XLII
Tämän sonetin jälkeen näyttäytyi minulle ihmeellinen ilmestys, jossa näin asioita, jotka saivat minut päättämään etten enää sepitä runoja tuosta siunatusta hamaan siihen asti kunnes voin hänestä arvokkaammalla tavalla runoilla. Ja siihen päästäkseni pyrin minkä voin, niinkuin hän totisesti tietää. Niin että jos Hän, jota varten kaikki luodut elävät, näkee hyväksi että elämäni saa jatkua vielä muutamia vuosia, toivon runoilevani hänen kunniakseen sellaista, mitä ei koskaan ole kenestäkään runoiltu. Ja suokoon sitten Hän, joka on kaiken Laupeuden Herra, että sieluni pääsee näkemään donnansa kunniaa, nimittäin tuon siunatun Beatricen, joka kirkastettuna katselee kasvoista kasvoihin häntä, qui est per omnia saecula benedictus.[35]