XIII
Määrätyssä valaistuksessa ja määrätyn matkan päästä nämä vuoret näyttävät varsin viehättäviltä. Eräänä iltana, kun niitä katseltiin kerhon yläkuistilta, neiti Quested tuli keskustelun kuluessa sanoneeksi neiti Derekille haluavansa mielellään käydä siellä, kertoen samalla, että tohtori Aziz oli luvannut järjestää huviretken sinne, mutta nähtävästi unhottanut lupauksensa indialaisten tavalliseen tapaan. Palvelija, joka tarjoili heille vermuthia, kuuli hänen sanansa. Hän ymmärsi englanninkieltä. Ja vaikka hän ei ollutkaan vakooja, piti hän kuitenkin korvansa auki, ja vaikka Mahomet Ali ei oikeastaan lahjonut häntä, kehoittaen vain tulemaan hänen palvelijainsa luo juttelemaan, tapahtui sentään usein, että hän sattui tulemaan heidän taholleen juuri silloin, kun hän oli siellä. Sitä mukaa kuin juttu levisi, se sai yhä ikävämmän käänteen, ja Aziz kuuli kauhistuneena naisten loukkautuneen syvästi odottaessaan joka päivä kutsua. Hän oli luullut, että hänen ajattelematon lupauksensa oli jo aikaa unhotettu. Koska hänellä oli kahdenlainen muisti, tilapäinen ja kestävä, oli hän tähän saakka sijoittanut luolat edelliseen. Nyt hän muutti ne toiseen päättäen toteuttaa suunnitelmansa. Siitä tulisi suurenmoinen korvaus teekutsuille. Hän aloitti hankkimalla varmuuden siitä, että herra Fielding ja vanha Godbole tulisivat mukaan, ja sitten hän antoi Fieldingin tehtäväksi lähestyä rouva Moorea ja neiti Questediä kahden kesken, jotta Ronnyn, heidän virallisen suojelijansa, mukaanlähtö voitaisiin estää. Fielding ei ollut kovinkaan ihastunut tehtävään, hänellä oli paljon hommaa eikä hän sitäpaitsi omasta puolestaan välittänyt luolista ja pelkäsi kahnauksia ja menoja. Mutta hän ei halunnut kieltäytyä tekemästä ystävälleen tätä hänen pyytämäänsä ensimmäistä palvelusta ja suoritti sen pyynnön mukaisesti. Retki tuli naisille hieman sopimattomaan aikaan juuri nyt, kun heillä oli niin paljon tehtävää, mutta he toivoivat voivansa järjestää sen neuvoteltuaan herra Heaslopin kanssa. Kysyttäessä ei Ronnylla ollut mitään retkeä vastaan, kunhan vain Fielding ottaisi huolekseen heidän huvittamisensa. Hän ei ollut innostunut huviretkeen sen paremmin kuin naisetkaan tällä haavaa, mutta vaikka kukaan ei ollut innostunut, pantiin se kuitenkin toimeen.
Aziz näki suunnattomasti vaivaa. Retki ei tosin ollut pitkäaikainen — juna lähtisi Chandraporesta juuri ennen päivänkoittoa, ja toinen juna toisi heidät takaisin jo lounaalle mutta hän oli vain vähäpätöinen virkamies ja pelkäsi joutuvansa häpeään. Hänen oli pakko pyytää puolen päivän lomaa majuri Callendarilta, mutta äskeisen sairauslomansa vuoksi hänelle ei myönnetty sitä. Seurasi toivottomuutta, uusia suostutteluyrityksiä herra Fieldingin välityksellä ja vihdoin halveksivasti muristen annettu lupa. Hänen täytyi lainata veitsiä Mahomet Alilta voimatta kutsua häntä mukaan. Sitten tulivat kysymykseen juomat. Fielding ja ehkä naisetkin haluaisivat alkoholijuomia, minkävuoksi hänen piti hankkia viskyä ja portviiniä. Sitten oli vielä ratkaistava sekin pulma, kuinka päästäisiin luolille kaukana sijaitsevalta Marabarin asemalta. Sen jälkeen hänen täytyi ajatella professori Godbolea ja hänen ruokaansa ja muiden ruokaa kaksi pulmaa siinäkin. Professori ei ollut erittäin oikeauskoinen hindu, hän voi juoda teetä, soodavettä ja syödä hedelmiä ja makeisia, samantekevää kuka ne oli valmistanut, sekä vihanneksia ja riisiä, jos vain joku bramaani valmisti ne, mutta ei sellaisia ruokia eikä kakkuja, joissa oli munaa; eikä hän söisi itse eikä sallisi kenenkään muunkaan syödä pihviä, koska viipale pihvilihaa kaukanakin sijaitsevalla vadilla olisi tyyten turmellut hänen mielenrauhansa. Toiset voivat syödä lampaanpaistia ja liikkiöitä. Mutta liikkiöstä julisti Azizin oma uskonto tuomionsa eikä hän katsonut voivansa tarjota sitä muillekaan. Hän sai huolia loppumattomiin senvuoksi, että hän oli uhmannut Indian maan henkeä, joka koettaa erottaa ihmiset ryhmiin.
