KAHDESTOISTA LUKU.
Ghek tekee tepposia
Sillä aikaa kun Heliumin Taraa vietiin Jetan-torneihin, saatettiin Ghek palatsin alla oleviin vankiholveihin ja teljettiin himmeästi valaistuun kammioon. Siellä oli maapermannolla seinävieressä penkki ja pöytä ja seinässä useita renkaita, joista riippui lyhyitä kahleita. Seinien juurella oli maapermannossa useita reikiä. Monista näkemistään seikoista kiinnittivät yksin nämä Ghekin mieltä. Hän istahti penkille odottamaan äänettömänä. Pian sammutettiin valot. Jos Ghek olisi osannut, niin hän olisi silloin hymyillyt, sillä hän näki pimeässä yhtä hyvin kuin valossakin — ehkä paremminkin. Hän tarkkaili lattiassa olevia tummia aukkoja ja vartosi. Äkkiä hän huomasi muutoksen häntä ympäröivässä ilmassa — siihen sekaantui outoa, painostavaa tuoksua, ja taaskin olisi Ghek hymyillyt, jos olisi osannut.
Täyttäkööt vain kammion ilman asemasta kuolettavimmilla höyryillään! Se olisi samantekevää Ghekille, jolla ei ollut keuhkoja ja joka senvuoksi ei tarvinnut ilmaa. Rykorin laita saattaisi olla toinen. Jollei se saisi ilmaa, se kuolisi; mutta jos kaasua tulisi vain niin paljon, että se riittäisi huumaamaan tavallisen kuolevaisen, ei se vaikuttaisi mitään rykoriin, jota ei haitannut tietoinen järki. Niin kauan kun veressä ei olisi hiilihappoa riittävää määrää keskeyttämään sydämen toimintaa, ei rykorilla olisi siitä muuta vahinkoa kuin elinvoimien vähentyminen; edelleenkin se tottelisi kaldanen aivojen käskyjä.
Ghek sijoitti rykorin istumaan selin seinää vasten, jotta se pysyisi paikallaan ilman hänen aivojensa ohjaustakin. Sitten hän irtautui sen selkäytimestä, mutta jäi edelleenkin sen hartioille, odottaen ja tarkkaillen, sillä kaldanen uteliaisuus oli virinnyt. Hänen ei tarvinnutkaan odottaa kauan, kun valot jälleen sytytettiin, yksi lukituista ovista avattiin, ja sisälle astui puolikymmentä soturia. He lähestyivät häntä reippaasti ja toimivat vikkelästi. Ensin he riistivät häneltä kaikki aseet, napsauttivat sitten kahleen rykorin toisen nilkan ympärille ja kiinnittivät sen seinästä riippuvan ketjun päähän. Senjälkeen he vetivät pitkän pöydän uuteen asentoon ja naulasivat sen kiinni lattiaan, niin että suoraan vangin edessä tuli olemaan sen toinen pää keskikohdan asemasta. Pöydälle he panivat hänen eteensä ruokaa ja vettä ja toiseen päähän kahleen avaimen. Aukaistuaan vielä kaikki ovet selälleen he poistuivat.
Tultuaan jälleen tajuihinsa tunsi Turan, panthan, pistävää kipua kyynärvarressaan. Kaasun vaikutus haihtui yhtä nopeasti kuin se oli lamauttanutkin hänet, ja kun hän avasi silmänsä, olivat hänen kaikki aistinsa täysin valppaat. Valot paloivat taaskin, ja niiden hohteessa mies eroitti marsilaisen jättiläisrotan, joka kyyrötti pöydällä, jyrsien hänen käsivarttaan. Hän kiskaisi kätensä pois ja hapuili lyhyttä miekkaansa, kun taas rotta yritti muristen tarttua hänen käsivarteensa uudelleen. Vasta silloin Turan havaitsi, että häneltä oli anastettu aseet, pitkä ja lyhyt miekka sekä tikari ja pistooli. Rotta karkasi sitten hänen kimppuunsa; hän iski sen kädellään syrjään ja peräytyi, etsien jotakin esinettä antaakseen tehokkaamman huitaisun. Taaskin rotta hyökkäsi, ja kun Taran astahti nopeasti taaksepäin välttääkseen uhkaavia hampaita, tuntui jokin äkkiä nykäisevän hänen oikeata nilkkaansa ja kun hän saadakseen takaisin tasapainonsa siirsi vasenta jalkaansa taaksepäin, osui hänen kantapäänsä kireään ketjuun, ja hän kellahti raskaasti selälleen, juuri kun rotta syöksähti hänen rintaansa vasten, pyrkien kiinni hänen kurkkuunsa.
