YHDEKSÄS LUKU.
Taistelu välttämätön. Maailman viisasten todistuksia.
Yleinen tieto uusi tekijä kaikissa laskelmissa. — Senaattori
Ingallsin, t:ri Lyman Abbottin, erään kuuluisan lakimiehen ja eversti
E. Ingersollin lausuntoja. — Wendell Phillipsin käsitys. —
Historioitsija Macaulayn ennustus. — Piispa Worthingtonin lausunto ja
W.J. Bryanin vastaus. — Erään sanomalehden lausunto. — Eräs
ranskalainen näkökanta.
"Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa maan piiriä (yhteiskuntaa), sillä taivasten (kirkollisten ja porvarillisten hallitusten) voimat järkkyvät." — Luukk. 21: 26.
Maailman viisaat miehet kaikkialla huomaavat, että suuri yhteiskunnallinen taistelu lähestyy, ja että se on välttämätön. He ovat etsineet, mutta eivät ole löytäneet todellista parannuskeinoa tätä pahaa vastaan; sentähden ovat he jättäneet toivon ja tulleet siihen lopputulokseen, että kehitysopin täytyy olla totta, nimittäin että "koko luonto on alistettu lain alle, jonka kautta voimakkaampi — ollen soveliaampi elämään — voittaa heikomman, joka hävitetään elämäänsopimattomana". He tukevat tällöin ajatustaan filosofien väitteellä siitä, että "mikä nyt on, on ollut ennenkin", että sivistyksemme on ainoastaan vanhan Kreikan ja Rooman sivistyksen toistumista, ja että se häviää samalla tavalla, mitä joukkoihin tulee, ja että rikkaus ja valta taas kokoontuvat harvoihin käsiin, kun taas joukot, niinkuin asianlaita oli Idän muinaisessa sivistyksessä, tuskin voivat elää.
He unohtavat siten sen asianhaaran, että tieto on nyt enemmän levinnyt kuin koskaan ennen, erittäinkin kristikunnassa. Mutta juuri tämä, jonka monet unohtavat, kiinnitetään niiden huomioon, jotka ovat olleet kyllin viisaita etsiäkseen tosiviisautta Jumalan sanasta, joka selittää: "Lopun aikana matkustavat monet edestakaisin ja tieto karttuu… ja silloin tulee ahdistuksen aika, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan." (Dan. 12: 1—4, engl. k.) He näkevät, että aikamme suuri matkustaminen ja tiedon yleinen leviäminen muodostavat tämän ennustuksen sattuvan täyttymisen, ja kun suuri hätä esitetään näiden asiain yhteydessä, eivät he voi siinä nähdä niiden historiallisten mullistusten toistumista, jotka ovat päättyneet joukkojen kukistamisella muutamien harvojen alle, vaan hämmästyttävän historian ylös- ja alaskääntämisen, jonka uudet olosuhteet saavat aikaan. Ja samassa yhteydessä esitetty lupaus siitä, että "siihen aikaan nousee Mikael (Kristus)", ottaa suuren valtansa ja alkaa ihanan hallituksensa, on sopusoinnussa toivon kanssa siitä, että tuleva hätä tekee lopun tämän "maailman ruhtinaan", Saatanan, alaisesta itsekkäisyyden hallituksesta ja saattaa voimaan Immanuelin siunatun valtakunnan. Mutta kuulkaamme nyt, mitä muutamilla tämän maailman viisaista on sanottavaa.