Vihdoin viimein koitti lähdönhetki.
Ystäviensä mielestä Aziz teki hyvin tyhmästi antautuessaan tekemisiin englantilaisten naisten kanssa, ja he kehoittivat häntä pitämään varansa, ettei hän myöhästyisi. Senvuoksi hän viettikin melkein koko yön asemalla. Palvelijat olivat kokoontuneet yhteen ryhmään laiturille saatuaan määräyksen olla poistumatta asemalta. Itse hän käveli edestakaisin vanhan Muhammed Latifin kanssa, jonka piti toimia hovimestarina. Hän tunsi itsensä epävarmaksi ja epätodelliseksi samalla kertaa. Eräät vaunut ajoivat aseman edustalle. Hän toivoi Fieldingin astuvan niistä valamaan häneen varmuutta. Mutta tulijat olivatkin rouva Moore, neiti Quested ja heidän goaneesilainen palvelijansa. Ihastuen hän riensi vastaanottamaan heitä. — Tulitte siis vihdoinkin! Miten ystävällistä! hän huudahti. — Tämä on elämäni onnellisin hetki!
Naiset olivat kohteliaita. Tämä ei ollut kylläkään heidän elämänsä onnellisin hetki, mutta he luulivat saavansa hauskaa, niin pian kuin varhaisen lähdön vaivat olisivat ohi. He eivät olleet tavanneet Azizia sen jälkeen kuin retki oli päätetty ja kiittelivät nyt häntä.
— Teidän ei tarvitse ostaa matkalippuja. Olkaa niin hyvät ja ilmoittakaa se palvelijallenne. Marabar-linjalla ei käytetä ollenkaan junalippuja. Ettekö halua nousta vaunuun lepäämään, kunnes herra Fielding tulee? Ettekö tiennyt, että teidän täytyy matkustaa purdahnvaunussa? Pidättekö siitä?
He vastasivat, että se tulisi olemaan heidän mielestään hauskaa. Juna oli jo saapunut asemalle, ja kokonainen lauma palvelijoita hyppi kuin apinat penkkien yli. Aziz oli omien palvelijoidensa lisäksi lainannut apulaisia ystäviltään, ja seurauksena oli näiden keskeinen taistelu ylivallasta. Naisten palvelija seisoi erillään näyttäen ivalliselta. He olivat pestanneet hänet Bombayssa vielä matkalla ollessaan. Hotelleissa ja hienojen ihmisten joukossa hän oli erinomainen, mutta heti kuin naiset alkoivat seurustella sellaisen henkilön kanssa, jonka hän katsoi kuuluvan toiseen luokkaan, hän osoitti heille paheksumistaan.
Oli vielä pimeä, mutta yössä oli jo jotakin tilapäisluontoista, mikä ennusti sen loppua. Asemapäällikön kanat, jotka istuivat vajan katolla, alkoivat uneksia haukoista pöllöjen asemesta. Lamput sammutettiin jottei niiden sammuttamisesta olisi myöhemmin vaivaa; tupakan haju tuli pimeistä nurkista, joihin kolmannen luokan matkustajat olivat kyyristyneet; kaikki riisuivat päähineensä ja alkoivat puhdistaa hampaitaan. Muuan nuori virkamies oli niin varma siitä, että aurinko tänäkin aamuna nousisi, että hän innoissaan soitti kelloa. Se hermostutti palvelijoita. He huusivat, että juna lähtee, ja juoksivat sen molempiin päihin estämään sen lähtöä. Asemalla oli vielä paljon ihmisiä, joiden piti nousta purdahnvaunuun, ja tavaroita, kuten messinkihelainen laatikko, fetsillä peitetty meloni, pyyheliinaan kääritty guavashedelmä, portaat ja pyssy. Vieraat käyttäytyivät miellyttävästi. Heissä ei ollut rotutuntoa — rouva Moore oli liian vanha ja neiti Quested oli liian uusi — ja he kohtelivat Azizia kuten ikään nuorta miestä, joka on ollut heille kohtelias. Se liikutti indialaista syvästi. Hän oli odottanut heidän tulevan herra Fieldingin kanssa, mutta sen sijaan he uskalsivatkin olla yksinään hänen kanssaan muutamia minuutteja.
