Raamatun tutkisteluja 4: Harmagedonin taistelu

by C. T. Russell

KYMMENES LUKU.

Ehdotettuja parannuskeinoja.

Kieltolaki ja naisten äänioikeus. — Hopearahakanta ja suojelustulli. — Kommunismi. — "Heillä oli kaikki yhteistä." — Anarkia. — Sosialismi eli kollektivismi. — Nationalismi. — Yleinen käsityösivistys. — Yksinkertainen vero eli vapaa maa. — Muutamia toiveita ja huolia. — Ainoa toivo — "Autuaallinen toivo". — Jumalan lasten oikea asema. — Maailmassa, mutta ei maailmasta.

"Eikö mitään voidetta ole Gileadissa, eikö siellä ole yhtään parantajaa?" "Me paransimme Baabelia, mutta ei hän terveeksi tullut. Jättäkää hän ja menkäämme jokainen omalle maallensa; sillä hänen syynsä koskee taivaaseen ja ulottuu pilviin asti." — Jer. 8: 22; 51: 7—9.

Erilaisia parannuskeinoja ehdotetaan huokaavalle luomakunnalle sen nykyisessä surullisessa asemassa, ja kaikkien, jotka säälivät kärsivää yhteiskuntaruumista, täytyy myöskin olla myötätuntoisia eri lääkärien pyrkimyksille saada sitä käyttämään heidän määräystään. Parannuskeinojen löytämis- ja käyttämisyritykset ovat kiitettäviä ja ansaitsevat kaikkien lämminsydämisten ihmisten tunnustuksen. Terve arvostelukyky, joka on Jumalan sanan valaisema, sanoo meille kumminkin, ettei mikään ehdotetuista parannuskeinoista voi poistaa sairautta. Ei mikään vähempi, kuin suuren Lääkärin läsnäolo horjumattomine keinoineen sekä niiden jatkuvine käyttämisineen, voi parantaa langennutta ihmiskuntaa sen turmiosta ja itsekkäisyydestä. Kumminkin tahdomme lyhyesti tutkia näitä toisten lääkärien määräyksiä, jotta näkisimme, kuinka lähellä Jumalan viisautta muutamat niistä ovat tulleet, niiden kaikkien kumminkin todellisuudessa ollessa paljon jälessä — ei vastustaaksemme niitä, vaan jotta kaikki sitä selvemmin näkisivät sen ainoan suunnan, mistä apua voi odottaa.

Kieltolaki ja naisten äänioikeus.

Nämä kaksi ehdotusta asetetaan tavallisesti yhteen, koska tavallisesti ollaan sitä mieltä, että kieltolaki ei voi koskaan saada enemmistön tukea, jos eivät naiset saa äänioikeutta — jos se on edes silloinkaan mahdollista. Ne, jotka ehdottavat tätä parannuskeinoa, viittaavat tilastollisiin tiedonantoihin, osottaakseen, että paljon kristikunnan kurjuudesta ja köyhyydestä riippuu väkijuomain viljelemisestä, ja he selittävät, että jos se poistettaisiin, niin rauha ja hyvinvointi olisi sääntönä eikä poikkeuksena.

Varmaankin on juoppous sivistyksen pahimpia hedelmiä, ja se leviää nopeasti myöskin puoleksisivistyneissä ja villeissä kansoissa. Riemuitsisimme sydämestämme sen poistamisesta nyt ja ainaisesti, sillä sen poistaminen ehkäisisi paljon kurjuutta ja estäisi satojen miljonien markkojen tuhlaamisen vuosittain. Mutta itsekkäisyyttä ja tuotannon ja kysynnän lakia vastaan, jotka pusertavat joukoista veren, on alkoholikielto voimaton.

Erittäinkin rikkaat ja sen jälkeen keskiluokka tuhlaavat miljonia väkijuomiin. Kieltolaki ei sentähden aikaansaisi varsinaista helpotusta köyhille, vaan päinvastoin. Tuhannet maanviljelijät, jotka nyt vievät tuotteensa polttimoihin ja panimoihin, eivät enää saisi korvausta niistä; vaan he olisivat pakotettuja viljelemään toisia tuotteita ja siten painuisivat hinnat ylimalkaan vielä alemmas. Tuhansittain paloviinan polttajia, juomanpanijoita, lasityöntekijoitä, oluen ajajia, ravintolain isäntiä ja vartijoita, jotka nyt elävät väkijuomakaupasta, tulisi pakotetuiksi etsimään muuta tointa, ja tämä lisäisi edelleen työvoiman tarjontaa ja painaisi palkat alas. Miljonat ja taas miljonat markat, jotka ovat kiinni väkijuomaliikkeissä, etsisivät tiensä toisille aloille ja lisäisivät kilpailua.

Kaikki tämä ei kumminkaan estäisi meitä toivomasta kieltolakia, mutta yksityisiä kaupunkeja lukuunottamatta ei olisi mahdollista saada enemmistöä suostumaan siihen. Sillä enemmistö on väkijuomien orjia tai sellaisia, jotka suorasti tai epäsuorasti ovat rahallisessa suhteessa kiintyneitä tähän liikkeeseen. Yleistä kieltoa ei saateta voimaan, ennenkuin Jumalan valtakunta on perustettu. Mutta joskin se olisi mahdollista, ei se kumminkaan poistaisi yhteiskunnallista rahallista sairautta.

Hopearahakanta ja suojelustulli.

