XIV.
Jeanne tiesi, että hänellä lähimmässä ympäristössään, paitsi muita jotka kadehtivat hänen asemaansa, oli kaksi vaarallista vihollista, joita ei saanut jättää hetkeksikään näkyvistä.
Toinen oli d'Argenson, Maurepasin seuraaja, jolle erotettu ministeri näytti antaneen vihansa perinnöksi. Hän oli myöskin Machaultin katkera vihollinen, ja kun suursinetinvartija oli markiisittaren innokkaimpia kannattajia, olisi tämä seikka semmoisenaan riittänyt tekemään d'Argensonin nurjamieliseksi Jeannea kohtaan.
Mutta ennen kaikkea d'Argenson näki markiisittaressa vaarallisen vastustajan, kun oli päästävä pääministerin paikalle, mihin hän kaikin voiminsa pyrki.
Jeanne vastasi sotaministerin vihaan samalla mitalla. Hän ei antanut anteeksi d'Argensonille, että tämä oli Fleuryn avulla lyönyt laudalta hänen ehdokkaansa, kun oli kysymyksessä Orryn seuraajan nimittäminen.
Hän ei antanut ministerille anteeksi niitä loukkaavia vaatimuksia, joilla tämä sekaantui kaikkiin kuninkaan määräyksiin, jotka koskivat hänen persoonaansa.
Alituinen, yhtä salainen kuin katkerakin taistelu raivosi näiden molempien kesken.
Luotettaviin ystäviin, kuten Machaultiin, Moritz Saksilaiseen, Bernisiin, eno Tournehemiin ja Pâris-veljeksiin turvaten Jeanne moitti parhaimman kykynsä mukaan sotaministerin toimenpiteitä, teki huomautuksia hänen menoistaan, joita Jeanne piti liiallisina, esti kuningasta, milloin vain tilaisuus ilmeni, työskentelemästä d'Argensonin kanssa ja vanhan tavan mukaan pitämästä häntä läheisyydessään.
Ministeri puolestaan kosti saamalla mahtisanallaan aikaan sen, että Pompadourin ehdokkaat virkoja täytettäessä joutuivat alakynteen hänen ehdokkaittensa tieltä, ja loukkasi Jeannea mitä katkerimmin pitämällä tämän vaikutusvaltaa oman vaikutusvaltansa kahleissa.
Mutta kun ei toinen enemmän kuin toinenkaan tuntenut olevansa kyllin voimakas antautumaan avoimeen taisteluun, syntyi ajoittaisin näennäinen sovinto, jonka kumpikaan katkeroittunut riitapuoli ei antanut pettää tahi estää itseään vahingoittamasta toistaan niin paljon kuin mahdollista ja syöksemästä vastustajaa satulasta, niin pian kuin sellainen mahdollisuus ilmeni.
Toinen vaarallinen vihollinen, madame d'Estrades, avusti ministeriä kaikissa tämän vehkeissä.
Vaikka madame d'Estrades sai kiittää kokonaan markiisitarta siitä, mitä hän oli, vehkeili hän kuitenkin häikäilemättä tätä vastaan. Jeannella oli päteviä todistuksia siitä, että hänen sukulaisensa oli rakastunut d'Argensoniin, että hän harjoitti ministerin puolesta vakoilua ja oli kaikessa tämän välikappaleena, ja vieläpä, ettei hänen mielessään piillyt sen vähäisempiä ajatuksia kuin huolimatta sananparreksi muuttuneesta rumuudestaan voittaa kuninkaan mieltymys ja astua Jeannen sijaan.
Kun Jeanne ajan mittaan ei jaksanut nähdä tätä entistä ystävätärtä läheisyydessään, sai hän kuninkaan nimittämään madame d'Estradesin prinsessain seuranaiseksi.
Tällä toimenpiteellään Jeanne täytti sekä sukulaisensa että prinsessain hartaan toivomuksen. Itse hän salaa toivoi voittavansa tällä uudella ystävänpalveluksella puolelleen kaikki puolueet.
Kuningasta hän piti tahallaan niin loitolla kuin mahdollista tällaisista juonitteluista.
Kuningas kammoikin kaikkea epämiellyttävää, kiihoittavaa ja tuskallista.