Senattori Ingalls sanoi eräässä tilaisuudessa Yhdysvaltain senatissa: "Emme voi enää kauvemmin peittää sitä totuutta, että olemme uhkaavan vallankumouksen partaalla. Ihmiset erottautuvat yhä enemmän ja enemmän kahteen toistensa kanssa vihamieliseen leiriin. Toisella puolella on pääoma, voimakkaasti varustettuna ja ylpeänä alituisista edistymisistä, pitäen vanhoillisesti kiinni vanhoista etuoikeuksistaan ja vaatien uusia; toisella puolen ovat maaseutujen ja kaupunkien työntekijät, nälkäisinä ja katkeroituneina, lujasti päättäneinä kukistaa sen järjestyksen, joka tekee rikkaat yhä rikkaammiksi ja köyhät yhä köyhemmiksi, joka antaa Vanderbiltille ja Gouldille rikkauksia, joita ei edes halukaan ole voinut uneksia, ja tuomitsee köyhät kurjuuteen, josta ei ole muuta vapahdusta kuin hauta; sillä heidän oikeudenvaatimuksiansa kohdellaan välinpitämättömästi ja halveksien, ja kun työntekijät käyvät ympäri ja etsivät työtä, kohdellaan heitä tunkeilevina kerjäläisinä."
Ingallsilla ei ole siis mitään toivoa. Hän ei tunne mitään keinoa itsekkäisyyden kauhealle sairaudelle.
* * * * *
Tunnettu Brooklyn saarnaaja t:ri Lyman Abbott on, "Literary Digestin" mukaan, esittänyt seuraavat syytökset nykyistä järjestelmää vastaan: "1) Se ei takaa pysyväistä eli alituista työtä kaikille työnhaluisille työntekijöille, 2) se ei anna kaikille, joilla on työtä, riittävää palkkaa, niin että he voivat elää ihmisarvoista elämää, 3) se ei anna työntekijälle, ei aikaa eikä tilaisuutta hankkia sivistystä ja parantaa asemaansa, 4) se tekee monessa suhteessa hyvän ja puhtaan perhe-elämän mahdottomaksi." T:ri Abbot on sitä mielipidettä, että järkiperäisen valtiotalouden täytyy olla sopusoinnussa Jeesuksen määräysten kanssa, ja että on turmiollista kuluttaa loppuun miehet, vaimot ja lapset halpojen tavarain hankkimiseksi. Esitämme edelleen: "Olen vakuutettu siitä, että yhteiskuntajärjestelmä, joka erottaa ihmiset kahteen luokkaan, päänomanomistajiin ja työntekijöihin, voi kestää ainoastaan ajan. Nykyinen levottomuus yhteiskunnassa on tulos sokeasta pyrkimyksestä kansanvaltaisuusrikkautta kohti, jossa työläiset eivät ainoastaan käytä työvälineitä, vaan myöskin omistavat ne. Oppi siitä, että työvoima on kauppatavaraa, on väärä. Työntekijällä ei ole mitään myytävää, kun hän tulee tehtaaseensa; mutta hän voi tuottaa jotakin työllään, ja ansio siten saadusta tavarasta jaettakoon työntekijäin, työnjohtajan ja työn välineiden omistajain välillä. Ja nyt on valtion taloudenhoitajien asia ratkaista, mikä on oikeudenmukainen arvonjako eri puolueiden kesken. Kaikilla on oikeus osaansa, mutta nykyisissä olosuhteissa näyttää työnantajain osa usein tulevan liian suureksi. Kumminkin on vaikeaa ratkaista, missä suhteessa näiden oikeuksien tulee olla toisiinsa."
