KUUDESTOISTA LUKU
Norsunluun etsijät
Wazirin soturit juoksivat nopeaa hölkkää viidakon läpi kylää kohden. Muutaman minuutin ajan pyssyjen terävä rätinä edestäpäin kehoitti heitä rientämään, mutta lopulta laukaukset harvenivat, niitä kuului vain silloin tällöin, ja sitten ne taukosivat kokonaan. Mutta se ei ollut vähemmän pahaenteistä kuin muskettien rätinä, sillä pienelle pelastajajoukolle tiedoitti se vain yhtä ratkaisua: kylä heikkoine varusväkineen oli jo sortunut ylivoimaisen hyökkääjän edessä.
Palaavat metsästäjät olivat kulkeneet vähän enemmän kuin viisi kilometriä niistä kahdeksasta, jotka eroittivat heidät kylästä, kun kohtasivat ensimmäiset vihollisen kynsistä päässeet ja sen luodit välttäneet pakolaiset. Siinä oli tusinan verta naisia, nuorukaisia ja tyttöjä, ja kaikki olivat niin kiihtyneitä, että tuskin kykenivät puhumaan tajuttavan selvästi yrittäessään kertoa Wazirille, mikä onnettomuus oli hänen kansaansa kohdannut.
"Niitä on yhtä paljon kuin lehtiä metsässä", huusi yksi naisista koettaessaan selittää vihollisen lukumäärää. "Joukossa on paljon arabialaisia ja lukemattomia Manyuema-miehiä ja kaikilla on pyssyt. Ne hiipivät lähelle kylää ennenkuin aavistimme niiden tuloa, ja sitten ne pyssyjään pamautellen hyökkäsivät niskaamme ampuen miehiä, naisia ja lapsia. Ne meistä, jotka ehtivät paeta, juoksivat hajalleen pitkin viidakkoa, mutta useammat saivat surmansa. En tiedä, ottivatko ne vankeja — näkyivät vain haluavan tappaa meidät kaikki. Manyuemat herjasivat ja nimittelivät meitä sanoen, että söisivät meidät kaikki suuhunsa ennenkuin lähtivät maastamme — se oli rangaistuksemme siitä että viime vuonna olimme surmanneet heidän ystävänsä. Paljoa en kuullut, sillä minä juoksin nopeasti tieheni."
Nyt jatkettiin matkaa kylää kohti hitaammin ja varovaisemmin hiipien, sillä Waziri tiesi, että pelastus oli liian myöhäistä, — heidän ainoa tehtävänsä oli kostaa. Seuraavan neljännestunnin kuluessa tavattiin uusia pakolaisia. Niiden joukossa oli monta miestäkin, joten osaston taisteluvoima lisääntyi.
Nyt lähetettiin tusina sotilaita edeltäpäin vakoilemaan. Waziri jäi pääjoukon luo, joka marssi harvassa rivissä, laajaksi puoliympyräksi levinneenä metsän läpi. Päällikön vieressä astui Tarzan.
Pian palasi yksi vakoilijoista. Hän oli päässyt kylän näkyville.
"Ne ovat kaikki aitauksessa", kuiskasi hän.
"Hyvä!" virkkoi Waziri. "Ryntäämme heidän kimppuunsa", ja hän valmistausi lähettämään sanan linjalle, että miesten oli pysähdyttävä aukeaman syrjään, kunnes näkivät hänen hyökkäävän kylää kohden, jolloin heidän oli seurattava.
"Maltahan!" varoitti Tarzan. "Jos varustuksen sisällä on puolikinsataa pyssymiestä, työnnetään meidät takaisin ja surmataan. Anna minun mennä yksinäni puiden kautta, jotta voin katsella heitä ylhäältä ja nähdä, kuinka monta siellä lienee ja mitä hyökkäysmahdollisuuksia meillä on. Olisi hupsua uhrata ainoatakaan miestä tarpeettomasti, jollei ole menestyksen toivoa. Arvelen, että voimme aikaansaada enemmän viekkaudella kuin voimalla. Tahdotko odottaa, Waziri?"
