3. KUNGFUTSEN LUONTEENPIIRTEITÄ JA ARVOSTELUA.
Eräs kapinoitsija Dži Kang kysyi Kungfutselta hallitusperiaatteita. Kungfutse vastasi: "Hallitseminen merkitsee järjestämistä, oikeaan ojentamista. Jos te ohjaatte kansaa oikeudella, kuka uskaltaa silloin menetellä kierosti?" Dži Kang huomautti rosvojen suurta lukumäärää ja kysyi miten niiden suhteen on meneteltävä. Kungfutse vastasi: "Jos Te itse ette olisi ahne, niin he eivät varastaisi, vaikka heitä siihen palkinnoilla rohkaistaisiin." Dži Kang uteli edelleen: "Mitä opettaja sanoo siihen, että häiriöitten synnyttäjä surmataan toisten hyvinvoinnin vuoksi?" Kungfutse vastasi: "Minkätähden pitäisi kuolemanrangaistusta ensinkään käyttää? Olkoon Teidän halunne järkähtämättömästi siihen, mikä on hyvää, ja kansasta tulee hyvä. Ylempien ja alempien suhde on niinkuin tuulen ja kasvavan ruohon. Ruoho taipuu siihen suuntaan, mihin tuuli käy."
Kerran[17] Kungfutse näki metsästäjän järjestelevän pyydystämiään eläviä lintuja eri häkkeihin. Havaintojensa tuloksena hän lausuu metsänkävijälle: "En näe täällä ensinkään vanhempia lintuja; mihin ne on pantu?"
"Vanhat linnut ovat liian varovaisia", vastasi mies. "Niitä ei voi saada käsiinsä. Ne pitävät silmänsä auki, ja kun ne maalla liikkuessaan näkevät verkon tai häkin, eivät ne mene sitä lähellekään, vaan livistävät tiehensä, palaamatta jälleen. Nuoremmat linnut, mitkä ovat niiden seurassa, pelastavat samoin nahkansa. Ainoastaan ne nuorista linnuista, jotka erkanevat eri joukkueeksi ja kulkevat huolettomina teitään, tulevat minun ansoihini. Jos minä joskus onnistun saamaan vanhemman linnun, niin johtuu se siitä, että se on liikkunut nuorten mukana."
"Kuulitte mitä hän sanoi", huomautti Kungfutse, kääntyen oppilaidensa puoleen. "Tämän erämiehen kokemuksista voi saada hyvän opetuksen. Nuoremmat linnut pelastuvat pyydyksestä vain siten, että ne ovat vanhojen lintujen seurassa, ja vanhat taas joutuvat satimeen, kun ne seuraavat nuoria. Niin se on ihmismaailmassakin. Kohtuuton itsetietoisuus, varomaton rohkeus, edeltänäkemyksen puute ja huolimaton vaarinotto ovat pääasiallisimmat syyt, minkätähden nuoret joutuvat harhaan. Pienten saavutustensa sokaisemina he luulevat tietävänsä kaikki, silloin kun tuskin vielä ovat alkeita oppineet. Kun tuskin ovat montakaan siveellistä askelta ottaneet, niin he jo luulevat olevansa todellisen viisauden kukkuloilla. Itsepetoksen valtaamina he eivät epäile mitään, eivät arvioi mitään, eivät tarkkaa mitään. Muitta mutkitta he ryhtyvät toimiin, kysymättä neuvoa iäkkäämmiltä ja kokeneilta, ja, varmoina seuraten omia mielitekojaan, he joutuvat ensimmäiseen paulaan, mikä on viritetty heidän eteensä. Jos näette vanhemman henkilön, joka on saanut niin huonon opetuksen, että liittoutuu nuorten kanssa heidän hullutuksiinsa, ajattelee ja toimii heidän tavallaan, niin olkaa varmat, että hän on harhateillä ja joutuu pulaan. Älkää unohtako tämän lintujen pyydystäjän antamaa opetusta."