Muuten hänen mielialansa herttaisesta miniästä huolimatta, joka ei ollut paljon milläänkään dauphinin synkkyydestä ja kylmäkiskoisuudesta, ei ollut parhaimpia. Alituisen levottomuuden ahdistamana hän muutteli paikasta toiseen, Versaillesista Crécyhin, Crécystä Choisyhin, Choisystä Montretoutiin. Vain Pariisissa, jota hän ei suvainnut, hän kävi mahdollisimman harvoin.
Kaikkialla täytyi markiisittaren olla hänen mukanaan. Ludvig ei eronnut hänestä melkein koskaan. Hän täytti markiisittaren joka toivomuksen, kun tämä vain oli hänen luonaan eikä jättänyt häntä yksikseen synkkien ja tuskallisten ajatusten pariin.
Jeannen arkaluontoinen terveys sai tämän ainaisen levottomuuden, näiden olinpaikkojen alituisten muutosten tähden kestää kovaa kamppailua.
Se huolellinen hoito ja maidonjuonti, minkä Quesnay oli määrännyt täsmällisesti hänen noudatettavakseen, hänen täytyi tahtoen tai tahtomattaan lyödä laimin rasittavilla matkoilla.
Säästääkseen edes hermojaan kiihtymästä pitkien erojen aikana pikku Alexandrastaan hän oli pyytänyt kuninkaalta lupaa saada ottaa lapsen mukaansa.
Ludvig suostui tähän sitäkin suuremmalla mielihyvällä, kun hän piti sydämellisesti tuosta pikku tytöstä.
Hänestä oli rattoisaa ja huvittavaa askarrella iloisen, lahjakkaan lapsen kanssa, joka oli kuin ilmetty äitinsä.
He olivat viettäneet pari rauhaisaa päivää Crécyssä. Huomenna tai ylihuomenna oli taas lähdettävä liikkeelle.
Päivällisaterian jälkeen Jeanne oli vienyt pikku tyttönsä nukkumaan. Hän oli nauranut ja hullutellut lapsen kanssa. Vihdoinkin hän sai edes kerran niin tehdä kevein sydämin.
Kuningas oli ilmeisesti viihtynyt oikein hyvin Crécyssä. Hän oli ollut koko päivän iloinen ja reipas. Ei yksikään pilvi himmentänyt Jeannen näköpiiriä. Ludvig eli vain hänelle.
Kun Alexandra oli painanut vaalean päänsä lepoon, meni Jeanne huoneeseensa, kuten muinakin iltoina, ottamaan vastaan kuningasta.
Kuningas antoi odottaa itseään kotvan. Vihdoin hän saapui — vakavana, tuiman ja synkän näköisenä.
Jeanne istui klaverin ääressä lauleskellen itsekseen paria uutta, reipasta laulua, jotka parhaillaan olivat muodissa Pariisissa.
Ludvig otti nyreänä häneltä nuotit pois, pani klaverin kiinni ja otti taskustaan kirjan, joka sisälsi Bourdalouen uskonnollis-siveellisiä kirjoituksia.
Jeanne kauhistui. Mitä tekemistä kuninkaalla oli jesuiittapapin kanssa?
Onko kuningas unohtanut, että hän vihaa tuota pappia?
Oliko hän saattanut kuninkaan kosketuksiin sellaisten loistavien tähtien kuin Voltairen ja Diderotin kanssa vain siksi, että kuningas nyt äkkiä läksisi kulkemaan jesuiittain pimeitä polkuja?
Hän tahtoi ottaa kirjan Ludvigin kädestä, mutta tämä vaati jyrkästi saada lukea hänelle erään Bourdalouen saarnan, jonka juuri oli itsekseen lukenut ja joka oli tuottanut hänelle suurta nautintoa, kuten hän sanoi.
Jeanne joutui pois suunniltaan. Mikä oli äkkiä tullut kuninkaan mieleen? Kuka oli ajanut tuon hänen päähänsä? Oliko hän joutunut katumuksen ja omantunnontuskien valtaan? Tahtoiko hän kääntää hänet? Rupesiko kuningas pitämään heidän välistään suhdetta syntinä, kuolemana ja turmeluksena?
Jeanne vapisi kauhusta. Mutta hänen onnistui nyt kuten muulloinkin hillitä itsensä täydellisesti.
Hän ei jättänyt käyttämättä mitään keinoa haihduttaakseen kuninkaan synkät ajatukset. Hän avasi uudestaan klaverin ja lauloi pari säkeistöä. Hän tarjoutui pelaamaan korttia kuninkaan kanssa, niin ikävää kuin hänestä korttipeli olikin.
