YHDEKSÄS LUKU.
Araara-erakko.
Ministerit palautettuansa kulki Siddhaarta kehno pukunsa tuulessa liehuen Gangesvirran yli Magadhan valtakuntaan. Viisaus lainaa omistajansa olennolle jotakin kirkkaudestansa. Hänen ylevä käytöksensä lakaisee ympäristön puhtaaksi, ja kunnioitettava muotonsa saa vastaantulijat silmänsä häneen kääntämään.
Magadhan valtakunta oli Kapilan eteläpuolella. Sen alue oli suuri, sotajoukko väkevä, kansa varakas. Silloisen kuninkaan nimi oli Pinpisaara. Hän oli rohkea ja suurituumainen. Jo aikaa oli hän kuullut puhuttavan Siddhaartasta. Nyt kerrottiin, että Siddhaarta kotinsa hyljänneenä kuljeskeli hänen maassansa. Hän ajatteli itsekseen: “Siddhaartalla on korkeat harrastukset ja verraton äly. Hänen tietonsa ja taitonsa maine on aikaisin maahani tulla jyrissyt. Koska hän nyt on kotoansa lähtenyt ja maastansa muuttanut, niin pelkään, että valtakuntansa on tuntunut hänestä liian pieneltä, tai lienee hän suuttunut, kun ei vielä ole hänelle valtaistuinta luovutettu. Hyvä, minäpä häntä käytän suuren tuumani toteuttamiseksi!”
Pinpisaara pukeutui kuninkaalliseen pukuunsa, asetti ruunun päähänsä ja meni tielle Siddhaartaa vastaan, tervehti häntä kunnioittavasti ja lausui: “Oi, erakko, opin tähden kuninkuuden kunnian hyljännyt oiva munkki! Kuinka sinä, jolla on lahjat hallita suurta valtakuntaa, olet kerjäläisen kupin käteesi ottanut ja ruvennut paljain jaloin vaeltamaan? Ei kenenkään ylevämielisen, suurituumaisen miehen sovi yksipuoliseksi ruveta. On kyllä säälittävä sitä, joka tosin on saavuttanut rikkautta, kunniaa ja valtaa, mutta ei ole totuuden tietä käsittänyt. Mutta ken omistaa samalla sekä rikkautta, mahtia että viisautta ja saavuttaa vallan yli toisten hengen ja vapauden, sitä minä pidän viisaana ruhtinaana. Totuuden tien etsiminen käy yhtä hyvin laatuun palatsissa kuin erämaassakin. Erakko, jos tahdot, niin annan sinulle puolen valtakuntaani lääniksesi. Ellei se vielä mielestäsi riitä, niin on minulla suuri armeija. Milloin vain lipun pystytät ja kutsun lähetät, niin voit sillä helposti koko ympäristösi valloittaa. Mitä arvelet, erakko; eikö tee mielesi ruveta valtakuntaani hallitsemaan?”
Siddhaarta vastasi lämpimästi: "Suuri kuningas! Kiitän sinua ystävyydestäsi. Mutta minun haluni esineenä ei ole vain yksi valtakunta eikä yksi linna, vaan koko mailman kaikki olennot. Neljän vaivan virta mailmassa yhä paisuu. Himojen tuli on maan polttanut. Voi kauheata! Lukemattomat elävät hukkuvat eivätkä tiedä mitään pelastuskeinoa. Minä olen syntynyt heille pelastuksen oikeata tietä osoittamaan. Se on elämäni tehtävä eikä mikään muu. Suuri kuningas! Ovatko rikkaus ja valta niin toivottavia? Vaikka koko mailman valtikkaa kädessäni pitäisin, en sillä kuitenkaan pääsisi pyhimyksen autuaalliseen heräämiseen. Minusta on mailman kunnia vain tyhjä varjo. Mitenkä siis tahtoisin varjoa takaa-ajaen kompastua? Suuri kuningas? Lakkaa minua säälimästä! Koko mailma on minun kotini. Kaikki elävät olennot ovat minun lapsiani.
"Mitäpä siis minulta puuttuisi? Älä minua surkuttele! Surkuttele ennemmin kuninkaan istuimella kärsiviä, rikkauden rasittamia olentoja! Ihmiset hellivät vaimojaan ja lapsiaan, rahaa rakastavat, valtaistuinta kunnioittavat, murehtivat, etteivät saisi sitä, jota vielä eivät ole saavuttaneet, ja pelkäävät kadottavansa sen, mitä jo ovat saaneet. Mutta ihmisen täytyy vihdoin kuolla. Käykö silloin meneminen vaimo, rahat ja valtaistuin muassansa; ellei, niin kuoleva kuningas ja kuoleva kerjäläinen ovat aivan yhtäläiset."
Hartaasti kuunnellut Pinpisaara kuningas nyökäytti nyt hämillään päätään.
Siddhaarta jatkoi vielä puhettansa lausuen: “Kenpä käärmettä vältettyänsä vielä tahtoisi tulla sen puremaksi? Kenpä soihdulla kätensä poltettuaan vielä rupeisi sitä maasta nostamaan, kun se on pudonnut? Kukapa siis himot hyljättyään, vielä niihin heittäytyisi? Minä olen vaimostani ja pojastani luopumalla saanut omakseni kaikki elävät olennot. Valtaistuimen hylkäämällä olen koko mailman voittanut. Tämän elämän jättämällä olen ijäisen elämän saavuttanut! Älä minusta ole milläsikään, vaan vanhurskauden tietä vaeltaen hallitse kauvan valtakuntaasi!”
