Raamatun tutkisteluja 4: Harmagedonin taistelu

by C. T. Russell

KAHDEKSAS LUKU.

Leikkuumiesten huuto.

Yhteiskunnan vanhoilliset ainekset. — Talonpojat, maanviljelijät. — Uudet olosuhteet kristikunnassa. — Maan jakamisen kiihotus. — Sen syyt. — Kulta- ja hopearahakanta tekijänä. — Raamatun ennustus käy täytäntöön. — Näiden asiain yhteys suuren päivän taistelun kanssa.

"Ei heidän hopeansa eikä kultansakaan voi heitä pelastaa
Herran vihan päivänä." — Sef. 1: 18.

Se, joka huolellisesti on tutkinut maailman historiaa, voi vielä epäillä, vaikkakin hän on seurannut eritystämme ja vahvistanut siinä esitettyjen tosiasiain oikeaperäisyyden sekä siitä vedetyt johtopäätökset, lopullista päättymistä. Hän sanonee itselleen: "Tekijä unohtaa, että koko sivistyneessä ja puoleksi sivistyneessä maailmassa on lukuisa ja varsin etevä yhteiskuntaluokka, joka aina on muodostanut yhteiskunnan selkänojan — maanviljelijät". Mutta niin ei ole; emme ole unohtaneet sitä, emmekä jätä huomioonottamatta tämän säädyn merkitystä. Menneisyyden historia osottaa, että Europassa usein olisi ollut vallankumouksia, jos ei tätä vanhoillista yhteiskunta-ainesta olisi ollut. Ranskan väkivaltaiset mullistukset olivat pääasiassa suurempien kaupunkien työtätekevien luokkien työtä, ja vanhoilliset talonpojat saattoivat taas rauhan voimaan. Syyt tähän eivät ole vaikeita löytää. Ensiksikin on talonpojan elämä vähemmän kiihottava ja he joutuvat vähemmän tekemisiin muiden yhteiskuntaluokkien kanssa. Toiseksi on hänen mielensä vähemmän suuntautunut rikkauden etuihin, ja rikkauden ja loiston kaipuu eivät vielä oikein ole heränneet hänessä.

Edelleen on hän enemmän tai vähemmän sidottu maahan ja riippuu yksistään siitä sekä toivoo, että luonto palkitsee hänen vaivansa. Sen lisäksi on hänen kasvatuksensa ja niin ollen hänen mielensä valvovaisuus ja elokkaisuus tähän saakka olleet hyvin vähäiset. Tämän kaiken seurauksena on sivistyneen maailman talonpoikaisluokkaa aina pidetty tyytyväisyyden mallina.

Mutta viimeiset kolmekymmentä vuotta ovat tuoneet mukanaan ihmeellisen muutoksen talonpoikain oloihin — monessa suhteessa heidän edukseen. Englannin, Kanadan ja Yhdysvaltain maaväestö on aina ollut korkeammalla sivistysasteella kuin muun maailman; vaikkei heillä olekaan koulusivistystä, ovat he olleet älykkäitä ja valvovia. Yhdysvalloissa saattoi sisäinen sota heidät kosketukseen eri yhteiskuntaluokkien ja maahan-muuttaneiden kanssa, ja tästä johtui joku määrä tietoa asioista ja olosuhteista. Tämä kehitti heidän ajatusvoimaansa enemmän kuin menneiden vuosisatojen yksitoikkoisuus ja opetti heitä pitämään arvossa kaupunkiasukasten elämää ja ajatustapaa. Nyt eivät enää vanhat, tavalliset koulut olleet kyllin hyvää, vaan maan nuoriso tunkeili korkeampiin kouluihin ja seminaareihin, ja heidän nopeasta kehittymisestään johtui myöskin kirjallisuuden, erittäinkin sanomalehtien, kukoistus, ja tämä on ollut suurena apuna Yhdysvaltain asukkaiden valistamisessa. Sen seurauksena sovitettiin pian monta kaupunkiasukasten liikeperiaatetta j.n.e. maanviljelyksen alalle, sitäpaitsi tulivat maanviljelyskoneet, jotka vapauttivat talonpojat paljosta työstä ja suuressa määrin kartuttivat hänen maansa voittoa. Kaikesta tästä aiheutui hyvinvointia, mutta se herätti myöskin maanviljelijässä rikkauden-, loiston- ja mukavuudenhalun ja samalla kertaa jonkinlaisen tyytymättömyyden olosuhteisiin, vaikka nämä ovatkin paremmat kuin ne, joissa muiden maiden talonpojat elävät.