— Lähettäkää pois palvelijanne, hän ehdotti. — Häntä ei tarvita täällä.
Meistä tulee siten kuin yksi perhe.
— Hän onkin niin ilkeä palvelija. Antony, saat palata takaisin, koska emme tarvitse sinua, tyttö sanoi kärsimättömästi.
— Herra käski minun seurata teitä.
— Mutta neiti käskee sinua poistumaan.
— Herra sanoi: »Pysyttele tämän neidin luona koko aamu».
— Mutta me emme halua sinua mukaamme. Neiti Quested kääntyi isännän puoleen. — Koettakaa saada hänet lähtemään matkoihinsa, tohtori Aziz.
— Muhammed Latif! Aziz huusi.
Köyhä sukulainen vaihtoi melonin fetsiin ja kurkisti sen vaunun ikkunasta, jonka epäjärjestyksestä hän piti huolta.
— Tässä on serkkuni herra Muhammed Latif. Ah, älkää tervehtikö häntä
kädestä! Hän on vanhan ajan indialainen ja pitää enemmän salaamista.
Mutta, mitä sanoinkaan? Kuinka kauniisti teetkään salaamasi, Muhammed
Latif. Katsokaa, hän ei ymmärtänyt, koska hän ei osaa englanninkieltä.
— Nyt valehtelet, vanhus sanoi lempeästi.
— Minäkö valehtelisin. No, tämäpä on kaunista. Eikö hän olekin hullunkurinen ukko? Me laskemme leikkiä hänen kanssaan myöhemmin. Hän osaa kaikenlaista. Hän ei ole niin tyhmä kuin luulette, vaikka onkin rutiköyhä. Saamme kiittää onneamme, että olemme niin suuren perheen jäseniä. Hän kiersi käsivartensa ukon paksuun kaulaan. — Mutta nouskaa nyt vaunuun ja kotiutukaa. Niin, teidän pitää levätä. — Kuuluisa itämaalainen epäjärjestys näytti vihdoinkin olevan ohi. — Suokaa minulle anteeksi, mutta nyt minun täytyy mennä ottamaan vastaan muita vieraitani.
Hän alkoi jälleen hermostua, koska aikaa oli enää vain kymmenen minuuttia. Herra Fielding oli englantilainen, ja englantilaiset eivät milloinkaan myöhästy junasta, Godbole taas oli hindu eikä häntä sopinut ottaa lukuun. Tämä johdonmukainen ajatteleminen tyynnytti Azizia sitä mukaa kuin lähdönhetki lähestyi. Muhammed Latif oli lahjonut Antonyn, niin ettei tämä lähtenyt mukaan. Aziz ja Muhammed Latif kävelivät edestakaisin laiturilla keskustellen vakavasti keskenään ja päästen vihdoin yksimielisyyteen siitä, että he olivat ottaneet mukaansa niin paljon palvelijoita, että heidän piti jättää heistä pari kolme Marabarin asemalle. Aziz sanoi tekevänsä Muhammedille pari kepposta luolissa, ei epäystävällisyydestä, vaan huvittaakseen vieraitaan. Vanhus antoi siihen suostumuksensa; hän oli aina valmis joutumaan naurunalaiseksi ja pyysi Azizia menettelemään säälimättömästi. Ylpeänä merkityksestään hän alkoi kertoa siveetöntä juttua.
Kerro se joskus toiste, hyvä veli, sopivammassa tilaisuudessa, sillä nyt meidän täytyy, kuten olen jo sanonut, huvittaa ei-muhamettilaisia. Seurueeseemme kuuluu kolme eurooppalaista ja yksi hindu, emmekä saa unhottaa sitä. Meidän pitää osoittaa professori Godbolelle kaikkea mahdollista kunnioitusta, ettei hän tuntisi olevansa muita vieraita huonompi.
– Ryhdyn keskustelemaan hänen kanssaan filosofiasta.
– Hyvin ystävällistä sinun puoleltasi, mutta palvelijat ovat melkein tärkeimmät. Emme saa osoittaa huonoa järjestelykykyä. Saat nyt mennä. Toivon sinun selviytyvän kaikesta.
Huuto purdahnvaunusta. Juna oli lähtenyt liikkeelle.
