4. KUNGFUTSEN SUKU[19]
Kungfutsen esi-isät häipyvät hämärään muinaisuuteen. Vanhimpana suvun edustajana pidetään 'Keltaista Hallitsijaa' (Huang Ti), tarunomaista henkilöä, joka eli 2697-2597 e.Kr. Vuonna 1766 e.Kr. astuu Kungfutsen suku voimakkaasti yleisten asiain johtoon, kun eräs tämän suvun jäsen panee toimeen vallankumouksen, anastaa kruunun ensimmäisen hallitsijasuvun (Hsia, 'kesä', 2205-1766) kelvottomalta edustajalta (Džie Kuei) ja perustaa Kiinan toisen hallitsijasuvun (Šang, 'kauppias', 1766-1122); vuodesta 1401, jolloin pääkaupunki muutettiin Keltaisen virran tulvien vuoksi sen eteläpuolelle, mainitaan tämä dynastia nimellä In ('voittoisa'). Tämä Kiinan ensimmäisen vallankumouksen toimeenpanija on saanut kotipaikkansa mukaan nimen Tang ('kuuma vesi, liemi'). Uhkarohkean tekonsa menestymisen vuoksi hän on saanut lisänimen Dž'eng ('menestynyt'). Šang (In)-hallitsijasuvun perustaja Dž'eng T'ang on Kiinan historian kunniakkaimpia nimiä.
Yli kuusisataa vuotta olivat Kungfutsen esi-isät Kiinan hallitusistuimella. Kun sitten 'Sotaisa Kuningas' (U Uang) isänsä 'Kirjallisuuskuninkaan' (Uen Uang) opetusten ja kärsimysten innostamana kukisti rappeutuneen In-suvun viimeisen hurjan hallitsijan (Džou Hsin) ja perusti Kiinan kolmannen hallitsijasuvun (Džou, 'täydellinen', 1122-255 e.Kr.), asetti hän kukistetun kuninkaan velipuolen Sung-valtion herttuaksi, samalla kuin hän asetti oman veljensä (Džou Kung) lähellä olevan Lu-valtion herttuaksi. Džou Kung oli isänsä Uen Uang:in lempilapsi, ja myöskin aikansa ja jälkimaailman yleisesti ihailema ja kunnioittama. Ilman hänen apuaan tuskin olisi U Uang, yhtä vähän kuin hänen seuraajansakaan (Dz'eng Uang), voinut epävarmoja valtiollisia oloja tyydyttävästi järjestää. Herttua Džou ei ollut ainoastaan sotaherra ja politikko, hänellä oli myöskin suuria kirjallisia kykyjä. 'Ennekirjassa' (l' Džing), 'Laulujenkirjassa' (Šzï Džing) ja ehkäpä 'Historiakirjassakin' (Sū Džing) on hänen kynänsä jälkiä. Džou Kung on lyhyesti sanoen Kiinan merkkimiehiä, ja erikoisesti hän oli Kungfutsen kunnioittama ja ihailema. Voinemme sanoa, että Džou Kung ei ainoastaan antanut huomattavaa valtiollista merkitystä pienelle Lu-valtiolle pitkiksi ajoiksi, vaan hän myöskin on ollut ehkä suurimpana tekijänä siihen, että kirjalliset harrastukset ja kansalliset hyveet myöhemmin niin suureen kukoistukseen puhkesivat Lu-valtiossa, joka kukoistus puolestaan on innoittanut erikoisesti koko Šan Tung-maakunnan väestöä näihin päiviin saakka.