Himojen liekin polttama Pinpisaaran rinta sai nyt tuntea vilpoista tuulen löyhkää. Hänestä tuntui siltä, kuin äkkiarvaamatta silmänsä olisivat auvenneet. Vanhastaan tapahtui Indian valtakunnissa valtaistuimen ja hallitusvallan luovutus tai vastaan-otto ani harvoin rauhassa; asevoimalla ryöstäminen oli tavallista, Magadhan kaltaisessa valtakunnassa erittäin. Senpä vuoksi ajatteli kuningas Siddhaartastakin aivan kuin itsestänsä ja odotti saavansa mielensä mukaisen vastauksen, mutta joutui päinvastoin tämän aavistamattoman nuhtelun alaiseksi. Paljon hän nyt jo itsekin ymmärsi, osoitti syvästi häpeävänsä ja tarttui kunnioittavasti Siddhaartan käteen lausuen: “Kunnioitettava erakko! Minun sydämeni on kovasti saastunut. Ei myöskään sovi minun sinua väkisin vaatia. Toivon vain, että kun sinä olet herännyt autuuden tien käsittämiseen ja toistamiseen maahani pysähdyt, niin otat minut oppilaaksesi”. Kalliin “kolmen aarteen” siemenet näin aluksi kuninkaan sydämen peltoon kylvettiin.
Pinpisaarasta erottuaan suuntasi Siddhaarta kulkunsa Magadhan pääkaupungin Udsjagriwan pohjoispuolia olevalle Miroo-vuorelle ja kävi tapaamaan Araara-erakkoa. Tämä oli maansa etevin opintietäjä. Viisautensa ja hyveensä olivat hänelle hankkineet aikalaistensa jumaloimisen. Udraraamatran, toisen yhtä mainion erakon kanssa hän asui Miroo-vuorella. Heidän luoksensa oli kerääntynyt paljon oppilaita, jotka heitä ihailivat ja asuivat siellä täällä vuorilla tai laaksoissa, puitten alla, kivien päällä, ja näkyivät hartaasti kidutusta harjoittavan. Araara näki, ettei Siddhaartan muoto ollut mailman tavallisia, iloitsi suuresti ja sanoi: “Oi, hyvä nuorukainen! Tiedän, että sinä voit varmasti autuuden käsittämiseen herätä. Ennen aikaan kyllä Mjoosjoo-kuningas jätti valtaistuimensa ja pyysi opetusta, mutta kovin oli hän ollut nuoruutensa päivinä horjuvainen uskossansa, harjoittanut himojansa mielin määrin ja ruumiinsa tärvellyt. Mutta sinä olet elosi keväimessä rikkauden ja kunnian viettelyksiltä säilynyt Se on oiva asia. Pyri eteenpäin puhtauden tiellä; älä suinkaan käänny takaisin!” Siddhaarta iloitsi itsekseen tästä tunnustuksesta ja kuunteli toisten oppilasten kanssa hänen opetustansa.
Mutta ei Araara-erakonkaan opetus riittänyt selvittämään Siddhaartan pääkysymystä: Mistä syntymän, vanhuuden, kivun ja kuoleman neljä vaivaa syntyvät ja mitenkä niitä käy välttäminen? Erakko johti kaikkien elävien neljä vaivaa “hämärästä alusta” ja piti ajattelemattomuutta eikä kuitenkaan ajattelemattomuutta lopullisena vapautumisena. Hänen oppinsa mukaan syntyy hämärästä alusta ensin itsekkäisyys, joka on himojen yhteinen juuri. Tästä ne yhä kasvaen suurentuvat ja aikaan saavat ahneuden, vihan y. m. kaikenlaiset intohimojen vaivat, jotka vihdoin muuttuvat syntymän, vanhuuden, kivun ja kuoleman tuskiksi. Näitä tuskia käy välttäminen vain siten, että jäykästi noudattaa vanhurskauden käskyjä, oleskelee yksinään itseään kiduttaen ja niin katkaisee kaikki himojen mailman siteet, hylkää kaikenlaiset turhat seka-ajatukset ja vaipuu ajattelemattomuuden eikä kuitenkaan ajattelemattomuuden tilaan. Mutta koska tämmöinen tila on vielä ihmisminän kahleissa oloa, kun ei sillä ole päästy täysin lopettamaan olemisen ja olemattomuuden eroitusta, niin päätti Siddhaarta, ettei se vielä ole lopullinen vapautuminen. Molemmat erakot ihmettelivät Siddhaartan harvinaista älyä ja arvaamattoman syvää viisautta.
Kun eivät Araara- ja Udraraamatra-erakotkaan saattaneet johtaa häntä täydellisen heräämisen kirkkauteen, lähti hän sieltä ja valitsi olinpaikakseen seudun Nirendsen virran itäisellä rannalla, jossa istui päiväkaudet itseksensä tarkasti lakia tutkien ja mailmasta eroa ajatellen. Näin muutaman kuukauden vietettyänsä päätti viisautta janoova erakkomme vielä mennä kallista opetusta saamaan ja lähti Urwirv-metsässä asuvaa viittä biksjua eli kerjäläishartailijaa tapaamaan.