YHDESTOISTA LUKU
Apinain kuningas
Pimeä ei ollut vielä tullut, kun hän saapui heimonsa luo, vaikka hän olikin pysähtynyt kaivamaan esiin ja syömään villikarjun tähteitä ja samalla myös ottamaan Kulongan jousen ja nuolet puun latvasta, jonne hän oli ne kätkenyt.
Tarzanilla oli aika kantamus mukanaan, kun hän laskeutui oksilta Kertshakin heimon keskuuteen. Ylpeydestä paisuvin rinnoin hän kertoi kuninkaallisista seikkailuistaan ja näytteli saalistaan.
Kertshak murahteli ja meni tiehensä, sillä hän kadehti tätä heimonsa merkillistä jäsentä. Pienissä ilkeissä aivoissaan hän haeskeli jotakin syytä päästää vihansa valloilleen Tarzania vastaan.
Seuraavana päivänä Tarzan harjoitteli jousen ja nuolien käyttöä jo päivän ensi sarastuksessa. Alussa hän ampui harhaan melkein joka nuolen, mutta vihdoin hän oppi ohjaamaan koko tarkasti näitä pieniä vasamia, ja ennenkuin kuukausi oli kulunut, oli hänestä tullut hyvä jousimies. Mutta tämän taidon hankkiminen olikin kuluttanut melkein koko hänen nuolivarastonsa.
Kun heimo yhä piti parhaana haeskella ruokaa rannikon läheisyydestä, oli Tarzanilla myös hyvää aikaa tutkistella isänsä pientä, mutta valikoitua kirjavarastoa.
Tänä aikana sattui, että nuori englantilainen loordi löysi majasta erään kaapin sopukkaan kätketyn pienen metallirasian. Avain oli lukossa, ja muutaman hetken tarkastelun ja kokeilun jälkeen säiliö aukeni. Siitä hän löysi sileäkasvoista nuorta miestä esittävän haalistuneen valokuvan, pienessä kultaketjussa riippuvan jalokivillä koristetun medaljongin, muutamia kirjeitä ja pienen kirjan.
Tarzan tutki näitä löytöjään kauan aikaa.
Valokuvasta hän piti enimmin, sillä sen silmät hymyilivät ja kasvot olivat avoimet ja rehelliset. Se oli hänen isänsä.
Medaljonkia hän myös ihasteli ja pani ketjun kaulaansa, matkien siten koristelutapaa, jonka oli huomannut yleiseksi mustien keskuudessa. Jalokivet kimaltelivat kauniisti hänen sileää ruskeaa ihoaan vasten.
Kirjeitä hän ei voinut lukea, sillä hän tunsi kirjoitusta vähän tai ei ollenkaan, niinpä hän panikin ne takaisin rasiaan ja alkoi tutkistella kirjaa.
Se oli miltei täynnä hienoa kirjoitusta, mutta vaikka hän tunsikin nuo pienet kirjaimet, niin niiden järjestys ja yhdistelmät olivat hänelle outoja ja kerrassaan käsittämättömiä.
Tarzan oli aikoja sitten oppinut käyttämään sanakirjaa, mutta hänen surukseen ja hämmästyksekseen siitä ei ollut mitään apua tässä tapauksessa. Kun hän ei voinut löytää selitystä ainoallekaan kirjassa olevalle sanalle, pani hän sen takaisin metallirasiaan, mutta päätti myöhemmin ottaa selkoa sen salaisuudesta.
Eipä hän aavistanut, että tuo pieni salaperäinen kirja sulki kansiensa väliin hänen alkuperänsä selityksen, vastauksen hänen oudon elämänsä arvoitukseen.
Se oli John Claytonin päiväkirja, jota hän oli pitänyt ranskaksi, kuten aina oli ollut hänen tapansa.
Tarzan pani rasian takaisin kaappiin, mutta tästä hetkestä alkaen oli hänellä sydämessään kuva isänsä voimakkaista, hymyilevistä kasvoista ja päässään varma tahto ratkaista pienen mustan kirjan sisältämien outojen sanojen salaisuus.