Sung-valtiossa asuivat Kungfutsen esi-isät yli 400 vuotta. Valtion pääkaupunki oli nykyinen Kuei Te' Fu ('Takaisin hyveeseen!') Ho Nan-maakunnan itäisessä kulmakkeessa. Lähelläolevista Šan Tung, Kiang Su' ja An Hui-maakunnista kuului nähtävästi myöskin osia Sung-valtioon. Vuoden 800 paikkeilla tämän valtion silloinen herttua luovutti perinnölliset oikeutensa nuoremmalle veljelleen, joten hän ja hänen jälkeläisensä tulivat tämän vapaaehtoisen teon kautta ikipäiviksi erotetuiksi herttuan oikeuksista. Silloinen tapa vaati, että tällaisissa tapauksissa tuli hallitsevan perheen ottaa itselleen, viiden sukupolven jälkeen, uusi nimi. Tämän mukaisesti siis viides herttua järjestyksessä, henkilönimeltään Kung Fu Dziā, otti henkilönimensä ensimmäisen sanan Kung (aukko, kolo) sukunimekseen, entisen yhteisen sukunimen (Tzï) sijaan. Tämä mies on siis lähinnä Kungfutsen ja K'ung-suvun kanta-isä.
Tämän pojan pojanpoika, — joka samalla oli Kungfutsen iso-isän isä — oli pakotettu poliittisten selkkausten vuoksi pakenemaan Sung-valtiosta; hän meni pohjoiseen naapurivaltioon (Lu). Tämän pojanpoika — Kungfutsen isä — pääsi täällä valtion virkaan, kuten edellä on kerrottu. Hän oli 10 jalkaa pitkä mies. Vaikkapa silloinen 'jalka' olisi ollut kaksikin tuumaa lyhyempi kuin nykyinen, kuten on arveltu, niin sittenkin hän oli tavallista rotevampikasvuinen. Lu-valtiossa oli K'ung-suvun asuinpaikka pienen Szï-joen varrella (Szï Šui, 'limainen vesi'), nykyisen Šan Tung-maakunnan eteläosassa. Aikaiseen leskeksi jäänyt Kungfutsen äiti muutti pienen poikansa kanssa Szï-virran suuntaan 12 kilometriä länteenpäin, Lu-valtion pääkaupunkiin, Džou Kung:in entisille asuinsijoille. Kaupungin nimi on yhä vielä sama kuin 3000 vuotta sitten: Dz'y Fu ('mutkikas multamäki'). Sen entinen merkitys on kauan ollut mennyttä, mutta Kungfutse elää yhä siellä ja hänen jälkeläisiään on vähintäänkin puolet koko kaupungin 40.000:sta asukkaasta. Silloisen Lu-valtion on arvioitu olleen noin 500 kilometriä ympärimitaten.
Kungfutsen ainoa poika Kung Li ei ollut erikoisen merkittävä henkilö; hän näyttää jääneen parasta kasvatusta vaille, kun isä, 'pedagoogi', tahtoi kasvattaa koko kansaa. 'Kungfutsen Keskusteluista' (Luen Y) voimme huomata, että Kungfutsella oli ainakin yksi tytär. Li kuoli jo ennen isäänsä, jättäen jälkeensä kuuluisan pojan Kung Dži:n (Tzï Szï), 'Kultaisen Keskitien' (Džung Jung) kirjoittajan.
K'ung Fu, yhdeksännen polven jäsen Kungfutsen jälkeen, kätki talonsa muuriin Dž'y Fi:ssa tärkeimmän osan suuren esi-isänsä toimittamaa klassillista kirjallisuutta.
v. 213 e.Kr., silloin kun 'Ensimmäinen Keisari' tahtoi peräti hävittää kungfutselaisen kirjallisuuden. Lu-valtion prinssi löysi nämä bambulaatat noin v. 150 e.Kr. K'ung An Kue' (-Kuo'), kahdennentoista polven jäsen Kungfutsen jälkeen, on tunnettu kirjallisista kyvyistään yhtenä 'edellisen' Han-hallitsijasuvun (206 e.Kr. — 25 j.Kr.) aikuisena oppineena. K'ung Kuang, 13:nnen polven jäsen, oli ministeri ja valtiomies. K'ung Dženg, 28:nnen polven edustaja, sai v. 450 j.Kr. Pohjois-Kiinassa silloin vallassaolevalta tatarilaisen hallitsijahuoneen Toba-keisarilta kunnianimen 'Jalo ja Viisas Ministeri'. 'Kungfutse XXXII' oli jälleen suuri oppinut T'ang-hallitsijasuvun (618-907 j.Kr.) alkuaikoina, Kiinan sivistyksen uudella kukoistuskaudella; hän kuoli 648. 37:nnen polven jäsen, joka vuonna 785 oli keisarin lähettiläänä erään kapinoitsijan luona, sai täällä surmansa. Eräs 38:nnen polven jäsen oli mandariinina Kanton:issa (Kuang Džou Fu); hänen poikansa joutui rikoksista syytteeseen.