Hän jutteli kuninkaan kanssa tämän suosikista, pikku Alexandrasta, Maria Josefasta ja niistä mahdollisista toiveista, joita prinsessa ehkä jo kantoi sydämensä alla. Turhaa, kaikki oli turhaa! Hän suuteli kuningasta, hän tuhlasi mitä kiehtovimpia hyväilyjä — kuningas ei nähnyt, ei kuullut, ei tuntenut mitään.
Ludvig otti kirjansa, nousi ylös ja sanoi kylmästi:
"Jos te ette halua kuunnella, markiisitar, niin luen saarnan uudestaan itsekseni."
Jeannen silmiin nousi levottomuuden kyyneliä, kun ovi oli sulkeutunut kuninkaan mentyä.
Mutta nopeasti Jeanne taas pääsi oman itsensä haltijaksi. Kyyneleillä ei saanut aikaan mitään. Nyt oli toimittava.
Hän mietti, mitä tehdä kuninkaan mielialan haihduttamiseksi. Keksisikö hän muotokuvaansa jonkinlaiset uudet puitteet, jotka loisivat sille uutta viehätysvoimaa kuninkaan silmissä?
Ja äkkiä hän löysikin sen, mitä etsi.
Jeanne oli monesti ajatellut Étiolesissa olevaa pikku teatteria ja halunnut järjestää samansuuntaisen taiteenharrastajien teatterin Versaillesiin, missä saisi näytellä, laulaa ja tanssia kuninkaalle, esittää mielikappaleitaan ja valita näyttelijätovereiksi suosimiaan henkilöjä hovipiiristä.
Mutta tämä aie oli aina työnnetty syrjään muun tieltä, mikä silloin oli sattunut olemaan tärkeämpää.
Niin hyvin kuin Jeanne viihtyikin Crécyssä, halusi hän nyt päästä takaisin Versaillesiin niin pian kuin mahdollista.
Hän haetti luokseen eno Tournehemin sekä Nivernoisin ja Durasin herttuat, jotka Étiolesin teatterissa olivat näytelleet hänen kanssaan ja olleet näkemässä hänen menestystään siellä.
Hän ryhtyi liittoon La Vallièren kanssa ja lupasi tälle teatterin johdon, niin pian kuin suunnitelma oli saatu laadituksi ja kuningas antanut suostumuksensa.
Kaikki kolme herttuaa puolsivat mitä innokkaimmin madame de Pompadourin ehdotusta. He puhuivat kuninkaalle markiisittaren erinomaisesta lahjakkuudesta, jota voi verrata minkä näyttelijättären kykyyn tahansa.
He panivat vireille kuninkaan uteliaisuuden, jotta tämä olisi saanut nähdä Jeannen uutena ilmiönä.
Kustannukset tulisivat kyllä koko melkoisiksi, mutta mitäpä siitä, kunhan kuningas vain myöntyy rakastettunsa toivomukseen ja hankkii itselleen uutta nautintoa!
Satumaisen nopeasti Tournehem suoritti valmistukset. Pieneen, Mignardin koristamaan, niiden kabinettien galleriaan, jotka olivat lähettiläiden portaille päin, pystytettiin näyttämö. Vanha kabinetti kuninkaallisine muotokuvineen muutettiin vaateaitioiksi.
Jeanne valitsi ilosta sädehtien yksissä neuvoin kuninkaan kanssa ensimmäisen huvinäytelmän, näyttelijät ja puvut. Hän oli osunut oikeaan. Hänen oli todellakin onnistunut voittaa kuninkaan haluttomuus ja synkkyys ja saada hänet unohtamaan Bourdaloue. Hän oli tartuttanut kuninkaaseen kipinöivän virkeytensä, hehkuvan toimintaharrastuksensa.
Kaikkina vapaina hetkinä neuvoteltiin herra de Tournehemin ja näyttelijätovereiden kanssa. Mentiinpä kaikessa hiljaisuudessa Choisyhinkin, missä saatiin häiritsemättä pitää ensimmäiset harjoitukset.
Kohtapuoleen — tammikuun puolivälissä — lähetettiin kutsukortit ensimmäiseen näytäntöön "le théâtre des petits cabinets" teatterissa.
Oli valittu Molièren "Tartuffe".
Samoin kuin näyttämöllä, oli myöskin orkesterissa ainoastaan taiteenharrastajia, mutta lahjakkaita, eikä yhtään ammattisoittajaa.