Toistaiseksi hänellä oli tärkeämpiä tehtäviä, sillä hänen nuolivarastonsa oli loppunut ja hänen täytyi siis käydä mustain miesten kylässä sitä uusimassa.
Varhain seuraavana aamuna hän lähti matkalle ja nopeasti kulkien saapui ennen puoltapäivää avoimelle paikalle kylän edustalle. Taas hän asettui suureen puuhunsa ja kuten ennenkin näki vaimoja työskentelemässä pelloilla ja kylän raitilla ja myrkkypadan poreilevan suoraan allansa.
Neljä tuntia hän makaili odottaen tilaisuutta laskeutua huomaamatta maahan ja anastaa haluamansa nuolet, mutta nytpä ei tapahtunutkaan mitään, mikä olisi houkuttanut kyläläiset asumuksistaan. Päivä kului, ja yhä kyräili apinain Tarzan vaimon yläpuolella, joka mitään aavistamatta hääräili padan luona.
Sitten palasivat ne, jotka olivat työskennelleet vainioilla. Metsästämässä käyneet soturit tulivat myös esiin viidakoista, ja kun kaikki olivat paaluaidan sisäpuolella, suljettiin ja teljettiin portit.
Nyt näkyi kylässä keittoastioita kaikkien majojen edustalla, ja naiset hääräilivät keitostensa ääressä. Kaikille jaeltiin pieniä pisankikakkuja ja kassavavanukasta.
Äkkiä kuului metsän reunalta huuto. Tarzan katsoi sinne. Siellä palasi pohjoisesta päin myöhästynyt metsästäjäjoukkue, ja välissään he puoleksi taluttivat, puoleksi kantoivat vastustelevaa saalista.
Heidän lähestyessään kylää avattiin heille portit, ja ilmoille kohosi villejä huutoja, kun nähtiin, että saalis oli ihminen.
Kun yhä vastaan pyristelevä vanki oli laahattu kylän raitille, kävivät naiset ja lapset hänen kimppuunsa seipäin ja kivin, ja apinain Tarzan, viidakon nuori ja kesytön olento, ihmetteli oman lajinsa eläimellistä julmuutta.
Koko viidakon väestä kidutti saalistaan vain Shita, leopardi. Kaikkien muiden siveysopin mukaan oli uhrille nopeasti annettava armahtava kuolema.
Tarzan oli kirjoistaan oppinut vain hajanaisia tietoja ihmisolentojen tavoista.
Ajaessaan Kulongaa takaa metsän läpi hän oli odottanut joutuvansa kaupunkiin, jossa olisi merkillisiä pyörien varassa seisovia taloja tupruttamassa mustia savupilviä korkeasta puunrungosta — tai järvelle, jossa liikkuisi mahtavia rakennuksia, laivoja, pursia, höyryaluksia, ja muita, kuten hän oli kirjoista lukenut.
Hän oli surkeasti pettynyt tavatessaan mustien pienen kyläpahasen, joka sijaitsi hänen omassa viidakossaan ja jossa ei ollut ainoatakaan niin suurta taloa kuin hänen oma majansa kaukaisella rantamalla.
Hän huomasi, että nämä ihmiset olivat ilkeämpiä kuin hänen omat apinansa ja yhtä kesyttömiä ja julmia kuin Sabor. Tarzan alkoi halveksia omaa rotuaan.
Nyt he olivat sitoneet uhri-paran korkeaan paaluun kylän keskellä, Mbongan majan edustalla, ja sitten soturit alkoivat hänen ympärillään tanssia ja rääkyä, väläytellen puukkoja ja uhkaillen keihäillä. Ulommassa piirissä kyyköttelivät naiset kirkuen ja rumpuja lyöden. Se muistutti Tarzanille apinaheimon tappojuhlaa ja niinpä hän tiesikin, mitä oli odotettavissa. Hän aprikoi hyökkäisivätkö he saaliinsa kimppuun sen ollessa vielä elossa. Apinat eivät koskaan niin menetelleet.
Soturien piiri kävi yhä lähemmäksi turvatonta uhria rumpujen päristessä. Äkkiä suhahti muuan keihäs ja raapaisi uhria. Se oli merkkinä viidellekymmenelle muulle.
