IX.
Madame du Hausset, älykäs ja hieno nainen, kotoisin hyvästä perheestä, oli kohta saavuttanut markiisittaren luottamuksen. Hän nukkui pienessä huoneessa Jeannen huoneen vieressä ja kohtapuoleen kävi ja liikkui kutsumatta valtiattarensa huoneissa. Ei edes kuningaskaan, joka madame d'Estradesin suureksi suruksi ei tahtonut tavata ketään markiisittaren luona ollessaan, välittänyt, jos hän milloin sattumalta kohtasi vaiteliaan madame Haussetin.
Ludvig oli päättänyt levätä jonkun aikaa sodan rasituksista ja asettua markiisittaren kanssa asumaan Choisyhin. Täällä hän aikoi kerätä ympärilleen vain ne, jotka kuuluivat hänen lähimpään piiriinsä, jotta nämä maalla yhdessä ollessaan saisivat lähemmin liittyä hänen rakastajattareensa. Hän ajatteli ennen muita Richelieutä, d'Ayeniä, de Meuseä ja de Durasia.
Ludvig oli vakuutettu siitä, että Choisy miellyttäisi Jeannea. Sen jälkeen kuin madame de Châteauroux oli siellä viettänyt riemunpäiviään, oli Gabriel teettänyt linnassa huomattavia kaunistus- ja laajennustöitä.
Seinen varrelle oli rakennettu lisää pengermä. Gabriel oli sisustanut uuden asuinrakennuksen, joka oli maksanut useita satoja tuhansia. Kaikkialla oli uutta loistoa uusia mukavuuksia.
Kuningas oli juuri lähdössä Jeannen luo puhumaan tämän kanssa matkasta Choisyhin, kun häntä vastaan kuului markiisittaren huoneesta moniäänistä puheensorinaa.
Mitä oli tekeillä? Kuka oli hänen luonaan ja puhui niin kiivaasti ja sopimattoman kovaäänisesti? Oliko markiisitar unohtanut, että hän oli ilmoittanut tulevansa hänen luokseen kello yksitoista?
Kuningas seisoi tuokion aivan kuin kasvaneena kiinni lattiaan. Hänen otsansa laskeutui vihaisiin ryppyihin.
Hän erotti madame d'Estradesin ja madame du Haussetin äänet ja erään soinnukkaan miesäänen, jota hän ei tuntenut. Jeannen hän ei kuullut puhuvan.
Hän kiskaisi oven auki. Omituinen näky kohtasi häntä: Jeanne seisoi pöytään nojaten kalpeana ja purren hampaillaan alahuultaan, madame d'Estrades ja madame du Hausset puhelivat yht'aikaa ja kiivain sanoin eräälle kuninkaan kaartin nuorelle upseerille.
Suorana kuin seiväs seisoi nuori mies paikallaan paljastetuin miekoin, jonka kärjessä heilui karkea, keltainen paperipala, kulmat rikki revittyinä.
Kuninkaan ilmestyessä kovaääninen puhelu taukosi. Kaikki katsoivat häneen hämmästyneinä. Kaikki kumarsivat syvään.
Ludvig tunsi nyt nuoren upseerin, joka oli usein ollut komennettuna virantoimitukseen kuninkaallisiin huoneisiin.
"Mitä tämä on, kreivi Segnart? Mitä te pitelette tuossa miekkanne kärjessä?"
Kreivi seisoi mykkänä ja kalpeana. Hän olisi tänä hetkenä tahtonut antaa henkensä, jos olisi voinut poistua ja hävittää tuon tuhoisan paperin kenenkään näkemättä.
Jeanne astui kuninkaan eteen.
"Salliiko teidän majesteettinne, että kreivi Segnartin ei tarvitse vastata teidän majesteettinne kysymykseen? Salliiko teidän majesteettinne, että kreivi Segnart saa poistua?"
Vastauksen sijasta Ludvig tempasi karkean, keltaisen paperin miekan kärjestä ja luki sen. Hänen kasvonsa punehtuivat. Halveksuvin liikkein hän viskasi paperilapun lattialle ja polki sitä jalallaan.
"Miten on selitettävä, kreivi Segnart, että minä tapaan teidät markiisittaren huoneessa tuollainen ryvetys mukananne?"
Nuori upseeri taisteli ankaraa taistelua itsensä kanssa. Vihdoin hän rohkaisi mielensä.
