VIIDES LUKU.
ELONKORJUU-AIKA.
Elonkorjuun ajanlaskullinen asema. — Sen tarkotus ja sen suuri tärkeys. — Aika-ennustusten polttopiste. — Valmistuksia elonkorjuuta varten. — Yhteensattuvien profetallisten todistusten merkitys. — Herran läsnäolo. — Vastauksia järjellisiin vastaväitteisiin. — Pääsö Herramme iloon.
"Elonaika on maailman loppu". — Matt. 13: 39.
Huolellinen tutkija lienee huomannut, että ajanjaksoa, jota nimitetään "lopun ajaksi", on erittäin sopivasti nimitetty siksi, koska silloin ei ainoastaan evankelikausi pääty, vaan silloin päättyvät myöskin kaikki ennustukset, jotka tarkottavat tämän ajan loppua, senkautta että ne täyttyvät. Sama lukijaluokka lienee huomannut näiden 115 vuoden viimeisten 40 (1874—1914) vuoden, joita nimitetään "lopuksi" tai "elonajaksi", erityisen tärkeyden.
Tämä lyhyt ajanjakso on koko aikakauden tärkein ja tapahtumista rikkain jakso; sillä sinä aikana on koko aikakauden elo koottava ja korjattava, ja pelto, joka on maailma (Matt. 13: 38), on raivattava, kynnettävä ja valmistettava toista kylvö- ja leikkuuaikaa varten — tuhatvuotiskautta varten. Tapahtumain tärkeyttä tänä elonkorjuu-aikana saattaa tuskin pitää liian suuriarvoisena; ja kuitenkaan ei maailma tule tietämään siitä mitään, ennenkuin sen valtavat, vaikkakin tuntemattomat voimat, ovat suorittaneet niille kuuluvan tehtävän. Todellakin on hyvä muistaa, ettei elonkorjuu tarkota koko maailmaa, vaan ainoastaan kristillistä seurakuntaa; eikä se koske muhamettilaisia, braamalaisia, buddalaisia j.n.e., vaan ainoastaan Kristuksen totista seurakuntaa ja sellaisia, jotka enemmän tai vähemmän ovat heidän yhteydessään — "kristikuntaa".
Mutta vaikka maailma koko tänä aikakautena tulee olemaan täydellisessä tietämättömyydessä sen luonteesta, mutta kuitenkin pelvossa ja vavistuksessa sen ihmeellisten tapahtumain lopullisesta päättymisestä (Jes. 28: 21), niin nauttii Herran pienen lauman nykyään elävät vihkiytyneet seuraajat suurempaa valoa kuin koskaan ennen on tullut kenenkään heidän edelläkävijänsä osaksi; sillä tänä aikana kokoontuvat kaikki profetallisten todistusten säteet suuremmoiseen polttopisteeseen ja valaisevat uskonsilmälle koko Jumalan suunnitelman, sisältäen sen kehittymisen menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen nähden.
Lopun ajan alkamisesta asti (1799) on Jumala valmistanut vihkiytynyttä "pyhää kansaansa", "Pyhäkköänsä", sitä suurta siunausta varten, jonka hän aikoi vuodattaa heidän ylitsensä näinä neljänäkymmenenä elonkorjuu-vuotena; jotka siunaukset myöskin ovat aiotut erityisesti valmistamaan heitä mennäkseen Kristuksen kanssa täyteen iloon ja kanssaperillisyyteen, hänen kanssaan, hänen morsiamenaan. Täsmälleen "määrätyllä ajalla", 1799, 1260 päivän loputtua, murrettiin synnin ihmisen, seurakunnan suuren sortajan voima ja hänen valtansa otettiin pois. Yhdellä ainoalla mahtavan kätensä lyönnillä katkasi Jumala Siionin kahleet ja tarjosi sorretuille vapauden. Ja esille tulivat, ja tulevat; "pyhäkköluokka", "pyhä kansa", heikkoina, ontuvina, rampoina, melkein alastomina ja sokeina paavillisen orjuuden vankilan pimeydestä, liasta ja kurjuudesta. Ihmis-raukat! He olivat koettaneet palvella Jumalaa uskollisesti keskellä vainojen kammottavia liekkejä ja pitäneet kiinni Kristuksen rististä, silloin kun melkein kaikki muu totuus oli tullut pois laastuksi, ja rohkeasti he ponnistelivat vapauttaakseen Jumalan "kahta todistajaa" (Vanhaa ja Uutta testamenttia), jotka niin kauvan olivat olleet sidottuina ja jotka olivat ennustaneet ainoastaan kuolleitten kielten säkkivaatteen alla. — Ilm. 11: 3.
