2. KUNGFUTSEN ELÄMÄN ULKONAISET PIIRTEET[13]
Kungfutsen isä[14] Šu-Liang Hō (Hei) oli ruumiinvoimiltaan tavallista vankempi, rohkea ja ryhdikäs sotiiasvirkamies kotivaltionsa Lu:n palveluksessa.
Sangen ikävä seikka kiinalaisen mielestä oli se, että hänellä oli vain yksi poikalapsi, sekin rampa ja jalkavaimosta syntynyt, vaikka tyttäriä oli yhdeksän. Senvuoksi otti hän vielä yli 70-vuotiaana kolmannen vaimon, nuoren Jen Džing Tsai:n, toivoen saavansa miesperillisen pitämään huolta hänen tarpeistaan vainajien maailmassa.
Seuraavana keväänä syntyikin kertomuksemme sankari, Kungfutse, historioitsija Szi-Ma Ts'ien:in mukaan vuonna 550 e.Kr. Kaksi 'Kevään ja Syksyn' selittäjää, Kung Jang ja Ku' Liang, ilmoittavat Kungfutsen syntyneen vuotta aikaisemmin. Jen Huei oli samaa tunnettua sukua kuin Kungfutsen äiti.
Kungtse ja Mongtse olivat molemmat samasta Lu-valtiosta kotoisin, joka pikku ruhtinaskunta sijaitsi nykyisen Šan Tung-maakunnan eteläosassa, Keltaisen virran (Huang Hō) silloisen uoman pohjoispuolella. Kungfutsen kotikaupunki Dzy Fu (Ch'iu Fu, Kūfu) ja Mongtsen syntymäpaikka Tsou Hsien (Tsao Hsien), jotka suorinta tietä ovat vain noin 20 kilometrin etäisyydellä toisistaan, sekä piirin hallituskaupunki Jen Džou Fu, ovat kaikki Šanghai-Pēking-rautatielinjan varrella. Samansuuntainen 'Kiinan kanava' ei myöskään ole kaukana näiltä tienoilta. Vaikka Tsou on nyt alimman asteen virallinen kaupunki, niin se Mongtsen aikana oli itsenäinen valtio.
Taru kertoo, että Kungfutsen äiti rukoili Nï Ts'iu (Nunnien Kumpu!)-nimisen vuoren jumalalta itselleen poikalasta, ja kun hän sen sitten sai, hän antoi pojalleen kiitollisuudesta nimen Ts'iu (kukkula). Vaikka tämä on katsottava lapsuusajan nimeksi (Rū Ming, 'maitonani'), niin esiintyy tämäkin muoto Kungfutsen nimeä klassillisessa kirjallisuudessa. Mutta niin suuri on kiinalaisten kunnioitus Kungfutsea kohtaan, etteivät he lue vastaavaa merkkiä Ts'iu, vaan Mou, mikä äänne merkitsee 'erästä'. Pelkästä kunnioituksesta on siis K'ung Ts'iu:sta tullut K'ung Mou. 'Kukkula'-merkitystä varten on luotu toinen merkki, joka on saatu lisäämällä alkuperäiseen 'maa', t'u (t'ou). Tälle merkille on siirtynyt alkuperäisen 'kukkulan' merkitys ja äänne.
Kungfutsen varsinainen henkilönimi on Džung Nï. Tässäkin nimessä jälkimmäinen osa muistuttaa tuota yllämainittua kukkulaa. Edellinen sana Džung (keskimmäinen) osoittaa, että Kungtse on toinen poika järjestyksessä — tuo rampahan oli ensimmäinen. Samalla sisältyy tähän sanaan toivo kolmannesta pojasta, joka toivo ei kuitenkaan toteutunut, kun isä kuoli pian, kuuluisan poikansa ollessa vasta kolmen vuoden ikäinen. Kung Džung Hï on katsottava Kungfutsen varsinaiseksi nimeksi, jonka hän nähtävästi sai naimisiin mennessään, maan tavan mukaan. Samalla kuin tämä 'miehuusnimi' (Tzï), annettiin asianomaiselle myöskin miehen lakki, jonka vastineena roomalaisilla oli pitkä miehen vaippa (toga virilis). 'Koulunimeä' (Šu Ming, kirjanimi) ei Kungtsella liene ollut.
Yleisesti käyttämäämme 'Kungfutse' (K'ung Fu Tzï) muotoon on sukunimen (K'ung) lisäksi yhdistetty arvonimi Fu Tzï, joka, samoin kuin pelkkä Tzï, merkitsee kuuluisaa opettajaa, ajattelijaa, 'mestaria'; Tzï-sanan varsinainen merkitys on 'poika', 'lapsi'.
