VII
Donna, jonka avulla olin niin kauan salannut sydämeni aivoitusta, joutui matkustamaan mainitusta kaupungista ja lähtemään kaukaiseen seutuun, ja silloin minä, melkein kauhistuneena siitä että menetin kauniin suojani, tulin sangen surulliseksi, enemmän kuin itse olisin aikaisemmin uskonutkaan. Ja ajatellessani että jollen kirjoittaisi hänen lähdöstään jotakin surullista, ihmiset piankin huomaisivat lymyilyni, päätin siitä hiukan valittaa sonetin muodossa, jonka kirjoitan tähän, koska minun donnani oli välittömänä aiheena eräisiin sanoihin tässä sonetissa, niinkuin näkyy sille, joka ymmärtää. Ja silloin laadin tämän sonetin, joka alkaa sanoilla: Te, jotka lemmen tietä astelette.
Sonetti II
Te, jotka lemmen tietä astelette, ah, toista löydä ette, kell' oisi murhe kuin on mulla aivan Ja hetken jos mua kuulla suvainnette, niin kohta havaitsette, ett' olen avain, maja kaiken vaivan.
Niin Amor, ei mun halvan ansiosta, vaan yksin suosiosta soi mulle elon lempeän ja lauhan, ett' usein kuulin nurjain joukkiosta: "Tuo mit' on tehnyt, josta sai palkaksensa moisen mielen rauhan?"
Nyt uupunut on kaikki uskallus, min antoi mulle armas aarteheni, jäi orvoks sydämeni, ei runoon taivu arka ajatus.
Nyt niiden laill' on tehdä toiveheni, joilt' itkun kaihtaa mielen kainous. On muille riemastus, mut kyynelet ma säästän itselleni.
Tässä sonetissa on kaksi pääosaa; ensimäisessä on tarkoitukseni kutsua Rakkauden uskollisia palvelijoita niillä Jeremia profeetan sanoilla, jotka kuuluvat: O vos omnes qui transitis per viam; attendite et videte si est dolor sicut dolor meus,[16] ja pyytää että he suvaitsevat kuulla minua; toisessa kerron, mihin asemaan Rakkaus oli minut pannut, tarkoittaen toista kuin mitä sonetin alku ja loppu osoittaa, ja sanon että olen sen aseman menettänyt. Toinen osa alkaa tästä: Niin Amor, ei mun.