YHDESTOISTA LUKU.
Suuren päivän taistelu.
Profetat ovat esittäneet lähestyvää hätää erilaisilla vertauskuvilla.
— Israelin lankeaminen v. 70 j.Kr. Ja Ranskan vallankumous esikuvia.
— Sen yleinen luonne ja laajuus. — Herran suuri sotajoukko. —
"Kaikkein pahimmat pakanat." —— Jaakobin hädän aika. — Gogin ja
Magogin tappio.
"Sillä katso, siinä kaupungissa, joka minun nimelläni nimitetään ('kristikunta', 'Babylon'), alotan minä pahaa tekemään… Minä olen kutsuva miekan kaikkien maan asukasten yli, sanoo Herra Sebaot… Herra on korkeudesta kiljuva ja pyhästä asunnostansa on hän antava äänensä kuulua; kovasti on hän kiljuva yli (nimi-)laitumensa (kristikunnan). Semmoisella huudolla kuin viinikuurnan polkijan, on hän vastaava kaikille maan asukkaille.
Jyrinä käy maan ääriin asti, sillä Herralla on riita-asia kansoissa. Hän käy oikeudelle kaiken lihan kanssa; jumalattomat, ne hän antaa miekan omiksi, sanoo Herra.
Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, onnettomuus lähtee kansasta kansaan ja kova myrsky nousee maan ääristä. Ja Herran surmaamia on oleva sinä päivänä maan ääristä maan ääriin asti. Ei heitä valiteta eikä koota eikä haudata; loaksi he jäävät maan päälle." — Jer. 25: 26—29—38.
Niin pulmallinen ja omituinen on tämä koston päivän taistelu, ettei sitä voisi kuvata ainoastaan yhdellä vertauskuvalla. Sentähden käytetäänkin Raamatussa monta voimakasta vertauskuvaa, niinkuin sotaa, maanjäristystä, tulta, tuulta, tuuliaispäätä ja tulvaa.
Se on "sota Jumalan Kaikkivaltiaan suurena päivänä", sillä Herra
Sebaot on sotajoukkoa tarkastamassa. — Ilm. 16: 14; Jes. 13: 4.
Se on "suuri maanjäristys… niin suuri, ettei sen vertaista ole ollut siitä asti kuin ihmisiä on maan päällä ollut", joka "järkyttää maan, jopa taivaankin". — Ilm. 16: 18; Hebr. 12: 26.
Se on Jumalan "kiivauden tuli, joka kuluttaa koko maan. Sekä nykyiset taivaat (kristikunnan kirkolliset mahdit) että maa (sekä kirkon että valtion vaikutuksen alainen yhteiskuntajärjestys) ovat säästetyt tämän tuomiopäivän tulelle." — Sef. 3: 8; 2 Piet. 3: 10, 12; Mal. 4: l.
"Herran tie on tuulessa ja tuuliaispäässä." "Kuka voi seisoa hänen kiivautensa edessä, ja kuka kestää hänen vihansa tulta?" — Nah. 1: 3, 6, 7.
"Katso, Herra tuottaa väkevän ja voimallisen raesateen, niinkuin tuhotuulen, niinkuin rankasti satavain vetten kuuron se hänet voimalla maahan syöksee." "Mutta paisuvalla tulvalla hän tekee lopun sen paikasta, ja vainoo vihollisiansa pimeydellä." — Jes. 28: 2; Nah. 1: 4, 5, 8.
Se, etteivät kirjaimelliset tulvat ja kirjaimellinen tuli hävitä kiertotähteämme, maata, ja sen asukkaita, käy selville siitä lupauksesta, että nykyistä asiainjärjestystä seuraa uusi järjestys — "uusi taivas (henkinen hallitus, Jumalan kirkastettu seurakunta) ja uusi maa (inhimillinen yhteiskunta, joka on uudestaan järjestetty Jumalan valtakunnan alaisena rakkauden, eikä itsekkäisyyden lain perustukselle)". Tarkottaen tätä uutta asiainjärjestystä sanoo Jumala profetan kautta: "Sillä silloin minä teen kansain huulet puhtaiksi, että he kaikki avuksensa huutaisivat Herran nimeä ja palvelisivat häntä yksimielisesti." — Sef. 3: 9.
Kaksi huomattavaa esikuvaa lähestyvästä onnettomuudesta.