"Kyllä", sanoi vanha päällikkö. "Mene."
Tarzan riensi siis puihin ja hävisi kylän suuntaan. Hän liikkui varovaisemmin kuin hänen oli tapansa, sillä hän tiesi, että hänet pyssyillä voitiin tavoittaa puunlatvoista yhtä helposti kuin maastakin. Ja kun Apinain Tarzan ryhtyi hiipimään, ei mikään olento koko viidakossa voinut liikkua äänettömämmin kuin hän ja niin täydellisesti lymytä vihollisen silmiltä.
Muutamassa minuutissa hän oli pujottautunut lehvien välitse suureen puuhun asti, joka riippui vaajavarustuksen yli kylän päässä, ja tältä korkealta paikalta hän katseli villiä joukkoa alapuolellaan. Hän laski viisikymmentä arabialaista ja arvioi metsäläisten lukumäärän viisi kertaa niin suureksi. Viimemainitut ahmivat ruokaa ja valmistautuivat ihan noiden vaaleaihoisten isäntiensä nenän edessä siihen kamalaan juhlaan, joka on riemunumerona voiton jälkeen, kun kaatuneiden vihollisten ruumiit ovat joutuneet heidän kauheisiin käsiinsä.
Apinamies käsitti, että hyökkäys tuota pyssyillä asestettua ja kylän lukittujen porttien taakse telkeytynyttä joukkoa vastaan olisi ollut hullun yritys, ja siksipä hän Wazirin luo palattuaan kehoitti tätä odottamaan, kunnes hän, Tarzan, keksisi jonkun paremman suunnitelman.
Mutta hetkistä ennen yksi pakolaisista oli kertonut Wazirille vanhan päällikön vaimon kauheasta teurastamisesta, ja ukko oli niin raivoissaan, ettei ottanut varoituksia kuuleviin korviinsa. Kutsuen soturinsa ympärilleen hän komensi heidät hyökkäämään, ja keihäitään heilutellen ja villein ulvahduksin tuo pieni, hiukan toistasataa miestä käsittävä joukko ryntäsi hurjana kylän portteja kohden. Ennenkuin he olivat ehtineet aukeaman puoliväliin, avasivat arabialaiset murhaavan tulen paaluaidan takaa.
Ensimmäisestä yhteislaukauksesta kaatui Waziri. Hyökkääjien vauhti väheni. Toinen yhteislaukaus niitti vielä puolitusinaa. Muutamat saavuttivat suljetut portit vain tullakseen niiden eteen ammutuiksi; heillä ei ollut pienintäkään mahdollisuutta päästä aitauksen sisäpuolelle, joten koko hyökkäys raukesi ja loput sotilaat pötkivät takaisin metsään.
Heidän juostessaan avasivat rosvoilijat portit hyökäten heidän perästään, lopettaakseen päivätyönsä surmaamalla heimon sukupuuttoon. Tarzan oli ollut viimeisten joukossa kääntymässä metsään, ja juostessaan nyt hitaasti hän kääntyi tuon tuostakin lähettämään hyvin tähdätyn nuolen jonkun takaa-ajajan ruumiiseen.
Viidakkoon päästyään hän tapasi pienen ryhmän päättäväisiä neekereitä odottamassa ottelua esillehyökkäävän joukon kanssa, mutta Tarzan huusi heille kehoittaen heitä peräytymään ja pysyttelemään turman ulottuvilta, kunnes voisivat pimeän tultua miehissä kerääntyä.
"Tehkää niinkuin käsken", kehoitti hän, "niin minä hankin teille voiton näistä vihollisistanne. Hajaantukaa metsään ja kootkaa kaikkialta niin monta harhailijaa kuin vain tapaatte, ja jos luulette, että teitä on ajettu takaa, saapukaa kiertoteitse paikalle, jossa tänään tapoimme norsut. Sitten selitän suunnitelmani, ja saatte nähdä, että se on hyvä. Ette kykene vähäpätöisillä voimillanne menestyksellisesti uhmailemaan arabialaisten ja Manyuema-miesten lukumäärää ja tuliaseita."
