SEITSEMÄS LUKU
Sidi Aissan tanssijatyttö
Tarzanin ensimmäinen tehtävä ei juuri näyttänyt tulevan kiihoittavaksi eikä olevan tärkeäkään. Muuatta spahi-luutnanttia oli hallituksella syytä epäillä sopimattomista suhteista erään Euroopan suurvallan kanssa. Tämä luutnantti, nimeltä Gernois, joka nykyisin oli komennettuna Sidi-bel-Abbesiin, oli hiljattain kuulunut yleisesikuntaan, jossa hänen tavallisten tehtäviensä yhteydessä paljon tärkeitä sotilaallisia tietoja oli joutunut hänen haltuunsa. Näistä tiedoista hallitus epäili tuon suurvallan hierovan kauppaa upseerin kanssa.
Epäluulo luutnanttia vastaan oli herännyt pelkästä hämärästä vihjauksesta, jonka tunnettu pariisitar oli mustasukkaisuuden puuskassa viskannut. Mutta yleisesikunnat ovat arkoja salaisuuksistaan ja kavallus niin vakava asia, että pelkkää vihjaustakaan sellaiseen ei voida huoleti sivuuttaa. Ja niinpä Tarzan oli saapunut Algeriaan amerikkalaiseksi metsästäjäksi ja matkustajaksi puettuna, pitääkseen tarkasti silmällä luutnantti Gernoisia.
Hän oli suurella riemulla odotellut jälleen näkevänsä rakkaan Afrikansa, mutta nämä sen pohjoiset seudut olivat niin erilaiset kuin hänen troopillinen viidakkokotinsa, että hän kotiinpaluuliikutusta kokeakseen olisi yhtä hyvin voinut matkustaa takaisin Pariisiin. Oranissa hän vietti päivän samoillen arabialaisen kaupunginosan ahtailla, käyrillä kujilla ja nauttien omituisista nähtävyyksistä. Seuraavana päivänä hän oli Sidi-bel-Abbesissa, missä esitti suosituskirjeensä sekä sivili- että sotilasvirkailijoille; mutta niistä papereista ei käynyt matkan todellinen tarkoitus ilmi.
Tarzan osasi riittävästi englanninkieltä käydäkseen arabialaisten ja ranskalaisten keskuudessa amerikkalaisesta, eikä muuta vaadittu. Kun hän tapasi englantilaisen, haastoi hän ranskaa, jotta ei paljastaisi itseänsä, mutta puhui toisinaan englanninkieltä muille muukalaisille, jotka sitä ymmärsivät, vaan eivät voineet huomata pieniä vajavaisuuksia hänen korostuksessaan ja lausumisessaan.
Täällä hän tutustui moniin ranskalaisiin upseereihin ja tuli pian heidän suosikikseen. Hän tapasi Gernoisin, jonka hän havaitsi vähäsanaiseksi, nähtävästi huonosta ruuansulatuksesta kärsiväksi, noin nelikymmenvuotiaaksi mieheksi ja joka seurusteli toveriensa kanssa vähän tai ei ollenkaan.
Kuukauden aikaan ei tapahtunut mitään merkillistä. Gernoisin luona ei näkynyt käyvän ketään vieraita eikä hän tilapäisillä käynneillään kaupungilla ollut tekemisissä kenenkään kanssa, jonka vilkkainkaan mielikuvituksen lento olisi voinut otaksua vieraan vallan salaiseksi kätyriksi. Tarzan alkoi toivoa, että huhu sittenkin olisi perätön; mutta silloin Gernois komennettiin äkkiä kauaksi etelään, Pienessä Saharassa sijaitsevaan Bu-Sadaan.
Spahi-komppania ja kolme upseeria määrättiin sinne, aikaisemmin komennetun joukon tilalle. Kaikeksi onneksi oli yksi näistä upseereista, kapteeni Gerard, tullut Tarzanin kanssa erinomaisen hyväksi ystäväksi, joten ei herättänyt vähintäkään epäluuloa, kun apinamies mainitsi mielellään käyttävänsä tilaisuutta seuratakseen häntä Bu-Saadaan, missä toivoi löytävänsä hyviä metsästysmaita.
Buirassa osasto astui junasta, ja loppupäivä ratsastettiin. Kun Tarzan Buirassa hieroi kauppaa ratsusta, näki hän vilauksen eurooppalaisiin vaatteisiin puetusta miehestä, joka tirkisteli häntä alkuasukas-kahvilan oviaukosta; mutta kun Tarzan katsahti häneen, kääntyi mies ja astui pieneen matalakattoiseen multahökkeliin. Vaikka Tarzanista ikäänkuin tuntui, että miehen ryhdissä ja kasvoissa oli jotakin tutunomaista, ei hän kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota.