Kun Kungfutse oli päättänyt kirjallisen toimintansa — kerrotaan —, niin hän kokosi ystävänsä ja oppilaansa, ja vakuutti heille juhlallisesti, että hän oli toimittanut tehtävänsä tietoisena siitä, että hän kaikessa palveli Taivaan tarkoitusperiä. Sitten hän vei ystävänsä lähistössä olevalle uhrivuorelle. Täällä hän rakensi alttarin, pani toimittamansa kirjat sen päälle ja, kääntyen pohjoiseen päin, laskeutui polvilleen ja kiitti Taivasta, joka oli suonut hänelle voimia ja tilaisuutta saattaa päätökseen tämän vaivalloisen tehtävän. Hän rukoili samalla, että tämän hänen sydäntään niin lähellä olevan työn hyöty tulisi runsaasti hänen kansansa hyväksi. Kiinalaiset taiteilijat esittävät Kungfutsen rukousasennossa siten, että vahva valosoihtu lankeaa taivaalta hänen kirjojensa päälle. Hänen oppilaansa ovat kunnioittavassa asennossa hänen ympärillään. Tätä juhlallista toimitusta varten Kungfutse valmisti itseään hiljaisuudessa mietiskellen, paastoten ja rukoillen.
Tämäntapaisia, vähemmän luotettavia, kirjoitettuja ja suullisia kertomuksia on Kungfutsesta paljon. Nämä legendat ovat syntyneet vasta myöhempäin aikojen kuluessa, mutta niillä on useimmiten joku todellinen tapahtuma pohjanaan. Kiinan vanhin historioitsija, Szi-Ma Ts'ien, mainitsee esimerkiksi hyvin lyhyesti, että Kungfutse sai Hsiang T'o-nimiseltä lapselta opetusaineistoa. Mutta tästä tapauksesta on aikojen kuluessa kasvanut pitkä kertomus, jossa jo heti ensi kuulemalta voidaan huomata Kungfutselle vieraita piirteitä ja seitsenvuotiaalle mahdottomia puheita.[18] Kungfutsen suvulla on erikoinen kokoelma tämäntapaisia kotoisia kaskuja. Sen nimi on Džā Y, 'Perhepiirin Perimätietoja'.
Käännymme näistä apokryyfisistä esityksistä jälleen todellisuuspohjalle. Enimmän ja varmimpia tietoja Kungfutsen elämästä saamme noista hänen nimeään kantavista kanoonisista kirjoista. Tärkein näistä Kungfutsen elämän valaisemiseksi on Luen Y, 'Kungfutsen Keskustelut', jonka Mestarin oppilaat ovat yhteisesti koonneet. Saakoon tässä sijansa katkelma sen kymmenennestä luvusta.
"Kotiseudullaan näytti Kungtse (Kungfutse) yksinkertaiselta ja ikäänkuin puhumaankykenemättömältä. Esi-isien temppelissä ja hovissa hän puheli tottuneesti, mutta aina varovasti. Ollessaan hoveissa hän puheli alempien arvohenkilöitten kanssa suoraan ja vapaasti, ylempien kanssa avonaisesti ja arvokkaasti. Ruhtinaan läsnäollessa hän liikkui lyhyin askelin ja käyttäytyi kaikin tavoin erittäin kunnioittavasti.
"Kun ruhtinas kutsui häntä ottamaan jotakin vierasta vastaan, muuttui hän peräti juhlalliseksi; hänen jalkansa liikkuivat hyvin hitaasti, ikäänkuin estellen kutsua noudattamasta. Sitten hän kumarsi läsnäoleville arvohenkilöille oikealle ja vasemmalle, ikäänkuin anteeksi pyytäen, järjesteli pukuaan edestä ja takaa, ja riensi sitten kuin siivillä, ei kuitenkaan rynnäten, vaan arvokkaasti ja luontevasti. Kun vieras oli lähtenyt pois, ei hän unohtanut tehdä siitä ilmoitusta ruhtinaalle, sanoen: 'Ruhtinas on vapaa hänestä'.
"Kun hän astui palatsin portista sisään, kumarsi hän vartaloaan, ikäänkuin hän ei olisi ollut kyllin arvokas siitä läpi käymään. Sisään tultua ei hän koskaan asettunut ovensuuhun, eikä milloinkaan astunut kynnykselle.