Vihdoin he myöntyivät. "Kun hajaannutte", selitti Tarzan lopuksi, "täytyy teidän vihollistenne hajaantua teitä seuratakseen, ja jos sitten olette valppaita, saattanette nuolillanne kaataa montakin manyuemalaista jonkun ison puun takaa ampumalla."
Tuskin he olivat ehtineet rientää pois syvemmälle metsään, kun ensimäiset ryöstöretkeläisistä jo olivat astuneet aukeaman yli ja tunkeutuneet metsään ajamaan heitä takaa.
Tarzan juoksi lyhyen matkan maan pinnalla ennenkuin turvautui puihin. Sitten hän nousi nopeasti ylemmälle tasolle ja kiersi jälleen takaisin kylää kohti. Siellä hän havaitsi, että jokainen arabialainen ja Manyuema-mies oli lähtenyt ihmisajoon, jättäen kylän kahlehdittuine vankeineen autioksi yhden ainoan vartijan varaan.
Vartija seisoi avoimella portilla katsellen metsään päin, joten hän ei huomannut ketterää jättiläistä, joka tipahti maahan kyläkujan äärimmäiseen päähän. Jousi jännitettynä apinamies hiipi mitään aavistamatonta uhriaan kohti. Vangit olivat hänet jo huomanneet ja silmät suurina ihmettelystä ja toivosta he katselivat mahdollista pelastajaansa. Nyt hän pysähtyi tuskin kymmenen askeleen päähän huolettomasta manyuemalaisesta. Vasama vedettiin taaksepäin täyteen mittaansa tarkkain, harmaiden silmäin korkeudelle, jotka tähtäsivät sen kiilloitettua pintaa pitkin. Kuului äkillinen napsaus, kun ruskeat sormet päästivät otteensa, ja mitään hiiskahtamatta tuupertui rosvoretkeilijä kasvoilleen puisen nuolen lävistettyä hänen sydämensä ja riippuessa jalan verran ulkona hänen mustasta rinnastaan.
Sitten Tarzan kohdisti huomionsa viiteenkymmeneen naiseen ja nuorukaiseen, jotka olivat kaulatusten kytkettyinä pitkään orjakahleeseen. Hänen käytettävissään olevalla ajalla ei ollut mahdollista murtaa vanhanaikaisia munalukkoja, ja senvuoksi apinamies käski heidän seurata häntä niinkuin olivat, ja siepattuaan pyssyn ja patruunavyön kuolleelta vartijalta hän opasti riemastuneen joukon kylän portista metsään aukeaman tuolle puolelle.
Se oli hidas ja työläs matka, sillä nämä ihmiset eivät olleet orjakahleisiin tottuneet, ja sattui monta viivytystä, kun joku joukosta tuon tuostakin kompastui ja kaatui nykäisten toiset mukaansa. Sitäpaitsi täytyi Tarzanin tehdä pitkä kierros välttääkseen mahdollista kohtausta palaavien rosvojen kanssa. Osittain häntä opasti silloin tällöin kuuluvat laukaukset, jotka ilmoittivat, että arabialaislauma oli vielä kosketuksissa kyläläisten kanssa; mutta hän tiesi, että jos nämä vain noudattivat hänen neuvojaan, niin harvoja kaatuisi muuta kuin rosvojen taholta.
Päivän hämärtäessä taukosi ampuminen kokonaan, ja Tarzan tiesi, että arabialaiset olivat kaikki palanneet kylään. Hän saattoi tuskin hillitä voitonriemuista hymyä ajatellessaan, kuinka nämä raivostuisivat havaitessaan, että heidän sinne jättämänsä vartija oli surmattu ja vangit viety pois. Tarzan oli toivonut, että olisi voinut kuljettaa pois osan kylän suuresta norsunluuvarastosta, vielä enemmän ärsyttääkseen vihollistensa raivoa; mutta hän tiesi, että se ei ollut tarpeellista sen pelastamiseksi saalistajilta, koska hän jo oli laatinut suunnitelman, jolla estäisi arabialaiset poistumasta maasta ainoakaan norsunhammas mukanaan. Ja olisi ollut julmaa aiheettomasti kuormittaa näitä liiankin rasitettuja naisia raskaan norsunluun ylimääräisellä painolla.