T:ri Abbottilla näyttää olevan lämmin sydän joukkoja kohtaan ja hän näyttää selvästi käsittäneen heidän asemansa. Mutta hän tyytyy tekemään oikean taudinmääritelmän aikamme valtiollis-yhteiskunnallis-rahallisesta sairaudesta voimatta osottaa mitään parannuskeinoa. Hän osottaa tosin, että paha voitaisiin poistaa, jos työntekijät olisivat tuotantovälineiden omistajia; mutta hän ei sano, kuinka he pääsevät siihen asemaan. Mutta vaikkakin sellainen tuotantovälineiden siirto tapahtuisi, eivätkö silloin uudet omistajat tulisi heti pääomanomistajiksi, ja onko meillä silloin mitään kohtuullista syytä otaksua, että uudet omistajat olisivat vähemmän itsekkäitä ja jalomielisempiä kuin nykyiset? Onko meillä syytä otaksua, että luonnollinen sydän on muuttunut enemmän toisessa kuin toisessa? Kaikki kokemus vastaa ei. "Työvoima ei ole kauppatavaraa", sanoo Abbott. Mutta tämä väitös ei paranna sitä surullista tosiasiaa, että tämä on kumminkin asiaintila nykyisessä yhteiskunnassa. Nähdään sairaus ja nopean parantamisen välttämättömyys, mutta ei ole parannuskeinoa, joka voi parantaa "huokaavan luomakunnan". Sen huokaamisen ja ahdistuksen täytyy, niinkuin apostoli osottaa, jatkua ja lisääntyä, kunnes Jumalan lapset (Jumalan valtakunta) ilmestyvät. — Room. 8: 22, 19.
* * * * *
Eräässä puheessa oppiarvon saaneille lakimiehille sanoi eräs kuuluisa oikeusoppinut Yhdysvalloissa: "Vuosisatain unelmat ovat lopultakin toteutuneet. Ihmiset ovat voittaneet vapauden ja tulleet omiksi herroikseen. Mutta vaikka he ovat tehdyt samanarvoisiksi, niin ei kumminkaan ole tasa-arvoisuutta. Äänioikeus on yleinen, ja kumminkin on valtiollinen valta muutamien harvojen käsissä. Muutamilla on mittaamaton rikkaus, ja toiset pyytävät turhaan jokapäiväistä leipää. Tässä piilee kauhea vaara kaikille vapaille laitoksille. Tieto ja sivistys ovat köyhän kädessä vaarallisia aseita, kun hänen perheensä kärsii nälkää, sillä hänelle ei ole mikään pyhempää kuin vaimo ja lapset. Sentähden uhkaa yhteiskunnallinen vallankumous kaikkia sivistyneitä maita, erittäinkin Yhdysvaltoja. Ihmiset eivät enää ole tyytyväisiä yhtäläisiin oikeuksiin, vaan he vaativat täydellistä yhdenvertaisuutta kaikille. Köyhä ei ole vapaa, niinkauvan kuin rikkaalla on valta ottaa häneltä ansio pois. Ja meillä on kansalaisten enemmistö tässä sidotussa asemassa, ja osa heistä elää mitä kauheimmassa köyhyydessä. Nämä olosuhteet synnyttävät yhä enemmän ja enemmän epäilystä niitä periaatteita kohtaan, joilla yhteiskuntamme lepää, ja kasvattavat taipumusta muuttaa niitä. Tämän epäilyksen ja vallankumouksellisen taipumuksen vastustaminen on teidän tärkeimpänä työnänne. Mutta valtiolliset uudistukset eivät tuota tässä apua, sillä valtiollinen vapaus ei ole aineellisen edistymisen juuri, vaan hedelmä. Runoilijat ja haaveilijat ovat usein ylistäneet köyhyyttä, ja ahneus on usein esitetty kaiken pahan juureksi; mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että rahojen omistaminen, jotka ovat kunniallisesti hankitut ja käytetään viisaasti, on suurin valta maailmassa, kun taas köyhyys ja hätä tekevät ihmiset toivottomiksi ja huonontavat heitä."
Ei tämäkään selvä esitys sisällä mitään apuneuvoa pahaa vastaan. Sillä epäilyksen ja samalla jokaisen muutoksen vastustaminen nykyisessä yhteiskuntajärjestelmässä ei tuota apua.