Marsilainen rotta on raju ja inhoittava otus. Se on monijalkainen ja karvaton; sen nahka on jokseenkin yhtä epämiellyttävän näköinen kuin vastasyntyneen hiiren. Koko ja paino ovat suunnilleen samat kuin ison airedalelaisen terrierin. Silmät ovat pienet, lähellä toisiaan ja melkein piilossa syvissä, lihareunaisissa kuopissaan. Mutta sen hirvittävin ja inhoittavin piirre on sen leukapielet, joiden koko luusto pistää esille lihasta useita sentimetrejä, niin että näkyy viisi terävää, lapiomaista hammasta yläleuassa ja sama määrä samanlaisia aseita alaleuassa. Kokonaisvaikutuksena on: mädäntyvät kasvot, joista on tippunut pois paljon lihaa.
Tällainen otus hypähti panthanin rintaa vasten repiäkseen rikki hänen kurkkunsa. Kahdesti Turan sysäsi sen luotaan koettaessaan nousta jälleen pystyyn, mutta molemmilla kerroilla se palasi uudistamaan hyökkäyksensä entistä hurjemmin. Sen ainoat aseet ovat hampaat, sillä sen leveiden latuskaisten jalkojen kynnet ovat tylsät. Esiinpistävillä leuoillaan se kaivertaa sokkeloiset käytävänsä, työntäen mullan taakseen leveillä jaloillaan. Turanin ei siis tarvinnut muuta kuin pitää sitä irti ruumiistaan, ja se hänelle onnistui, kunnes hän sattumalta sai tarratuksi eläimen kurkkuun. Senjälkeen oli kaikki vain muutamien silmänräpäysten asia. Vihdoin hän nousi ja sinkosi elottoman raadon luotaan inhon puistattaessa häntä. Nyt hän alkoi hätäisesti tarkastaa niitä uusia oloja, joihin hän oli joutunut, sitten kun hänet oli teljetty vankikoppiin. Hän arvasi suunnilleen, mitä oli tapahtunut. Hänet oli huumattu ja häneltä oli riistetty aseet, ja pystyyn noustuaan hän näki, että hänen toinen nilkkansa oli kahlehdittu seinään. Hän katseli ympärilleen. Kaikki ovet olivat selkosen selällään! Vangitsijat tahtoivat tehdä hänelle vankeuden sitäkin raskaammaksi, jättämällä hänen silmiensä eteen alati houkuttelevat, saavuttamattomaan vapauteen vievät, avoimet käytävät. Pöydän päässä oli ruokaa ja juomaa hänen ulottuvillaan. Niihin hän ainakin pääsi käsiksi, ja kun hän näki ne, tuntui hänen nälkiintynyt vatsansa huutavan ravintoa melkein ääneen. Vaivoin hän jaksoi hillitä itseään niin paljon, että söi ja joi kohtuullisesti.
Hänen pureksiessaan ruokaa hänen katseensa harhaili ympäri kammion, kiintyen äkkiä pöydän toisessa päässä olevaan esineeseen. Se oli avain. Hän nosti kahlehdittua jalkaansa ja tarkasti lukkoa. Siitä ei voinut olla epäilystäkään! Tuolla pöydällä hänen edessään oleva avain sopi juuri tähän lukkoon. Huolimaton soturi oli laskenut sen siihen ja unohtanut sen poistuessaan. Toivo virisi jälleen voimakkaana Gatholin Gahanin, Turan-panthanin rinnassa. Hän vilkuili salaapäin avoimiin oviin. Ei ketään ollut näkyvissä. Oi, jospa hän vain pääsisi vapauteen! Jollakin tavoin hän sitten kyllä selviytyisi tästä vihatusta kaupungista takaisin hänen luokseen; eikä hän enää koskaan jättäisi häntä yksin, ennen kuin olisi saanut hänet turvaan tahi itse kuollut.