Samalla tavalla vaikutti ranskalais-saksalainen sota noiden kahden valtion kansoihin, vaikkakin paljon vähemmässä määrässä ja epäsuoremmalla tavalla. Sodan jälkeen jatkuva jännitys on pakottanut nämä kaksi valtaa ja heidän kanssaan Itävallan, Italian ja Venäjän laajoihin sotavarustuksiin. Seurauksena tästä on saatettu voimaan yleinen asevelvollisuus, ja jokainen nuori mies saa sen kautta sotilaskasvatuksen ja tulee kosketukseen eri ainesten kanssa. Sitäpaitsi on kasarmeissa määrätyt tunnit olleet omistetut kirjaopinnoille, ja kaikki tämä on lisännyt yleistä sivistystä. Vaikka seisovain armeijain perustaminen alussa näytti olevan rikos kansaa vastaan, vahingoksi sen menestymiselle, sentähden että jokainen nuori mies sen kautta temmattiin pois yhteiskunnallisesta toiminnasta yhdestä kolmen vuoden ajaksi, niin on se kumminkin osottautunut valistuksen lähteeksi, jonka vaikutuksen kautta kansat ovat heränneet suurempaan toimintaan ja kunnianhaluun kuin koskaan ennen. Ja kuta enemmän valistus on noussut ja kansa on tullut kosketukseen kaupunkielämän ja rikkauden mukavuuksien ja etujen kanssa, sitä enemmän on myöskin tyytymättömyys levinnyt — tunne siitä, että toisilla oli paremmin, ja että täytyy koittaa parantaa asemaansa, jota tehtäessä ei aina olla oltu niin omantunnontarkkoja keinojen valinnassa.

Niinikään on uskonnollinen tietämättömyys ja taikausko suureksi osaksi kadonnut, vaikka roomalaiskreikkalaisen kirkon vaikutus vielä on hyviin suuri. Kokonaisuuteen nähden on kumminkin tapahtunut huomattava muutos uskonnollisella alalla kaikkien luokkien keskuudessa. Protestanteilla on tosin vielä voimassa jumalisuuden ulkonainen muoto, mutta joukot ovat kadottaneet kaiken arvonantonsa. N.k. korkea kritikki ja kehitysoppi ovat myöskin hälventäneet Jumalan sanan kunnioitusta.

Nämä vaikutukset ovat jo vuosikausia olleet voimassa kristikunnan vanhoillisten kantajoukkojen keskuudessa ja ovat saaneet aikaan muutoksen sen ajatuksissa ja pyrkimyksissä, ja nyt on vielä voimakas vaikutus toiminnassa, vaikutus, joka vähentää tämän luokan hyvinvointia. Vuodesta 1885 ovat nimittäin maanviljelystuotteiden hinnat alituisesti laskeneet, ja talonpojat ovat koettaneet, käyttämällä maanviljelyskoneita ja lisäämällä tuotantoa, saada korvauksen kärsimästään tappiosta. Mutta tämä on onnistunut ainoastaan osittain, ja toivo hintojen nousemisesta ei myöskään ole pitänyt paikkaansa.

Europan maanmiehet ovat tässä kärsineet enemmän kuin Amerikan, koska heillä tavallisesti on ollut ainoastaan pieniä maataloja, koska he usein ovat olleet velkaantuneita ja heillä siten on ollut vaikeata hankkia koneita, jonka tähden he ovat saaneet kärsiä vahinkoa hintain alenemisesta.

