviikosta (3 1/2 vuotta, huhtikuusta 33 lokakuuhun 36 j.K.) ei ollut suosion aika heille kansana eli yhteiskuntana, vaan yksityisinä: se myönsi heille (ei niinkuin ennen nimiseurakunnan välityksellä, vaan yksityisesti, jos tahtoivat ottaa vastaan) kaikki aabrahamilaisen liiton suosionedut ja erityiset etuoikeudet, aina noiden seitsemänkymmenen vertauskuvallisen viikon loppuun asti, heidän suosionsa rajaan asti, joka ilmaistiin suosion lähettämisen kautta Korneeliukselle ja pakanoille ylipäänsä. Samalla lailla rinnakkaisuudessa nytkin: 3 1/2 vuotta, huhtikuusta 1878, jolloin niin kutsuttu kristikunta, eli Baabeli, hyljättiin suosiosta, lokakuuhun 1881, olivat korkean kutsun viimeiset suosion ajat yksityisille uskoville. Siten lakkasi yleinen kutsu (Evankeliajan suosio) lokakuussa 1881, aivan kuten vastaava vuosiluku, lokakuu 36, j.K., sai todistaa juutalaisten suosion päättymisen.
Juutalaisten suosio oli siinä, että Israelille (yksinomaan) tarjottiin Valtakunta — Aabrahamin luonnollisia lapsia kutsuttiin käyttämään hyväkseen etuja ja tilaisuuksia, joita heille myönnettiin laki-liittonsa aikana. Tämä kutsu, suosio eli etu lakkasi kokonaan ja ainaiseksi heidän liittoviikkonsa loppuessa. Evankelikauden suosio oli siinä, että Valtakunta tarjottiin (yksinomaan) sellaisille, jotka uskovat Kristukseen — "korkea kutsu" kaikille, jotka ovat yhdistetyt Jumalan kanssa uudessa liitossa, jotka tulisivat käyttämään hyväkseen siten suodut tilaisuudet (tulla Aabrahamin "siemenen" jäseniksi, jonka on siunattava maailma) yhdistymällä Kristukseen Jeesukseen, Lunastajaansa, hänen uhrautumisliittoonsa — koetus, jonka on osotettava heidän arvollisuutensa ottamaan osaa Kristukseen työhön ja kirkkauteen tulevaisuudessa. Ja juuri tämä suosio, tämä "kutsu", lakkasi, niinkuin olemme nähneet, kokonaan ja ainaiseksi lokakuussa 1881, aikana joka on rinnakkainen, juutalaisen kutsun eli suosion lopun kanssa.
Huomattakoon, että juutalaisen suosion eli kutsun lakkauttamista seurasi toinen yleinen kutsu, joka syrjäytti heidät ja heidän entisen suosionsa, mutta kumminkin siitä huolimatta käsitti kenenkä tahansa heistä, joka sittemmin, uskovaiseksi tultuaan, tuli arvolliseksi saamaan tämän maailmaa käsittävän kutsun Valtakunnan kunnian. Heidän entisen suosionsa lakkauttaminen oli yhtä todellinen, kuin jos heitä ei olisi kutsuttu mihinkään sen jälkeen kun suosio lakkasi; yhtä todellinen kuin jos heidät jälkeenpäin olisi kutsuttu alhaisempaan suosioon; mutta se ei ollut niin huomattavissa, kun yleinen evankelikutsu, joka ei sulkenut heitä pois, oli sama kutsu laajennettuna ja syvennettynä — tehtynä soveliaaksi kaikille, jotka uskoivat Kristukseen, kaikista kansoista.