Myönnämme, että se, kun kristikunta poisti hopearahakannan, oli itsekkään valtiotaidon mestarinäyte lainanantajain puolelta, ollen tarkotettu vähentämään täysiarvoisten rahojen varastoa ja siten lisäämään niiden arvoa ja pitämään voimassa korkeaa korkokantaa, kun taas lisääntynyt saanti painaa kaikkien tavarain ja työpalkkojen hinnat alas. Lain kannalta katsoen ovat kyllä monet pankkiirit ja rahanlainaajat rehellisiä ihmisiä, mutta tämä rehellisyyden mittapuu on liian lyhyt. Sillä niissä paikoissa, minne kokoontuu rahoja, osottaa korkokanta kaikkialla laskevaa suuntaa. Kuinka paljon matalammat korot olisivatkaan silloin, jos hopealla olisi täysi arvo rahana ja niinollen olisi enemmän rahoja saatavana!

Tuotannon ja kysynnän lain alaisina on jokaiselle lainanottajalle eduksi se, että on runsaasti hopea-, kulta- ja paperirahoja, kun taas jokaisella lainanantajalle on eduksi poistaa paperirahat ja halventaa hopean arvoa, sillä kuta vähemmän siellä on täysiarvoisia rahoja, sitä enemmän niitä kysytään. Sentähden pysyvät nämä arvossaan, kun taas työ- ja kauppatavarat laskevat hinnassa.

Ennustukset näyttävät osottavan, ettei hopearahakantaa saateta enää voimaan sivistyneessä maailmassa. [Katso 8 luku.] Mutta jos niin kävisikin, olisi hyöty siitä lyhytaikainen. Se vaikeuttasi Jaappanin, Kiinan, Intian ja Meksikon kilpailua kristikunnan kanssa ja saisi aikaan maamiehille jonkinlaisen helpotuksen, mutta tuskin pitemmäksi aikaa kuin viideksi tai korkeintaan viideksitoista vuodeksi. Jumala ei näytä kumminkaan tahtovan viivyttää tuota "pahaa päivää"; sentähden jouduttaa ihmisten itsekkäisyys onnettomuutta, niinkuin on kirjotettu: "Heidän viisastensa viisaus katoaa", ja: "Ei heidän hopeansa ja kultansakaan voi heitä pelastaa Herran vihan päivänä". — Sef. 1: 18; Hes. 7: 19; Jes. 14: 4—7; 29: 14.

Suojelustulli voi, kun sitä käytetään ymmärryksellä, ehkäistä yksinoikeutta ja kehittää maan kaikkia luonnollisia apuneuvoja, tehdä työpalkkain laskemisen hitaammaksi, mutta ei voi estää sitä. Kilpailu tasottaa ennemmin tai myöhemmin hinnat koko maailmassa.

Niinollen ei hopearahakanta eikä suojelustulli ole mikään parannuskeino; se lieventää ainoastaan hetkeksi.

Kommunismi.

Kommunismi on ehdotus sellaiseksi yhteiskuntajärjestelmäksi, jossa kaikki omaisuus kuuluu yhteiskunnalle, ja jossa sitä hoidetaan yhteiskunnan parhaaksi jolloin saatava voitto käytetään yleiseksi parhaaksi ja jokainen saa, mitä hän tarvitsee. Rev. J. Cook määrittelee sen näin: "Kommunismi merkitsee perintöoikeuden, perheen, kansallisuuden, uskonnon ja omaisuuden poistamista."

Muutamia piirteitä kommunismista voitaisiin suositella (katso edempänä "Sosialismi"-otsakkeen alle), mutta kokonaisuudessaan on se mahdoton toteuttaa. Sen edellytyksenä ovat täydelliset ihmiset, jotka eivät ole itsekkäitä. Se tekisi kaikki laiskureiksi, niin että ihmiskunta pian joutuisi raakalaisuuteen ja menisi perikatoaan kohti.

Siihen väitteeseen, että Raamattu opettaa kommunismia (Apt. 2: 44—47), olemme vastanneet perinpohjin toisessa paikassa, missä osotimme, että ihmisen epätäydellisyydestä ja luonnollisesta taipumuksesta itsekkäisyyteen johtuu, että meillä on aivan kylliksi tekemistä pitäessämme lihan halut ohjaksissa (Gal. 5: 16, 17) ja edistäessämme rakkauden henkeä, ilman että tätä tehtävää vaikeutetaan kommunististen kokeilujen kautta. (Katso Kol. 2: 20; 3: 3; Room. 6: 2—8.) Sitäpaitsi voitaisiin kommunismi kokonaisuudessaan toteuttaa yhteiskunnassa, jossa olisi pelkästään Jumalan lapsia, ja sellaista pyhien yhdyskuntaa ei voitaisi perustaa, koska Herra yksin "tuntee omansa". Mutta joskin sellainen yhdyskunta olisi mahdollinen, tavottelisivat huonot henkilöt sen omaisuutta, ja jos ne voitaisiin sulkea pois, sanoisivat he kaikkea pahaa pyhiä vastaan. Lyhyesti sanoen, sellaisella yrityksellä ei olisi todellista menestystä.