Hän nousi ja siirtyi varovasti pöydän toista päätä kohti, jossa viekoitteleva avain oli. Nilkan kahle esti hänen ensimmäisen askeleensa, mutta hän ojentautui pöydälle täyteen mittaansa, kurottaen kiihkeästi tavoittamaan palkkiota. Hänen sormensa miltei ylettyivät siihen — vielä vähän, ja se olisi hänen kädessään. Hän venytti itseään, pinnistäen voimiaan, mutta avain oli sittenkin parahiksi hänen saavuttamattomissaan. Hän heittäytyi eteenpäin, niin että rautainen kahle painui syvälle hänen ihoonsa, mutta kaikki oli turhaa. Sitten hän istuutui jälleen penkille ja jäi tuijottamaan avoimiin oviin ja avaimeen, oivaltaen nyt, että ne olivat osia hyvin harkitussa ja suunnitellussa rääkkäyssuunnitelmassa, jonka siveellisiä tarmoa jäytävää tehoa ei suinkaan vähentänyt se, ettei siihen sisältynyt ruumiillisia tuskia.
Vain hetkiseksi mies antautui hyödyttömän harmittelun ja tuskailun valtaan. Sitten hän reipastautui, hänen otsansa kirkastui, ja hän kävi jälleen käsiksi keskeneräiseen ateriaansa. Ainakaan he eivät saisi sitä tyydytystä, että tietäisivät, kuinka kipeästi he olivat häneen osuneet. Hänen syödessään välähti hänen mieleensä, että hän vetämällä pöytää pitkin lattiaa saisi avaimen ulottuviinsa. Mutta yrittäessään tehdä niin hän huomasi, että pöytä oli vankasti naulattu lattiaan hänen ollessaan tajuttomana. Taaskin Gahan hymyili, kohautti olkapäitään ja kävi jälleen syömään.
Soturien poistuttua Ghekin vankikopista ryömi kaldane rykorin olkapäiltä pöydälle. Juotuaan hiukan vettä hän ohjasi rykorin kädet vesiastiaan ja ruokaan, ja aivoton olento kävi ahnaasti niiden kimppuun. Sillä välin Ghek hämähäkkimäiseen tapaansa meni pöydän toiseen päähän, jossa kahleen avain oli. Tartuttuaan siihen toisilla saksillaan hän hypähti lattialle ja riensi nopeasti seinänrajassa olevalle aukolle, johon hän katosi. Kauan aikaa olivat hänen aivonsa miettineet, mitä ne reiät olivat. Ne viehättivät hänen kaldanemakuaan ja osoittivat sitäpaitsi, mihin hän voisi kätkeä avaimen ja mistä löytäisi sitä ainoata ruokaa, jota kaldane söi halukkaasti — lihaa ja verta.
Ghek ei ollut koko elinaikanaan nähnyt ulsiota, koska tämä iso marsilainen rotta oli kauan sitten kuollut sukupuuttoon Bantoomista, sillä kaldanet olivat pitäneet paljon sen lihasta ja verestä. Mutta Ghek oli melkein sumentumattomina perinyt kaikkien esi-isiensä kaikki muistot ja tiesi senvuoksi, että näissä rei'issä asusti ulsioita ja että ulsiot olivat hyvänmakuisia. Hän tiesi myöskin, minkänäköinen ulsio oli, ja tunsi sen tavat, vaikka hän ei ollut milloinkaan nähnyt sitä eikä kuvaa siitä. Samoin kuin me jalostamme eläimiä ruumiillisten ominaisuuksien kehittämiseksi, jalostavat kaldanet omaa rotuaan kehittääkseen henkisiä ominaisuuksia kuten muistia, ja niinpä he ovatkin kohottaneet meidän vaistoksi nimittämämme sielunkyvyn tietoisen ajattelun piiriin, joten sitä voi muisti hallita ja käyttää hyödyksi. Epäilemättä piilee meidänkin alitajunnassamme paljon esivanhempiemme saamia vaikutteita ja kokemuksia. Ne saattavat pujahtaa tietoisuuteemme vain unina tahi epämääräisinä, hämärinä tunnelmina, että olemme jo aikaisemmin eläneet jonkun ohimenevän vaiheen nykyistä olemassaoloamme. Oi, jospa kykenisimmekin muistamaan ne! Silloin avautuisi silmiemme eteen ennen meitä vierineiden, unholaan vaipuneiden aikojen, ihmismuistista hävinnyt historia. Saattaisimmepa käyskennellä Jumalan seurassa hänen tähtitarhassaan niinä aikoina, jolloin ihminen oli vasta puhkeavana ajatuksena Hänen mielessään.