Suosion eli "kutsun" lakkaamista tänä aikakautena 1881 seuraa, tai pikemmin sanoen samalla kertaa leviää, yleinen kutsu koko maailmalle Tuhatvuotisvaltakunnan siunauksiin ja suosio-etuihin, uskon ja halullisen tottelevaisuuden ehdoilla (ei kumminkaan uhrautumisesta kuolemaan). Tämä on kumminkin alhaisempi kutsu, pienempi suosio kuin se oli, joka on lakannut — kutsu nauttimaan Valtakunnan siunauksia, mutta ei ole kutsu tulemaan voidellun luokan, Valtakuntaluokan jäseniksi. Ja tämä muutos — korkeamman suosion lakkauttaminen ja alemman suosion alkaminen — ei tule kovin paljon huomatuksi nykyään syystä, että suuri palkinto kanssaperillisyys Kristuksen kanssa osallisena jumalallisesta luonnosta, ylipäänsä on hävinnyt näkyvistä seurakunnassa. Korkein käsitys palkinnosta, mikä kristityillä ylipäänsä vuosisatoina on ollut, on, että he ovat kuvailleet ylösnousemisessa saavansa täydelliset ruumiit; ja että he vapautettuina sairaudesta, kivuista ja surusta saavat nauttia Jumalan suosiota ja omistaa ijankaikkisen elämän. Ja tämä käsitys, vaikk'ei se likimainkaan vastaa todellisia etuja, joita "korkea kutsu" evankelikautena sisältää, on todellakin jotakuinkin oikea käsitys siunatuista eduista, jotka Tuhatvuotisaikana myönnetään maailmalle ylipäänsä — niin monelle kuin silloin tahtovat osottaa tottelevaisuutta ja tulla sopusointuun Jumalan kanssa.
Tosiasia on sentähden että ainoat, jotka selvästi näkevät erityisesti korkeat ja suuret perusviivat evankelikauden kutsussa — ainoat siis, jotka saattaisivat ilmottaa tästä tai selittää tätä kutsua — ovat juuri ne, jotka myös ovat Jumalan sanasta nähneet, että tämän kutsun aika saavutti rajansa lokakuussa 1881. Toiset, kun he esittävät apostolin sanoja, mikäli ne koskevat "Jumalan korkeaa kutsua Kristuksessa", selittävät oikeastaan alempaa kutsua, joka kuuluu Tuhatvuotiskaudelle. Niinmuodoin on todellinen, yleinen evankelikutsu päättynyt. Kukaan ei saata pidentää sitä. Toiset sitä varten, etteivät ymmärrä sitä, eivätkä voisi antaa sitä, toiset sitä varten, että tietävät sen päättyneen.
Mutta vaikka yleinen "kutsu" on päättynyt, ei "ovi" vielä ole suljettu. "Kutsun" päättyminen ja "oven" sulkeminen ovat kaksi eri asiaa. "Ovi" on avoin, jotta jotkut voisivat yhtyä kilpajuoksuun suuresta palkinnosta, kanssaperillisyydestä Valtakunnassa, senkin jälkeen kun yleinen kutsu on lakannut. Jumala on edeltä määrännyt määrätyn luvun, muodostamaan seurakunnan, "Kristuksen ruumiin", eikä siinä voi olla yhtään jäsentä liikaa, eikä yhtään voi puuttuakaan. (Katso 3 Moos. 21: 17—23, jossa tätä esikuvallisesti opetetaan.) Siitä seuraa, ettei hän saata "kutsua" eli pyytää tähän kunniaan useampia kuin sen luvun, jonka hän on määrännyt. Ja lokakuussa v. 1881 oli niinkuin hänen sanansa näyttää, täysi luku saatu. Mutta koska eräät niistä, jotka tottelivat yleistä kutsua ja tekivät liiton hänen kanssaan, eivät tule pysymään liitossaan, eivät tule juoksemaan niin, että voittavat palkinnon, on "ovi" avoinna, senjälkeen kun yleinen kutsu on lakannut, jättääkseen pääsön kilpajuoksuun, tilaisuuden uhrautumaan totuuden palveluksessa, muutamille, jotka ottavat sellaisten paikat, jotka tarkastuksessa tulevat heittämään pois Kristuksen vanhurskauden vaipan; ja myöskin sellaisten, jotka, tehtyään liiton uhrautumisesta palveluksessa, alkavatkin rakastaa nykyistä maailmaa, tulevat