Silmät, korvat ja kädet puhkottiin. Joka tuuma uhrin vääntelehtivää ruumista, lukuunottamatta hengen säilymiselle välttämättömiä elimiä, tuli julmien keihästäjien maalitauluksi.
Naiset ja lapset kirkuivat ihastuksesta. Sotilaat nuoleksivat huuliaan kuvitellessaan tulevaa juhla-ateriaa ja kilpailivat keskenään keksiessään julmia ja inhoittavia kidutuksia yhä tajuissaan olevalle vangille.
Silloin apinain Tarzan huomasi aikansa tulleen. Kaikkien silmät seurasivat ihastuneina paalun luona tapahtuvaa näytelmää. Päivän valo oli antanut tilaa kuuttoman yön pimeydelle, ja vain muutamat nuotiot heittivät paalun likelle virvavaloaan yhä jatkuvaan hurjisteluun.
Hiljaa laskeutui notkea nuorukainen kylän raitin päähän ja kahmaisi haltuunsa nuolet — tällä kertaa kaikki, sillä hän oli tuonut mukanaan niinikuituja, joilla sai sidotuksi ne yhteen.
Liikoja hätäilemättä hän laittoi kimppunsa kuntoon, mutta juuri kun hän aikoi poistua, valtasi hänet kova halu tehdä ilkiöille taas jokin kepponen, jotta he saisivat huomata hänen jälleen käyneen heidän luonaan.
Pantuaan nuolikimppunsa kätköön puun juurelle hän hiipi varjossa pitkin tien sivua, kunnes pääsi samalle majalle, jossa oli käynyt ensi vierailullaan.
Sisällä oli aivan pimeä, mutta hänen tunnusteleva kätensä löysi pian hakemansa esineen, ja pitemmittä viivytyksittä hän kääntyi taas ovelle päin.
Mutta tuskin hän oli astunut askeltakaan, kun hänen herkkä korvansa kuuli jonkun lähestyvän ulkoa, ja samassa näkyi naisen vartalo majan ovella.
Tarzan vetäytyi ääneti peremmän seinän luo, ja hänen kätensä etsi isän pitkää terävää metsästyspuukkoa. Nainen astui nopeasti majan keskelle. Siinä hän pysähtyi hetkiseksi ja haki jotakin käsillään. Ilmeisesti se ei ollut tavallisella paikallaan, sillä hän tuli yhä lähemmäksi sitä seinää, jonka vieressä Tarzan seisoi.
Nyt hän oli jo niin lähellä, että Tarzan tunsi hänen alastoman ruumiinsa lämmön. Puukko oli valmiina iskemään, mutta silloin nainen kääntyi, ja pian kurkkuääninen "ah" ilmaisi, että hän vihdoinkin oli löytänyt etsimänsä esineen.
Nainen lähti heti majasta, ja hänen mennessään ovesta Tarzan näki, että hänellä oli pata kädessä.
Tarzan hiipi hänen jäljessään ja näki, että kaikki kylän naiset kiiruhtivat majoihinsa noutamaan patoja ja kattiloita. Nämä he täyttivät vedellä ja ripustivat nuotioiden yläpuolelle lähelle paalua, missä kuoleva uhri retkotti muodottomana verisenä kasana.
Odotettuaan hetkeä, jolloin ketään ei näyttänyt olevan lähellä, Tarzan kiiruhti noutamaan nuolikimppunsa. Kuten edelliselläkin kerralla hän kaatoi myrkkypadan nurin ja kiipesi sitten metsän jättiläisen alimmalle oksalle. Hiljaa hän nousi yhä korkeammalle, kunnes löysi paikan, josta voi lehvien välistä katsella alapuolellaan suoritettavaa näytelmää.
Naiset hääräsivät nyt viimeisissä valmistelupuuhissa vangin keittämiseksi, miesten seistessä tai lepäillessä väsyttävän riehuntansa jälkeen. Kylässä oli nyt jokseenkin rauhallista. Tarzan nousi pystyyn ja käyttäen sitä taitoa, jonka oli hankkinut vuosikausia viskelemällä hedelmiä ja kookospähkinöitä, sinkautti majasta varastamansa esineen villien joukkoon.
