Raamatun tutkisteluja 4: Harmagedonin taistelu

by C. T. Russell

SEITSEMÄS LUKU.

Kansain kokoaminen ja ainesten valmistaminen Jumalan vihan suurelle tulelle.

Kuinka ja miksi kansat kootaan. — Yhteiskunnalliset ainekset valmistetaan tulelle. — Aarteiden kasaantuminen. — Köyhyyden kasvaminen. — Yhteiskunnallinen hankaus saa aikaan syttymisen. — Tuomitaanko rikkaita toisinaan liian kovasti. — Itsekkäisyys vapauden yhteydessä. — Kuinka rikkaat ja köyhät katselevat riippumattomia. — Nykyiset olosuhteet eivät voi jatkua. — Työmiesten järjellisiä ja järjettömiä käsityksiä. — Tuotannon ja kysynnän laki. — Ulkomaalaisen teollisuuden kilpailu eli "keltainen vaara". — Kansain laajennussuunnitelmat ovat yhteydessä teollisuuden etujen kanssa. — Näiden päivien jättiläiset. — Orjuus ja nykyinen orjuuttaminen. — Joukot kahden myllynkiven välissä. — Hätä on maailmanlaajuinen ja inhimillinen apu on turha.

"Sentähden odottakaa minua, sanoo Herra, kun minäkin aikanani nousen saaliille, sillä minun oikeuteni on koota kansat yhteen; kunnes minä saatan valtakunnat kokoon vuodattaakseni heidän päällensä minun kiivauteni, koko minun vihani tulen, sillä minun kiivauteni (vihani) tulessa koko maa kulutetaan. Sillä silloin minä teen kansain huulet puhtaiksi, että he kaikki avuksensa huutaisivat Herran nimeä ja palvelisivat häntä yksimielisesti." — Sef. 3: 8, 9.

Kansain kokoaminen näinä viimeisinä päivinä on tämän ennustuksen huomattava täyttyminen. Nykyiset keksinnöt ovat saattaneet maailman ääret niin läheiseen kosketukseen toistensa kanssa, ettei ennen ole sellaista tunnettu. Se on jo tehnyt välttämättömäksi kansainväliset lait, joita jokaisen kansan täytyy noudattaa. Maailman näyttelyt ovat myöskin olleet seurauksena siitä. Toisen kansan porttien täytyy nyt olla avonaisempana toiselle. Sivistyneet kansat eivät enää ole muukalaisia koko maan päällä, ja kielien eroavaisuus ei voi enää olla maailman kaupan esteenä. Mukavasti varustetut laivat ja rautatiet kuljettavat liikemiehiä, lähettiläitä ja matkailijoita mitä kaukaisimpiin seutuihin, ja nämä palaavat uusine ajatuksineen ja uusien yrityksien ehdotuksineen. Pakanakansatkin heräävät vuosisatain unesta ja katsovat muukalaisia ihmetyksellä sekä lähettävät edustajiaan vieraisiin maihin voidakseen käyttää hyväkseen heidän ihmeellisiä keksintöjään. Salomonin aikana pidettiin ihmeellisenä, että Saban kuningatar tuli 500 (engl.) penikulmaa kuullakseen Salomonin viisautta, mutta nyt matkustavat tuhannet, joita ei edes julkisuudessa tunneta, yli koko maan; ja nyt voi mukavasti matkustaa ympäri maan vähemmässä kuin 80 päivässä.

Kansat ovat todellakin kokoontuneet yhteen yhteisiin etuihin ja toimintaan nähden, mutta, oi, ei veljellisessä rakkaudessa, sillä kaiken kannustajana on itsekkäisyys. Yritteliäisyyttä, rautateiden, höyrylaivojen, sananlennättimen, puhelinten j.n.e. rakentamista, sekä kauppaa, kaikkia kiihottaa ja hallitsee itsekkäisyys. Niin, on pelättävää, että evankeliumin julistamisessakin ja ihmisystävällisissä yrityksissä kannustajana ovat muut vaikuttimet kuin puhdas rakkaus Jumalaan. Itsekkäisyys on koonnut ja valmistanut kansat sitä kostoa, anarkiaa varten, jota sanotaan Jumalan "kiivauden tuleksi" eli vihaksi, joka kuluttaa nykyisen yhteiskunnallisen järjestyksen, nykyisen maailman. (2 Piet. 3: 7.) Mutta Jumala on kaitselmuksessaan valvonut ihmisten olosuhteita saattaakseen täytäntöön omat aikomuksensa. Siispä, joskin ihmiset töillään ja menettelytavoillaan ovat välikappaleita ja toimeenpanijoita, on Jumala kuitenkin tuo suuri käskijä, joka nyt kokoaa kansat ja valtakunnat maan toisesta äärestä niin toiseen ääreen asti valmistaakseen maan hallituksen siirtämistä hänelle — Immanuelille — "jolla on siihen oikeus". "Kansojen kokoaminen" ei tee tuomiota ainoastaan ankaraksi, vaan on myöskin jokaiselle mahdoton päästä sitä pakoon; ja siten tulee hädänaika lyhyeksi ja samalla ratkaisevaksi, kuten on kirjotettu. — Room. 9: 28; Jes. 28: 22.

Yhteiskunnalliset ainekset valmistetaan tulelle.

Kun katselemme ympärillemme, näemme "aineksia" valmistettavan tuon päivän tulelle. Itsekkäisyys, tieto, rikkaus, kunnianhimo, toivo, tyytymättömyys, pelko ja epätoivo ovat niitä kipinöitä, jotka saattavat maailman kärsimykset tuleen, ja yhteiskunnalliset ainekset sulavat kuumuudesta. Ihmeellisiä muutoksia on tapahtunut erittäinkin viimeisen 40 vuoden kuluessa. Tyytyväisyys on kadonnut; rikkaat ja köyhät, miehet ja naiset, oppineet ja oppimattomat, kaikki ovat tyytymättömiä. Kaikki pitävät kiinni "oikeuksistaan" ja valittavat "vääryyksistä", mutta silloin katsovat he ainoastaan omaa puoltansa asiasta, koska ovat itsekkäisyyden sokaisemia. Siitä tulee seuraukseksi niinkuin profetta on ennustanut, että jokaisen miehen käsi nousee lähimmäistään vastaan. Tämä taas johtaa lopulliseen onnettomuuteen. Jumalan sana, muinaisuuden opetukset ja kultainen sääntö syrjäytetään yleisesti. Mutta pian tulee tämän menettelytavan tyhmyys ja vääryys selväksi haileille luokille, sillä kaikki saavat kärsiä kauheasti tuossa hädässä, mutta erittäinkin rikkaat. Luukk. 12: 15—20 voidaan sovittaa meidän aikamme rikkaisiin. Niin, ennustettu pimeä yö (Jes. 21: 12; 28: 12, 13, 21, 22; Joh. 9: 4) lähenee nopeasti, ja kohtaa kuin paula koko maata. Silloin heitetään hopea kaduille ja kultaa pidetään lokana. Heidän hopeansa ja kultansa ei voi pelastaa heitä Herran vihan päivänä, sillä se on ollut heille loukkauskivenä heidän synteihinsä. — Hes. 7: 19.

Aarteitten kasaantuminen.

On selvää, että meidän päivinämme on kasaantunut suurempia rikkauksia kuin koskaan ennen, ja että rikkaat elävät ylellisemmin kuin koskaan ennen. (Jaak. 5: 3, 5.) Siitä antaa sanomalehdistö monta todistusta. Vanha Gladstone näki sen jo aikoinaan ja sanoi eräässä tilaisuudessa: "Miespolven aikana on kasaantunut suurempia rikkauksia kuin koko 19 vuosisatana aina Julius Caesarin ajoilta saakka yhteensä."

"Boston Globessa" on ollut seuraava uutinen: "50 vuoden kuluessa on miljonäärien luku Yhdysvalloissa kasvanut kuudesta 4,600, niiden joukossa on 21 'rautatiekuningasta', joilla yhteensä (vuonna 1890) oli käytettävänään yli 3,000,000,000 dollaria. Näistä miljonääreistä tulee kaksoiskaupunki New York Brooklynin osalle 1,319, ja viidellä suuremmalla heistä on päivittäin tuloja: W.W. Astorilla 23,277 dollaria, J.D. Bockefelleriliä 20,853, J. Gouldin kuolinpesällä 11,068, C. Vanderbiltillä 11,090 ja V.K. Vanderbiltillä 10,397 dollaria, kaikki alhaisen laskun mukaan."

"Niagara Falls Review" mainitsee Amerikan laitoksille suureksi vaaraksi sen, että sellaiset äärettömät rikkaudet kokoontuvat harvoihin käsiin, ja sanoo, että yhdeksällä rikkaimmalla miljonäärillä (viidellä ennenmainitulla sekä Flaglerilla, Blairilla, Sagella, Huntingtonilla) on yhteensä käytettävänä yli 720,000,000 dollaria, ja että Vanderbilt suvulla sekä yhdeksällä osakaskumppanilla on Standard Oil Companyssä (paloöljy-yhtiössä) käytettävänä yhteensä 579,000,000 dollaria. Tähän lisää sanomalehti: "On aivan mahdotonta, että nämä ihmiset voivat käyttää muuta kuin pienen murto-osan vuotuisista tuloistaan. Ja vaadittiin ainoastaan 20 vuotta näiden rikkauksien kokoamiseksi yhdeksän tai kymmenen miehen käteen. Tässä on siis vaara. Kahdessakymmenessäviidessä vuodessa olisi näiden perheiden omaisuus 2,754,000,000 dollaria. Tämä rahaylimystö on vaarallisempi kuin Englannin sukuylimystö, jota Amerikkalaiset pitävät niin vahingollisena Englannille. Pahinta on, ettei mikään inhimillinen voima voi asettaa rajaa kasvavalle rikkaudelle."

Nämä esimerkit aarteiden kasaantumisesta ovat Yhdysvalloista, mutta sama suhde vallitsee kaikkialla maailmassa. Vieläpä Kiinassa ja Jaapanissakin on viime aikoina noussut miljonäärejä.

Köyhyyden kasvaminen.

Mutta onko totta, että on köyhiä ja tarvitsevia ihmisiä, kun niin monet kokoavat niin suuria rikkauksia? Eikö ole heidän oma virheensä, kun terveet miehet eivät saa toimeentuloaan? Niin ajattelevat monet rikkaat, jotka olivat itse köyhiä kaksikymmentäviisi vuotta sitte. Mutta he unohtavat, että silloin oli runsaasti tilaisuuksia työn saantiin, kun taas nyt monet eivät voi parhaalla tahdollaankaan maailmassa saada mitään työtä. Sentähden on rikkailla usein vaikea ymmärtää köyhien hätää, joiden luku nopeasti kasvaa. Tosiasia on kumminkin, että nekin parempiosaisista, joilla on sydäntä köyhien hätään nähden, huomaavat varsin hyvin, että on mahdotonta muuttaa yhteiskunnallisia olosuhteita niin, että saataisiin pysyväinen apu. Niin tekevät he parhaansa auttaakseen niitä, jotka ovat lähimpänä, ja koettavat unohtaa muut. Eräässä "Forumin" luennossa sanotaan:

"Koskaan ei ole ihmissydän niin innokkaasti toivonut tosiveljeyttä. Koskaan ei sivistyneellä maailmalla ole ollut tätä ihannetta silmäinsä edessä niinkuin nyt. Ja kumminkin kuullaan viattomien huutoa rajotetun oikeuden tähden, miljonien huuto, jotka ovat musertumaisillaan nykyisen yhteiskuntarattaan alle, nousee kaikissa sivistyneissä maissa niinkuin ei koskaan ennen. Huuto Venäjällä sekottautuu Irlannin huutoon. Kaikki suurten kaupunkien hyljätyt sekä Europassa että Amerikassa yhdistyvät voimakkaaseen läpitunkevaan oikeuden huutoon. Ainoastaan Lontoossa elää enemmän kuin 300,000 ihmistä kuilun partaalla, ihmistä, joissa jokainen suonenisku ilmaisee pelkoa siitä, että he menettävät sen pienen luolan, jota kutsuvat kodikseen. Vielä alempana on yli 200,000, jotka eivät koskaan saa syödä kylläkseen, ja vielä askelta alempana on 300,000 jotka hitaasti kuolevat nälkäkuoleman, ja joiden koko elämä on kuolinkamppailua. Mutta vielä alempana on kodittomien armeija. Nämä, joita on hoin 33,000, eivät voi hankkia itselleen mitään asuntoa, ei edes kurjinta hökkeliäkään. He nukkuvat ilman suojaa vuodet ympäriinsä ja voi heitä tavata sadottain joka yö Temsin rantojen kylmiltä kiviltä. Muutamilla voi olla sanomalehti pantavana kosteiden kivien päälle, mutta suurimmalla osalla ei ole edes sellaistakaan loistoesinettä".