"Kun hän lähti tapaamaan kuningasta, muuttui hänen muotonsa juhlalliseksi, hänen jalkansa liikkuivat hitaasti, melkein vavisten, ja näytti siltä, kuin hänen olisi ollut mahdoton puhua muuten kuin hiljaa kuiskaten. Kun hän sitten asteli valtaistuinsaliin johtavia portaita, kannatti hän viittaansa käsillään, kulki kumartuneessa asennossa ja hengitystään pidätellen — näytti siltä kuin hän olisi pelännyt hengittää.
"Niinpiankuin hän audienssista palatessaan oli laskeutunut yhden askeleen portaita alaspäin, hengitti hän helpotuksesta ja otti vapaamman ilmeen. Kun viimeinen porras oli jäänyt taakse, kiirehti hän eteenpäin niinkuin siivillä, keveästi ja luontevasti, ja asettui sitten paikalleen hoviväen keskuuteen, kaikkea kunnioitusta ja huomaavaisuutta osoittaen.
"Kun hän kantoi kaksin käsin kuninkaallista valtikkaa, oli hän kumartuneessa asennossa, ikäänkuin se olisi ollut liian painava hänelle. Hän ei nostanut sitä korkeammalle kuin otsan tasolle, niinkuin käsiä tervehtiessä pidetään, eikä laskenut alemmaksi kuin leuan kohdalle, ikäänkuin tahtoen jotakin kunnioittaen tarjota. Hänen ilmeensä osoitti pelkkää huolta ja huomaavaisuutta, niinkuin taistelukentällä, ja hän käveli lyhyin, kevein askelin, niinkuin heikolla jäällä.
"Kun hän esiintyi jonkun valtion lähettinä toisessa hovissa, käyttäytyi hän suurella juhlallisuudella. Ottaessaan tällaisella matkallaan yksityishenkilönä vieraita vastaan hän oli ystävällinen ja miellyttävä."
Kungfutse oli kaiken ikänsä osoittanut erikoista harrastusta etiketti- ja seremoniakysymyksiin. Hän oli suurella huolella tutkinut kaiken, mitä vanhoista kätköistä käsiinsä sai. Ylläoleva on hänen oppilaidensa tarkkojen havaintojen perustuksella muistoon merkitty. Kun se, ja paljon muuta samankaltaista, on sisällytetty virallisiin tutkintovaatimuksiin, ja kun Kungfutse muutenkin on kaikessa tullut koko kansan esikuvaksi, niin ei ole ihmeteltävää, että kiinalaiset ovat kohteliaisuudestaan maailmankuuluja. Kungfutse ei ole opettanut kansalleen vain valtio- ja siveysoppia, vaan hän on myöskin jättänyt hienosti sivistyneen erinomaisen täydelliset käyttäytymisohjeet jälkimaailmalle. Edellisestä muistamme myös, että Kungfutse oli käytöstapojen ohjaajana ruhtinaallisten nuorukaisten kasvatuksessa.
Jos kulttuuri merkitsee ulkonaisen puolen hiomista ja kaunista käytöstä, niin silloin kiinalaiset ovat maailman sivistynein kansa. Ei vain ruhtinaiden hoveissa ja ylhäisten piireissä kiinnitetä etikettiin erikoista huomiota, vaan kaikkien kansankerrosten keskuudessa on asia yhtä tärkeä. Kiinalaiselle oppineelle ovat kauniit käytöstavat olennaisena osana hänen opinnoissaan, paljon enemmän kuin gentlemanni-ihanne englantilaisen nuorukaisen kasvatuksessa. Vielä tänä päivänä voi hänen nähdä hidastelevan, vapisevan ja 'lentävän', niinkuin Kungfutse aikoinaan.
Kohteliaisuustapoja ei ole käsitettävä ulkonaiseksi ja sovinnaiseksi turhamaisuudeksi, vaan sydämen sivistyksen kuvastimeksi. Se näkyy Suuresta Opistakin. Kiinalaisen kannalta on täysin oikeutettua, että he ovat pitäneet länsimaalaisia barbaareina ja karkoittaneet heidät usein pois maastaan. Suorastaan sotia on syntynyt Europan valtojen kanssa tämän asian vuoksi.