Kuninkaan ympärille, joka oli asettunut istumaan yksinkertaiselle puutuolille aivan näyttämön eteen, ryhmittyi vain neljätoista katsojaa.
Madame d'Estrades, herttuatar du Roure, Saksin marsalkka, herra de Tournehem, Abel Poisson, jonka nimi nyt oli monsieur de Vandière, ensimmäinen kamaripalvelija Champcenetz, tämän poika ja pari virantoimituksessa olevaa korkeaa hovivirkailijaa olivat saaneet kutsun.
Joukko henkilöjä oli evätty saapumasta, muiden muassa Contin prinssi, marsalkka de Noailles, jopa kuninkaan ensimmäinen virantoimituksessa oleva kamariherrakin Gesvresin herttua.
Kuningas tahtoi näillä epuilla nimenomaan painostaa, että hän haluaa olla ahtaammassa piirissä ja että hänen yksityiset huvittelunsa ovat erillään hovin julkisista tilaisuuksista.
Jeannen "Dorine" ihastutti kuningasta. Hänet lumosi Jeannen ilomielinen viehättävyys, veitikkamainen kiemailu ja rattoisa esiintyminen. Hän taputti käsiään lakkaamatta ja vaati, että läsnäolijat, vastoin kaikkia hovitapoja, ilmaisisivat samalla tavalla mieltymystään.
Näytännön loputtua hän kutsui kaikki esiintyjät illallisille pikku kammioihin.
Hän määräsi uuden näytäntöillan seuraavaksi maanantaiksi ja ilmoitti Jeannelle ja La Vallièrelle toivovansa, että tästä puoleen näyteltäisiin säännöllisesti joka maanantai. Hän tahtoi, että "le théâtre des petits cabinets" pidettäisiin pysyvänä laitoksena, samoin kuin oli vastaanotto tiistaisin ja suuri ooppera keskiviikkoisin.
Jeanne oli ylen onnellinen. Taaskin hän oli päässyt kappaleen lähemmä tarkoitusperäänsä turvatakseen itselleen kuninkaan suosion! Väsymättömän innokkaasti hän ponnisteli edelleen tämän päämääränsä puolesta.
Harjoiteltiin La Chausséen, Dufresnyn ja Dancourtin huvinäytelmiä, valmisteltiin yksinäytöksisiä oopperoja ja pikku baletteja.
Jeanne tunsi olevansa yhtä varma tanssijatar kuin laulajatarkin näyttelijättärenä esiintyessään. La Vallière nimitettiin virallisesti teatterinjohtajaksi. Markiisittaren sihteeri ja kirjastonhoitaja, abbé de la Garde, saivat ruveta kuiskaajiksi.
Hankittiin uusia näyttelijöitä. Madame de Marchaisille ja markiisitar de Livrylle, jotka kumpikin olivat kuuluisia kaunottaria, uskottiin tärkeitä osia. Samoin myös herttua de Villeroylle, kreivi de Mailtehoisille ja markiisi de Gontautille. Madame d'Estradesin pyynnöistä otti Jeanne vielä katkerimman vihollisensakin lahjakkaan pojan, nuoren d'Argensonin, seurueen jäseneksi.
Rakkaudesta entiseen oppilaaseensa Jélyotte järjesti suurella asianharrastuksella musikaaliset esitykset.
Hän vaati orkesterin vahvistamista ja otti itse soittaakseen selloa. Sitä paitsi otettiin mukaan suuri joukko hyvin lahjakkaita, ylhäisöpiireihin kuuluvia soitonharrastajia, joista Jélyotte aivan oikein sanoi, että he voivat esiintyä kuninkaallisen oopperaorkesterin etevimpienkin jäsenten rinnalla.
Eräänä seuraavana maanantaina saavutettiin uusi suuri menestys
Voltairen näytelmäkappaleella "L'Enfant prodigue".
Ajan oloon kuningas salli useampien henkilöiden päästä katsojiksi. Hänen turhamaisuuttaan ja ylpeyttään, jota hän tunsi markiisittaren puolesta, kutkutti se, että sai kuulla suuremman henkilöpiirin ylistävän hänen lahjakkuuttaan.
Sitten kutsuttiin dauphin puolisoineen. Iloisella, teeskentelemättömällä Maria Josefalla oli hyvin hauskaa. Dauphin pakotti itsensä näyttämään jotenkin iloiselta ja yhtyi kuninkaan läsnäolon pakottamana myrskyisiin suosionosoituksiin, joita markiisitar Dancourtin näytelmäkappaleessa "Trois cousines" saavutti Colettena.
