III.
Kuinka Argo-laiva rakennettiin Iolkoksessa.
Airueet lähtivät liikkeelle ja huusivat kaikille Minyain urhoille:
"Kuka uskaltaa lähteä hakemaan Kultaista taljaa?"
Ja Hera käänsi kaikkien ruhtinaiden mielet ja he tulivat miehissä laaksoistansa Pagasain keltaisille hietikoille. Ja ensinnä tuli mahtava Herakles leijonannahkoineen ja nuijineen ja hänen takanaan Hylas, hänen nuori aseenkantajansa, joka kantoi hänen nuoliaan ja joustaan, ja Tifys, tuo taitava perämies; ja Butes kaikista miehistä kaunein; ja Kastor ja Polydeukes kaksoset, lumotun joutsenen pojat, ja Kaineus, väkevin kuolevaisista, jota kentaurit turhaan koettivat tappaa ja latoivat hänen päälleen suuria honkia, mutta ei hän sittenkään ottanut kuollakseen; ja lisäksi tuli Zetes ja Kalais, Pohjatuulen siivekkäät pojat; ja Akhilleuksen isä, Peleus, jonka puoliso oli hopeajalkainen Thetis, meren jumalatar. Ja lisäksi tuli Telamon ja Oileus, joiden pojat, molemmat Aiaat, sittemmin taistelivat Troian lakeuksilla; ja Mopsos, tuo viisas tietäjä, joka osasi lintujen kieltä; ja Idmon, jolle Phoibos oli antanut taidon ennustaa tulevia asioita; ja Ankaios, joka osasi lukea tähdistä ja tunsi kaikki taivaiden piirit, ja Argos, tuo kuuluisa laivanrakentaja, ja vielä monta muuta urosta. Ja heillä oli kaikilla päässään kupariset ja kultaiset kypärit, joissa oli pitkät värjätyt jouhitöyhdöt ja yllä kirjaillut palttinapaidat panssaritakkien alla, ja jalassa kiillotetuista läkkilevyistä tehdyt säärystimet suojelemassa heidän polviaan taistelussa; ja kullakin miehellä oli olalla kilpi, joka oli tehty monesta päällekkäin asetetusta, paksusta härännahasta, ja hopeahelaisessa vyössä karaistusta pronssista taottu miekka; ja oikeassa kädessä pari keihästä, joiden varret olivat kovaa valkoista saarnipuuta.
Niin he tulivat Iolkokseen, ja koko kaupunki riensi heitä katsomaan eikä väsynyt ihailemasta heidän korkeaa vartaloaan ja heidän kauneuttaan ja heidän uljasta ryhtiänsä ja heidän panssaroitujen käsivarsiensa kimaltelua. Ja muutamat sanoivat: "Ei koskaan ole nähty sellaista urhojen paljoutta senjälkeen kuin helleenit valloittivat maani". Mutta naiset huokailivat heidän tähtensä ja kuiskailivat: "Voi, he menevät kaikki kuolemaansa kohden!"
Sitten he kaatoivat honkia Pelion-vuorelta ja veistelivät niitä kirveellä, ja Argos opetti heitä rakentamaan laivan, ensimmäisen sotalaivan, joka koskaan on purjehtinut meriä. He puhkaisivat siihen viidenkymmenen airon reiät — airon kullekin miehistön urholle — ja pikesivät sen sysimustalla piellä ja maalasivat sen kyljet tulipunaisiksi; ja he nimittivät sen Argolaivaksi Argoksen mukaan ja rakensivat sitä koko päivän. Ja illalla Pelias kestitsi heitä kuin kuningas ainakin, ja he nukkuivat hänen palatsinsa pylväskäytävässä.
Mutta Iason kulki pohjoiseen päin Traakian maahan, kunnes hän löysi Orpheuksen, tuon laulajaruhtinaan, joka oleskeli luolassaan Rhodope-vuoren juurella hurjien Kikoni-heimojen keskuudessa. Ja Iason kysyi häneltä: "Tahdotko jättää vuoresi, Orpheus, muinainen koulukumppanini, ja kulkea vielä kerran Strymon-virran poikki minun kanssani ja purjehtia Minyain urhojen kera Kultaista taljaa hakemaan ja lumota kaikki ihmiset ja hirviöt laulusi ja soittosi tenholla?"