Puoliyön jälkeen saapui Tarzan hitaasti liikkuvan karavaaninsa kera paikalle, jossa kaadetut elefantit viruivat. Jo kauan ennen heidän sinne pääsemistänsä oli heitä opastanut loimuava nuotio, jonka alkuasukkaat olivat sytyttäneet nopeasti kyhätyn tilapäisen leirinsä keskelle sekä lämmitelläkseen että pitääkseen metsässä mahdollisesti liikuskelevia leijonia loitolla.
Kun he olivat ehtineet lähelle leiripaikkaa, huusi Tarzan ääneensä ilmoittaakseen toisille, että ystäviä oli tulossa. Riemukkaasti otettiin pieni joukkue vastaan, kun neekerit leirissä näkivät pitkän rivin kahlehdittuja ystäviään ja sukulaisiaan saapuvan tulen hohteeseen. He olivat luulleet heidät iäksi menettäneensä, niinkuin Tarzaninkin, ja siksipä onnelliset neekerit olisivat nyt halunneet valvoa kaiken yötä, kestitäkseen itseään norsunlihalla ja juhliakseen toveriensa paluuta, jollei Tarzan olisi kehoittanut heitä nukkumaan, minkä voivat, vahvistaakseen seuraavan päivän ponnistusta varten.
Nukkuminen ei kuitenkaan ollut helppoa, sillä naiset, jotka olivat päivän verilöylyssä ja taistelussa menettäneet puolisonsa tai lapsensa, tekivät yön kamalaksi alituisella voivottelullaan ja parkunallaan. Vihdoin Tarzanin kuitenkin onnistui heidät tyynnyttää sanomalla, että heidän melunsa opastaisi arabialaiset heidän lymypaikkaansa, jolloin kaikki teurastettaisiin.
Aamun sarastaessa selitti Tarzan taistelusuunnitelman sotureille ja epäröimättä myönsi jokainen, että se oli tavallisin ja varmin keino vapautua vastenmielisistä vieraista ja kostaa toverien surma.
Ensiksi lähetettiin naiset ja lapset parinkymmenen vanhan soturin ja puolikasvuisen nuorukaisen turvissa etelään päin ollakseen täydellisesti vaaravyöhykkeen ulkopuolella. Heidän oli määrä rakentaa tilapäinen suojamaja ja laatia okaisista pensaista turva-aitaus; sillä Tarzanin valitsema sotasuunnitelma saattoi vaatia päivä- jopa viikkokausiakin, minkä ajan kuluessa soturit eivät palaisi uuteen leiriin.
Kaksi tuntia päivän valkenemisen jälkeen piiritti ohut ketju neekerisotilaita kylän. Vähän väliä kiipesi joku korkealle puunoksille nähdäkseen majavarustuksen yli. Yhtäkkiä kaatui kylässä eräs manyuemalainen yhden ainoan nuolen lävistämänä. Ei ollut kuulunut mitään hyökkäysmerkkiä — ei mitään tuollaista kamalaa sotahuutoa, eikä nähty uhkaa vain keihäiden kerskuvaa häilyttelyä, kuten villien hyökkäyksessä on tavallista. Vain äänetön kuoleman airut äänettömästä metsästä.
Arabialaiset seuralaisineen joutuivat aivan vimmoihinsa tästä ennenkuulumattomasta tapauksesta. He riensivät porteille kostaakseen julmasti tämän häikäilemättömän työn uhkarohkealle tekijälle; mutta äkkiä havaitsivat he, että eivät tienneet mistä vihollista oli etsittävä. Arabialaisten väitellessä monin vihaisin huudahduksin ja huitovin elein vaipui yksi heidän joukostaan ääneti maahan ihan ryhmän keskellä. Hento nuoli riippui hänen rinnastaan.
