IV
SUURI OPPI
1.
SUURI OPPI JOHDATUKSENA KUNGFUTSELAISEEN ELÄMÄNKATSOMUKSEEN[33]
Kungfutselaisista teoksista olemme valinneet Suuren Opin yleiskatsauksellisen esityksemme keskustaksi, koska sillä on useita edellytyksiä tähän.
Ensinnäkin se on hyvin suppea, pieni vihkonen vain, jonka lukeminen ei rasita ketään. Sitten se itse ilmaisee olevansa johdatus kungfutselaisuuteen. Kaikki tärkeimmät käsitteet tulevat tässä esiin. Edelleen on teos muodolliselta asultaan parhaita ja järjestelmällisimpiä.
Varsinainen teksti, jota yleisesti pidetään Kungfutsen itsensä kirjoittamana, on hyvin lyhyt, sisältäen vain 205 sanamerkkiä, mutta siinä on kosketeltu hyvin laajakantoisia kysymyksiä ja viehättävällä tavalla. Kymmenen lukua sisältävä selityskirja, jossa yksityiskohdittain tarkastellaan varsinaisen tekstin väitteitä, kulkee yleisesti Kungfutsen oppilaan Tsengtsen nimellä, mutta asiaa ei ole täysin todistettu. Teokseen liittyy sitäpaitsi klassillisen kirjallisuuden oikeaoppisen selittäjän Džu Hsi:n huomautuksia, ja eräs aukko on täytetty Džu Hsi:n opettajan Dengtse:n selityksillä. Suuressa Opissa on siis ainakin neljän miehen kynän jälkiä. Paitsi Džu Hsi:ta, joka eli noin 1700 vuotta Kungfutsen jälkeen, on moni muukin klassillista kirjallisuutta selittänyt, mutta nämä selitykset eivät käännöksessä tule suoranaisesti esille.
Kielen puolesta on Suuri Oppi kirjava. Siinä on lainauksia kaikkein vanhimmista teoksista, Historiakirjasta ja erittäinkin Laulujenkirjasta, siinä on Kungfutsen ja hänen aikansa tyyliä ja vihdoin 12:nnen vuosisadan kehittyneempiä kielinäytteitä. Sananlaskuja ja mietelauseita on teoksessamme runsaasti. Muutamia itse teoksessa mainitaan sananlaskuiksi, jotka siis Kungfutsen aikana elivät kansan suussa. Toiset mietelauseet ovat Suuresta Opista siirtyneet jokapäiväiseen käytäntöön.[34] Edellistä lajia ovat esim. seuraavat: "Isä ei ymmärrä poikansa pahuutta, eikä hän ymmärrä laihonsa hyvyyttä." "Yksi sana sotkee seikan, yksi mieskin määrää kansan (I Jen fen Szï, i Ren ting Kue)." Jälkimmäistä lajia ovat esim. "Esineillä on juuret ja latvat, asioilla on loppu ja alku." "Rikkaus kaunistaa huoneen, hyve kaunistaa ihmisen (Fu' ruen U' Tē ruen Šen)." "Hyve on juuri, rikkaus on latva."