Viisaudessaan ei Jumala häikäissyt heitä niin suurella valovirralla kuin pyhille nyt on suotu. Hellästi johti hän heitä eteenpäin askel askeleelta, puhdistaen heitä ensin paavillisista saastaisuuksista, joita heissä vielä oli. Ja kun Jumala näin veti heitä, seurasi pyhäkköluokka mukana ja tunsi Hyvän paimenen äänen totuudensoinnuissa, jotka paljastivat vanhat eksytykset aina vuoteen 1846 asti, jonka ennustus määrää siksi vuosiluvuksi, jolloin "pyhän kansan", "Pyhäkön", ydin tulisi vapautetuksi paavikunnan eksytyksistä, puhdistetuksi sen saastutuksista ja jolloin se olisi valmis vaihtamaan saastaiset ihmisopit puhtaisiin ja ihaniin totuuden periaatteisiin, joille Herra ja apostolit olivat perustaneet seurakunnan. Vähitellen joutuivat he sitte odottamaan tuota siunauksen korkeinta kohtaa, jolloin Herra itse tulisi, aikakauden elonkorjuussa. Heidän ahkera Jumalan sanan tutkimisensa ja kiitettävä halunsa oppia tuntemaan sitä, mihin enkelitkin haluavat katsahtaa (1 Piet. 1: 12), tulivat runsaasti siunatuiksi, vaikk'ei heille suotukaan kaikkia, mitä he halusivat.
Harvat uskolliset tulivat siten opastetuiksi totuuden Sanasta, täytetyiksi sen hengellä, puhdistetuiksi ja kokonaan erotetuiksi maailmasta, ylpeys tuli poiskarsituksi, ja sen kurituksen kautta jonka pettymys 1844 tuotti, taipuivat he nöyremmästi luottamaan Jumalaan; ja uudistunut kolmekymmenvuotinen odotus kehitti pyhissä kärsivällisyyttä, nöyryyttä ja rakkaudesta johtuvaa alistumista, kunnes tähystelijät "1335 päivän" lopulla (1874, elonkorjuuaikana) ottivat vastaan iloisen sanoman, ja heidät lähetettiin ulos julistaman sitä koko pyhäkköluokalle: "Katso Ylkä!" Ja kaikki tämän luokan jäsenet, jotka kuulevat sanoman, korottavat myöskin äänensä, kun he tuntevat sen tärkeyden, sanoen: "Katso Ylkä!" Ja tämä elonkorjuusanoma pyhille jatkuu yhä ja tulee jatkumaan kunnes se on saavuttanut kaikki vihkiytyneet ja uskolliset. Tämä tieto ei ole maailmalle nykyään, vaan ainoastaan Kristuksen tulevalle morsiamelle. Herramme ei ole minkään muun luokan ylkä. Tieto hänen läsnäolostaan on tuleva maailmaan toisella tavalla ja myöhemmin. Kukaan muu ei nyt ole valmis ottamaan vastaan tätä totuutta paitsi vihkiytyneet, pyhäkköluokka. Nimikristittyjen "sotajoukolle" samoin kuin maailmallekin on se hullutusta; eivät he myöskään ole halukkaita koettelemaan todistuksia, joita esitetään tämän kirjasarjan osissa.