Joku huomauttanee, että tämä on liiottelua, mutta jos puoletkin olisi totta, niin olisi se kumminkin valitettavaa.

Tyytymättömyys, viha ja hankaus jouduttavat nopeasti yhteiskunnan paloa.

Kuinka hyvänänsä selitettäneekin työntekijöille, että yhteiskunta on nyt paremmin järjestetty kuin koskaan ennen, saa usein tuon oikean vastauksen, etteivät he halua köyhyyden apua tai vapaapaikkoja sairaalassa, vaan he haluavat rehellistä työtä ansaitakseen otsansa hiessä soveliaan ylöspidon itselleen ja perheelleen. Työntekijä huomaa varsin hyvin, että työn saaminen yhä enemmän riippuu suosiosta ja vaikutuksesta, ja että pienemmät yritykset syrjäyttää suurteollisuus, miljonanomistajain karttuessa ja koneiden vähentäessä ihmisen työn arvoa. Kaikkien täytyy myöntää, että olosuhteet ovat vahingollisia, mutta parannuskeinoista eivät kaikki ole yksimielisiä. Monet koettavat auttaa väärään suuntaan, kun taas toiset eivät tahdo kuulla puhuttavankaan auttamisesta, ennenkuin ovat saaneet tilaisuuden käyttää hyväkseen nykyisiä olosuhteita. Valaistukseksi tästä lainaamme seuraavaa eräästä puheesta, joka pidettiin työntekijäin kolmannessatoista maailmankongressissa Chicagossa:

"Työväenliike on syntynyt puutteesta, leivän, lämmön, vaatteiden ja huvien puutteesta. Ihmiskunnan pyrkimyksessä onnea kohden etsii jokainen yksityinen omaa ihannettaan ja syrjäyttää usein stoalaisella tyyneydellä kaikki muut. Teollisuuden järjestelmä lepää perkeleen ankaralla säännöllä: jokainen on lähinnä itseään. Onko ihme, että ne, jotka kärsivät enimmän tästä itsekkäästä säännöstä, järjestäytyvät kukistaakseen perkeleen hallitusjärjestelmän?"

Voimmeko ihmetellä tuollaista puhetta, kun sanomalehdet kertovat tanssipukuisista naisista, joilla on koristuksenaan jalokiviä 1,000,000 dollarin arvosta, että pöytäastiastosta maksetaan 10,000 dollaria, kahdesta taiteellisesta vaasista 50,000 dollaria, rotuhevosesta 350,000 dollaria, että eräs leski Bostonissa on maksanut 50,000 dollaria miesvainajansa ruumisarkusta, ja että eräs toinen rouvasihminen on antanut 5.000 dollaria koiran hautaamiseksi, sekä että New Yorkin miljonäärit maksavat 800,000 dollaria yhdestä ainoasta huvialuksesta. Voimmeko ihmetellä, että sellaiset asiat herättävät kateutta, vihaa, ilkeyttä ja riitaa uudestisyntymättömien joukkojen sydämessä. Ja nämä tunteet kypsyvät ja suorittavat lopulta suurena hädän aikana kaikkia lihan ja perkeleen töitä.

Aikana, jolloin 100,000 paljastettua kaivostyömiestä Pensylvaniasta kuljeskeli maanteillä karjan tavoin ja etsi elatusta, pidettiin New Yorkissa suuremmoiset tanssiaiset, joissa 144 raharuhtinasta osotti mitä suurinta komeutta ja loistoa. Se oli eräs n.k. kristityn kansan suuria tapahtumia. "Mikä vastakohta", huudahtaa "Messias Härold". Ja tähän ei ole mitään parannuskeinoa. "Niin on oleva, kunnes hän tulee."

"Kunnes hän tulee?" — Ei, oikeammin, kun hän on tullut, kun hän kokoaa valittunsa ja siten pystyttää valtakuntansa, jonka kautta nykyinen yhteiskuntajärjestys "särjetään" suuressa hädän ja anarkian ajassa (Tim. 2: 26, 27: 19: 15.) Niinkuin oli Lotin päivänä, niin on myöskin oleva Ihmisen Pojan päivinä. Niinkuin oli Noakin päivinä, niin on myöskin oleva Ihmisen Pojan (parusiassa) läsnäolossa. — Matt 24: 37; Luukk. 17: 26, 28.

Tuomitaanko rikkaita liian kovasti?

Niin, monessa tapauksessa on sanomalehtiä ja valtiomiehiä, jotka kokonaisuudessaan tuomitsevat hyvin oikein. Mutta Jumalan lasten tulee olla sävyisiä arvostellessaan yksityisiä rikkaita. Herran tuomio niistä luokkana on ankara, mutta yksityisiä kohtaan osottaa hän armoa: sillä kun hän on hävittänyt heidän hopea- ja kulta-jumalansa, siunaa hän sellaiset niistä, jotka jättävät itsekkäisyytensä ja ylpeytensä. Voidaksemme langettaa sävyisän tuomion on meillä apuna se, että muistamme, että käsitys rikkaasta on hyvin venyvä, ja että monet, joita hyvin köyhät pitäisivät rikkaina, ovat parhaita ja mitä hyvätahtoisimpia ihmisiä, joista monet uhraavat suuria summia ihmisystävällisiin yrityksiin. Ja ne, jotka tekevät näin hyvästä sydämestään eikä saadakseen ihmisiltä kiitosta, saavat palkintonsa ja heillä on täysi oikeus kanssaihmistensä arvonantoon.

On helppo arvostella miljonanomistajia, mutta pyydämme lukijoitamme, etteivät ajattele liian kovasti heistä. He, niinkuin köyhätkin, ovat monessa suhteessa nykyisen yhteiskuntajärjestelmän vankeja. Tavat ovat kahlinneet heidän päänsä ja sydämensä. Väärillä käsityksillä kristinuskosta, joita sekä köyhät että rikkaat ovat tunnustaneet vuosisatojen aikana, on vielä suuri vaikutus heidän mieliinsä. He luulevat menettelevänsä oikein, kun tekevät niinkuin muutkin ihmiset, ja sentähden käyttävät he aikansa ja taitavaisuutensa liiketoimiin. Siinä täytyy heidän voittonsa koitua suuremmaksi, kuin mitä käsien työ voi hankkia, koska koneet luovat rikkautta meidän aikanamme.

Omistaessaan rikkauksia tuntevat he itsensä velvotetuksi lahjottamaan siitä jotakin. He päättävät, että on parempi jakaa se työn palkkoina kuin lahjoina. Tanssiaisia, juhlapäivällisiä, huvimetsästyksiä j.n.e. pitävät he huveina itselleen ja ystävilleen ja apuna onnettomammille naapureilleen. Eikö tämä käsitys ole osittain oikea? 12,000 dollarin päivällinen tai 800,000 dollarin laiva koituu monen teurastajan, leipurin, kukkakauppiaan, räätälin, jalokivikauppiaan, puusepän, konesepän j.n.e. hyödyksi, paitsi sitä, että laiva vaatii koko miehistön, joka senkautta saa työn ansiota.

Olosuhteitten näin ollen on niin muodoin paljon parempi vähävaraisille, jos rikkaat elävät ylellisesti kuin jos he eläisivät rajotetusti. Heidän halunsa timantteihin esim. valmistaa työtä tuhansille, jotka muuten lisäisivät työttömiin lukua. Ja jos rikkaat pitävät liiallisuuttaan armeliaisuutena, niin seuraavat he ainoastaan samaa väärää ajatusta kuin muutamat keskiluokasta, järjestäessään myyjäisiä ja juhlia hyväntekeväisyystarkotuksia varten. Emme puolusta heidän menettelytapaansa, vaan koetamme ainoastaan esittää, että heidän ylellisyytensä ei välttämättömästi ole rakkaudettomuuden todistuksena. Monet mahdollisesti ajattelevat myöskin, että jos hän jakaisi päivittäiset tulonsa, niin hän tarvitsisi joukon ihmisiä toteuttamaan sitä, ja että varat eivät ehkä silloin tulisi tarvitsevimpien osaksi, koska itsekkäisyys on niin yleinen, että ainoastaan harvoille voitaisiin uskoa suuremman summan jakaminen. Miehet ovat nimittäin liian paljon sidottuja toimiinsa ja naiset liian hienoja käydäkseen suurkaupunkien suurissa kortteleissa ja toimittaakseen itse jakamisen. Kun he olivat köyhiä, toivoivat he mahdollisesti saavansa tuollaisia tilaisuuksia tehdäkseen hyvää, mutta itsekkäisyys, ylpeys ja yhteiskunnalliset ennakkoluulot ovat vastustaneet heidän jalompia tunteitaan, niin että hedelmät ovat jääneet tulematta.

Tällä emme mitenkään ole hyväksyneet rikkaiden itsekästä tuhlaamista, jonka Herra tuomitsee vääränä. (Jaak. 5: 5.) Mutta tarkastamalla näitä eri kysymyksen puolia voi arvostelu olla terveempi ja voi olla myötätuntoa niitä kohtaan, jotka "tämän maailman jumala on sokaissut" sen rikkaudella, niin että heidän arvostelunsa on hämmentynyt oikeuteen nähden, ja joita Herra rankaisee niin ankarasti. Tämän "maailman jumala" sokaisee myöskin köyhiä, niin että väärä tie näyttää heistä oikealta. Niinmuodoin johtaa hän molemmat puolueet taisteluun. Mutta vaikka voi olla puolustuksia rikkauden kokoamiseen nähden harvojen käsiin, vaikka rikkaat voittavat rikkautensa niiden lakien alla, jotka johtavat kaikkia, vaikka monet rikkaat ovat hyväntahtoisia, ja vaikka monet köyhät olisivat hirmuvaltaisempia kuin rikkaat, jos he olisivat rikasten sijassa, selittää Herra siitä huolimatta, että rikkaudenomistajat asetetaan syytteeseen juuri tähän kohtaan nähden, koska he, huomattuaan väärät olosuhteet, eivät koittaneet omalla kustannuksellaan keksiä suunnitelmaa heidän auttamisekseen.