Älköön kukaan kumminkaan tästä päättäkö, että nämä vertauskuvalliset kuvailut tarkottavat ainoastaan sanasotaa, pelon vavistusta tai inhimillisten kärsimysten myrskyä. Se muodostaa kyllä osan taistelusta, erittäinkin alussa, mutta ennustukset näyttävät selvästi, että siitä lopuksi tulee kauhea, verinen taistelu. Olemme jo tarkastaneet [luku 3 ja H osa luku 7] sen esikuvallisen hädän luontoa, joka kohtasi lihallista Israelia Juutalaiskauden lopussa, ja nyt, kun olemme ehtineet rinnakkaiskauteen, Evankelikauden elonkorjuuseen, näemme kaikki merkit samallaisesta, vaikka paljon suuremmasta, "kristikunnan" hädästä, sen vastakuvasta, ja se käsittää lopuksi koko maailman.
Rooman armeija ja sota aiheuttivat ainoastaan pienen osan juutalaisten hädästä, jonka kauhut historia kuvaa niin kauheiksi, että ainoastaan Ranskan vallankumousta voidaan verrata siihen. Pääasiallisena syynä siihen oli sisäinen hajaannus, lain ja järjestyksen kukistaminen — anarkia. Itsekkäisyys sai täyden ylivallan ja asetti toisen toistansa vastaan — aivan niinkuin on ennustettu siitä hädästä, joka kohtaa kristikuntaa. — Sak. 8: 9—11.
Ei tarvita mitään todistuksia siitä, että sellainen hätä on meidän aikanamme sekä mahdollinen että todennäköinen. Mutta jos joku epäilee sitä, tarvitsee hänen ainoastaan ajatella sitä suurta vallankumousta, joka ainoastaan vuosisata sitten vei Ranskan yhteiskunnallisen romahduksen partaalle ja uhkasi maailman rauhaa.
Muutamilla on se väärä käsitys, että maailma on kasvanut pois muinaisten aikojen julmuudesta ja raakalaisuudesta, ja he uneksivat luulotellulla varmuudella, etteivät menneiden aikojen onnettomuudet voi uudestaan kohdata maailmaa, mutta tosiasia on, että aikamme sivistys on ainoastaan hyvin ohut kiilto, joka helposti voi pudota. Kukaan, joka avoimin silmin katselee uuden ajan historiallisia tosiasioita ja ymmärtää arvostella ihmiskunnan kuumeista suonentykytystä nykyaikana, ei voi epäillä, että menneiden aikojen kauhut voivat toistua. Ja tämä on sitä paljon varmempi, kun luja profetallinen sana ennustaa hätää, jollaista ei ole koskaan ennen ollut. Ilmestyskirjan vertauskuvallisella kielellä on Ranskan vallankumous esitetty "suureksi maanjäristykseksi". Se oli niin suuri yhteiskunnan järkkyminen, että koko "kristikunta" vapisi, kunnes se oli ohi. Ja tämä yhden ainoan kansan vihan kauhea ja äkillinen puhkeaminen ainoastaan vuosisata sitten voi antaa meille käsityksen siitä riehuvasta myrskystä, joka on edessä, kun kaikkien vihastuneitten kansojen kiukku särkee kaikki lain ja järjestyksen siteet ja saa aikaan maailmanlaajuisen anarkian. Muistakaamme myöskin, että tämä vallankumous tapahtui kansassa, jota pidettiin kaikkein kristillisimpänä maailmassa, ja joka vuosisadat oli ollut paavikunnan varmimpana tukena. Kansa, joka oli Babylonin väärän, kirkkoa ja valtiota koskevan oppi viinin juovuttama, ja joka kauvan oli ollut pappisviekkauden ja taikauskon sokaisemana, ylenantoi siten kaikki iljettävyydet ja antoi kauhealle raivolleen vapaan vallan. Ilmestyskirjassa näyttää Herra viittaavan Ranskan vallankumoukseen alkunäytöksenä ja kuvauksena siitä suuresta hädänajasta, joka nyt lähestyy. Historiankirjottaja esittää tämän vallankumouksen syyt seuraavasti ["Campaigne of Napoleon", siv. 12]:
"Ranskan vallankumouksen välittömänä ja pääasiallisena syynä oli kansan hätä ja hallituksen rahapula, joka johtui niistä ennenkuulumattomista raha-avustuksista, joilla Ranska tuki Amerikan siirtoloita niiden vapauden taistelussa. Hovin hillittömyys ja papiston eripuraisuus, yleisen sivistyksen edistyminen, vallankumouksellisten periaatteitten leviäminen, mikä johtui Amerikan vapaussodasta, ja se rasitus, jossa kansa oli niinkauvan elänyt, ne kaikki yhdessä vaikuttivat tähän suuntaan… Epätoivoissaan kärsimästään rasituksesta, kiihtyneinä häpeällisestä itsevaltiudesta ja siitä vääryydestä, jota tehtiin, ja oppineena ymmärtämään oikeutensa, heräsivät Ranskan kansan joukot yleiseen suuttumukseen. Vapauden huuto kaikui pääkaupungista rajoille, Alpeilta Pyreneille, Välimereltä Atlannin rannoille. Niinkuin kaikkia äkkinäisiä mullistuksia turmeltuneissa valtioissa, seurasi myöskin tätä kauhut ja julmuudet, joiden rinnalla muinaisen itsevaltiuden rikokset ja viheliäisyydet jäivät varjoon."