Tarzan oli sijoittanut heimon parhaat jousenkäyttäjät ympäröiviin puihin varoittaen heitä koskaan näyttäytymästä tai ilmaisemasta itseään, milloin vihollinen oli kääntyneenä heihin päin. Kun neekeri oli lähettänyt kuolonkyyhkysensä, hän vetäytyi aina valitsemansa puun rungon suojaan eikä tähdännyt enää, kunnes valpas silmä oli havainnut, että kukaan ei katsellut hänen puutansa kohti.
Kolme kertaa ryntäsivät arabialaiset aukeaman yli sinnepäin, mistä arvelivat nuolien singahtelevan, mutta joka kerralla lensi uusi nuoli takaapäin verottaen heidän joukkoansa. Sitten he kääntyivät taas hyökkäämään uudelle suunnalle. Vihdoin he ryhtyivät päättäväisesti etsimään metsästä, mutta mustat kaikkosivat kuin sulamalla heidän edestään, niin että he eivät nähneet vilahdustakaan vihollisesta.
Mutta heidän yläpuolellaan vaani mahtavien puiden tuuheassa lehvistössä synkkä olento. Se oli Apinain Tarzan, joka leijaili heidän päittensä päällä kuin tuonen varjo. Nyt joku manyuema tunki edelle tovereistaan. Kukaan ei ollut näkemässä, miltä taholta turma tuli, ja se tuli niin väleen, että jälempänä astelevat hetkistä myöhemmin kompastuivat kumppaninsa hengettömään ruumiiseen, jolla taaskin oli nuoli sydämessä.
Tällaisen sodankäynnin jatkuminen saa helposti valkoisetkin hermostumaan, eikä siis ole ihmeteltävää, että pakokauhu pian valtasi manyuemalaiset. Jos joku eteni muista, niin lävisti nuoli hänen sydämensä; jos joku jättäytyi jälkeen, hän oli kuoleman oma; jos joku hairahti sivulle vain pikku hetkiseksikin toveriensa näkyvistä, ei hän milloinkaan palannut — ja aina kun he tapasivat toveriensa ruumiita, törrötti yliluonnollisen tarkasti suoraan sydämeen iskenyt nuoli rinnassa. Mutta pahinta kaikesta oli, että he aamun kuluessa eivät olleet kuulleet tai nähneet vihollisesta pienintäkään muuta merkkiä kuin nuo armottomat vasamat.
Kun he vihdoin palasivat kylään, ei asianlaita ollut parempi. Tuon tuostakin tuupertui mies kuolleena maahan eri pitkien väliaikojen kuluttua, joiden aikaansaama kauhea jännitys oli tyrmistyttävää. Neekerit rukoilivat valkoisia isäntiään lähtemään tästä hirveästä paikasta, mutta arabialaisista oli pelottavaa marssia vihan- ja kostonhimoisen metsän läpi tämän uuden ja kauhean vihollisen ahdistamina, heillä kun oli kuljetettavana kylästä löytämänsä iso norsunluuvarasto. Mutta vielä vähemmin he halusivat jättää norsunluun sinne.
Vihdoin koko retkikunta pakeni ruohokattoisiin majoihin, — niissä he ainakin olisivat nuolilta turvassa. Puussa kylän yläpuolella piilevä Tarzan oli pannut merkille kojun, johon arabialaispäällikkö oli mennyt, ja heilauttaen itseään yli riippuvalla oksalla hän singahdutti raskaan keihäänsä jättiläislihastensa koko voimalla, niin että se lävisti katon. Tuskanulvahdus ilmaisi hänelle, että ase oli osunut. Tällä lähtötervehdyksellään vakuutettuansa heille, että heillä ei ollut turvaa missään koko maassa, Tarzan palasi metsään, keräsi soturinsa ja peräytyi puolisentoista kilometriä etelään käsin, levätäkseen ja syödäkseen. Hän jätti vartijoita erinäisiin puihin, joista näki kylään vievän polun; mutta mitään takaa-ajoa ei tapahtunut.