Laskeuduttuaan reiän jyrkästi kaltevaa pohjaa myöten noin kolme metriä Ghek saapui huolitellusti valmistettuun ja hauskaan käytäväverkkoon. Kaldane oli riemuissaan. Tämäpä vasta oli elämää! Hän liikkui ripeästi ja pelottomasti ja meni yhtä suoraan päämääräänsä kohti kuin ihminen menee oman kotinsa keittiöön. Hänen päämääränään oli syvällä maan sisässä oleva, ison ammeen kokoinen pallomainen onkalo. Revityistä silkki- ja turkistilkuista kyhätyssä pesässä oli siellä kuusi pientä ulsion poikasta.
Emän palatessa oli siellä vain viisi poikasta ja iso, hämähäkkimäinen olento, jonka kimppuun se heti kävi; mutta siihen tartuttiin voimakkailla saksilla, jotka pitivät sitä niin, ettei se voinut hievahtaakaan. Hitaasti ne kiskoivat emän kurkun kammottavalle suulle, ja lyhyen hetkisen kuluttua ulsio oli kuollut.
Ghek olisi voinut viipyä pesässä pitkän aikaa, koska siellä oli runsaasti ruokaa moneksi päiväksi, mutta hän ei tehnyt niin. Sensijaan hän tutki käytäviä. Hän seurasi niitä useihin Manatorin kammion maanalaisiin käytäviin ja taaskin ylöspäin seinien sisällä maanpinnan yläpuolella oleviin kammioihin. Hän löysi useita älykkäästi keksittyjä satimia, myrkytettyä ravintoa ja muita merkkejä alituisesta sodasta, jota Manatorin asukkaat kävivät näitä heidän kotiensa ja julkisten rakennusten alla majailevia, inhoittavia otuksia vastaan.
Tutkimusmatkallaan hän ei saanut selville ainoastaan sitä, kuinka tavattoman laaja, nähtävästi kaupungin kaikkiin osiin ulottuva käytäväverkko oli, vaan myöskin sen, että suurin osa siitä oli hyvin vanha. Oli täytynyt poistaa maata monia tonneja, ja kauan aikaa hän ihmetteli, mihin se oli viety, kunnes hän seuratessaan erästä laajaa ja pitkää tunnelia alaspäin kuuli edeltään maanalaisen putouksen ukkosentapaista jymyä ja saapui pian ison, epäilemättä Marsin toisessa ääressä sijaitsevaan, maanalaiseen Omeanjärveen vierivän virran partaalle. Tähän vuolaaseen viemäriin olivat lukemattomat ulsiopolvet tyhjentäneet vähäiset multakantamuksensa kaivaessaan ääretöntä sokkeloaan.
Ghek vitkasteli joella vain hetkisen, sillä hänen näennäisesti päämäärättömällä vaelluksellaan oli varma tarkoitus, johon hän pyrki tarmokkaasti ja noudattaen yksinkertaista suunnitelmaa. Hän noudatti vain sellaisia käytäviä, jotka näyttivät päättyvän vankiholveihin tahi muihin kaupungin asukkaiden kammioihin; niitä hän tarkasti, pysytellen tavallisesti itse piilossa käytävien suulla, ja otti selville, ettei hänen etsimänsä ollut siellä. Hän liikkui nopeasti hämähäkinjaloillaan ja taivalsi melkoisia matkoja lyhyessä ajassa.
Kun hänen etsinnällään ei ollut heti tuloksia, päätti hän palata vankiholviin, jossa hänen rykorinsa virui kahlehdittuna, huolehtiakseen sen tarpeista. Lähestyessään holviin vievän käytävän loppupäätä hän hiljensi vauhtiaan ja pysähtyi aukon suulle silmäilläkseen kammioon, ennen kuin menisi sinne.. Hänen tähyillessään ilmestyi hänen vastassaan olevalle ovelle äkkiä soturi. Rykor oli pitkänään pöydällä, ja sen kädet hapuilivat sokeasti lisää muonaa. Ghek näki soturin seisahtuvan ällistyneenä tuijottamaan rykoriin; miehen silmät menivät levälleen, ja hänen pronssinväriset poskensa muuttuivat tuhkanharmaiksi. Hän astahti taaksepäin, ikäänkuin olisi saanut iskun vasten kasvojaan. Vain hetkisen hän seisoi paikallaan ikäänkuin pelon lamauttamana; sitten hän päästi tukahdutetun kiljaisun ja kääntyi pakoon. Oli taaskin vahinko, ettei Ghek, kaldane, osannut hymyillä.