Eikä Herra ole ainoastaan tällä tavalla valmistanut kansansa sydämiä ja johtanut heitä teitä, joita he eivät tunteneet, vaan hän on myös valmistanut tätä aikaa varten, jolloin erityistä apua tarvitaan ihmeellisiä apuneuvoja Raamatun tutkimista varten, niinkuin raamatunoppaita ja erilaisia arvokkaita Raamatun käännöksiä, sekä erinomaisen suotuisat asianhaarat totuuden painattamista ja julkaisemista sekä levittämistä varten; ja yleisen sivistyksen edut, jotta kaikki voivat lukea ja itsekohtaisesti opiskella ja omaksi tyydytyksekseen koetella kaikkia esitettyjä totuuksia; ja tämä kaikki saadaan tehdä vapauden ja rauhan vallitessa, jolloin ei kukaan voi häiritä heitä tai pelästyttää heitä toimimasta kokonaan omantuntonsa mukaisesti.
Huolellisesti tarkastettuansa edellisen ja tämän osan edellisiä lukuja, on ajatteleva lukija huomaava, että samalla kertaa kuin jokainen aikaennustus täyttää erityisen ja määrätyn tarkotuksensa, on niiden yhteisten ja sopusointuisten todistusten päätarkotuksena ollut, joko suoranaisten tai välillisten todisteiden tai vahvistavien todistusten kautta, varmasti ja täsmällisesti määrätä vuosiluku Herramme toiselle tulemiselle ja hänen valtakuntansa pystyttämiselle maan päälle; sekä myöskin määrätä eri kehitysasteet ja keinot sen pystyttämiselle, elonkorjuukautena.
Käsittääksemme ennustusten eri säteiden voiman suhteessaan näihin päätotuuksiin, kootkaamme se yhteen ainoaan polttopisteeseen ja huomatkaamme kuinka nämä säteet yhtäpitävästi ja sopusointuisesti yhdistyvät ja selvästi ilmaisevat sen siunatun tosiasian, ei että Herramme tulee, tai että hän on pian tuleva, vaan että hän jo on tullut; ja että hän on nyt läsnä hengellisenä kuninkaana ja on pystyttämäisillänsä hengellisen valtakunnan evankeli-ajan elonkorjuussa tai lopussa, joka tunkeutuu nykyään koittavan tuhatvuotiskauden alueelle. Olemme nähneet, että on tuleva "virvoituksen ajat" aika, "jolloin kaikki asetetaan kohdalleen (ennalleen)" (Apt. 3: 19—21); olemme myöskin nähneet, että Herra Jehova "on säätänyt päivän_ [tuhatvuotiskauden], jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa miehen kautta, jonka hän siihen oli määrännyt, ja josta hän on antanut kaikille vakuutuksen herättäessään hänet kuolleista" (Apt. 17: 31 engl. k.); olemme nähneet, että evankelikausi on ollut seurakunnan koetusaika eli tuomiopäivä ja että se tulee päättymään elonkorjuuseen ja niiden kirkastamiseen, jotka tulevat elämään ja hallitsemaan Kristuksen kanssa tuhat vuotta — maailman tuomiopäivänä, ennalleenasettamisaikoina; ja me olemme myöskin nähneet, että tämän maailman valtakuntien, jotka ovat tämän maailman ruhtinaan, Saatanan alaisia, on annettava tilaa Jumalan valtakunnalle, jota Kirkkauden kuningas hallitsee. Kaikkien näitten suurten tapahtumain täytyy viipyä Herramme, Kuninkaan, Yljän ja Elonkorjaajan toiseen tulemiseen, jonka läsnäolo ja toiminta tulee suorittamaan ne kaikki, niinkuin on ennustettu.
