KAHDESTOISTA LUKU.
Herramme suuri ennustus.
Matt. 24; Mark. 13; Luukk. 21: 5—36; 17: 20—37.
Tämän ennustuksen tärkeys. — Olosuhteet ja ne kolme kysymystä, joista se johtui. — Ottakaa vaari vääristä kristuksista. — Lyhyt historiallinen silmäys kahdeksastatoista vuosisadasta. — Hätä juutalaiskauden lopussa ja evankelikauden lopussa kaikkein evankelistain mukaan. — Hävityksen kauhistus. — Paetkaa vuorille. — Ne, jotka ovat raskaina j.n.e. — Ennen talvea ja sabbatia. — Katso täällä, katso tuolla! älkää uskoko niitä. — Noiden päivien ahdistus. —- Auringon ja kuun pimenemisen merkkejä. — Tähtien putoaminen. — Myöskin vertauskuvallinen täyttyminen. — Ihmisen pojan merkit. — Mitä maan kansat näkevät. — Viikunapuu. — "Tämä sukukunta." — Valvokaa! — "Niinkuin oli Noakin päivinä", "eivät (he) tietäneet". — Muistakaa Lotin vaimoa. — Toinen otetaan ylös ja toinen jätetään. — Valitut saavat tiedon totuudesta. — Saatanan huone hajoaa. — Toimenpiteitä uskonhuonekunnan ruokkimiseksi.
Herra lausui yhden huomattavimmista Raamatun ennustuksista "lopun ajan" eli Evankelikauden lopusta. Hän lausui sen vähän ennen maallisen palveluksensa loppua, kun hän koetti niin vähitellen valmistaa oppilaitaan sitä uutta armotaloutta varten, joka alkaisi, sittenkuin Golgatan murhenäytelmä on suoritettu. Hän toivoi, että he ymmärtäisivät, etteivät he heti saaneet odottaa valtakunnan kunniaa ja kirkkautta, jonka hän on luvannut uskollistensa osaksi. Ennen tätä kunniaa ja näitä siunauksia tulisivat koettelemukset ja kärsimykset. Hänen, heidän Mestarinsa, Kuninkaansa, täytyi ensin tulla Israelin hylkäämäksi ja ristiinnaulitsemaksi, ennustusten mukaisesti. Sitten jätettäisiin Israel vihollisillensa alttiiksi ja heidän pyhä kaupunkinsa ja kallis tomppelinsa hävitettäisiin kokonaan. Sitäpaitsi eivät oppilaat saaneet odottaa, että he olisivat Mestariansa suurempia, vapautettuja niistä halveksimisista ja kärsimyksistä, jotka kohtasivat häntä, vaan että uskollisuus häntä ja hänen oppiansa kohtaan aiheuttaisi, että kaikki ihmiset vihaisivat heitä hänen tähtensä, mutta että he, ollen kuolemaan saakka uskollisia, palkittaisiin lopulta, vaikkakin paljon ahdistuksen jälkeen, kun hän tulee takasin, ottaakseen heidät luokseen ja tehdäkseen osallisiksi kirkkaudestaan. Tämänsuuntaisen opetuksen oli Herra säästänyt palvelusaikansa loppuun. Alussa opetuslapset olivat taipuvaisia pahastumaan ja vaatimaan (niinkuin muutamat nykyään tekevät), että Herran asian täytyy vallottaa maailma heidän saarnaamisensa seurauksena; ja Pietari meni niin pitkälle, että hän lausui vastaväitteensä Herralle, sanoen: "Ei ikinä, Herra! (kuolemasi ja kansan hajottaminen sekä pahan yleinen voittokulku) ei saa tapahtua sinulle". (Matt. 16: 22; Mark. S: 31, 32.) Mutta Jeesus oikaisi Pietaria ankarasti, ja kaikki opetuslapset näyttävät niin vähitellen vakaantuneen siinä käsityksessä, että valtakunnan kirkkaus oli vielä kaukana, ja että Mestarin täytyi mennä pois ja, jätettyään heidät, lähettää heille lohduttaja, pyhä henki, johtamaan ja varjelemaan heitä, kunnes hän itse tulisi takasin Isänsä valtakunnan kirkkaudessa.
Tässä mielentilassa ja Herran temppeliä koskevien sanojen vielä soidessa heidän korvissaan, opetuslapset pyysivät Mestarilta varmaa selitystä niihin kohtiin, joita he eivät vielä oikein selvästi ymmärtäneet.
Kolme kysymystä.
"Ja kun hän (Jeesus) istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset hänen tykönsä, heidän ollessaan yksinään, ja sanoivat: Sano meille: 1) Milloin tämä (temppelin hävitys j.n.e.) tapahtuu, ja 2) mikä sinun läsnäolosi [kreikkalainen sana parusia, jota tässä on käytetty, merkitsee läsnäoloa eikä tulemusta. Katso 'Herramme takasintulo', hinta 25 p.] ja 3) maailman (aikakauden) lopun tunnusmerkki on?" — Matt. 24: 3.
Epäilemättä järjesti Jumalan kaitselmus tässä tilaisuuden ja kysymykset; sillä tämä ennustus oli varmaankin tarkotettu enemmän opettamaan niitä Jumalan lapsia, jotka elävät tässä "elonkorjuussa", kuin niitä, jotka esittivät kysymykset. Kun tutkitaan tätä ennustusta, on hyvin välttämätöntä pitää muistissa ne kysymykset, joihin se on henkeytetty vastaus. Ennustuksen ovat kertoneet hyvin samallaisesti kolme evankelistaa, nim. Matteus, Markus ja Luukas; mutta koska Matteuksen kertomus on täydellisin ja järjestyksellisin, seuraamme ylimalkaan sitä ja esitämme muutamia lähempiä määräyksiä, joita on toisissa kertomuksissa.
Ottakaa vaari vääristä Kristuksista.
"Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Sillä monta tulee minun nimessäni, sanoen: Minä olen Kristus, ja he eksyttävät monta." — Matt. 24: 4, 5.
Gamaliel mainitsee kaksi väärää Kristusta puheessaan, johon viitataan Apt. 5: 36, 37, ja historia mainitsee meille muutamista muista, jotka johtivat harhaan monia juutalaisia. Kuuluisin niistä oli Sabbathai Levi Smyrnasta, joka esiintyi v. 1648 j.Kr. Hän kutsui itseään "Jumalan ainosyntyiseksi Pojaksi, Messiaaksi, Israelin vapahtajaksi", ja lupasi heidän valtakuntansa ja hyvinvointinsa ennalleenasettamisen. Eräs historiankirjottaja sanoo, että Sabbathailla "siellä (Smyrnassa) oli sellainen vaikutus, että muutamat hänen kannattajistaan ennustivat ja joutuivat omituisesti haltioihinsa. Neljäsataa miestä ja naista ennusti hänen kasvavasta herraudestaan ja valtakunnastaan. Kansa käyttäytyi jonkun aikaa niinkuin he olisivat olleet henkien riivaamia, muutamat joutuivat hurmoksiin vaahto suussa, samalla kuin he kertoivat tulevasta hyvinvoinnistaan, näyistään, joissa he näkivät Juudan leijonan, sekä Sabbathain voittokuluista". Se oli epäilemättä jäljitelty Joelin ennustuksen (2: 28) täyttyminen. Samallaisia pyhän hengen jäljittelyjä on uudempienkin aikojen herätyksissä tapahtunut. Kaikkiaan on todennäköisesti ollut viisikymmentä väärää Kristusta, miehiä ja naisia, ja monet niistä ovat epäilemättä olleet pois suunniltaan — pahojen henkien riivaamia, mutta ei kenenkään niistä, eikä edes kaikkien yhteensä, voida sanoa eksyttäneen "monta". Herra varottaa kumminkin meitä sellaisista, jotka "eksyttävät monta", ja kauvempana tässä ennustuksessa antaa hän uuden varotuksen, jonka yhteydessä me tahdomme erittäin tutkia niitä antikristuksia, jotka ovat eksyttäneet monta.
Kahdeksantoista vuosisadan historia ennustettu lyhyesti.
Matt. 24: 6—13; Mark. 13: 7-13; Luukk. 21: 9-19.
"Ja te saatte kuulla sotia ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä se pitää tapahtua, mutta loppu ei ole vielä käsissä. Sillä kansa on nouseva kansaa vastaan, ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja on oleva nälät ja rutot ja maanjäristykset seutu seudulta. Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alku." — Matt. 24: 6—8.
Tällä lyhyellä tavalla antoi Herra katsauksen maailman historiasta ja opetti oppilaitaan, etteivät he liian pian odottaisi hänen toista tulemistaan ja hänen ihanaa valtakuntaansa. Ja kuinka sattuvaa! Maailman historia on juuri tällainen, kertomus sodista, vehkeistä, nälänhädistä ja kulkutaudeista — ei juuri paljon muuta. Herra erottaa totisen seurakunnan historian ja esittää sen yhtä lyhyesti näin: "Silloin (samana aikakautena, Evankelikautena) teidät annetaan vaivaan, ja he tappavat teitä, ja te tulette kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden. Ja silloin (samaan aikaan) useat loukkaantuvat, ja he antavat toisiaan alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. Ja monta väärää profettaa nousee, ja he eksyttävät monta. Ja sentähden että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus." — Matt. 24: 9—12.
Olisiko mahdollista historian valossa kuvata totisen seurakunnan tie harvemmilla sanoilla? Varmaankaan ei. Sopusointu on täydellinen. "Kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi", selittää apostoli, ja se, joka ei saa kokea tätä, hänellä on suuri syy epäillä, onko hän Jumalan lapsi. (Hebr. 12: 8.) Samalla tavalla on seurakunnan laita kokonaisuudessaankin: Kun sitä ei vainonnut Ismael- ja Esau-luokka, on niin ollut sentähden, että siellä on ollut niin paljon maailman henkeä tai niin paljon "kylmää rakkautta" Herraan ja hänen totuuteensa, ettei se ollut arvollinen kärsimään vainoa. Mutta jos tuomitsemme saman näkökannan ja Jeesuksen ennustuksen mukaisesti, on kumminkin koko Evankelikauden aikana ollut muutamia, jotka ovat olleet uskollisia kuolemaan saakka — "pieni lauma".
Evankeliumin todistus levinnyt yli koko maan.
Matt. 24: 14; Mark. 13: 10.
"Ja tämä valtakunnan evankeliumi saarnataan koko maailmassa todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten loppu tulee."
Tässä osottaa Herra taas selvästi opetuslapsilleen, että aikakauden loppu oli paljon kauvempana kuin he olivat luulleet; että valtakunnan sanoma tulisi hyväksi sanomaksi ei ainoastaan Israelille vaan kaikille kansoille. Mutta se ei merkinnyt, että muut kansat ottaisivat vastaan sen evankeliumin, jonka Israel oli hyljännyt. Tulisi mieluummin odottaa, — niinkuin näemme asianlaidan olevankin — että niinkuin tämän maailman jumala sokaisi Israelin, niin sokaisisi hän myöskin muitten kansojen suuren enemmistön ja ehkäisisi heidät näkemästä Kristuksessa Jumalan voimaa ja Jumalan viisautta (1 Kor. 1: 24); ja niin on hän tehnytkin. Jos ainoastaan jäännös Israelista (jota oli erikoisesti opetettu vuosisatojen kuluessa lain alaisuudessa) löydettiin arvolliseksi pääsemään kuninkaalliseen papistoon, niin voiko pakanakansoista odottaa enempää, jotka kauvan olivat olleet "ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa?"
Teemme hyvin pannessamme tarkkaan merkille Herran sanat, että evankeliumia ei saarnattaisi kansoille niiden kääntämiseksi, vaan todistukseksi kansoille ja jotta "valitut" kutsuttaisiin, tehtäisiin täydellisiksi ja koottaisiin kaikista kansoista. Tuonnempana siunaavat "valitut", muodostaessaan valtakunnan, kansat, avaten heidän kuurot korvansa evankeliumille ja heidän sokaistut silmänsä totiselle valolle.
Tämä todistus on jo annettu. Herran sana, valtakunnan evankeliumi, on lähetetty jokaiselle kansalle maan päällä. Jokainen yksityinen henkilö ei ole kuullut sitä; mutta sitä ei ennustus esitäkään. Sen piti olla ja se on ollut, kansoja koskeva julistus. Ja loppu on tullut! "Elonaika on aikakauden loppu", selitti Jeesus. (Matt. 13: 39.) Muutamat ovat olleet taipuvaisia kysymään, missä määrin tämä ennustus on täyttynyt tai ei, koska ne lähetyssaarnaajat, jotka ovat menneet pakanamaihin, ylimalkaan ovat tunteneet hyvin vähän tai ei ollenkaan iloista sanomaa, jonka Herra erityisesti mainitsi — "valtakunnan evankeliumiksi". Me vastaamme: Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen painetut evankeliumit ovat tulleet heidän luokseen runsaasti täytettyinä valtakunnan sanomalla, aivan niinkuin mekin olemme saaneet ne.
Siten kuvaili Herra lyhyesti ne kahdeksantoista vuosisadan koettelemiset ja vainoomiset, jotka kohtaisivat hänen seurakuntaansa, ja hän osotti, mikä olisi heidän työnsä hedelmä heidän menestyksellisestä todistamisestaan kaikille kansoille, sekä kiirehti vastaamaan siihen tärkeään kysymykseen kuinka ne, jotka elävät, tuntisivat hänen toisen läsnäolonsa ajan ja tosiasian. Hän jätti huomioonottamatta kysymyksen siitä, koska temppelin kivet kukistettaisiin, jotteivät he yhdistäisi tätä tapausta hänen toiseen tulemiseensa, ja koska hän tahtoi esikuvana ja vastakuvana yhdistää sen hädän, joka kohtasi lihallista Israelia sen valtiomuodon kukistuessa, ja sen hädän, joka kohtasi nimellistä hengellistä Israelia tämän aikakauden lopussa.
Tapahtui ilmeisellä aikomuksella Jumalan puolelta, — vaikka evankelistat eivät sitä tienneet — että Herran ennustuksen esitys tässä kohden annettiin kappalettain, osa siellä toinen täällä; siellä viittaus esikuvallisen Israelin esikuvalliseen hätään esikuvallisen elonkorjuun lopussa, täällä viittaus samallaiseen, mutta yleisempään ja suurempaan vastakuvallisen Israelin, kristikunnan, hätään tämän aikakauden lopussa. Totta puhuivat profetat Herrastamme, sanoessaan, että hän avasi suunsa vertauksiin ja hämäriin puhetapoihin, ja "ilman vertausta hän ei puhunut heille mitään". Sopusoinnussa Jumalan aikomuksen kanssa alkavat kumminkin nyt nämä hämärät lausunnot ja vertaukset tulla selviksi kaikille, joiden silmät voidellaan oikealla silmävoiteella.
Hätä Juutalaiskauden lopussa.