Valtiomiehet, filosofit, tiedemiehet ovat liian pikaisesti tehneet sen johtopäätöksen, että nämä hintain laskemiset ovat johtuneet liikatuotannosta. Mutta muut ovat tutkineet asiaa paremmin ja huomanneet, että niin ei ole; sillä maailman vilja-aitoissa ei ole runsaita varastoja tulevan vuoden tarpeita varten. Päinvastoin jää nyt ainoastaan mitättömiä varastoja jälelle toisesta vuodesta toiseen. Maailma ei todellisuudessa tuota vehnää enemmän kuin se tarvitsee. Erään tilaston mukaan, jonka Mr. H. Lindblom, Chicagon kauppayhdistyksen jäsen, vuonna 1895 esitti eräässä kirjotuksessa Yhdysvaltain maanviljelys-osastolle, oli etevimpien vehnäätuottavien maiden sadot vuonna 1883 ja vuonna 1893 seuraavat:

1883 1993
Englanti……….. 76 milj. bush. 53 milj bush.
Ranska…………. 286 277
Venäjä…………. 273 252
Yhdysvallat…….. 421 396
Saksa………….. 94 116
Italia…………. 128 119
Intia………….. 287 266
Yhteensä 1,565 1,479

Edellisestä käy selville, että nämä maat tuottivat vuonna 1893 86 miljonaa bushelia vähemmän kuin 10 vuotta aikaisemmin, kun taas tuotanto Argentiinassa lisääntyi ainoastaan 60 miljonalla.

Mikä nyt lieneekään syynä tähän vehnän hinnan laskuun — se on käsittänyt viimeisinä vuosina myöskin kaikki muut viljalajit — niin on kumminkin tosiasia, että se kovasti rasittaa sekä Europan että Amerikan maanviljelijäin elämää. Monien amerikkalaisten maanviljelijäin, joilla on kiinnitysvelka tai vähittäisostovelkaa koneista, on hyvin vaikea selviytyä hyvinäkin vuosina. He syyttävät lainanantajia ja myöskin, vaikka usein syyttä, korkeita viljankuljetuksesta johtuvia rahteja, ja Europan maamiehet vetoavat hallituksiinsa suojelustullien aikaansaamiseksi viljan maahan tuomista vastaan muista maista, saadakseen kyllin maksua menojensa peittämiseksi ja kohtuullisen korvauksen työstään.

Nämä asianhaarat suuntaavat meidän huomiomme apostoli Jaakobin ennustukseen Evankelikauden viimeisistä päivistä. Puhuttuaan rikkauksien kasaantumisesta ja siitä hädästä, joka johtuu siitä, osottaa hän meille, että tämän hädän välittömänä syynä on levottomuus tähän saakka vanhoillisen yhteiskunnan osan, nimittäin maamiesten, keskuudessa. Hän näyttää esittäneen asian, aivan niinkuin jokainen tarkkaava huomiontekijä voi sen nyt nähdä, ja selittäen lisää hän, että tämä on tulos petoksesta. Hän sanoo: "Katso, työmiesten palkka, jonka (te rikkaat) olette heiltä, vainioittenne niittäjiltä, pidättäneet, huutaa, ja leikkuumiesten valittelut ovat tunkeneet Herran Sebaotin korviin". — Jaak. 5: 5—9.

Missä on petos? Todellisuudessa ei voida väittää, että työnantajat meidän aikanamme voivat ylimalkaan pettää työntekijöiltä heidän palkkansa, sillä laki suojelee nyt paremmin kuin koskaan ennen palkkaanauttivaa työntekijää tappiolta. Jos ei hän saa palkkaansa, voi hän ottaa haltuunsa ja myydä isäntänsä omaisuuden, ja useimmissa tapauksissa on hänellä etuoikeus saamamiesten kesken. Ennustuksen täytyy sentähden tarkottaa maamiehiä ylimalkaan, jotka hankkivat ihmiskunnalle ravintoa. Meidän täytyy sentähden odottaa löytävämme yleinen lainsäädäntä, joka koskee samalla tavalla "leikkuumiehiä" kaikkialla maailmassa ja meidän tulee odottaa, että sellainen yleinen laki perustuu temppuihin ja petokseen, joita rikkaat ovat käyttäneet vakuuttaakseen lainsäädäntätietä itselleen etuja. Jos huomaamme sellaisen, voimme olla vakuutettuja siitä, että se vastaa ennustusta. Uskomme ja koetamme osottaa, että tämä ennustus täyttyi hopean arvon laskemisen kautta. Mutta älköön kukaan uskoko, että väitämme tai odotamme, että hopea asetetaan entiseen arvoonsa maailman arvokkaimpana maksuvälineenä — vielä vähemmän, että me esittäisimme sen yleismaailmalliseksi keinoksi tulevaa hätää vastaan. Päinvastoin, Jaakobin ennustus vakuuttaa meille, ettei hopeaa aseteta entiseen valta-asemaansa maksuvälineenä. Tahdomme ainoastaan osottaa ennustuksen täyttymisen ja auttaa niitä, jotka toivovat sitä, käyttämään hyödykseen sitä valoa, jonka se heittää maailman nykyisen ja tulevaisen hädän yli.