Muutamat uskovaisista ovat monen tämän maailman lapsen kanssa vajonneet niin syvälle itsekkäisyyden tylsyyteen, ettei mikään muu kuin välttämättömyys voi saada heitä ahkeriksi. Toiset ovat niin itsekkään ylpeitä, että he tarvitsevat iskuja ja vastoinkäymisiä, jotka musertavat heidän sydämensä ja saavat heidät sääliväisiksi tai vieläpä menettelemään oikeudenmukaisesti toisia kohtaan. Kommunismin kautta estetään molemmat nämä luokat saamasta välttämättömiä opetuksia. Individualismi vapauksineen toiselta puolen ja henkilökohtainen vastuu toiselta puolen osottautuvat siten parhaiksi kasvatusvälineiksi järjellisille olennoille, vaikkakin se usein katkeroittaa monen, toisinaan kaikkienkin, elämän.

Jos tuhatvuotinen valtakunta olisi perustettu maan päälle, niin jumalalliset hallitsijat, jotka ovat luvatut sitä varten, käyttäisivät erehtymätöntä viisauttaan ja täydellistä voimaansa, ei suinkaan hallitakseen enemmistön myöntymyksellä, vaan vanhurskaalla tuomiolla, niinkuin rautavaltikalla, ja silloin voisi kommunismi menestyä. Silloin olisi se todenmukaisesti paras yhteiskuntamuoto, ja jos niin on, valitsee kuningasten Kuningas varmaan tämän tavan. Mutta siihen asti täytyy meidän odottaa; meiltä puuttuu viisautta ja voimaa perustaaksemme sellaisen jumalaisvaltaisen hallituksen, ja sentähden me rukoilemme ainoastaan: "Tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi maan päällä niinkuin taivaassa". Mutta kun kerran Kristuksen valtakunta on vienyt kaikki halukkaat takaisin Jumalan luo ja tehnyt tyhjäksi kaikki vastahakoiset, kun rakkaus tulee laiksi maan päällä niinkuin taivaassa, silloin, voimme ajatella, saavat ihmiset kylliksi nauttia maan lahjoja, niinkuin enkelit taivaan rikkauksia.

Yksityiset yritykset, joita Yhdysvalloissa on tehty kommunististen yhdyskuntien kanssa, eivät ole johtaneet pysyväiseen tulokseen; ne ovat ennemmin tai myöhemmin epäonnistuneet. Maailman johtavat miehet koettavat edistää omia etujaan, kun taas Jumalan valistamat kristityt koettavat täyttää Herran käskyä: "Mene sinä ja julista Jumalan valtakuntaa."

Raamattu ei opeta kommunismia muille kuin perheille. Jumala tosin salli kommunistisen järjestelyn ensimäisessä seurakunnassa, mutta se lienee ollut tämän tavan epäviisauden valaisemiseksi, ja jottei kukaan ajattelisi, että apostolit viisauden ja toimintavoiman puutteessa eivät perustaneet useampia sellaisia kommunistisia seurakuntia. Raamatussa ei ole yhtään Jeesuksen eikä apostolien lausuntoa, joka tukisi kommunistista ajatusta.

Muutamat ovat arvelleet, että kertomus Ananiasta ja Saffirasta merkitsisi sitä, että uskovaisten ensimäisessä seurakunnassa oli pakko uhrata kaikki omaisuutensa. Mutta Pietari selittää selvästi, että heidän syntinsä oli valheessa. Heidän rangaistuksensa ei johtunut siitä, etteivät he antaneet kaikkea omaisuuttaan, vaan heidän väärästä esityksestään siitä, että annettu summa oli heidän kaikkensa. He koettivat saada itselleen osan muiden omaisuudesta, jotka olivat antaneet kaiken, antamatta itse kaikkeansa yhteiseen kassaan. Kristillinen kommunismi Jerusalemissa oli todellisuudessa erehdys. "Syntyi nurinaa siitä, että heidän leskiänsä syrjäytettiin jokapäiväisessä avustuksessa." Vaikka seurakunta apostolien valvonnan alaisena oli vapaa rikkaruohosta, ja vaikka kaikilla sen jäsenillä oli Kristuksen mieli, niin oli heillä kumminkin tämä aarre hauraissa saviastioissa, jotka eivät voineet viihtyä hyvin näissä olosuhteissa.

Apostolit jättivätkin pian omaisuuksien hoitamisen toisille omistaakseen aikansa kokonaan evankeliumin saarnaamiselle. Ja Paavali selittää, että hän oli ilmottanut heille kaiken Jumalan neuvon, mutta hän ei missään puhu kommunismista. Niinollen ei se kuulu Jumalan neuvoon tänä aikakautena. Paavali antoi päinvastoin määräyksiä, joita ei voida yhdistää kommunismin kanssa, nim. että jokainen huolehtisi omaisistaan, että kristityt viikon ensimäisenä päivänä panisivat jotakin säästöön Herran työtä varten, että palvelijat olisivat tottelevaisia isännilleen, ja niin erittäinkin silloin, jos nämä olisivat veljiä Kristuksessa, ja kuinka isäntien tulisi kohdella palvelijoitaan ja muistaa, että heillä itsellään oli Herra taivaassa, jolle heidän tuli tehdä tili. (1 Tim. 5: 8; 6: 1; 1 Kor. 16: 2; Ef. 6: 5—9.) Eikä Jeesus itsekään perustanut kommunistista yhdyskuntaa eikä käskenytkään mitään sellaista. Päinvastoin opetti hän vertauksissaan, ettei kaikilla ole yhtä paljon, mutta että kaikkien tuli pitää itseään taloudenhoitajina ja henkilökohtaisesti hoitaa omaansa ja henkilökohtaisesti tehdä tili. (Matt. 25: 14—28; Luukk. 19: 20—24. Katso myöskin Jaak. 4: 13, 15.) Ja kuollessaan uskoi hän äitinsä opetuslapsensa Johanneksen huostaan, "ja siitä hetkestä opetuslapsi otti hänet kotiinsa". (Joh. 19: 27.) Tällä oli siis koti niinkuin Martalla, Marialla ja Lasaruksellakin. Jos Herra olisi perustanut kommunistisen yhdyskunnan, olisi hän varmaankin jättänyt äitinsä sen eikä Johanneksen huostaan.