Esikuvaukselliset riemuvuosikaudet osottivat vuoden 1874 Herramme takaisintulovuodeksi; ja kumminkin oli vuosiluku niissä niin älykkäästi kätketty, että oli mahdoton huomata sitä ennen "lopun aikaa". Ja tämä todistus vahvistettiin kahdenkertaisesti kahdelta taholta tulleiden todistusten kautta — lain ja profettain kautta — mitkä kaksi todistusta olivat kokonaan riippumattomat toisistaan, mutta molemmat kumminkin yhtä selvät ja vakuuttavat.
Ihmeellinen rinnakkaisuus juutalaisen ja evankelisen armotalouden välillä opetti meille saman totuuden lisäämällä siihen vielä erinomaisia piirteitä. Herramme toinen tuleminen tapahtui syksyllä 1874, evankelikauden lopussa eli elonkorjuussa, ja osottautuu tämä tapahtuneen aikana, joka täydellisesti vastaa hänen ensimäisen tulemisensa aikaa juutalaisen ajan lopulla. (Katso taulua vastaavaisuuksista, II osa, sivut 287 ja 288.) Samoin kuin jokainen erikoisempi piirre evankelisessa taloudessa oli kuvattu vastaavan rinnakkaisuuden kautta esikuvallisessa taloudessa, samaten huomaamme myöskin, että tämä huomattavin tapaus, jonka riemuvuosi opetti, on myöskin kuvattu vastaavan rinnakkaisuuden kautta. Molemmissa talouksissa osotetaan Herramme läsnäoloa Ylkänä, Yli-elonkorjaajana ja Kuninkaana. Neitseiden joukossa tapahtuneella liikkeelläkin, kun he menivät ulos häntä vastaan, heidän pettymyksellään ja kolmekymmenvuotisella odotusajallaankin on vastaavaisuutensa aikaan ja olosuhteisiin nähden. Ja rinnakkaisuus jatkuu tämän armotalouden elonkorjuun viimeiseen loppuun asti — niiden valtakuntain kumoamiseen asti, jotka tunnustavat olevansa kristittyjä valtakuntia, mutta todellisuudessa ovat "tämän maailman valtakuntia", ja Jumalan valtakunnan täydelliseen pystyttämiseen asti maan päälle vuonna 1914 j.K., joka on pakana-aikain vallan loppuraja. (Katso II osa 4 luku.) Tulevalla ahdistuksella ja kumouksella oli, niinkuin olemme nähneet vastaavaisuutensa Jerusalemin hävityksessä ja juutalaisen valtakuntajärjestyksen kumoamisessa, vuonna 70 j.K. — toinen rinnakkaisuus, joka on vastaavainen sekä aikaan, että olosuhteisiin nähden.
Olemme vielä huomanneet profetta Danielin ilmaisevan Herramme toisen tulemisen (12: 1), kumminkin sellaisella tavalla, että se on ollut peitetty siksi kunnes ne tapahtumat, joiden oli ennustettu käyvän näiden edellä, olivat tapahtuneet, ja siirtyneet historiaan, jolloin johduimme näkemään, että se, joka on kätketty Mikaelin nimen taakse, todellisuudessa onkin mitä nimi ilmaisee — Jumalan edustaja — "Suuri Ruhtinas". Niin, me tunnemme hänet: "Liiton Ruhtinaan", "Väkevän Jumalan" [hallitsijan], "Ijankaikkisen Isän" [elämänantajan] (Dan. 11: 22; Jes. 9: 6), joka tulee "nousemaan" voimalla ja vallalla suorittaakseen suuren kaiken ennalleenasettamisen, ja tarjoamaan ijankaikkisen elämän ihmissuvun kuolleille ja kuoleville miljoonille, jotka ovat lunastetut hänen omalla kalliilla verellään. Ja sen jälkeen kun olemme seuranneet nuo Dan. 12:ssa mainitut 1335 päivää niiden päättymiseen asti samana vuonna, saatamme nyt ymmärtää, miksi enkeli, joka tällä tavoin osotti vuosiluvun, puhui siitä niin riemuitsevin sanoin: — "Autuas on se, joka odottaa [joka on odottavassa tai valvovassa tilassa] ja saavuttaa tuhat ja kolmesataa ja viisi neljättä päivää!" — v. 1874 j.K. [Vuosi alkaa juutalaisten laskun mukaan lokakuussa, niinmuodoin alkoi v. 1875 todellisuudessa lokakuussa 1874.] Ja on huomattava, että me laskiessamme tässä ilmaistuja vertauskuvallisia aikoja, käytimme sitä avainta, joka annetaan meille sen tavan kautta, jolla ensimäinen tuleminen ilmaistiin — nim. vertauskuvallista päivää esittämässä kirjaimellista vuotta. Sillä tavalla huomasimme Herramme toisen tulemisen ajan selvästi todistettuna olevan 1874 — lokakuussa samana vuonna, niinkuin osotetaan II osassa, 6 luvussa.
