SEITSEMÄSTOISTA LUKU
Billy murtaa kassakaapin
Kapteeni Billy Byrne ratsasti Cuivacaan etelästä päin. Sitävarten hän oli tehnyt pitkän kaarroksen; mutta se oli niissä oloissa ollut hänen mielestään viisasta. Hänen taskussaan oli erään etelämpänä toimivan, Viilan puolella olevan kenraalin turvakirja, jonka hän oli anastanut muutamalta äsken surmaamaltaan mieheltä.
Se riittäisi selittämään Billyn saapumisen Cuivacaan, koska se oli aiottu saattamaan sen oikeudenmukaisen omistajan Juareziin ja sieltä rajan ylitse Yhdysvaltoihin.
Hän huomasi, että Cuivacan sotilasvartiosto oli vähäinen ja kehnosti komennettu. Kaduilla liikkui sotilaita, mutta ainoa säännöllisesti hoidettu vartiopaikka oli pankin edustalla. Ei kukaan kysynyt Billyltä mitään. Hänen ei tarvinnut näyttää turvapassiaan.
»Tämä näyttää käyvän helposti», tuumi Billy. »Oikeata lastenleikkiä.»
Ensiksi hän huolehti ratsustaan, vieden sen yleisöä varten tarjolla olevaan aitaukseen, ja asteli sitten huolettomasti pankille ja meni sisään tarvitsematta vieläkään vastata mihinkään kysymyksiin. Siellä hän vaihtoi suuren setelin, jonka Pesita oli antanut hänelle, että hän voisi sen nojalla päästä tarkastamaan pankkirakennusta sisältäpäin.
Billy vitkasteli kauan laskiessaan saamiaan pikku rahoja. Koko ajan hän vilkuili ympärilleen, painaen mieleensä kaikki sellaiset silmäänpistävät piirteet, jotka myöhemmin saattaisivat olla hänelle tärkeitä. Laskettuaan rahat, Billy kiersi hitaasti savukkeen.
Pankkihuone oli metalliverkosta ja puusta tehdyllä väliseinällä jaettu kahteen osastoon. Asiakkaat olivat toisella, konttoristit ja. kassanhoitaja toisella puolella. Viimemainittu istui pienen luukun takana, josta hän otti vastaan talletukset ja lunasti maksuosoitukset. Hänen takanaan seisoi seinän vieressä amerikkalainen kassakaappi. Billy oli ennenkin käsitellyt sellaisia.
Peräseinässä olevasta ovesta päästiin rakennuksen takapihalle. Ovi oli vankka, teräslevyillä peitetty ja kiinnitetty useilla salvoilla ja paksulla teljellä. Peräseinässä ei ollut ainoatakaan ikkunaa. Siltä taholta näytti olevan melkein mahdotonta tunkeutua meluttomasti pankkiin.
Sisustus oli perin alkeellinen, ja Billy ihmetteli, ettei kaupungissa tapahtunut pankkiryöstöjä joka viikko. Kenties peräseinän lujat suojalaitteet ja etusivulle sijoitettu vartija selittivät sen.
Tyytyväisenä näkemäänsä hän palasi katukäytävälle ja meni kadun poikki erääseen kapakkaan. Tarjoilupöydän edustalla istui pienten pöytien ääressä joitakuita sotilas- ja siviilihenkilöitä. Parissa pöydässä oli korttipeli käynnissä, ja peräovesta Billy näki pienen, kukkotappelua katselemaan keräytyneen ihmisryhmän.
Nämä seikat eivät kiinnittäneet Billyn mieltä. Hän oli tullut kapakkaan vain päästäkseen kadun toiselle puolelle ja voidakseen herättämättä epäluuloja tarkastella pankin julkisivua ulkopuolelta.
Ostettuaan pullon kurjaa olutta, jonka lämpö luultavasti ei ollut alentunut alle kahdenkymmenenviiden asteen, senjälkeen kun se lähti Teksasin panimon korkkausosastolta ja jota tietämättömille ihmisille tyrkytettiin, hän meni laiskasti etusivun ikkunalle ja alkoi katsella ulos.
Sieltä hän näki, että pankkirakennus oli kaksikerroksinen; toisen kerroksen sisäänkäytävä oli talon vasemmassa päässä, avautui suoraan katukäytävälle ja oli niin ollen selvästi pankin edustalla astelevan vartijan näkyvissä.
Billy aprikoi, mihin tarkoitukseen yläkertaa käytettiin. Sen ikkunoissa riippuvat tuhraantuneet verhot herättivät hänessä toivoa ja antoivat hänelle äkillisen mielijohteen. Toisen kerroksen oven päällä oli kilpi: mutta Billyn kielitaito ei ollut vielä edistynyt niin pitkälle, että hän olisi kyennyt saamaan selkoa siihen maalatuista sanoista, mutta hän luuli arvaavansa, mitä ne merkitsivät. Pian hän saisi tietää, oliko hän arvannut oikein.