Pääasiassa samat syyt, josta tämä vallankumous johtui, ovat nyt huomattavissa kaikkialla, ja paljon suuremmassa määrin, ja seurauksena siitä on maailmanlaajuinen mullistus. Pane huomioon kasvava katkeruus eri kansanluokkien kesken, julkinen kansan oikeuksien ja sen kärsimien vääryyksien pohtiminen, vähenevä kirkollisten ja valtiollisten viranomaisten kunnioittaminen sekä vallankumouksellinen virtailu syvien joukkojen keskuudessa — joukkojen lisääntyvä tyytymättömyys hallitseviin mahteihin ja hallituslaitoksiin. Ja samalla tavalla kuin Amerikan riippumattomuusselitys 100 vuotta sitten herätti Ranskan kansassa vapauden ja riippumattomuuden kaipuun, niin on myöskin meidän aikanamme tämän yrityksen onnellinen lopputulos hallituksen perustamisesta kansasta ja hallitsemisesta sen kautta vaikuttanut vanhan maailman kansoihin. Alituinen siirtyminen muista maista Yhdysvaltoihin todistaa tämän, ja kumminkin on tämän maan vapaus ja hyvinvointi kaukana siitä, että se tyydyttäisi kansaa. Ajatussuunta on siellä, niinkuin kaikkialla, vallankumouksellinen, ja se tulee voimakkaammaksi joka päivä. Ranskan vallankumous oli taistelu erään totuuden määrän ja vanhan eksytyksen ja taikauskon välillä, jota maailmalliset ja hengelliset vallassaolijat olivat edistäneet ja tukeneet voidakseen senkautta lisätä omaa valtaansa ja sortaa kansaa. Ja kumminkin ilmaisi se selvästi sen vaaran, joka johtuu vapaudesta, kun ei sitä johda vanhurskaus ja terveen järjen henki. (2 Tim. 1: 7, engl. k.) Puolinainen tieto eli sivistys on todellakin vaarallinen asia.
Kun näemme, että samat syyt vaikuttavat koko maailmassa meidän aikanamme tuottaakseen samallaisen tuloksen paljon suuremmassa mitassa, voimmeko silloin, erittäinkin kun ennustuksen varotus on silmäimme edessä, jättäytyä kuviteltuun varmuuteen ja huutaa: Rauha, rauha, vaikkei rauhaa olekaan. Tulevien tapahtumien ennustetun luonteen valossa voimme pitää Ranskan vallankumousta kaukaisena jyrinänä, joka ilmaisee lähestyvää myrskyä, heikkona täristyksenä, joka käy maanjäristyksen edellä, varottavana suuren aikakausien kellon heilurin lyöntinä, joka ilmaisee, että keskiyö on edessä, joka päättää nykyisten asiain järjestyksen ja johtaa uuteen riemuvuoteen hallintomuutoksineen. Nämä enteet ovat herättäneet koko maailman ja panneet mahtavat voimat liikkeelle, jotka lopullisesti kukistavat vanhan asiain järjestyksen.
Kun asianhaarat ovat täysin kypsiä, voi pieni mitättömyys sytyttää koko maailman yhteiskuntarakennuksen. Ranskan vallankumouksen ensimäisenä merkkinä oli parisilaisnaisten nälkämielenosotus, josta kuningatar tietämättömyydessään ajattelemattomasti sanoi: "Heidän on tyhmää pitää sellaista melua leivästä; jos on vaikea saada leipää, niin ostakoot kakkuja, ne ovat halpoja nyt."