Tämä loistava teatteri-ilta sai kuninkaan erittäin hyvällä päälle ja pani hänet uskomaan, että dauphin vihdoinkin oli antanut kääntää itsensä tunnustamaan, markiisittaren vastustamattoman lumousvoiman.
Jeanne käytti tilaisuutta hyväkseen ja lausui kuninkaalliselle ystävälleen pyynnön, että kuningatarkin kutsuttaisiin johonkuhun näytäntötilaisuuteen pikku kammioihin. Hän oli jo aikaisemmin pyytänyt samaa, mutta turhaan. Kuningas oli vastannut, ettei kuningatar uskonnollisten periaatteittensa tähden pidä teatterista ja että hänestä oli ollut hyvin vastenmielistä kuulla luennoitsijansa Moncrifin, joka oli hänen lähimpiä uskottujaan, lupautuneen sepittämään niiden kuplettien sanat, jotka myös aiottiin esittää pikku teatterissa.
Jeanne oli omin silminsä havainnut, että monet ennakkoluulot oli vielä voitettava, ennenkuin saatiin kuningatarta teatteriin.
Tänä iltana lupasi kuningas, joka vielä oli kokonaan markiisittaren "Coletten" lumojen vallassa, puhella asiasta kuningattaren kanssa. Ja hän piti sanansa. Hän pyysi Maria Leszczynskaa vilpitöntä sydämellisyyttä todistavalla sävyllä saapumaan viimeiseen näytäntöön, joka enää tänä talvena esitettiin.
Kuningatar voitti epäröintinsä. Rakkaudesta puolisoonsa hän lupasi tulla. Hän saapui dauphinin ja prinsessan kanssa. Maria Josefa ei päässyt suureksi suruksi tulemaan lievän vilustumisen tähden.
Kuningas ja Jeanne olivat valinneet esitettäväksi kappaleeksi, jonka heidän mielestään piti miellyttää kuningattaren makua, La Chausséen "Uudenaikaista ennakkoluuloa".
Tässä huvinäytelmässä, kuvataan erästä aviomiestä, joka on ihastunut rouvaansa, mutta pidättäytyy ilmaisemasta näitä tunteitaan, koska aviollinen rakkaus on käynyt hieman naurettavaksi, ja se näytti todellakin miellyttävän kuningatarta.
Saman vaikutuksen teki myöskin pikku ooppera "Bacchus ja Erigone", joka esitettiin sen jälkeen.
Sekä näyttelijättärenä että laulajattarena koetti Jeanne tänään tehdä parastaan.
Mutta vaikka kuningatar lausui kuninkaalle koko joukon kohteliaisuuksia teatterinäytännön johdosta, ei hän maininnut sanaakaan markiisittaresta.
Jeanne kuuli sittemmin, että Maria Leszczynska oli ollut liian ylpeä lausumaan hänestä kuninkaalle kiittävää arvostelua, mutta prinsessoille ja de Luynesin herttuattarelle hän oli ilmaissut suuren tunnustuksensa hänen lahjakkuudestaan.
* * * * *
Les petits cabinets teatteri oli kuningattaren käynnillä lyönyt suuren valttinsa.
Se korotettiin nyt vakinaiseksi laitokseksi.
Tuskin se oli ehtinyt maaliskuun lopussa sulkea ovensa näytäntökauden päättyessä, kun Jeanne ryhtyi uudella innolla työhön. Hän laati teatteriseurueelleen kymmenen pykälää sisältävän lakiehdotuksen, jota oli ankarasti noudatettava. Hän tahtoi karsia kaiken puolinaisen.
Hän toimitti kaikkien pukujen ja tarvikkeiden tarkastuksen ja otti koko joukon uusia apulaisia seuraavaksi talveksi: kaksi nuottien jäljentäjää, joukon mies- ja naispuolisia statisteja, kolmannen kähertäjän ja uuden peruukkimestarin.
Hän antoi työtä seitsemälle räätälille, jotka saivat tehtäväkseen laittaa varustuksia tulevaa talvinäytäntökautta varten, sekä kahdelle uudelle puvustonhoitajalle.
Hän hankki teatteripuvustoon uusia tanssikenkiä, silkkisukkia — ne maksoivat 15 livreä pari — sandaaleja, peruukkeja ja partoja.