Sitäpaitsi on teoksessamme paljon sananlaskun tapaisia suppeita mietelauseita, jotka kääntäessä kadottavat niin paljon mehustaan. Sellaisia ovat esim. I Šen fā Ts'ai, i Ts'ai fā Šen, jossa kummankin lauseen sanat ovat samoja, mutta sanojen järjestys vain erilainen. Lauseella on tahdottu kuvata rikkauksien oikeata käyttöä: toinen kohottaa omaa arvoaan tavarain oikean käytön kautta, toinen taas kohottaa rikkauttaan laskemalla omaa arvoaan. Lause "Väärin tullut tavara, väärin myöskin menee, pahoin puhutut sanat pahoina myöskin palaavat" on kiinaksi lausuttu hyvin lyhyesti ja sattuvasti. — I Džia Ren, i Kue hsing Ren; i Džia Rang, i Kue hsing Rang: "Yksi ainoa koti rakas, koko valtio hyverikas; yksi koti kohtelias, koko piirin tavat parhaat." Vielä näyte Suuren Opin proosasta: Šang lao Lao, ōr Ming hsing Hsiao; Šang džang Džang, ōr Ming hsing Ti. (Kun hallitsija pitää vanhoja vanhoina, niin kansassa herää vanhempien kuuliaisuus; kun hallitsija pitää iäkkäitä iäkkäinä, niin kansassa herää nuoremman veljen alistuva mieli.) Merkkien luku lauseessa vaihtelee 1-6. (On kokonaisia teoksia, joissa jok'ikinen lause on kolmi- tai nelimerkkinen.) Kielellisinä kaunistuskeinoina käytetään alku-, loppu- ja keskisointuja, 'tyhjien' ja 'täysien' sanojen taitehikasta vuorottelua, eripitkien lauseiden sääntöperäistä kertaamista, iskusanan säännöllistä uudistamista, vastakohtien tarkkaa järjestelyä j.n.e. Suuren Opin kieli on yleensä tyypillistä klassillisen kirjallisuuden kieltä, ainoastaan Mongtse on vielä taitehikkaampaa, mutta samalla helppotajuisempaa. Mongtsen kielen kauneus on sen suuripiirteisyydessä, kuvarikkaudessa, plastillisuudessa.
Suuri Oppi on, kuten kaikki Kungfutsen toimittamat teokset, ensi kädessä eetillistä sävyä. Lähtökohtana on valtakunnan hallitsemisen vaikea kysymys ja hallitsijan persoona. Erikoisen aiheen tällaisten kysymysten käsittelyyn antoi vanhan Džou-hallitsijasuvun (1122-255 e.Kr.) heikot hallitsijat, liittolaisvaltioiden keskinäinen kinastelu, ympärillä asuvien raakalaiskansojen alituiset hyökkäilemiset ja yleinen epävarma, jopa kurjakin valtiollinen ja yhteiskunnallinen tila. Sivistyneiden huomio on sitäpaitsi Kiinassa aina kääntynyt hallituskysymyksiin. Opinnot ovat aina tarkoittaneet ensi kädessä hallitusvirkoihin pääsyä.
Sekasortoiseen tilaan toivotaan apua entisten aikojen tarkastelusta. Kaukaisimpaan muinaisuuteen kääntyy profeetan katse neuvoa ja valaistusta hakien. Vanhojen aikojen ihailussaan lienee Kungfutse kuvannut nuo entiset kultaiset ajat ehkä liiankin hyviksi, kuten moralisoivassa esityksessä helposti tapahtuu. Kiinalaiset ovat kuuluja vanhanihailustaan ja -kunnioituksestaan, mutta Kungtutse on suurin konservatisti, oikea antikvaristi, ja kungfutselaisuuden lipun alla on vanhan ja vanhojen kunnioitus tehostetuimmassa muodossaan säilynyt.
Suuren Opin Selitysteoksessa on kuitenkin kosketeltu myöhäisempääkin aikaa, tullen lopulta aivan Kungfutsen edeltäjiin Lu-valtiossa (Šan Tung:issa). Esimerkkeinä käytetyt historialliset henkilöt ovat lähes kahden tuhannen vuoden ajalta ennen Kungfutsea. Kaikki tärkeimmät vanhan Kiinan merkkimiehet esiintyvät Suuressa Opissa: Ti Jao, Ti Šuen, Tā Y, Dž'eng T'ang, Uen Uang, U Uang, Džou Kung y.m.
Kirjan tarkoitus olisi otsikon mukaan kolminainen: 1) hallitsijan jaloimpien hyveiden huomatuiksi saattaminen, 2) senmukainen vaikutus kansaan ja 3) jatkuva eläytyminen parhaimpaan hyvään. Ensimmäinen ja viimeinen voidaan kuitenkin supistaa yhteen, hallitsijan itsekasvatukseen, joten Suuren Opin kaksi pääajatusta ovat 1) hallitsijan itsekasvatus ja 2) rakkaus kansaan. Nämä kaksi puolta tulevat selvästi esiin kiinalaisessa Suuren Opin Taulukossa.
