IX
Muutamia päiviä tämän donnan kuoltua tapahtui, että minun täytyi lähteä[17] mainitusta kaupungista ja matkata sitä seutua kohti, missä asui tuo armas nainen, joka oli ollut verhonani, vaikka matkani määrä ei ollutkaan niin kaukana kuin hänen olinpaikkansa. Ja vaikka olinkin useiden seurassa, tuntui matka minusta niin vastenmieliseltä, mikä myöskin kasvoistani näkyi, etteivät huokauksetkaan voineet kokonaan hälventää sitä tuskaa, mitä sydämeni tunsi, koska loittonin autuudestani. Ja silloin se suloisin valtias, joka piti minua herruutensa alaisena tuon armaimman donnan vuoksi, näyttäytyi sieluni silmille pyhiinvaeltajan kevyessä ja halvassa puvussa. Hän näytti alakuloiselta ja katsoi maahan, paitsi että hänen silmänsä väliin näyttivät kääntyvän ihanaa ja vuolasta ja hyvin kirkasta jokea kohden, joka virtasi kulkemani tien vierellä. Minusta näytti että Rakkaus kutsui minua ja sanoi minulle nämä sanat: "Minä tulen sen donnan luota, joka kauan on ollut verhonasi, ja tiedän, ettei hänen paluunsa tapahdu pitkiin aikoihin; ja siksi tuon mukanani sydämen, jonka minun käskystäni olit antanut hänen haltuunsa, ja vien sen toiselle, josta tulee suojasi, niinkuin tämä oli". Ja hän mainitsi tuon naisen nimen, niin että hyvin tiesin, ketä hän tarkoitti. "Mutta kuitenkin, jos aikoisit jotakin runoilla näistä sanoista, jotka olen sinulle puhunut, tee se niin, ettei niiden kautta käy ilmi se teeskennelty rakkaus, jota olet osoittanut tuolle naiselle ja jota sinun nyt tulee osoittaa toiselle". Ja kun hän oli sanonut tämän, katosi koko tuo näkyni äkkiä sen ylen suuren osuuden tähden, jonka Rakkaus tuntui antavan minulle omasta itsestään; ja ikäänkuin olisi haahmoni muuttunut, ratsastin sen päivän hyvin miettiväisenä ja monien huokausten seuraamana. Sen päivän jälkeen ryhdyin sepittämään tästä aiheesta sonettia, joka alkaa: Toiss' aamuna ma tietä ratsastin.
Sonetti V
Toiss' aamuna ma tietä ratsastin pois kaupungista, mieli painuksissa, kun vaeltajan köyhän vaattehissa vastaani astuvan näin Amorin.
Häll' oli muoto halpa, huomasin, kuin oisi herruutensa hervoksissa. Hän huokaili, hän oli aattehissa ja muita karttoi katsein painuvin.
Mun huomasi, mua kutsui nimeltäni ja virkkoi: "Saavun kaukaa, kaupungista, miss' oli, niinkuin tahdoin, sydämesi.
Nyt toiselle voit viedä tuntehesi".
Sain silloin osan suuren Amorista,
hän häipyi, tiesi kuinka, silmistäni.
Tässä sonetissa on kolme osaa: ensimäisessä sanon, kuinka tapasin Rakkauden ja miltä hän minusta näytti; toisessa kerron, mitä hän minulle sanoi, en tosin täydellisesti, koska pelkäsin salaisuuteni silloin tulevan ilmi; kolmannessa sanon, kuinka hän katosi silmistäni. Toinen alkaa tästä: Mun huomasi, kolmas tästä: Sain silloin.