Vaikka Kungfutsen isä oli huomatussa asemassa, hän jätti perheensä suureen köyhyyteen, jonka vaikutusta luonteensa kehitykseen Kungtse itsekin huomaa.[15] Ehkei hänen äitinsäkään ollut yhtä neuvokas kuin Mongtsen äiti, joka jäi yhtä nuoren lapsensa kanssa leskeksi, mutta joka kankaankudonnalla hankki itselleen ja pojalleen tyydyttävän toimeentulon. Suuren suvun poika saa kuitenkin hyvän kasvatuksen, johon voimme arvata suvun muiden jäsenten myötävaikuttaneen, niinkuin Kiinan vanha tapa vaatii. Kungfutse kertoo itse, että hän 15-vuotiaana luki täydellä todella. Todistuksena hänen ahkerista opinnoistaan on se tosiasia, että hän jo 22-vuotiaana saattaa olla julkisessa opettajatoimessa, jonkinlaisena korkeakoulun opettajana ja johtajana.
Kungfutsen lapsuuden ajalta emme tämän lisäksi tiedä muuta kuin että hän jo sangen varhain oli mieltynyt kaikenlaisiin juhlallisuuksiin, uhritoimituksiin ja seremonioihin (Li), joita hän leikeissään jäljitteli. Kenties hän ylhäisen suvun poikana sai usein aiheita tällaisen puolen kehittymiseen, yhtä paljon kuin hänen luontainen vaistonsa ehkä veti häntä vanhoihin kansansa tapoihin ja niiden ainaiseen tutkimiseen. Tuo hänen jo silloin vanha sukunsa oli myöskin omiaan johtamaan hänen ajatuksiaan muinaisuuteen. Hänen ei tarvinnut muuta kuin mennä sukutemppeliinsä, niin siellä hänelle avautui pitkä sarja ihmiskohtaloita ja runsas aineisto ajateltavia asioita, joista monet olivat valtakunnan keskeisimpiä. Hänen tarvitsi vain tutkia tuota kaikkea. Ja siihenpä hänellä olikin erikoinen harrastus.
"Hao Kū ōr hsiō", 'muinaisuuden rakkaus ja tutkimusinto', niinkuin hän itse sanoo, yhdessä väsymättömän ja vilpittömän luonteen kanssa, teki hänet siksi mikä hänestä tuli — kansansa keskeisin henkilö.
Yleisen tavan mukaan meni Kungfutse aikaiseen naimisiin, jo 19-vuotiaana.[16] Hänen vaimonsa oli esi-isäin 'kotimaasta', Sung-valtiosta. Seuraavana vuonna syntyi hänen ainoa poikansa Li (karppi), joka sai nimensä sen johdosta, että isälle perhetapahtuman vuoksi lahjoitettiin karppi-kala. Tämän jälkeen lisääntyi Kungtsen perhe vielä kahdella tyttärellä. Mikään erikoisen onnellinen ei Kungtsen perhe-elämä näytä olleen. Isä pysyi vieraana kodilleen vaeltavan elämäntapansa vuoksi. Ainoaan poikaansakaan ei hänellä näytä olleen mitään lähempää suhdetta. Sitävastoin koettaa hän 'kungfutselaisten' tavoin pitää hellää huolta vanhemmistaan, tässä tapauksessa äidistään, joka häntä seuraa kuolemaansa saakka, mikä tapahtuukin jo pojan ollessa 24:nnellä ikävuodellaan. Väite, että Kungtse olisi hyljännyt vaimonsa, ei liene tosi. Joka tapauksessa on Kungfutsen suhteessa vaimoonsa hänen ja koko kungfutselaisuuden heikko kohta.
Naimisiin menostaan alkaen äitinsä kuolemaan saakka, 19-24:nteen ikävuoteensa, on Kungfutsella kolmekin virkaa perätysten. Hän on erään Dži-nimisen heimon päämiehen palveluksessa viljavarastojen hoitajana, verojen kokoojana, sekä sen jälkeen puutarhan ja karjanhoidon valvojana. Nämä olivat verrattain mitättömiä virkoja ruhtinaallisen huonekunnan jäsenelle. Kungfutse esiintyy näissä toimissa edukseen; sekä siinä, että hän suostui ottamaan vastaan tuollaiset virat, että myöskin itse työssä osoittamassaan uskollisuudessa. Mongtse antaa hyvän todistuksen Kungfutsesta tältä ajalta, sanoessaan: "Kungfutse oli kerran muonavarojen hoitajana ja silloin hän sanoi: 'Minun tilini pitää olla selvä; siinä kaikki mistä minun on huolehdittava.' Hän oli kerran yleisten peltojen ylivalvoja, ja silloin hän sanoi: 'Härkien ja lampaiden tulee olla lihavia, vankkoja, erinomaisia; siinä koko tehtäväni.'"
Näiden proosallisten toimiensa ohella oli Kungfutsella henkisempiäkin harrastuksia. Hän nähtävästi lueskeli edelleen. Sitten tämä pehtorimme, tai voutimme, kolmivuotisen virka-uransa jälkeen, esiintyy 22-vuotiaana yhtäkkiä opettajana. Mutta ei minään pikku lasten opettajana, vaan täysi-ikäisiä opastaen. Määrättyjä kouluhuoneita ei tähän tarvittu, yhtä vähän varmoja oppiennätyksiä.