Hopean laskemisen arvo on hyödyksi muutamille "kristikunnan" luokille ja vahingoksi toisille. Se on vahingoksi niille, jotka viljelevät vehnää, riisiä ja puuvillaa, koska heidän myydessään tuotteita, täytyy kilpailla niiden maiden kanssa, jotka myyvät hopeakannan jälkeen, ja niinmuodoin myyvät he käytännöllisesti kaiken arvossa alentuneen hopean mukaan, kun taas heidän täytyy maksaa maa, työvälineet, vaatteet, työ ja korot kultakannan mukaan. Jokaisesta summasta, jonka he ottavat vastaan hopeassa ja maksavat kullassa, kadottavat he puolet. Vuonna 1873, ennen kuin kristikunnan kansat alensivat hopean arvon, oli hopeadollari 2 centtiä enemmän kuin kultadollari, mutta tämän lainsäädännän eli rahalaitoksen järjestämisen kautta vaaditaan nyt kaksi hopeadollaria vastamaan yhtä kultadollaria (todellisessa arvossa; siinä maassa, missä hopeadollari tai hopearaha on leimattu, vastaa se setelien tavoin nimellistä arvoa). Sanottakoon, että hopean arvo on vähentynyt puolella, tai että kullan arvo on kahdenkertaistunut — asia on sama. Bushel vehnää maksoi niinmuodoin:

1872 hopeassa 1.51 dollaria, kullassa 1,54 dollaria 1878 " 1.34 " " 1,19 " 1894 " 1,24 " " 0,61 "

Vehnän hinnat ovat siis laskeneet hyvin vähän niissä maissa, joissa vielä on hopeakanta; kova hinnan laskeminen on tapahtunut niissä maissa, joissa on kultakanta — kristikunnassa. Englanti, maailman suurin vehnän maahantuoja, ostaa nyt Intiassa samalla kultamäärällä kaksi kertaa niin paljon vehnää, kuin ennen hopean arvon alentumista. Riisin ja puuvillan viljelijät Yhdysvalloissa kärsivät samasta syystä, sillä riisiä ja puuvillaa viljellään maissa, joissa hopeakanta vallitsee, ja voidaan ostaa niissä maissa, jotka ovat ottaneet käytäntöön kultakannan, puolella entisestä hinnasta.

Ja niitä, jotka viljelevät muita maantuotteita, kohtaa epäsuorasti sama vaikeus; sillä kun vehnän, puuvillan ja riisin viljelijät ovat huomanneet, etteivät he edes kasvaneen tuotannon kautta voi hankkia itselleen samaa ansioa kuin ennen, ryhtyvät he viljelemään muita tuotteita, jotka eivät vielä ole niin laskeneet hinnassa, ja aiheuttavat niinmuodoin liikatuotannon kautta hinnan laskun näilläkin aloilla. Seurauksena tästä täytyy lopullisesti kaikkien luokkien jossain määrin kärsiä kaiken tämän painoa.