"Teidän majesteettinne suvaitkoon antaa minulle anteeksi. En ole täällä itseni vuoksi. Tapasin tämän hävityskirjoituksen naulattuna puuhun Versaillesin puistosta, kun olin tulossa virantoimitukseeni linnaan. Miekallani sivalsin sen alas töllistelevän ihmisjoukon nähtävistä. Madame d'Estrades saapui paikalle ja sai minut vastoin tahtoani antamaan paperilapun rouva markiisittarelle."
"Täytyy tuntea vaarat, jotta niiltä voisi varjella itsensä, teidän majesteettinne", huomautti madame d'Estrades kylmäverisesti, jolloin ilkeä, hädin salattu hymy heijastui hänen suupielistään.
Kuningas viittasi häntä olemaan vaiti.
"Jatkakaa, kreivi Segnart!"
"Saapui madame du Hausset. Hän ei tahtonut millään ehdolla sallia, että rouva markiisitar olisi saanut lukea paperin. Mutta, ikävä kyllä, se oli liian myöhäistä. Madame d'Estrades —"
Segnart epäröi.
Kuningas polkaisi jalallaan paperia.
"Jatkakaa!"
"Madame d'Estrades oli jo ilmoittanut paperin sisällön rouva markiisittarelle."
"Hyvä on. Voitte mennä toimeenne, kreivi Segnart."
Sitten kuningas puhutteli madame d'Estradesia:
"Pyydän teitä, madame, poistumaan huoneisiinne. Madame du Hausset, toivon, että te jäätte lähistölle."
Kuningas jäi yksikseen Jeannen kanssa.
"Rakas poloisen!", sanoi hän lohduttaen ja hyväillen Jeannen poskia ja käsiä. "Sinulta olisi voitu säästää tuon inhottavan häväistyskirjoituksen lukeminen."
Ludvig otti paperin ja repi sen pieniksi palasiksi.
Jeannen huulilla oli ylpeä hymy.
"Ken nauttii suurta kunniaa, sillä on paljon vihollisia, sire. Minun täytyy tottua tähän vastukseen, joka ei varmaankaan katoa, niin kauan kuin minulla on kunnia omistaa teidän majesteettinne suosio."
Kuningas katsoi Jeanneen. Mikä nainen! Kuinka häntä miellytti tuo pelottomuus, tuo voimakas sielu tuossa ihanan ihanassa ruumiissa! Kuinka hän ihaili häntä!
Jeanne heitti voitonvarmana päänsä taaksepäin: — häväiskööt vain, — ajatteli hän mielessään. — He häpäisevät vain sitä, jota pelkäävät! Ja he saavat pelätä! Vain se, jota pelätään, hallitsee! —
* * * * *
Syyspäivät Choisyssä tuntuivat lentämällä lentävän. Jeanne käytti hyväkseen kuninkaan alituista läsnäoloa mukautuakseen mielellään hänen kiihkeisiin vaatimuksiinsa ja edistääkseen samalla niitä suunnitelmia, jotka olivat lähinnä hänen sydäntään.
Hän oli saanut kuninkaan kutsumaan Choisyhin kaikki kirjailija- ja filosofiystävänsä. Kutsun saivat myös eno Tournehem ja veli Abel, jota kuninkaalla oli tapa sanoa "pikku veljeksi" ja jolle hän oli suonut nimen monsieur de Vandières vapauttaakseen hänet Poisson-nimestä. [Suomeksi: kala.]
Madame d'Estrades oli Versaillesissa osoittamansa tahdittomuuden tähden jätetty pois. Kuningas oli käskenyt markiisittaren seuranaisiksi de Lauragaisin, de Sassenagen ja de Bellefondsin.
Ludvig viihtyi erinomaisesti tässä sikermässä. Raskasmielisyyden puuskat olivat lakanneet melkein kokonaan. Keskustelu kirjailijoiden ja filosofien kanssa ei ollut milloinkaan väkinäistä. Kävipä niinkin, että hän tottui yksinpä Voltairen häikäilemättömään, suorasukaiseen ja terävään esiintymistapaan hänen taiturimaisen keskustelutaitonsa ja niiden ihastuttavien ja pirteiden pikku kunnianosoitusten tähden, joita tämä runoilija omisti naisille. Siten Voltaire helpotti Jeannen tehtävää, jonka päämääränä oli saada kuningas hänen akatemiaan valitsemisensa puolelle.
Vanha pilkkaaja ei väsynyt kiittämästä Jeannea alituisesti uudistuvilla palavan kunnioituksensa vakuutteluilla.