Professori näyttää arvelevan: "Se, mikä on ollut, tulee olemaankin", sillä hän ei huomaa, että olemme aikakauden lopussa, että ainoastaan Herran voidellun valta voi saattaa järjestyksen kaikkeen tähän sekaannukseen, että Jumalan tahto on juuri nyt asettaa ihmiskunta ratkaisun ja olosuhteiden eteen, joita ei mikään inhimillinen viisaus tai taitavaisuus voi ratkaista tai muuttaa, jotta ihmiset äärimmäisessä hädässään ottaisivat vastaan Herran avun, jättäisivät omat tiensä ja antaisivat Jumalan opettaa itseään. Hän, jolle Valtakunta kuuluu, on nimittäin ottamassa suurta valtaansa tuottaakseen sekaannuksesta järjestyksen, kirkastaakseen seurakuntansa morsiamenaan sekä tehdäkseen sen kautta lopun velallisen, huokaavan luomakunnan onnettomuudesta ja siunatakseen maan kaikki kansat. Ainoastaan ne, joilla on tämä totinen valo, voivat nähdä tämän ihanan nykyisen ajan hämärien arvotusten ratkaisun, jonka edessä tämän maailman viisaat ovat neuvottomia.
* * * * *
Eversti Ingersoll oli, vaikkakin hän oli uskonnonvastustaja, hyvin tunnettu viisaana miehenä niihin asioihin nähden, jotka koskivat tätä maailmaa. Sanotaan, että hän oli lakimiehenä pidetty niin korkeassa arvossa, että hän on saanut aina 250 dollariin saakka puolen tunnin neuvottelusta. Aikoinaan julkaisi hän aikakauslehdessä "Kahdeskymmenes vuosisata" pitkän kirjotuksen, josta esitämme seuraavan otteen. Oikeassa valossaan puhuu se siitä osasta, jota koneet näyttelevät työntekijäin taistelussa jokapäiväisen leivän edestä, ja osottaa, että ne ottavat työntekijäjoukoilta heidän toimensa ja leipänsä. Hän osottaa myöskin, kuinka maailma, jolla ei ole mitään sanomista pääomanomistajan kokouksia vastaan, heti puhuu salaliitosta, vallankumouksesta ja petoksesta, kun työntekijät kokouksessaan pohtivat sitä asemaa, johon koneet ovat saattaneet heidät. Ja ajatellen niitä kärsimyksiä, joita köyhien sivistyneissä maissa täytyy kestää, ajatellen heidän onnettomuuttaan, tuskaansa, kyyneliään ja sortuneita toiveitaan, heidän nälkäänsä, alennustaan ja häpeätään, sanoo hän, että ihmissyönti on siedettävää sen tilan edellä, jonka uhriksi sivistyneiden maiden köyhät joutuvat. Sitten hän jatkaa:
"Hyväsydämisen ihmisen on mahdotonta olla tyytyväinen maailmaan sellaisena kuin se nyt on. Ei kukaan voi edes iloita siitä, mitä hän ansaitsee itselleen, kun hän tietää, että miljonat hänen kanssaihmisistään kärsivät hätää. Kun ajattelemme nälkäisiä, tuntuu meistä melkein kuin olisi sydämetöntä syödä. Kun kohtaa ryysyisiä, palelevia raukkoja, tuntee melkein häpeävänsä sitä, että on hyvin ja lämpimästi puettu; ihmisen sydän tuntuu olevan yhtä kylmä kuin heidän ruumiinsa."
"Eikö tule muutosta? Onko tuotannon ja kysynnän laki, keksintö, tiede, yksinoikeus, vapaa kilpailu, pääoma ja lainsäädäntä aina työntekijäin vihollisia? Ovatko työntekijät aina tietämättömiä ja kyllin tyhmiä tuhlatakseen työnansionsa arvottomiin asioihin? Ylläpitävätkö he miljonia sotilaita, jotka ovat valmiina tappamaan toisten työntekijäin poikia? Rakentavatko he aina palatseja ja asuvat itse hökkeleissä? Sallivatko he aina loiseläjien ja verenimijöiden elää heidän verestään? Pysyvätkö he niiden kerjäläisten orjina, joita he ylläpitävät? Eivätkö rehelliset ihmiset lakkaa ottamasta pois hattua päästään petoksen edessä, joka menestyy?"