Valaistukseksi siitä yhä yleisemmästä ajatuksesta, että yhteiskunnan velvollisuus on joko antaa luonnon rikkauksien (maan, ilman ja veden) olla vapaasti kaikkien saatavissa tai myöskin, jos ne jätetään muutamien harvojen käsiin, pitää huolta muiden päivittäisestä työstä, esitämme seuraavaa eräästä sanomalehdestä:

"Eräs pieni, huonosti puettu tyttö, joka kävi pienten lasten koulua New Yorkissa, kysyi eräänä aamuna opettajattareltaan innokkaasti: 'Rakastatteko te Jumalaa?' 'Kyllä', sanoi hän. 'Mutta minä en rakasta', sanoi lapsi kiivaasti, 'minä vihaan häntä!' Tämä oli opettajasta kummallista ja hän pyysi selitystä. 'No niin', sanoi tyttö, 'hän antaa tuulen puhaltaa, vaikkei minulla ole lämpimiä vaatteita, hän antaa pyryttää, vaikka minulla on reikiä kengissäni, hän antaa tulla kylmän, vaikkei meillä ole polttoainetta, ja hän antaa meidän tulla nälkäisiksi, vaikkei äidillä ole leipää aamiaiseksemme.' On vaikeaa, lisää sanomalehti, jos muistamme Jumalan aineellisia rikkauksia maan lapsille, kärsivällisyydellä nähdä rikkaiden pilkkaajien hyvinvointia, jotka tuon pienen taitamattoman tytön tavoin syyttävät Jumalaa köyhyyden kurjuudesta."

Maailmallisilta ei ole kumminkaan paljon odotettavissa, sillä itsekkäisyys on maailman henki. Sentähden käännymme niiden suurten ja rikkaiden puoleen, jotka tunnustavat olevansa kristittyjä. Mutta eivät nämäkään aseta itseään tai rikkauttaan Jumalan alttarille evankeliumin palveluksessa, eikä myöskään aineellisen hädän lieventämiseksi. Luonnollisesti evankeliumi — ennen kaikkea; sen pitää saada kaiken aikamme, lahjamme, vaikutuksemme ja varamme. Mutta siellä, missä se on joutunut syrjään väärien käsitysten tähden, siellä löytää vihkiytynyt sydän paljon tekemistä kanssaihmistensä eduksi, niinkuin raittiustyössä, yhteiskunnallisissa uudistuksissa j.n.e. Mutta hyvin harvat rikkaat, harvat miljonäärit ovat ryhtyneet niihin; siinä työskentelevät ylimalkaan köyhät tai keskiluokka. Jos muutamilla maailman miljonääreistä olisi niinpaljon Kristuksen henkeä ja he käyttäisivät varansa ja oman sekä taitavain auttajainsa ajan tähän suuntaan, millaisten yhteiskuntauudistusten todistajana maailma saisikaan olla vuoden kuluessa! Trustien ja seurain edut muiden edellä katoaisivat ja yleistä hyvää edistettäisiin kaikin tavoin. Mutta on kohtuutonta odottaa sellaista rikkauden käyttöä, sillä vaikka monet rikkaista tunnustavat Kristuksen, tietävät he muun maailman tavoin hyvin vähän tosi kristinuskosta: Uskosta Kristukseen henkilökohtaisena lunastajana ja täydellisestä kaiken vihkimisestä hänen palvelukseensa. He tahtovat tulla mieluummin kutsutuiksi "kristityiksi" kuin "pakanoiksi" tai "juutalaisiksi", koska Kristuksen nimi on kansanomainen, vaikkakaan eivät hänen todelliset oppinsa ole nyt enemmän pidetyt kuin silloinkaan, kun hän ristiinnaulittiin.

Jumalan sana vahvistaa myöskin, ettei Jumala ole valinnut monta rikasta tai viisasta valtakunnan perilliseksi vaan pääasiassa ne, jotka ovat köyhiä ja halveksittuja tämän maailman silmissä. Rikkaan on vaikea mennä sisälle taivaanvaltakuntaan. Helpompi on kameelin mennä neulansilmän läpi kuin rikkaan tulla Jumalan valtakuntaan. — Matt. 19: 23, 24. [Sanotaan, että "neulan silmä" oli pienen portin nimi muinaisten kaupunkien muureissa, ja käytettiin sitä auringon laskun jälkeen, kun suuremmat portit sulettiin vihollisen hyökkäyksen pelosta. Se kuvaillaan niin pieneksi, että kameli voi mennä sen läpi ainoastaan polvillaan, ja sitte kun kuorma on otettu pois sen selästä. Kuva näyttää merkitsevän, että rikkaan täytyy panna pois taakkansa ja polvistua, ennenkuin hän voi tehdä kutsumisensa ja valitsemisensa lujaksi paikkaan valtakunnassa.]

Oi, rikasraukkoja! He saavat osakseen kauheita kokemuksia. Heidän rikkautensa ei ole ainoastaan esteenä, jotta saisivat osan Jumalan valtakunnan kunniasta ja ihanuudesta, vaan täälläkin tulevat sen edut olemaan lyhytaikaisia. "Kuulkaa nyt, te rikkaat: Itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta, joka on teille tulossa… Olette koonneet aarteita näinä viimeisinä päivinä." Rikasten itku ja valitus kuuluu pian, ja tiedon siitä pitäisi poistaa kaiken kateuden ja ahneuden kaikkien sydämistä ja täyttää ne sen sijaan myötätunnolla rikasraukkoja kohtaan, myötätunnolla, joka ei kumminkaan halua muuttaa Jumalan tuomiota, vaan tunnustaa hänen viisautensa ja hyvyytensä, tietäessään, että se ojentaa kaikkien, sekä rikkaiden että köyhien, sydämet ja avaa silmät oikeudelle ja rakkaudelle. Rikkaat huomaavat kumminkin sen vaikeammaksi, koska muutos on paljon suurempi ja väkivaltaisempi heille.

Mutta miksei olosuhteita voida vähitellen muuttaa niin, että rikkaus ja mukavuus tulee yhtäläiseksi kaikille? Koska maailmaa ei ohjaa rakkauden kuninkaallinen laki, vaan itsekkäisyyden laki.

Itsekkäisyys vapauden yhteydessä.

Kristinoppi edistää vapautta, ja vapaus johtaa tietoon ja sivistykseen. Mutta vapaus ja tieto ovat vaarallisia suvun hyvinvoinnille, jos ei rakkauden kuninkaallista lakia totella sekä kirjaimeen että henkeen nähden. Nimikristikunta on sentähden voittanut vapautta ja tietoa voidakseen ainoastaan niin paljon paremmin ymmärtää harjottaa itsekkäisyyttään. Seurauksena siitä on myöskin, että tyytymättömyys on suurin kristikunnassa, ja toiset kansat tulevat siitä osallisiksi siinä määrässä kuin he ottavat vastaan kristinuskon tiedon ja vapauden, ottamatta vastaan Kristuksen henkeä, rakkauden henkeä.

Vanha ja Uusi testamentti kasvattavat vapautta, mutta ei suoranaisesti vaan epäsuorasti. Laki vaati palvelijat olemaan kuuliaisia, mutta se vakuutti myöskin että vääriä herroja kohtaisi Jehovan tuomio. Uusi testamentti tekee samalla tavalla. Katso Kol. 3: 22—25; 4: 1. Mutta Raamattu vakuuttaa myöskin, että kun ihmisillä on erilaiset lahjat henkisessä, siveellisessä ja ruumiillisessa suhteessa, on Jumala pitänyt huolta täydellisestä ennalleenasettamisesta samaan täydellisyyteen kaikille; että kaikki, rikkaat ja köyhät, orjat ja vapaat, viisaat ja tyhmät saisivat palata uskon kautta Kristukseen Jumalan suosioon. Ei ole siis ihmeteltävää, että juutalaiset olivat vapauttarakastava kansa ja että heitä sanottiin kapinalliseksi suvuksi, joka ei sietänyt vieraita anastajia, niin että heidän voittajansa eivät huomanneet muuta tapaa heidän kukistamisekseen kuin heidän perinpohjaisen hävittämisensä kansana. Ei ole myöskään ihmeteltävä, että ei-kristitytkin valtiomiehet ovat pitäneet Raamattua vapauden kulmakivenä; että Raamattu on tuonut mukanaan vapautta ja sen ohessa myöskin sivistystä ja korkeampia tunteita. Sentähden polki paavikunta aikanaan Raamattua ja sai sen kautta aikaan "pimeät vuosisadat".

Mutta kun Raamattu uskonpuhdistuksen kautta taas tuli oikeuteensa, nousi kansoissa taas vapaus, tieto ja edistys. Siellä, missä on Raamattu, vallitsee siis vapaus ja valistus, ja niissä maissa, missä Raamattu on vapaimpana, siellä on myöskin kansa vapainta, valistuneinta ja sivistyneintä sekä voi edistyä kaikkiin suuntiin.

Mutta nimikristikunta on, niinkuin olemme huomauttaneet, ottanut vastaan vapauden ja valistuksen Raamatusta, kun taas sen rakkauden laki (vapauden täydellinen laki, Jaak. 1: 25) yleisesti syrjäytetään. Ajattelevat ihmiset ovat heränneet huomaamaan juuri sen tosiasian, että tieto vapauden yhteydessä aiheuttaa paljon hyvää, jos siinä on rakkautta, mutta myöskin paljon pahaa, jos sitä käytetään itsekkäisyyden palveluksessa. Juuri tämä asianhaara valmistaa nyt nopeasti yhteiskunnalliset ainekset "tulelle" ja "koston päivän" rangaistukselle.

Kemistit ovat usein huomanneet, että hyödylliset aineet voivat yht'äkkiä käydä myrkyllisiksi suuruussuhteiden muutoksen kautta. Siten on myöskin tiedon ja vapauden siunausten laita, kun niihin sekottuu itsekkäisyyttä. Jossain määrin on tämä yhdistyt hyödyttänyt ihmiskuntaa, mutta tiedon äkillinen kasvaminen on kohottanut itsekkäisyyden valtaistuimelle. Itsekkäisyys hallitsee, ja tieto ja vapaus ovat sen palvelijoita. Näillä hallitsee se maailmaa, ja sen kautta saatetaan myöskin sen arvokkaat ainekset ristiriitaan vanhurskauden ja vapauden kanssa. Sellaisissa olosuhteissa palvelee tieto useimmiten itsekkäitä tarkotuksia, ja vapaus uhkaa tulla vallattomuudeksi, joka syrjäyttää toisten vapaudet ja oikeudet. Sentähden muodostaa nyt itsekkäisyys, tieto ja vapaus kolminkertaisen pahan voiman, joka nykyisin on saanut valtaansa kristikunnan. Rikkaat ja vaikutusvaltaiset ovat nyt sen aseina, mutta pian tulevat joukot saman pahan voiman aseiksi.

Sivistyneissä maissa hallitsee melkein kaikkia tämä voima, ja se synnyttää melkein kaikissa alamaisissaan intohimoisen vallan, etujen ja korotuksen halun. Harvalukuiset pyhät, jotka haluavat toisten nykyistä ja tulevaista siunausta, muodostavat niin pienen murto-osan, että heitä tuskin voidaan laskea miksikään tekijäksi nykyisessä ajassa. He ovat myöskin kykenemättömiä suorittamaan sitä hyvää, jota haluaisivat, kunnes ovat kirkastetut Herransa kanssa sekä kunnes ovat saatetut kykeneviksi, ja heille on annettu täysi valta Jumalan valtakuntana siunata maailma. Ja niinkauvan kuin he ovat lihassa, tarvitsee heidän valvoa ja rukoilla, jottei heidän korkeampi tietonsa ja vapautensa tulisi itsekkäisyyden herrauden alle ja koituisi siten turmioksi.

Kuinka rikkaat ja köyhät katselevat riippumattomina.