Niin sattuva on sen ja nykyisen ajan yhtäläisyys, että monet ajattelevat ihmiset, jotka näkevät ajan merkit, nostavat hälyä, kun taas toiset eivät voi ymmärtää asemaa. Huuto, joka kuului ennen Ranskan vallankumousta, on mitätön niihin valituksiin verrattuna, joilla kansanjoukot koko maailmassa nyt syyttävät vallassaolijoita.
Professori G.D. Herron Iowan korkeakoulussa sanoo: "Kaikkialla viittaavat merkit maailmanlaajuiseen muutokseen. Koko ihmiskunta odottaa jännityksellä, kunnes sen uusi kaste on suoritettu. Jokainen yhteiskunnan jänne tuntee ensimäiset kivut siitä suuresta koettelemisesta, joka koettelee kaikki, jotka asuvat maan päällä, ja joka päättyy jumalallisella vapahduksella. (Hän ei näe kumminkaan, mikä vapahdus on, ja kuinka se aikaansaadaan.) Me olemme vallankumouksen partaalla, joka räjähdyttää kaikki olemassaolevat uskonnolliset ja valtiolliset laitokset ja panee maan jaloimpien sielujen viisauden ja sankariuden koetteelle… Se yhteiskunnallinen vallankumous, joka tekee yhdeksännentoista vuosisadan viimeiset vuodet ja kahdennenkymmenennen vuosisadan ensimäiset vuodet kaikkein koettelevimmiksi ja uudistavimmiksi Ihmisen Pojan ristiinnaulitsemisen jälkeen, muodostaa kristikunnan kutsumisen ja tilaisuuden tulla kristityksi."
Mutta, oi, kutsumusta ei oteta varteen, sitä ei edes kuullakaan muutamaa harvaa lukuunottamatta, joilla ei ole mitään valtaa, niin voimakas on itsekkäisyyden meteli, ja niin voimakkaat ovat tottumuksen kahleet. Ainoastaan ne ahdingot, jotka seuraavat tulevaa suurta maanjäristystä, vallankumousta, voivat saada aikaan muutoksen. Ja sen kauheasta kulusta ei käy mikään selvemmin ilmi kuin koston vanhurskaus, joka ilmaisee kaikille ihmisille sen tosiasian, että koko maan vanhurskas tuomari tekee "oikeuden oikonuoraksi ja vanhurskauden vaakaksi". — Jes. 28: 17.
Koston luonne leimasi selvästi sekä sen suuren hädän, joka kohtasi lihallista Israelia Juutalaiskauden elonkorjuussa, että Ranskan vallankumouksen. Samalla tavalla saa tulevakin hätä koston luonteen. Ja me voimme odottaa, ettei tämä hätä ole helpompi kuin nämä kaksi esikuvallista hätää, vaan pikemmin kauheampi niinhyvin kuin laajempikin, sillä nykyinen tila tekee jokaisen yhteiskunnan jäsenen riippuvaisemmaksi kuin koskaan ennen joka suhteessa. Ainoastaan rautatieliikkeen lakkauttaminen aiheuttaisi nälänhädän yhdessä viikossa suurien kaupunkien väestölle, ja yleinen anarkia tekisi lopun kaikesta teollisuudesta, joka riippuu kaupasta ja luotosta. Toiseksi selittää Herra itse, että siitä tulee hätä, "jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan", eikä myös koskaan tule. — Dan. 12: 1; Joel. 2: 2; Matt. 24: 21.
Raamattu ei anna mitään toivoa siitä, että hätä voitaisiin kääntää pois, mutta uskollisella Seurakunnalla on lupaus vapahduksesta, ennenkuin myrsky puhkeaa kaikessa voimassaan. Ja kaikille, jotka rakastavat vanhurskautta ja etsivät rauhaa, annetaan tämä kehotus: "Etsikää Herraa, kaikki te nöyrät maassa, jotka hänen oikeutensa pidätte, etsikää vanhurskautta, etsikää nöyryyttä! Kukaties te varjellaan Herran vihan päivänä". — Sef. 2: 2, 3.
Taistelu Jumalan, Kaikkivaltiaan suurena päivänä, on suurin vallankumous, minkä maailma on koskaan nähnyt, sillä se käsittää jokaisen väärän periaatteen. Kaikkien muitten vallankumoussotien tavoin on sillä asteettainen kehityksensä. Sen yleinen luonne on taistelu valon ja pimeyden, vapauden ja sorron, totuuden ja eksytyksen välillä. Se ulottuu koko maailman yli: talonpoika ruhtinasta vastaan, kuulija pappia vastaan, työ pääomaa vastaan, sorretut asestettuina vääryyttä ja kaikellaista sortoa vastaan ja sortajat asestettuina puolustamaan sitä, mitä he ovat pitäneet niin kauvan oikeutenaan.