Se putosi suoraan heidän keskelleen ja osui erään soturin kalloon, niin että hän tuupertui maahan. Sitten se vieri naisten sekaan ja pysähtyi puoliksi teurastetun vangin viereen, jota he valmistelivat juhlaruuaksi.
Kaikki tuijottivat sitä hetken aikaa kauhistuneina, ja sitten koko lauma ryntäsi pakoon majoihinsa. Maasta irvisteli heille ihmisen pääkallo. Sen putoaminen taivaasta oli ihme, joka oli omansa vaikuttamaan heidän taikauskoiseen mieleensä.
Sitten Tarzan jätti mustat alkuasukkaat, annettuaan heille uuden todistuksen siitä, että jokin näkymätön, yliluonnollinen, vihamielinen haltia piili metsässä heidän kylänsä ympäristössä.
Kun he myöhemmin huomasivat, että myrkkypata oli kaadettu ja että oli taas viety nuolia, alkoi heille selvitä, että he olivat loukanneet tätä viidakkoa hallitsevaa suurta jumalaa, kun hänelle ensin uhraamatta olivat tänne sijoittaneet kylänsä. Tästä päivästä lähtien he toivatkin päivittäin nuolien katoomispaikalle ison puun alle ruoka-uhrin, koettaen siten lepyttää mahtavaa haltiaa.
Mutta pelon siemen oli syvälle kylvetty, ja apinain Tarzan oli tietämättään tehnyt kepposen, josta oli tulossa paljon huolta hänelle ja hänen heimolleen.
Sinä yönä hän nukkui metsässä lähellä kylää, ja seuraavana aamuna hän verkalleen lähti kotiin päin haeskellen ravintoa matkan varrella. Vain muutamia marjoja ja joitakin toukkia hänen onnistui löytää, ja hän oli puoliksi nälissään, kun hellittäen katseensa kannosta, jonka alta oli kaivellut maata, näki Saborin, naarasleijonan, seisovan keskellä tietä tuskin kahdenkymmenen askeleen päässä.
Suuret keltaiset silmät tähystivät häntä ilkeinä ja verenhimoisina, ja punainen kieli nuoleskeli himoavia huulia, kun Sabor kyyristyi ja mateli salavihkaa vatsa maahan painautuneena häntä kohden.
Tarzan ei yrittänyt paeta. Hän tervehti tilaisuutta, jota hän todella oli kuluneina päivinä etsinyt, ja nyt hänellä olikin muita aseita kuin ruohoista tehty köysi.
Nopeasti hän veti esiin jousensa, sovitti siihen hyvin valmistetun nuolen, ja kun Sabor hyökkäsi, lensi sitä vastaan jo puolitiessä terävä kärki. Samassa silmänräpäyksessä Tarzan loikkasi syrjään, ja kun peto kumahti maahan hänen takanaan, upposi toinen kuolettava vasama syvälle sen kupeeseen.
Hurjasti kiljahtaen peto kääntyi ja hyökkäsi uudestaan, mutta tällä kertaa se sai nuolen suoraan toiseen silmäänsä. Pikku apinamies oli kuitenkin nyt liian lähellä päästäkseen hyökkääjän kynsistä.
Tarzan kaatui vihollisen raskaan ruumiin alle, mutta hänen välkkyvä veitsensä oli paljastettu iskemään. Hetkisen he makasivat siinä liikkumatta, ja sitten Tarzan huomasi, että hänen päällään lojuva jättiläinen ei enää milloinkaan kykenisi vahingoittamaan ihmisiä eikä apinoita.
Työläästi hän pääsi vääntymään suuren painon alta, ja kun hän sitten seisoi suorana ja silmäsi voittosaalistaan, valtasi hänet ylenpalttinen riemu. Ylpeänä hän laski jalkansa voimakkaan vihollisensa ruumiille, heilautti taaksepäin nuorta hienopiirteistä päätänsä ja päästi ilmoille isojen apinain voittohuudon.