Luukkaan kuvaus lihallisen Israelin hädästä, joka saavutti huippukohtansa v. 70, on selvin, jonka tähden esitämme sen tässä:
"Mutta kun näette Jerusalemin olevan sotajoukkojen ympäröimänä, silloin tietäkää, että sen hävitys on lähellä. Silloin ne, jotka Judeassa ovat, paetkoot vuorille, ja jotka ovat kaupungissa, lähtekööt sieltä pois, ja maaseudulla olevat älkööt menkö siihen. Sillä ne ovat koston päiviä, että kaikki toteutuisi, mikä on kirjotettu. Voi niitä, jotka ovat raskaina, ja niitä, jotka imettävät, noina päivinä! Sillä on oleva suuri hätä maan päällä ja viha tätä kansaa kohtaan; ja he kaatuvat miekan terään, ja heidät viedään vangiksi kaikkiin kansoihin, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät." — Luukk. 21: 20—24.
Tämä Herran ennustuksen osa tarkotti ilmeisesti niitä tapahtumia, jotka koskivat lihallista Israelia. Ja historia kertoo, kuinka se kaikissa yksityiskohdissaan täyttyi kirjaimellisesti siinä turmiollisessa hädässä, jolla juutalainen aikakausi ja valtiomuoto loppui. "Sillä ne ovat koston päiviä, että kaikki toteutuisi, mikä on kirjotettu."
Mutta Herran sanat, jotka Matteus ja Markus mainitsevat, poikkeavat edellisistä ja viittaavat selvästi hengellisen Israelin hätään Evankelikauden lopussa. Epäilemättä mainitsi Jeesus molemmat lausunnot, mutta evankelistat, jotka eivät tunteneet kahta elonkorjuuta ja kahta hädänaikaa, vaan pitivät näitä lausuntoja ainoastaan toistamisina, eivät maininneet niitä molempia erittäin. Herra johti niin, aikoen kätkeä sen mikä koski tätä elonkorjuuta, kunnes hänen oma otollinen aikansa tuli niiden ilmaisemiseksi.
Hätä Evankelikauden lopussa.
Matteuksen ja Markuksen todistukset tästä kuuluvat melkein samalla tavalla. Matteus sanoo:
"Kun siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu Daniel profetan kautta, seisovan pyhässä paikassa — joka tämän lukee, se tarkatkoon — silloin ne, jotka Judeassa ovat, paetkoot vuorille; katolla oleva älköön astuko alas noutamaan, mitä hänen talossaan on, ja pellolla oleva älköön palatko takaisin noutamaan viittaansa. Voi niitä, jotka ovat raskaina, ja niitä, jotka imettävät noina päivinä, mutta rukoilkaa, ettei pakonne tapahtuisi talvella eikä sabbatina; sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka vertaista ei ole maailman alusta tähän asti ollut, eikä tule. Ja ellei sitä aikaa lyhennettäisi, ei yksikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden se aika lyhennetään." — Matt. 24: 15—22; Mark. 13: 14—20.
Neljä kohtaa tässä ennustuksessa osottaa, että vaikka se voidaan sovittaa esikuvalliseen hätään Juutalaiskauden lopussa, kuuluu kumminkin sen todellinen ja tärkein sovitus siihen suureen hädän aikaan, jolla Evankelikausi päättyy. 1) Viittaus "hävityksen kauhistukseen, josta on puhuttu Daniel profetan kautta". 2) Esitys siitä, että hätä olisi suurin, joka koskaan on kohdannut tai kohtaisi maailmaa. 3) Se, että jollei tätä verilöylyä lyhennettäisi, ei yksikään liha pelastuisi 4) Seuraava yhteys kuvailee epäilemättä Evankelikauden lopputapahtumia, joita ei voitaisi sovittaa Juutalaiskauden loppuun eli elonkorjuuseen, ja jotka eivät tapahtuneet silloin. Kaksi kohtaa näistä ansaitsevat erittäin tulla tutkituiksi.
Profetta Daniel (9: 27) sanoo, että kun Messias tapettaisiin seitsemännenkymmenennen suosion viikon keskellä, aiheuttaisi hän vastakuvallisen sovitusuhrin hankkimisen kautta sen, että lain uhri lakkaisi, ja että hän silloin, koska kauhistus jatkui, vuodattaisi onnettomuuksia hyljätylle hansalle, niinkuin Jumala oli määrännyt. Kaikki tämä täyttyi, silloin kun lihallisen Israelin valtiomuoto hävitettiin. Siitä päivästä, kun Herra sanoi: "Teidän huoneenne jää teille autioksi" — "minä sanon teille: tästälähin ette näe minua, ennenkuin sanotte: siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä", on heidän uskontonsa ollut kauhistus Herralle, tyhjä muoto, merkki siitä, että he hylkäsivät ainoan uhrin syntein edestä, jonka Jumala on varannut. Ja kun he nyt olivat siinä kirouksessa, jonka he itse olivat vetäneet itselleen (Matt. 27: 25), oli heidän kulkunsa hävitystä kohti nopea, niinkuin Jumala oli määrännyt ja ennustanut.
Mutta Danielin ennustuksella on paljon sanomista hävityksen kauhistuksesta nimeksi henkisessä Israelissa. Hävityksen kauhistus pystytettiin paavikunnan kanssa sen edustajana ja on se senjälkeen harjottanut suurta ja turmiollista vaikutusta ja aiheuttanut henkisen hävityksen hengellisessä huoneessa eli Jumalan temppelissä, Kristuksen seurakunnassa. Tämä turmiollinen eksytysjärjestelmä jatkuisi, kunnes pyhäkköluokka olisi puhdistettu, ja sen jälkeenkin olisi sillä suuri menestys ja se saisi monet nimeksi henkisessä Israelissa hylkäämään sovitusuhrin, joka annettiin kerran kaikkien puolesta; ja seuraus sen levenevästä vaikutuksesta olisi hyljätyn kristikunnan hävittäminen. — Katso Dan. 11: 31; 12: 11 ja Raamatuntutkisteluja III osa 4 luku.
Suuri hävityksen kauhistus, jonka perustus on oppi messu-uhrista (joka synnin poistamiseksi asettaa ihmisteot suuren Golgatan uhrin sijaan), lisääntyy nyt monien itsensäsovittamisoppien kautta, ja näitä leviäviä kauhistuksia tukee sellainen voimakas vaikutus ja petollinen viisasteleminen, että ne viettelevät monta — "jos mahdollista, valitutkin" — ja ovat nimikristikunnan häviön edelläkävijöitä. Katsoessamme taaksepäin näemme tässä samallaisuuden juutalaisen elonkorjuun ja Evankelikauden elonkorjuun välillä. Se, että lihallinen Israel hylkäsi todellisen syntiuhrin ja piti kiinni esikuvallisista uhreista, jotka eivät enää olleet otollisia Jumalalle, vaan kauhistuksia, oli tärkeä piirre heidän kansallisen ja kirkollisen lankeemuksensa yhteydessä. Sama on asianlaita nyt. Se, että hyljätään oppi lunnaista ja hyväksytään sensijaan joko messu-uhri tai hyvät työt, on kauhistus Jumalan silmissä ja on tärkeä piirre kristikunnan porvarillisen ja kirkollisen lankeemuksen yhteydessä.
Niinkuin jo olemme osottaneet, oli paavilainen kauhistus, jonka kulmakivi on herjaava oppi messu-uhrista, se hävityksen kauhistus, joka saastutti Jumalan pyhän huoneen eli todellisen temppelin, seurakunnan. Kauhistus, saastuttaminen ja hävittäminen ovat nyt vanhoja; mutta niin suuri oli eksytyksen pimeys menneinä vuosisatoina, että ainoastaan harvat, jos edes kukaan, voi nähdä sitä. On selvää, etteivät edes uskonpuhdistajatkaan voineet nähdä, että messu-uhri oli kauhistus; sillä vaikka englantilainen kirkko uskonkappaleissaan kieltää pappien kyvyn luoda leivästä ja viinistä Kristus uhratakseen hänet uudelleen, ei meillä kumminkaan ole mitään viittausta siitä, että he näkivät tämän menettelytavan inhottavuuden. Ja vaikka Luther syytti kovasti paavikuntaa monesta synnistä ja eksytyksestä, ei hän kumminkaan nähnyt, että messu-uhri oli suuri hävityksen kauhistus. Päinvastoin antoi Luther, kun hän oleskelunsa jälkeen Wartburgin linnassa tuli kirkkoonsa ja huomasi, että messu-uhri niinhyvin kuin kuvat ja vahakynttilätkin olivat poistetut, uudestaan pystyttää messu-uhrin.
Omistaessamme tämän näkökannan asiasta on Herran sanoilla suuri merkitys: "Kun siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu Daniel profetan kautta, seisovan pyhässä paikassa — joka tämän lukee, se tarkatkoon — silloin ne, jotka Judeassa ovat, paetkoot vuorille." Tässä täytyy meidän muistaa yhtäläisyys kahden elonkorjuun, kahden ahdistuksen ajan ja kahden erilaisen paon välillä sekä pitää Juudaa nykyisen kristikunnan vertauskuvana.
Kreikkalainen sana, joka on käännetty "vuorille", voidaan yhtä suurella tai suuremmallakin oikeudella kääntää yksikössä — vuorelle; ja se onkin käännetty niin monissa kohden tavallisessa käännöksessä. Pakeneminen kirjaimellisessa merkityksessä Judeasta yhdelle tai useammalle vuorelle näyttää tosiaankin ihmeelliseltä, koska Judea on vuorimaa, ja Jerusalemkin on kuvattu rakennetuksi vuoren huipulle. Mutta näyttää hyvin luonnolliselta ja yksinkertaiselta sovittaa Herran sanat nykyiseen aikaan ja hänen kansaansa kristikunnassa, joka nyt nykyisen totuuden valossa näkee kauhistuksen siellä, missä ei pitäisi — pyhällä sijalla — todellisen syntiuhrin sijassa. Heidän pitäisi heti paeta kauhistuksen vaikutuksesta ja siitä järjestelmästä, joka väärin kutsuu itseään Kristuksen (vuoreksi) valtakunnaksi, todelliselle vuorelle eli valtakuntaan, jota Kristus nyt on tullut takasin perustamaan kirkkaudella ja voimalla.
Mutta kristikunnan (nimikirkon) jättäminen ja se ettei tunnusta sen temppeliä, sen jumalisuuden muotoa, sen yhteiskunnallista lumousta, sen imartelua ja kunnianosotuksia, ja se, että halveksii sen uhkauksia ja kirouksia sekä sen eri vastustustapoja ja pakeneminen Herran luo ja totiseen valtakuntaan maailmanviisasten ja maailmanhyvien hylkäämänä, halveksimana ja ylenkatsomana, ei varmaankaan ole niin pieni pako; se on melkein kokonainen matka; ja ainoastaan harvat, paitsi "pyhiä", tahtovat edes ajatellakaan astumista sille tielle. Herra kuvaa tien vaikeuksia tavalla, joka näyttäisi liiotellulta ja olevan vastoin hänen tapaansa, jos kuvaus olisi sovellutettava ainoastaan niihin ruumiillisiin kärsimyksiin, joita ne uskovaiset kestivät, jotka pakenivat Jerusalemista Juutalaiskauden elonkorjuussa; mutta hänen sanansa sopivat ilmeisesti tämän elonkorjuun henkiseen pakoon ja koettelemuksiin. Lyhyesti sanoen, tämä käsky pakenemisesta ja kuvaus niistä koettelemuksista, jotka seuraavat pakoa, voidaan ymmärtää oikein ainoastaan Ilm. 18: 4 löytyvän käskyn yhteydessä: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin hänen vitsauksiansa kärsiä."
"Lähtekää siitä ulos, te, minun kansani."
Katolla oleva älköön astuko alas noutamaan, mitä hänen talossaan on, ja pellolla oleva älköön palatko takasin noutamaan viittaansa. — Matt, 24: 17, 18.
Nämä sanat ilmaisevat, että on joudutettava pakoa "Babylonista", niinpian kuin näkee hävityksen kauhistuksen. Herran sanat osottavat, että kaikki viivytys, sopimuksen hierominen tai inhimillinen ajatteleminen on vaarallista; älkäämme kadottako aikaa tottelematta, niinpian kuin hän saa meidät näkemään Babylonin iljettävyyden ja sen suhteen kaikkiin niihin, jotka ovat maininneet sen nimeä. Oi, kuinka monet ovatkaan, oltuaan vaarinottamatta Herran sanat antaneet sitoa itsensä käsistä ja jaloista, niin että pako nyt on melkein mahdoton. Mutta Mestari sanoo: "Minun lampaani kuulevat ääntäni… ja ne seuraavat minua."
Näissä värssyissä on toinenkin opetus. Ne osottavat, että muutamat Herran kansasta ovat toisessa paikassa eli tilassa ja toiset toisessa. Muutamat ovat "pellolla", s.o. maailmassa, kaikkien järjestelmien ulkopuolella. Näiden ei pidä ajatella, että heidän ensin on liityttävä johonkin nimikirkkoon, vaan heidän on käytettävä vapauttaan ja paettava pois maailmallisesta asemasta tullakseen yhdeksi Herran kanssa hänen valtakuntansa — vuorensa jäseninä.
Muutamat Herran kansasta ovat taloissa eli Babylonin kirkkojärjestelmissä, mutta niinkuin tässä on osotettu, ovat ne ylimalkaan pyhiä, jotka ovat astuneet ylös katolle — ne elävät korkeampaa elämää, heillä on enemmän kokemusta ja suurempi usko kuin ainoastaan nimeksi kristityillä. Näiden ei pidä paetessaan astua alas taloihin (nimikirkkojärjestelmiin) koettamalla ottaa sieltä jotakin mukaansa arvonannon, arvonimien, arvokkaisuuden tai aseman j.n.e. muodossa, vaan heidän pitää jättää kaikki Kristuksen tähden ja paeta totiseen valtakuntaan.
Paon vaikeudet.
"Voi niitä, jotka ovat raskaina, ja niitä, jotka imettävät noina päivinä!" — Matt. 24: 19.
On niinhyvin henkisiä kuin lihallisiakin "pieniä lapsia" ja vääriä niinhyvin kuin oikeitakin lapsia. Apostoli Paavali kuvailee osanottonsa evankeliumin levittämistyössä synnyttävän äidin osanotoksi. Hän sanoo: "Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivuin synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä." (Gal. 4: 19.) Samalla tavalla ovat kaikki Kristuksen uskolliset palvelijat, kaikki ne, jotka vakavasti työskentelevät sielujen voittamiseksi, tässä tekstissä kuvaillut "raskaiksi". Henkinen synnyttäminen apostolin esikuvan mukaan on korkeasti kunnioitettava virka, ja monien Jumalan uskollisimpien lasten huomio on kiintynyt tähän. Mutta valitettavaa kyllä! Niinkuin Aabrahamin ja Saaran toivomus auttaa Jumalan lupauksen täyttämisessä johti kelpaamattomaan tapaan ja tuotti Ismael-luokan, joka, ollen lihasta syntynyt, vainosi sitä siementä, joka oli todellinen, niin on myöskin monen laita, jotka nyt ovat "raskaina"; he auttavat väärien Jumalan lasten synnyttämiseksi. Heidän tulisi kumminkin kaikkien muistaa, että ainoastaan sallittuja välikappaleita pitäisi käyttää. Kaikki totiset Jumalan lapset ovat totuuden sanan ja hengen eikä inhimillisten oppien ja maailman hengen siittämiä.