Herran suuri sotajoukko.
Kun olemme tarkastaneet kansojen asestettuja miljonia ja harjaantuneita sotilaita, kysymme: Mikä näistä mahtavista sotajoukoista on se armeija, jota profetta kutsuu Herran suureksi sotajoukoksi? Koskeneekohan profetan viittaus yhtään näistä? Missä merkityksessä niitä voitaisiin pitää Herran sotajoukkona, kun ei niistä mikään ole hänen henkensä elähyttämä? Tai koskeneeko tämä viittaus Jumalan kansaa, ristinsotilaita, joiden aseista apostoli sanoo, etteivät ne ole lihallisia vaan voimallisia hajottamaan maahan linnotuksia? (2 Kor. 10: 3—5.) Voiko olla tarkotus, että "hengen miekka, joka on Jumalan sana" (Ef. 6: 1-7), Jumalan lasten käsissä, jotka ovat hänen henkensä täyttämiä, kukistaa kaikki tämän maailman valtakunnat ja antaa ne Kristukselle ijankaikkiseksi omaisuudeksi?
Olisi hyvä, jos niin olisi. Mutta me olemme nähneet sekä ennustuksista että ajan merkeistä, ettei se tapahdu sillä tavalla. Päinvastoin jätetään vanhurskasten varotukset ja vastalauseet huomioonottamatta, kansat vaeltavat edelleen pimeydessä, ja seurauksena siitä horjuvat kaikki maan (nykyisen yhteiskuntarakennuksen) perustukset. (Ps. 82: 5.) Jumalan totisen kansan keskuudessa, joka sovittaa sydämeensä Jumalan opetuksen, on hänen sanansa terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja hajottaa todella maahan (inhimilliset) järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemusta vastaan ja vangitsee jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle (2 Kor. 10: 4, 5); mutta näillä taisteluaseilla ei ole tämä vaikutus maailmaan. Sitäpaitsi eivät pyhät muodosta suurta "sotalaumaa" vaan "pienen lauman". — Vertaa Luukk. 12: 32 ja Joel. 2: 11.
Lue profetan kuvaus tästä sotalaumasta (Joel. 2: 2—11), jolloin on otettava huomioon, että vuoret Raamatun kuvauksissa merkitsevät valtakuntia, maa yhteiskuntajärjestystä, taivas kirkollisia voimia sekä aurinko ja kuu evankeliumin ja Mooseksen lain sivistävää vaikutusta. Pimeys on epäuskon kuva, ja tähdet merkitsevät apostolisia valoja.
Tämä sotajoukko on se, joka kukistaa valtaistuimet ja tekee pakanavaltakunnat tyhjiksi. Mutta niissä on sellainen sotajoukko, jota profetta kuvailee hyvin harjotettuna armeijana — joukkona, jonka edessä maa (yhteiskunta) vapisee ja taivas (kirkollinen mahti) pelkää, ja joka rohkeasti julistaa näille molemmille mahdeille sodan? Missä on se sotajoukko, joka lähimmässä tulevaisuudessa ei tunnusta kristikunnan oppeja, sen valtiovoimia ja pappisvaltaa, halveksien sen säännöksiä ja kukistaen kiivaudella kaiken sen herrauden ja järjestelmällisen mahdin, halveksien sen kuulia ja kranaatteja, repien kruunut kruunatuista päistä, kukistaen valtakunnat meren syvyyteen, sytyttäen taivaan, sulattaen maan tulella ja siten kukistaen koko vanhan asiain järjestyksen, niinkuin profetat ovat ennustaneet?
Siitä, että sellaista armeijaa valmistetaan, olemme vakuutetut "lujan profetallisen sanan" niinkuin ajan merkkienkin perustuksella. Ja tieto tästä pakottaa valtiomiehet kaikkialla ryhtymään erityisiin suojelus- ja puolustustoimenpiteisiin. Mutta juuri vallassaolijain toimenpiteissä on todennäköisesti ansa heille itselleen, sillä ne sotajoukot, joihin he luottavat, ovat kansan sotajoukkoja; näillä harjotetuilla sotilailla on vaimo ja lapsia, veljiä, sisaria, sukulaisia ja ystäviä yleisen kansan keskuudessa, joiden edut ovat luonnon vahvojen siteiden kautta heille yhteisiä, ja he palvelevat rivissä ainoastaan käskystä. Sotilaskunnia ja kunnioitus hallitsijoita kohtaan käykin vuosi vuodelta pienemmäksi, eikä ole mahdotonta, että nämä sotajoukot tulevassa hädässä voivat kääntää voimansa vallassaolijoita vastaan sensijaan että suojelisivat heitä.