Joukot ovat aivan äskettäin tulleet vapauteen ja riippumattomuuteen. Tieto on murtanut henkilökohtaiset ja valtiolliset kahleet; valtiollista tasa-arvoisuutta ei ole myönnetty vapaaehtoisesti vaan pakosta, tuuma tuumalta. Ylpeys ja itsekkäisyys jakaa nyt maailman kahteen vihollisleiriin. Rikkaat taistelevat säilyttääkseen ja kartuttaakseen rikkauttaan ja valtaansa, ja köyhät taistelevat työn oikeuksien puolesta saadakseen vaatimattoman osan elämän mukavuuksista. (Katso Amos. 8: 4—8.) Monet rikkaista ajattelevat näin: "Joukot ovat nyt saaneet äänioikeuden ja riippumattomuuden. Koitukoon se heille hyväksi! He saavat huomata, että lahjoilla on suuri osansa elämässä, ja että näitä on pääasiassa rikkailla. Jos he vaan sävyisästi ja laillisesti käyttävät vapauttaan, niin olemme vapautetut paljosta vastuusta. Muinoin, kun joukot olivat alamaisia, oli jokainen aatelismies vastuussa niistä, jotka olivat hänen huolenpitonsa alaisia. Mutta nyt olemme vapaita ajattelemaan ainoastaan itseämme. Heidän vapautensa on etu meille, ja kansa tekee luonnollisesti parhaansa onnekseen, niinkuin mekin teemme. Joukot eivät enää ole meidän suojattejamme, vaan kilpailijoitamme. Mutta he saavat pian kokea, että valtiollinen tasa-arvoisuus ei tee ihmisiä tasa-arvoisiksi, ja että ylimystö, jolla on lahjoja ja rikkautta, tulee sukuylimystön sijaan."

Muutamat joukkojen keskuudesta vastaavat ajattelemattomasti: "Me olemme riippumattomia ja kyllin voimakkaita auttaaksemme itseämme. Pitäkää varanne, ettemme petä teitä! Elämä on taistelua rikkaudesta, ja me olemme luvultamme useammat. Me järjestämme lakkoja ja boikottauksia ja viemme tahtomme läpi."

Jos se otaksuma on oikea, että kaikki ihmiset ovat toisistaan riippumattomia, ja että jokaisen tulee huolehtia ainoastaan itsestään huolimatta muiden parhaasta, silloin olisi myöskin tämä käsitys taistelusta rikkauden saamiseksi oikea. Ja juuri tätä itsekkäisyyden ja riippumattomuuden periaatetta näyttävät kaikki luokat yhä enemmän seuraavan. Pääomanomistajat (jaloine poikkeuksineen) katsovat omaa parastaan ja maksavat työstä tavallisesti niin vähän kuin mahdollista, ja myöskin työntekijät (jaloine poikkeuksineen) katsovat ainoastaan omaa parastaan ja vaativat palveluksestaan niin paljon kuin mahdollista. Kuinka voi silloin toinen luokka nuhdella toista, kun molemmat menettelevät samojen periaatteiden mukaan.

Vanha tapa, jonka mukaan sivistyneet ja varakkaat kävivät köyhien luona ja auttoivat heitä neuvoillaan ja töillään, on tämän käsityksen tähden myöskin kokonaan hävinnyt. Jokainen huolehtii nyt omasta parhaastaan ja antaa muiden tehdä samalla tavalla. Joissakin suhteissa ja muutamille voi se olla hyvä, mutta toisille tuottaa se taas vaikeuksia, kun he kokemattomuuden, varomattomuuden, tuhlaavaisuuden, hitauden, heikkouden tai vastuksien kautta joutuvat julkisten laitosten rasitukseksi.

Tosiasia on kumminkin, etteivät rikkaat eivätkä köyhät ole riippumattomia toisistaan. Ei heidän pitäisi myöskään menetellä, niinkuin asia olisi sillä tavalla. Ihmiskunta on yksi perhe; Jumala "on antanut koko ihmiskunnan lähteä yhdestä ainoasta ihmisestä". (Apt. 17: 26.) Kaikki ihmiset ovat veljiä, yhden isän Aadamin, lapsia, joka itse oli Jumalan poika. (Luukk. 3: 38.) Ja Jumala jätti maan kokonaisuudessaan läänityksenä kaikkien yhteisten huolenpidon haltuun. Kaikki voivat sentähden vaatia Jumalan lahjoja osakseen, sillä vielä "Herran on maa ja kaikki mitä siinä on". Syntiinlankeemus ja sen rangaistus, kuolema, on tehnyt kaikki ihmiset enemmän tai vähemmän ruumiillisesti, henkisesti ja siveellisesti epätäydellisiksi, niin että jokainen tarvitsee ja jokaisen pitäisi saada toisen myötätuntoa ja apua siinä suhteessa kuin hän on epätäydellinen ja niinollen henkisessä, siveellisessä ja ruumiillisessa suhteessa riippuvainen.

Jos rakkaus olisi kannustimena kaikkien ihmisten sydämissä, niin tekisi jokainen ilolla osansa yleiseksi parhaaksi, ja kaikki saisivat silloin samalla tavalla nauttia siitä, mikä on välttämätöntä, sekä muutamista elämän mukavuuksista. Tämä sisältäisi jonkun määrän sosialismia. Mutta rakkaus ei ole ihmisten kannustimena, ja sentähden ei nyt voida toteuttaa sellaista suunnitelmaa. Itsekkäisyys hallitsee enimmän vieläpä koko kristikunnassakin, ja sen katkerat hedelmät kypsyvät nopeasti suurta viininkorjuuta varten. — Ilm. 14: 19, 20.

Ei vähempi kuin 1) joukkojen kääntyminen tai 2) korkeamman voiman tarttuminen voisi nyt palauttaa maailmaa itsekkäisyyden tieltä rakkauden tielle. Mutta ei edes toivorikkainkaan usko sellaiseen kääntymiseen. Sillä nimikristikunnan on onnistunut kääntää ulkonaisesti verrattain harvoja maan miljaardeista, ja totiset kääntymiset maailman itsekkäästä hengestä Kristuksen rakkaudestarikkaaseen, jalomieliseen henkeen ovat vielä harvempia. Tämä toivo on sentähden turha. Ainoa toivo on niinmuodoin korkeamman voiman ryhtyminen asiaan, ja juuri tämän on Jumala luvannut Kristuksen tuhatvuotisessa valtakunnassa ja sen kautta. Jumala näki edeltäpäin, että vaadittaisiin tuhat vuotta itsekkäisyyden poisjuurriittamiseksi ja rakkauden pystyttämiseksi sen sijaan; sentähden on hän määrännyt "kohdalleen (ennalleen) asettamisen ajat". (Apt. 3: 21.) Monet näkevät kumminkin, todellisuudessa odottaessaan rakkauden hallitusta, että inhimilliset välikappaleet eivät voi sitä saada aikaan, koska rikkaat eivät tahdo hyväntahtoisesti jättää ylellisyyttään ja joukot eivät pitäisi huolta ylläpidostaan, jos ei olisi pakkoa ja ahneutta. Niin juurtunut on nimittäin itsekkäinen hitaus muutamissa ja tuhlaavaisuus ja varomattomuus toisissa.

Miksi nykyiset suotuisat olosuhteet eivät voi jatkua.

Joku sanonee, ettei vaara siitä, että rikkaat sortaisivat ja antaisivat köyhäin kuolla nälkään tai että köyhät anarkian kautta hävittäisivät rikkaat, ole nyt suurempi kuin ennenkään, kun kerran rikkaat ja köyhät ovat eläneet yhdessä kuusituhatta vuotta. Mutta tämä on erehdys. Olosuhteet ovat nyt kokonaan muuttuneet. Joukot ovat päässeet sivistyksen makuun eivätkä enää alistuisi vanhaan asiainjärjestykseen. Mieluimmin he kuolisivat. Paljas epäilys siitä, että koetettaisiin valmistaa heidän lapsilleen sellainen tulevaisuus, johtaisi vallankumoukseen, ja tämä pelko saattaa köyhät tekemään yhä voimakkaampia vastalauseita. Mutta onko syytä sellaiseen pelkoon? Eiköhän pikemminkin yleinen hyvinvointi kasva, niinkuin viimeisenä satana tai viitenäkymmenenä vuotena?

Emme usko sitä, koska huomiot osottavat, etteivät sellaiset odotukset ole järkeviä. Menneen vuosisadan kukoistus oli Jumalan kaitselmuksen määräämä hedelmä maailman heräämisestä (Dan. 12: 4), ja sen välineinä olivat koneet, sanomalehdistö, höyryvoima ja sähkö. Tarve- ja loistoesineiden kysyntä kasvoi niin yht'äkkiä, ettei tuotanto voinut pitää tasaisia askeleita sen kanssa. Ja kun tarve kotimaisilla markkinoilla tuli täytetyksi, heräsivät myöskin muut kansat ja tahtoivat saada osansa edistyksen siunauksista. Jonkun aikaa oli siitä hyötyä kaikille luokille. Teollisuus ehti vain vaivoin valmistaa tavaransa raitioteitä, rautateitä, höyrylaivoja, koneita j.n.e. varten. Siten tuli yhä runsaampia tilaisuuksia työnansioon, ja palkat nousivat. Tästä johtui, että työntekijät voivat hankkia parempaa elatusta, vaatteita ja asuntoja, ja tästä johtui suuremmoinen muutos, ja yleinen hyvinvointi tuli seuraukseksi.

Mutta nyt on kukoistus saavuttanut korkeimman kohtansa. Valmistus on jo moneen suuntaan kysyntää suurempi, tai ehkä oikeammin ostamiskykyä suurempi. Kiina, Jaappani ja Intia valmistavat nyt itse tavaransa niiden mallien mukaan, joita he ennen ostivat Europasta ja Yhdysvalloista, ja Etelä-Amerikan vallat ovat toimineet yli varojensa ja ovat nyt muutamat vararikon partaalla ja tuottavat sentähden maahansa nykyisin ainoastaan hyvin vähän. Tämän täytyy johtaa käännekohtaan, joka pitkät aikaa sitte olisi puhjennut Europassa, jos ei sen liika työvoima ja pääoma olisi saanut menekkiä Yhdysvalloissa, jota nyt uhkaa sama ratkaisukohta. Sen lisäksi ovat sodat vähentäneet työkykyisten lukua ja hankkineet aineellisen hävittämisen kautta uusia tilaisuuksia työhön. Ja viimeisinä 25 vuotena ovat seisovat armeijat tarvinneet suuria varustuksia ja sitä paitsi kiinnittäneet miljonia nuoria miehiä ja siten estäneet näitä ottamasta osaa kilpailuun. Mutta jos korkein kohta on saavutettu, niin täytyy taantumuksen seurata. Tämän täytyy johtaa, katsottuna ihmisen näkökannalta ja Jumalan ilmestyksen valossa, maailman historian suureen ratkaisukohtaan. Työpalkat alkavat taas laskea, huolimatta kaikista ponnistuksista niiden ylhäällä pitämiseksi, tuotteita valmistetaan vähemmillä kustannuksilla ja niistä saadaan vähemmän ansiota. Mitkä ovat seuraukset, ja kuinka pian ne osottautuvat?

Luhistuminen on äkkinäinen ja väkivaltainen. Niinkuin merimies, joka hitaasti on kiivennyt maston huippuun ja yht'äkkiä putoaa alas, tai niinkuin raskas esine on hitaasti nostettu ylös rattaitten ja väkipyörien avulla, ja joka äkkiä putoaa ja pudotessaan aiheuttaa paljon suuremman hävityksen kuin jos ei sitä koskaan olisi nostettu ylös, niin mahtanee ihmiskuntakin, kun sivistys on nostanut sen niin ylös, että se (itsekkäisyyden tähden) voi tulla enää korkeammalle, ensin hitaasti laskea ja sen jälkeen, kun koossapysyminen ratkeaa, täydellisesti tulla hävitetyksi.

Kun pelko siitä, että koneet aiheuttaisivat työnpuutetta, niinkuin alussa arveltiin, ei heti käynyt toteen, ovat monet ajatelleet, etteivät työtäsäästävät koneet ole ihmistyön vihollisia. Otettakoon myöskin huomioon, että koneiden valmistus antoi monelle työtä. Mutta tulee aika, jolloin tämänkin teollisuuden täytyy taantua.