Väärät ajatukset Jumalan suunnitelmasta (otaksuma, että kaikki paitsi valittu seurakunta, joutuvat ijankaikkiseen vaivaan) on muutamissa niin kiihottanut "lapsien" synnyttämishalua, että he ovat turvautuneet muutamiin inhimillisiin keksintöihin saadakseen heidät siitetyiksi — unohtamalla, että kaikki, jotka eivät ole Jumalan siittämiä, totuuden sanan siittämiä (ei ainoastaan kirjaimellisen sanan, vaan totuuden hengen siittämiä), ovat äpäriä eikä heitä lasketa Jumalasta lähteneiksi, eikä heitä kohdella lapsina. (Hebr. 12: 8.) Seuraus siitä on, että nimiseurakunta meidän päivinämme "pyrkii lihassa olemaan mieliksi" — lukumäärään sekä rahalliseen että henkiseen vaikutukseen nähden, ja sillä on paljon "jumalisuuden kuorta" eli muotoa, ilman että sillä on jumalisuuden todellista, sydäntä hallitsevaa henkeä ja voimaa. Se on täynnä pieniä "lapsia", joista muutamat todella ovat lapsia Kristuksessa, mutta monet ovat äpäriä eivätkä totisia Jumalan lapsia, eksytyksen siittämiä totuuden hengen sijasta — ne ovat "lustetta". Ja alituisesti ahkeroivat he tämän äpäräsuvun lisäämistä toivoen siten pelastavansa heidät ijankaikkisesta vaivasta, joka on, heidän ajatuksensa mukaan, otaksuttu ankara Jumalan väärä tuomio.
Oi, kuinka vaikeata onkaan niille rakkaille Jumalan lapsille, jotka ovat tällä tavalla, Vapahtajamme kuvannollisten sanojen mukaan, "raskaina", paeta nimikirkon järjestelmästä sen monine koneistoineen äpärien nopeaksi synnyttämiseksi, jota he ovat oppineet kunnioittamaan ja josta he ylistelevät itseään. Niin, sellaisille on vaikea jättää kaikki ja paeta Herran ja hänen vuorensa (valtakuntansa) luo. Niiden on vaikea uskoa, että Herra on todellakin hyvä, oikeudenmukainen ja vanhurskas, ja että hänellä on armostarikas suunnitelma, tarjotakseen täydellisen autuuden jokaiselle Aadamin suvun jäsenelle — kaikille, jotka lunastettiin suurilla "lunnailla kaikkien edestä".
Siihen luokkaan, joka "imettää" näinä päivinä, kuuluu myöskin monta jaloa, hyvää ja hyväätarkoitavaa Jumalan lasta. Siihen kuuluu monta saarnaajaa ja sunnuntaikoulu-opettajaa, joiden uskonnollinen työ on "maidon" tarjoamisessa, ei kumminkaan aina "sanan väärentämättömän maidon", Jumalan sanan, antamisessa; sillä ylimalkaan sekottavat ja vääristävät he sen perimätiedoilla, filosofialla ja maailmallisen viisauden unirohdoilla, jotka pitävät heidän "lapsensa" siivoina, unisina ja "hyvinä" sekä estävät niiden kasvamisen tiedossa ja armossa. Tällaista kasvamista pitävätkin he vallan vaarallisena. Muutamat harvat näistä opettajista työskentelevät kumminkin todellakin sanan puhtaan maidon jakamisessa, jotta heidän pienet lapsensa sen kautta kasvaisivat ja oppisivat syömään ja sulattamaan vahvaa ruokaa sekä tulemaan miehiksi Kristuksessa: mutta he selittävät, että toistuneet kokemukset osottavat heille, että suurin osa heidän "lapsistaan" ei voi sietää sanan puhdasta maitoa; sentähden pitävät he velvollisuutenaan maidon sekottamisen, jotteivät heidän lapsensa tulisi kipeiksi ja kuolisi. Oi, he eivät ymmärrä, että useimmat heidän lapsistaan, koska ne eivät ole totuuden hengen siittämiä, eivät voi koskaan omistaa itselleen hengellistä "maitoa", koska "luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan hengen on… eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on arvosteltava hengellisesti". (1 Kor. 2: 14, 12.) He eivät huomaa myöskään, että tämä (erottamisen kyvyn) puute näännyttää, myrkyttää ja estää tosihengellisiä "lapsia", jotka ovat heidän huostassaan, ja "joiden olisi jo aika (itse) olla opettajia". — Hebr. 5: 12.
Ne tästä luokasta, jotka ovat totisia Jumalan lapsia, kuulevat kutsun: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani", ja heitä kohtaavat myöskin suuret vaikeudet tuona päivänä. Aina sitä mukaa kuin he näkevät ja ymmärtävät nykyisen totuuden, eivät he ainoastaan pelkää ojentaa sitä niille, jotka ovat heidän hoidossaan, vaan he pelkäävät myöskin itse menetellä sen mukaan, ajatellen, että se tuottaa heille eron virastaan. He pelkäävät pakenemista tuona päivänä, huomatessaan, että ainoastaan harvat heidän lapsistaan voisivat tai tahtoisivat paeta mukana; ja ainoastaan hengelliset kykenevät kestämään tämän koetuksen. Muutamat käyvät ratkaisukohdan läpi "voittajina", kun taas toisten, jotka pelkäävät, täytyy käydä suuren hädänajan läpi.
Pakene ennen talven tuloa!
"Mutta rukoilkaa, ettei pakonne tapahtuisi talvella eikä sabbatina; sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka vertaista ei ole maailman alusta tähän asti ollut, eikä tule. Ja ellei sitä aikaa lyhennettäisi, ei yksikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden se aika lyhennetään." — Matt. 24: 20—22.
Seurakunnan kokoaminen tapahtuu "elonajassa", armonkesän lopussa. Herra selitti (Matt. 13: 30, 37—43), että hän tänä elonaikana kokoaisi vehnän aittaan ja polttaisi ohdakkeet sitä seuraavassa hädän ajassa. Muutamissa paikoissa maalla on vielä tapana jättää rikkojen polttaminen siksi, kunnes talvi tulee. Ymmärrämme sentähden Herran tarkottavan, että meidän on etsittävä apua ja voimaa voidaksemme paeta Babylonista, ennenkuin sen hädän talviaika kohtaa sitä.
Muistakaamme, että tässä elonkorjuussa vapahdetaan kaksi erilaista vehnäluokkaa — vaikkei se olekaan sopusoinnussa sen kanssa, mitä tapahtuu luonnossa —: 1) "voittajat", uskolliset, jotka heti tottelevat ja pakenevat ennen talven tuloa, ja jotka "katsotaan arvollisiksi pelastumaan tästä kaikesta, joka on tuleva" (Luukk. 21: 36), 2) ne totiset Jumalan lapset, jotka eivät tottele kyllin pian, vaan ovat raskautettuja, joilla on intoa, mutta joka ei ole sopusoinnussa tiedon kanssa, ja jotka ovat enemmän tai vähemmän maailman hengen saastuttamia. Nämä autetaan pois Babylonista, kun se on kaatumaisillaan, ja he pakenevat talven aikana, sanoen profetan sanoilla: "Elonaika on mennyt, kesä loppui (talvi on tullut), ja me emme ole pelastetut". (Jer. 8: 20.) Suuressa armossaan osottaa Herra, että kaikki todella uskolliset näiden joukosta lopulta "tulevat siitä suuresta ahdistuksesta" ja seisovat valtaistuimen edessä (eivät ole valtaistuimella "pienen lauman kanssa", joka perii valtakunnan Kristuksen kanssaperillisenä), pestyään vaatteensa Karitsan veressä. (Ilm. 7: 14, 15.) Rukoilkaamme ja työskennelkäämme sopusoinnussa tämän kanssa, jotta pakomme olisi suoritettu ennenkuin talvi tulee.
Meidän tulisi rukoilla ja pyrkiä, ettei pakomme myöskään tapahtuisi sabbatina. Minä sabbatina? Ei kai seitsemäntenä viikon päivänä, eikä ensimäisenäkään; sillä "uusi kuu tai sabbati" ei varmaankaan olisi mikään este kristityn kirjaimelliselle pakenemiselle. (Kol. 2: 16.) Tässä tarkotetaan vastakuvallista sabbatia, tuhatvuotiskautta — seitsemättä vuosituhannen sabbatia. Jos aloimme pakomme ennenkuin se alkoi aikalaskullisessa suhteessa, niin sitä parempi, sillä kuta pitemmälle me joudumme siinä, sitä vaikeampi on vapautua ja jättää Babylon — aikana, jolloin se enemmän kuin koskaan ennen tarvitsee ja pyytää apuamme pysyäkseen pystyssä. Mutta Jumala on selittänyt, että Babylonin täytyy langeta, ja ettei mikään voima voi pitää sitä pystyssä. Ja ei kukaan, joka on käsittänyt, kuinka puutteellista sen työ on, ja kuinka hyvää ja rakkaudestarikasta Herran työ on, senjälkeen kun Babylon on poistettu ja totinen seurakunta kirkastettu, voisi tahtoa silmänräpäykseksikään estää Herran työtä.
Tämän "talvi"-ajan suuri hätä on ilman vertaa. Herra vakuuttaa, ettei mitään siihen verrattavaa ole koskaan kohdannut eikä koskaan kohtaakaan maailmaa. Tämä on täydessä sopusoinnussa niiden sanojen kanssa, jotka Herra sanoo Daniel profetan kautta tästä hädästä, joka tulisi tämän Evankelikauden lopussa. Sanotaan: "Siihen aikaan nousee (ryhtyy hallitsemaan) Mikael (Kristus)… Ja se on oleva ahdistuksen aika, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan". (Dan. 12: 1.) Samasta ajasta puhutaan Ilmestyskirjassa (11: 17, 18) aikana, jolloin "pakanakansat ovat vihastuneet, mutta sinun vihasi on tullut, ja tullut on aika tuomita kuolleet". Niin suureksi tulee tämä hätä, että ilman väliintulevaa valtaa tulisi lopulta koko suku hävitetyksi. Mutta Jumala on valmistanut voiman, joka on määrätty ryhtymään täällä asioihin, ja se on hänen valtakuntansa — Kristus ja hänen Seurakuntansa, valitut. Nämä tarttuvat oikeana aikana asioihin ja saattavat järjestyksen maan sekaannukseen.
Vääriä Kristuksia ja vääriä opettajia.
"Jos silloin joku sanoo teille: katso, täällä Kristus on, tahi: tuolla, niin älkää uskoko. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profettoja (opettajia) nousee, ja he tekevät suuria tunnusmerkkejä ja ihmeitä, niin että, jos mahdollista, valitutkin eksytettäisiin. Katso, minä olen edeltäpäin sanonut sen teille." — Matt. 24: 23—25.
Tässä kuvaillut pettäjät eivät varmaankaan ole niitä hurjapäitä, jotka ajasta aikaan ovat väittäneet itsensä Kristukseksi, ja jotka ovat eksyttäneet ainoastaan harvat niistä, joilla on ollut vähänkään tervettä järkeä ja arvostelukykyä. Olemme jo osoittaneet Antikristuksen, suuren pettäjän, paavikunnan, joka vuosisatoja istui hengellisessä temppelissä ja väitti olevansa Kristuksen ainoa edustaja — hänen maaherransa —, josta Herra oli oikein ennustanut, että maailma ihmettelisi sitä, lukuunottamatta niitä, joiden nimet ovat kirjotetut Karitsan elämän kirjaan. (Ilm. 13: 8.) Samalla tavalla Englannin kirkkokaan ei ole ainoastaan seurakunta eli "ruumis", vaan sillä on myöskin maallinen pää kuninkaassa. Samaten on kreikkalaiskatolilaisen kirkon päänä Venäjän tsaari, ja joskaan tämä suhde ei ole niin ilmeinen, niin on hänellä kumminkin todellisuudessa enemmän valtaa. Jos nyt paavikunta on Antikristus eli väärä kristus, eivätkö silloin myöskin toiset väärät ruumiit väärine päineen ole Antikristuksia, kuinka monia tai harvoja Jumalan totisia pyhiä sitte lieneekään niissä?
Vaikkeivät eri protestanttiset seurakunnat tunnusta muuta päätä kuin Kristuksen, tekevät he kumminkin käytännössä synodinsa, konferenssinsa ja kirkkoneuvostonsa pääkseen, joilta he vastaanottavat lakinsa, sääntönsä ja uskontunnustuksensa, sensijaan että ottaisivat ne ainoan totisen seurakunnan ainoalta totiselta päältä.
Pitkän aikaa ja suuremmassa tai vähemmässä määrin ovat nämä inhimilliset järjestelmät niin jäljitelleet totista Messiasta (päätä ja ruumista), että ne osittain ovat eksyttäneet monta. Mutta nyt vuosisadan aikana ovat nämä petokset alkaneet epäonnistua. Harva, jos edes kukaan, presbyteriani uskoo nyt, että heidän kirkkonsa on ainoa totinen seurakunta; ja metodistit, baptistit, lutherilaiset ja muut eivät enää myöskään usko sitä omista järjestelmistään; vieläpä kreikkalais- ja roomalaiskatolilaisetkin vapautuvat nyt siitä eksytyksestä, että heidän kirkkonsa on ainoa totinen kirkko, jonka ulkopuolella valittuja ei ole. Ennustuksessa, jota tarkastamme, varottaa Herra vääristä Kristuksista "silloin" — s.o. nyt. Sopusoinnussa tämän kanssa huomaamme Ilm. 13: 14—18 ennustuksen erittäin vaikutusvaltaisesta yhteenliittymisestä, jonka kautta protestanttiset kirkkokunnat yhdistyvät ja, vaikka erossa paavikunnasta, kumminkin työskentelevät yhdessä sen kanssa sellaisella tavalla, että molemmat saavat lisättyä valtaa ja saavat monet uskomaan, että tämä uusi yhteenliittyminen olisi Jumalan ase Messiaan ennustetun työn suorittamisessa, ja että se niinmuodoin on hänen edustajansa.
"Vanhurskauden aurinko on koittava."
"Sentähden, jos teille sanotaan: Katso hän on erämaassa, niin älkää menkö sinne ulos, tahi: Katso hän on kamareissa, niin älkää uskoko. Sillä niinkuin salama (alkutekstissä, kirkas valo [aurinko]) lähtee idästä ja näkyy länteen saakka, niin on Ihmisen Pojan tulemus (kreikk. parusia = läsnäolo) oleva." — Matt. 24: 26—27.
Siitä, että Saatanan suuret petokset — "voimallinen eksytys" — ovat lähellä meitä, on todistuksena ei ainoastaan tämä Herran sana vaan myös apostoli Paavalin sanat, (2 Tess. 2: 10—12.) Jos olisi tarkkaan ennustettu, mikä muoto näillä eksytyksillä olisi, olisi se jossain määrin estänyt niiden pettävää voimaa. Jumala sallii nämä petokset aikomuksella erottaa "voittajat" kaikista muista ja vakuuttaa meille ainoastaan, että valitut varjellaan lankeamasta. Ja kumminkin on mahdollista, että muutamat näistä koettelemuksista, seulomisista ja eksytyksistä voivat kohdata kaikkein enimmin niitä, joilla on mitä suurin määrä nykyisen totuuden valoa. Kuinka äärettömän tärkeätä onkaan, että me "pysytämme itsemme Jumalan rakkaudessa", niin ettei meillä ainoastaan ole tietoa totuudesta, mikä, jos meillä on ainoastaan se, voi tehdä meidät ylpeiksi, vaan että meillä on myöskin Kristuksen mieli, jonka pitäisi johtua totuuden tiedosta — rakkaudesta Jumalaan ja toisiimme sekä myötätunnosta kaikkiin ihmisiin; sillä "rakkaus rakentaa" luonnetta Herramme luonteen kaltaiseksi.