Mitä asianhaaroja Herra käyttää asettaessaan liikkeelle tämän mahtavan sotajoukkonsa, sitä emme voi vielä selvästi ymmärtää, mutta me elämme ajassa, jolloin tapahtumat kehittyvät nopeasti, eikä olisi järjetöntä odottaa tämänsuuntaista liikettä koska tahansa. Mutta Jumalalla on määrätty aikansa jokaista suunnitelmansa osaa varten, ja koston päivän aika saavuttaa huippukohtansa 1915. Elonkorjuuaika on nähtävästi valmistanut tietä niille suurille tapahtumille, jotka jo heittävät varjojansa yli maan. Ihmiset menehtyvät peljätessään sitä, mikä on tulossa, sillä kaikki voivat nähdä, että hädän pilvet lähestyvät yhä enemmän. Yhteiskunta on ruutitynnyrin kaltainen, joka odottaa ainoastaan sytyttävää kipinää, — taisteluvalmis armeija, valmis hyökkäämään, koska hyvänänsä komentosana kuuluu; mutta Jumala määrää ajan.
Yhteiskuntaa, "maata", "alkuaineita" ei voida sytyttää, ratkaiseva taistelu ei voi alkaa, ennenkuin suuri Mikael, pelastusruhtinaamme, astuu esille ja sanoo komentosanan (Dan. 12: 1), vaikka tiheitä otteluita kävisikin edeltäpäin. Ja suuri ruhtinas ilmaisee kuninkaalliselle joukolleen, Seurakunnalle, että hätä. vaikka se onkin uhkaava, ei voi alkaa, ennenkuin kuninkaan omat, "pieni lauma", "valitut", ovat merkityt ja kootut.
Ihmiset ylimalkaan ovat tietämättömiä Herran osasta taistelussa, ja sitä paljon enemmän, koska hän on antanut maailman — Israelia lukuunottamatta — käydä 6,000 vuoden aikana omaa tietään. Hänen sekaantumisensa näyttänee sentähden sitä "vieraammalta" (Jes. 28: 21, 22) niille, jotka eivät ymmärrä sitä talouden muutosta, joka tapahtuu seitsemännen vuosituhannen alkaessa. Mutta tässä taistelussa antaa hän ihmisten kiukun (ja heidän kunnianhimonsa ja itsekkäisyytensä) koitua hänelle itselleen kunniaksi, ja kaiken muun hän pidättää. Suurella pitkämielisyydellä on hän sallinut synnin pitkän hallituksen, koska se voi olla palvelijana hänen Seurakuntansa koettelemisessa ja koska se voi opettaa ihmisille synnin ylenmääräisen synnillisyyden. Mutta kun hänen rakkauden ja vanhurskauden lakiansa halveksitaan, on hän päättänyt kurittaa maailmaa, ennenkuin hän antaa seuraavan läksyn, joka hänen rakkaan Poikansa tuhatvuotisen valtakunnan aikana on käytännöllinen vanhurskauden etujen valaiseminen.
Herra kieltää kansaansa taistelemasta lihallisilla aseilla ja selittää, että hän on rauhan Jumala, mutta hän selittää myöskin, että hän on oikeuden Jumala ja rankaisee synnin. "Minun on kosto, minä olen kostava, sanoo Herra." (Room. 12: 19; 5 Moos. 32: 35.) Ja kun hän nousee tuomitsemaan kansoja kostaakseen kaikille jumalattomille, selittää hän itsensä "sotamieheksi" ja "sotasankariksi", jolla on käytettävänään suuri sotajoukko. — 2 Moos. 15: 3; Ps. 24: 8; 45: 4; Ilm. 19: 11; Jes. 11: 4; Joel. 2: 11; Jes. 42: 13, 14.