raskautetuiksi sen huolista tai huveista ja jättävät täyttämättä liittonsa vaatimukset. Sitäpaitsi on huomattava, ettei kutsun lakkaaminen vuonna 1881 ollenkaan koskenut niiden tuhansien etuja, jotka jo olivat hyväksyneet kutsun ja tulleet Jumalan vihkiytyneiksi palvelijoiksi: se ei sulkenut pois ketään sisällä olevista. Yhtä vähän se merkitsee ettei enää muita saattaisi tulla mukaan; se oli ainoastaan Jumalan yleisen kutsun lakkaaminen. Se asianhaara, että te mahdollisesti aivan äskettäin olette saaneet selvän tiedon ylenmääräisen suurista ja kalliista lupauksista, mitkä Jumala on valmistanut niille, jotka rakastavat häntä, ei todista sitä, ettei teitä kutsuttu ja hyväksytty kilpailemaan suuresta palkinnosta, jo aikoja ennenkuin ymmärsitte kuinka suuri ja ihana tuo palkinto tulee olemaan. Itse asiassa ei kukaan, joka ottaa vastaan kutsun, alussa kykene käsittämään enemmän tien epätasaisuutta ja kapeutta kuin palkinnon suuruuttakaan, joka on saavutettava sen lopullisesti päättyessä. Selvyys käsityksessämme lupauksista on meissä Jumalan voima, joka vaikuttaa meissä vahvistaen meitä ja tehden meidät kykeneviksi voittamaan nykyiset esteet ja koettelemukset. Ylenmäärin suuret ja kalliit lupaukset paljastetaan meille vähitellen mikäli olemme uskolliset ja edistymme, että me niiden kautta — niistä saadun voiman ja rohkeuden kautta — kykenisimme juoksemaan niin, että voitamme luvatun palkinnon. — 2 Piet. 1: 4.
Sen luokan, joka tulee saamaan palkinnon, muodostavat ne, jotka eivät ainoastaan ole kutsutut ja valitut (hyväksytyt), vaan jotka myöskin ovat uskolliset. Ja vaikka yleinen kutsu on lakannut, on selvää, ettei kutsuttujen uskollisuuden koetus vielä ole päättynyt. Uskollisia leimataan parhaillaan ja erotellaan niistä, jotka ovat uskottomia uhrautumisliitolleen; viisaat neitseet erotetaan parhaillaan tyhmistä, joiden tyhmyys on siinä, että he luulevat voivansa voittaa ja saavuttaa maailman erilaisia palkintoja, kunniaa, rikkautta, y.m. ja samalla kertaa uskollisesti juosta kilpailussa suuresta kunnian, kirkkauden ja kuolemattomuuden palkinnosta — jonka pääehdot tekevät sellaisen kaksimielisen menettelytavan mahdottomaksi. "Kaksimielinen on epävakainen kaikilla teillään" (engl. k.). "Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa." — Jaak. 1:8; Matt. 6: 24. Kun kaikki uskolliset "viisaat neitseet" ovat osottautuneet olevansa viisaita ja ovat menneet Herransa iloon, tulee "ovi", tilaisuus kuulua siihen luokkaan suljettavaksi, eikä kukaan enää saata mennä sen kautta. Kun kaikki viisaat ovat menneet sisälle, tulee edeltä määrätty luku olemaan täysi; ja silloin nousee isäntä ja sulkee oven. (Luuk. 13: 24, 25; Matt. 25: 10.) Herramme itse sanoo meille, että silloin alkavat monet nähdä asiat toisin — nähdä mitä etuja ja tilaisuuksia uhrautumiseen heillä kerran oli, mutta jotka he laiminlöivät. Mutta kun he koettavat päästä sisälle, tulee Mestari sanomaan heille: En tunnusta teitä Morsiamekseni, — se on täydellinen, ja minulla on ainoastaan yksi morsian. Mutta, Jumalalle olkoon kiitos, toiset raamatunpaikat osottavat, että tyhmät neitseet, vaikka ovatkin hyljätyt korkeasta kutsusta, johon heidän käytöksensä koetuksen aika osotti heidän olevan arvottomat, siitä huolimatta tulevat olemaan suosion esineinä ja tulevat saamaan vaatimattomamman paikan Herran taloudessa.