Mutta mitkä luokat hyötyvät hopeakannan poistamisesta? Useammatkin; ensinnäkin pankkiirit ja rahan lainaajat, koska koko heidän omaisuutensa ja korkotulonsa ovat kasvaneet arvossa kahdenkertaisesti, senkautta että nyt voi saada kaksikertaa niin paljon kuin ennen samalla rahasummalla. Sitäpaitsi hyötyvät siitä kaikki vakinaispalkkaiset virkamiehet, konttoristit ja työntekijät. Saakootpa 10 dollaria viikossa, päivässä tai tunnissa, voivat he ostaa kaksi kertaa niin paljon puuvillaa, villaa, vehnää j.n.e. kuin ennen ja niinollen melkein kahdenkertaisesti näistä tuotteista valmistettua tavaraa.

Kun maamiehet Yhdysvalloissa ottivat puheeksi hopeakysymyksen, nähdessään ensin syyt vaikeuksiin, näytti yhteen aikaan siltä, että hopean kannattajat voittaisivat parlamenttivaaleissa vuonna 1896. Mutta kun jokainen katsoi omia etujaan, alkoivat varakkaat, virkamiehet, konttoristit ja työntekijät huomata, että kultakanta olisi heidän hyödykseen. Farmarit epäilivät omaa arvostelukykyään ja antoivat pankkimiesten johtaa itseään vastoin omia etujaan, ja hopea kärsi niinmuodoin tappion siinä valtakunnassa, jolle se oli kaikkein tärkeimmästä arvosta — ainoassa valtakunnassa, joka erinomaisen vientinsä ja tuontinsa kautta olisi voinut painaa vaakalaudan hopean takaisinasettamisen eduksi sen muinaiseen raha-armoon.

Nyt on asia kumminkin toivoton. Hopea ei koskaan saa sitä asemaa, jonka se kadotti vuonna 1873; sillä kun itsekkäisyys on voimassaoleva mittapuu ja kun maamiehet, vaikka ovatkin lukuisin luokka, eivät kumminkaan muodosta enemmistöä, ei heidän vaikutuksensa vastaa niiden vaikutusta, jotka itsekkäiden etujensa tähden tahtovat säilyttää kultakannan. Maamiesraukat! Leikkuumiesraukat! Jos tuleekin joku kevennys, niinkuin esim. sinä vuonna, kun rutto ja nälänhätä vallitsi Intiassa, seuraa tätä pientä loma-aikaa nopeasti vielä voimakkaampi painostus ja yhä kovempi kristikunnan leikkuumiesten huuto. Siten katoaa kärsivällisyys tähän saakka niin kärsivälliseltä ja vanhoilliselta luokalta, mikä on vielä valmistus suurta koston päivän hätää varten.

Mutta kuinka voi tämä hopean arvon alentuminen tapahtua? Kutka olivat kiintyneitä siihen, että sellainen käännekohta tulisi maailmaan? Vastaamme: rahamiehet. Heidän toimenansa on työskennellä rahoilla, niinkuin talonpoika maallansa — hankkiakseen itselleen ja suojelusliitoilleen mahdollisimman suuren voiton. Englantilaiset rahamiehet hallitsevat maailmaa; he ovat ajaneet asiaa pisimmälle ja ovat tutkistelleet sitä perinpohjin.

"Kaikki on sallittua sodassa", sanotaan sananlaskussa, ja Englannin raha- ja valtiomiehet, jotka näyttävät olevan viisikymmentä vuotta edellä muusta maailmasta tässä suhteessa, näyttävät ajattelevan, että kauppasota on ajanmukaisempaa ja paljon tuottavampaa voittavalle puolueelle kuin muinaisaikojen orjakauppa ja ryöstöretket. Noin sata vuotta sitten näkivät nämä teräväjärkiset rahamiehet, että kun heidän kansansa ei etupäässä harjottanut maanviljelystä, niin olisi heille eduksi, jos voisivat painaa alas maanviljelystuotteiden hinnat, joita heidän täytyi ostaa toisilta kansoilta, ja että he, muun maailman ollessa hopearahakannalla, voisivat ansaita tekemällä kauppoja kultarahakannan perustuksella. Niinollen tuli Englannissa jo vuonna 1816 kultarahakanta voimaan. Laskettu vaikutus jäi kumminkin tulematta niinkauvan kuin maailma piti hopearahakannan. Esimerkkinä tästä voidaan mainita, että vuonna 1872 hopeadollari oli 2 centtiä arvokkaampi kuin kultadollari. He etsivät silloin Yhdysvaltain ja Europan myötävaikutusta saadakseen näiden avulla kullan arvon nousemaan ja hopean samassa määrässä laskemaan. Nyt saisivat pakanat maksaa koko lystin. Maksuksi raakatavaroista saisivat he hopeata, kun taas heidät pakotettaisiin maksamaan tavaroista, joita he tahtoivat tuoda maahansa kristityistä maista kultakannan mukaan, s.o. noin kahdenkertaisesti. Suuremman ulkomaakauppansa perusteella toivoi Englanti voivansa vakuuttautua suurimmasta osasta sitä voittoa, joka saataisiin tämän petoksen kautta.