Tarkastettuansa voimansa hän ei havainnut ketään kaatuneeksi, — kukaan ei ollut saanut edes pienintä haavaa, jotavastoin osapuilleen tehty laskelma sai neekerit vakuutetuiksi, että heidän nuolensa olivat nappailleet ainakin kaksikymmentä vainolaista. He olivat riemusta hurjina ja mielivät kruunata päivän ylväällä hyökkäyksellä kylää vastaan, surmatakseen vihollisensa viimeiseen mieheen. He kuvittelivat erilaisia kidutuksiakin, joita käyttäisivät, ja nauttivat ajatuksissaan manyuemalaisten kärsimyksistä, niitä kun he erikoisesti vihasivat. Mutta silloin Tarzan särki päättäväisesti heidän suunnitelmansa.
"Olette hulluja!" huudahti hän. "Olen näyttänyt teille ainoan keinon, millä noita ihmisiä vastaan voi taistella. Olette jo surmanneet heistä kaksikymmentä, menettämättä ainoatakaan soturia, kun eilen sensijaan omaa menettelyänne noudattaessanne, jonka nyt uudistaisitte, menetitte ainakin tusinan, tappamatta ainoatakaan arabialaista tai ihmissyöjää. Teidän on taisteltava juuri minun neuvoni mukaan. Muutoin jätän teidät ja palaan omaan maahani."
He säikähtyivät tämän uhkauksen kuullessaan ja lupasivat häntä tunnollisesti totella, kunhan hän vain lupasi olla jättämättä heitä.
"Hyvä on", virkkoi Tarzan. "Palaamme yöksi leiripaikkaamme, kaadettujen norsujen luo. Minulla on suunnitelma antaakseni arabialaisten hiukan maistaa, mitä heillä on odotettavana, jos viipyvät meidän maassamme, mutta sen toimeenpanemisessa en tarvitse apua. Tulkaa! Jolleivät he päivän kuluessa saa enempää kärsiä, he rauhoittuvat, ja uusi pelko käy karmivammaksi kuin jos kaiken iltapäivää jatkaisimme pelotteluamme."
Siksipä he marssivat takaisin viimeöiseen leiriinsä, ja sytytettyään siellä isot nuotiot, aterioitsivat ja juttelivat päivän seikkailuista vielä kauan senjälkeen, kun oli tullut pimeä. Tarzan nukkui yön puoliväliin, nousi sitten ja hiipi metsän sysimustaan pimentoon. Tuntia myöhemmin hän saapui kylän edustalla olevan aukeaman reunaan. Vaaja-aitauksen sisällä paloi leirinuotio. Apinamies hiipi aukeaman yli salvattujen porttien eteen. Aitauksen raoista hän näki yksinäisen vartijan istumassa nuotiolla.
Äänettömästi hiipi Tarzan kyläkujan päässä olevalle puulle. Hän kiipesi hiljaa paikalleen ja sovitti nuolen jouseensa. Muutaman minuutin hän koetti tarkkaan tähdätä vartijaan, mutta havaitsi, että huojuvat oksat ja nuotion värähtelevä hohde teki harhaanampumisen vaaran liian suureksi. Ja hänen oli osattava aivan suoraan sydämeen, jotta kuolema olisi niin hiljainen ja äkillinen kuin hänen suunnitelmansa vaati.
Hän oli paitsi joustaan, nuoliansa ja köyttänsä ottanut mukaansa surmaamaltaan vartijalta edellisenä päivänä sieppaamansa pyssyn. Ripustaen ne kaikki sopivalle oksalle hän laskeutui keveästi maahan paaluvarustuksen sisäpuolelle, aseenaan vain pitkä puukkonsa. Vartija istui selin häneen. Kissan tavoin hiipi Tarzan torkkuvan miehen luo. Hän oli hänestä nyt kahden askeleen päästä. Vielä silmänräpäys ja veitsi sujahtaisi äänettömästi miehen sydämeen.
Tarzan kyyristyi harpatakseen, sillä se on aina viidakkoeläimen varmin ja nopein hyökkäystäpä, mutta silloin neekeri jonkun herkän vaiston varoittamana hypähti seisaalleen ja kääntyi apinamiestä kohti.