— Laupias Jumala! huusi Muhammed Latif. Hän kiiruhti junaan hypäten vaunun portaille. Aziz seurasi hänen esimerkkiään. Se oli helppo temppu, koska sivuratojen junat lähtevät hyvin hitaasti liikkeelle. — Me olemme ketteriä kuin apinat, älkää olko huolissanne! hän huusi pitäen kiinni kaiteesta ja nauraen. Sitten hän kiljui: — Herra Fielding! Herra Fielding!
Ylikäytävällä seisoivat herra Fielding ja vanha Godbole. Mikä onnettomuus! Puomit oli laskettu alas tavallista aikaisemmin. Tulijat hyppäsivät maahan tongastaan ja huitoivat käsillään, mutta mitäpä se hyödytti. Niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana. Kun juna vyöryi kolisten vaihteiden sivu, ehtivät he lausua muutamia pahoittelevia sanoja.
— Ikävää, oikein ikävää! Nyt olette pilanneet minulta kaiken.
— Godbolen pujah sai sen aikaan! huusi englantilainen.
Bramaani loi katseensa maahan häveten uskontoaan. Asia oli näet niin, että hän oli laskenut väärin erään rukouksen pituuden.
— Hypätkää junaan, minun täytyy saada teidät mukaan! huusi Aziz aivan suunniltaan kiukusta.
— Ojentakaa minulle kätenne!
— Hän ei voi, hän satuttaa itsensä, hätäili rouva Moore Fielding hyppäsi, mutta epäonnistui; hän ei saanut kiinni ystävänsä kädestä, vaan putosi selälleen ratavallille. Juna kolisi ohi. Hän kömpi seisoalleen ja huusi heidän jälkeensä: — Se meni hyvin, älkää olko levottomia! Ja sitten he joutuivat kuulomatkan ulkopuolelle.
— Rouva Moore, neiti Quested, huviretkemme on epäonnistunut. Aziz heittäytyi pitkäkseen jalkalaudalle ja oli vähällä purskahtaa itkuun.
— Tulkaa vaunuun, tulkaa vaunuun! Teidän käy muuten samalla tavalla kuin herra Fieldinginkin. En voi huomata vielä niinkään epäonnistuneen.
— Kuinka niin? Selittäkää minulle, sanoi Aziz surkeasti kuin lapsi.
— Meistä tulee nyt kuin yksi perhe, kuten te lupasittekin.
Hän oli oivallinen tavalliseen tapaansa, tuo hyvä rouva Moore. Kaikki se kiitollisuus, mitä Aziz oli tuntenut häntä kohtaan moskeassa, kuohui esille jälleen, mutta nyt paljon raikkaampana senvuoksi, että hän oli unhottanut sen. Ei ollut olemassa mitään, mitä hän ei olisi ollut valmis tekemään rouva Mooren puolesta. Hän halusi kuolla tehdäkseen hänet onnelliseksi.
— Tulkaa vaunuun, tohtori Aziz, meitä alkaa pyörryttää! huusi neiti Quested. — Jos he ovat niin tyhmiä, että tulevat liian myöhään junalle, on tappio heidän eikä meidän.
— Tämä on minun syytäni, sillä minähän tässä isäntänä olen.
— Joutavia, menkää vain vaunuunne. Kaikki käy hyvin ilman heitäkin.
Ei niin täydellinen kuin rouva Moore, mutta hyvin vakava ja ystävällinen. Ihmeteltäviä naisia molemmat ja hänen vieraitaan tänä kalliina aamuna. Aziz tunsi itsensä tärkeäksi ja tilanteen herraksi. Fieldingin poisjääminen oli kyllä henkilökohtainen menetys, koska Aziz oli saanut hänestä yhä rakkaamman ystävän, mutta jos Fielding olisi tullut, olisi hän itse saanut tyytyä toiseen sijaan. »Indialaisilla ei ole vähääkään vastuunalaisuuden tunnetta», sanoivat virkamiehet, ja niin väitti Hamidullahkin joskus. Mutta nytpä hän näyttäisi pessimisteille, että he ovat väärässä. Hän hymyili ylpeästi katsellessaan maisemaa, joka oli yhä vielä pimeän peitossa, ja josta erotti vain epämääräisiä tummia varjoja pimeässä, ja sitten taivaan, jossa ryömivän skorpionin tähdet alkoivat vaaleta. Sitten hän kiipesi ikkunasta muutamaan toisen luokan vaunuun.
— Muhammed Latif, mitä noissa luolissa oikeastaan on? Miksemme kaikki matkustamme katsomaan niitä?
Tämä kysymys meni yli sukulaisraukan ymmärryksen. Hän saattoi vain vastata, että Jumala ja kylän asukkaat tiesivät sen ja että viimeksimainitut tulisivat mielellään heidän oppaikseen.