Opetuksen sisällyksenä ei liene ollut edes kirjallisuus sikäli kuin sitä oli olemassa —, vaan keskusteluaineena olivat elämän peruskysymykset, jotka koskevat yksityistä, perhe-elämää, valtiota ja koko kansaa. Opetusmetodi oli havainnollista ja vapaata, yleensä keskustelevaa. Kungfutsen korkeakoulu muistuttaa Platonin akademiaa ja Aristoteleen peripateettikoulua. Kungfutse vain matkustaa myöhemmin paljoa enemmän oppilaineen kuin pikku Kreikan opettajat. Kungfutse tekee hauskoja huomioita ja ottaa sopivia vertauksia, mutta hänellä ei ole yhtä suurta kykyä johtopäätösten tekemiseen kuin esim. Mongtsella. Hänen tarkoituksensa on etukädessä vaikuttaa oppilaisiinsa hedelmöittävästi, kun taas Mongtse Sokrateen tavoin panee vastustajansa pussiin. Senvuoksi onkin Kungfutsen ja hänen oppilaidensa väli mitä sydämellisin, sen sijaan että Mongtsen oppilaat eivät samassa määrin tule haltioihinsa opettajansa esiintymisestä. Mongtse on vilkas, tulinen ja pureva. Kungfutse on hitaampi, sydämellinen ja vaatimaton.
Mitä opetusmaksuun tulee, niin ei siinäkään ollut mitään varmaa. Jolla oli, se antoi; jolla ei ollut, se sai opetuksen ilmaiseksi. Pienet lisätulot tästä vaivannäöstä eivät suinkaan liene olleet haitaksi miehelle, joka itsekin vielä opiskeli, ja jonka oli pidettävä huolta samalla perheestäänkin. Yhden ehdon Kungfutse asetti oppilailleen. Niillä tuli olla älyä ja henkistä harrastusta. Hän lausui: "Minä en avaa totuuksiani kellekään, joka ei todella halaja viisautta, enkä minä auta ketään, joka ei itse yritä jotakin selittää. Kun minä olen esittänyt asiasta yhden kolkan jollekin, eikä hän sen perustuksella voi oppia muita kolmea, niin en minä enää kertaa sanomaani." Kungfutse tahtoi olla vain lahjakkaiden opettaja. Heikkolahjaisille ei hänellä riitä harrastusta eikä kärsivällisyyttä. Kungfutse ylhäissukuisena on kaikessa toiminnassaan jollain tavoin aristokraattinen, ylimysmielinen. Hänen huomionsa on kiinnitetty arvovallan ja älyn ylhäisyyteen. Näistä korkeuksista vuotaa öljyä ja viiniä alempanakin oleville. Vaikka Mongtsekin pitää suurimpana ilonaan etevien miesten opetusta, katsoo hän kuitenkin paljon toivorikkaammalla, myötämielisemmällä ja hellemmällä silmällä itse kansaan, oppineen ja arvovaltaisen ylimystön vastakohtana. Syy on tähän ehkä siinä, että Mongtse nähtävästi joutui nuoruuden päivinään lähempään kosketukseen kansan kanssa.
Opetustoimessaan ei Kungfutse katsonut perittyyn nimeen tai omaisuuteen, vaan henkiseen pääomaan ja sen uskolliseen käyttämiseen. "Lahopuuta ei voida veistää, eikä multaseinää kalkilla rapata. Tässä tämä Jiu, mitä hyötyä on siitä, että minä häntä neuvon ja nuhtelen?" Oppilaita oli Kungfutsella viimeisinä vuosinaan noin 3000, joista noin 70 oli hänen lähemmässä piirissään. Nämä seurasivat häntä kaikkialle hänen lakkaamattomilla matkoillaan eri valtioissa, tarkasti ottaen vaarin hänen jokaisesta liikkeestään, eleestään ja ilmeestään. Yksi Kiinan klassillisista teoksista, 'Kungfutsen Keskustelut' nimeltään, sisältää enimmän tiedonantoja hänen luonteestaan, tavoistaan ja käyttäytymisestään. Siitä voi nähdä miten syvän vaikutuksen opettaja oli tehnyt oppilaitansa.