Spiritistit julistavat jo: "Katso, hän on kamareissa". [Katso "Spiritismi Raamatun valossa".] He väittävät, että he voivat puhutella Herraa kasvoista kasvoihin muutamissa istunnoissaan, ja että kaikki, jotka suosivat heidän käsityskantaansa, voivat saavuttaa saman edun j.n.e. Mitäpä jos varotus siitä, että valitutkin eksytettäisiin, jos se olisi mahdollista, merkitsisi, että valitut joutuvat ankarimpiin koetelemuksiin tänä pahana päivänä? "Kuka voi kestää?" (Tim. 6: 17.) Profetan kautta annettu vastaus on: "Se, jonka kädet ovat viattomat (jonka elämä on kunniallinen), jonka sydän puhdas on (jolla on hyvä omatunto Jumalan ja ihmisten edessä)… (hän) saa astua Herran vuorelle (valtakuntaan) ja… seisoa hänen pyhällä sijallansa." — Ps. 24: 3—4.
Mutta kuinka voivat Jumalan lapset varmuudella tietää, että nämä ilmestykset eivät ole oikeita? Hän on opettanut meille, että hänen päivänsä tulisi niinkuin varas yöllä, että hän olisi, ilman että maailma näkisi häntä, läsnä, johtaakseen elonkorjuutyötään, kootakseen valittunsa j.n.e. Kuinka voimme tietää, ettei hän tahdo ilmestyä valvoville lapsilleen niinkuin n.k. kristityt spiritistit väittävät hänen tekevän "kamareissa" — heidän istunnoissaan?
Tiedämme, ettei hän tahdo niin ilmestyä meille, koska 1) hän on opettanut meille, että me "muutumme", "tulemme hänen kaltaisikseen", ja siten "näemme hänet sellaisena kuin hän on", ja koska 2) hän varotti meitä niistä eksytyksistä, jotka väittävät, että me voimme saada nähdä hänet ei-muutetussa eli lihallisessa tilassamme, sanoessaan: "Jos teille sanotaan: Katso, hän on erämaassa, niin älkää menkö sinne ulos, tahi: Katso hän on kamareissa, niin älkää uskoko", koskei hän ilmesty millään sellaisella tavalla. Ei, päinvastoin "niinkuin kirkas valo (aurinko) lähtee idästä (eikä sitä voida rajottaa yksityiseen paikkaan tai kamariin) ja näkyy (kaikkialle, kaukaiseen) länteen saakka, niin on Ihmisen Pojan läsnäolo oleva".
Herramme ei ilmesty toisessa läsnäolossaan kamarissa tai Seurakunnalle erämaassa, eikä edes yksityiselle kansalle niinkuin ensimäisessä tulemisessaan, vaan hänen läsnäolonsa on yleinen ilmestyminen koko maalimalle. "Vanhurskauden aurinko on koittava ja autuus (lääke) hänen siipiensä alla." "Vanhurskauden auringon" läpitunkemat totuuden säteet aiheuttavat jo paljon hämmennystä ihmisten kesken, senkautta että se paistaa pimeihin paikkoihin ja paljastaa eksytykset ja kaikenlaatuisen turmeluksen. Valo paljastaa kaikki. Ja maailman suuri valo Kristus (ja lopulta myöskin hänen yhdistetty seurakuntansa), siunaa ihmiskunnan, saattamalla valon kaikkiin, mikä on salattua pimeydessä; sillä ei mitään ole salattua, joka ei tule ilmi. "Päivä on saattava sen ilmi", ja ei voisi olla päivä, jollei aurinko paistaisi idästä länteen saakka. "Tämä on se totinen valo, joka (aikanaan) valistaa jokaisen ihmisen, joka tulee maailmaan (engl. k.)."
(Tahdomme myöhemmin tutkia Matt. 24: 28 kuuluvana yhteen värssyn 41 kanssa saadaksemme Matteuksen kuvauksen sopusointuun Markuksen ja Luukkaan kanssa.)
Auringon ja kuun pimeneminen merkkejä.
"Mutta kohta noiden päivien ahdistuksen jälkeen, aurinko pimenee, ja kuu ei anna valoaan, ja tähdet putoavat taivaalta ja taivasten voimat järkkyvät." — Matt. 24: 29; Mark. 13: 24, 25.
Tulee tarkkaan erottaa se, jota kutsutaan "noiden päivien ahdistukseksi", ja se ahdistus, joka tulee päivien lopussa, kun tämä aikakausi ja elonkorjuu loppuvat. Tämä ei kumminkaan käy niin selvästi ilmi Matteuksen ja Markuksen kertomuksesta, kuin jos vertaamme niitä Luukkaan kertomukseen, joka näyttää lyhykäisyydessä käsittävän Evankelikauden tapahtumat ja jättäen mainitsematta "noiden päivien ahdistuksen" viittaa ainoastaan toiseen hätään, jolla tämä aikakausi loppuu. Hän sanoo:
"Ja he (juutalaiset) kaatuvat miekan terään, ja heidät viedään vangiksi kaikkiin kansoihin, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät. Ja on oleva tunnusmerkkejä auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja maan päällä kansoilla ahdistus, ja he ovat epätoivossa meren pauhun ja aaltojen vuoksi. Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa maan piiriä." — Luukk. 21: 24—26.
On tosiasia, että koko Evankelikausi on ollut hädän aikaa; ja tätä tarkotetaan Matt. 24: 9—12 ja 29 värssyssä. Varhaista Seurakuntaa vainosi porvarillinen Rooma, ja kun paavillinen Rooma sittemmin sai vallan, vainottiin kaikkia, jotka kieltäytyivät hyväksymästä sen kauhistuksia, joko siten, että hän (Iisebel) itse vainosi niitä suorasti tai epäsuorasti porvarillisten mahtien (Aahab) kautta, joiden kanssa hän oli likeisessä yhteydessä. Ja Korkeimman pyhät annettiin sen valtaan, ja se vainosi ja hävitti niitä ajan, ajat ja puolen aikaa — 1260 vuotta — vuoteen 1799. Ja tämä pitkäaikainen vainoaminen, jolloin monet puhdistettiin, jalostettiin ja koeteltiin, ja jolloin porttojen äiti oli "juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä" (Ilm. 17: 16), loppui, niinkuin olemme nähneet (Raamatuntutkisteluja II osa 9 luku ja III osa 4 luku), käytännössä v. 1776 ja kirjaimellisesti v. 1799, jolloin paavi nöyryytettiin maailman edessä ja menetti maallisen valtansa.
Kun nyt selvästi ymmärrämme, että ne merkit, joita Herra tarkottaa, seuraisivat "noiden päivien" ahdistuksen jälkeen, tahdomme nyt esittää pari kysymystä noista selvästi kuvatuista merkeistä: auringon ja kuun pimenemisestä ja tähtien putoamisesta. Ovatko nämä merkit ymmärrettävät kirjaimellisiksi tai vertauskuvallisiksi, ja ovatko ne tähän mennessä täyttyneet?
Me vastaamme, että niillä on jo ollut kirjaimellinen täyttymisensä, ja että ne nyt saavat vertauskuvallisen täyttymisen, jolla on paljon suurempi merkitys.
Toukokuun 19 p. 1780 (siis vielä "noina päivinä", paavin vallan 1260 vuotena, mutta senjälkeen, kun tämä valta oli alkanut vähentyä ja koetuksen kuumuus oli ohi) sattui harvinainen auringon pimennys, jota eivät sen ajan eikä jälkeisenkään ajan tiedemiehet ole voineet selittää. Se, ettei se ollut mikään tavallinen tapaus, käy selville monesta uskottavasta todistuksesta, joista ainoastaan esitämme muutamia.
Tunnettu astronomi Herschell sanoo: "Pohjois-Amerikan pimeä päivä oli niitä ihmeellisiä luonnonilmiöitä, joista aina luetaan mielenkiinnolla, mutta joita ei tiede kykene selittämään."
Websterin sanakirjan painoksessa vuodelta 1869 sanotaan: "Pimeä päivä toukokuun 19 p. 1780 on saanut nimensä siitä ihmeellisestä pimeydestä, joka sinä päivänä vallitsi koko Uudessa Englannissa. Muutamissa paikoissa ei kansa voinut useampaan tuntiin lukea tavallista painosta paljaan taivaan alla. Linnut lauloivat iltalaulunsa, katosivat ja vaikenivat, kanat menivät levolle, karja etsi karjapihoja ja huoneessa täytyi sytyttää tuli. Pimennys alkoi n. klo 10 aamulla ja kesti seuraavaan puoliyöhön, mutta kesti eri paikoilla eri lailla."
Täysikuun pimennys seuraavana yönä näyttää olleen melkein yhtä huomattava kuin tämä auringon pimennys. Mainitsemme tuomari Teneyn Exeteristä todistuksen: "Seuraavan yön pimeys oli todennäköisesti niin suuri, ettei sellaista koskaan ole huomattu sitten kuin Kaikkivaltias ensin tuotti valon. En voinut tässä tilaisuudessa olla ajattelematta, että jos jokainen loistava esine taivaan kaikkeudessa olisi suljettu läpitunkemattomaan pimeyteen tai olisi hävinnyt olemassaolosta, ei pimeys olisi voinut olla täydellisempi. Valkonen paperiarkki, joka pidettiin muutaman tuuman päässä silmästä, oli yhtä näkymätön kuin mustin harso."
On laskettu, että pimeys tuona päivänä, joka voidaan ainoastaan selittää merkiksi Herralta, ulottui enemmän kuin 320,000 engl. neliöpenikulman alalle — pinta-alalle, joka on noin 25 kertaa suurempi kuin Palestiina, johon merkit Herran ensimäisessä tulemisessa olivat rajotetut. Sen asianhaaran, että nämä merkit pääasiassa olivat rajotetut Uuteen Englantiin ja keskivaltioihin, ei pidä kummastuttaa ketään, kun muistamme, että ensimäinen liike "neitsyeiden" [III osa, 3 luku] kesken (Matt. 25: 1—5) pääasiallisesti tapahtui siellä. Ja että Jumala käyttäisi "vapauden maata" lähettääkseen sanoman näistä merkeistä maailmalle ei ole kummallisempaa kuin sekään, että hän on antanut monien aikamme siunauksista ja keksinnöistä, jotka nyt ovat tunnustettuja koko maailmassa, lähteä sieltä. Tämä on hyvin sattuvasti esitetty vertauskuvallisesti suuren ranskalaisen taiteilijan Bartholdin lahjassa New Yorkin satamalle — patsaassa, joka esittää "vapautta valaisemassa maailmaa".
Tähtien putoaminen.
Puoli vuosisataa meni, ennenkuin seuraava merkki tuli: Tähtien putoaminen taivaasta, niinkuin viikunapuu pudottaa raa'at hedelmänsä, kun kova tuuli tärisyttää sitä. Jeesuksen sanat täyttyivät (vaikkei tämä ole niiden täysi ja ainoa täyttyminen, niinkuin myöhemmin näemme) ihmeellisessä meteorisateessa marraskuun 13 p. aamulla 1833. Niille, jotka ovat taipuvaisia jättämään koko asian huomioonottamatta väittämällä, etteivät kiintotähdet pudonneet, huomautamme, ettei Herra sanonut mitään kiintotähtien putoamisesta, ja ettei kiintotähdet voisi pudota, sillä niiden putoaminen todistaisi, etteivät ne olleet kiintotähtiä. Raamattu ei tee eroa tähtien ja meteorien välillä niinkuin ylimalkaan meidän aikanamme tehdään.
Tähtien putoamiset ja vieläpä meteorisateetkin ovat hyvin tavallisia joka vuosi, toisina vuosina runsaampia kuin toisina. On laskettu, että 400 tuhatta pientä meteoria vuosittain putoaa alas maan päälle. Mutta niillä ei ole mitään merkitystä verrattuna valtavaan sateeseen marraskuun 13 v. 1833, jolloin miljonia ja taas miljonia putosi.
Professori Kirkwood sanoo teoksessaan "Meteorologia": "Edellisen vuosisadan loppuun saakka eivät ne (meteorisateet) olleet koskaan kiinnittäneet tiedemiesten huomiota."
Herra Henry Dana Ward, siihen aikaan kauppias New Yorkissa, myöhemmin kirjailija ja saarnaaja, kirjotti: "Ei kukaan tiedemies tai oppinut, arvelen, ole koskaan kertonut sellaisesta tapahtumasta kuin eilen aamuinen oli. Profetta ennusti siitä tarkkaan 18 vuosisataa sitten, jos voimme ymmärtää, että putoavilla tähdillä tarkotetaan putoavia tähtiä… Todellakin taivaan tähdet putosivat maan päälle niinkuin Ilmestyskirjassa sanotaan. Profetan sanoja on aina pidetty kuvakielenä; mutta eilen täyttyivät ne kirjaimellisesti." — Journal of Commerce, marraskuun 14 p. 1833.
Prof. von Humboldt käyttää 15 sivua eräästä kirjastaan kuvatakseen tätä ilmiötä ja sanoo, että se näkyi yhdentoista miljonan englannin neliöpenikulman alalla.
M. Beupland, ranskalainen oppinut, joka Humboldtin seurassa oli ilmiön todistajana, sanoo siitä — "ei koko ilmapiirissä ollut kolmen kuun halkaisijan suuruista alaa, joka ei ollut joka silmänräpäys tulikerien ja putoavien tähtien täyttämä".
Ilmiö toistui pienemmässä muodossa v. 1866, mutta vuoden 1833 tapaus näyttää olleen ennustuksen täyttyminen merkkiin nähden; edellisen merkin yhteydessä auttoi se nähtävästi paljon neitseiden herättämisessä lähtemään ylkää vastaan, josta puhutaan seuraavassa luvussa, Matt. 25: 1—5.
Vertauskuvallinen täyttyminen.
Kun nämä kirjaimelliset merkit palvelivat määrättyä tarkotustaan kiinnittäen yleisen huomion lopun aikaan, uskomme kumminkin, että ennustuksen vertauskuvallinen täyttyminen ei ole vähemmän merkitsevä ja on paljon suuremmasta merkityksestä niille, joiden henkiset kyvyt ovat harjotetut, niin että he voivat käsittää vertauskuvallisen selityksen.