Hän tuhlasi Jeannelle ylenmäärin runoja ja kukkia, ja kun hän eräänä päivänä aavistamattaan tapasi Jeannen kaivertamassa veljensä Abelin muotokuvaa, kirjoitti hän madrigaalin, johon kuningas erityisesti mielistyi:
"Pompadour, ton crayon divin
Devrait dessiner ton visage;
Jamais une plus belle main
N'aurait fait un plus bel ouvrage."
Mutta eivät muutkaan Jeannen ystävistä ja niiden joukossa Bernis, joka kuninkaan läsnäollessa vielä paremmin kuin Étiolesissa salasi palavat tunteensa markiisittareen, jääneet osattomiksi. Duclos, Genti-Bernard, Mortcrif, abbé Prévost, kaikille riitti ylenmäärin kuninkaan rakastettavuutta.
Ludvigin hyväntuulisuus oli ehtymätön. Hän rupatteli ja pelasi l'hombrea heidän kanssaan. He kävivät hänen ja markiisittaren kanssa metsästysretkillä, hän näytteli heille seudun kaikki nähtävyydet.
Se, että Choisy oli rakennettu Vintimilleä varten, että Châteauroux oli juuri Choisyssä pitänyt Ludvig XV:ttä lumojensa kovimmissa kahleissa, ei häirinnyt viimemainittua vähääkään.
Erityisellä ylpeydellä hän näytti vierailleen niiden taistelumaalausten luonnoksia, jotka kerran julistaisivat hänen Flanderissa saavuttamiensa voittojen kunniaa.
Kuningas oli antanut niiden suorittamisen Parrocelin tehtäväksi.
Kun herra Le Normant de Tournehem eräässä tilaisuudessa teki pari erinomaisen sattuvaa huomautusta näistä luonnoksista, koetti Jeanne heti käyttää hyödykseen enonsa nerokasta arvostelukykyä.
Sen, mitä Jeanne oli suunnitellut jo Hôtel des Chèvresissä, hän toteutti nyt. Hän ehdotti kuninkaalle, että tämä antaisi herra de Tournehemille sen kuninkaallisten rakennuslaitosten yli-intendentin toimen, jossa siihen asti oli ollut Philibert Orry.
Hän osasi helposti selittää kuninkaalle, kuinka suorastaan itseoikeutettu herra de Tournehem oli tähän toimeen läpeensä taiteellisen lahjakkuutensa puolesta, mihin liittyi monivuotinen kauppiaskokemus. Hän kuvasi, miten huolellisesti ja älykkäästi herra de Tournehem suorittaisi kuninkaan antaman tehtävän, kuninkaallisen linnan uutisrakennus- ja kaunistustyöt.
Ludvig, jota miellytti de Tournehemin älykäs ja hieno esiintymistapa, myöntyi vastustelematta Jeannen toivomuksiin.
Tämän taiteellisesti hyvin sivistyneen miehen koko persoonallisuus herätti hänessä oikeutettua luottamusta.
Niinikään ei kuninkaasta ollut ensinkään epämieluinen ajatus, että juuri Jeannen läheisellä sukulaisella, samoin kuin hänen ministereilläänkin, olisi aina pääsy hänen työhuoneeseensa.
Jeanne riemuitsi. Hän ei ollut ainoastaan saavuttanut uutta, varmaa tukea hovissa, vaan myöskin maksanut kiitollisuudenvelkansa Tournehemille ja pitänyt huolta veli Abelin tulevaisuudesta.
Kuninkaallinen päätös ei koskenut ainoastaan herra de Tournehemin asettamista toimeen, vaan siinä myös vakuutettiin "pikku veljen" vastainen nimitys tuohon korkeaan virkaan.
* * * * *
Ankara kuumekohtaus, minkä kuningas sai, keskeytti iloisen seuraelämän Choisyssä. Niin pian kuin tieto tästä oli saapunut Versaillesiin, ilmoitti Maria Leszczynska aikovansa tulla Choisyyn, mikä ei suinkaan ollut mieluinen yllätys Ludvigille. Ja kun hän tunsi jo toista päivää olevansa parempi, päätti hän pyytää, että kuningatar peruuttaisi käyntinsä. Jeannella oli suuri työ saada hänet muuttamaan ajatuksensa. Miksi oli herätettävä pahaa verta?
Myöskin Ayen oli markiisittaren puolella. Hän oli vakuutettu siitä, että Jeannen älykkyys kestää koetuksen.
Muuten Richelieu ja Ayen olivat saaneet tietää Luynesin herttuattarelta, että "pikku Poisson", joksi Jeannea vielä toisinaan hänen selkänsä takana sanottiin tuttavallisessa puheessa, oli voittanut kuningattaren suosion siitä pitäen, kun hän oli tukenut tämän ja prinsessan pyyntöjä ja saanut aikaan, että dauphinin maanpako Meudoniin peruutettiin.