Kommunistisen uskovaisten yhdyskunnan perustaminen olisi edelleenkin ristiriidassa Evankelikauden tarkotuksen kanssa. Tämän aikakauden tarkotuksena on julistaa Kristusta todistukseksi maailmalle ja ottaa kansa hänen nimelleen. Sentähden kehotetaan jokaista uskovaista olemaan loistavana valona ihmisille — maailmalle ylimalkaan eikä ainoastaan kanssauskovaisilleen. Sentähden sallikin Herra, että kaikki kommunistisen seurakunnan jäsenet suuren vainon kautta hajotettiin yli koko Judean ja Samarian, missä he niin kaikkialla julistivat evankeliumia. (Apt. 8: 1,-4; 11: 19.) Ja vielä tänä päivänä on Jumalan kansan tehtävänä loistaa valona maailmassa eikä sulkeutua luostareihin tai muodostaa kommunistisia yhteiskuntia. Luvattua paratiisia ei voida pystyttää tällä tavalla. Toivomus sellaisten "yhtymisliittojen" muodostamisesta ei ole mitään muuta kuin osa vallitsevasta ajan hengestä, josta Raamattu varottaa meitä. (Jes. 8: 12, engl. k.) "Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että teidät katsottaisiin arvollisiksi pelastumaan tästä kaikesta, joka on tuleva, ja (jotta voisitte) seisoa Ihmisen Pojan edessä." — Luukk. 21: 36.

Anarkia parannuskeinona.

Anarkistit vaativat laitonta vapautta. He näyttävät tulleen siihen vakaumukseen, että kaikki inhimillisen yhteisvaikutuksen tavat ovat epäonnistuneet, ja he tahtovat sentähden hävittää kaiken yhteiskunnallisen järjestyksen ja yhteisvaikutuksen. He eivät ajattele mitään sijaanrakentamista, vaan jättävät kaiken tulevaisuudelle. Eräässä vappujuhlassa Lontoossa jakoivat he kuusitoista sivuisen lentolehtisen, jossa muunmuassa oli luettavana:

"Usko siitä, että täytyy löytyä joku mahti, jonka edessä meidän täytyy kumartua, on kaiken kurjuutemme juuri. Sentähden ylös elämän ja kuoleman taisteluun kaikkea valtion ja uskonnon mahtia vastaan. Isänmaallisuus ja uskonto ovat konnien pyhäkkönä ja turvapaikkana; uskonto on ihmiskunnan suurin kirous.

"Emme ole samaa mieltä niiden kanssa, jotka uskovat, että valtio voidaan muodostaa hyödylliseksi laitokseksi. Emme usko myöskään sosialistisia unelmia tuotannon ja kulutuksen keskittämisestä; se olisi ainoastaan valtio uudessa muodossa, lisättyine vaikutusvaltoineen — oikea itsevaltaisuuden ja orjuuden hirviö. Anarkistit tahtovat yhtäläistä vapautta kaikille. Laki ja säännöt ovat kahleita, ja pakollinen työ ei ole koskaan mieluista. Anarkistivaltiossa tekee jokainen sitä, mikä häntä parhaiten miellyttää ja jokainen tyydyttää tarpeensa yhteisestä varastosta."

Vähemmänkin ajattelevan pitäisi huomata, että sellainen ehdotus on ainoastaan paljasta tyhmyyttä. Se ei ole mitään muuta kuin toivottomain ja epätoivoisten hammastenkiristystä, ja kumminkin on tämä se äärimmäisyys, jota kohden se tila, jonka itsekkäisyys on luonnut, ajaa joukkoja.

Sosialismi eli kollektivismi.

Sosialismin ja kollektivismin tarkotuksena on saattaa kaikki teollisuus valtion alle ja saada aikaan maan ja työntuotteiden tasasempi jako säännön mukaan: jokaiselle tekojensa mukaan. Olisi erittäin hyvä, jos voitaisiin vähitellen tulla siihen, ja jos oltaisin tekemisissä ymmärtäväisten, itsekkäisyydestä vapaiden ihmisten kanssa.

Muuten onkin paljon tehty tähän suuntaan. Valtio on monissa maissa rautateiden j.n.e. omistaja, mutta tulot kulutetaan sotilasmenoihin. Muut elinkeinolliset toimenpiteet valtion puolelta eivät sentähden olisi miksikään todelliseksi siunaukseksi. Siitä huolimatta kasvanee sosialismi yhä enemmän. Yksinvaltius, pääoma ja nimiseurakunta, jotka pitävät sitä vihollisena, valmistautuvat itsepuolustukseen, ja taistelu aiheuttaa lopulta sen suuren hädän eli anarkian, josta Raamattu puhuu.