Aurinko on vertauskuva evankeliumin valosta, totuudesta — ja niinmuodoin Kristuksesta Jeesuksesta. Kuu on vertauskuva Mooseksen lain valosta, sillä niinkuin kuu heijastaa auringon valoa, niin on lakiliittokin edeltäkäsin ollut evankeliumin heijastus eli varjo. Tähdet esittävät seurakunnan henkeytettyjä opettajia — apostoleja. Taivaat merkitsevät, niinkuin jo on osotettu, kristikunnan kirkollisia voimia. Näiden vertauskuvien yhteenasettamisen huomaamme taas Ilm. 12: 1, missä "vaimo", merkiten ensimäistä Seurakuntaa, on esitetty puettuna auringolla, s.o. se säteilee täydessä, kirkkaassa, peittämättömän evankeliumin valossa. Kuu sen jalkain alla merkitsee, että laki, joka tukee sitä, ei kumminkaan ole sen valon lähde. Kaksitoista tähteä, joilla sen pää on kruunattu, merkitsevät Jumalan valitsemia ja henkeytettyjä opettajia — kahtatoista apostolia.
Pitäen mielessämme tämän selityksen noista vertauskuvista tutkikaamme uudestaan tätä Herran suuren ennustuksen piirrettä ja niitä merkkejä, jotka ennustavat tämän aikakauden loppua.
Minne hyvänänsä katsomme ympärillemme, huomaamme sen asianhaaran, että Jumalan pyhitetyn kansan saadessa tarvittavaa henkistä ravintoa ja valaistusta nykyisenä aikana, on nimiseurakunnan laita kokonaan toinen. Sen aurinko on pimennyt, sen kuu on muuttunut vereksi ja sen tähdet ovat pudonneet taivaalta. Evankeliumin valon keskipisteenä on aina alusta saakka ollut Kristuksen risti, lunnaat. Ja vaikka paavikunta julkeasti on pystyttänyt sen kilpailijaksi messu-uhrin, ovat Jumalan pyhät aina pitäneet kiinni tästä siunatusta kaikkein Jumalan lupausten ja hänen kansansa kaikkien toivomusten keskipisteestä. Tässä he ovat pysyneet kiinni, joskin täydellinen, syvällinen ja raamatunmukainen tieto sovituksesta on ollut kätketty heille.
Totta kyllä on koko aikakauden aikana löytynyt muutamia harvoja, jotka, kun eivät ole voineet käsittää lunastusta eivätkä ole voineet saada oppia siitä sopusointuun toisten totuuksien kanssa ja vielä vähemmän omien eksytystensä kanssa, ovat hyljänneet sen. Nämä ovat kumminkin harvinaisia poikkeuksia yleisestä säännöstä. Mutta vuoden 1878 jälkeen — juuri sinä koetusaikana, jonka Raamattu edeltäpäin on osottanut, eli sinä evankelitalouden aikana, joka vastaa sitä aikaa, jolloin Kristus ensimäisessä tulemisessaan hyljättiin, ja jolloin hänen ristinsä tuli juutalaisille loukkauskiveksi — on sovitusopin hylkääminen Kristuksen uhrin kautta levinnyt niin suuresti, että tänä päivänä ainoastaan pieni vähemmistö niistä, jotka tunnustautuvat Kristuksen todistajiksi, käsittää ristin arvon tai saarnaa sitä. Päinvastoin kieltävät monet meidän päiviemme saarnoista sen totuuden, että olemme "kalliisti ostetut", nim. Kristuksen verellä; ja sovituksen korvaukseksi esitetään kehitysoppia, ja Kristuksen arvo syntisten edestä esitetään olevan ainoastaan siinä esikuvassa, jonka hän on antanut meille sanojensa ja menettelynsä kautta. Tällä tavalla pimenee evankeliumin auringon valo päivittäin yhä enemmän ja enemmän, ja vaikka kalliin veren arvon kieltäminen lunastushintanamme ei ole vielä yleisesti tullut saarnatuoleista kuulijapenkeille, niin on kumminkin tämä väärä oppi, vaikka sitä on kauvan pidetty salassa, kunnioituksen ohessa johtajia ja oppia kohtaan, tehnyt tien niin helpoksi, että suurin osa niistä, jotka ovat kyllin valvovaisia ottaakseen aineen varteen, joutuu kehitysopin uhriksi, joka kieltää Raamatun opin alkuperäisestä lankeemisesta ja lunastuksesta siitä. Raamattu varottaa meitä monella tavalla tästä suuresta luopumuksesta niinhyvin kuin seurakunnan uskon pimenemisestä, joka tapahtuisi tähän aikaan, niin että kun Ihmisen Poika tulee, löytää hän uskon hyvin harvinaiseksi maan päällä. (Luukk. 18: 8.) Eräs psalmi, joka kuvailee tätä aikaa, selittää: "Vaikka tuhansia kaatuisi sivullasi, ja kymmenentuhatta oikealla puolellasi, ei se sinuun satu". Tämä lupaus annetaan uskollisille pyhille, Kristuksen ruumiin jäsenille, "valituille", joiden luku pian on täysi. — Ps. 91: 7.
Aina sitä mukaa kuin auringon valo lunnaista pimenee, täytyy Mooseksen lain, kuun valon, joka esikuvasi lunnaita, myöskin pimetä. Nyt ei ole tavatonta, että julkiset opettajat puhuvat Israelin verisistä uhreista, joita laki vaati raakalaismaisina. Ennenkuin he näkivät Jumalan sanan totisen valon kautta, pitivät he arvossa apostolin esitystä siitä, että Israelin uhrit olivat esikuvia "paremmista uhreista" syntien edestä; mutta nyt hylkäävät he vastakuvan, lunnaat, kieltävät alkuperäisen synnin ja sentähden myöskin uhrin sen edestä. Myöskin esikuvalliset uhrit kielletään ja leimataan raakalaismaisiksi. Niinmuodoin johtuu evankeliumin auringonvalon pimenemisestä se, että myöskin kuunvalo pimenee. "Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi". Ja Joel lisää, että "tähdet kadottavat valonsa" (Joel 2: 10), mikä merkitsee, että kun evankeliumin auringonvalo pimenee ja lakiliiton uhreja pidetään ainoastaan merkityksettöminä ja raakalaismaisina verijuhlamenoina, niin katoavat myöskin Seurakunnan kahdentoista tähden (apostolin) opit, jotka apostolit Jumala on määrännyt, näkyvistä — ei niitä tunnusteta enää johtajiksi eli valoiksi.
Niinkuin olemme nähneet, on Jumala valinnut 12 apostolia Seurakunnan tähdiksi. Näistä sekä kuusta ja auringosta tulisi kaikki seurakunnan valaistus, ja näistä on myöskin tullut totinen valo, joka on ollut siunaukseksi totiselle seurakunnalle. Mutta paavikunta, joka anasti itselleen kirkollisen herrauden maan yli, on asettanut eli määrännyt erilaisia tähtiä, herrauksia ja jumaluusoppineita taivaalleen, ja eri protestanttiset kirkot ovat tehneet samalla tavalla, kunnes lukumäärä on tullut aivan lukemattomaksi. Mutta vaikka Jumala on pitänyt huolta avusta: evankelistoista ja opettajista, totiselle seurakunnalleen, ei hän kumminkaan ole määrännyt heitä valoiksi eli tähdiksi. Päinvastoin ovat kaikki Herran uskolliset seuraajat opetetut vastaanottamaan valona ainoastaan ne totuuden säteet, jotka nähdään lähtevän auringosta, kuusta ja kahdestatoista tähdestä, jotka ovat määrätyt tätä tarkotusta varten.
Kaikkien muitten Jumalan lasten tulisi olla tänä aikakautena palavia ja loistavia valoja, joita ei pidä panna vakan alle, vaan joiden tulee loistaa niin, että he kirkastavat taivaallista Isäänsä. Sanaa tähti [Fil. 2: 15 pitäisi "tähtinä" sanan asemesta olla: "valoina". — Suom. huom.] (kreikk. aster) ei käytetä tarkottamaan ketään uskovaisia (paitsi apostoleja) heidän nykyisessä elämässään. Sitävastoin käytetään sitä merkitsemään niitä, jotka poikkeavat totuudesta ja tulevat ylpeiksi, vääriä opettajia "turhaan paisuneita", joita tahdotaan pitää yhtä pätevinä kuin apostoleja, ja joita nimitetään "harhaileviksi tähdiksi" ja "valeapostoleiksi". — 2 Kor. 11: 13; Ilm. 2:2; Juud. 13.
Sitävastoin esittää Raamattu kaikkialla sen lupauksen, että nykyisen ajan uskolliset, nöyrät valonkantajat tulevat aikanaan Kristuksen kanssa Aabrahamin ihanaksi ja kunnioitetuksi siemeneksi — "niinkuin taivaan tähdet". Mutta ei nykyisissä "taivaissa", jotka pian katoavat suurella ryskeellä, vaan "uusissa taivaissa", uudessa henkisessä valtakunnassa Tuhatvuotiskautena, loistavat he. Samasta luokasta ja samasta ylösnousemisajasta puhuu profetta Daniel (12: 3), sanoen: "ymmärtäväiset loistavat niinkuin taivaan avaruuden loiste, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet ijankaikkisesta ijankaikkiseen". Myöskin apostoli Paavali puhuu Seurakunnan tulevasta kirkkaudesta ensimäisessä ylösnousemisessa, sanoen, että heidän kirkkautensa on erilainen, niinkuin "yhden tähden kirkkaus on erilainen kuin toisen".
Jos nyt Jumala on määrännyt ainoastaan 12 tähteä Seurakunnan valoiksi, niinkuin esitetään Ilm. 12: 1, eivätkö paavit ja piispat ole silloin tehneet suuren erehdyksen pitäessään itseään apostolien jälkeläisinä ja "tähtinä" niinkuin hekin? Ja eikö ole ilmeistä, että niin kutsutun "korkean kritikin" edustajat pitävät itseään samoinkuin muutkin pitävät heitä "tähtinä" ja valonkantajina, apostolien vertaisina, vieläpä korkeampinakin heitä? Eivätkö he osota tätä saarnaamalla omia aatteitaan ja levittämällä omaa valoaan eri aineissa pitämättä välttämättömänä kysyä neuvoa henkeytettyjen apostolien sanoilta tai ottaa todistuksia sieltä? Ja jos he ollenkaan mainitsevat tai tekevät viittauksia totisten tähtien valoihin, kahdentoista apostolin oppeihin, eikö se silloin tavallisesti tapahdu aikomuksella vahvistaa sen kautta omia mielipiteitään pikemmin kuin aikomuksella osottaa että heidän oppinsa on apostolisten tähtien valoa? Ja näiden väärien tähtien, "harhailevien tähtien", valo on tavallisesti todellakin niin ristiriidassa kahdentoista henkeytetyn apostolin valon kanssa, että he tuskin voivat löytää edes sopivaa tekstiä näistä kirjotuksista.
Herran ennustuksessa lasketaan totiset tähdet, kaksitoista apostolia, osaksi siitä evankeliumin auringon valosta, joka on pimennyt eikä anna valoaan, kun taas väärät tähdet, maailmalliset viisaat, ihmisten määräämät valot nykyisillä kirkollisilla taivailla esitetään komeilevina sillä, että he tulevat alas maallisiin olosuhteihin, toisin sanoen: he hylkäävät kerran omanneensa määrän henkistä näkökantaansa ja tulevat opissaan alas maallisten siveyden saarnaajien ja filosofien tasolle, kristillisten kansalaisten valtiolliselle näkökannalle.
Vertauskuvallisten kirkollisten taivaitten järkkyminen, joka mainitaan tässä yhteydessä, johtaa siihen, että nämä kristikunnan valot tulevat alas alemmalle julkisen opetuksen tasolle. Tämä järkkyminen merkitsee juuri sitä, mitä näemme ympärillämme kaikilla puolin, kristikunnan uskonpykälien ja uskontunnustusten järkkymistä, jotka eksytyksen sekotuksensa perusteella aikaansaavat hämmennystä joka kerta, kun niihin viitataan — esim. oppi valituista ja valitsemattomista pikku lapsista; että kaikki, jotka eivät ole "pyhiä", "voittajia", joutuvat ijankaikkiseen vaivaan j.n.e.
Tämän seurauksena koettavat monet niistä maailmanviisaista, jotka yleisön edessä säteilevät tähtinä, johtaa huomion pois kaikista sellaisista aineista. Mutta mitä muita aineita voivat he löytää kuin totisen tai väärän opin valitsemisesta eli totisen tai väärän opin Jumalan järjestystoimenpiteistä ihmissuvun tulevan elämän hyväksi? Kun he eivät tunne totista Jumalan aikakausisuunnitelmaa, ja kun he eivät tahdo ottaa esille taistelua sellaisista kysymyksistä kuin helvetti ja pienten lasten hukkuminen, mistä sitte tuollaiset suuret valot saarnaavat saadakseen maailman huomion puoleensa?
He voivat kokonaan syrjäyttää hengelliset aineet ja alentua luonnollisen ihmisen näkökannalle, siveellisiin ja valtiollisiin uudistuskysymyksiin. He voivat ryhtyä armeliaisuuden työhön, ottaa osaa kristillisiin kansalaisristiretkiin j.n.e., ja nämä kansalliset olosuhteet tulevat yhä enemmän ja enemmän kiinnittämään näitä saarnatuolitähtiä. Toiset taas herättävät huomiota viemällä voiton kiitetyimmistäkin epäuskon sankareista heidän selityksiinsä nähden siitä, mitä he eivät usko, ja tekemällä pilaa Raamatun kertomuksesta Aadamin lankeemisesta syntiin ja puheesta tulla lunastetuksi jostakin, joka, heidän kehitysoppinsa mukaan, on ainoastaan taru tai legenda.
Kuka ei näe, että nämä merkit täyttyvät joka paikassa ympärillämme meidän aikanamme? Mutta aurinko, kuu ja tähdet ovat ainoastaan osittain pimenneitä, ja verrattain harvat vääristä tähdistä ovat pudonneet kaikesta yhteydestä evankeliumin valon kanssa, sen mittapuun mukaan, jolla joukot, joille ne loistavat, katselevat sitä.
Sopusoinnussa tämän kanssa puhuu Luukas (21: 25, 26) toisista merkeistä, jotka näyttäytyvät tähän aikaan: "Maan päällä (on) kansoilla ahdistus, ja he ovat epätoivossa meren pauhun ja aaltojen (rauhattomien ja laittomien ainesten) vuoksi. Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä mikä kohtaa maan piiriä; sillä taivasten voimat järkkyvät".
"Meren pauhu ja aallot" merkitsevät rauhatonta ihmiskunnan osaa, jota vielä, joskaan ei täydellisesti, pidättävät ja hillitsevät yhteiskunnalliset lait. Jokainen on viimeisen kahdenkymmenen vuoden kuluessa kuullut jotakin tästä "pauhusta" sen toisinaan myrskyävine purkauksineen, jotka nousuveden aaltojen tavoin ovat kohottautuneet maata (porvarillista järjestystä) vastaan ja koettaneet niellä sen. Pidätettyinä joksikin aikaa kokoavat nämä aallot nyt suurempaa voimaa, ja niinkuin ennustus osottaa, on kysymys ainoastaan muutamasta lyhyestä hetkestä, kunnes kaikki "vuoret" (valtakunnat) vaipuvat "meren pohjaan", anarkiaan. (Ps. 46: 3.) Jokainen valtiollinen sanomalehti, jota ei rahavallan pakko sido, on tämän levottoman luokan, "meren", puhetorvena, ja toisten sanomalehtien täytyy, vaikka tahtomattaan, uutisten muodossa antaa aaltojen pauhulle kaikunsa. Tämä aiheuttaa muuten verrattain rauhallisena aikana ahdistusta ja pelkoa kansojen keskuudessa.