Mutta ei siinä kaikki. Saattaa kumminkin vielä huolellisellekin tutkijalle esiintyä järkeviin syihin perustuvia epäilyksiä hänen läsnäolostaan, mutta me toivomme näkevämme ne kaikki poistettuina. Esimerkiksi, syyllä voi kysyä: Mistä johtuu, että tarkka Raamatun ajanlasku osottaa seitsemännen vuosituhannen, tai Millenniumin, alkaneen lokakuussa 1872, kun taas riemuvuodet osottavat, että vuosi 1874 on Herramme toisen tulemisen vuosiluku ja ennalleenasettamisaikojen alkamisvuosi?
Tämä näennäinen ristiriita toisen tulemisen vuosiluvun ja seitsemännen vuosituhannen alkamisen välillä näyttää ensi silmäyksellä osottavan, että kaikki ei ole joka suhteessa paikoillaan aikalaskelmissa, ja se johti uudistettuihin huolellisiin laskelmiin, mutta aina samoilla tuloksilla. Tarkempi miettiminen osottaa kumminkin Jumalan olevan tarkan ajanmittaajan, ja ettei tämäkään kohta tee mitään poikkeusta hänen matemaatillisesta täsmällisyydestänsä. Muistakaamme, että ajanlasku alkoi Aadamin luomisesta, ja että Aadam ja Eeva elivät jonkun aikaa ennen synnin tuloa. Meillä ei ole täsmällistä tietoa tämän ajan pituudesta, mutta kaksi vuotta lienee todennäköinen otaksuma. Ennen Eevan luomista antoi Jumala Aadamin elää siksi kauvan että hän huomasi kaipaavansa toveria (1 Moos. 2: 20); hän oli oppinut tuntemaan kaikki eläimet ja antanut niille nimet; hän oli tutustunut erilaisiin puulajeihin ja kasveihin Eedenissä. Sitten seurasi Eevan luominen; ja joku aika on täytynyt kulua heidän nauttiessaan suloisesta ympäristöstään ennen synnin tuhoavan hallan tuloa.
Jos me johdamme muistiimme kaikki nämä asianhaarat, saatamme tuskin ajatella vähempää aikaa kuin kaksi vuotta kuluneen tässä synnittömässä tilassa; ja väliaika noiden kuuden tuhannen vuoden lopun ja ennalleenasettamisaikojen välillä vie siihen johtopäätökseen, että aikaa, joka kului Aadamin luomisesta, synnin alkamiseen, ja jona Aadam edusti Jumalan maan päällä olevaa valtakuntaa, ei lasketa kuuluvaksi noihin kuuteen pahan päivään. Ne kuusi tuhatta vuotta, joina Jumala on sallinut pahan hallita maailmaa, ennen suuren seitsemännen tai sabatti tuhannen alkamista tai ennen ennalleenasettamisaikoja, lasketaan synnin tulosta maailmaan. Ja koska ennalleenasettamisajat alkoivat lokakuussa 1874, täytyy tämän vuosiluvun olla synnin vallan kuuden tuhannen vuoden viimeinen vuosi; ja erotus tämän vuosiluvun ja sen vuosiluvun välillä, jonka ajanlasku näyttää Aadamin luomisesta, osottaa siis synnittömyyden ajan Eedenissä, joka oikeastaan kuuluu vanhurskauden hallitukseen.