Joskin kysyntä on tullut viisi kertaa suuremmaksi 50 viimeisenä, vuotena, niin ovat kumminkin koneet tehneet tuotannon kymmenen kertaa suuremmaksi, ja siitä saakka, kun koneet täyttävät tarpeen, ovat ne ihmisten kilpailijoita, vaikkei uusia koneita valmistettaisikaan tai ihmisten lukumääräkään karttuisi. Ja tässä taistelussa joutuu ihminen pian tappiolle. Koneet ovat rautaisia, teräksisiä ja puisia orjia, jotka höyry tai sähkö saa eloon. Ne voivat suorittaa ei ainoastaan enemmän vaan myöskin parempaa työtä kuin ihmiset. Niillä ei ole sielunelämää, jota tarvitsee viljellä eikä mitään velvottavia, nurjia taipumuksia, ei vaimoja, eikä lapsia huolehdittavana. Eivät ne tunne kunnianhimoa, eivät muodosta ammattiyhdistyksiä, eivätkä vaadi koskaan parempaa palkkaa, ja suorittavat halukkaasti ylityötä ilman lisämaksua. Ne ovat sentähden paljon toivottavampia kuin ihmisorjat, olkootpa valkoiset tai mustat, ja niiden omistajat ovat hyvin iloisia siitä, että heidän kanssaihmisensä ovat vapaita ja riippumattomia, niin että he pääsevät vastaamasta ja huolehtimasta heistä.

Maailman työntekijät eivät myöskään ole sokeita. He näkevät, joskin epäselvästi, minne nykyisen itsekkään järjestelmän, jonka kehittämistä, heidän täytyy myöntää se, he itse ovat auttaneet, ja jonka alaisina he niinkuin kaikki muutkin orjailevat tahtoen tai tahtomattaan, täytyy johtaa. Eivät he näe vielä selvästi, mihin välttämättömään alennukseen se vie heidät, jos ei sitä poisteta; mutta he näkevät, että heidän taistelunsa noiden koneorjien hoitamispaikasta tulee ankarammaksi vuosi vuodelta. Valaisevana esimerkkinä tästä mainitsemme, että höyryvoima ainoastaan Englannissa ja Yhdysvalloissa suorittaa yhteensä 386 miljonan ihmisen työn.

Sanomalehdet käsittelevät asiaa eri näkökannoilta. Yksi valittaa, että vaikka koneet voisivat vapauttaa ihmiset suurimmasta osasta heidän kärsimyksistään ja vaivoistaan, kumminkin on tuhansia, jotka ovat niin työn hommassa lähimmän ateriansa tähden, ettei heillä ole aikaa eikä haluakaan muuhun. Toinen pitää sähköä sinä voimana, joka tekee mahdolliseksi sen, että hiilikaivostyö voidaan suorittaa kymmenennellä osalla siitä työvoimasta, joka nyt vaaditaan. Esitämme eräästä sanomalehdestä:

"Yksi mies ja kaksi poikaa voivat nyt suorittaa sen työn, joka ainoastaan muutamia vuosia sitten vaati 1,100 kehrääjää. Yksi mies voi tehdä saman työn kuin 50 kutojaa hänen isän-isänsä aikana ehti tehdä. Jokainen pumpulipuristuskone on tunkenut tieltään 1,500 työntekijää. Yksi neulakone korvaa 1,100 miestä, ja koneiden käyttämisen kautta laivanlastaamisessa ja purkamisessa voi yksi mies nyt suorittaa 2,000 miehen työn. Yksi mies voi nyt valmistaa pumpulikangasta puvuksi 250 henkilölle, villakangasta 300:lle, kenkiä 1,000:lle, leipää 200:lle ihmiselle. Ja kumminkin löytyy tuhansia, joilla ei ole näitä tarpeita. Täytyy olla jotakin, joka on epäkunnossa. Tämä on anarkistinen tila, josta täytyy tulla autetuksi. Mutta millä tavalla?" Toinen sanomalehti kirjottaa: "Aikamme suuri tehtävä on tämä: Kuinka voimme niin yhdistää voimamme ja tarpeemme, ettei tarmoa käytetä hukkaan ja ettei tule hätää? Kun tämä tehtävä on ratkaistu, ei enää tarvitse löytyä väsyneitä, köyhiä, nälkäisiä ihmisiä, ei myöskään kerjäläisiä. Kaikista tähän saakka ehdotetuista parannuskeinoista ei voida saattaa yhtään täytäntöön; ilman että joku kärsisi siitä vääryyttä. Se mies, joka saattaa selvyyden tähän asiaan, tulisi ihmiskunnan suurimmaksi hyväntekijäksi."

Naispuolinen kilpailu tekijänä.

Vuonna 1880 oli, Yhdysvaltain kansanlaskun mukaan, siellä 2,477,157 naista palkallisessa työssä, 1890 oli luku 3,214,711 ja 1897 oli heidän lukunsa yli 5,000,000. Nyt tunkevat koneet näitäkin pois. Niin on esimerkiksi kaksi pakkauskonetta, jotka eräs kahvipolttimo Pittsburgissa äskettäin on hankkinut, ja joita hoitaa neljä naista, tehnyt 56 työntekijätärtä tarpeettomaksi. Niin, koneet vapahtavat ihmisiä hyvin kovasta työstä, mutta kuka ylläpitää heitä ja heidän perheitään, kun he käyvät toimettomina?

Järjellisiä ja järjettömiä käsityksiä ja tapoja työntekijäin puolelta.

Torjuakseen palkkojen laskemista ovat työntekijät muodostaneet ammattiyhdistyksiä, jotka suuressa määrin ovat kartuttaneet yksityisen työntekijän itsenäisyyttä ja suojelevat hänen etujaan. Mutta ne ovat kantaneet myöskin huonoja hedelmiä. Ne ovat johtaneet heidät luottamaan omiin voimiinsa sensijaan, että luottaisivat Jumalaan ja etsisivät hänen sanassaan ilmaistua neuvoa. Jos olisivat etsineet Jumalan tietä, niin hän olisi johtanut heitä oikein. Mutta niin ei ole tapahtunut, ja seuraukseksi on tullut epäilys Jumalaan ja ihmisiin sekä yhä suurempi tyytymättömyys ja itsekkäisyys. Niinpä ovat järjestöt usein tehneet työmiehet omavaltaisemmiksi ja loitontaneet heitä siitä myötätunnosta, joka muuten on hallinnut heidän hyväsydämisiä työnantajiaan, jotka nyt nopeasti tulevat siihen johtopäätökseen, että on parasta antaa työntekijäin saada tehdä katkeria kokemuksia yhdistyksistään.

Työntekijöillä on oikein, väittäessään, että nykyajan siunauksien ja mukavuuksien pitäisi tulla yhtälailla kaikkien hyväksi, eikä ainoastaan rikkaiden, jotka ovat kyllin onnellisia omistaessaan maita ja koneita, joilla he voivat ansaita vielä enemmän. Työntekijät arvelevat, ettei noiden tulisi pitää koko työnansiota, vaan jakaa heidän kanssaan. Tähän käskee lähimmäisen rakkaus, arvelevat he, ja tähän nähden käyttävät he usein myöskin Herran sanoja. Mutta he näyttävät unohtavan, että he pyytävät rikkailta, että heidän tulee elää rakkauden lain mukaan ja auttaa köyhiä, jotka vielä haluavat elää itsekkäisyyden lain mukaan.

Onko järjellistä pyytää toiselta sitä, mitä ei itse tahdo tehdä heitä kohtaan? Varmaankaan ei. Ylimalkaan ovat ne, jotka äänekkäämmin vaativat jakamista parempiosaisten kanssa, haluttomimpia jakamaan omaansa niille, jotka ovat vielä vähemmän onnellisia kuin he itse.

Toinen vaikeus, jonka itsekkäisyys tuo mukanaan, on se, että enemmistö niistä harvoista, joilla on terve arvostelukyky, on niin innokkaasti kiinni omissa asioissaan, että ammattiyhdistyksiä on usein neuvottu huonojen neuvonantajien tykö. Sitäpaitsi hyväksyttäisiinkään tuskin nyt hyviä, kohtuullisia neuvoja. Työläiset ovat oppineet epäilemään ja pitämään järjellisiä neuvonantajia työnantajien ja heidän puolueensa vakoojina tai lähetteinä. Useimmat työntekijöistä ovat kyllin järjettömiä antaakseen omaatuntoa availla olevien miesten panna heidät puti puhtaiksi, antamalla maksaa itselleen runsaasti luulotelluista palveluksista.

Olkoonpa, että se on riippunut tietämättömyydestä tai huonosta arvostelukyvystä, niin on osottautunut, että vähintäin puolet niistä neuvoista, joita he ovat saaneet ja joiden mukaan he ovat menetelleet, on ollut vahingoksi heille. Suureksi osaksi johtuu vaikeus epäilemättä siitä, että he luottavat käsivarsiinsa, luottavat suureen lukuunsa, rohkeuteensa ja hylkäävät viisauden ylhäältä, joka on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, puolueeton, teeskentelemätön. Niin ollen ei heillä ole "terveen järjen henkeä". — Jaak. 3: 17; 2 Tim. 1: 7, engl. k.

He kuvittelevat, että he ammattiyhdistysten ja boikottausten j.n.e. kautta voivat pitää työpalkat muutamissa työnhaaroissa kaksi tai kolme kertaa niin korkeina kuin toisissa, eivätkä huomaa, että ammatin voi nyt oppia paljon lyhyemmässä ajassa kuin ennen, että koulut ja sanomalehdet hankkivat joukoille sen tiedon, jonka ennen ainoastaan muutama voi hankkia itselleen, ja että liika työvoima, sitten kuin se on alentanut palkat yhdessä ammatissa, heittäytyy toisiin haaroihin, joissa työstä maksetaan paremmin, ja painavat lopulta palkat alas sielläkin. Silloin täytyy joukkojen joko kulkea toimettomina ja kuolla perheineen nälkään tai myöskin tehdä työtä puolella tai kolmasosalla entisestä päivärahasta.

Niinkauvan kuin kysyntä oli tuotantoa suurempi, olivat ammattikunnat suureksi avuksi jäsenilleen, sen kautta että ne vakuuttivat heille paremman maksun, lyhemmän työajan ja terveemmät työsuhteet; mutta tuotannon ja kysynnän horjumattomalle laille eivät he voi mitään. Katsokoot sentähden työntekijät ainoaan toivoonsa, Herraan, älköötkä luottako inhimilliseen voimaan.

Tuotannon ja kysynnän laki taipumaton kaikille.

Rakkaudettomuus, voitonhalu ja itsekkäisyys muodostavat, niinkuin olemme nähneet, nykyisin perustuksen liiketoimille kaikkien, suurten ja pienten, rikkaiden ja köyhien, kesken. Työtä ja tavaroita myydään niin kalliisti kuin mahdollista. Niiden todellinen arvo lasketaan harvoin muuten kuin itsekkäältä kannalta.

Tuotannon ja kysynnän lain vaikutuksia ei voi kukaan muuttaa; se kohtaa kaikkia nykyisissä yhteiskuntaoloissa. Jos farmari päättäisi, ettei hän myy vehnäänsä alle yhden dollarin bushelilta, mikä olisi seuraus siitä? Hänen vehnänsä tuhottaisiin, hänen perheeltänsä puuttuisi vaatteita, hänen työntekijänsä eivät voisi saada palkkaansa, hänen velkojansa eivät saisi korkoja, ja ne möisivät hänen farminsa, vehnänsä ja kaikkensa, mitä hänellä on, saadakseen vaadittavansa.