Ja aina sen mukaan kuin ihmiset alkavat ymmärtää, että meren levottomuus suureksi osaksi riippuu hengellisen vaikutuksen ja taikauskon vähenemisestä, ja kun he yhä enemmän ja enemmän saavat silmänsä auki sille, että taivaan voimat (kirkkojen uskontunnustukset ja järjestelmät) järkkyvät, niin heidän sydämensä menehtyvät pelosta — heidän "odottaessaan sitä, mikä kohtaa maan piiriä (porvarillista yhteiskuntaa)". Ne innokkaat ponnistukset, jotka nyt tehdään lahkovoimien ja niiden vaikutuksen uudelleen pystyttämiseksi ja yhdistämiseksi, osottautuvat tehokkaiksi ainoastaan lyhyeksi aikaa, sillä täydellinen hajoaminen seuraa pian.
"Ja silloin (samaan aikaan) Ihmisen Pojan tunnusmerkki näkyy taivaalla" — merkki eli todistus Ihmisen Pojan toisesta tulemisesta.
Emme saa unohtaa, että koko ennustus annettiin vastaukseksi muutamiin kysymyksiin, joista yksi oli tämä: Mikä on sinun läsnäolosi tunnusmerkki — toisessa tulemisessa. Koska apostolit muistivat, kuinka harvat ne olivat, jotka tunsivat Herran hänen ensimäisessä tulemisessaan, ja että he itse pitkän aikaa olivat pelänneet ja epäilleet, halusivat he tietää, kuinka he voisivat olla varmoja hänen tuntemisestaan. Ensimäisessä tulemisessaan ilmaisi Herra itse itsensä ja hänet vahvistivat siksi tunnusmerkit — hänen ihmeelliset sanansa ja tekonsa ja Johannes kastajan todistus hänestä. Mitä tunnusmerkkejä heidän tulisi odottaa hänen toisen läsnäolonsa todistukseksi? Tämä oli heidän nimenomainen kysymyksensä.
Herran vastaus vakuutti heille, että hänen kansaansa ei jätettäisi ilman sopivia ja riittäviä todistuksia ja tunnusmerkkejä, mutta niiden laadusta ja luonteesta ei hän sanonut mitään. "Silloin Ihmisen Pojan tunnusmerkki näkyy." Ne ovat riittäviä Jumalan uskolliselle, valvovalle kansalle, mutta ne eivät ole tarkotetut muille. Tämä luokka näki ja ymmärsi hänen ensimäisen tulemisensa merkit ja todistukset, mutta nimi-Israelin joukot "eivät osanneet arvostella aikain merkkejä", ja Jumala ei myöskään tahtonut, että muut kuin totiset Israelilaiset erottaisivat ne. Sentähden puhuttiin monet ihmeelliset elämän sanat vertausten ja hämärien lausuntojen muodossa, jotta he korvin kuulisivat eivätkä ymmärtäisi ja nähden näkisivät eivätkä huomaisi, koska he olivat arvottomia vastaanottamaan sitä valoa, joka oli tarkotettu ainoastaan uskollisille. Sama on laita todistuksiin ja tunnusmerkkeihin nähden Herran toisessa läsnäolossa. Ne eivät tule ilmeisiksi kaikille ihmisille ja ainoastaan totiset Israelilaiset voivat käsittää ne, ja heidän täytyy olla rehellisiä, vilpittömiä.
Sana tunnusmerkki (v. 30) on kreikan kielessä semeion ja merkitsee se todistusta eli tunnusmerkkiä, jota valaisivat seuraavat tapaukset:
"Niin teki Jeesus opetuslastensa nähden paljon muitakin ihmeitä (tunnusmerkkejä)". — Joh. 20: 30.
"Antaen tapahtua tunnustekoja (tunnusmerkkejä) ja ihmeitä heidän
(Paavalin ja Barnabaan) kättensä kautta." — Apt. 14: 3.
"Kielet eivät siis ole tunnusmerkiksi uskoville." — 1 Kor. 14: 22.
"Onhan apostolin merkit teidän keskuudessanne tapahtuneet kaikella kärsivällisyydellä, merkeissä" j.n.e. — 2 Kor. 12: 12.
Siis, kun sanotaan: "Silloin Ihmisen Pojan tunnusmerkki näkyy", niin ei se merkitse, että silloin elävät Herran opetuslapset näkevät hänet, vaan että he siihen aikaan saavat todistuksia hänen läsnäolostaan. Jeesuksen toisen läsnäolon merkit ovat sopusoinnussa profettain todistusten kanssa ja ne vahvistavat sen, niinkuin oli asiainlaita hänen ensimäisessä tulemisessaankin. — Luukk. 24: 44—46.
Merkit eli todistukset Ihmisen Pojan parusiasta (läsnäolosta) näkyvät taivaalla — mutta ei pilvitaivaalla, ei myöskään siinä taivaassa, missä Isä ja pyhät enkelit ovat, vaan vertauskuvallisella taivaalla, kirkollisella taivaalla, samalla taivaalla, jonka edelliset värssyt mainitsevat tulevan niin kauheasti järkytetyksi, että sen tähdet putoavat alas. Tällä taivaalla — sellaisten joukossa, jotka tunnustavat olevansa hengellisiä — näkyvät merkit eli todistukset Herran läsnäolosta ensin.
Muutamat "näkevät" Jumalan aikakausisuunnitelman ihmeellisessä paljastamisessa profettain ennustuksen täyttymisen hänen toisen tulemisensa eli läsnäolonsa päivästä, ja he tunnustavat tämän hänen läsnäolonsa merkiksi. (Luukk. 12: 37.) Yhteiskunnallinen ja kirkollinen tuomio Babylonista eli kristikunnasta on toinen merkki siitä, että tuomari on tullut ja tekee ensin tilin niiden palvelijain kanssa, joille hän jätti omaisuutensa. (Matt. 25: 19; Luukk. 19: 15.) "Tuomio alkaa Jumalan huoneesta"; ja tämä aiheuttaa hämmennystä ja sekaannusta nykyajan jumaluusopintohtorien ja ylipappien keskuudessa, kun he koettavat saattaa sopusointuun oppinsa, uskontunnustuksensa ja menettelytapansa, aivan niinkuin oli farisealaisten, pappien ja kirjanoppineiden laita Herran ensimäisessä läsnäolossa, vaikka hänen läsnäolonsa kiellettiin silloin niinkuin nytkin.
Mutta hänen ensimäisessä läsnäolossaan eivät nöyrät, totiset israelilaiset, jotka Jumala katsoi arvollisiksi, hämmentyneet, vaan heidät valaistiin, niin että Herra voi sanoa heille: "Teidän silmänne ovat autuaita, sillä ne näkevät, ja teidän korvanne, sillä ne kuulevat. Sillä totisesti sanon teille: Monet profetat ja vanhurskaat ovat halunneet nähdä mitä te näette, eivätkä ole saaneet nähdä, ja kuulla mitä te kuulette, eivätkä ole saaneet kuulla." (Matt. 13: 17.) Samaten ovat nyt Ihmisen Pojan toisessa läsnäolossa Jumalan sanan selvempi ymmärtäminen, kyky erottaa Jumalan suunnitelma, joka osottaa sekä ajat että hetket, ja "Babylonin" hämmennys tyydyttäviä todistuksia kuninkaan läsnäolosta.
"Silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä." — Matt, 24: 30.
Maan kansat eivät näe merkkiä eikä todistusta Herran läsnäolosta, joka ainoastaan näkyy "taivaalla", ainakin nimeksi hengellisessä luokassa — kirkkolahkoissa —, ja jonka näkevät ja ymmärtävät ainoastaan ne näistä, joissa ei ole yhtään petosta. He eivät myöskään koskaan luonnollisilla silmillään näe Herraa itseään, sillä hän ei ole enää lihaa ja lihalliset [II osa, luku 5] eivät voi nähdä häntä. On muistettava Herran sanat: "Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää näe minua." (Joh. 14: 19.) Ja meidän tulee myöskin muistaa apostolin sanat Seurakunnalle — että me kaikki "muutumme", tulemme Herramme kaltaisiksi henkiolennoiksi — ennenkuin voimme "nähdä hänet sellaisena kuin hän on". (1 Kor. 15: 51—53; 1 Joh. 3: 2.) Sitävastoin näkevät maan kansat hädän ja hämmennyksen pilvet, jotka seuraavat "taivaan" järkyttämistä, ja he ymmärtävät, että se on myrsky, joka järkyttää myöskin "maan" (katso Hebr. 12: 26, 27).
"Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan kajahtaessa ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmansuunnalta, taivasten toisesta äärestä niiden toiseen ääreen asti." — Matt 24: 31.
Tämä työ tehdään väliajalla, "elonajassa". Enkelit (maan uuden kuninkaan lähettiläät) suorittavat erottamistyön, ei kirkon ja maailman välillä, vaan erottamistyön nimiseurakunnassa — nykyisissä "taivaissa". Tämä työ on esitetty erilaisissa vertauskuvallisissa kuvauksissa. Sitä verrataan vehnän erottamiseen lusteista ja kokoamiseen aittaan (Matt. 13: 30); sitä verrataan hyvien kalojen kokoamiseen astioihin, kun taas huonot kalat, jotka ovat tulleet evankeliumin nuottaan, heitetään takasin mereen (Matt. 13: 47—49); sitä verrataan hänen jalokiviensä kokoamiseen (Mal. 3: 17, engl. k.); sitä verrataan hänen kansansa kutsumiseen pois Babylonista (Ilm. 18: 4); sitä verrataan keskiyön huutoon neitsyeille, joka erottaa viisaat tyhmistä (Matt. 25: 6), ja tässä ennustuksessa kutsutaan sitä "valittujen" kokoamiseksi koko valitsemattomasta kristikunnasta, neljästä ilmansuunnasta — joka taholta. Ei meidän tule odottaa, että henkienkelit siipineen näyttäytyvät, lentäen läpi ilman ja puhaltaen suureen pasunaan sekä ottaen pois sieltä täältä muutamia pyhiä maan päältä; sillä me voisimme yhtä hyvin odottaa, että me tulisimme kirjaimellisiksi kaloiksi, ja että meidät koottaisiin kirjaimellisiin astioihin, tai kirjaimellisiksi vehnäjyviksi ja että meidät koottaisiin kirjaimelliseen latoon. Ne enkelit eli lähettiläät, joita Herra käyttää tämän elon kokoamiseen, ovat, uskomme, sellaisia sanansaattajia, joita hän on käyttänyt palveluksessaan koko tänä aikakautena — maallisia palvelijoita, hänen pyhän henkensä siittämiä uusia luomuksia Kristuksessa Jeesuksessa.
"Suuren pasunan kajahtamisella" ymmärrämme vastakuvallista "riemupasunaa", "seitsemättä pasunaa", yhtä vertauskuvallista kuin kuusi edellistäkin (Ilm. 11: 15—118), joista ei mikään ole antanut kirjaimellista ääntä. Se on vertauskuvallisesti soinut lokakuusta v. 1874 ja jatkaa soimistaan aina Tuhatvuotiskauden loppuun saakka. Kun tämä pasuna alkoi soida, alkoi "elonaika", ja elonkorjaamisen ja erottamisen täytyy jatkua, kunnes kaikki "valitut", "vehnä", on koottu ulos nykyisistä taivaista (kirkollisista järjestelmistä) Herran luokse. "Enkelit" (lähettiläät) ovat niitä, jotka vievät sitä sanomaa Herran sanasta, joka aiheuttaa erottamisen ja kokoaa hänen valittunsa hänen luokseen.
Jumalan uskollisilla lapsilla, jotka nyt otetaan pimeydestä ja asetetaan ihmeelliseen valoon, ja joiden sallitaan kuulla ja nähdä sellaista, jota muut eivät näe ja kuule, on nyt suuri etu olla Herran työntekijöitä hänen enkeleinään — sanansaattajinaan eli palvelijoinaan — tässä niinhyvin kuin kaikissa muissakin työnosissa läpi aikakauden. Hänen armostarikkaalla avullaan ovat sellaiset palvelijat kyntäneet, ja kylväneet, karhinneet ja kastelleet, ja nyt saa sama luokka myöskin koota yhdessä Ylikorjaajan kanssa.
Jumalan valtakunnan läheisyys.
"Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: Kun sen oksa jo tulee meheväksi ja lehdet puhkeavat, niin tiedätte, että kesä on lähellä. Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se (Jumalan valtakunta — Luukk. 17: 21) on lähellä, oven edessä. Totisesti sanon teille: Tämä sukukunta ei katoa, ennenkuin kaikki tämä tapahtuu. Taivas ja maa (nykyinen yhteiskunnallinen järjestys) katoavat, mutta minun sanani eivät katoa." — Matt. 24: 32—35.
Monet uskottomat ovat pitäneet kiinni tästä tekstistä ja väittäneet, että se selvästikään ei ole täyttynyt ja että se niinmuodoin todistaa, että Jeesus oli väärä profetta. He sovittavat tämän ennustuksen pelkästään siihen hätään, joka seurasi Israelin kansallista lankeemista v. 70, ja huomauttavat pilkallisesti, että se sukukunta (sukupolvi eli miespolvi) ja monta muuta on mennyt pois näkemättä "kaiken tämän" täyttymistä. Tietenkin vastaamme tähän, että Jeesuksen ennustusta ei ole ymmärretty — että se ainoastaan osaksi tarkotti Israelin hätää, joka saavutti huippukohtansa v. 70.
Antaakseen tyydyttävän selityksen tähän vastaväitteeseen ovat muutamat kristityt kirjailijat johtuneet luulemaan, että sanoilla "tämä sukukunta" todellakin tarkotetaan tätä rotua, juutalaisia ja että tämän rodun ei pitänyt kadota, ennenkuin kaikki nämä ennustukset ovat täyttyneet.
Meidän täytyy kumminkin useammasta syystä erota tästä selityksestä.
1) Vaikka sanojen "sukukunta" (sukupolvi) ja "rotu" voidaan sanoa johtuvan samasta juuresta, ei niillä kumminkaan ole sama merkitys, ja Raamatussa käytetään niitä kahtena aivan eri sanana.
Huomaa, että kun "sukukuntaa" eli "sukua" käytetään merkitsemään rotua eli jälkeläistä, on se aina kreikkalaisesta sanasta gennema (niinkuin Matt. 3: 7; 12: 34; 23: 33; Luukk. 3: 7) tai genas (niinkuin 1 Piet. 2: 9). Mutta kolmesta tämän ennustuksen toistamisesta käy selville, että Herra käytti kokonaan toista sanaa (genea), joka ei merkitse rotua eli sukua, vaan sukupolvea (miespolvea), Toiset kohdat, joissa genea käytetään, todistavat, ettei sitä ole käytetty siinä merkityksessä, joka on sanassa rotu eli suku, vaan ihmisistä, jotka elävät yhtaikaa. Todistukseksi mainitsemme Matt. 1: 17; 11: 16; 12: 41; 23: 36; Luukk. 11: 50, 51; 16: 8; Apt, 13: 36; Kol. 1: 26; Hebr. 3: 3 0.