Mutta joskin sosialismi pääsisi voitolle, seuraisi siitä ainoastaan tilapäinen helpotus, niinkauvan kuin itsekkäisyys hallitsee. Älykkäämmät ja ne, jotka nyt vastustavat sitä, koettaisivat pian päästä johtoon käyttääkseen yhteiskuntaa omaksi hyödykseen. Muuten eivät pienien sosialistiyhteiskuntien käytännölliset yritykset ole johtaneet todelliseen tulokseen. Se siirtokunta, jonka australialaiset työntekijäsiirtolaiset perustivat Paraguayssa, Etelä-Amerikassa, oli vähällä mennä pirstaleiksi. Se asetettiin silloin hallituksen suojelukseen, jolloin sen sosialistiset säännökset lakkautettiin. Monthieussa, Ranskassa, aiheutti onni sen, että sosialistiset opit poistettiin. Työntekijät olivat saaneet haltuunsa kaivoksen, jonka omistajat eivät luulleet maksavan itseään. Melkeinpä yli-inhimillisten ponnistusten ja säästäväisyyden kautta onnistui heidän saada varoja koneihin. He löysivät uusia suonia ja kutsuivat useampia työntekijöitä avukseen. Näiden piti saada hyvä palkka, parempi kuin muissa kaivoksissa, mutta omistajiksi eivät he saaneet tulla, ja kun uudet työntekijät aiheuttivat levottomuutta, antoivat "kapitalistiset" työntekijät tuoda polisin ja ajaa heidät pois neuvottelustaan.

Nationalismi.

Nationalismi on yksi viimeisimmäksi esiintyneistä opeista sosialismin yhteydessä. Se vaatii, että kansa johtaa kaikkea työtä, ja että jokainen pakotetaan tekemään työtä ja vastaamaan toimeentulostaan, sekä että kaikki työntekijät tekevät yhtä paljon ja saavat yhtä suuren palkan.

Kokonaisuudessaan on nationalismi aivan epäkäytännöllinen. Muutamat niistä natsionalistisista siirtoloista, joiden perustamista uhraavat miehet ovat avustaneet, ovat täydellisesti epäonnistuneet, ja kaikissa on esiintynyt paljon sisäistä levottomuutta ja vaikeuksia. Jos Jumalan lapset, joilla on "yksi Herra ja yksi usko", voivat ainoastaan vaivoin säilyttää "hengen yhteyden rauhan siteen kautta", ja jos heitä tarvitsee kehottaa sietämään toisiaan rakkaudessa, kuinka voi silloin odottaa, että sekalainen seurakunta, joka ei väitäkään olevansa tuollaisen hengen johtama, voi voittaa maailman, lihan ja perkeleen itsekkään hengen?

Yleinen käsityösivistys.

"Forumissa" ehdotti kerran Henry Holt apuna työttömyyttä vastaan sen, että jokainen työntekijä oppisi tusinan käsitöitä. Se olisi kumminkin vähäksi avuksi; kaikki työttömät suutarit tai kutojat voisivat kilpailla työtätekevien maalarien tai muurarien j.n.e. kanssa. Tämä lisäisi niinmuodoin ainoastaan kilpailua kaikkien käsitöiden alalla. Näin on luonnon laki nykyisessä yhteiskunnallisessa tilassa. Ja ainoastaan jumalallinen voima voi muuttaa luontoa ja sen lakia tai saattaa voimaan uusia lakeja, jotka ovat välttämättömiä täydelliselle yhteiskunnalle, ja saattaa suvun sopusointuun näiden lakien kanssa. Kun opimme huomaamaan tämän, saattaa se meidät jumalisuudella ja tyytyväisyydellä odottamaan ja rukoilemaan Jumalan valtakunnan tuloa.

Yksinkertainen vero eli vapaa maa.

Yksinkertainen vero eli vapaa maa on Henry Georgen ehdottama parannuskeino. Hän lähtee siitä edellytyksestä, että painostus ja vahinko varojen nykyisestä erilaisesta jakaantumisesta on kokonaan hedelmä yksityisten maanomistusoikeudesta, ja ehdottaa, että maa taas annetaan koko suvulle kokonaisuudessaan. Jokainen saisi silloin siitä osan viljelläkseen maksamalla veroa, joka vastaisi hänen osaansa. Rakentamaton tontti pidettäisiin silloin rakennettuna ja viljelemätön maa jo viljeltynä. Tämä vero käytettäisiin sitten kouluihin ja kulkuneuvoihin ja hoitokustannusten korvaamiseksi.

Sellainen verotus avaisi suuret maa-alueet, joita nyt pidetään keinottelutarkotuksissa, ja tämä vero olisi oikeudenmukainen, jos maan arvo määrättäisiin sen hedelmällisyyden ja sinne johtavien kulkuneuvojen mukaan, mitkä tarvittaisiin tuotteiden kuljettamiseksi. Karja, taloustarpeet, ansio j.n.e. olisivat verottomia. Monet löytäisivät tällä tavoin käyttämätöntä maata, monet, jotka olisivat valmiit viljelemään sitä ja jotka senkautta saisivat toimeentulonsa. Ehdotus on oikeudenmukainen ja hyvä, ja me näkisimme sen mielellämme toteutettuna, vaikkakaan meillä henkilökohtaisesti ei olisi siitä hyötyä. Sen voimaanpaneminen toisi epäilemättä mukanaan tilapäisen lievennyksen. Ei tämä järjestelmä tulisi kumminkaan siksi kokomaailmalliseksi keinoksi, joka poistaisi kaiken pahan. Sillä itsekkäisyys ymmärtäisi sellaisenkin järjestyksen aikana kuoria kerman ja jättää kuoritun maidon — ainoastaan kaikkein välttämättömimmän — toisille. Ainoastaan "uusisydän" eli oikea mieli voi auttaa ihmiskuntaa, eikä edes vapaamaajärjestelmä voi saada aikaan sellaisia. Sitäpaitsi aikaansaisi lisääntynyt maanviljelys sellaisen maantuotteiden yltäkylläisyyden ja painaisi niiden hinnat niin alas, ettei monenkaan kannattaisi viedä niitä torille. Silloin ne joukot, jotka ovat virtailleet kaupungeista, virtailisivat taas sinne kokoon voidakseen ansaita siellä sen, mikä on välttämätöntä elatukseen ja vaatteeseen, ja siten olisivat työmarkkinat taasen täynnä. — Ei, mikään muu ei voi auttaa ihmiskuntaa kuin Jumalan valtakunnan perustaminen.