Taistelkoon sentähden jokainen, ennenkuin ovi suljetaan, ennenkuin uskollisten täysi luku on saavutettu, lujittaakseen kutsumisensa ja valitsemisensa; ja sallikaamme Herran tuota tarkotusta varten, kallisarvoisten lupausten ja selittäväin vertausten kautta vaikuttaa meissä tahdon ja toiminnan hänen mielisuosiokseen.
Mutta muutamat saattanevat kumminkin sanoa: "Minä pelkään, etten kuulukaan niiden joukkoon, jotka kutsuttiin ennenkuin yleinen kutsu lakkasi 1881, koska silloin en ainoastaan ollut vallan tietämätön Jumalan lupauksien syvyyksistä, vaan vielä enemmänkin: olin kokonaan vieras Jumalalle ja vihamielinenkin hänelle, enkä ollut minkäänlaisessa liitossakaan hänen kanssaan palvellakseni häntä, kaukana siitä, ja kaukana oli sellainen halukin minusta. Aivan äskettäin tulin vasta tuntemaan Jumalan; äskettäin otin Kristuksen ikeen päälleni oppiakseni hänestä; ja aivan äskettäin sain tietää edusta saada kärsiä Kristuksen kanssa nyt, uhrautumisten kautta hänen palveluksessaan, ja että sellaisista kanssauhraajista pian tehdään kanssaperillisiä hänen kanssaan Tuhatvuotisvaltakunnan ihanassa työssä. Ja nyt, kun olen saanut nähdä nämä kalliit asiat, kun olen ihaillut näitä kallisarvoisia asioita, ja kun olen valmistautunut juoksemaan tätä juoksua voittaakseni tuon ihmeellisen palkinnon, täytyykö minun nyt tulla siihen johtopäätökseen, ettei se olekaan avoinna minulle, sentähden, että kylliksi monta jo on kutsuttu täyttämään luku? Ei juolahtaisi mieleenikään tahtoa muuttaa jumalallista järjestelyä tai rukoilla, että edes yksi lisättäisi yli Jumalan viisauden määräämän rajan, mutta syvästi tunnen onnettomuuteni."
Sellaisille vastaamme: Jatkakaa juoksemista. Teidän asianne ei ole niin synkkä kuin se teistä näyttää olevan. "Ovi" ei vielä ole "suljettu". Muistakaa, että jos kaikki, jotka olivat ottaneet vastaan kutsun, kun se lakkasi, osottautuisivat uskollisiksi liitolleen, ei tulisi olemaan yhtään liikaa, vaan aivan riittävä määrä. Muistakaa, että kokemuksenne, samoin kuin Raamattukin osottaa, että monista kutsutuista vaan harvat tulevat valituiksi, koska ainoastaan harvat osottautuvat uskollisiksi liitolleen koetuksessa. Siinä määrin kuin muutamat kutsutuista, toinen toisensa jälkeen, osottautuvat uskottomiksi, muutetaan heidän tilaisuutensa, heidän paikkansa työssä ja heidän palkintonsa kruunut toisille. Joku näistä paikoista työssä ja joku näistä palkinnon kruunuista saattaisi mahdollisesti tulla siirretyksi teille, ja teidän nimenne tulla kirjotetuksi elämän kirjaan koejäsenenä Kristuksen Morsiameksi, jonkun sijalle, jonka nimi on tullut sieltä poispyyhityksi arvottomana. — Katso Ilm. 3: 5; Hebr. 12: 23.