Tai jos farmari päättäisi antaa väkensä tehdä ainoastaan 8 tuntia päivässä 60 dollarista kuukaudessa, niin kuin teollisuuden työntekijät 12 tunnin sijaan päivässä 30 dollarista kuukaudelta, niin hän velkaantuisi pian korviaan myöten. Ja jos kaikki farmarit tekisivät niin, eivätkä myisi tuotteitaan halpoihin hintoihin, eivät he piankaan voisi tyhjentää varastojaan, sillä Intia, Venäjä ja Etelä-Amerikka myisivät viljaansa halvalla Yhdysvalloissa.

Yhdysvaltain suuri rahantarve siihen aikaan, jolloin sen rautatiet piti rakennettaman ja suurteollisuuksia perustettaman, veti miljonia Europan pääomaa Amerikkaan, ja nämä miljonat ovat myötävaikuttaneet maan kukoistukseen. Mutta kukoistusaika on nyt ohi; se menee hiljalleen alaspäin, eikä mikään muu kuin sota tai muut vaikeat onnettomuudet muissa maissa voisi auttaa teollisuutta, jotta rauhalliset kansat sen kautta saisivat paljon työtä. Jaappanilaiskiinalaisen sodan jälkeen ovat esim. nämä molemmat kansat ostaneet suuret joukot sotavälineitä, ja nyt käyttää Jaappani sen sotakorvauksen, jonka se sai Kiinalta, rakentaakseen sotalaivoja, ja tämä taas on aiheuttanut sen, että muut vallat niinikään lisäävät laivastojaan. Tämä valmistaa työtä ja ansiota, ja kuinka paljon vihaammekin sotaa, pidämme kumminkin näiden sotavarustusten näkemistä parempana kuin työnpuutetta, joka näännyttäisi ihmiset nälkään. Muutettakoon maailman velka siten arvopapereiksi. Suuressa hädän ajassa, joka nyt lähestyy, ovat ne yhtä hyviä kuin kulta ja hopea. — Hes. 7: 19; Sef. 1: 18.

Moni huomaa, että kilpailu on vaara; sentähden ovatkin Yhdysvallat säätäneet lain, joka kieltää Kiinalaisia ja lukutaidottomia europpalaisia muuttamasta maahan. Koetetaan sillä tavalla estää työpalkkoja laskemasta samalle tasolle kuin Europassa tai Aasiassa.

Toiset arvelevat, että lain kautta voisi pakottaa työnantajat maksamaan niin korkeita palkkoja, että he itse saisivat ainoastaan vähän ansiota. Mutta he unohtavat, että niinpian kuin ansiota ei ole, vedetään pääomaa takasin ja käytetään toisella taholla, missä palkat olisivat alhaisempia.

Miltä näyttääkään 15 vuoden kuluttua, jos saa jatkua niinkuin tähänkin asti, — jos työn tekemisen tarjous aina kääntyy sinne, missä palkka on suurin, ja pääoma alituisesti vedetään takasin, kun ei se enää anna suurta satoa? Koneet ovat tähän saakka uskollisesti palvelleet pääomaa, mutta liikatuotannon täytyy ennemmin tai myöhemmin tulla, ja silloin painetaan hinnat alas ja ansio tulee pienemmäksi. Ennen pitkää ovat trustitkin voimattomia tätä vastaan, ja patentteja ja yksinoikeuksia ei myönnetä aina. Ulkomaisen teollisuuden kilpailu eli "keltainen vaara". Jaappanin ja Kiinan herääminen hankkii kyllä pääomalle käyttöä, mutta ei avaa uusia tilaisuuksia työlle. Pääoma uskaltaa erittäin hyvin perustaa rautateitä ja tehtaita näiden kansojen keskuudessa, joista suuri joukko on rauhallisia, ahkeria ja hyvin tyytyväisiä ihmisiä. Mikä on seuraus, jos nuo miljonat, jotka ovat kiitollisia 6—15 centin (30—75 pennin) päiväpalkkaan, ryhtyvät kilpailemaan työntekijöiden kanssa, jotka pitävät 4—8 kertaa korkeampia palkkoja nälkäpalkkoina? Siitä ei ainoastaan seuraisi, että 15 centtiä pidettäisiin hyvänä päivärahana, vaan kun Kiina voi hankkia työvoimaa 5 kertaa niin paljon kuin Yhdysvallat, olisi siitä seurauksena, että 6 henkilöä kilpailisi jokaisesta paikasta, jossa on noin mitätön palkka. Eräs puuvillatehdas on jo muutettu Connecticutista Jaappaniin, ja useammat seuraavat esimerkkiä ja hakevat itselleen alempipalkkaisia työkenttiä ja niin ollen suurempaa voittoa.

Sen, että Saksan keisari näkee "keltaisen vaaran" lähestyvän, osottaa se kuuluisa taulu, jonka hän lahjotti tsaarille. Taulu esittää europpalaisia valtoja asestamassa vaimoja, jotka heidän yläpuolellaan taivaalla säteilevän ristin valossa seisovat vuorella ja enkeli Mikaelin osotuksen mukaan tarkastavat mustaa pilveä, joka nousee Kiinasta, ja josta näyttäytyy kauheita haamuja leimuavan salaman valossa. Taulun alla on luettavana: "Europpa, vartioitse pyhimpiä aarteitasi." Sillä tahtoi hän sanoa: Europan kansat, yhtykää puolustamaan uskoanne ja kotejanne.

Sen lisäksi on huomattavaa, että keltainen mies käyttää suuresti hyödykseen valkoisia rahoja eli hopeata. Esitämme seuraavaa hongkongilaisen Mr Whiteheadin esitelmästä:

"Ennen sotaa Jaappanin kanssa oli Kiinassa noin 200,000 kehruukoneen puolaa. Mutta sota vapautti Kiinan kansan mandarinein herraudesta ja herätti sen nukkuvat voimat eloon. Äärettömät alueet Kiinassa ovat sopivia pumpuliviljelykselle, ja työ on niin helppoa, että Kiinasta pian tulee suurin pumpulintuottaja. Jo vuonna 1893 tapahtui, että 5 valtamerihöyrylaivaa oli yht'aikaa Shanghaivirrassa lastaamassa pumpulia, josta Jaappanissa tehtäisiin lankaa ja kangasta. Osakan ja Kioton seuduilla (Jaappanissa) on muutaman vuoden kuluessa kotimaisen pääoman laskuun perustettu ei vähemmän kuin 59 kehruutehdasta ja kutomoa, jotka nyt työskentelevät 770,874 puolalla ja valmistavat vuosittain 500,000 baalia lankaa 40,000,000 dollarin arvosta. Nyt ei Jaappanin enää tarvitse pelätä Englannin kilpailua, mieluummin päinvastoin. Rahakannan eroavaisuuden tähden, niissä maissa, joissa on hopeakanta, voidaan nyt, kun hopean arvo on keinotekoisesti laskettu, 40 miestä palkata samalla summalla, kuin vuonna 1870 vaadittiin 20 miehen palkkaamiseksi, koska englantilainen sovereign (kultaraha), joka vuonna 1870 oli arvoltaan 10 rupea (itä-intialainen hopearaha), nyt vastaa noin 20 rupea, mutta Intiassa on sillä sama arvo kuin ennen. Tämä pakottaa ennemmin tai myöhemmin teollisuuden lähtemään pois niistä maista, joissa on kultakanta, asettuakseen sinne, missä voi saada kaksi työntekijää samalla maksolla, joka täytyy antaa työntekijöille niissä maissa, joissa on kultakanta. Tällä tavalla täytyy kultakannan saattaa teollisuus perikatoon."

Voisi lisätä, että ne maat, joilla on hopeakanta, eivät ainoastaan ennen pitkää voi täyttää omia tarpeitaan vaan kykenevät myöskin viemään tavaroita niihin maihin, joissa kultakanta vallitsee. Niin voisi esim. Jaappani myydä tavaroitaan Englannissa kolmatta osaa halvemmalla kuin Jaappanissa ja vaihtamalla saadut kultarahat hopearahoihin hankkia kumminkin itselleen suurta voittoa. Sillä tavalla voivat he katkeroittaa Europan työntekijäin olemassaolon. Lontoolaisen sanomalehden "Daily Chroniclen" mukaan on osottautunut, että eräänä vuonna, kun 67 pumpulikehräämöä Lancashiressä, Englannissa, kärsi tappiota 411,000 puntaa sterlingiä (yli kymmenen miljonaa mark.), voittivat kehräämöt Hiogossa, Jaappanissa, 17 prosenttia. Kuinka kävisikään silloin jos myöskin Jaappanin naiset — niinkuin jaappanilainen valtiomies kreivi Ito on viitannut "Berliner Tageblattin" kirjeenvaihtajalle — ryhtyisivät kilpailuun europpalaisien työntekijäin kanssa?

Ilman syytä ei Parisissa ilmestyvä lehti "Economiste Francais" vaadi Europan valtoja lakkaamaan keskinäisistä riidoista ja esiintymään yhteisesti Idän uhkaavaa kilpailua vastaan, ja Englannin pääkonsuli Mr. G. Jamison, Shanghaissa, on julkisesti lausunut, että kultakanta on tehnyt mahdottomaksi Idän kansoille europpalaisten tavarain ostamisen ja sen tähden pakottanut heidät itse valmistamaan välttämättömän. Ja siinä on heillä ollut sellainen menestys, että heidän tavaroitaan nyt kysytään kaikkialla. Hän sanoo:

"Yhdysvallat voivat kyllä sulkea pois itämaalaiset työntekijät, mutta Europpa ei voi sulkea porttejaan itämaalaisilta tavaroilta; nämä saavat varmasti itselleen ostajia halpojen hintojensa ja hyvien lajiensa kautta. Englantilainen työntekijä ostaa niitä itse paljon mieluummin, kun hänen palkkansa laskee, ja vahingoittaa siten itse niitä yrityksiä, joista hänen oma ylläpitonsa riippuu. Tähän saakka on ainoastaan Jaappani vienyt ulos tavaroita; mutta Intia ja Kiina seuraavat pian esimerkkiä. Silloin on heidän tuotteitaan yllin kyllin koko maailmassa ja ne tekevät tuhansia ja taas tuhansia työttömiksi."

Kansat, jotka ennen olivat oivallisia ostajia, tulevat siten pian amerikkalaisten, englantilaisten, saksalaisten ja ranskalaisten tehtailijain kilpailijoiksi, koska heidän suotuisammat olosuhteensa sallivat heidän tunkea pois tieltään entiset hankkijansa kotimaisiltakin markkinoilta ja ottaa leivän valkoiselta työntekijältä.

Mutta ei ole mitään tehtävissä. Se on seurauksena tuotannon ja kysynnän laista. Ainoa keino tämän painostuksen poistamiseksi, joka nyt on alkanut, mutta jonka täytyy tulla aina vaikeammaksi, niinkauvan kuin itsekkäisyys hallitsee, on Jumalan lupaama tuhatvuotinen valtakunta rakkauden lakineen ja yhteiskunnan perustaminen tälle perustukselle. Jos Europan ja Amerikan kansoilla on ollut koko maailma ostajinaan, jotka he ovat varanneet koneilla ja tehdastuotteilla, ja jos he kumminkin ovat ehtineet siihen kohtaan, että tuotanto on kysyntää suurempi, ja että miljonat heidän työntekijöistään etsivät turhaan työtä, mikä uhkaakaan heitä silloin lähimmässä tulevaisuudessa, kun kilpailijain luku on kahdenkertaistunut? Sen lisäksi on otettava huomioon väestön luonnollinen lisääntyminen sekä se asianhaara, että nuo 700 miljonaa kilpailevaa hindulaista, kiinalaista ja jaappanilaista ovat mitä sävyisimpiä ja säästäväisimpiä ihmisiä, joiden herraksi pääoma, joka jo hallitsee valkoisia työntekijöitä, pääsee vaivatta.