Nämäkin ovat erottamattomassa yhteydessä keskenään, hallitsijan hyveellisyys näet vaatii häntä rakastamaan kansaa, niinkuin isä lapsiaan; häntähän sanotaankin 'kansan isäksi', ja isän hyve on Lempeys, Tzï. Hallitsijan hyve ei kuitenkaan ole Tzï, vaan Ren, joka rakkauden ohella sisältää oikeudenmukaisuuden. Hyveiden luettelossa olemme Ren-sanan kääntäneet 'Ihmisyys'-sanalla. Toiselta puolen kansa myöskin kunnioittaa ja seuraa hallitsijaansa, niinkuin lapsi isäänsä. Suuri Oppi todistelee, kuinka hallitsija voi viedä koko kansan mukanaan joko hyvään tai pahaan, ennen kaikkea antamansa esimerkin voimalla.
Kun hallitsija 'harjoittaa ja omistaa' kaikkia hyveitä, niin hänestä tulee se, mikä hänen pitääkin olla, Šeng, Täydellinen Viisaus, hyveiden ruumiillistunut ilmaus, koko kansan esikuva. Tämä 'sisäinen viisaus', ei ainoastaan pane omistajaansa alati 'kirkastumaan hyveissä', ja lakkaamatta 'pelolla ja vavistuksella' ponnistelemaan 'parhaimpaan hyvään', vaan se ilmaiseikse myöskin ulospäin todellisena 'kuninkuutena', Uang, rakkautena kansaan, johon hänen hyveellisyytensä ja esikuvansa vaikuttavat kerrassaan uudestiluovasti.
Kirjan johtava aate on siis yksin Hyve, Tē. "Ruhtinas pitäköön huolta hyveistänsä. Kun hänellä on hyveitä, on hänellä miehiä. Kun on miehiä, on myös maata. Kun on maata, on myös käyttövaroja." "Hyve on juuri, rikkaus latva." Hyve-sana, Tē, merkitsee 'suoraa sydäntä' ja (uudempi merkin muoto) 'suoran sydämen mukaista vaellusta'. Džu Hsi sanoo Suurta Oppia johdatukseksi siveysoppiin. Tämä moraalifilosofia ei kuitenkaan ole niin paljon filosofoivaa kuin käytännöllistä laatua. Voimakas eetillinen paatos on teokselle ominaista.
Hyveen harjoituksessa erotetaan seitsemän eri piiriä, jotka ovat ikäänkuin kehässä, sulkien toinen toisensa. Lueteltuina suurimmasta pienimpään ne ovat seuraavat: Suurisänmaa (T'ien Hsiā), valtio (Kue'), perhe (Dzia), yksilö (Šen, ruumis), tunne-elämä (Hsin, sydän), tahtoelämä (I, tarkoitus, ajatus) ja tietoelämä (Drï).
Isänmaan rauha riippuu yksityisvaltioiden hyvästä järjestyksestä; valtiot taas niiden kotien hyvistä tavoista; kodit yksityishenkilöiden, varsinkin perheen pään, itsekasvatuksesta; itsekasvatus edellyttää tunteiden ja halujen hillitsemistä, 'sydämen ojentamista'; sydämen ojentamiseen tarvitaan tahtoa ja valpasta ajatustensa vartioimista, varsinkin yksinäisyydessä; asiain olemukseen tunkeutuvat laajat tiedot auttavat parhaiten tahtoa oikealle tolalle; tietojen laajentaminen on ensi kädessä olevaisen älyllistä tarkastelua.
Ensimmäinen asia on siis tunkeutua olevaisen ytimeen (Ke' U'). Tämä sisältää, ei vain olevaisen järkiperusteiden tutkimista, vaan myöskin kirjallisuuteen, historiaan ja ihmisluontoon tutustumista, kuten taulukosta käy ilmi. U' merkitsee olevaista yleensä; Ke': saavuttaa, rajoittaa, vaikuttaa, uudistaa; raja, kehä, malli, äly. Ke' U': älyllisesti tarkastella olevaista, eritellä, filosofoida. Tällaisen intellektuaalisen luonnontarkastelun, olevaisen olemukseen ja ytimeen tunkeutuvan silmäyksen, yhdessä ihmiselämän ja historian tuntemuksen kanssa, pitäisi vaikuttaa se ihme, että meissä syntyy hyvä tahto, puhdas ja vilpitön mieli. Tieto sellaisenaan ohjaa meitä hyvään.