Olemme jo tulleet käsitelleeksi koko Kungfutsen opetustoimen aikaa. Pitkäaikaiseksi ei tämä toimi kuitenkaan hänelle ensi otteella tullut; sitä kesti vain kaksi vuotta hänen äitinsä kuolemaan saakka. Tämä tapaus tuli merkitykselliseksi hänelle. Osoittaakseen näet lapsenkunnioitustaan vanhempiaan kohtaan, vetäytyi hän pois julkisesta toimesta lähes kolmen vuoden ajaksi. Täten hän uudisti Kiinan ikivanhan tavan surra vanhempiaan. Kungfutse sovitti tämän vain samalla tapaa äitiinsä kuin sitä oli ennen käytetty surun ja kaipaavan kunnioituksen osoitukseksi isää kohtaan. Kungfutsellehan ei suotukaan tilaisuutta antaa oppilailleen havainto-opetusta isänsä muiston kunnioittamisessa. Senvuoksi hän tahtoo tämän tilaisuuden käyttää sitä paremmin. Hän antaa oppilaidensa luoda haudalle korkean kummun, jonka ankarat sateet kuitenkin useampia kertoja hävittävät. Mongtse hautasi äitinsä vieläkin suuremmalla loistolla kuin Kungfutse.
Kungfutsen ja Mongtsen esimerkkiä seuraten on 27-kuukautinen vanhempain kuoleman sureminen, julkisesta elämästä luopuminen ja loistelias hautaaminen tullut yleiseksi tavaksi Kiinassa. Multakasan kokoaminen maanpintaan haudatun, vaikkapa hirsistäkin rakennetun arkun päälle, on tarkoittanut estää arkkua mätänemästä ja vettä hautaan valumasta, samalla kuin tuo kumpu on ollut muistomerkin asemassa, varsinkin sinä aikana, jolloin ei vielä kivisiä hautapatsaita pystytetty. Kungfutse, joka oli lakkaamatta pitkillä matkoilla, tarvitsi erikoisen tuntomerkin voidakseen löytää äitinsä haudan.
Tämä pitkä suruaika antoi Kungfutselle hyvän tilaisuuden jatkaa opintojaan. Ne näyttävät käyvän samaan suuntaan, vanhan ajan menojen ja menettelytapojen, musiikin ja mietelauseiden tutkimiseen. Myöskin opetustoimensa ohella suruajan päätyttyä hän kaivautui yhä enemmän maansa muinaisuuden elämään. Musiikilla näyttää olleen paljon suurempi merkitys vielä Kungfutsenkin aikana kuin nykyisten kiinalaisten keskuudessa. Kungfutse itse oli siihen mieskohtaisesti suuresti mieltynyt, ja se oli erikoisena oppiaineena hänellä korkeakoulussaan. Tämän aineen häviäminen kiinalaisten opetusohjelmasta ei varmaankaan ole tapahtunut vaurioitta kiinalaisten kehitykselle. Jo Mongtsella se näyttää väistyvän syrjään.
Seitsemänä vuonna suruajan päätyttyä (27-34:nteen ikävuoteensa) jatkoi Kungfutse opetustointaan, ja sellaisella menestyksellä, että se jo alkoi herättää yleisempää huomiota. Sillä v. 517 määräsi kuolinvuoteellaan eräs Lu-valtion arvokkaimpia henkilöitä, mahtavaan Mong-sukuun kuuluva ministeri Mong Hsï, poikansa seremoniamestariksi Kungfutsen. Tämä oppilas toi mukanaan Kungfutsen kouluun myöskin erään ylhäisen sukulaisensa. Näiden oppilaidensa kautta Kungfutse pääsi hallitushuoneiden yhteyteen. Lu-valtion prinssi Diao lähetti hänet toisen oppilaan seuraamana (v. 517) yleisvaltakunnan pääkaupunkiin. Paikan silloinen nimi oli Lō l', myöskin Lō Jang (Lō on Keltaisen virran sivuhaaran nimi). Nyt on tämän kaupungin nimi Hō Nan, 'Virran eteläpuolella oleva alue', samannimisessä maakunnassa. Sinne vie rautatie maakunnan nykyisestä pääkaupungista K'ai Fung Fu:sta, pohjoisesta etelään kulkevan radan poikki.
Lo Jang:issa oli Kungfutsella tilaisuus tutkia kuninkaallista kirjastoa, muistomerkkejä ja musiikkia. Sataisvuotiset kuninkaalliset rakennukset, vastaanottosalit ja esi-isien temppeli olivat hänen tarkastettavissaan; samoin paikka, missä uhreja toimitettiin Taivaalle ja Maalle. Täällä hän tapasi myöskin taolaisuuden perustajan Laotsen, joka oli kuninkaallisen arkiston hoitajana hovissa. Kun Kungfutse tahtoi tältä saada lisää tietoja vanhojen viisaiden elämästä ja tavoista, syntyi siitä seuraava keskustelu.
Laotse sanoi: "Ihmiset, joista te puhutte ovat jo luineen päivineen mädänneet. Olen kuullut, että viisas kauppias kätkee aarteensa ja hän näyttää syrjäisestä katsoen köyhältä mieheltä. Samoin myöskin todellinen jalosukuinen osoittautuu ulkonaisessa elämässään yksinkertaiseksi, vaikka hän kätkeekin kalleimmat hyveet. Luopukaa, hyvä herra, korkealle kurkottavasta mielestänne ja monenlaisista harrastuksistanne, ulkonaisesta puuhailustanne ja suurista suunnitelmistanne! Tämä kaikki on hyödytöntä teille. Muuta sanomista ei minulla ole teille."
