XXIV
Tämän mieliharhan jälkeen tapahtui eräänä päivänä, kun istuin mietteissäni jossakin, että tunsin vavistuksen alkavan sydämessäni aivan kuin olisin ollut lähellä tuota donnaa. Silloin, sen sanon, ilmestyi Rakkaus minulle näyssä; sillä olin näkevinäni hänen tulevan siitä paikasta, jossa oli donnani, ja oli kuin hän olisi iloisesti sanonut minulle sydämessäni: "Muista siunata päivää, jolloin otin sinut valtaani, sillä se sinun tulee tehdä". Ja totisesti tuntui sydämeni niin iloiselta, etten olisi sitä omaksi sydämekseni uskonut, sen uuden olotilan tähden. Ja vähän jälkeen näiden sanojen, jotka sydän sanoi minulle Rakkauden kielellä, näin että minua läheni eräs jalo donna, joka oli kuuluisa kauneudestaan ja joka jo suuressa määrin oli tuon ensimäisen ystäväni sydämen valtiatar. Ja tämän donnan nimi oli Giovanna, vaikka hän kauneutensa tähden, niinkuin joku uskoo, oli saanut nimen Primavera, ja siksi häntä nimitettiin. Ja hänen jäljessään tuli, niinkuin katsellessani näin, tuo ihmeellinen Beatrice. Nämä donnat kulkivat ohitseni toinen toisensa jäljessä, ja minusta tuntui, että Rakkaus puhui sydämessäni ja sanoi minulle: "Tämä ensimäinen on saanut nimen Primavera vain tämänpäiväisen tulonsa vuoksi; sillä minä käskin nimen antajan kutsumaan häntä sillä nimellä Primavera,[26] se on prima verrà, koska hän ensimäisenä tulee sinä päivänä, jolloin Beatrice näyttäytyy uskollisensa harhanäyn jälkeen. Ja jos myös tahdot miettiä hänen ensimäistä nimeään, merkitsee sekin prima verrà, koska hänen nimensä Giovanna johtuu siitä Johanneksesta, joka kävi totisen valon edellä, sanoen: 'Ego vox clamantis in deserto, parate viam domini'".[27] Ja minusta tuntui myös, että hän sitten sanoi minulle nämä sanat: "Ja joka tahtoisi hienosti ajatella, nimittäisi tätä Beatricea Rakkaudeksi, sillä niin suuresti on hän minun kaltaiseni". Ja myöhemmin, ajatellessani, päätin kirjoittaa runon ensimäiselle ystävälleni, jättäen mainitsematta eräitä sanoja, joita nähdäkseni ei pitänyt sanoa, sillä uskoin että hänen sydämensä vielä katseli tuon armaan Primaveran kauneutta; ja sepitin tämän sonetin, joka alkaa: Jo rinnassani tunsin havahtuvan.
Sonetti XIV
Jo rinnassani tunsin havahtuvan ma Lemmen herkän hengen unestaan, ja Amorin min oudon iloissaan näin kaukaa luokseni ma ilmaantuvan.
Hän lausui: "Nyt mua palvella saat luvan", ja hymy hohti joka sanastaan. Hän viipyi hetken; jäinpä katsomaan ja kohta näinkin viehättävän kuvan:
näin Monna Vannan, Monna Bicen tieltä ma saapuvan, he mua kohti kulki, kanss' ihmeen toinen ihme vaeltaa.
Ja silloin — vielä hurmaapi se mieltä — näin Amor: "Kevät tuo on", lausui julki, "ja Rakkaus tuo, kun niin mua muistuttaa".
Tässä sonetissa on monta osaa; ensimäinen niistä sanoo, kuinka tunsin tuon tavallisen vavistuksen heräävän sydämessä ja kuinka olin näkevinäni Rakkauden iloisena ilmaantuvan sydämeeni kaukaa; toinen sanoo, mitä Rakkaus tuntui sanovan sydämessäni ja miltä hän minusta näytti; kolmas sanoo, kuinka sitten, kun hän oli tuollaisena viipynyt kanssani hetken, näin ja kuulin erinäisiä asioita. Toinen osa alkaa tästä: Hän lausui, kolmas tästä: Hän viipyi. Kolmas osa jakautuu kahteen: ensimäisessä sanon mitä näin, toisessa sanon mitä kuulin. Toinen alkaa tästä: Näin Amor.