Emme jätä huomioonottamatta, että tuotannon ja kysynnän laki koskee myöskin vehnää, mutta niinkuin olemme osottaneet, ei ole koskaan ollut vehnän liikatuotantoa, niin, vehnävarasto ei ole edes suurentunut samassa suhteessa kuin väestö on lisääntynyt. Siitä huolimatta ovat vehnän hinnat viimeisinä kahtenakymmenenä vuotena jostain syystä alituisesti laskeneet, kun taas toisten tuotteiden hinnat ovat pysyneet jotakuinkin paikoillaan. Sen osottaa seuraava taulukko New Yorkin keskihinnoista:

1878 1894

Ruis bushelilta……….. 65 centtiä 68 centtiä
Kaura………………… 33 " 37 "
Ohra…………………. 52 " 51 "
Kentyckyn tupakka naulalta 7 " 9,5 "
Häränliha naulalta……… 5,25 " 5,50 "
Sianliha naulalta………. 4,25 " 5,50 "
Heinät tonni…………… 725 850

Vertaa näiden kanssa kolmea vehnän, puuvillan ja hopean noterausta, joiden hinnat ovat laskeneet hopean hinnan alenemisen tähden:

1878 1894

Puuvilla naulalta………. 11 centtiä 7 centtiä
Vehnä bushelilta……….. 120 " 61 "
Hopea unssilta…………. 115 " 63,50 "

Mutta joku kysynee, eikö hopean arvon laskeminen ole myöskin johtunut liikatuotannosta kullan arvon nousemisen sijasta?

Vastaamme, ei. Näiden molempien metallien tuotanto on kyllä ollut suuri, mutta se ei ole kumminkaan kasvanut samassa suhteessa kuin liike-elämä ja asutus ovat kasvaneet. Koko maailman kulta ja hopea, jos se lyötäisiin rahaksi, ei voisi täyttää liiketarpeita eikä tekisi valtio-, pankki- ja kauppaobligatsioneja tarpeettomiksi.

Rahain lainaajalle on mieleen se, että rahan saanti lakimääräysten kautta rajotetaan mahdollisimman pienimpään, jotta liiketoiminta vaan voi jatkua, niin että rahalla olisi suuri kysyntä ja hän voisi lainata sen hyvää korkoa vastaan ja vaatia kahdenkertaisen varmuuden. Kaikki maailman rahaksi-lyöty ja rahaksi-lyömätön kulta arvioidaan vähemmäksi kuin 6 miljardiksi dollariksi (noin 30 miljardiksi mark.), kun yksistään Yhdysvaltain julkiset ja yksityiset velat arvioidaan enemmän kuin kolme kertaa suuremmiksi. Venäjä oli ennen vuotta 1873 koettanut vaihtaa paperirahansa hopeaan, mutta ei voinut hankkia kylliksi hopeaa, viedäkseen suunnitelman kokonaisuudessaan läpi. Tämä osottaa, että hopean arvon laskeminen on saatu aikaan lainsäädännön kautta ja ettei se johdu liikatuotannosta.