Metsän kaiku vastasi yltympäriltä, linnut vaikenivat, ja isot eläimet hiipivät tiehensä, sillä vain harvat viidakon väestä haastoivat riitaa ihmisapinoiden kanssa.
Ja Lontoossa puhui toinen loordi Greystoke omalle lajilleen parlamentin ylähuoneessa, mutta yksikään ei vapissut kuullessaan hänen säyseän äänensä.
Saborin liha ei maistunut edes apinain Tarzanille, mutta nälkä ei pitänyt suurta lukua sitkeydestä eikä ilkeästä mausta, ja niin oli apinamies ennen pitkää taas valmis nukkumaan vatsa täynnä. Ensin hänen kuitenkin täytyi nylkeä nahka, sillä juuri tästä syystä hän olikin halunnut surmata Saborin.
Kätevästi hän irroitti paksun taljan, sillä hän oli tähän työhön harjaantunut pienempiä eläimiä nylkiessään. Sitten hän vei voitonmerkkinä korkean puun oksalle, kyyristyi siellä haarukan varaan ja vaipui syvään uneen, jota eivät mitkään näyt häirinneet.
Kun Tarzan ei ollut pitkään aikaan levännyt, vaan ollut ahkerassa puuhassa ja nyt saanut vatsansa täyteen, niin ei ole kumma, että hän nukkui koko vuorokauden ja heräsi vasta seuraavana päivänä puolenpäivän tienoissa. Hän meni suoraa päätä Saborin raadon luo, mutta huomasi mielikarvaudekseen, että toiset viidakon nälkäiset asukkaat olivat kalunneet luut putipuhtaiksi.
Puolen tunnin matkailu metsässä toi hänen tielleen nuoren hirven, ja ennenkuin pikku otus tiesi vihollisen olevan lähellä, oli terävä nuoli iskenyt sen niskaan.
Niin nopeasti vaikutti myrkky, että hirvi ehti hypähtää tuskin kymmentä askelta, kun se tuupertui kuolleena maahan. Taas sai Tarzan oikein juhla-aterian, mutta tällä kertaa hän ei mennyt nukkumaan.
Sensijaan hän riensi eteenpäin sille paikalle, jonne heimolaiset olivat jääneet, ja sinne saavuttuaan hän näytteli heille ylpeänä Saborin taljaa.
"Katsokaa, Kertshakin apinat!" huusi hän. "Katsokaa, mitä mahtava tappaja Tarzan on tehnyt! Kuka teistä on milloinkaan tappanut Numan väkeä? Tarzan on joukossanne mahtavin, sillä Tarzan ei ole mikään apina. Tarzan on?-" Tässä hän pysähtyi, sillä ihmisapinain kielessä ei ollut sanaa, joka olisi merkinnyt ihmistä, ja Tarzan osasi vain kirjoittaa sen sanan englanniksi, mutta sen ääntäminen oli hänelle mahdotonta.
Heimo oli keräytynyt katsomaan hänen ihmeellisen sankariutensa voitonmerkkiä ja kuulemaan hänen sanojaan.
Ainoastaan Kertshak pysytteli loitompana kateellisen vihan ja kostonhimon vallassa.
Äkkiä jotakin ratkesi ihmisapinan pienissä häijyissä aivoissa.
Kauheasti kiljahtaen Kertshak hyökkäsi kokoontuneitten joukkoon.
Huitoen ja lyöden suunnattomilla käsillään hän ehti tappaa ja ruhjoa
kymmenkunta apinaa, ennenkuin heimo pääsi pakoon metsän puihin.
Vaahdoten ja karjuen hulluutensa puuskassa Kertshak katseli ympärilleen nähdäkseen sen, jota enimmin vihasi, ja läheisen puun oksalta hän keksikin Tarzanin.
"Tule alas, Tarzan, suuri tappaja!" huusi Kertshak. "Tule alas, että saisit tuntea vielä suuremman tappajan hampaita! Pakenevatko mahtavat urhot puihin heti, kun vaara lähestyy?" Ja sitten Kertshak päästi yhtenä vyörynä ilmoille heimonsa taisteluhaasteen.