Kaikkiin näihin kysymyksiin ei tuolla viisaalla miehellä ole mitään vastausta. Viittaamalla antaa hän kyllä asiassa työntekijöille tämän neuvon: "Älkää antako (keksintöjen, kilpailujen j.n.e.) painaa itseänne alas ja vahingoittaa teitä!" Mutta kuinka he voivat välttää tämän, siitä hänellä ei ole mitään sanottavaa, — jos ei hän arvellut, että vaikeudet voitaisiin voittaa, jos työntekijät tulisivat älykkäiksi ja kyllin voimakkaiksi hankkiakseen koneita. Mutta otaksu, että heillä olisi koneita ja tehtaita. Tulisiko kilpailu silloin vähemmän rasittavaksi, ja voitaisiinko silloin estää liikatuotantoa ja sitä seuraavaa työttömyyttä? Ei, päinvastoin. Kokemus on osottanut, että jos yritystä aijotaan pitää voimassa sen periaatteen mukaan, että kaikki saavat yhtäläisen palkan, tekee se joko pian kuperkeikan, koska vähemmän kelvollisille maksetaan palkka, joka on liian suuri yrityksen kilpailuvoimalle, tai vetäytyvät myöskin taitavammat takasin ja hankkivat itselleen paikan, jossa saa paremman palkan. Itsekkäisyys on niin juurtunut langenneeseen luontoon ja muodostaa nykyisessä yhteiskuntarakennuksessa niin olennaisen osan, että se, joka ei ota sitä laskuihin, huomaa pian, että hän on suuresti erehtynyt. Ja herra Ingersoll tiesi varsin hyvin, että inhimillinen voima ei kykene saamaan aikaan samankaltaisuutta älyyn ja taitavaisuuteen nähden.
Lainauksen ensimäinen osa löytää vastakaikua jokaisessa jalossa sielussa, ja toivomme löytyvän monta sellaista. Mutta ne näistä jalomielisistä, jotka ovat hyvinvoipia tai Ingersollin tavoin rikkaita, tulevat siihen oikeaan johtopäätökseen, — johon hänkin epäilemättä tuli — että he ovat niin voimattomia kurjuuden edessä, että joskin he panisivat kaikki rikkautensa ja koko vaikutuksensa vaakalaudalle, niin vaikutukset eivät olisi suuremmat kuin jos he koettaisivat pysäyttää Niagaraputouksen heittämällä itsensä siihen.
* * * * *
Jalo ja kelvollinen Wendell Phillips on kerran lausunut seuraavat sanat: "Ei mikään siveellinen tai henkinen uudistus ole koskaan lähtenyt yläluokasta. Niin täytyy myöskin työntekijäin itse aikaansaada työntekijäluokan vapaus."
Hyvin totta. Mutta kuinka voivat työntekijät vapauttaa itsensä tuotannon ja kysynnän lain seurauksista ja ruumiillisen ja henkisen erilaisuuden vaikeuksista, siitä ei Phillipsillä ole mitään sanottavaa. Vallankumous voisi aikaansaada paikallisia ja ohimeneviä muutoksia, mutta mitä se voisi toimittaa maailmanlaajuisia epäsuhteita ja kilpailua vastaan? Voisimme yhtä mielellämme koettaa pidättää nousuvettä tai koota sitä tynnyreihin.