Hesekielin 7: 13—24 on viittaus siitä, että "kaikkein pahimmat pakanat" saisivat ottaa saaliin. Tämä voisi merkitä Intian, Kiinan ja Afrikan kansojen nousemista kristikuntaa vastaan — ajatus, joka on näkynyt sanomalehdissäkin. Ajatuksemme on kumminkin, että pahimmat pakanat ovat kristikunnassa ja että näitä ovat ne, joilla ei ole jumalaa, kristillisiä tunteita tai toiveita, ja jotka nyt nopeasti vapautuvat taikauskon, tietämättömyyden ja pelon ehkäisevästä vaikutuksesta.
Herra käyttää hyväkseen viisautensa mukaisesti tätä tyytymättömien ja epätoivoisten suurta joukkoa kukistaakseen nykyiset laitokset ja valmistaakseen ihmiset vanhurskauden valtakunnalle. Ainoastaan tästä syystä kutsutaan sitä Herran suureksi sotalaumaksi. Kellään hänen pyhistään, joita hänen henkensä johtaa, ei pidä olla mitään tekemistä tämän taistelunosan kanssa.
Taistelu ilman vertaa.
Profettain ennustusten mukaisesti tulee tästä sellainen taistelu, ettei historialla ole mitään sellaista osotettavanaan. Neljännessäkymmenennessä kuudennessa psalmissa kerrotaan tästä lopullisesta taistelusta kuvakielellä. (Vertaa myöskin psalmi 97: 2—6; Jes. 24: 19—21; 2 Piet. 3: 10.) Kukkulat (vähemmän vaikutusvaltaiset hallitukset) sulavat jo kuin vaha; aina sitä mukaa kuin maa (yhteiskunta) kuumenee, myöntyvät he kansan vaatimuksiin ja tulevat vähitellen samanarvoisiksi sen kanssa. Englanti on kuva siitä. Korkeita vuoria (jotka esittävät yksinhallituksia) tärisyttävät vallankumoukset ja ne "kaatuvat meren pohjaan" — hukkuvat anarkiassa. Meri ja aallot kuohuvat jo nykyisen yhteiskunnan tukipylväitä vastaan, ja ennen pitkää häviää maa (nykyinen yhteiskuntarakennus) täydellisesti jättääkseen tilaa "uudelle maalle" (uudelle yhteiskuntajärjestykselle), jossa vanhurskaus vallitsee.
On mahdotonta pystyttää uudestaan nykyinen järjestys, 1) koska se on vanhentunut eikä vastaa nykyisiä olosuhteita, 2) koska tieto on nyt laajempi kuin ennen, 3) koska huomio siitä, että pappisviekkaus on kauvan sokaissut ja kahlehtinut joukkoja eksytyksellä ja pelolla, johtaa kaikkein uskonnollisten vaatimusten ja oppien yleiseen halveksimiseen, 4) koska uskonnolliset ihmiset ylimalkaan, jotka eivät ymmärrä, että Jumalan armotalouden muutoksen aika on tullut, syrjäyttävät järjen, ajatuksen, oikeuden ja Raamatun puolustaakseen nykyistä asiain järjestystä. Sentähden merkitseekin vähän se, että kirkolliset taivaat (paavikunnan ja protestantismin kirkolliset mahdit) kääritään kokoon kuin kirjakäärö, sillä kun anarkian myrskytulva saavuttaa huippunsa, eivät ne voi mitään toimittaa, vaan silloin hukkuvat taivaan (nimiseurakunnan) joukot. — Jes. 34: 4; Ilm. 6: 14.
Jaakobin hädän aika.
Hätä ja vaikeudet Herran päivänä kohtaavat ensi sijassa kristikuntaa ja lopulta kaikkia kansoja, mutta profetta Hesekiel (38: 8—12) ilmottaa meille, että viimeinen myrsky kohtaa Israelin kansaa, sitte kun se taas on koottu Palestiinaan. Hän esittää juutalaiset koottuina suurin joukoin kansoista suurine rikkauksineen ja asumassa ennen autioilla paikoilla, ja että he asuvat siellä turvallisesti jonkun aikaa, kun. muussa maailmassa vallitsee mitä suurin sekaannus.
Sellainen kokoontuminen on alkanut, mutta on selvää, että heidän muuttonsa muista maista tarvitsee äkkinäistä jouduttamista, jotta ennustus täyttyisi määrättyyn aikaan mennessä. Jeremian 16: 14—17, 21 käykin ilmi, että joku sellainen jouduttaminen tapahtuukin.