'Kungfutsen Keskusteluissa' puhutaan seikkaperäisesti Mestarin puvuista ja ruuistakin. Me saamme tietää, että hän oli hyvin tarkka näiden suhteen. Hän käytti yöpukua; hänellä oli eri tilaisuuksissa erilaisia juhlapukuja; talvella hän käytti hienoja turkiksia. Ruokansa suhteen hän oli vaativainen. Pöydässä ja vuoteessa hän ei puhellut. Kun hänen aikanaan Kiinassa istuttiin matolla maaperässä, vaati hän aina, että maton tuli olla puhdas. Aterioidessaan hän asetti aina ensin osan ruokaa syrjään läsnäoleville hengille.
Meidän ei tarvitse paljon verrata Kungfutsea Kristukseen huomataksemme suuren eroavaisuuden. Toinen on maasta ja puhuu maan kannalta, eikä sano tietävänsä mitään ylimaallisista. Toinen on itse Herra taivaasta, Isän lähettämä hänen rakkautensa tulkki ihmiskunnalle. Toinen on lain saarnaaja, toinen evankeliumin julistaja. Toisen apu on ihmisessä itsessään ja hänen muka hyvässä luonnossaan ja muiden jalojen esikuvassa. Toinen tuo personallisen Jumalan iäisyysvoimat mieskohtaiseen kosketukseen syntisen kanssa.
Mutta sellaisenaankin on Kungfutse kunnioitettava personallisuus, epäilemättä ihmiskunnan jaloimpia ulkopuolella kristinuskon vaikutuspiirin. Hänen suuri vilpittömyytensä, palava intonsa ja syvä vakaumuksensa tekevät yhä vielä vaikutuksensa jokaiseen, joka häneen lähemmin tutustuu.
Sen sijaan toivomme häneltä turhaan suuria omaperäisiä aatteita, vielä vähemmän yhtenäisiä ajatusrakennelmia, systeemejä. Paras hänen saavutuksensa tällä alalla on Suuren Opin lyhyt teksti. Hän on kyllin totuudellinen tunnustaakseen itsekin, että Taivaan hänelle antama suuri tehtävä ei ole minkään uuden esittämistä, vaan vanhan hyvän eloonherättämistä, ei jumalallisia ilmoituksia eikä sielun puhdistuskeinoja. Hänen voimakas huutonsa on: Sinun pitää! Sinun pitää kehittää omasta itsestäsi, omasta hyvästä luonnostasi se järjellinen hyvä, jonka jo vanhat ammoin tunsivat ja jonka seuraamisesta tulee siunausta itselle ja muille. Mutta Kungfutsella ei ole mitään selitystä siihen ikävään tosiasiaan, että meillä poloisilla ei ole aina halua eikä voimaa tähän hyvään. Sitähän sai Kungfutse niin runsaasti elämässään muiden taholta kokea. Vaikka hän kuinka elävästi olisi maalannut vanhat pyhät kuulijainsa silmäin eteen, ja vaikka hän omalla elämällään tahtoi antaa uuden esimerkin ympäristölleen, ei sittenkään tulos ollut odotuksen mukainen.
Eräs Kungfutsen oppilaista on osannut tähän Akilleen kantapäähän, kun hän valittaa: "Ei se ole siinä, etten minä pitäisi Mestarin opista, mutta voimaa sen toteuttamiseen puuttuu (Li' pu tsu jē)." Mutta onhan hyvä että pannaan käytäntöön edes se voima, mikä meillä on, kunnes tavataan Hänet, joka antaa voiman tulla Jumalan lapsiksi. Siinä mielessä on Kungfutsekin ollut opettaja Kristuksen luokse.
Kungfutse läksi oikeasta päästä, kun hän vaati, että ruhtinaiden tuli näyttää hyvää esimerkkiä kansalle; heitä seuraten muu kansa kulkee helposti perässä. Suuressa Opissa lausutaan tästä: "Hallitsijat Jao ja Šuen ohjasivat isänmaata hyveillään — ja kansa seurasi heitä. Tyrannit Džie' ja Džou antoivat kaamean esikuvan — ja kansa seurasi heitä." "Yksi ainoa koti rakas — koko valtio hyverikas. Yksi koti kohtelias — koko piirin tavat parhaat. Yksi herra hurjapäinen — koko kansa kapinassa." Länsimailla on liian paljon unohdettu tätä.