* * * * *
Pariisilainen lehti Figaro mainitsee seuraavan ennustuksen, jonka suuri englantilainen historioitsija Macaulay vuonna 1884 kirjotti eräälle ystävälleen Amerikassa: "On selvä kuin päivä, että teidän hallituksenne ei koskaan voi hallita hätääkärsivää ja vihastunutta enemmistöä, kun teidän hallituksenne on joukkojen käsissä ja rikkaat, jotka muodostavat vähemmistön, ovat kokonaan jätetyt heidän armeliaisuutensa varaan. Tulee päivä, jolloin joukot New Yorkin valtiossa valitsevat lainsäätäjänne. Mitä lainsäätäjiä näistä tulee, sitä ei voi hetkeäkään epäillä. He tekevät mahdottomaksi teidän menestymisenne. Silloin tarttuu joku keisari tai Napoleon hallitusohjaksiin. Kahdennellakymmenennellä vuosisadalla ryöstetään ja hävitetään teidän tasavaltanne, niinkuin raakalaiset viidennellä vuosisadalla hävittivät Rooman valtakunnan, ainoastaan sillä erotuksella, että Rooman valtakunnan hävittäjät, hunnit ja vandaalit, tulivat toisilta alueilta, kun taas teidän raakalaisinanne ovat teidän omat maamiehenne, teidän omien valtiolaitostenne hedelmä."
Sitten kun Macaulay kirjotti tämän, ovat hänen omat maamiehensä vaatineet äänioikeutta ja saaneet sen, samoin kuin Belgian, Saksan, Ranskan, Itävalta-Unkarin ja Italian kansa j.n.e. Se onnettomuus, jota Macaulay ennusti Yhdysvalloille, uhkaa nyt koko "kristikuntaa". Macaulaylla ei ollut muuta neuvoa kuin se, jonka muutkin olivat antaneet, nimittäin että rikkaat ja vaikutusvaltaiset ottavat itselleen vallan ja istuvat sitten varmuusventtiilillä niinkauvan kuin mahdollista — kunnes räjähdys tapahtuu.
* * * * *
Etevä piispa Worthington New Yorkissa, Amerikassa, lausui vuonna 1896 mielipiteenään, että farmaripoikien koulusivistys tekee heidät vieraiksi sille kutsulle, jonka Jumala on antanut heille, ja ajaa heidät kaupunkeihin. Tähän vastasi W.I. Bryan [ohjelmapuheessa vaalitaistelun aikana 1896], että hänestä näytti hienolta julmuudelta panna syy nykyisistä yhteiskunnallisista vaikeuksista farmaripoikien tiedonhalulle. Se, mikä ajaa heitä kaupunkeihin, sanoi hän, on maanviljelykselle epäsuotuisa lainsäädäntä — kultarahakanta.
Englantilaisen lehden "The Rockin" mukaan esitämme seuraavaa: "Koko maailmassa pitää kiehuva levottomuus, ristiriitaiset edut ja vastakkaiset virtaukset koko sivistyneen ihmiskunnan alituisessa kiihtymyksen tilassa. Jännitys nousee melkein joka viikko. Lyhyiden väliaikojen perästä tärisyttää yksi tai toinen huomiotaherättävä tapaus valtiollista ja kauppamaailmaa maanjäristyksen voimalla, ja ihmiset ymmärtävät, mitkä tuliperäiset voimat ovat kätkössä yhteiskunnan pinnan alla. Politikoitsijat koettavat johtaa näitä voimia, mutta he myöntävät avoimesti, etteivät he voi hallita niitä täydellisesti tai ennustaa niiden vaikutuksia. Siinä on loppumaton rivi ehdotettuja tai koeteltuja parannuskeinoja, oppeja ja ennustuksia, mutta kahdessa kohdassa ovat suurimmat ajattelijat yksimielisiä: Toiselta puolen näkevät he uhkaavan onnettomuuden, joka tärisyttää väkivaltaisesti koko maailmaa ja panee raunioiksi nykyisen valtiollisen ja yhteiskunnallisen elämän rakennuksen, hävittävien voimien täytyessä tyhjentää itsensä, ennenkuin uudestiluovat voimat voivat taas pystyttää yhteiskuntarakennuksen paremmalle perustukselle. Toiselta puolen ovat he yksimielisiä siitä, että kansojen rauhankaipuu ei koskaan ole ollut suurempi kuin nyt, ja etteivät he koskaan ole pitäneet yksimielisyyden ja veljellisen sovun etuja niin suuressa arvossa kuin juuri nyt."