Kurigfutse jatkoi juttua ja, kunnioituksesta vanhusta kohtaan, kääntyi oppilaidensa puoleen ja sanoi: "Linnuista tiedän, että ne voivat lentää, kaloista tiedän, että ne voivat uida, nelijalkaisista tiedän, että ne voivat juosta. Juoksevaiset voidaan kietoa verkkoihin, uivia voidaan onkia ylös ja lentäviä voidaan ampua alas. Mutta mitä tulee Lohikäärmeeseen, niin en voi käsittää, miten se tuulessa ja pilvissä ratsastaen nousee taivaaseen. Olen tavannut tänään Laotsen. Eikö hän ole Lohikäärmeen kaltainen?"
Kauan ei Kungfutse viipynyt valtakunnan pääkaupungissa; jo samana vuonna hän palasi kotivaltioonsa. Pian sen jälkeen syntyi täällä sisäisiä rauhattomuuksia. Ministerit riitaantuivat hallitsijan kanssa niin pahasti, että hallitsijan täytyi paeta Ts'i-nimiseen naapurivaltioon suojaa hakemaan. Kungfutse meni sinne myöskin oppilaineen, ja hänen onnistui saada siellä vaikutusvaltaa ruhtinas King:iin. Matkalta Ts'i-valtioon kerrotaan seuraava tapaus.
Kungfutse lähestyy oppilaineen lähistössä olevaa T'ai Šan ("Suurvuori") nimistä vuorta. Vanhassa Kiinassa oli tämä Šan Tung:in niemimaan korkein kukkula se vuori jonka kaikki tunsivat. Kungfutse tapaa erään naisen katkerasti itkemässä tiepuolessa haudan luona. Lähetettyään jonkun oppilaistaan kysymään syytä hänen suruunsa, Kungfutse saa kuulla, että vaimon appi, mies ja äskettäin hänen poikansa ovat kaikki kuolleet tiikerin kynsiin. Kun vaimolta kysyttiin, miksi hän yhä sitten asuu täällä, vastasi hän, että maan hallitus täällä oli hyvä. "Muistakaa, lapseni", sanoi siihen Kungfutse seuraajilleen, "että huono hallitus on pahempi kuin tiikeri".
Aluksi ruhtinas King suosi Kungfutsea, mutta myöntyi pian hoviväkensä vastustukseen, joka asettui ivaavalle kannalle Kungfutseen nähden. "Minä olen jo liian vanha, enkä voi häntä käyttää", kerrotaan ruhtinaan lausuneen. Niin saa Kungfutse palata kaksivuotisen, jotenkin hyödyttömän yrityksen jälkeen Ts'i-valtiosta takaisin kotivaltioonsa.
Täällä olot ovat yhä ennallaan. Ruhtinas on pakosalla, eikä Kungfutsella siis ole mitään mahdollisuutta ottaa osaa hallitustoimiin. Sitä kokonaisemmin hän antautuu opetustoimeensa. Kokonaista neljätoista vuotta (515-501) hän yksinomaan opettaa nyt yhä lisääntyvää joukkoa korkeakoulussaan, aina viisikymmenvuotiaaksi saakka. Tässä työssä selviää hänelle vähitellen kokemuksesta, mikä osa tuossa runsaassa historiallisessa ja antiikkisessa aineistossa on kasvatuksellisesti tärkeää, ja sen mukaan syntyvät sitten nuo Kiinan klassilliset kirjat, opiskelijain kurssikirjat, joita on käytetty tutkintovaatimuksina virallisissa opinnoissa näihin päiviin saakka.
Kun ruhtinas Ting tulee v. 501 Lu-valtion hallitusistuimelle, voi jälleen olla puhetta Kungfutsen käyttämisestä valtion palveluksessa. Tänä vuonna annetaan hänelle ensin Džung Tu-nimisen kaupungin päällikön toimi. Hänen hallituskautenaan tapahtuu kansan elämässä ja tavoissa huomattava muutos parempaan päin. Sen johdosta annetaan Kungfutselle pian yhä korkeampia toimia, ensin yleisten töiden ylivalvojan asema, sitten määrätään hänet rikosasiain ministeriksi. Varsinkin viimemainitussa tehtävässään hän on tullut kuuluisaksi. Myöskin kahdelle hänen oppilaistaan annetaan tärkeitä toimia, ja näiden avulla hän saa aikaan täydellisen muutoksen kotivaltionsa oloissa. Seuraava esimerkki voi valaista hänen menettelytapojaan.