Herra kykenee myöskin runsain määrin täyttämään lupauksensa. Kysymys: "Mitä tehdään juutalaisille?" panee kaikki kansat hämilleen, ja epäilemättä sallii Herra, että tapahtuu yhtäkkiä joku käänne, jonka johdosta kansat mitä pikemmin lähettävät juutalaiset lupauksen maahan. Ja niinkuin he lähtivät kiireesti pois Egyptistä karjoineen ja tavaroineen egyptiläisten auttamina, jotka antoivat heille kultaa ja hopeaa ja vaatteita (2 Moos. 12: 31—36), niin ei heitä myöskään, niinkuin profetta on ennustanut, lähetetä seuraavan lähtönsä aikana tyhjin käsin pois, vaan kansat nähtävästi joutuvat johonkin painostukseen, josta johtuu tämä Israelille suotuisa tulos, jonka kautta Hesekielin ennustus täyttyy.
Tämä yritteliäs suku mukautuu pian uuteen asemaansa, mutta se rauha ja hyvinvointi, jota taas koottu Israel nauttii, samaten kuin sen puolustusta vailla oleva asemakin herättää lopulta toisissa kansoissa halun ryöstää tämä maa. Ja kun laki ja järjestys on kadonnut, hyökkäävät Israeliin ryövärijoukot, joita profetta (Hes. 38) kutsuu Gogin ja Magogin joukoiksi, ja suuri on silloin suojattoman Israelin hätä. — Jer 30: 7.
Mutta keskellä hätää ilmestyy Jumala Israelin puolustajaksi niinkuin muinoinkin, kun he kansana nauttivat hänen suosiotaan. Kun heidän hätänsä on suurin, on hänen apunsakin lähin, niinkuin luemme Sak. 14: 2, 3, ja silloin poistetaan heidän sokeutensa. 2 Sam. 5: 19—25, 1 Aik. 14: 10—17 sekä Joosuan 10: 10—15 osotetaan, kuinka Jumala ei ollut riippuvainen ihmisten sotataidosta, vaan suoritti taistelunsa omalla tavallaan. Siten aikaansaa hän tuossa suuressa taistelussakin vapahduksen omalla tavallaan. Hesekielin ennustuksessa (38: 1—13) mainitsee Herra tämän taistelun tärkeimmät osanottajat, mutta me emme voi varmuudella selittää näitä nimiä. Kaikki näyttää kumminkin merkitsevän, että hyökkäys Palestiinaan tehdään Europasta, pohjan maista, yhdessä toisten kansain kanssa.
Näitten Israelin vihollisten täydellinen hävittäminen (jolla hädänaika loppuu ja jolloin Jumalan valtakunnan perustaminen alkaa) kuvataan seikkaperäisesti Hes. 38: 18—23; 39: 1—20. Sitä voidaan verrata Faaraon ja hänen sotajoukkonsa kauheaan hävitykseen, kun he koittivat taas saada valtaansa Israelin, jonka Jumala vapautti. Kuvaus näyttää viittaavan siihen, että hävitys tulee täydelliseksi kateuden, vallankumouksen ja anarkian kautta niiden eri ainesten keskuudessa, joista sotajoukot ovat kokoonpannut. Siitä syntyy mullistus ja taistelu, joka lakasee pois jokaisen jäännöksen, joka vielä mahdollisesti on jälellä eri kansojen kotoisista hallituksista, ja tekee täydelliseksi maailmanlaajuisen kapinan ja anarkian, suuren maanjäristyksen. — Ilm. 16: 18—21.
Kaikki profettain todistukset viittaavat siihen, että Jumalan voima ilmenee ihmeellisellä tavalla Israelin vapahduksen kautta, niin että maailma pian oppii tuntemaan, että Herra on taas ottanut Israelin suosioonsa, ja pian oppivat sekä Israel että maailma pitämään arvossa Jumalan valtakuntaa, joka tulee kaikkien kansojen odotukseksi. Hes. 39: 21—29 puhuu tämän voiton ihanasta tuloksesta, ja mitkä ovat sen seuraukset Israeliin ja koko maailmaan nähden. Vertaa myöskin Jes. 59: 19, 20, Room. 11: 25—32 sekä Nah. 1: 6, 7, 9.
Jumalan, Kaikkivaltiaan suuren päivän taistelun kautta valmistuu koko maailma uutta päivää ja sen suurta ennalleenasettamistyötä varten. Maa (nykyinen yhteiskuntarakennus) häviää siten (Jes. 24: 19, 20) antaakseen tilan Jumalan uudelle rakennukselle, uudelle taivaalle ja uudelle maalle, joissa vanhurskaus asuu. — 2 Piet. 3: 13; Jes. 65: 17.