Mikä taasen ensi silmäyksellä saattaisi näyttää olevan ristiriitaista, — että nim. Herra olisi läsnä 1874 vuoden lopussa, ja että pakanain ajat eivät pääty ennenkuin 1914, — huomataan kumminkin olevan täydellisessä sopusoinnussa Jumalan suunnitelman kehitysten kanssa suuren päivän taistelua ja sotaa varten, ja aivan niinkuin Daniel ennusti (2: 44), selittäessään: "Mutta niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala valmistava valtakunnan, ja se on murentava ja lopettava kaikki nämä valtakunnat". Sentähden täytyykin olla aivan niinkuin olemme huomanneet asiain olevankin; Herramme on oltava läsnä, hänen tulee koetella seurakuntansa eläviä jäseniä, korottaa heidät ja kirkastaa heidät ja asettaa heidät ja itsensä siihen voimaan ja valtaan, jota on käytettävä tuhatvuotiskautena (Ilm. 5: 10; 20: 6) ja tulee hänen panna liikkeelle keinot ja välikappaleet, jotka (vaikka eivät itse siitä tiedä) tulevat suorittamaan hänen käskynsä ja siten osaltansa vaikuttamaan taistelussa Kaikkivaltiaan Jumalan suurena päivänä — sen kautta että heikentävät ja lopulta kumoavat kaikki nykyiset niin kutsutut "kristikansat". Silloinkin, kun Jumalan valtakunta jo musertaa tämän maailman valtakuntia, tulevat nämä olemaan aivan tietämättömiä kukistumisensa todellisesta syystä — kunnes "vihan päivän" loppuessa, heidän ymmärryksensä silmät avautuvat, ja he tulevat näkemään, että uusi talous on alkanut ja havaitsevat Immanuelin ottaneen suuren valtansa ja alkaneen ihanan ja vanhurskaan hallituksensa.
Aikaennustusten siten osottaessa 1874 ja yksimielisesti pitäen sitä Herramme toisen läsnäolon vuosilukuna, vakuuttaen siitä meille matemaatillisella tarkkuudella, huomaamme olevamme toisenlaistenkin todistusten valtaamina; sillä muutamat Herran, apostolien ja profeettain ennustamat omituiset merkit, joiden piti esiintyä hänen tulemisensa edellä, huomataan selvästi jo todellisuudessa täyttyneen. Me näemme, luvatun Eliaksen todella tulleen; että hänen opetuksensa on tullut hyljätyksi kuten on ennustettu; ja että sentähden täytyy tulla suuri hädän aika. Ennustettu synnin ihminen, Antikristus, on myös esiintynyt ja täyttänyt pitkän ja kauhistuttavan hallituksensa, ja täsmälleen "määrättynä aikana" (1799) otettiin häneltä hänen valtansa pois. Pyhäkön puhdistaminen täytettiin myöskin, niinkuin oli ennustettu, ja kylliksi pitkän aikaa ennen 1874 tehdäkseen "Herralle valmistetun kansan", — kansan joka hartaasti odotti hänen tuloansa — niin kuin samanlainen työ ennen hänen ensimäistäkin tulemistansa valmisti kansan ottamaan vastaan häntä silloin.