Eräs isä tahtoi syyttää oikeudessa poikaansa. Ottamatta asiaa esille panee Kungfutse kumpaisenkin vankeuteen kolmeksi kuukaudeksi. Kun joku ministereistä huomauttaa, ettei tämä teko ole sopusoinnussa Kungfutsen opetusten kanssa, vastaa hän siihen: "Kun ylhäisemmät eivät itse täytä velvollisuuksiaan ja kuitenkin ryhtyvät rankaisemaan alamaisiaan, ei se ole oikeudenmukaista. Tämä isä ei ole opettanut pojalleen vanhempainkunnioituksen tärkeyttä. Jos nyt ottaisi huomioon hänen syytöksensä, joutuisi rankaisemaan viatonta." Kungfutse antoi sitten noutaa asianomaiset vankilasta ja lähetti heidät nöyrtyneinä pois kotiansa, evästäen neuvoilla ja nuhteilla. — Suureen Oppiin on otettu seuraava Kungfutsen lause: "Tuomarin tehtävissä minä olen kuin muutkin. Se mikä on tarpeellista, on riita-asiain tekeminen tarpeettomiksi." Ja hänen oppilaansa Tsengtse lisää siihen: "Verukkeita ei ole otettava varteen. Suuren kammon saa kansa silloin. Tämä on alun älyämistä, juurien juontamista, lähteen löytämistä." Tästä syiden ja seurausten keskinäisestä yhteydestä sanoo Kungfutse Suuressa Opissaan: "Esineillä on juuret ja latvat; asioilla on alku ja loppu. Joka käsittää johtolangan, hän on tielle tulemassa."
Suuremmissa tehtävissä oli Kungfutsella myös kykyä ja keinoja. Lu-valtiossa oli kolme suurta sukua, jotka lakkaamatta tuottivat epäjärjestystä, uhmaten itse ruhtinaitakin. Kungfutse mursi näiden vallan ja antoi hävittää kolmen heidän asumansa kaupungin muurit, jotteivät he voisi käyttää niitä linnoituksinaan. Tämäntapaisilla toimenpiteillään sai valtiomiehemme rauhan ja järjestyksen maahan, jopa siinä määrin, että naapurivallat jo alkoivat peljätä Lu-valtion nopeaa nousua. Varsinkin Ts'i-vaition ruhtinas, Kungfutsea kadehtivine ministereineen, koetti keksiä keinoja reformaattorimme toiminnan lamauttamiseksi. Heille häämöttääkin oivallinen keino. Lu-valtion ruhtinaan huomio ja voimat on johdettava toisaalle.
Ts'i-valtion ruhtinas King lähettää siis naapurilleen Lu-valtion Ting-ruhtinaalle muka ystävyyden osoitukseksi harvinaisen lahjan: 120 hyvää hevosta ja 80 kaunista tanssijatarta. Näiden piti viedä ruhtinaan huomio pois hallitushuolista. Kungfutse kehoitti ruhtinasta kieltäytymään vastaanottamasta moisia lahjoja, mutta tämä ei kuullut varoituksen sanaa, vaan lankesi viritettyyn paulaan. Raskaalla mielellä täytyy isänmaanystävämme pyytää eroa toimestaan. Hän tekee sen kuitenkin sillä tavoin, että ruhtinas voi vielä pidättää hänet jos tahtoo, mutta sitä tämä ei tee, koska hän nykyisine harrastuksineen ei enää tarvitse Kungfutsea.
Oltuaan neljä vuotta (501-497) menestyksellisesti julkisessa toiminnassa kotivaltiossaan Kungfutse jättää valtiomiesuran, ottamatta siihen enää koskaan suoranaisesti osaa.
Nyt alkaa pitkä vaelluselämä eri valtioissa. Kolmetoista vuotta (496-483) kiertää hän maita mantereita opettaen oppilaitaan ja koettaen, vaikka useimmiten turhaan, ojentaa eri valtioiden ministereitä ja ruhtinaita. Maa oli yhtenä kiistakenttänä, sotia käytiin ja saalista jaettiin. Kuka olisi tahtonut ja joutanut kuuntelemaan uudistusintoilijan itsensäkieltämystä vaativia puheita! Tuon tuostakin opettajamme saa kokea pahoinpitelyä, salahankkeita punotaan häntä vastaan, ja alituisella vaeltelemisellaan hän saattaa itsensä rutiköyhäksi.
Jossakin paikassa viivähtää kuljeksiva opettajamme vähän kauemmin, kuten esim. Uei-valtiossa, jonne hän kotivaltiosta lähdettyään ensin meni. Joskus otetaan hänet vastaan oikein ruhtinaallisesti, usein hän saa antaa neuvojaan hallitsijoille pyynnöstäkin, mutta minnekään ei opettajamme asetu vakinaisesti asumaan, eikä ota vastaan valtionvirkoja. Sangen toivottomalta ja yksinäiseltä olisi elämä hänelle näyttäytynyt, ellei hänen kintereillään olisi lakkaamatta seurannut ihaileva nuorisoparvi, jonka opettamisessa hän löysi varmaan suurimman tyydytyksensä, kuten Mongtsekin myöhemmin.