Palattuaan tarjoilupöydän ääreen hän tilasi toisen lasin olutta ja puheli sitä juodessaan kapakoitsijan kanssa, käyttäen äsken opittua, vähäistä espanjankielen taitoaan. Melkoisten vaikeuksien jälkeen hän sai selville voivansa päästä yöksi pankkirakennuksen yläkertaan.
Billy poistui kapakasta perin mielissään ja asteli pitkin katua, kunnes osui kaupungin ainoalle sekatavarakaupalle. Rääkättyään vielä kerran Ferdinandin ja Isabellan kieltä hän sai ostetuksi muutamia esineitä — kaksi vahvaa säkkiä, vintilän, kaksi poranterää ja reikäsahan. Pistettyään työkalut toiseen säkkiin hän kääri toisen sen ympärille ja palasi pankkirakennukselle.
Tavattuaan toisessa kerroksessa yömajan omistajan hän tilasi rakennuksen takasivulta huoneen, josta näkyi pihalle. Kapteeni Byrne oli siihen hyvin mieltynyt, laskeutui perin tyytyväisenä itseensä takaisin kadulle ja lähti etsimään ravintolaa.
Pesita oli lähettänyt hänet ainoastaan ottamaan selkoa paikallisista oloista ja kaupungin puolustusväestä, jotta rosvo voisi sitten saapua kaikkine joukkoineen ryöstämään pankkia. Mutta Billy Byrnellä oli vanhoja kokemuksia tällaisissa asioissa, ja hän oli suunnitellut paljon paljon yksinkertaisemman tavan vihollisen varojen riistämiseksi:.
Syötyään Billy palasi huoneeseensa. Oli jo tullut hämärä, pankki oli suljettu ja pimeä, sieltä olivat ilmeisestikin kaikki poistuneet. Vain vahtisotilas asteli edestakaisin katukäytävällä rakennuksen edustalla.
Billy meni heti huoneeseensa, otti esille työkalut kätköpaikastaan patjan alta ja oli hetkistä myöhemmin uutterassa työssä, poraten reikiä lattiaan vuoteensa jalkopään läheisyyteen. Työskenneltyään varovasti ja meluttomasti noin tunnin ajan hän oli saanut poratuksi karkeapiirteisen ympyrän muotoisen sarjan reikiä, jotka erottivat lattiasta noin kaksi jalkaa leveän alan.
Sitten hän pani vintilän syrjään ja tarttui reikäsahaan, kärsivällisesti kihnuttaen sillä poikki lattialankut viereisten reikien välistä; kierrettyään koko ympyrän hän nosti pois lankun kappaleet, joten muodostui siksi laaja aukko, että hän saattaisi tunkea ruumiinsa siitä lävitse, kun hänen tulisi aika laskeutua alakerrassa olevaan pankkiin.
Billyn puuhaillessa oli Cuivacaan ratsastanut kolme miestä, He olivat Tony, Benito ja El Orobon ranchon uusi kirjanpitäjä. Syönnin jälkeen meksikkolaiset poistuivat heti nauttimaan cantinan hauskuuksista, kun taas Bridge tilasi huoneen siitä rakennuksesta, johon saattajat olivat hänet opastaneet.
Sattumalta hän osui samaan rakennukseen, jossa Billy hommaili ja hänenkin huoneensa oli takasivulla, joten siitäkin näkyi pihalle. Mutta Bridge ei jäänyt valvomaan tähyilläkseen ympärilleen. Hän ei ollut vuosikausiin ratsastanut niin pitkää matkaa kuin nyt kahtena viimeksi kuluneena päivänä, ja hänen käyttämättöminä olleet lihaksensa vaativat lepoa.
Senjohdosta Bridge vaipui uneen melkein heti, kun oli painanut päänsä pielukseen, ja nukkui niin sikeästi, ettei mikään vähempi kuin luonnonmullistus näyttänyt voivan häntä herättää.
Samaan aikaan kuin Bridge paneutui vuoteeseensa, poistui Billy Byrne huoneestaan ja laskeutui kadulle. Pankin edustalla oleva vahti ei kiinnittänyt häneen minkäänlaista huomiota, ja kenenkään estämättä Billy pääsi aitaukselle, johon hän oli jättänyt ratsunsa. Kun hän parhaillaan satuloi hevostaan, tuli isäntä hänen harmikseen puhuttelemaan häntä.
Huonolla englanninkielellä mies lausui ihmettelynsä sen johdosta, että Billy lähti ratsastamaan niin myöhään illalla, ja amerikkalainen luuli huomaavansa toisen eleissä ja sävyssä muutakin kuin pelkkää uteliaisuutta — epäluuloisuutta vierasta gringoa kohtaan.
Hänen ei sopinut jättää miestä sellaisten ajatusten valtaan, ja siksi hän kallistui lähelle toisen korvaa, myhäili leveästi, iski silmää ja kuiskasi: »Señorita.» Samalla hän heilautti peukaloaan etelään päin. »Olen huomenaamulla täällä jälleen.»