2) Jeesus ei voinut tarkottaa juutalaista sukua, ja ei olisi ollut oikein kertomuksessa käyttää kreikkalaista sanaa, joka olisi merkinnyt sukua, koska juutalainen suku ei ollut apostolien kysymyksen esineenä, eikä liioin Herran ennustuksenkaan esineenä, joka oli vastaus. Israelia on tuskin mainittukaan tässä ennustuksessa, ja jos olisi sanottu, että tämä suku ei katoa, ennenkuin kaikki on täyttynyt, olisi jäänyt avoimeksi kysymys siitä, mitä sukua tarkotettiin, koska ei mitään erikoista sukua mainita. Olisi sentähden ollut yhtä sopivaa, jos sana olisi merkinnyt sukua, sanoa, että tarkotettiin koko ihmissukua kuin sanoa, että tarkotettiin Juudan sukua.
Mutta kun ymmärrämme, että sana genea tässä niinkuin muuallakin merkitsee sukupolvea, ja että Jeesuksen sanat muodostivat ennustuksen, joka ulottui Evankelikauden yli, ei meillä ole mitään vaikeutta ymmärtää, että ne merkitsevät: "tämä sukupolvi (joka saa todistaa nämä merkit, joista apostolit kysyivät, ja jotka Herra juuri antoi tietää nim. auringon ja kuun pimeneminen sekä tähtien putoaminen) — tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki tämä tapahtuu". Toisin sanoen, mainitut merkit tapahtuvat yhden sukupolven aikana aikakauden lopussa.
Huomautus viikunapuusta voi olla tilapäinen, mutta me olemme taipuvaiset uskomaan, ettei niin ollut. Se erikoinen asianhaara, että on kertomus siitä, kuinka Herra kirosi viikunapuun, jossa ei ollut hedelmää, ja joka silloin heti kuivettui (Matt. 21: 19—20), tekee meidät taipuvaisiksi uskomaan, että viikunapuu tässä kertomuksessa merkitsee Juudan kansaa. Jos niin on, on tämä ennustus nyt täyttymisillään selvällä tavalla; sillä eivät ainoastaan nyt uhannet israelilaiset palata takaisin Palestiinaan, vaan siionismiliike, joka alkoi muutamia vuosia sitten on saavuttanut sellaisen laajuuden, että on katsottu tarpeelliseksi pitää kongresseja, joihin edustajia kaikista maailman osista on ottanut osaa antaakseen käytännöllisen muodon juutalaisen valtion uudistamisehdotukselle Palestiinassa. Nämä nuput kehittyvät, mutta eivät tule kypsiksi hedelmiksi ennenkuin lokakuussa 1914, jolloin pakanain ajat täyttyvät. — Luukk. 21: 24.
Yhden sukupolven voidaan laskea käsittävän 100 vuotta (joka itse asiassa onkin nykyinen raja) tai 120 vuotta. Mooseksen elämän pituus ja Raamatun raja (1 Moos. 6: 3.) Jos lasketaan sata vuotta vuodesta 1780, jolloin ensimäinen merkki näkyi, tulee rajaksi 1880; ja meidän ajatuksemme mukaan oli jokainen yksityinen ennustettu piirre alkanut täyttyä silloin: "Elon aika" eli korjuuaika, joka alkoi lokakuussa 1874, valtakunnan järjestäminen ja Herran vallanottaminen kuninkaana huhtikuussa 1878, "koston" eli "vihan päivä", joka saavuttaa huippukohtansa noin 1915, sekä viikunapuun nupuille tuleminen. Ne, jotka tahtovat sanoa, että vuosisata eli sukupolvi yhtä mielellään voitaisiin laskea viimeisestä merkistä, tähtien putoamisesta kuin ensimäisestäkin, auringon ja kuun pimenemisestä, voivat tehdä sen ilman epäjohdonmukaisuutta, ja vuosisata, joka alkoi v. 1833, on vielä kaukana lopustaan. Monet, jotka olivat (kirjaimellisen) tähtien putoamisen todistajina, elävät vielä. Ne, jotka vaeltavat meidän kanssamme nykyisen totuuden valossa, eivät odota, että ne merkit, jotka jo ovat täällä, tulisivat, vaan he odottavat sen täyttymistä, joka parasta aikaa on tapahtumassa. Tai, koska Mestari sanoi: "Kun näette tämän kaiken", ja koska "Ihmisen Pojan merkki taivaalla" ja viikunapuun nupuille tuleminen sekä "valittujen" kokoaminen lasketaan merkeiksi, niin ei olisi sopimatonta laskea sukupolvea vuodesta 1878—1914 = 36 1/2 vuotta — mikä on ihmisen keskimääräinen ikä meidän aikanamme.
"Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan (ihminen, siinailainen käsikirjotus), eivät (edes, siin. käsik.) taivaan enkelit(-kään), eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin." (Matt. 24: 36, vertaa Mark. 13: 32, 33.) "Olkaa varuillanne; valvokaa ja rukoilkaa, sillä ette tiedä milloin se aika tulee."
Monelle näyttävät nämä sanat merkitsevän enemmän kuin mitä ne todellisuudessa ilmaisevat. He ajattelevat niitä, ikäänkuin ne panisivat lukkoon kaikki Raamatun ennustukset ja tekisivät ne hyödyttömiksi — niinkuin Herra olisi sanonut — "ei kukaan ihminen koskaan tiedä", kun hän ainoastaan sanoi: "ei kukaan tiedä (nyt)", tarkottaen ainoastaan niitä henkilöitä, jotka silloin kuulivat häntä, joille ei vielä ollut otollinen aika ilmaista aikoja ja hetkiä. Kuka voi epäillä, etteivät "taivaan enkelit" ja "Poika" nyt täysin ja selvästi tiedä kaikkea sitä, mikä on edistynyt niin pitkälle, että se on täyttymäisillään? Ja jos ei heitä estäisi se, mikä on kirjotettu tässä värssyssä, nyt tietämästä, niin ei myöskään Jumalan pyhiä estä nyt tämä värssy koettamasta ymmärtää kaikkea sitä totuutta, "mikä ennen on kirjotettu meille opiksi". Siin oli suureksi osaksi, koska ei ollut Isän tahto, että hänen lapsensa silloin tai aina siihen aikaan saakka, jolloin "sinetit" murrettiin [II osa, 2 ja 3 luku], tietäisivät ajan, jonka tapahtumain kulun Herra kuvasi vakuuttaen heille, että jos he valvoisivat ja pysyisivät uskollisina, niin ei heitä, kun aika tuli, jätettäisi pimeyteen, vaan he sekä näkisivät että tietäisivät.
Jumala ilmaisi profetta Danielin kautta, että "taitavat" eli ymmärtäväiset tuona aikana ymmärtäisivät näyn ja ennustuksen, ja että ainoastaan "jumalattomat" eivät ymmärtäisi. (Dan. 12: 9, 10.) Tähän viittaa apostoli Paavali todistuksessaan: "Te, veljet ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas", vaikka se kohtaa maailmaa sillä tavalla. "Valvokaa siis joka aika (jotta aikanaan tietäisitte) ja rukoilkaa, että teidät katsottaisiin arvollisiksi pelastumaan tästä kaikesta, joka on tuleva."
Niinkuin Noakin päivinä — "eivät tienneet." "Sillä niinkuin oli Noakin päivinä, niin on Ihmisen Pojan parusiassa (läsnäolossa) oleva. Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat siihen päivään asti, jona Noak meni arkkiin, eivätkä tietäneet,… niin on myös Ihmisen Pojan parusiassa (läsnäolossa) oleva." — Matt, 24: 37—39.
Monet jättävät huomioonottamatta todellisen vertauskohdan tässä, löytämättä mitään tukea sille Herran sanasta ja otaksuvat, että yhtäläisyys koskee pahuutta Noakin aikana ja pahuutta Kristuksen toisessa läsnäolossa. Vaikka sellainen vertaus olisi ollut paikallaan, on kumminkin tosiasia, ettei sitä tässä tilaisuudessa tehty. Ei, vertaus koskee yhtä suurta tietämättömyyttä näinä molempina aikoina. Ainoastaan Noak ja hänen perheensä tiesivät; kansa ei tietänyt mitään, vaan jatkoi tavallista elämäänsä: naiden, istuttaen, rakentaen, syöden ja juoden. Samalla tavalla tietää ainoastaan Herran kansa Kristuksen toisen läsnäolon aikana tämän aikakauden lopussa hänen läsnäolonsa, ja suuren hädän päivän ollessa oven edessä ymmärtävät ainoastaan he, mitä tulee, tai mikä on kaiken loppu. Muut eivät tiedä.
Luukkaan 17: 26—29 sanotaan meille samaa, ja näemme siitä, että sekä Noakin että Lotin naapurit olivat tietämättömiä siitä hädästä, joka uhkasi heitä Noakin päivinä ja Lotin päivinä, niinkuin maailma ylimalkaan on tietämätön siitä hädästä, joka on edessä Ihmisen Pojan päivinä — sitte kun hän on tullut ja on läsnä. Me näemme tämän selvästi täyttyvän ympärillämme tänä aikana. Maailma on tuskastunut ja levoton; mutta se ei tiedä Ihmisen Pojan läsnäolosta ja "elonkorjuutyöstä", joka nyt on käynnissä. Vaikka he voivat tehdä lähimain oikeita kuvauksia tulevasta hädästä, ei heillä kumminkaan ole aavistustakaan siitä siunauksesta, joka seuraa sitte.
"Samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika (ollen jo ennen läsnä) ilmestyy (ensin valvoville 'neitsyeilleen' ja sitten hädän aikana, kaikille ihmisille). Sinä päivänä älköön katolla oleva, jolla on kapineensa huoneessa, astuko alas niitä noutamaan, ja samoin älköön pellolla oleva palatko takasin. Muistakaa Lotin vaimoa! Joka koettaa säilyttää henkeänsä (hieromalla sovintoa omantuntonsa kanssa ja pysymällä Baabelissa), kadottaa sen, ja joka kadottaa sen (uhraa nykyisen elämän edut), saattaa sen elämään" — ijankaikkisesti. — Luukk. 17: 30—33.
Tällä tavalla käyttää Luukas samoja sanoja, joita edellisessä tarkastimme, ja sovittaa ne Evankelikauden loppuun — "jolloin Ihmisen Poika ilmestyy".
"Muistakaa Lotin vaimoa!" Tämä on Herran vakava kehotus. Kuinka vähän sopiva tämä kehotus olisikaan ollut, jos se olisi koskenut ainoastaan niitä, jotka pakenivat Judeasta v. 70; mutta sitävastoin kuinka valtava se onkaan, jos sitä katsotaan neuvoksi Jumalan kansalle nyt Evankelikauden lopussa. Kun opimme ymmärtämään, että Babylon on tuomittu, ja kuulemme Herran kehotuksen: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin hänen vitsauksiansa kärsiä", niin on se todellakin niinkuin niiden lähettiläiden ääni, jotka jouduttivat Lotia ja hänen perhettänsä Sodomasta paetessa, sanoen: "Pakene sielusi tähden; älä katsahda taaksesi, ja älä myös pysähdy koko tällä lakeudella; vaan pakene vuorille (oikeammin: vuorelle), ettet hukkuisi!" — 1 Moos. 19: 17.
Kuvaus tulee voimakkaammaksi, kun muistamme, että nimikristikunta on "suuri kaupunki (Babylon), jota hengellisesti puhuen sanotaan Sodomaksi." — Hm. 11: 8.
Lotin vaimo "katsoi taaksensa", alettuaan paeta osotettuun suuntaan; hän halusi niitä asioita, jotka olivat takana. Niin on myöskin muutamien niiden laita, jotka nyt pakenevat Babylonista Herran vuorelle (valtakuntaan); he ovat myötätuntoisempia sille, joka on takana kuin sille, joka on edessä. Kukaan muu ei kumminkaan täytä juoksuansa, paitsi se, joka tavottelee sitä, joka on ylhäältä, eikä sitä, joka on maan päällä. Pyhien kestäväisyys riippuu sydämen täydellisestä vihkiytymisestä: kaikki ne, joilla ei ole sitä, eivät voi juosta niin, että he voittaisivat suuren voittopalkinnon.
Toinen otettu ylös, toinen jätetty.
"Minä sanon teille: Sinä yönä on kaksi yhdellä vuoteella; toinen otetaan ylös ja toinen jätetään." — Luukk. 17: 34 (jätetty pois Matteuksessa).
Herra ilmottaa meille profetan kautta, että vaikka tuhatvuotisvaltakunnan aamu lähestyy, niin lähestyy myöskin yö. (Jes. 21: 12.) Tulee hädän yö, jonka ensimäisen osan aikana pyhät kootaan pois Babylonista. Sopusoinnussa Jesajan (28: 20) "vuode"-sanan käytön kanssa, voidaan tämän sanan tässä tulkita vertauskuvaavan inhimillisiä uskontunnustuksia, jotka ovat riittäviä "lapsille" Kristuksessa; mutta liian lyhyitä kehittyneen ihmisen ojentumiselle niissä. Tämä on totta niistä inhimillisistä opeista, joita meille tarjotaan Jumalan sanan oppien sijasta, mutta jotka eroavat hyvin paljon niistä, joiden pituus ja leveys, korkeus ja syvyys käy yli kaiken inhimillisen tiedon. Niin on esim. kalvinlaisten ystäviemme opettama valintaoppi riittävä "vuode" monen sellaisen levättäväksi, joka on ainoastaan "lapsi" Kristuksessa, ja joka ei ole saanut mieltään hyvin harjotetuksi; mutta kun nämä lapset heräävät ja tarkastavat kysymystä nykyisen totuuden valossa sekä alkavat kasvaa armossa ja tiedossa, huomaavat he kaikella varmuudella vanhan uskontunnustuksen "vuoteen" liian lyhyeksi, jotta siinä voisi levätä, ja kun itse kukin niistä koettaa kääriytyä Jumalan lupausten "peittoon", jonka eksyttävä jumaluusoppi on kutistanut kokoon, huomaa hän, ettei se peitä häntä tyydyttävästi. Epäilyksen kylmyys hiipii hänen ylitsensä ja hän alkaa pelätä, että hän, kun kaikki asianhaarat otetaan huomioon ei ole varma siitä, että hän ja kaikki hänen ystävänsä ovat "valittujen" joukossa, ja lopulta huomaavat sellaiset kehittyneemmät kristityt, että on helpotus saada poistua sellaisesta epämukavasta tilasta; ja sellaisille lähettää Jumala nykyisen totuuden valon johtamaan heitä "avaralle maalle", jossa on totinen lepo ja riittävä peite kaikille, jotka koettavat oppia tuntemaan ja tekemään Isän tahdon. Toiset — ja niitä on suurin osa — ovat kumminkin täysin tyytyväisiä erilaisiin pieniin seimiinsä, koska he ovat kristillisessä tiedossa ja kokemuksessa "lapsia" eikä "miehiä".
"Toinen otetaan ylös ja toinen jätetään."
"Silloin on kaksi pellolla; toinen otetaan ylös ja toinen jätetään." —
Matt. 24: 40, engl. k.