Kuningas siis kirjoitti puolisolleen, että hän ottaa hänet vastaan mielihyvän tuntein. "Hän saa hyvät päivälliset linnassa ja seurakunnan kirkossa sunnuntai-iltamessun ja siunauksen."
Kuningatar osoitti todellakin rakastettavimmat ominaisuutensa. Hän tunsi sanomattoman hyvää mieltä, että uuden rakastajattaren käytös erosi koko paljon tämän edeltäjien loukkaavasta esiintymistavasta. Se erosi, koko lailla myöskin näiden teeskennellyistä kunnioituksenvakuutteluista, joiden takana piili varsin ilmeinen riemu saada olla kuninkaan rinnalla syrjäytetyn sijasta.
Markiisitar ympäröi kuningattaren mitä hienotunteisimmalla ja kunnioittavimmalla huomaavaisuudella. Hän koetti reippaalla keskustelullaan ja laulamalla iloisia lauluja pitää kuningatarta hyvällä tuulella. Hän poimi tälle kimppuja kedon kukkasista, saatuaan kuulla, miten paljon kuningatar niistä piti.
Kuningas ja Choisyssä olevat vieraat ihmettelivät markiisittaren uutta menestystä. Pitkiin aikoihin ei Maria Leszczynskaa ollut nähty niin tyytyväisenä ja hyväntuulisena. Sellainen hän ei ollut milloinkaan ollut, kun Mailly, Vintimille tai Châteauroux olivat olleet saapuvilla.
"Kuinka sinä osaat käyttäytyä, pikku velho, niin että saat haihtumaan kuningattaren äreyden ja ikävyyden?" kysyi Ludvig nostaessaan Jeannen satulasta ja puristaessaan häntä tuokioisen hellästi rintaansa vasten.
He olivat lähteneet keveässä aamusumussa ratsastamaan kahden kesken syksyiseen Choisy-metsään.
Ainoastaan Mars, kuninkaan lemmikkikoira, oli tullut heidän kanssaan.
Kuningas oli sitonut oman mustan ja Jeannen liinakkovärisen ratsun erääseen tammeen. He kulkivat toistensa käsipuolessa metsän uumeniin. Ruskeat ja punaiset lehdet ratisivat heidän askeltensa alla.
"Onko tosiaankin velhoutta olla hieman älykäs, hieman rakastettava? Eikö ole paljoa järkevämpää osoittaa kuningatar-paralle rahtunen ystävällisyyttä kuin haavoittaa häntä loukkaavalla kopeudella? Eikö hänellä ole kyllin kärsimistä, sire? Kaikki, myöskin Ranskan kansa, antavat meille helpoimmin anteeksi meidän onnemme, sire, jollemme sillä saata muita onnettomiksi."
Ludvig kuunteli tarkkaavaisesti hänen sanojaan. Kunpa hän olisi oikeassa!
Pilvi ilmestyi kuninkaan otsalle ja varjosti hänen kauniit silmänsä. Hän ajatteli kreivi Segnartin miekankärjessä ollutta häväistyskirjoitusta.
He istahtivat kaatuneelle puunrungolle.
Verkalleen, aivan kuin unessa, putoilivat kullankarvaiset ja ruskeanpunaiset lehdet. Mars oli pannut kauniin päänsä herransa polvelle. Kuningas silitti hiljaa sen sileää, ruskeaa karvaa. Kuinka usein synkkämielisinä hetkinä hän olikaan pitänyt tätä uskollista eläintä ainoana, vilpittömänä ystävänään. Iloisin mielin hän tunsi, kuinka paljoa parempi hänen oli ollut siitä lähtien, kun Jeanne oli hänen rinnallaan. Kuinka hän rakasti häntä!
Hän hyväili hellästi Jeannen kättä.
Jeanne piti kuninkaan sormia omissaan.
Kuinka paljoa harvinaisemmiksi olivatkaan nyt käyneet nuo synkkämielisyyden hetket, jolloin sekä kuolemanpelko että kuolemankaipuu yhtaikaa hänet valtasivat! Kuinka kiitollinen hän olikaan Jeannelle.
"Minulla on eräs pyyntö, sire. Se koskee niinikään Maria Leszczynskaa. Eikö teidän majesteettinne tahtoisi ottaa silloin tällöin ollakseen vähän ystävällisempi kuningattarelle?"