Sung-hallitsijasuvun (960-1280) alkuaikoina, jolloin kungfutselaisuus taas pääsi kunniaansa, Kungfutsen jälkeläinen 44:ssä polvessa sai erikoisen perinnöllisen arvonimen. Hänen seuraajansa, K'ung Tao Fu, joka on tunnettu pelkäämättömästä totuudenharrastuksestaan hovipiireissä, oli ensin valtion lähettinä Mongoliassa ja sittemmin keisarinnan edustaman puolueen asianajajana eri maakunnissa. K'ung Uen, 'Kungfutse XLVII', sai ensimmäisenä (v. 1055) arvonimen Jen Šeng Kung, 'Uhkuvan Viisauden Prinssi', jonka antoi keisari Ren Tsung (Jen Tsung, 1023-1064), kirjallisuuden ja kasvatuksen valpas vartija, ja se on yhä vielä K'ung-suvun päämiehen erikoisoikeutena. (Vuodesta 1086 vuoteen 1103 tämä arvonimi kuului hiukan toisin.)
E.H. Parker huomauttaa, että samoin kuin länsimailla oli kerran 'paavien babylonilainen vankeus', niin on Kiinassakin ollut kungfutselainen skisma. Kun Džin-tatarit (Tzin, Kin; kulta, metalli, aseet) vuonna 1127 karkottivat Sung-hallituksen Jangtse-virran eteläpuolelle (Eteläinen Sung-dynastia), niin meni myöskin silloinen 'Kungfutse' hallitushuoneen mukana etelään. Täällä hänelle annettiin 'Avignon' Dž'y Džou Fu:ssa Džē Kiang-maakunnan lounaiskulmassa. Kun sitten mongolit kukistivat nämä 'Kultaiset tatarit', ja silloinen 'Kungfutse' hankkiutui palaamaan isänmaahansa, niin havaittiinkin, että täällä oli asetettu toinen 'Kungfutse' Jen Šeng Kung:in valtaistuimelle.
Kublai Khan, mongolilaisen Yen-dynastian (1280-1368) perustaja ja 'Kiinan kanavan' lopullinen rakennuttaja, jonka valtakunta ulottui Keltaisesta merestä Mustaan mereen, oli Kiinan sivistyksen harras ihailija ja kungfutselaisuuden suosija. — Vuonna 1896 eräs Jen Šeng Kung vetosi keisariin saadakseen laillista tietä omakseen koko sen 900 hehtaarin maa-alueen, jonka Kublai Khan oli kahdessa osassa v. 1294 lahjoittanut K'ung-suvulle, vasta valmistuneen kanavan varrella Kiang Su-maakunnan luoteiskulmassa. Pyyntöön suostuttiin, ja nyt saa Jen Šeng Kung runsaiden tulojensa lisäksi vuosittain lähettää asiamiehensä kokoamaan verot näiltä Hsy Džou-piirin asukkailta.
Ming-dynastian aikana (1368-1644) eivät Kungfutsen jälkeläiset näytä saaneen suoranaisempia etuoikeuksia. Suku kasvoi kuitenkin iässä ja arvossa, ja sen suurinta miestä palvottiin yhä innokkaammin.