Tärkeässä kohdin siis kungfutselaisuus ratkaisevasti asettuu intellektualismin kannalle. Tämän mukaan olisi viisaus suurin hyve. Sillä mitä viisaampia me olemme, sitä parempia me olemme myöskin. Mitä enemmän meillä on tietoja, sitä enemmän meillä on hyvää tahtoa. Mitä enemmän me niin hyvin yksityiskohdissaan kuin yleispiirteissään tunnemme sekä nykyisyyttä että menneisyyttä, sitä enemmän meillä on mahdollisuuksia menetellä oikein, ja sitä enemmän on takeita, että me myöskin tahdomme menetellä oikein. Ei ole suotta kiinalaisessa hyveiden taulukossa asetettu Viisautta keskustaan.
Tästä tiedon palvomisesta on ollut lyhyt matka tietäjien palvontaan. Tietomiehillä ja viisailla on puolittain jumalien asema Kiinassa. He ovat 'taivaisen järjestyksen' tuntijoita ja edustavat sitä maan päällä. Keisari on viisaista ensimmäinen, Šeng. Hän korkeanomakätisesti tutkii tohtoreita ja antaa joka kolmas vuosi yhdelle onnelliselle korkeimman mahdollisen oppiarvon, Džuang Yen. Kungfutse on viisautensa kautta kohonnut ruhtinasten rinnalle ja kaikkien oppineiden, vieläpä keisarienkin jumalaksi. Mutta jok'ikinen 'lukumies' (Tou Šu Ren eli Uen Szï) on hänkin jonkinlaisen palvonnan esineenä. Opettaja asetetaan viimeisenä arvovaltojen joukkoon, jossa neljä muuta ovat Taivas, Maa, Ruhtinas ja Vanhemmat. Tämä viisimerkkinen taulu asetetaan usein talon peräseinälle ja sen edessä toimitetaan palvontaa kuten epäjumalille konsanaan. Tien, Ti, Džyin, Ts'ing, Szï, nämä viisi arvovaltaa, ovat aito kungfutselainen kokoomus; taivas ja maa, perhe ja valtio, viisaus ja hyve on siinä kudottu erottamattomaksi kokonaisuudeksi, seikka, joka on niin ominaista kungfutselaisuudelle. Ei kuitenkaan vain opettajan nimi ole palvonnan esine, vaan opettaja itse tietysti myöskin saa oppilailtaan samanlaistak ohtelua. Polvilleen on oppilaan ollut langettava mestarinsa edessä, ja opettajalla on ollut oikeus menetellä oppilaansa kanssa niinkuin hän on tahtonut.
On pantava merkille, että Suuren Opin Selityskirjasta puuttuu juuri tämä tärkein kohta. Emme saa tietää, miten Kungfutsen oppilas ja aikalainen tämän luonnontarkastelun (Ke' U') on selittänyt, sillä vanhoista käsinkaiverretuista bambulaatoista ovat tätä asiaa käsittelevät liuskat ajan vieriessä ja vainojen ja hävitysten myrskyissä tyystin kadonneet. Arvaa sen, miten suurena vahinkona kiinalaiset tätä pitävät. Vajaa paikka on täytetty miehen selityksillä, joka eli yli puolitoista tuhatta vuotta myöhemmin.
Džu Hsi:n opettajan Dž'engtse:n mukaan on Ke' U' jatkuvaa vaarinottoa kaikista esiin tulevista asioista. Sen edellytyksenä on ihmisluonnon taipumus tiedoitsemiseen, ja toiselta puolen on kaikessa olevaisessa aina jotain järjellistä. Kuitenkin tämä järjellisen havaitseminen, joka tapahtuu siirtymällä tunnetusta tuntemattomaan ja läheisestä kaukaisempaan, vaatii pitkäaikaisia ponnistuksia; sitä ei saada valmiina lahjana. Mutta jos meillä on kärsivällisyyttä tarpeeksi, pyrkiäksemme aina vain eteenpäin, viimeiseen päätekohtaan saakka, niin eräänä kauniina päivänä teemme vihdoin tuon suuren löydön: Me havaitsemme omaavamme laajakantoisen ja läpikotaisen katsauksen koko maailmankaikkeuteen. Silloin on sielunelämämme sellaisenaan ja monine suhteineen olevaiseen, kaikki tyynni valaistua. Olevaisen muoto ja sisällys, ydin ja kuori, kaikki on selvää. Lopputulos on siis jonkinlainen intuitio, maailmankaikkeuden kokonaisnäkemys.