Kun Kungfutse lähti Uei-valtiosta, tapahtui eräs seikka, jolla olisi voinut olla mitä tuhoisimmat seuraukset. Kulkiessaan Kuang-nimisen hallituspiirin läpi, hyökättiin yhtäkkiä hänen kimppuunsa ja hänet heitettiin suoraa päätä vankeuteen. Sattui niin omituisesti, että hän ulkonäkönsä puolesta muistutti erästä Jang Hu-nimistä Lu-valtion virkamiestä, joka oli herättänyt suurta vastenmielisyyttä itseään kohtaan Kuang-piirin väestössä. Se tahdottiin nyt hänelle kostaa. Asia tuli yhä pahemmaksi senvuoksi, että Kungfutsen käyttämissä vaunuissa sattui olemaan ohjaajana eräs hänen oppilaansa, joka aikaisemmin oli ollut tekemisissä Jang Hu:n kanssa. Oltuaan viisi päivää vankeudessa Kungfutse pääsi vihdoin vapaaksi, kun oli päästy selville siitä, ettei hän ollutkaan se, jona häntä pidettiin. Eräässä klassillisessa teoksessa, nimeltään Kungfutsen Keskustelut on viitattu tähän tapaukseen. Siitä voimme huomata, kuinka varma Kungfutse oli tehtävästään ja tarkoitustensa vilpittömyydestä. Näin hän puhuu.
"Eikö U Uang:in kuoleman jälkeen totuutta oltu uskottu minulle? Jos Taivas olisi tahtonut totuuden häviämään, silloin minä, kohta kuoleva, en olisi joutunut tällaiseksi totuuden edustajaksi. Koska Taivas ei salli totuuden häviävän, mitä silloin Kuang-piirin kansa voi minulle tehdä?"
Olisi luullut Kungfutsen mielen masentuvan, kun hän ei tavannut totuudelle avointa mieltä siellä, missä sitä toivoi olevan, vaan sai turhaan tarjota apuaan, olla kuin 'kotoaan karkoitettu koira', niinkuin hän sanoo. Häntä kehoitetaan nimenomaan luopumaan toivottomasta maailmanparantamisyrityksestään. Mutta Kungfutse pysyy lujana vakaumuksessaan, yhä etsien tilaisuuksia apunsa antamiseen, sillä hän uskoi varmasti, että hänen tehtävänsä oli annettu hänelle ylhäältä, ja hän tahtoi täyttää tämän tehtävänsä.
Monet, jotka olivat toivoneet isänmaalleen parempia päiviä, olivat pettyneinä ja epätoivoisina painuneet erämaiden yksinäisyyteen. Kun Kungfutse oppilaineen kerran tahtoi matkallaan kahlata jonkin joen yli, niin hän tapasi sopivaa ylimencpaikkaa etsiessään erään tällaisen maailmasta eronneen yksineläjän. Kun erakko huomasi, että se oli Kungfutse, kieltäytyi hän neuvomasta kahlauspaikkaa. Sen sijaan hän kääntyi erään Kungfutsen oppilaan puoleen kehottaen tätä luopumaan Kungfutsen turhasta yrityksestä.
"Sekasorto", lausui erakko, "leviää yli valtakunnan niinkuin kuohuva tulvavesi. Kuka voi kyetä sen vyöryä pysäyttämään? Eikö olisi parempi seurata niitä, jotka ovat eronneet kokonaan maailmasta, kuin toista, joka luopuu vain jostakin, mutta ei kaikesta?" Kun tämä oli kerrottu Kungfutselle, vastasi hän: "On mahdotonta seurustella lintujen ja petojen kanssa, ikäänkuin ne olisivat meidän kaltaisiamme. Ellen minä ole tekemisissä tämän kansan kanssa, mistä sitten etsin itselleni vaikutusalaa?" — Tässä tuntuu Kungfutsen järkevä todellisuudentajunta ja senmukainen sympaattinen sopeutuminen oleviin oloihin — huolimatta siitä millaisia ne ovat.
Vihdoin valtaa väsymys tämän aina niin toivorikkaan profeettamme. Hänen etevin oppilaansa, Jen Huei, oikea Johannes-sielu, kuolee nuorena, odottamatta, korvaamattomaksi vahingoksi Kungfutselle. Tällä välin eräs Kungfutsen entisistä oppilaista, Jen Y, on päässyt Lu-valtiossa korkeaan virkaan, ja hän valmistaa opettajalleen tilaisuutta päästä vielä kerran käytännössä toteuttamaan aatteitaan. Ruhtinas —edellisen Ting:in poika — tarjookin kuuluisalle maamiehelleen kunniakasta virka-asemaa, mutta Kungfutse ei enää iäkkäänä ja murtuneena miehenä tahdo ottaa sitä vastaan.