Viimeinen hallitsijasuku, mandžulainen Ts'ing (1644-1912), on korottanut kungfutselaisuuden huippuunsa. Tästä kunniasta eivät suvun jäsenetkään ole jääneet osattomiksi. Heti suvun ensimmäinen keisari, Šuen Drï, hallituksensa toisena vuonna (1645) antoi julistuksen, että maakunnan pääkaupungissa joka kolmas vuosi pidettävissä julkisissa tutkinnoissa toisen asteen oppiarvoa varten (Džy Ren, 'huomattu oppinut') yhdelle Kungfutsen jälkeläisistä on aina annettava tämä oppiarvo. Samana vuonna täytyi keisarin kuitenkin antaa vakava varoitus silloiselle 'Kungfutselle'. Asia on mielenkiintoinen ja seuraavanlaatuinen:
Eräs suvun vanhemmista jäsenistä, jcka oli ollut korkeassa virka-asemassa, esitti Hänen Majesteetilleen seuraavaa: — "Kung Yin Dži, yhdessä jälkeläistensä kanssa neljässä polvessa, on asianmukaisesti esi-isäin temppelissä tehnyt esi-isille ilmoituksen mandžulaisen palmikon käytäntöönottamisesta Kiinassa; mutta Han-dynastiasta alkaen (200 e.Kr.) aina Ming-dynastian loppuun saakka (1644 j.Kr.) Kungfutsen suvun tavat ovat pysyneet samoina, huolimatta hallitushuoneiden vaihteluista. Nyt herää kysymys: — Onko pukeutumistavan muuttamisen vaatimus sopusoinnussa Keisarin jalomielisen tahdon kanssa kunnioittaa Kungfutsea? Vaaditaanko meiltä todellakin mandžulaisen palmikon käytäntcönottamista?" — Tähän tärkeään kysymykseen vastasi keisari seuraavasti: — "Siitä ei voi olla kysymystäkään. Otsatukan ajelemisen määräys on järkähtämätön; niskoiteleville ei ole mitään armahdusta. Kysymyksen tekijä on (ipso facto) tehnyt itsensä kuolemanrangaistukseen vikapääksi; se kuitenkin tässä tapauksessa peruutetaan hänen suhteensa vuoksi tuohon Viisaaseen. Jos Viisas itse nyt olisi elänyt, niin hänkin olisi pitänyt tätä tottelemattomuutta voimassaolevaa lakia kohtaan sen 'kultaisen keskitien' loukkauksena, jota hän niin tehosti. Älköön kysymyksentekijä enää koskaan olko julkisessa virassa." — Niin on siis 'Uhkuvan Viisauden Prinssinkin', yhdessä koko armoitetun sukunsa kanssa, ollut taipuminen tähän raakalaisten tuomaan ikävään tapaan. Tämä välikohtaus ei kuitenkaan vähentänyt keisarin kunnioitusta Kungfutsen jälkeläistä kohtaan, sillä seitsemän vuotta myöhemmin (1652) oli Jen Šeng Kung kutsuttu juhla-aterialle korkeimpain valtion virkamiesten seuraan.
Seuraava keisari, K'ang Hsi (1662-1723), eräs Kiinan parhaimpia hallitsijoita, laajensi v. 1719 K'ung-suvun oppiarvojen saamismahdollisuuksia myöntämällä kahdelle suvun jäsenelle oikeuden saada alin oppiarvo (Siu Ts'ai, 'lupaava kyky') joka vuotisissa julkisissa tutkinnoissa Si An (Sui An)-kaupungissa, Dž'y Džou:n piiriä Dže Kiang:in maakunnassa, — siellä missä 'Kungfutse' kerran oli maanpaossa. Kungfutsen jälkeläisiä arvioidaan siellä olevan noin 10,000 henkeä.
Kungfutsen jälkeläisiä arvellaan nykyisin olevan kaikkiaan noin 30,000 henkeä. Ne eivät kaikki kuitenkaan liene Kungfutsen todellisia jälkeläisiä; monet lienevät otetut tähän etuoikeutettuun sukuun armeliaisuus- tai muista syistä, kuten Tschepe huomauttaa. Niin antoivat esimerkiksi Han-dynastian keisarit Liu-nimensä ja T'ang-dynastian keisarit Li-nimensä monille alamaisistaan. Kung, Liu ja Li lienevätkin kunniakkaimpia sukunimiä Kiinassa. Väkirikkaita ovat myöskin monet muut suvut, sillä uusia sukunimiä ei yleensä synny ja vanhoja on kansan lukumäärään nähden tavattoman vähän. Guignes'in sanakirjassa, vuodelta 1813, on 438 sukunimeä. Nykyisin lienee niitä noin 450 paikkeilla. Jokaista sukunimeä kohti tulee siis keskimäärin lähes 1 milj. kiinalaista. K'ung-suku on tietysti vanhin ja kunniakkain; sen sukuluettelot ulottuvat eheänä sarjana aina 'Keltaiseen Hallitsijaan' saakka 2697 e.Kr., siis noin 4,600 vuotta. Länsimaalaiset eivät ole kuitenkaan taipuvaisia antamaan niille täyttä varmuutta pitemmälle kuin Džou-hallitsijasuvun alkuun, 1122 e.Kr.; Kungfutsen suku voidaan siis täydellä varmuudella osoittaa olevan yli 3,000 vuoden vanha. Kun nykyinen suvun päämies edustaa 76:ttä polvea Kungfutsesta, niin tulee 2,500 vuoden ajalta jokaista polvea kohti keskimäärin 32 vuotta.
