XV
Muotoni oudon muuttumisen jälkeen tuli mieleeni muuan voimallinen ajatus, joka ei paljon minusta luopunut, vaan ahdisti minua alituiseen ja puheli tähän tapaan kanssani: "Koska kerran muutut niin naurettavan näköiseksi, kun olet lähellä tuota donnaa, miksi siis pyrit näkemään häntä? Entä jos hän kysyisi sinulta jotakin, mitähän voisit vastata, jos otaksutaan että kaikki kykysi olisivat siksi vapaina että sinusta olisi vastaamaan?" Ja tähän vastasi toinen, nöyrä ajatus ja sanoi: "Jollen kadottaisi kykyjäni ja jos olisin siksi vapaa että voisin vastata, sanoisin hänelle että niin pian kuin kuvittelen hänen ihmeellistä kauneuttaan, niin pian tulee minulle halu nähdä häntä, ja tuo halu on niin väkevä, että se surmaa ja hävittää muististani kaiken, mikä voisi nousta sitä vastaan; ja siitä syystä eivät kestetyt kärsimykset pidätä minua etsimästä hänen näkemistään". Ja tällaisten ajatusten johtamana minä päätin laatia runon, jossa puolustautuisin hänen edessään sellaista syytöstä vastaan ja kertoisin myös miten minun käy hänen lähellään; ja niin sepitin tämän sonetin, joka alkaa: Muu kaikki häipyy.
Sonetti VIII
Muu kaikki häipyy, mielessä mi mulla, kun saan sun nähdä, Ilo verraton. Vaan kun käyn luokses, läsnä Amor on ja kuiskaa: "Pois, tai turma eess' on sulla".
Saa kasvot syömen värin vaivatulla, ja turvaa etsii sydän hervoton, kun kesken väristyksen hurmion kivetkin huutaa: "Suo jo kuolon tulla!"
Se syntinen, ken minut nähdessään ei toisi tuskahani lohdutusta ja näyttäis mulle myötätuntoansa.
Vaan pilkkas surmaa säälin, heräämään min saanut ois tää katse kuolonmusta, kun silmät nähdä sois vain surmaajansa.
Tämä sonetti jakautuu kahteen osaan: ensimäisessä sanon syyn, miksi en voi olla menemättä tämän donnan läheisyyteen; toisessa sanon, mitä minulle tapahtuu kun menen hänen lähelleen; ja tämä osa alkaa tästä: Vaan kun käyn luokses. Ja tämä toinen osa jakautuu vielä viiteen, viiden eri kertomuksen mukaan: sillä ensimäisessä kerron, mitä Rakkaus järjen neuvosta sanoo minulle, kun olen hänen lähellään; toisessa selitän sydämen tilan kasvojen esimerkin mukaan; kolmannessa sanon, kuinka kaikki varmuus minulta häviää, neljännessä sanon, että joka ei osoita minulle sääliänsä, tekee syntiä, sillä siitä olisi minulle jotakin lohdutusta; viimeisessä sanon minkävuoksi toisten pitäisi tuntea sääliä, nimittäin sen säälittävän ilmeen tähden, joka tulee silmiini; ja tämän säälittävän ilmeen tuhoaa, nimittäin estää näkymästä toisille, tuon donnan pilkka, joka houkuttelee samanlaiseen menettelyyn nekin, jotka muuten ehkä näkisivät tämän säälittävyyden. Toinen osa alkaa tästä: Saa kasvot; kolmas tästä: Kun kesken; neljäs: Se syntinen; viides: Vaan pilkkas.