Me huomaamme, että vuosiluku 1874 pitää yhtä myöskin Danielin ennustuksen kanssa (12: 1), joka asettaa "Mikaelin" tulon "lopun aikaan" — s.o. johonkin 1799 ja 1914 välille — ja esittää tämän tapahtuman aiheuttavaksi suuren hädän ajan ja siis tapahtuvaksi ennen sitä. Kun seitsemänkymmentäviisi vuotta tästä "Valmistuksen päivästä" oli kulunut ja kehittänyt tarvittavat ehdot hänen suuren työnsä alkamiselle, silloin astui Mestari näyttämölle — äänettömästi, "ilman ulkonaisia menoja" — "samalla tavalla" kuin hän meni pois. Ja tämän "valmistuspäivän" jälellä olevat neljänkymmentä vuotta, joista kuusitoista jo kuuluvat menneisyyteen [tämä nim. kirjotettiin 1890. S. h.], tulevat lopullisesti täyttämään hänen valtakuntansa nostamisen eli pystyttämisen suureen voimaan ja kirkkauteen.
Siten juoksevat ennustusten kaikki säteet yhteen, suuntautuen tuohon "lopun aikaan", jonka polttopisteenä on Elonkorjuu — Herramme läsnäolon ja hänen kauan sitte luvatun valtakuntansa pystyttämisen aika. Ja kun me mietimme näiden tapahtumain suurta tärkeyttä, hämmästyttäviä armotalousmuutoksia, joita ne tuovat tullessaan, ja niitä tarkottavien profetallisten todistusten lukuisuutta ja luonnetta; ja kun me näemme, miten huolellisesti meille on ilmotettu hänen ilmestymisensä tapa, jottei olisi uskomme tiellä ainoatakaan loukkauskiveä, joka estäisi meitä tuntemasta hänen läsnäoloaan, iloitsevat sydämemme sanomattomalla riemulla. Täydelleen kymmenen kertaa suuremmat todistukset on meille annettu hänen toisesta tulemisestansa kuin mitä aikaisemmille opetuslapsille suotiin ensimäisessä tulemisessa, vaikka se silloinkin oli aivan kylliksi "totisille israelilaisille", jotka odottivat Israelin lohdutusta.
Melkein kaksituhatta vuotta ovat kärsivät, vainotut, uhrautuvat vihkiytyneet ikävöineet ja odottaneet Mestarin tuloa. Uskollinen Paavali, palava Pietari, rakastava Johannes, harras Stefanus, lempeä Maria ja hellä ja vierasvarainen Martta, pitkä jono sellaisia, jotka kuoleman ja kidutuksen uhalla, pelkäämättä tunnustivat totuuden, sellaisia, jotka kärsivät marttyyreina, sekä muutamia uskollisia isiä ja äitejä, veljiä ja sisaria Israelissa, jotka nöyrästi vaelsivat Jumalan kanssa vähemmän myrskyisinä aikoina, häpeämättä tai pelkäämättä tunnustaa Kristusta ja kantaa hänen pilkkaansa, tai olla niiden seurassa, jotka kärsivät pilkkaa hänen totuutensa tähden (Hebr. 10: 33) — kaikki nämä, taisteltuaan uskon jalon taistelun, panivat pois sota-asunsa odottaakseen luvattua palkintoaan Mestarin ilmestyessä. — 2 Tim. 4: 8.
Ja nyt on hän tullut! Herra on todella läsnä! Ja aika on käsissä hänen valtakuntansa pystyttämiselle ja hänen uskollisen morsiamensa korottamiselle ja kirkastamiselle. Hänen läsnäolonsa odottamisen päivät kuuluvat nyt menneisyyteen, ja kauan sitte ennustettu autuus, joka tulisi odottavien osaksi, on meidän. Uskon silmille on hän nyt ilmestynyt profetallisen lampun avulla (2 Piet. 1: 19); ja ennenkuin elonkorjuu on päättynyt tulevat usko ja uskon nykyiset ilot väistymään toiveittemme ihastuttavien riemujen täydellisen toteutumisen tieltä, jolloin ne, jotka katsotaan arvollisiksi, kaikki ovat tehdyt hänen kaltaisikseen ja tulevat näkemään hänet, sellaisena kuin hän on, kasvoista kasvoihin.