Mutta kuinka voivat kaikkien "kristikunnan" kansojen edustajat yhtyä tällaiseen hankkeeseen pakanoita ja omia maamiehiänsä vastaan? Vastaus on: Koska rahavalta saatti heidät harhaan, rahavalta — jota tahdomme kutsua "Shylockiksi" [Juutalainen "Venedigin kauppamiehessä">[ — niihin seurauksiin nähden, jotka johtuisivat sellaisesta lainsäädännästä. Ruhtinas Bismarckin ja monien Yhdysvaltain kongressijäsenten edustajain lausunnot vahvistavat tämän. Petoksen kautta lyötiin siten lainsäädännän ohut kiila maailman rahojen kahden puolen väliin, jolloin hopean arvo halvennettiin ja kullan arvo kahdenkertaistutettiin. Ja nyt, kun valtiomiehet näkevät tämän, seisovat he hämmästyneinä ja katsovat töllistellen kuilua. He näkevät myöskin, että jos hopea asetettaisiin muinaiselle paikalleen, vahingoittaisi se saamamiehiä, hankkimatta kumminkaan velallisille korvausta siitä tappiosta, jonka he jo ovat kärsineet. Sitä paitsi antaisi "Shylock", kahdenkertaistutettuaan omaisuutensa ja tulojensa arvon, mieluummin yhteiskunnan joutua vaikeisiin ratkaisukohtiin ja vallankumouksiin kuin että hän vapaaehtoisesti jättäisi rahojensa sydänveren, jonka hän pusertaa miljonista ihmisistä. Ja "Shylockilla" on valta viedä tahtonsa läpi. Hän hallitsee kaikkia lainanottajia, niinollen myöskin hallituksia, jotka kaikki ovat lainanottajia; hänellä on myöskin sanomalehdistö vallassaan, ja sen kautta kehottaa hän kansaa luottamaan "Shylockin" rehellisyyteen ja hyväntahtoisuuteen ja kieltää hankkimasta itselleen hänen vihaansa, koska hän on niin mahtava. Ja kaikki, jotka suoraan tai epäsuoraan hyötyvät hänen petoksestaan — ja näihin kuuluvat kaikki vaikutusvaltaiset piirit — huomaavat parhaaksi tukea häntä tai myöskin vaieta hiljaa.

Yhdysvaltain kongressissa ei kukaan aavistanut, kun se käsitteli lakiehdotusta vuonna 1873, että sen tarkotuksena oli halventaa hopean arvoa, ja presidentti Grand, joka allekirjotuksensa kautta antoi laille sen voiman, selitti neljä vuotta myöhemmin, ettei hän ollut ymmärtänyt asiaa. Eversti Ingersoll lausui oikeudella tästä laista, että se oli petos jokaista rehellistä velallista vastaan Yhdysvalloissa, että se syntyi ahneuden tarkotuksessa, ja että jokaisen kunniallisen ihmisen tuli sitä vastustaa. Vuonna 1880 lausui mr Blaime senaatissa, että siirtyminen kultakannalle saattaisi tuhansia tappiolle ja miljonia ahdinkoon. Sittemmin merkitsi senaattori Vance-vainaja hopean arvon alentamisen suurimmaksi rikkomukseksi, minkä maailma koskaan on nähnyt, ja jonka rahamiehet ja heidän liittolaisensa ovat tehneet tahallansa, lisätäkseen oman rikkautensa arvoa ja vähentääkseen muiden omaisuuden arvoa.

Koko kristityssä maassa valittavat maamiehet sitä tappiota, jonka kultarahakannan voimaansaattaminen on tuottanut heille. Kansainvälinen maanviljelyskongressi, joka vuonna 1896 pidettiin Budapestissa, selitti myötätuntoisuussähkösanomassa silloiselle presidenttikokelas Bryanille:

"Toivomme teille menestystä taistelussa saamamiesluokkaa vastaan, joka viimeisenä kahtenakymmenenä kolmena vuotena on luonut Europassa ja Amerikassa rahalainsääädännän, joka saattaa maanviljelyksen turmioon. Uskomme, että jollei hopeaa aseteta raha-arvoon, jatkaa kultakurssi koko Aasiassa ja Etelä-Amerikassa (Amerikan ja Europan) maamiesten ryöstämistä, vieden heiltä heidän vaivansa koko palkan, mutta uskomme, että teidän vaalinne voi kääntää pois Europasta uhkaavat maanviljelys- ja yhteiskuntavaikeudet."