Ludvig katsoi ihmeissään häneen. Mitä hän tarkoitti? Eikö hän ollut ensinkään mustasukkainen: madame de Châteauroux oli nostanut metelin joka kerran, kun hän oli osoittanut kohteliaisuutta kuningattarelle.
Kun kuningas oli vaiti, pelkäsi Jeanne, että hän epää hänen pyyntönsä, mutta sittenkin hän mielellään toivoi, että kuningas siihen suostuisi.
Jeanne tiesi, että kuningas viimeisinä vuosina oli ollut hyvin kitsas osoittamaan kuningattarelle kohteliaisuuttaan. Mutta kukaan ei saisi sanoa, että markiisitar de Pompadour oli saattanut hyljätyn vielä osattomammaksi.
Päinvastoin hän tahtoi käyttää kaikkensa parantaakseen puolisoiden välit. Tämä halu tuli vilpittömästä sydämestä. Kuningatar oli osoittautunut hyväksi hänelle. Ei ollut Jeannen luonteen mukaista maksaa hyvä kiittämättömyydellä. Vain se, joka oli hänelle epäkohtelias, ärsytti häntä vastusteluun tai loukkasi häntä, sai olla valmis maistamaan hänen vihaansa ja kostoaan.
Vähitellen hän johti kuninkaan sinne, mihin tahtoikin! Hän oli ymmärtänyt, että Maria Leszczynskalla oli monia toivomuksia, joiden hän mielellään näki toteutuvan.
Jeanne sai kuninkaan siirtämään Fontainebleauhon kohdakkoin tapahtuvan matkan kuningattaren mieleiseksi päiväksi. Hän esitti kuninkaalle sellaisia toivomuksia, joita kuningatar ei olisi mitenkään rohjennut ilmaista.
Hän sai kuninkaan lupaamaan, että kuningatar Fontainebleausta Versaillesiin palatessaan saa nähdä nuo toivomukset toteutuneina. Hän ehdotti kuninkaalle, että sänky kullattaisiin ja että se koristettaisiin ruskeankeltaisilla kankailla à la duchesse — ruskeankeltainen oli kuningattaren lempiväri.
Myöskin uudesta gobeliinista, joka esittäisi pyhän raamatun kuvia, oli Maria Leszczynska vihjaten maininnut. Jeanne huomautti kuninkaalle eräästä gobeliinista Val de Grâcessa olevan kattomaalauksen mukaan, jonka Itävallan keisarinna Anna oli Mignardilla maalauttanut.
Ehkä herra de Tournehem keksii keinon, miten sellaisen saa!
Ludvig tahtoi lähteä takaisin hevosten luo, mutta Jeanne ei vielä ollut päässyt ajatustensa päähän.
"Mitä muuta sinulla on sanomista?" kysyi kuningas ärtyisesti. "Tahdotko syöstä minut aivan nurin?"
"Vain puolittain, sire!" Jeanne hymyili kiehtovaa hymyään. "Tahdon vain vielä huomauttaa myös hänen majesteettinsa kuningattaren hyväntekeväisyysrahastosta. Teidän majesteettinne tietää, että hyväntekeväisyys on Maria Leszczynskan suuri intohimo. Sinne menevät kaikki hänen säästönsä."
Ludvig mutisi jotakin, josta ei saanut selvää, ja rypisti otsaansa.
Jeanne hyväili hänen kättään.
"Teidän majesteettinne tekee itsekin niin mielellään hyvää, että teidän majesteettinne täytyy ymmärtää kuningattaren samanlainen halu. Huomautan muun muassa siitä suuresta rahasummasta — luulen sen olleen 600,000 livreä — jonka Pariisi oli myöntänyt hänen korkeutensa dauphinin häiden viettämistä varten. Ludvig XV kumosi kaupungin aikeet ja käski, että rahasumma on annettava kuudellesadalle köyhälle tytölle myötäjäisiksi Pariisissa. Voi, minä voisin mainita paljoa enemmänkin, esimerkiksi —"
Kuningas keskeytti hänet kärsimättömästi. Hän ei tahtonut tänään kuulla puhuttavan hyväntekeväisyydestä, kaikista vähimmän kuningattaren hyväntekeväisyysrahastosta, jossa nykyään oli huomattava vaillinki.
Hän tarvitsi rahansa muihin asioihin.
— Toisen kerran, — ajatteli Jeanne. — Ei saa pyytää liian paljon yhdellä kertaa. —
Ja hän nojautui kuninkaan käsivarteen ja läksi hänen kanssaan hevosten luo, jotka kärsimättöminä hirnuivat heidät nähdessään.