Meksikkolaisen käytös muuttui heti. Nauraen hän nyökkäsi ja tuuppasi ymmärtäväisen näköisenä Billyä kylkeen. Hän jäi seisomaan paikoilleen, katsellen, kun Billy nousi satulaan ja lähti etelään päin — jolla suunnalla myös pankki oli. Billy ratsasti pankin takapihalle lainkaan koettamatta salata liikkeitään.
Siellä hän hypähti satulasta, jätti hevosensa seisomaan suitset maata viiltäen, irroitti lasson satulannupista, pisti povelleen ja meni takaisin kadulle rakennuksen edustalle ja edelleen vahdin ohitse huoneeseensa.
Työnnettyään sivuun sängyn, jonka hän oli vetänyt aukon kohdalle, hän pudotti molemmat säkkinsä pankkiin, sitoi vintilän lasson toiseen päähän ja laski sen säkkien jälkeen.
Kietaistuaan lasson keskikohdan sängynpylvään ympärille, hän tarttui lujasti nuoran kumpaankin päähän ja laskeutui aukosta alhaalla olevaan huoneeseen. Kaikki kävi yhtä meluttomasti kuin hänen aikaisemman elämänsä aikana samanlaisissa tilaisuuksissa, jolloin hän oli harjoittanut kuisteillekiipeämisen jaloa taidetta Ashland Avenuen ja Washington Boulevardin varsilla.
Päästyään lattialle hän veti lasson toisesta päästä, niin että se irtautui sängynpylväästä ja putosi hänen ojennettuihin käsiinsä. Kierrettyään sen huolellisesti kiepuksi hän pani sen riippumaan kaulastaan toisen kainalon alitse.
Toimiessaan ammattivarkaana Billy oli ollut huolellinen ja suunnitelmallinen mies. Hän oli aina asianmukaisesti suorittanut jokaisen yksityiskohdan ja vasta sitten siirtynyt yrityksensä seuraavaan tehtävään. Tämän häneen syöpyneen varovaisuuden vuoksi hän oli jo aikoja sitten kiinnittänyt säkkien suut yhteen, jättäen vain parhaiksi laajat aukot voidakseen täyttää ne viipymättä.
Nyt hän kävi käsiksi peräoveen. Salvat ja teljet lähtivät helposti irti sisäpuolelta, ja Billy huolehti ensin siitä, ennen kuin jatkoi muita puuhiaan. Oli hyvä laittaa pakotie avoimeksi mahdollisimman aikaisin. Vain yhden salvan Billy jätti paikalleen, jottei kukaan voisi häntä yllättää; mutta sitä ennen hän koetti sitä ja huomasi, että sen avaaminen kävi helposti.
Järjestettyään nämä seikat tyytyväisyydekseen Billy alkoi kaivertaa kassakaapin monimutkaista lukkoa poralla, jonka hän oli kiinnittänyt vintilään, ennen kuin laski sen pankkiin.
Työ oli raskaspa ja edistyi hitaasti. Hänen oli usein otettava terä reiästä ja voideltava sitä saippuapalalla, jonka hän sitävarten oli etukäteen pannut taskuunsa; mutta vihdoin hän oli saanut levyn lukon sisuksiin ulottuvan reiän.
Ulkoa Billy saattoi kuulia kadulla vain viidentoista metrin päässä hänestä edestakaisin astelevan vartijan askeleet. Mies ei lainkaan aavistanut, että hänen vahdittavaansa pankkia parhaillaan ryöstettiin melkein hänen nenänsä edessä. Kerran kävi korpraali vaihtamassa vahtia. Senjälkeen ei Billy enää kuullut askelia, sillä uusi sotilas oli paljain jaloin.
Porattuaan reiän Billy veti taskustaan metallilankakappaleen ja pisti sen reikään. Liikutellen lankaa tottunein sormin hän käänteli lukon vipuja sinne tänne, tunnustellen langallaan, kunnes kaikki joustimet olivat oikealla kohdalla.
Myöskin se oli hidasta työtä, mutta se oli äärettömän paljon vähemmän omiaan herättämään huomiota kuin mikään muu kassakaappien murtamistapa, sikäli kuin Billy niitä tunsi.
Vasta paljon yli puolenyön se onnistui kapteeni Byrnelle, joustimet kilahtivat sopivaan asentoon, kaapin kädensija kääntyi ja salvat luiskahtivat taaksepäin.
Oven avaaminen ja kassakaapin sisällön siirtäminen säkkeihin vaativat ainoastaan muutamia minuutteja. Kun Billy nousi ja heitti raskaan taakan olalleen, kuuli hän ulkoa vartija huudon ja sitten puhelua. Heti senjälkeen kantautui hänen korviinsa selviä askelten ääniä, jotka nousivat yömajaan vieviä portaita myöten; sitten hän siirsi takaoven viimeisen salvan ja pujahti pihalle.