Silloin Orpheus huokasi: "Olenhan jo kylliksi kovia kokenut ja väsyksiin asti kiertänyt maita ja mantereita senjälkeen kuin olin Kheironin luolassa merenrannan Iolkoksen äärillä! Turhia ovat laulutaito ja ääni, jotka jumalataräitini minulle antoi; turhaan olen minä laulanut ja vaivaa nähnyt; turhaan menin minä Tuonelaan ja lumosin kaikki Hadeen kuninkaat voittaakseni takaisin vaimoni Eurydikeen. Sillä minä voitin hänet, rakastettuni, mutta menetin hänet jälleen samana päivänä ja vaelsin mielettömänä aina Egyptiin ja Libyan hietikoille asti ja kaikkien merien saarille kauhean paarman ajamana, ja turhaan minä lumosin ihmisten sydämet ja villit metsän pedot ja puut ja hengettömät kivet lauluni ja soittoni tenholla, minä annoin rauhaa, mutta en löytänyt sitä itse. Mutta viimein äitini, Kalliope vapahti minut ja toi minut lepoon kotia; ja minä asun nyt yksin tässä luolassa hurjien Kikoni-heimojen keskuudessa ja lauhdutan heidän rajuja sydämiään soitolla ja Zeuksen lempeillä laeilla. Ja nyt minun taas täytyy lähteä kulkemaan ja vaeltaa kaiken maailman ääriin saakka, kauas tuntemattomaan pimeyteen, Itäisen meren äärimmäisille aalloille asti. Mutta mitä on säädetty, sen täytyy tapahtua, ja ystävän pyyntöä tulee totella, sillä anojia auttavat Zeuksen tyttäret, ja se, joka kunnioittaa heitä, kunnioittaa häntäkin."
Sitten Orpheus nousi ylös huoaten ja otti harppunsa ja meni Strymonin yli. Hän vei Iasonin lounatta kohden ylös Haliakmonin rantoja ja poikki Pindoksen sivuhaarojen Zeuksen kaupunkiin, Dodonaan, joka sijaitsi pyhän järven ja tulta huokuvan lähteen rannalla. Ja Orpheus vei Iasonin tuon pyhän tammen luo, johon ennen muinoin musta kyyhkynen istahti ja muuttui Zeuksen papittareksi ja antoi oraakkelivastauksia kaikille ympäröiville kansoille. Ja hän käski Iasonia katkaisemaan tammesta oksan ja uhraamaan Zeukselle ja Heralle; ja Iason otti oksan, ja he palasivat Iolkokseen ja naulasivat sen laivan kokkaan.
Viimein laiva saatiin valmiiksi, ja urhot koettivat työntää sitä vesille; mutta se oli liian raskas heidän saada liikkeelle, ja sen köli vaipui syvälle hietaan. Urhot katselivat neuvottomina toisiaan, mutta Iason puhui ja sanoi: "Kysykäämme neuvoa taikaoksalta; ehkä se voi meitä auttaa pulastamme".
Silloin tuli ääni oksasta, ja Iason kuuli ne sanat, jotka se sanoi, ja käski Orpheusta soittamaan harppua ja urhoja sillä aikaa seisomaan laivan ympärillä honkaiset telat kädessä auttaakseen laivaa merta kohden.
Orpheus otti harppunsa ja aloitti tenholaulunsa: "Kuinka suloista on keinua, laineilla ja hypellä aallolta aallolle, kun tuuli laulaa iloisesti köysissä ja airot kimaltelevat vaahdossa! Kuinka ihanaa on purjehtia valtamerta ja nähdä uusia kaupunkeja ja ihmeellisiä maita ja tulla kotiin lastattuna aarteilla ja voittaa ikuista mainetta!"
Kun Argo-laiva kuuli hänen sanansa, alkoi se ikävöidä merelle; ja sen jokainen hirsi alkoi väristä ja hytkähdellä aina kokasta peräkeulaan asti, ja laiva hypähti teloille ja syöksi eteenpäin kuin uljas hevonen; ja urhot peittivät tien männynrungoilla, kunnes se syöksähti kohisevaan mereen.
Sitten he lastasivat laivaan ruokaa ja juomaa ja vetivät köysiastuimet laivaan ja asettuivat kukin airolleen ja soutivat Orpheuksen soiton tahdissa; pois etelää kohden he soutivat lahden poikki; ja rantakalliot olivat aivan mustana katselevaa kansaa, ja naiset itkivät ja miehet hurrasivat noiden jalojen urhojen lähtiessä.