Toisia toiveita ja huolia.

Esitettyämme edellisessä lyhyen silmäyksen niistä eri ehdotuksista, joista ei mikään voi viedä päämäärään, emme voi jättää mainitsematta sitä turhaa käsitystä, joka on muutamilla vakavilla, mutta epäkäytännöllisillä ihmisillä, nim. että kirkkokunnat, jos ne näkisivät aseman, voisivat ehkäistä uhkaavan onnettomuuden saamalla aikaan vallankumouksen yhteiskunnassa ja perustamalla sen uudelleen paremmalle perustukselle. Jos nämä saataisiin hereille, voisivat ne, sanovat nämä hyväätarkottavat ihmiset, vallottaa maailman Kristukselle ja perustaa maan päälle Jumalan valtakunnan, jossa lakina olisi rakkaus Jumalaan ja lähimmäisiin. Arvelevatpa muutamat, että tämä Kristuksen henki seurakunnissa muodostaisi Kristuksen toisen tulemisen.

Mitä petollisia toiveita! He osottavat 300 miljonan kristittyyn ja sanovat: "Mikä mahti!" Me vastaamme: "Mikä heikkous!" Niin, jos nämä 300 miljonaa olisivat pyhiä, jotka olisivat rakkauden täyttämiä, voisivat he kumminkin suorittaa jotakin. Mutta, oi, nyt ovat "lusteet" ja "akanat" vallitsevina, ja "vehnä"-luokka on harvalukuinen. Niinkuin suuri paimen itse selitti (Luukk. 12: 32), on hänellä ainoastaan "pieni lauma", joka Mestarinsa tavoin on ilman arvoa ja vaikutusta. — 1 Kor. 1: 26; Jaak. 2: 5.

Ei, ei, Kristuksen henki hänen pienessä laumassaan ei riitä antamaan heille valtakuntaa! Mutta seurakunnalta ei ole koskaan puuttunut sellaisia, joilla on ollut tämä henki, ja niin on Herran lupaus siitä, että hän on omiensa kanssa aikakauden loppuun saakka, täyttynyt. Mutta hän lupasi myöskin, että niinkuin hän (henkilökohtaisesti) meni pois Juutalaiskauden lopussa, niin tulisi hän (henkilökohtaisesti) takasin nykyisen aikakauden lopussa. Hänen poissaollessaan joutuisivat hänen uskollisensa "vainottaviksi", hänen valtakuntansa kanssaperillisiä vainottaisiin, kunnes hän tulisi takaisin ja ottaisi heidät luokseen. Silloin palkitsisi hän heidän uskollisuutensa kirkkaudella, kunnialla ja kuolemattomuudella ja antaa heille osallisuuden valtaistuimestaan ja vallastaan maailman siunaamiseksi vanhurskauden hallituksella ja totuuden tiedolla ja kaikkien tahallisten jumalattomien hävittämiseksi vanhurskasten keskeltä. Tätä odottaa huokaava luomakunta ja myöskin me, joilla on hengen esikoislahja. (Room. 8: 23.) Raamattu, osottaa meille, että nämä siunaukset ovat nyt tulossa, ja että ne tulevat sen jälkeen, kun maailma on puhdistettu kauhean hädän ajan kautta, jota pakoon pyhät, pieni lauma, pääsevät senkautta, että heidät muutetaan ja kirkastetaan valtakunnassa.

Mutta, jottei kukaan voisi sanoa, että seurakunta olisi voinut vallottaa maailman, jos sillä olisi ollut rikkautta ja sivistystä, on Jumala antanut nimiseurakunnalle molemmat nämä edut; mutta ne näyttävät vaikuttaneen päinvastaiseen suuntaan ja edistäneen kristikunnan ylpeyttä ja lankeemista. "Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee löytäneekö hän uskoa maan päällä?"

Ainoa toivo — "autuaallinen toivo".

"Odotamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä" — "mikä on meille ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti". "Vyöttäkää sentähden mielenne kupeet ja olkaa raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka tulee osaksenne Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä." — Tiit. 2: 13; Hebr. 6: 19; 1 Piet. 1: 13.

Edellisessä tutkistelussamme vaikeasta tuotannon ja kysynnän kysymyksestä, joka jakaa yhteiskunnan kahteen luokkaan, rikkaihin ja köyhiin, olemme mahdollisuuden mukaan olleet lausumatta ankaraa arvostelua kummastakaan puolesta, uskoessamme, että nykyiset olosuhteet ovat vallitsevan itsekkäisyyden seurauksia. Tätä itsekkäisyyttä halveksivat muutamat harvat (pääasiassa köyhät), jotka ovat löytäneet Kristuksen ja ovat hänen johdossaan, ja jotka ilolla jättäisivät kaiken itsekkäisyyden, mutta eivät voi. Niinkauvan kuin ihmiset ovat sellaisia kuin he nyt ovat, ei sentähden mikään heidän itsensä hyväksymä laki, joka voimakkaasti estäisi itsekästä taipumusta, koituisi miksikään siunaukseksi. Sellaisten rajotusten alla tulisivat ihmiset välinpitämättömiksi ja saamattomiksi, ja raakalaisuus tulisi pian sivistyksen sijaan.