Kansain laajennussuunnitelmat ovat yhteydessä teollisuuden etujen kanssa.

Valtain laajennuspyrkimysten edellytyksenä ei ole ainoastaan toivo antaa muille kansoille parempi hallitus, eikä myöskään rakkaus maa-alueisiin ja valtaan; vaan se on seuraus "teollisuuden taistelusta". Vallat kukistavat kansoja, mutta eivät tuhotakseen niitä, vaan vakuuttaakseen itselleen niiden kaupan. Tässä sodassa on Englannilla ollut suurin edistys, ja sentähden on sen rikkaus ääretön. Valaistuksena tästä on ministeri Chamberlainin lausunto eräälle työttömäin lähetystölle. Hän sanoi nimittäin muunmuassa:

"Tarvitsemme uusia markkinoita. Vanhoilta on meidät tungettu osittain pois ulkomaalaisen kilpailun kautta. Jos emme voi lisätä kysyntää niillä markkinoilla, joissa vielä hallitsemme, ja jos emme voi löytää uusia markkinoita, niin työnpuute, joka jo nyt on hyvin vakava, tulee yhä vaikeammaksi ja tuo mukanaan arvaamattomia seurauksia. Jos siis hallitus pyrkii laajentamaan Englannin aluetta, niin ei se tee sitä vihollisuudesta muita kohtaan, vaan vakuuttaakseen Englannin kansan tuotteille riittävät markkinat. Jos ei se alituisesti tekisi niin, tulisi se paha, jota nyt kärsimme, vielä pahemmaksi."

Kaikki valtiomiehet näkevät varsin hyvin tämän vaaran, ja sentähden ovat kaikki teollisuusmaat halukkaita vakuuttautumaan uusista markkinoista, koska he pelkäävät, että ne kaikki pian tulevat ylen täyteen. Sentähden ympäröivät he siirtomaansa suojelustulleilla ja ovat niillä esim. antaneet Amerikan viennille Afrikkaan kovan iskun. Ja nyt koittaa Chamberlain saada brittiläiset siirtomaatkin hyväksymään suojelustullin, joka pitäisi Amerikan, Saksan, Ranskan ja Jaappanin kilpailun etäällä emämaan teollisuudesta.

Niin, todellakin ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa ihmiskuntaa, ja he ryhtyvät kaikkiin mahdollisiin keinoihin kääntääkseen pois vaaran. Mutta se on turhaa, sillä kun valtiomiehet koettavat laajentaa asianomaisten hallitustensa valta-aluetta, niin ei se tapahdu niin paljon työn hankkimisen tähden köyhille — se on ainoastaan sivuasia — vaan pikemmin uusien kenttien vakuuttamiseksi pääomanomistajille, että he vielä enemmän voisivat koota "aarteita näinä viimeisinä päivinä". — Jaak. 5:3.

Näiden päivien jättiläiset.

Nämä jättiläiset ovat aikamme trusteja, jotka sortavat pieniä kilpailijoita ja käyvät kaikkien sotaa kaikkia vastaan pitääkseen hinnat ylhäällä. Tässä suhteessa on Amerikka ensimäisenä. Siellä on renkaita kivihiilien, sokerin, sananlennätinlangan, keksien, borax'in, paperossien, pulveriseeratun maidon, köysitavarain, käsineiden, nappien, koneiden, paperin, riisin j.n.e., j.n.e. valmistamiseksi ja vaihtamiseksi.

Ei kukaan voi kieltää, että nämä jättiläiset ovat suureksi vaaraksi yleisölle, joukoille. Nämä trustit eivät ole ainoastaan paljon mahtavampia kuin yksityiset, vaan niillä ei ole sitäpaitsi omaatuntoa. Sentähden sanotaankin kansan kielessä: "Trusteilla ei ole tuntoa". Pittsburg Post lausui voimakkaasti mielipahansa, kerrottuaan siitä, kuinka Standard Oil Trusti on jakanut vuodelta 1896 ei vähemmän kuin 31 prosenttia, ja että eräs sananlennätintrusti, tapettuaan ensin kaiken kilpailun, on korottanut hinnat kolmin ja neljän kertaisesti ja sen kautta hankkinut jäsenilleen miljonia voittoina. Lehti sanoo: "Jos korottaa äänensä näitä trusteja vastaan, niin tekee itsensä niiden jäsenien silmissä syypääksi anarkiaan. Lain kanssa ristiriitaisilla ja ryöstävillä trusteilla pitää olla vapaa kulku, mutta niiden arvosteleminen on tukahutettava, koska, niinkuin he sanovat, tämä arvostelu synnyttää tyytymättömyyden tulen kansassa. Toisella puolen kansa, toisella puolen laillisesti suojellut ryövärit, trustit. Mutta ei saa olla mitään paljastuksia tai vastalauseita, muuten voi kansan tyytymättömyyden tuli tehdä trustien olon liian kuumaksi. Voiko ajatella suurempaa häpeämättömyyttä ja hävyttömyyttä."

Omistaessaan satojen miljonien dollarien liikkuvan pääoman ovat nämä trustit tosiaankin jättiläisiä, ja jos olosuhteet jatkuvat niinkuin viimeisenä kymmenenä vuotena, määräävät nämä trustit muutaman vuoden kuluttua, ei ainoastaan tavaran hinnan vaan myöskin palkkojen suuruuden.

On totta, että nämä pääomain yhteenliittymiset ovat aikaansaaneet suuria yrityksiä, joita yksityiset henkilöt eivät olisi voineet suorittaa niin hyvin tai nopeasti. He ovat ryhtyneet uhkayrityksiin, jotka yleisö olisi tuominnut, jos hallitukset olisivat ryhtyneet niihin. Emme tarkota, että pääoman yhteenliittymiset sellaisenaan ovat hyljättäviä; vaan esitämme ainoastaan, että ne vuodesta vuoteen lisäävät pääoman valtaa ja sen kautta tulevat vaaraksi kansan eduille ja vapaudelle. Jokainen sanoo: Jotakin on tehtävä. Mutta kukaan ei tiedä mitä. Siten on ihmiskunta avuttomana näiden nykyisen yhteiskuntajärjestyksen jättiläiskasvannaisten edessä, ja ainoa toivo on Jumala.

Totta kyllä on näiden jättiläisyritysten johtajina tavallisesti lahjakkaita miehiä, jotka näyttävät olevan halukkaita käyttämään valtaansa kohtuudella; mutta vallan kohdistaminen antaa kumminkin aina olosuhteiden mukaan aihetta käyttää sitä omaksi hyödykseen ja joukkojen vahingoksi.

Nämä jättiläiset uhkaavat nyt ihmiskuntaa yhtä paljon kuin kirjaimelliset jättiläiset uhkasivat neljä tuhatta vuotta sitten. Nuo jättiläiset olivat kuuluisia miehiä ihmeellisine kykyineen ja terävine järkineen, paljon etevämpiä Aadamin langennutta sukua. Ne olivat sekasikiöitä, joilla oli uusi elämän voima [1 Moos. 6: 1—4. Katso kirjaa "Spiritismi Raamatun valossa", hinta 50 p.] samoin ovat meidän aikamme jättiläiset niin suuria, voimakkaita ja viekkaita, ettei niistä voi toivoa voittoa paitsi Jumalan asiaanryhtymisen kautta. Ne eivät ole kumminkaan vielä kehittäneet kaikkea voimaansa. Nämäkin jättiläiset ovat sekasikiöitä, siinneitä siitä itsekkäisyydestä ja toiselta puolen valistuksesta, jonka kristinusko on tuonut.

Mutta inhimillinen hätä ja Jumalan apu tulevat yhtä aikaa yhä lähemmäksi ja niinkuin silloisen maailman jättiläiset lakasi pois vedenpaisumus, niin tuhoaa myöskin nämä trustijättiläiset Jumalan säilän tuli, joka jo on syttymäisillään, sinä "ahdistuksen aikana, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan". Tuo "tuli" kuluttaa kaikki paheen ja itsekkäisyyden jättiläiset, niin etteivät ne enää koskaan nouse ylös. — Jes. 26: 13, 14; Sef. 3: 8, 9.

Orjuus ja nykyinen orjuuttaminen.

Vähemmän kuin sata vuotta sitte alettiin poistaa orjuutta. Englannin siirtomaista poistettiin se vuonna 1838, ja Englannin valtiokassa maksoi 20 miljonaa puntaa (500 miljonaa markkaa) vahingonkorvaukseksi orjien omistajille. Ranskan siirtomaissa poistettiin se vuonna 1848 ja Amerikan etelävaltioissa 1863. Tämä edistysaskel voidaan suureksi osaksi laskea kristillisten äänien ja kirjotusten ansioksi, mutta ilman niitäkin olisi se kumminkin tullut — ainoastaan vähän myöhemmin — työmarkkinain muutosten tähden. Voidaan sanoa, että orjuus kuoli luonnollisen kuoleman koneellisten keksintöjen ja asutuksen lisääntymisen tähden. Lukuunottamatta siveellisiä ja uskonnollisia suhteita, olisi nyt mahdoton tehdä orjuus yleiseksi; se ei kannattaisi. Koneet huolehtivat meidän aikanamme suureksi osaksi työstä, olkoonpa että se vaatii enemmän tai vähemmän älyä, ja orjien kasvattaminen kelvollisiksi työntekijöiksi tekisi heidän työnsä kalliimmaksi kuin nimeksi vapaiden miesten, jotka hätä pakottaa työhön. Maailma on tullut huomaamaan, että sotavankien hankkiminen, jotka voisivat tulla orjiksi, kannattaa vähemmän kuin kaupan kilpataistelu, ja että vapaat "hädän orjat" tarjoovat parempaa ja halvempaa työvoimaa.

Joskin vapaa, on älykäs työntekijä halvempi kuin tietämätön orja, ja kun koko maailma herää älykkäisyyteen ja sitäpaitsi yhä nopeasti lisääntyy, käy yhteiskunnallinen järjestelmä kohden perikatoaan yhtä varmasti kuin kone, joka työskentelisi täydellä höyrypaineella ilman venttiiliä. Tuotannon ja kysynnän periaatteella ei ole mitään varmuusventtiiliä, ja niin tulee itsekkäisyyden paino, joka painaa yhteiskuntaa alas, päivittäin yhä voimakkaammaksi, kunnes sorretut joukot aiheuttavat järjestelmän kukistumisen ja anarkian. Joukot ovat ikäänkuin puristuneina

kahden myllynkiven väliin,

jotka pian musertavat heidät ja saattavat heidät arvottoman orjuuden tilaan, jos ei millään tavalla tartuta asiaan. Hätä pakottaa heidät myllynkivien väliin. Tuotannon ja kysynnän laki on alimmainen myllynkivi, jonka päällä ylempi järjestäytynyt itsekkäisyys, mahtavine kone-apuneuvoineen ja pääomineen työskentelee. Jo vuonna 1887 arveltiin maailman kaikkien koneiden työn vastaavan 1,000 miljonan ihmisen työtä, s.o. maailman työntekijäin kolminkertaista määrää, ja sen jälkeen on se todennäköisesti kahdenkertaistunut. Sen lisäksi tulee ottaa huomioon, että ne työskentelevät suurimmaksi osaksi sivistyneissä maissa, joiden asutus on ainoastaan noin viidesosa kaikesta. Voiko sentähden ihmetellä, että Lontoossa lasketaan olevan 938,293 köyhää, 316,834 hyvin köyhää ja 37,610 täydellisesti varatonta, yhteensä 1,292,737 ihmistä eli lähes kolmasosa koko asutuksesta. Julkiset tiedonannot osottavat, että kolmasosa kaikista Skotlannin perheistä asuu ainoastaan yhdessä huoneessa ja enemmän kuin kolmasosa kahdessa huoneessa, että 21 tuhatta henkilöä New Yorkissa häädettiin eräänä talvena maksamattoman vuokran tähden kadulle, ja että 3,819 ihmistä siellä haudattiin "köyhäin hautaan" — ja näin kaupungissa, jossa on 1,157 miljonääriä!