Niillä, jotka saattavat käsittää nämä kalliit lupaukset ja jotka haluavat työskennellä viinimäessä, on vahva sisäinen todistus, että he ovat siinneet hengestä [katso I osa, siv. 276, 277]; sillä inhimillisen mielen, senkin jälkeen kun se on vanhurskautettu, on mahdotonta käsittää syvyyksiä, joita Jumala on aikonut ainoastaan niille, jotka ovat vihkiytyneet ja ovat hyväksytyt. (1 Kor. 2: 6—12.) Ja Herra on liian rakkaudesta rikas ja liian oikeamielinen salliakseen kenenkään sydämessä toiveita, jotka eivät koskaan voisi toteutua. Olla hengestä siinnyt, totuuden sanan kautta, edellyttää lopullisen syntymisen hengelliseen tilaan, ellei siinnyt sellaisenaan osottaudu arvottomaksi — uskottomaksi. "Älkää sentähden heittäkö pois luottamustanne, jolla on suuri palkka." Hebr. 10: 36 (ruots. k.).
YHDESTOISTA TUNTI. Matt. 20: 1—16.
Tämä vertaus näyttää olevan annettu erityisesti antamaan meille opetuksen tätä aikaa varten. Työntekijät ovat noita vakavia, vihkiytyneitä Jumalan lapsia, jotka koko tänä evankelikautena — "päivänä" vertauksessa — uskollisesti käyttävät aikansa ja voimansa, eivät omaa minäänsä palvelemaan, eikä mammonan palveluksessa, vaan Jumalan palveluksessa. Työntekijöillä esitetään siis ainoastaan uskollisia, jotka kaikki saavat saman palkan, Valtakunnan kunnian, jota vertauksessa kuvataan "denaarilla".
Kutsun ylimalkaisuutta ja työntekijäin tarvetta esitetään neljän kutsun kautta — aikaseen aamulla, kello yhdeksän, kello kaksitoista, ja kello kolme jälkeen puolenpäivän. Mikä palkka tulisi olemaan mainitaan täsmällisesti ja selvästi ainoastaan alussa: isäntä sopi silloin heidän kanssaan antaakseen yhden denaarin heidän palveluksestaan. Siten käsitti varhainen seurakunta lupauksen valtakunnasta, mutta se häipyi sittemmin pääasiassa näkyvistä, eikä siitä puhuttu sitte selvästi. Elävät jäsenet Kristuksen seurakunnassa, jotka tekevät työtä hänen viinimäessään, minä aikana tahansa evankelikaudella, esittävät kaikki työntekijöitä. Ja vertaus osottaa, erityisenä piirteenään, luokkaa, joka menee tähän Herran palvelukseen, kun päivän työ on jo melkein tehty "yhdennellätoista [viimeisellä] tunnilla." Heitä esitetään sellaisina, jotka haluavat tulla Mestarin palvelukseen, mutta onhan liian myöhäistä, koska yleinen kutsu on päättynyt. He sanovat: "kun ei kukaan ole meitä palkannut" — me tulimme liian myöhään päästäksemme palvelukseen kutsun aikana.
Mestari vastaa osottamalla ovea, joka ei vielä ole "suljettu", tilaisuutta, joka ei vielä ole suljettu toimiaksemme ja kärsiäksemme hänen palveluksessaan, tilaisuutta, jonka sulkeminen tulee ilmiotettavaksi yön tulon kautta, jolloin ei kukaan voi tehdä työtä. Mutta hän ei virka mitään palkasta, vaikka hän toisia palkatessaan yleisen kutsun aikana sanoi: "Mikä kohtuus on sen annan teille", osan alussa sovitusta maksusta. [Vanhimmissa kreikkalaisissa käsikirjotuksissa, sinailaisessa ja vatikaanisessa ei ole Matt. 20: 7 näitä sanoja: mikä kohtuus on sen annan teille.]