Maailman ainoa toivo on Kristuksen tuhatvuotinen valtakunta. Tämän parannuskeinon on Jumala aikaa sitten luvannut määräämänään aikana, joka, Jumalalle olkoon kiitos, nyt on oven edessä. Vielä kerran koituu ihmisten hätä Jumalalle sopivaksi tilaisuudeksi. Kun ei inhimillistä apua ole saatavissa, silloin täyttyy kansojen vapahduksen odotus. Jumalan tapana näyttää olevan antaa kokemuksen tulla ihmisten opettajaksi. "Koston päivä" on niinmuodoin ei ainoastaan vanhurskas kosto, vaan se nöyryyttää myös ihmisten sydämet ja valmistaa heidät Jumalan siunauksille.

Mutta joku, joka ei ymmärrä Jumalan suunnitelmaa, kysynee: Kuinka Jumalan valtakunta voidaan perustaa, jos kaikki inhimilliset keinot epäonnistuvat? Jos sentähden suunnitelma on kerrottu Jumalan sanassa, mikseivät ihmiset sitten heti toteuta sitä ja siten vältä hätää?

Me vastaamme: Jumalan valtakuntaa ei perusteta kansan äänestyksellä tai hallituksen käskystä. Oikeana aikana ottaa hän, "jolla oikeus on", joka osti sen omalla kalliilla verellään, valtakunnan haltuunsa. Siellä käytetään valtaa: "Hän on kaitseva heitä (kansoja) rautaisella sauvalla, niinkuin saviastioita särjetään". (Ilm. 2: 27.) Mutta valtakuntaa ei ainoastaan perusteta tällä vastustamattomalla voimalla, vaan se on myöskin voimassa koko Tuhatvuotiskauden aikana, sillä koko hallituksen erikoisena tarkotuksena on kukistaa vanhurskauden viholliset. "Hänen on hallittava siihen asti, kunnes on pannut kaikki vihollisensa jalkainsa alle." "Jokainen, joka ei kuule (tottele) sitä profettaa (kirkastettua Kristusta — vastakuvallista Moosesta), hävitetään kansasta" — toisessa kuolemassa.

Saatana sidotaan. Hänen pettämis- ja eksyttämisvaltansa estetään, niin ettei paha enään näytä hyvältä ja hyvä pahalta, totuus valheelta ja valhe totuudelta. — Ilm. 20: 2.

Mutta koko maan päällä vallitsee silloin ei ainoastaan valta vaan myöskin armo ja rauha. Kun Herran tuomiot kohtaavat maata, oppivat maanpiirin asukkaat vanhurskautta. (Jes. 26: 9.) Synnin sokaisemien silmät avataan. Maailma näkee vanhurskauden ja vääryyden kokonaan toisessa valossa kuin nyt — seitsemän kertaa kirkkaammassa valossa. (Jes. 30: 26; 29: 18—20.) Nykyiset ulkonaiset kiusaukset katoavat suureksi osaksi; pahaa ei sallita, mutta varma rangaistus kohtaa rikkojaa, rangaistus, joka on ehdottomasti oikea ja erehtymätön, ja jonka sen ajan kirkastetut ja siihen kykenevät tuomarit, jotka myöskin säälivät heikkoja, määräävät. (1 Kor. 6: 2; Ps. 96: 13; Apt. 17: 31.) Rikosten yrittämisenkin täytyy nopeasti lakata sellaisten olosuhteiden vallitessa. Jokainen polvi on taipuva (hallitsevan vallan edessä), ja jokainen kieli on tunnustava (järjestyksen oikeudenmukaisuuden). Siten alkaa uusi asiain järjestys miellyttää ihmisten sydämiä, ja kun alussa toteltiin pakosta, totellaan myöhemmin rakkauden ja vanhurskauden arvonannon perustuksella. Lopulta hävitetään kaikki muut — kaikki, jotka tottelevat ainoastaan pakosta — toisessa kuolemassa. — Fil. 2: 11; Apt, 3: 23; Ilm. 20: 7—9.

Rakkauden hallitus ja laki tulee täten pakotetuksi esille — huolimatta enemmistön toivomuksista. Se kääntää tuhanneksi vuodeksi ihmisten ajatukset pois tasavalta-ihanteista ja asettaa heidät yksinvaltiuden hallituksen alaisiksi. Paheellisen tai kelvottoman hallitsijan käsissä olisi sellainen yksinvaltius kauhea, mutta Jumala on luvannut, että sen aikakauden itsevaltiaana on Rauhanruhtinas, Herramme Jeesus, jonka sydämellä suvun menestys oli niin raskaana, että hän antoi elämänsä sen lunnaiksi vakuuttaakseen itselleen oikeuden saada nostaa halukkaat synnin turmeluksesta sekä saadakseen ennalleenasettaa heidät täydellisyyteen ja Jumalan suosioon.

Aikaisin Tuhatvuotiskautena käy kaikille selväksi, että Jumalan suunnitelma oli kaikista paras synnin sairaalle, itsekkäälle maailmalle. Niin, jo nyt huomaavat monet, että maailma tarvitsee voimakasta ja oikeudenmukaista hallitusta, ja että ehdoton vapaus voidaan antaa ainoastaan niille, jotka ovat todella kääntyneet, — jotka ovat saaneet uuden tahdon, uuden mielen, Kristuksen hengen.