Sellainen on tila koko sivistyneessä maailmassa. Kaikki ajattelevat ihmiset näkevät uhkaavan onnettomuuden selvemmin tai epäselvemmin, mutta harvoilla on mitään parannuskeinoa ehdotettavana. Ja se, että nämä harvat uskovat voivansa ratkaista tehtävän, ei riipu kumminkaan ainoastaan siitä, etteivät he ole selvästi käsittäneet asemaa. Eri ehdotuksia tarkastetaan seuraavassa luvussa.
* * * * *
Clemenceaun kirjasta "Mélée Sociale" (yhteiskunnallinen taistelu) teemme lopuksi seuraavan otteen: "Minua kummastuttaa", kirjottaa tuo etevä ranskalainen, "että ihmiskunta on tarvinnut vuosisatain suurimpain henkiensä ajatukset ja tutkimukset huomatakseen, että toinen ihminen on alituisesti elänyt taistelussa toisen kanssa, ja että tämä taistelu on jatkunut aina ihmiskunnan alusta saakka. Mielikuvitusvoima ei voi tehdä itselleen oikeaa käsitystä siitä kauheasta, verisestä, yleisestä tappamisesta, joka on jatkunut maan päällä aina siitä saakka kuin se tuli esille ensimäisestä hämmennyksestään.
"Kahleorjan pakollinen työ ja pakollisen työntekijän vapaa työ ovat molemmat samalla perustalla, nimittäin että vahvempi voittaa ja käyttää heikomman hyödykseen. Ainoastaan näennäisesti on taistelu tänään toinen; sillä se on yhtä hävittävä rauhallisemmassa ulkomuodossaan. Toisten elämän ja ruumiiden käyttäminen on ollut villien ihmissyöjien, lääniherrojen, orjanomistajain ja aikamme työnantajain tarkotuksena.
"Nälkä on ihmiskunnan vihollinen. Niinkauvan kuin ei ihminen voita sitä, näyttävät kaikki keksinnöt ainoastaan ivalta hänen surullista kohtaloaan vastaan. Se on samaa kuin antaa ihmiselle loistoesineitä, kun häneltä puuttuu välttämättöminkin. Nälkä on julmin kaikista luonnon laeista. Se pakottaa ihmisen vaivaamaan ja hävittämään itseään, voidakseen mihin hintaan hyvänänsä ylläpitää tuota korkeinta hyvää eli pahaa, jota kutsutaan elämäksi. Olemmeko nyt saavuttaneet sellaisen sivistyksen määrän, että voisimme kuvitella mielessämme ja perustaa yhteiskuntajärjestyksen, jossa olisi mahdotonta kuolla puutteeseen ja nälkään? Valtion taloudenhoitajat vastaavat epäilemättä: Ei!"
Clemenceau näkee ja kuvailee selvästi nykyisen yhteiskuntajärjestyksen puutteet, mutta hänellä ei ole mitään ehdotusta parannuskeinoksi. Sentähden vaikuttaa hänen kirjansa ainoastaan tulisoihtuna ja aiheuttaa ainoastaan enemmän levottomuutta. Raamattu tarjoaa kumminkin, Jumalalle olkoon kiitos, ei ainoastaan lieventävää balsamia vaan myöskin ainoan ja erehtymättömän parannuskeinon maailman sairautta, syntiä, itsekkäisyyttä ja hätää vastaan. Suuri lääkäri, joka tuntee keinon, on suuri välittäjä ja elämänantaja, ja meidän pyrkimyksenämme on "Raamatun tutkistelujen" kirjasarjan kautta kiinnittää huomio siihen.