Niin on Herramme evankelikauden aikana alituisesti puhetorviensa kautta kutsunut kaikkia uskovaisia tulemaan hänen palvelukseensa. Täysi palkinto, jumalallinen luonto ja kirkkaus Valtakunnassa, lausuttiin selvästi ja ymmärrettiin selvästi alussa; mutta vaikka sitä on lausuttu uudelleen koko aikana, ei sitä senjälkeen kumminkaan ole selvästi ymmärretty, suuren totuudesta luopumuksen johdosta. Mutta nyt olemme tulleet evankelikauden palveluspäivän loppuun — "yhdenteentoista tuntiin." Kutsumisen aika työhön täksi päiväksi on mennyt. Kumminkin on nyt muutamia, jotka seisoskelevat, sanoen: Meitä ei ole kutsuttu työhön; "kukaan ei ole meitä palkannut"; meillä ei ole mitään toiveita työstä, eikä myöskään palkasta, jos me saisimmekin työtä; kutsu on päättynyt, päivän työ on melkein suoritettu; työmiehiä on kyllin ilman meitä. Mutta näille tahtoo Mestari, että me, hänen puhetoverinaan, sanoisimme: "Menkää tekin viinitarhaani"; — en lupaa mitään, yleinen kutsu on päättynyt, aika on lyhyt, työaika on melkein päättynyt, tulee yö, "jolloin ei kukaan voi tehdä työtä"; mutta menkää sisälle, osottakaa rakkauttanne ja uutteruuttanne ja jättäkää palkinto riippuvaksi minun anteliaisuudestani.
Ja tässä on kaikki mitä voimme sanoa; ainoa toivo minkä voimme antaa on, ettei kukaan koskaan ole tehnyt Mestarillemme työtä, saamatta paljon suurempaa palkkaa kuin hän voi pyytää tai odottaa. Ja sitte tiedämme sitäpaitsi, että muutamat työpaikoista tulevat vapaiksi sen kautta, että muutamat eivät pysy uskollisina, ja että palkinnon kruunut jotka ovat säilytetyt sellaisille, annetaan toisille jotka uskollisuutensa ja uhrautuvaisuutensa kautta osottautuvat työn ja palkinnon arvoisiksi.
Siis, jos joku aivan nykyisin on tullut tuntemaan ja rakastamaan Herraa ja haluaa palvella häntä ja hänen totuuttaan, älköön sellainen olko alakuloinen siitä, että yleinen kutsu päättyi 1881. Jos te näette "oven", tilaisuuden, uhrautumiseen ja palvelemiseen olevan avoinna edessänne, niin astukaa sisään. Mutta astukaa pian; sillä yö, pimeä aika ja totuutta vastaan kiivas vastustuksen aika, tulee pian olemaan yllämme ja estämään teitä astumasta palvelukseen. "Aamu tulee, ja tulee yökin." "Tulee yö, jolloin ei kukaan voi tehdä työtä." Kun tämä on tullut todellisuudeksi, silloin tietäkää, että "ovi on suljettu", että kaikki viisaat neitseet ovat menneet sisälle, että kaikki ovat hyväksytyt, ja että kaikki vapaat paikat ovat tulleet tyydyttävällä tavalla täytetyiksi. Kun kaikki Jumalan erityiset "Jumalan palvelijat" sinä aikana ovat "leimatut otsiinsa", (he ovat saaneet tiedollisen käsityksen Jumalan suunnitelmasta) tulee neljä tuulta päästettäväksi irti (Ilm. 7: 1—3), ja aikaansaavat suuren hädän "pyörremyrskyn", jonka keskellä Elija-luokan jäännös tulee "muuttumaan" ja korotettavaksi kunniaan valtakunnassa.
Mikä opetus tässä onkaan sellaisille, jotka ovat tehneet liiton Herran kanssa, palvellakseen häntä ennen kaikkea, ja jotka laiminlyövät hänen työnsä taistellakseen ajalla, ajatuksilla ja varoilla katoovien riemujen ja palkintojen puolesta, joita maailma tarjoaa. Näitä Herra kehottaa sanoen: "Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun." "Joka voittaa [joka voittaa itsessään maailman hengen], se näin puetaan valkeisiin vaatteihin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeään elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimeään Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä." "Pidä, mitä sinulla on, jottei kukaan ottaisi kruunuasi." — Ilm. 2: 10; 3: 5, 11.