"The American Magazine of Civicessä" käsitteli J.A. Collin niiden luvun vähenemistä, joilla oli oma koti. Hän esittää, että kun suurimmalla osalla asutuksesta oli muutama vuosikymmen sitte velaton koti, oli nyt 84 prosenttia niistä vuokralaisia (laskettuna siihen ne tilat, joita rasitti hypoteekkilaina). Siitä hän sanoi:

"Jos tämä muutos on voinut tapahtua lyhyessä ajassa, kun lännessä vielä oli paljon vapaata maata, ja kun teollisuus vielä etsi työntekijöitä ja maksoi hyvin, mikä silloin tuleekaan tulokseksi, kun länsi tulee tiheämmästi asutuksi ja siellä olevat tilat, kaivokset, rautatiet ja tehtaat ovat kokoontuneet muutamien harvojen miljonäärien käsiin. Mikä silloin tuleekaan tuhansien teollisuustyöntekijäin osaksi?"

Mr Collinin laskelmista on kumminkin huomautettava, että niihin 84 prosenttiin on laskettu monta nuorta, jotka, jos olisi Europasta kysymys, asuisivat vanhempainsa luona, sekä siirtolaiset, jotka ostavat maata vähittäismaksulla, mutta olosuhteet ovat kumminkin kyllin huonot.

Ainoastaan harvat tietävät, kuinka halvasta ihmisten aikaa ja voimia usein myydään, ja ne, jotka tietävät sen, eivät tunne mitään parannuskeinoa tätä pahaa vastaan ja pyrkivät itse välttämään sen kynsiä. Kaikissa suurissa maailmankaupungeissa on tuhansia, jotka työskentelevät kovemmin ja pitempään elämän välttämättömimpien tarpeiden puolesta, kuin suurin osa etelävaltioiden orjista teki. Nimeksi ovat he vapaita, mutta todellisuudessa orjia, hädän pakottamia orjia, joilla kyllä on vapaus tahtoa, mutta ei vapautta toimia halunsa mukaan.

"Oi kuinka on kulta se kallista, ja liha ja veri niin helppoa."

Kaikkein köyhimpien luku kasvaa nopeasti, ja ankara kilpailu vie, niinkuin olemme nähneet, koko sukua alaspäin, paitsi niitä harvoja onnellisia, jotka ovat vakuuttaneet itselleen koneita tai kiinteää omaisuutta, ja heidän rikkautensa ja valtansa kasvaa niin nopeasti, että näyttää siltä kuin pian löytyisi miljardinomistajia.

On mahdotonta, että sellaiset olosuhteet voisivat jatkua aina; syyn ja seurausten lain täytyy lopulta tuottaa koston. Vielä vähemmän voimme odottaa, että Jumalan oikeus sallisi sellaisten olosuhteitten jatkua aina. Kristuksen uhrikuoleman kautta on Jumala lunastanut ihmiskunnan ja tehnyt sen menestyksen asiakseen, ja nyt on sen vapauttamisen aika pahan vallasta ja itsekkäisyydestä lähellä. — Room. 8: 19—23.

Eräs lännen sanomalehti kuvaili aikoinaan nykyistä tilaa kaikkine epäjohdonmukaisuuksineen silloisen vaikean liikemaailmassa esiintyneen painostuksen seurausten yhteydessä. Ja esitettyään sen tosiasian, että työttömyys ja sitä seuraava hätä on tullut, huolimatta siitä, että maalla on mitä parhain hallitus, mitä oivallisimmat pankkijärjestelmät, laatuaan ainoa teollisuus ja suuret luonnonrikkaudet, lisää lehti:

"Niinmuodoin ei nykyinen painostus johdu luonnollisten apuneuvojen puutteesta. Noilta kahdelta miljonalta työttömältä ei puutu hyvää tahtoa tai kelvollisuutta tehdäkseen työtä ja saadakseen aikaan jotakin hyödyllistä. Ei, vika on siinä, että tuote- ja vaihtotavarat ovat kootut muutamiin harvoihin käsiin. Kuinka epäterve sellainen tila on, alamme nyt ymmärtää ja ymmärrämme vielä paremmin, aina sitä mukaa kuin tämä kokoaminen jatkuu. Ihmiset kärsivät nälkää ja vilua, koska he eivät voi vaihtaa työnsä tuotteita. Sellaiset tulokset silmäimme edessä kysynemme, eikö yhdeksännentoista vuosisadan kiitetty sivistys ole melkein epäonnistunut? Jos eivät ihmiset voi keksiä parempaa teollisuuden järjestelmää, niin täytynee meidän myöntää, että ihmiskunta on koko avaruuden suurin epäonnistunut yritys. Kaikkien aikojen vääryyden ja julmuuden korkein kohta on nykyinen yritys säilyttää teollisuustyöntekijäin joukko, jolla raharuhtinaamme lyövät voittonsa ryhtymättä mihinkään toimenpiteisiin heidän ylläpitämisekseen niinä aikoina, jolloin ei heitä enää tarvita."

Jumalan kaitselmus johtaa juuri siihen, että ihmisten täytyy oppia tuntemaan oma kykenemättömyytensä ja totinen mestari, aivan niinkuin jokainen hevonen on "kesytettävä" tullakseen arvokkaaksi.

Hätä on yleinen ja ihmisapu turha.

Nämä väärät suhteet vallitsevat ei ainoastaan Europassa ja Amerikassa vaan koko maailmassa. Eräs naislähetyssaarnaaja Intiassa kertoo, että useimmat asukkaat siellä saavat harvoin syödä itsensä kylläisiksi. Ne, jotka kasvattavat viljaa, eivät voi ensimäiseksi ravita itseään; verot on maksettava ensin. Kymmenen miljonaa työskenteli ennen käsikutomoissa, mutta nyt ovat rannikkokaupunkien tehtaat hävittäneet heidän käsityönsä, ja heidän on yksinomaan ollut ryhtyminen maanviljelykseen, joka tuskin hankkii heille sen, mikä on välttämätöntä.

Etelä-Afrikassakin on varsin vaikeita aikoja, vaikka miljonia dollareita on siellä pantu kultakaivos-yrityksiin. Durbanissa ovat kaupungin valtuusmiehet asettaneet hätäapukomitean, ja sivistyneet miehet ja taitavat käsityöläiset ovat kiitollisia saadessaan tältä komitealta kolme shillinkiä päivässä sannan kaivamisesta hehkuvassa auringonpaisteessa. Sitäpaitsi kuljeskelevat monet ympäri etsien turhaan työtä, ja Durbanin kaupunki ei ole ainoa, jossa sellaiset olosuhteet vallitsevat.

Eivätkö ymmärtäväiset ihmiset tee mitään sellaisen kurjuuden edessä estääkseen vähempilahjaisia kanssaihmisiänsä musertumasta noiden kahden myllynkiven välissä? Eivätkö jalot sydämet pidä huolta avusta? Ei, useammat lahjakkaammista ovat liian kiinnitetyt toimeensa oman ansionsa ajattelemisessa, voidakseen kokonaisuudessaan ymmärtää koko aseman. He kuulevat kyllä onnettomain valituksen ja antavat heille usein vapaaehtoista apua, mutta kun onnettomain luku nopeasti kasvaa, alkavat monet ymmärtää, etteivät he voi auttaa yleistä pahaa. He tottuvat hätään, jättääntyvät rauhassa nauttimaan omista eduistaan ja koettavat unohtaa toisten onnettomuuden.

Muutamat harvat hyvässä asemassa olevat henkilöt näkevät kumminkin jonkun verran selvemmin, ja näiden joukossa on epäilemättä tehtailijoita, kaivosten omistajia j.n.e. He voivat nähdä vaikeudet ja tahtoisivat mielellään poistaa ne, mutta mitä voivat he tehdä? He voivat auttaa huojentamalla pahinta hätää ympäristössään, mutta nykyistä yhteiskuntajärjestelmää eivät he voi muuttaa tai poistaa kilpailua maailmasta. He huomaavat myöskin, että kilpailu on välttämätön saattamaan luonnostaan välinpitämättömät työhön, ja ettei se siis ilman muuta, ilman että joku korvaisi sen, voisi hävitä, ilman että maailma saisi kärsiä siitä vahinkoa.

Niinmuodoin on selvää, ettei kukaan ihminen ja mikään ihmisten ryhmä voi muuttaa nykyistä yhteiskuntajärjestystä. Mutta Herran viisaus ja voima muuttaa sen, niinkuin Raamattu osottaa, ja korvaa sen täydellisellä yhteiskuntajärjestelmällä, jonka peruslaki ei ole itsekkäisyys, vaan rakkaus ja oikeus. Mutta jotta tälle järjestelmälle tulisi tilaa, täytyy nykyinen tulla täydellisesti tyhjäksitehdyksi. Uutta viiniä ei kaadeta vanhoihin leileihin, eikä uutta paikkaa panna vanhoihin vaatteisiin. Niinmuodoin voimme silloin, myötätunnon täyttäminä sekä rikkaita että köyhiä kohtaan tulevassa hädässä, rukoilla: "Tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi maan päällä niinkuin taivaassa", vaikkapa se saatetaankin voimaan Jumalan vihan "tulella", jota varten "ainekset", niinkuin olemme nähneet, jo ovat valmiit.

* * * * *

Enkös Herraa Jumalaani.

Enkös Herraa Jumalaani riemuvirsin kiittäisi?
Enkös suurta auttajaani ylistäisi hartaasti?
Katso sulaa rakkautta onpi sydän Jumalan,
Lapsiansa kohtahan, pohjatonta laupeutta
Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.

Niinkuin kotka siivlllänsä poikiansa peittelee,
Niin hän mua kädellänsä armiaasti suojelee.
Kohta jo kun hengen antoi, pienestä hän holhosi,
Näin myös kaiken ikäni huostassansa hoiti, kantoi.
Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.

Eipä ollut Poikansakaan hälle kallis liiaksi,
Kuolohon hän ainoon, rakkaan, antoi elämäkseni.
Ah, kuin suur' on Herran hyvyys; vaikka heikko henkeni
Tutkia kuink' koittaisi, tajuumaton on sen syvyys.
Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.

Henkens' myös hän lahjoittaapi, sanassansa johtajan,
Joka mua taluttaapi, käyttää tiellä taivahan;
Sydämeen hän sytyttääpi uskon tulen kirkkahan.
Joka voittaa maailman, kuolemast' myös pelastaapi.
Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.

Herra, vitsas, kuritukses, vaikka joskus ankarat,
Ne vaan onkin osoitukses, ettäs mua rakastat,
Ett'et tahdo mua jättää, vaan mun maailman saastasta
Pahuuden myös pauloista ristin kautta tykös vetää.
Kaikki loppuu aikanaan, armosi ei milloinkaan.

Eikä, sen mä uskon varmaan, risti luotu ijäksi;
Kyllä käsi Herran armaan pois sen jälleen nostaapi.
Talven tuimat tuiskut poistaa jälleen suvi suloinen;
Näin myös vaivan jälkehen ilosta saa silmä loistaa.
Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.

Herra, isän nimi sulla on ja isän rakkaus,
Tykösi siis suo mun tulla, kuule lapses rukous!
Armollasi auta mua, että aina päivin öin.
Ajatuksin, puhein, töin, etsisin vaan yksin sua,
Ja kun päättyy aika tää, saan sua ijät ylistää!

(Virs.)