Niinkuin vertauksessa, joka valaisee Herran takaisintuloa (Matt. 25: 14—30), osotetaan, kutsuu hän silloin ensimäiseksi työkseen palvelijansa ja tekee tiliä heidän kanssaan. Tilinteosta niiden palvelijain kanssa, jotka ovat uskollisesti käyttäneet talenttinsa, etsien hänen tahtonsa tuntemista ja sen tekemistä, osottaa vertaus, että jokainen, niin pian kuin hän on tutkittu, koeteltu, saa "mennä Herransa iloon", ennenkuin hän (Herra) ottaa vastaan luvatun hallituksen. Nyt me näemme tämän vertauksen toteutuvan, ja myöskin ennenkuin osallisuutemme hallituksessa alkaa. Ennenkuin viholliset ovat voitetutkaan, sallitaan jokaisen uskollisen selvästi nähdä tuleva valtakunta, sen ihanuus ja nousevan tuhatvuotispäivän suuri työ; ja tämä näky suuresta ennalleenasettamisesta, joka pian kohtaa koko ihmiskuntaa Kristuksen ja hänen kirkastetun seurakuntansa kautta, on juuri Herran ilo, johon heidän sallitaan ottaa osaa.
Koska me siten seisomme, ikäänkuin Pisgan kukkuloilla, ja katselemme suurenmoista näköalaa, joka on aivan edessämme, iloitsevat sydämemme Jumalan suuresta suunnitelmasta sanomattomalla riemulla; ja vaikkakin huomaamme, että seurakunta vielä on alennuksensa korvessa, ja ettei hänen todellinen voittohetkensä vielä ole täydelleen tullut, saatamme kumminkin, kun näemme sen nopean lähestymisen merkit, ja uskon kautta erotamme jo Yljänkin läsnäolon, nostaa päämme ja riemuita, tietäen lunastuksemme lähestyvän. Oi, minkä siunauksen täydellisyyden, ilon ja kiitollisuuden aiheen tämä totuus sisältääkään. Todella, Herra on pannut suuhumme uuden laulun. Sen suuren laulun, jonka ensi säveleet enkelikuoro viritti, Jeesuslapsen syntyessä: — "Katso, minä tuon teille HYVIÄ SANOMIA SUURESTA ILOSTA, joka on tuleva KAIKILLE KANSOILLE". Jumalalle olkoon kiitos! Sen sopusuhtaiset soinnut täyttävät kohdakkoin taivaan ja maan ijankaikkisella säveleellä, sikäli kuin siunattu pelastus — ennalleenasettamistyö, jonka hän tulee suorittamaan, edistyy ihanaa täydellisyyttään kohti.
* * * * *
MÄ LÖYSIN YSTÄVÄN.
Mä löysin armaan ystävän!
En hänest' ennen tiennyt
Nyt rakkautensa täytti mun.
On näin hän luokseen vienyt.
Hän syömmein sitoo siteillään,
Jok' ei nyt laukee koskaan.
Mä Herran oon, hän myös on mun,
Niin nyt ja kautta aikain.
Mä löysin armaan ystävän!
Hän kärsi, kuoli eestäin.
Ja kaikki antoi armossaan,
Siks' on hän yksin elämäin.
Oon tyystin tyhjä itsessäin,
Kun kaikki hälle annoin;
Mun syömmein, voiman, sielun myös,
Ne kaikki hälle kannoin.
Mä löysin armaan ystävän!
Niin hellän, puhtaan, oivan.
Hän neuvoo, johtaa kulkuain
Ja antaa parhaan hoivan.
Nyt rakkaudestaan voiko mun
Pois mahti mailman riistää?
Ei, elo eikä kuolokaan
Voi helmastansa ryöstää.