"Pelto on maailma", selitti Herra, ja tässä ennustuksessa tarkotetaan tällä tilaa eli asemaa nimellisen "talon" — Babylonin ulkopuolella. Tästä opimme niinmuodoin, etteivät kaikki ne, jotka "kootaan", tule Babylonista, vaan että jalokivet etsitään sieltä missä ne ovat, sillä "Herra tuntee omansa", ja tässä elonkorjuussa ottaa hän vaarin jalokivistänsä — kokoaa valittunsa, jotta he tulisivat kanssaperillisiksi hänen valtakunnassaan.
"Kaksi on jauhamassa myllyssä; toinen otetaan ylös ja toinen jätetään." — Matt. 24: 41 (siamilainen ja vatikaaninen käsikirjotus); Luukk. 17: 35. Mylly on paikka, missä valmistetaan ruokaa. Julkiset opettajat ja jumaluusopilliset koulut jauhavat hengellistä ruokaa "Babylonille", ja nämä myllyt antavat hyvin huonosti sulavaa ravintoa. Valitetaan yhä enemmän ja enemmän, että saatavissa oleva ruoka on suurimmaksi osaksi kuoria ja akanoita, jotka eivät voi pitää vireillä ja vahvistaa hengellistä elämää, ja jokainen jauhaja on pakotettu valmistamaan sitä, jota hänen oma lahkonsa antaa hänelle. Ja hän ei voi säilyttää asemaansa ja kumminkin jakaa uskon huonekunnalle "ruokaa aikanaan" — tervettä ravintoa. Niinollen kokoaa "nykyinen totuus" muutamia jauhajia ja jättää toisia — toinen otetaan ylös ja toinen jätetään. Ne, jotka ovat uskollisia Jumalalle ja hänen kansalleen, otetaan ylös; kaikki muut jätetään. Kun maailma ja nimiseurakunta väittävät, että tämä aika on yhdistysten ja yhdistymisen aika, selittää Jumala, että se on erottamisen aika. — Jes. 8: 12.
Kokoontumispaikka — vetovoima.
"He (opetuslapset) vastasivat ja sanoivat hänelle. Missä Herra? (Missä nämä otetaan ylös?) Niin hän sanoi heille: Missä raato (kuollut ruumis — ruoka) on, sinne myös kotkat kokoontuvat" — Luukk. 17: 37; Matt, 24: 28.
Opetus on se, että sinä päivänä, kun Herra kokoaa "valittunsa" neljästä ilmansuunnasta — kristikunnan kaikista osista — hän vetää ne, niinkuin kotkat vedetään, nim. sen ravinnon kautta, jonka he tarkalla näöllään ja maullaan huomaavat. Myöskin opimme, että Herra oikeana aikanaan, varaisi heidät sopivalla ravinnolla, ja että hänen kansansa tuntisi sen ja kokoontuisi sen ympärille. Ne, jotka ovat valmiita ja arvokkaita, otetaan ylös, ja toiset jätetään.
Nykyisen totuuden ruoka, jota Herra nyt antaa, sekä pyhien kokoontuminen sen kautta ja sen tykö, sopii tarkkaan tämän ennustuksen kuvaukseen. Kutsu, joka nyt annetaan, ei ole, että on poistuttava yhdestä "myllystä" ja mentävä toiseen tai yhdestä "vuoteesta" ja mentävä toiseen jotakuinkin samanlaajuiseen. Se ei ole monien tai harvojen kokoamista yhden tai toisen ihmisen tykö tai johonkin uuteen lahkoon, vaan se on kokoamista Kristuksen tykö, totisen ja ainoan opettajan ja Mestarin luo. Koska ja missä on koskaan ennen esiintynyt sellainen kaikkien niiden julkinen tunnustaminen, jotka luottavat Kristuksen kalliiseen vereen, ja jotka ovat vihkiytyneet hänelle, ainoaksi uskon huonekunnaksi — jossa kaikki ovat veljiä — ja sellainen ainoan lainsäätäjän. Kristuksen tunnustaminen, niin että on jätetty huomioonottamatta inhimilliset uskontunnustukset ja uskonsäännöt muista aineista? Ei koskaan eikä missään apostolien päivien jälkeen, niinpaljon kuin me tiedämme.
On myöskin huomattava, että toisten liikkeiden yhteydessä on ollut suuria inhimillisiä kykyjä, avuja, kaunopuheliaisuutta j.n.e., mutta niin ei ole laita nykyisen Herran luoksekokoamisen kanssa. Tässä on totuus — hengellinen ruoka, jonka Herra antaa — muodostamassa koko vetovoiman. Inhimillinen koreus ja kaunopuheliaisuus saa täällä hyvin vähän käyttöä; niitä ei ole eikä niitä kaivata. Kokoojat ja ne, jotka kootaan, tulevat yhteen, koska he "isoavat ja janoavat vanhurskautta", ja koska he löytävät tyydyttävän ravinnon, jonka Herra itse on antanut, ja jokainen heistä syö siitä.
Valvokaa, jos tahdotte tietää.
"Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä Herranne tulee. Mutta tietäkää se, (että syy siihen, että aika niin kätketään vertauskuviin ja vertauksiin, on se), että jos perheenisännillä olisi tiedossa millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi sisäänmurtoa tehtävän taloonsa." — Matt. 24: 42, 43.
"Perheenisäntä" nykyisenä aikana ei ole Herramme, vaan vastustajamme, Perkele, "tämän maailman jumala", "ilmavallan hallitsija", tämän "maailman ruhtinas", joka nyt hallitsee epäuskon lapsissa, sokaisten kaikkien niiden mielet, joiden ymmärryksen silmät eivät ole voidellut Herran silmävoiteella. (2 Kor. 4: 4, Ef. 2: 2; Ilm. 3: 18.) Tämä vastustaja on sekä ilkeä että viekas, ja kaikkea sitä tietoa, mikä hänellä on Jumalan ajoista, hetkistä ja säädöksistä, käyttää hän nopeasti vastustaakseen Jumalan suunnitelmaa, niinkuin Herra selittää edelläolevassa lausunnossaan.
Jumalan menettely Saatanan kanssa on ollut se, että hän on saanut mennä omaa tietään, paitsi niissä tapauksissa, kun tämä menettely olisi ollut ristiriidassa tämän suunnitelman kanssa, ja hän on niin valvonut Saatanan pahoja aikomuksia, että ne palvelevat ja edistävät Jumalan suunnitelmaa. Niinollen on Saatana, vaikka hän on kauvan tuntenut Raamatun (Matt. 4: 6) ymmärtänyt ainoastaan mitättömän vähän siitä, ja hän ei ole ymmärtänyt sitä samasta syystä kuin ei ihminenkään — koska suurin osa sen sisällöstä on esitetty vertauksissa, vertauskuvilla ja kuvakielellä. Ja nyt, kun on kaiken sen ymmärtämisen aika, on sen ymmärtäminen rajotettu niihin, joita johtaa pyhä henki, joka, niinkuin Herra lupasi, "opastaa teidät koko totuuteen", mutta jota maailma ei voi ottaa vastaan. Saatanalla ei ole pyhää henkeä eikä se johda häntä, ja sentähden on paljon Jumalan sanassa tyhmyyttä hänelle. Mutta epäilemättä on hänkin maailman tavoin jossain määrin oppinut, että "Herran salaisuus on niillä, jotka häntä pelkäävät, ja hän ilmottaa liittonsa heille". (Ps. 25: 14.) Voimme sentähden otaksua, että hänen edustajansa, langenneet enkelit, ovat usein läsnä siellä, missä Jumalan totiset vihkiyneet lapset kokoontuvat raamatuntutkisteluun j.n.e., koettaakseen oppia heiltä jotakin Jumalan suunnitelmasta.
Millä tavalla Saatana toisin olisi asettanut suunnitelmansa, jos hänellä olisi ennen ollut tieto Jumalan suunnitelmasta, siitä voimme ainoastaan arvailla, mutta Herran todistus ilmaisee selvästi, että jos Saatanalla olisi ollut sellainen tieto, olisi ollut välttämätöntä, että Evankelikausi olisi päätetty ja Tuhatvuotiskausi aljettu toisella tavalla kuin Jumala oli aikonut ja ennustanut. Mutta sen sijaan, että hän olisi tietänyt Jumalan suunnitelmat ja puolustanut taloansa, yllätti hänet Herran parusia v. 1874 ja "elonajan"-työ, joka silloin alkoi; niin että huolimatta kaikesta hänen ilkeydestään, kaikista hänen petoksistaan ja totisen valon jäljittelyistään, kukistuu hänen "talonsa", nykyiset laitokset, nyt täydellisesti. Kun hän nyt huomaa tämän, panee hän liikkeelle kaiken pettämisvoimansa, hän ryhtyy siihenkin keinoon, että petettyjen palvelijainsa kautta suorittaa ihmetöitä, parantaen ruumiillisista sairauksista, vaikka hän on sairauden ja kuoleman ruhtinas. (Hebr. 2: 14.) Mutta talo, joka siten on riitaantunut itseänsä vastaan, kukistuu varmasti, ja Babylonin lankeemus on suuri, se lankeaa suuren myllynkiven tavoin, joka heitetään mereen. — Ilm. 18: 21.
"Sentähden olkaa tekin valmiina, sillä hetkenä, jona ette luule,
Ihmisen Poika tulee." — Matt. 24: 44.
Sana tekin merkitse tässä Herran uskollisia Saatanan ja hänen huonekuntalaistensa vastakohtana. Eivät edes pyhät voineet edeltäkäsin tietää Herran läsnäolon aikaa, ei hänen läsnäolonsa ollut myöskään tunnettu ennenkuin lähes vuotta jälkeen lokakuun 1874, jolloin hänen kolkuttamisensa profettain ja apostolien sanain kautta huomattiin. Siitä saakka ovat monet ulkonaiset merkit ja todistukset ilmaisseet Ihmisen Pojan läsnäolon ja hänen valittunsa, jotka nyt kootaan "taivasten toisesta äärestä niiden toiseen ääreen asti", viedään hänen vierastaloonsa ja heitä pyydetään istumaan pöytään ja syömään sitä ruokaa, josta ei maailma tiedä, ja silloin palvelee heitä etupäässä Mestari itse, mutta sen ohessa myöskin toiset, — Katso Luukk. 12: 37.
Ruokaa aikanaan uskon huonekunnalle.
"Kuka siis on se uskollinen ja älykäs palvelija, jonka hänen herransa on asettanut palvelusväkensä yli, antamaan heille ruokaa ajallaan? Autuas on se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan tapaa niin tekemästä. Totisesti sanon teille hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa yli". — Matt. 24: 45—47; Luukk. 12: 42—44.
Nämä sanat näyttävät osottavan, että sinä erikoisena aikana, jota tässä tarkotetaan — s.o. Herran läsnäolossa, ja valittujen kokoamisen aikana —, Herra, kansansa suuri palvelija, valitsisi kanavan antaakseen ruokaa aikanaan, vaikka toisiakin kanavia eli "kanssapalvelijoita" käytettäisiin ruoan antamiseksi uskonhuonekunnalle. Mutta palvelija on ainoastaan hoitaja ja voidaan erottaa koska hyväänsä, jos ei hän kaikissa kohdin täydelleen ja niinkuin pitää tunnusta Mestaria — Jumalan ja hänen kansansa suurta palvelijaa, "liiton enkeliä", Kristusta.
Jos mainittu palvelija pysyy uskollisena sekä Herralleen, kanssapalvelijoilleen että uskonhuonekunnalle, palkitaan hänen uskollisuutensa sillä, että hän yhä edelleen saa olla hoitajana. Niinkauvan kuin hän palvelee uskollisesti, saa hän edelleen antaa uskon huonekunnalle "uutta ja vanhaa" — ruokaa aikanaan — esittäen kaikki kalliit Jumalan varastoaitan aarteet. Mutta jos hän osottautuisi uskottomaksi, pantaisi hän kokonaan pois paikaltaan ja jätettäisiin ulkonaiseen pimeyteen, kun luultavasti joku toinen saisi ottaa hänen paikkansa ja joutuisi samojen ehtojen alaiseksi.
Ajatuksemme mukaan ei tämä merkitse, että "se palvelija" eli hoitaja, jota käytetään kanavana jakamaan "ruokaa aikanaan", on ruoan valmistaja, eikä myöskään että hän on henkeytetty, eikä liioin että hän on erehtymätön. Päinvastoin voimme olla varmoja siitä, että ketä hyvänänsä Herra haluaa tällä tavalla käyttää jakamaan totuutta, tulee hänen olla hyvin vaatimaton ja nöyrä sekä Herransa kunniaa harrastava palvelija, niin ettei hän ajattelisi vaatia totuuden omistusoikeutta, vaan ainoastaan jakaisi sen innokkaasti Herransa lahjana Herransa "palvelijoille" ja "uskonhuonekunnalle".
Toinen mielenlaatu tai toinen menettelytapa johtaisi kaikella varmuudella hoitajan vaihtumisen. Sen osottaa myöskin Herra seuraavissa sanoissa:
"Mutta jos tuo palvelija tulee pahaksi ja (kadottaessaan uskon) sanoo sydämessään: Herrani viivyttelee tuloaan, ja rupeaa lyömään palveluskumppaneitansa ja syö ja juo juopuneiden kanssa (heidän vääristä opeistaan), niin sen palvelijan herra on läsnä päivänä, jona hän ei odota ja hetkenä jona hän ei arvaa, ja erottaa hänet (olemasta palvelijanaan) ja määrää hänelle saman kohtalon kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys." — Matt. 24: 48-51, engl. k.
* * * * *
Jeesus oli suurin kaikista profetoista, ja hänen ennustuksensa on niinikään sattuvin. Mooseksen, Jeremian ja toisten profettain ennustukset käsittelevät pääasiassa lihallisen Israelin hylkäämistä ja kokoamista. Jesajan ennustukset esittävät — paitsi sitä mitä ne sisältävät lihallisesta Israelista —- Kristuksen kärsivänä meidän synteimme tähden ja pakanain valona. Ne puhuvat myöskin ihmiskunnan sokaistujen silmäin avaamisesta — jotta he näkisivät "totisen valon". Daniel ennustaa Messiaan tulevan ja kuolevan, kaikkein pyhimmän voitelemisen helluntaina, pakanakansojen historian niiden loppuun saakka sekä Messiaan valtakunnan perustamisen koko taivaan alle. Hän osottaa myöskin paavikunnan pienen sarven, vainoovan vallan, kuinka se hävittäisi pyhät aikakauden aikana, sekä valtakunnan odotuksen päivät j.n.e. Muttei kukaan muu profetia kuin Herra ole antanut meille tarvittavia yksityiskohtaisia tietoja tästä "elonajasta", jotka yhdistävät ne niihin huomattaviin tapauksiin, joista muut profetat ovat ennustaneet.
Herran ennustus on, niinkuin muidenkin, peitetty vertauskuviin ja kuvakieleen, ja samaa tarkotusta varten: ettei "yksikään jumalaton ymmärrä", vaan ainoastaan Jumalan nöyrä, totinen ja uskollinen kansa — Jumalan määräämänä aikana ja hänen määräämällään tavalla.
"Teidän on annettu tuntea Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille ne esitetään vertauksin ('arvotuksin'), jotta he, vaikka näkevät, eivät näkisi ja, vaikka kuulevat, eivät ymmärtäisi." — Luukk. 8: 10.