Hän meni vikkelästi huoneeseen, kapusi pöydälle ja sijoittui rykorin olkapäille, jääden sitten odottamaan. Ja kenpä voisi väittää, ettei Ghekillä ollut huumorin tajuntaa, vaikka hän ei osannutkaan hymyillä? Istuttuaan puoli tuntia hän kuuli askelia käytävän kivilattialta. Hän eroitti, kuinka aseet kalahtelivat seiniä vasten, ja arvasi miesten saapuvan ripeästi. Mutta vähän ennen kuin he tulivat hänen koppinsa ovelle, he pysähtyivät ja etenivät sitten hitaammin. Etunenässä oli upseeri ja hänen takanaan silmät pystyssä ja ehkä vielä hieman harmaana se sotilas, joka oli äsken niin hätäisesti poistunut. He seisahtuivat ovelle ja upseeri kääntyi ankarana sotilaan puoleen, osoittaen sormellaan Ghekiä.
"Tuossahan se olento istuu! Rohkenitko siis valehdella dwariilesi?"
"Vannon", huudahti sotilas, "puhuneeni totta. Vain vähän aikaa sitten tuo otus retkotti päättömänä tällä samalla pöydällä! Ja iskeköön ensimmäinen esi-isäni minut kuoliaaksi tähän paikkaan, jollei joka sanani ole totta!"
Upseeri näytti olevan ymmällä. Marsin miehet valehtelevat harvoin, jos koskaan. Hän raapi päätään. Sitten hän puhutteli Ghekiä. "Kuinka kauan olet ollut täällä?" hän kysyi.
"Kukapa tietää sen paremmin kuin ne, jotka toivat minut tänne ja kiinnittivät minut kahleilla seinään?" huomautti kaldane vastaan.
"Näitkö tämän sotilaan käyvän täällä muutamia minuutteja sitten?"
"Kyllä näin hänet", vastasi Ghek.
"Istuitko silloin samassa paikassa kuin nytkin?" jatkoi upseeri.
"Katso kahleitani ja sano sitten, missä muutoin voisin istua!" kivahti
Ghek. "Ovatko kaikki tämän kaupungin ihmiset hulluja?"
Kolme muuta soturia tunkeili molempien etumaisina olevien takana, kurkottaen kaulojaan nähdäkseen vangin ja samalla virnistellen kumppaninsa hämmingille. Upseeri katsahti Ghekiin äkäisesti.
"Kielesi on yhtä myrkyllinen kuin sen naarasbanthin, jonka O-Tar lähetti Jetan-torneihin", hän virkkoi.
"Puhutko siitä nuoresta naisesta, joka vangittiin samalla kertaa kuin minut?" tiedusti Ghek; hänen ilmeettömän yksitoikkoinen äänensä ja kasvonsa eivät lainkaan paljastaneet, kuinka kiihkeä hän oli.
"Juuri hänestä", vastasi dwar ja kääntyi sitten sen sotilaan puoleen, joka oli käynyt häntä kutsumassa. "Palaa majapaikkaasi ja pysy siellä ensi kisoihin saakka! Siihen mennessä ovat silmäsi ehkä oppineet olemaan pettämättä sinua."
Mies loi Ghekiin myrkyllisen katseen ja lähti. Upseeri ravisti päätään. "En ymmärrä sitä", hän mutisi. "U-Van on aina ollut varma ja luotettava soturi. Saattaisikohan —" Hän katsahti Ghekiin läpitunkevasti. "Sinulla on kummallinen pää, joka ei sovi vartaloosi, mies", hän ärjäisi. "Taruissamme kerrotaan entisaikojen olennoista, jotka loitsivat harhanäkyjä toisten ihmisten silmiin. Jos sinä olet sellainen, niin kenties U-Van on joutunut synnillisten kykyjesi uhriksi." Hän pyörähti ja viittasi sotilaitaan seuraamaan itseään.
"Maltahan!" huusi Ghek. "Jollei minua aiota tappaa nälkään, niin lähetä minulle ruokaa!"