Jumalan lasten oikea asema.

Joku kysynee: Mitä on meidän, jotka näemme nämä asiat oikeassa valossa, nyt tehtävä? Jos meillä on viljelemätöntä maata, onko meidän silloin annettava se pois tai hyljättävä se? Ei, siitä ei olisi mitään hyötyä, jollet ehkä antaisi sitä köyhälle naapurille, joka todellakin tarvitsisi sitä. Mutta jos hän epäonnistuisi, niin työntäisi hän epäilemättä syyn onnettomuudestansa sinun päällesi.

Jos olemme maanviljelijöitä, liikemiehiä tai tehtailijoita, olisiko meidän koetettava harjottaa liikettä sen periaatteen mukaan, joka on vallalla Tuhatvuotiskautena? Ei, siitä johtuisi ainoastaan rahallinen romahdus, joka vahingoittaisi velkamiehiänne ja niitä, jotka ovat riippuvaisia teistä.

Maailmassa, mutta ei maailmasta.

Olemme sitä mieltä, että kaikki, minkä nyt voi tehdä, on siinä, että annamme lempeytemme (itsemmehillitsemisen) tulla kaikkien ihmisten tietoon; ettemme sorra ketään, että maksamme hyvät palkat tai annamme osuuden voittoon. Jos tämä ei ole mahdollista, niin on parempi, ettei ota ketään palvelukseensa. Vältä kaikennäköistä epärehellisyyttä, harrasta sitä mikä on hyvää jokaisen ihmisen edessä. Ole jumalisuuden ja tyytyväisyyden esimerkki ja poista aina niinhyvin sanojen kuin esimerkinkin kautta ei ainoastaan väkivalta vaan myöskin tyytymättömyys. Koeta johtaa väsyneitä ja raskautettuja Kristuksen ja hänen armonsa sanan tykö; — uskon ja täydellisen vihkiytymisen kautta. Ja jos sinä Jumalan hyvyydestä olisit asetettu suuremman tai pienemmän rikkauden haltijaksi, niin älä tee sitä jumalaksesi, äläkä myöskään koeta koota mahdollisimman paljon perillisillesi, vaan käytä se, liittosi mukaisesti, Jumalan palveluksessa hänen johtonsa alaisena muistaen, ettei se ole sinun, niin että saisit pitää ja käyttää sitä itseäsi varten, vaan että se on Jumalan ja on uskottu sinun huostaasi, jotta iloisella uhraavaisuudella käyttäisit sen taivaallisen Kuninkaamme kunniaksi.

* * * * *

Olemme nähneet edellisessä, että joko joukkojen täytyy joutua orjalliseen riippuvaisuuteen rikkaudesta ja älykkäisyydestä, tai myöskin täytyy anarkian tehdä loppu nykyisestä yhteiskuntajärjestelmästä. Ja me olemme nähneet Raamatun esityksestä, että juuri jälkimäinen tapahtuu, ja että siitä johtuu kauhea kosto kaikille ihmisille, joka opettaa heidät huomaamaan itsekkäisyyden tyhmyyden sekä auttaa heitä tulevaisuudessa pitämään arvossa Jumalan rakkauden lain viisautta. Tutkimme sentähden seuraavassa luvussa, mitä Raamatulla on kerrottavana meille "Babylonin" — "kristikunnan" — lankeemuksesta suuressa hädässä, jolla tämä aikakausi loppuu.

Kun olemme tarkastaneet, kuinka kristikunta ei ole omaksunut Kristuksen opin henkeä, ja kuinka se tieto ja vapaus, joka on saavutettu hänen oppiensa kautta, on sekotettu itsekkäisyyden hengellä, silloin voimme, nähdessämme nykyisissä enteissä, kuinka tuo kauhea onnettomuus lähenee, myöskin käsittää oikeuden sen sallimisessa ja lukea siinä Jumalan koston lain. Ja kuinka paljon valittanemmekin niitä kauhuja, jotka kosto tuo mukanaan, niin iloitsemme kumminkin sydämestämme, ajatellessamme koston välttämättömyyttä ja oikeutta sekä sen ihanaa lopputulosta: "Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, kaikkivaltias, vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas!" — Ilm. 15: 3.

* * * * *

Käyn Mestarin kanssa.

Päivittäisin Mestarista oppien
Jäljissään käyn kaitaa tietä astuen.
Sauvallaan ja vitsallaan hän johdattaa.
Mannallansa tiellä mua hän vahvistaa.

Vaikka myrskyt mylvii, aalto raivoaa,
Aikakautten vuori turvan tarjoaa.
Joskin laaksoon käyn, en pelkää laisinkaan,
Sillä Jeesus mua auttaa voimallaan.

Mieluisasti häntä päivin palvelee,
Kun hän oppilastaan vaaroist' varjelee.
Sen, min hälle uskoi, sen hän tallettaa.
Ei hän koskaan uuvu, ei voi uinahtaa.

Jos mä Herran kanssa kärsin täällä vaan,
Niin mä kerran kanssaan myöskin kruunun saan.
Voiko kuolo, vallat Herrast' erottaa?
Ei, jos tarkkaan tahtoaan vaan noudattaa.

Kallis, kallis Jeesus, ystäväin hän on.
Käyden kanssa Herran en oo rauhaton.