Kungfutsen aikoihin esitti Sokrates länsimailla samanlaisia väitteitä tiedon perustavasta merkityksestä siveelliselle elämälle. Samalla tavoin tahtoi hänkin 'synnyttää' horjumattomia siveellisiä käsitteitä ja niiden mukaista toimintaa pelkän tietokyvyn avulla.
Olisi odottanut, että siveellisen pyrkimyksen viimeinen rengas olisi yhdistetty henkimaailmaan, jumalaan, mutta siihen ei ole viittaustakaan varsinaisessa tekstissä, — ellei tahtoisi nähdä tuohon U'-sanaan sisältyvän myöskin henkiolentoja. Sitä emme tiedä, kun alkuperäinen selitys puuttuu. Joka tapauksessa olisi U'-hun sisältyvä jumala-aate hyvin panteististä laatua. Voinemme sanoa, että tässä taas tulee ilmi tuo Kungfutsen suuri pidättyväisyys uskonnollisiin kysymyksiin nähden. Varsinaisessa tekstissä ei esiinny sanaakaan jumalasta, tai edes jumalallisesta maailmanjärjestyksestä (T'ien Ming), ainoastaan Taivaan Poika (T'ien Tzï) mainitaan. Selityskirjassa esiintyy sen sijaan sekä Šang Ti että Tien Ming.
Kungfutse tahtoo uskollisesti pysyä siinä piirissä, minkä hän täysin tuntee. Ihmiselämän ja yhteiskuntajärjestyksen kuvaajana hän on omalla alallaan. Täytyy antaa tunnustusta Kungfutselle näiden asiain käsittelystä. Tuo yhteiskuntarakenteen kudos, joka Suuressa Opissa esiintyy, osoittaa toiselta puolen verrattain kehittyneitä oloja, toiselta puolen se todistaa kirjoittajansa taitavaa sommittelua.
Kaikkein tärkeimpiä puolia tässä sommittelussa on taito, millä koko rakenne on saatu niin tiiviiksi ja tukevaksi. Erityisesti on ihailtava sitä tapaa, millä yksityinen ja yleinen, käytännöllinen ja siveellinen, tieto ja hyve ovat toisiinsa liitetyt erottamattomaksi kokonaisuudeksi. Taivaan Pojasta alkaen aina alimpaan rahvaaseen asti on yksilöiden itsekasvatus (Siu Šen), haluihin, tahtoon ja tietoon nähden, selvästi perustuksena sekä yksityisen itsensä elämälle että perheelle, valtiolle ja koko isänmaalle. Tätä yhtä, itsekasvatusta, jok'ikinen pitäköön kaiken juurena.
Kun luonnontarkastelun kautta tietopiiri on täysin avartunut (Drï Drï), niin samalla on tahto tullut hyväksi (Dž'eng I) ja halut ja tunteet hallituiksi, niin, koko sydän on ojennettu (Dženg Hsin). Kun näin on ihminen kasvatettu (Siu Šen), niin samalla on saatu edellytykset hyvälle järjestykselle kodissa (Ts'i Džia) perustus valtion hyvälle hallitukselle (Drï Kue) ja taattu rauha Taivaan alla (P'ing T'ien Hsiā).
Suurisänmaan sisäinen rauha on siis kungfutselaisuuden korkein onni. Tässä taas tuo Yleismieli (Kung), jota edellä sanoimme kungfutselaisen etiikan olennaiseksi piirteeksi. Se ei kuitenkaan ulotu keltaisen heimon ulkopuolelle. Ei-kiinalaisiin suhtaudutaan kuten juutalaiset, kreikkalaiset ja roomalaiset barbaareihin. Mitään taivaista tai kuolemantakaista onnea ei myöskään tavoitella; maallinen paratiisi on silmämääränä, Kiina on oleva Taivaan valtakunta maan päällä, T'ien Hsiā.