Yhdessä, eno Tournehemin kanssa hän tarkasti huolellisesti ne 202 miesten ja 153 naisten pukua, jotka jo oli varastossa.
Hän laski eno Tournehemin avulla, että nämä puvut yhdessä tekotukkavaraston, jalokivijäljennösten ja kallisarvoisten apuneuvojen kanssa olivat tulleet maksamaan 2,300 livreä.
Tähän tulivat lisäksi kallisarvoiset tarvikkeet ja kulissit, jotka etevimmät taiteilijat olivat maalanneet.
Itseään varten Jeanne tilasi uuden sinisen taftikankaisen, kultaharsolla reunustetun puvun, joka maksoi 470 livreä — se oli tarkoitettu "Ismenen" osaa varten — ja aasialaisen puvun näytelmään "Almasis", silkkiompeleisen, heleän silkkitaftisen puvun, joka oli runsaasti silkki- ja hopeakukkasin kirjailtu ja joka maksoi 664 livreä, ja esittääkseen "Amorin" osaa näytelmässä "La vue" vaaleanheleän silkkiharsopuvun, joka oli päällystetty hopeisin ja vaaleansinisin korko-ompelein, ynnä solkia ja kaulanauhoja 110 livrellä.
Herra de Tournehem ravisti epäilevästi päätään. Tokkohan kuningas ajan oloon malttaa tyytyä moiseen alinomaa kasvavaan menosääntöön?
Jeanne löi nauruksi enonsa epäilyn.
"Ei hän niitä kysele! Hänellä on ollut iloinen ja onnellinen talvi, ja se hänelle riittää. Ja tiedättekö, mikä minun tarkoitukseni on, rakas setä?"
"No mikä, Jeanne?"
"Minun teatterini käy kohta puoleen liian ahtaaksi."
"Vai niin!"
"Näyttämö on epämukava. Se on liian kapea eikä ole tarpeeksi syvä."
"Aiotaanko ryhtyä rakentamaan? Hiljaa hyvä tulee! Siinä on kai minullakin pikkuisen sananvaraa."
Jeanne ei antanut pelottaa itseään.
"Minulla on jo oivallinen suunnitelma, jonka toteuttamiseen ei tarvita mitään muuta kuin kätevä teknikko. Mitähän, jos me lähettiläiden käytävään vievään rappuaukioon sovittaisimme aivan kokonaan uuden, suuren salin!"
Tournehemin tarkkaavaisuus herkistyi.
"Ja siihen saliin tulisi siirrettävä teatteri! Kaikki täytyy tietysti tehdä mitä täsmällisimmin. Muutamissa tunneissa täytyy koko teatteri saada pystytetyksi ja puretuksi."
Tournehem katsoi ihmeissään sisarentyttäreensä.
Ajatus oli todellakin nerokas. Mutta se maksaa rahaa, ylettömän paljon rahaa!
Jeanne näpsäytti sormiaan ja nauroi. Hän ei milloinkaan vedonnut omaantuntoonsa, kun kuningas oli saatava houkutelluksi menoihin, joilla hän voi kohottaa taidetta ja makua ja samalla kertaa valmistaa hänelle iloa.
"Ja sitten eräs toinen asia" — kuiskasi Jeanne, vaikka hän oli kahden kesken Tournehemin kanssa työhuoneessaan eikä lähistöllä ollut ketään muita kuin uskollinen Hausset — "ettekö ole huomannut, rakas eno, miten hyvää tämä talvi on ulkonaisestikin tehnyt kuninkaalle, miten hänestä vapaa seurustelu ja sen luontevat ja jäykästä kaavamaisuudesta vapautuneet tavat ovat karistaneet arkuutta, kuinka paljoa rakastettavammaksi hän on muuttunut ja kuinka paljoa luonnollisemmin ja myöskin paljoa sirommin hän liikkuu?"
Tournehem ei voinut olla myöntämättä.
"No niin, eikö se ole parin tuhannen tai sadan tuhannen livren arvoista?"
Herra Le Normant hymyili ja silitti sitten hellästi Jeannen kastanjanruskeata tukkaa. Ja tällöin hän ajatteli, ettei Ranskan suinkaan kannattanut antaa uusia ja yhä uusia varoja kuninkaan ja tämän lähimpien ystävien huvitteluihin ja että maassa oli tähdellisimpiäkin asioita kuin teatterirakennukset, huvinäytelmät ja puvut!