Levollisesti Tarzan hypähti maahan. Henkeään pidätellen katseli heimo korkeilta oksilta, kuinka Kertshak yhä karjuen hyökkäsi verrattain pienen vastustajansa kimppuun.
Lähes seitsemän jalan mittaisena Kertshak nousi pystyyn lyhyille jaloilleen. Hänen tavattomilla hartioillaan pullistuivat lihakset kuin pallot. Lyhyt, leveä niska oli kuin kimppu rautaisia jänteitä, paksumpi kuin hänen kallonsa, joten pää näytti vain pieneltä kasvannaiselta lihaskasan keskellä.
Huulet irvissä hän paljasti valtavat raateluhampaansa, ja hänen pienet verestävät silmänsä kiiluivat ja kuvastivat kauheaa raivoa.
Hänen edessään odottaen seisoi Tarzan, joka myös oli kookas ja jäntevä, mutta ainoastaan kuuden jalan pituisena ja ruumiiltaan hennompana hän sittenkin näytti auttamattomasti heikommalta siinä kamppailussa, joka nyt oli tulossa.
Hänen jousensa ja nuolensa olivat jonkun matkan päässä, minne hän oli ne laskenut näytellessään apinatovereilleen Saborin taljaa, ja niinpä hän otti Kertshakin vastaan aseistettuna vain metsästyspuukollaan ja ylemmällä älyllään, joiden oli vastattava vihollisen hirveää voimaa.
Kun Kertshak karjuen ryntäsi kohti, vetäisi loordi Greystoke pitkän puukkonsa tupesta, vastasi taisteluhaasteeseen yhtä verenhimoisesti kiljaisten ja syöksähti ottamaan hyökkäystä vastaan. Hän oli liian viisas antaakseen pitkien, karvaisten käsien tarttua itseensä. Juuri sillä hetkellä, kun molempien ruumiit olivat iskemäisillään yhteen hän tarttui vihollisensa toiseen ranteeseen, käänsi sen syrjään ja upotti puukkonsa kahvaa myöten Kertshakin ruumiiseen sydämen alapuolelle.
Ennenkuin hän ehti kiskaista terää taas esille, oli hirviö tarttunut häneen kiinni ja riistänyt aseen hänen kädestään.
Nyt Kertshak suuntasi nyrkillään Tarzanin päähän hirvittävän iskun, joka olisi sen helposti murskannut, jos olisi osunut kohdalle.
Mutta Tarzan oli kyllin nopea ja kumartuen väisti sen, iskien samalla itse voimakkaasti nyrkillään Kertshakia vatsanpohjaan.
Apina horjahti taaksepäin. Vaikka kuolettava haava hänen rinnassaan oli miltei tainnuttanut hänet, virkosi hän epätoivoisesti ponnistaen vielä kerran, sai kätensä vapaaksi Tarzanin otteesta ja puristi vastustajansa tiukkaan syleilyyn. Suuret leuat lähenivät jo Tarzanin kurkkua, mutta nuoren loordin jäntevät sormet tarttuivat Kertshakin omaan kurkkuun, ennenkuin tämä kerkisi upottaa hampaansa sileään ruskeaan ihoon.
Näin he ottelivat, toinen uhaten lopettaa vihollisensa hirveillä hampaillaan, toinen koettaen puristaa kokoon vastustajansa henkitorvea ja pitää murisevaa kitaa loitolla itsestään. Apinan suurempi voima näkyi kuitenkin pääsevän vihdoin voitolle ja pedon hampaat olivat enää tuskin tuuman päässä Tarzanin kurkusta, kun karvainen ruumis äkkiä värähti, sitten kangastui ja sortui hervottomana maahan.
Kertshak oli kuollut.
Silloin Tarzan veti haavasta ulos puukon, joka niin usein oli auttanut häntä voittamaan väkevämpiänsä ja painoi jalkansa voitetun vihollisensa niskalle. Samalla kajahti taas metsän halki voittajan hurjanvilli riemuhuuto.
Näin tuli nuoresta loordi Greystokesta apinain kuningas.