Verrattaessa Kungfutsen toimittamaa kirjallisuutta Intian, Kreikan ja Rooman vanhaan kirjallisuuteen osoittautuu se verrattomasti puhtaammaksi. Siinä on suurella inholla aina esitetty kuvattavien henkilöiden varjopuolet, ja hyvettä ei väsytä koskaan ylistämästä. Tällä kirjallisuudella on siis kasvatuksellisessa suhteessa suuri merkitys. Eikä suinkaan voitane liian suureksi arvioida sitä vaikutusta, minkä nämä teokset ovat tehneet Kiinan kansaan. Voinemme huoleti väittää, että Kungfutsen kirkastamien elämänarvojen alituinen tehostaminen on ollut suurimpana tekijänä Kiinan pitkään ikään.
S.W. Williams vertaa Kungfutsea Ateenan Akropoliskukkulalle pystytettyyn kuuluisaan veistokuvaan, joka loisti yli kaikkien kaupungin kauneuksien kauas merelle, opastaen merimiehiä heidän vaarallisilla retkillään aavalla ulapalla. Kun he kaukaa ohjasivat purtensa sitä kohti, näytti se aina pysyvän yhtä etäällä. Mitä Athene-jumalattaren kuva oli Attikan merimiehille, sitä on tämä Džyin Tzï (ruhtinas, ihanne-ihminen) ei-kristittyjen siveysopettajain keskuudessa.
Kungfutse oli, niinkuin yleensä suurmiehet, aikansa suurten tarpeiden synnyttämä, Kaitselmuksen lahja kovia kokeneelle kansalle, osoittaakseen sille tien uusiin parempiin oloihin. Reformaattoriksi, siveellisen ja valtiollisen elämän uudistajaksi ja puhdistajaksi häntä voidaan täydellä syyllä sanoa.
Kiinalaisten silmissä Kungfutse on ollut yläpuolella kaiken arvostelun, 'Kaikkein Pyhin', 'Ensimmäinen Opettajista'. Selvästi tämä on julkilausuttu 'Kungfutsen Keskusteluissa'. Tzï Kung, kolmas Kungfutsen lähimmistä oppilaista, lausuu siinä eräälle, joka oli halveksien puhunut Kungfutsesta:
"Sillä ei ole mitään merkitystä. Džung Nï:tä (Kungfutse) ei voida halventaa. Muiden ihmisten kyvyt ja hyveet ovat kuin mäkiä ja kukkuloita, joiden yli voidaan kiivetä. Džung Nï on kuin aurinko tai kuu, joita ei voida tallata. Vaikka joku tahtoisi erottaa itsensä niiden vaikutuspiiristä, mitä harmia hän tuottaisi niille?" — Eräässä toisessa klassillisessa teoksessa, 'Kultainen Keskitie', laisuu sen toimittaja, Kungfutsen pojanpoika K'ung Dži:
"Kungfutsen maine leviää kautta keskusvaltakunnan, vieläpä raakalaiskansojen keskuuteen pohjoisessa ja etelässä. Mihin ikänä venheet tai vaunut tiensä löytävät, tai ihmisvoima etenee; missä ikänä kaartuu taivas yllä ja leviää maaemo alla; missä ikänä aurinko ja kuu valoaan levittävät, tai kaste ja kosteus maahan vuotavat — kaikki ne, joissa veri virtaa ja henki huokuu, kunnioittavat ja rakastavat häntä. Senvuoksi hänestä voidaan sanoa Hän on Taivaan Toveri."
Uhrimenojen ohjekaavoissa on Kungfutsen elämästä lyhyt kuvaus, joka päättyy seuraavaan juhlalliseen ylistykseen Kungtse'lle, eulogiaan, jota kunnioituksen osoituksena varsinkin hänen haudallaan yhä käytetään: K'ung Tzï, K'ung Tzï! Tā-tsai K'ung Tzï!
Kungtse, Kungtse! Suuri on Kungtse!
Ennen Kungtsea ei ollut Kungtsea;
Jälkeen Kungtsen ei tullut Kungtsea.
Kungtse, Kungtse! Suuri on Kungtse!