Ruhtinas Bismarck selitti samana vuonna: "Olen liian vanha käydäkseni koulua käypään rahaan nähden, mutta huomaan, että vaikka vuonna 1873 menettelin sen mukaan kuin silloin pidin parhaana (rahalainsäädäntään nähden), oli kumminkin menettelyni kun katselen seurauksia, liian kiirehditty."

"Talonpojat ovat juuri se luokka, jota ei meillä ole vara työntää luotamme. Jos heille on näytetty toteen — ja niin väittävät he asianlaidan olevan — että painostus, joka on kohdannut maanviljelystä, riippuu näistä rahavaihetuksista, niin täytyy hallituksemme punnita asemansa."

Nykyinen voimakas hopean ja kaikkien niiden tavarain painostus, joita myydään hopean perustuksella, tuli hyvin asteettain — kahdesta syystä. Ensiksikin vaadittiin aikaa ja taitavia temppuja hopean poistamiseksi, koska sitä vielä kysyi enempi kuin puoli maailmaa. Toiseksi koittivat hopeakaivosten omistajat ja heidän osakaskumppaninsa sekä kaukonäköiset valtiomiehet kääntää pois tulevan pahan. Amerikassa onnistui heidän ponnistelunsa siinä määrin, että kongressi hyväksyi vuonna 1878 ja 1890 hopeaystävällisen lain, mutta tätä lakia ei voitu sovelluttaa. Hopean täytyi olla joko lain määräämä arvomittari kullan tavoin tai myöskin kauppatavarana, niinkuin timantit, vehnä j.n.e., ja niinollen niiden hinnanvaihtelujen alaisina, jotka johtuvat tuotannosta ja kysynnästä. Kun sentähden tämä laki peruutettiin, laski hopean arvo yhdellä kertaa puoleen kullan arvosta, ja siitä johtui uusia vaikeuksia, jotka olivat erittäin tuntuvia 1895.

Yhdistämme edellisen seuraaviin kohtiin:

1) Maailman leikkuumiehet "kristikunnan" maanviljelijät, ovat ahdingossa huolimatta siitä avusta, jonka koneet ovat tuottaneet heille, ja huutavat kovasti vapahdusta, jota odottavat lainsäädännältä.

2) Lainlaatijat näkevät vaikeuden ja mistä se on tullut, ja he selittävät, että se on syntynyt petoksen kautta rahamiesten puolelta.

3) Lainlaatijat näkevät kumminkin myöskin, etteivät he voi asettaa hopeaa raha-arvoonsa (1/16 kullasta) saamatta senkautta aikaan yleistä pakokauhua, niin, vallankumousta, ja sentähden pitävät he parhaana olla koettamatta parantaa sairautta parannuskeinolla, joka on vielä pahempi kuin itse sairaus.

4) Kaikilta puolilta myönnetään, ettei tämä petos ainoastaan vahingoita maanviljelijöitä ja tee heitä tyytymättömiksi, vaan että se myöskin herättää vihaa ja katkeruutta yhteiskunnan vanhoillisimmassa aineksessa.

5) Kaikki ajattelevat ihmiset ovat yksimielisiä siitä, että teollisuuden työntekijät ovat kypsiä vallankumousta varten, joka vastustamattomalla voimalla lakaisisi pois nykyiset yhteiskuntalaitokset, jos tähänsaakka vanhoilliset maanviljelijät yhtyisivät heihin.

6) Muutamat harvat vuodet lienevät riittäviä tuollaisen kapinan aikaansaamiseksi.

Jokaisen, joka vertaa näitä suhteita Jaakobin ennustuksen kanssa (5: 1—9), täytyy hämmästyä ennustuksen tarkkaa täyttymistä ja pitää tätä tarkkuutta todistuksena Jumalan nykyisten olosuhteiden ennakoltanäkemisestä, jotka suhteet muodostavat sen suuren hädän ajan valmistuksen, joka on raivaava tietä Immanuelille ja hänen ihanalle rauhanhallitukselleen maan päällä.