Ei ole mikään sattuma, että Suuren Opin varsinaisen tekstin niin tärkeässä esityksessä johdonmukaisesti pidättäydytään kaikesta siitä, mitä me sanomme uskonnolliseksi. Suuri Oppi kuvastelee tarkoin Kungfutsen uskonnollista kantaa, jota olemme sanoneet eräänlaiseksi agnostisismiksi, tietämättömyytensä tunnustamiseksi yliaistillisiin kysymyksiin nähden. "Henkiä sopii palvella, mutta muuten on niistä pysyttävä loitolla", tämä kuvaa niin sattuvasti Kungfutsen kantaa.
Selityskirjan kanta uskonnollisiin kysymyksiin nähden ei ole niin puhtaasti pidättyväinen. Mainitsimme jo, että sekä Šang Ti että T'ien Ming tulevat siinä esille, mutta, — se otettakoon huomioon — ainoastaan lainauksina vanhimmista teoksista, Historiakirjasta ja Laulujenkirjasta. Edellisestä otettu lainaus kuuluu: Dž'eng T'ang (1766-1753 e.Kr.) "tarkkasi ja tutkisteli Taivaan selviä lakeja (T'ien ming Ming)". Vielä on toinenkin lainaus Historiakirjasta, jossa esiintyy Ming-sana (X, 11), jonka olemme kääntäneet 'kohtaloksi'. Laulujenkirjan lainaus puhuu Šang Ti:sta: "Niinkauankuin In-suku ei ollut kadottanut kansan suosiota, olivat sen (hallitsijat) Šang Ti:n vertaisia (X, 5)."
Järkähtämätöntä uskoa Kaitselmukseen (T'ien Ming), vieläpä Šang Ti:nkin korkeimpana jumalana, voimme pitää täysin kungfutselaisena, vaikka Kungfutse itse ei mielellään näistä asioista puhu. Hänkin kuitenkin otti uskollisesti osaa aikansa uskonnollisiin menoihin, vieläpä hän juuri suureksi osaksi ne järjestikin, ja hänen järjestystään yhä noudatetaan jumalanpalvelusmenoissa. Li oli Kungfutselle erittäin rakas, ehkäpä yhtä rakas kuin Tē:kin (hyve).
On selviä todisteita olemassa, että Kungfutse uskoi vaikeissa tilanteissa kohtalonsa kokonaan riippuvan Taivaasta ja että ihmiset eivät voineet tehdä hänelle mitään ilman Taivaan sallimusta. Tähän vakaumukseen hän on tullut siveellisen vaelluksensa perustuksella ja sen tehtävän tähden, jonka hän on ymmärtänyt omakseen. Sillä Taivas palkitsee ja siunaa hyvää, mutta rankaisee pahaa. "Hyvällä on hyvä palkka, pahalla on paha palkka": Šan jiu šan Pao, O jiu o Pao. Ja sekä palkinto että rankaisu saadaan tässä elämässä; osittain se tulee suoraan meidän osaksemme, osittain saavat meidän jälkeläisemme joko hyvää tai pahaa meidän tähtemme osakseen, — varsinkin pahaa, siinä tapauksessa, että me itse emme ole rangaistusta rikoksistamme kärsineet. Jälkeläisiin kohdistuvaa Taivaan palkintoa tai rangaistusta sanotaan nimellä Yen Pao, kaukainen palkanmakso. Asianomaiseen yksilöön kohdistuvaa kuolemantakaista palkintoa tai rangaistusta ei kungfutselaisuus tunne.
Jonkinlainen jumalanpelko, korkeamman maailmanjärjestyksen kunnioitus, on siis siveellisen vaelluksen perimmäisenä vaikuttimena. Viisauden korkein aste on tämän jumalallisen maailmankaitselmuksen ymmärtämistä ja hyve varsinaiselta olemukseltaan on sopusointuista vaellusta 'taivaisen järjestyksen' kanssa.