Puhumattakaan siitä, että K'ung-suku on vapaa rasituksista, joita tavallisten kansalaisten tulee kantaa, on se sen lisäksi aikojen kuluessa saanut runsaita maa-alueita eri osissa Šan Tung-maakuntaa. Tohtori Edkins arvioi näiden kokonaismäärän 20,000 hehtaariksi. Näiden vuotuiset tulot ovat arvioidut 120,000 punnaksi. Jos otamme punnan 50 markan arvoiseksi, niin 'Uhkuvan Viisauden Prinssin' suoranaiset verotulot ovat vuosittain 6 milj. Suomen markkaa. Näillä pääomillaan hän harjoittaa suurenmoista kauppaliikettä, jonka voitot lienevät vähintään yhtä suuret. Hänen ainoa velvollisuutensa on hoitaa Kungfutsen hautaa ja temppeliä Dž'y Fu:ssa.
Kungfutsen suvun päämies, Jen Šeng Kung, on valtakunnan korkeimman arvon omistajia. Viimeisen halitsijasuvun loppuaikoina oli hänen asemansa hovissa heti keisarillisten prinssien ja muutamien keisarin neuvonantajien jälkeen, ennen ministereitä ja varakuninkaitakin. Kun esimerkiksi keisari Tung Drï kuoli ja Kuang Hsy nousi hallitusistuimelle (1874), niin silloinen 'Uhkuvan Viisauden Prinssi' Kung Hsiang K'o lähetti osanottokirjelmänsä kuolemantapauksen johdosta suoraan keisari Kuang Hsy:lle luvaten tulla katsomaan uuden hallitsijan 'täydellistä käyttäytymistä'. Audienssi myönnettiin hänelle ilman muuta. Samalla tavoin myös keisarit tekevät vierailuja, varsinkin juuri hallitusistuimelle nousemisensa johdosta, Jen Šeng Kung:in pyhäkköön.
On luonnollista, että ulkomaalaisten on ollut vaikea tavata Hänen Ylhäisyyttään 'Uhkuvan Viisauden Prinssiä'. Vuonna 1865 yritti sitä turhaan lähetyssaarnaaja, tohtori Alexander Williamson. Samanlaisen turhan yrityksen tekivät lähetyssaarnaajat, tohtorit, James Legge ja Joseph Edkins v. 1873, sekä lähetyssaarnaaja J.H. Langhlin v. 1893. Kaikki nämä saivat kuitenkin katsella temppelin nähtävyyksiä. Parempi menestys oli konsuli Markhamilla, jonka 75:s Kungfutsen jälkeläinen otti ystävällisesti vastaan v. 1869. Sir James Stewart Lockhart sai v. 1903 tavata Kungfutsen jälkeläistä 76:nnessa polvessa, Uhkuvan Viisauden Prinssiä Kung Ling I:tä, jota myöskin A. Tschepe (S.J.) sai tavata v. 1907, jolloin hän antoi tälle tässä yhteydessä esittämämme valokuvan. Kun kungfutselaisille periaatteille nojautuva keisarius on Kiinasta sen jälkeen (1912) hävinnyt, niin lienee tässä 'prinssissä' Kungfutsen jälkeläisten loisto kohonnut huippuunsa.
K'ung-suku on maailman merkillisimpiä sekä aatelisarvoonsa että ikäänsä ja suuruuteensa nähden.