Viisi vuotta 483-478 Kungfutse vielä elää kotivaltiossaan, toimien etupäässä kirjallisissa tehtävissä. Hän on suuren kunnioittavan huomion esineenä, vaikka elääkin yksityishenkilönä. Nyt hän vasta saa lopullisesti järjestetyksi Historiakirjan ja Laulujenkirjan tekstit. Hän kirjoittaa edelliseen esipuheen, ja sitäpaitsi lyhyen itsenäisen kuvauksen kotivaltionsa oloista, nimellä Kevättä ja Syksyä. Viimeisinä aikoinaan hän on erikoisesti mieltynyt aineistoon, josta myöhemmin on koottu Ennekirja. Hän valittaa, ettei hän ole tähän alaan ehtinyt täysin perehtyä ja sanoo, että jos hänellä olisi riittävästi siihen tilaisuutta, niin hän voisi toivoa välttävänsä suurimmat virheet vaelluksessaan.
Seitsenkymmenvuotiaana Kungfutse alkaa huomata että hänen loppunsa lähenee. Hänen ainoa poikansa Li kuolee ja kaksi vuotta myöhemmin hänen toinen lupaava oppilaansa Tzï Lu, eikä kulu montakaan kuukautta ennenkuin opettaja itse saa laskeutua viimeiselle vuoteelle. Hän aavistaa lopun olevan lähellä ja käy sitä kohti kylmällä alistuvaisuudella. "Eräänä varhaisena aamuna", niin kertoo Seremoniakirja, "astui Kungfutse vaivaloisin askelin, kädet selän takana sauvaansa vetäen, oven ulkopuolelle ja hyräili:
"T'ai Šan drï tui hu,
Liang Mu drï hui hu,
Drï Ren drï uei hu!
"Suurvuori vaipuu,
suurhonka kaatuu,
viisaanne maatuu!
"Sitten meni hän takaisin sisälle ja istuutui ovea vastapäätä. Hänen oppilaansa Tzï Kung oli kuullut hänen viimeisen virtensä ja lausui sen johdosta: 'Jos Suurvuori vaipuu, kenen puoleen minä sitten silmäni nostan? Jos kurkihirsi katkeaa ja viisas menee manalle, kenen minä sitten saan esikuvakseni? Minä pelkään, että Mestari tulee sairaaksi.' Näin sanoen hän kiiruhti sisälle. Silloin sanoi Mestari: 'Tz'ï_ (Tzï Kung_), miksi tulet niin myöhään? Hsia-suvun (2205-1766 e.Kr.) hallitsijat antoivat kantaa kuolleensa itäisiä portaita myöten (niinkuin isäntä, ottaessaan vieraita vastaan); Šang (In)-suvun (1766-1122) aikana kannettiin vainaja molempien pylväsrivien läpi, joten sitä kohdeltiin samalla kertaa isäntänä ja vieraana; Džou-suvun (1122-255) hallitessa kannetaan kuollut läntisiä portaita myöten, joten sitä kohdellaan niinkuin vierasta. Minä polveudun In-suvusta. Näin viime yönä unta, että minä istuin pylväsrivien keskellä kuolleiden uhri edessäni. Valtakunnassa ei löydy yhtään ymmärtäväistä ruhtinasta; kuka tahtoisi minussa nähdä opettajansa? Pelkään, että kuolema lähestyy.' Sitten hän asettui vuoteeseen, oli sairaana seitsemän päivää ja erosi täältä."
Surullinen mahtoi olla suuren opettajan kuolema. Mieli oli masentunut monien pettymysten takia, kun maan johtavat miehet eivät tahtoneet hänessä nähdä opettajaansa, niinkuin hän itse valittaa. Suru täytti hänen sydämensä isänmaansa onnettomien olojen vuoksi, surua lisäsi hänen parhaimpien oppilaidensa ja poikansa kuolema. Ei mitään hän tiedä haudantakaisesta tulevaisuudestaan, ei edes hänen työnsä ja maineensa säilyminen tulevien sukupolvien hyväksi voi hänen masentunutta mieltään virkistää. Jonkun oppilaansa hänelle toimittamasta uhrikupista hän uneksii kuolinvuoteellaan. Se on parasta mitä hän tietää lohdutuksekseen kuolemaan mennessään.
Kungfutsen oppilaat hautasivat Mestarin suurella juhlallisuudella ja surivat häntä niinkuin isää. He rakensivat tilapäisiä majoja haudan läheisyyteen ja viettivät kolmivuotisen suruajan niissä, kuitenkaan pukeutumatta surupukuun. Kolmas Kungfutsen lähimmistä oppilaista, Tzï Kung, toimi juhlamenojen ohjaajana suruajan kuluessa. Kun sitten kolmen vuoden kuluttua oppilaat hajautuivat ja jättivät jäähyväiset toisilleen ja Tzï Kungille, niin tässä jäähyväistilaisuudessa itkivät ja valittivat mestarin oppilaat, Mongtsen tiedonannon mukaan, niin paljon, että heidän äänensä sortuivat. Heidän mentyään rakensi Tzï Kung pienen tuvan haudan viereen ja asui siinä vielä toiset kolme vuotta.