"Sinä olet saanut ruokaa", vastasi soturi.
"Annetaanko minulle ravintoa vain yksi kerta päivässä?" kysyi Ghek.
"Tarvitsen sitä useammin. Lähetä minulle ruokaa!"
"Kyllä saat", lupasi upseeri. "Ei kukaan saa väittää, että Manatorin vangeilla on huono muona. Oikeamielisiä ovat Manatorin lait." Ja hän poistui.
Tuskin oli heidän askeltensa ääni häipynyt etäisyyteen, kun Ghek kiipesi rykorinsa olkapäiltä ja kiiruhti reikään, johon oli kätkenyt avaimen. Noudettuaan sen hän irroitti kahleen rykorin nilkasta, lukitsi sen jälleen tyhjiltään ja vei avaimen entistä kauemmaksi rotankoloon. Sitten hän palasi paikalleen aivottoman palvelijansa niskaan. Hetkisen kuluttua hän kuuli lähestyviä askelia, minkä jälkeen hän nousi ja siirtyi toiseen käytävään, joka poikkesi soturin tulosuunnasta. Siellä hän odotti kuunnellen ja pysyen näkymättömänä. Hän kuuli miehen astuvan koppiin ja seisahtuvan, kuuli hiljaisen huudahduksen, jota seurasi metalliastioiden kilinä, kun tarjotin paiskattiin pöydälle, sitten nopeasti poistuvia askelia, jotka pian häipyivät etäisyyteen.
Vitkastelematta Ghek palasi kammioon, haki avaimen ja lukitsi rykorin jälleen kahleeseensa. Vietyään avaimen takaisin onkaloon hän jäi kyyröttämään pöydälle päättömän ruumiinsa viereen ja ohjasi sen kädet ruokaan. Rykorin syödessä Ghek kuunteli, milloin anturakenkien töminä ja aseiden kalina alkaisi lähestyä, minkä hän tiesi pian tapahtuvan. Eikä hänen odotusaikansa ollutkaan pitkä. Kuullessaan miesten saapuvan Ghek kapusi rykorinsa hartioille. Taaskin tuli sama upseeri, jonka U-Van oli noutanut, ja hänen seurassaan oli kolme sotilasta. Hänen takanaan oleva oli ilmeisesti sama mies, joka oli tuonut muonan, sillä hänen silmänsä menivät pystyyn, kun hän näki Ghekin istuvan pöydän ääressä, ja hän näytti kovin typertyneeltä, kun dwar suuntasi häneen tuikean katseensa.
"Asia on ihan niin kuin kerroin", hän huusi. "Hän ei ollut täällä, kun toin hänelle ruokaa."
"Mutta hän on täällä nyt", sanoi upseeri jurosti, "ja kahle on lukittuna hänen nilkassaan. Katsokaa! Sitä ei ole avattu. Mutta missä on avain? Sen pitäisi olla pöydällä vastaisessa päässä kuin hän. Missä avain on, olento?" karjaisi hän Ghekille.
"Miten voisin minä, vanki, tietää paremmin kuin vartijani, missä kahleitteni avain on?" tokaisi kaldane.
"Mutta se oli tuossa", kiljui upseeri, osoittaen pöydän toista päätä.
"Näitkö sen?" kysäisi Ghek.
Upseeri epäröi. "En; mutta sen on täytynyt olla siinä", hän väitteli.
"Näitkö sinä avaimen olevan tuossa?" tiedusti Ghek, osoittaen toista soturia.
Mies pudisti päätänsä kieltävästi. "Entä sinä? Ja sinä?" jatkoi kaldane, puhutellen muita kahta.
He kumpikin myönsivät, etteivät olleet nähneet avainta.
"Ja jos se olisikin ollut siinä, niin miten olisin minä voinut ulottua siihen?" pitkitti kaldane.
"Niin, hän ei olisi voinut saada sitä", myönsi upseeri. "Mutta tällaista ei saa enää sattua! I-Zav, sinä jäät vartioimaan tätä vankia, kunnes sijallesi saapuu toinen mies!" Tämän määräyksen kuultuaan ei I-Zav näyttänyt olevan lainkaan hyvillään, ja hän silmäili Ghekiä epäluuloisesti, kun dwar ja muut soturit poistuivat, jättäen hänet ikävään asemaansa.