Matka Aumaleen oli väsyttävä Tarzanille, jonka kokemus ratsastustaidosta tähän asti oli rajoittunut oppikurssiin eräässä Pariisin ratsastuskoulussa, ja senvuoksi hän nopeasti etsi vuoteen virkistävää lepoa Grossatin hotellissa upseerien ja sotilasten majoittuessa sotilasasemalle.
Vaikka Tarzan herätettiin aikaisin seuraavana aamuna, oli spahi-komppania jo taipaleella ennenkuin hän oli lopettanut aamiaisensa. Hän kiirehti ateriaansa, jotta sotilaat eivät pääsisi paljoa hänen edelleen, mutta silloin hän sattui vilkaisemaan ovesta, joka vei ruokasalista tarjoiluhuoneeseen.
Ihmeekseen hän huomasi Gernoisin seisovan siellä ja juttelevan juuri saman muukalaisen kanssa, jonka hän edellisenä päivänä oli nähnyt Buiran kahvilassa. Hän ei voinut erehtyä, sillä asennossa ja vartalossa oli samaa omituista tutunomaisuutta, vaikka miehen selkä oli häneen päin.
Hänen tarkatessaan silmillään näitä kahta vilkaisi Gernois ympärilleen ja havaitsi jännittyneen ilmeen Tarzanin kasvoilla. Muukalainen puhui silloin hiljaa kuiskaillen, mutta ranskalainen upseeri keskeytti hänet heti, ja molemmat kääntyivät heti poispäin ja siirtyivät Tarzanin näköpiiristä.
Tämä oli ensimmäinen epäluuloa herättävä seikka, jonka Tarzan oli koskaan Gernoisin hommissa havainnut, mutta hän oli varma, että miehet olivat lähteneet tarjoiluhuoneesta vain siksi, että Gernois oli äkännyt hänen heitä katselevan. Itsepintainen vaikutelma muukalaisen tutunomaisuudesta vielä vahvisti apinamiehen uskoa, että tässä vihdoinkin oli jotakin tarkkaamisen arvoista.
Hetkistä myöhemmin Tarzan astui tarjoiluhuoneeseen, mutta miehet olivat lähteneet, eikä hän nähnyt heistä mitään takana olevalla kadullakaan, vaikka hän muutamien verukkeiden nojalla poikkesi eri myymälöihin ennenkuin lähti ratsastamaan joukko-osaston jälkeen, joka nyt oli saanut melkoisen etumatkan. Hän ei saavuttanut sitä, ennenkuin pääsi vähän jälkeen puolenpäivän Sidi Aissaan, jossa sotilaat levähtivät tunnin verran. Täällä hän tapasi Gernoisin osaston mukana, mutta ei nähnyt jälkeäkään muukalaisesta.
Sidi Aissassa oli markkinat, ja erämaasta saapuvat lukemattomat kameelikaravaanit ja torilla liikehtivät arabialaislaumat herättivät Tarzanissa palavan halun jäädä päiväksi sinne, voidakseen paremmin tutustua näihin erämaan poikiin. Niinpä spahi-komppania sinä iltapäivänä ratsastikin Bu Saadaan ilman häntä. Hän kulutti iltapäivä-tunnit pimeään asti samoillen torilla nuoren, Abdul-nimisen arabialaisen kanssa, jota majatalon isäntä oli hänelle suositellut luotettavana palvelijana ja tulkkina.
Täällä Tarzan osti paremman ratsun kuin hänen Buirassa hankkimansa, ja antautuen keskusteluun komean arabialaisen kanssa, jolle eläin oli kuulunut, hän sai tietää, että myyjä oli Kadur-ben-Saden, kaukana, Djelfan eteläpuolella asuvan erämaan-heimon sheikki. Abdulin välityksellä Tarzan kutsui uuden tuttavansa päivälliselle kanssaan. Heidän tunkiessaan torin täyttäväin kaupustelija-, kameeli-, aasi- ja hevosjoukkojen välitse baabelimaisen ääntenhälinän keskellä nykäisi Abdul Tarzania hihasta.
"Katsokaahan taaksemme, herra", sanoi hän osoittaen olentoa, joka Tarzanin kääntyessä hävisi kameelin taakse. "Hän on seuraillut meitä koko iltapäivän", jatkoi Abdul.
"Näin vain vilahduksen tummansiniseen burnusiin ja valkoiseen turbaaniin puetusta arabialaisesta", vastasi Tarzan. "Häntäkö tarkoitat?"
"Niin. Minä epäilin häntä, koska hän näyttää muukalaiselta täällä eikä hänellä ole muuta hommaa kuin hiiviskellä perässämme, mikä ei ole rehellisen arabialaisen tapaista, ja myöskin siksi, että hän pitää kasvojensa alempaa osaa kätkettynä, joten ainoastaan silmät näkyvät. Hän on varmaan häijy mies, sillä muutoin hänellä olisi jotakin rehellistä omaa hommaa, mihin käyttäisi aikansa."
"Sitten hän on väärillä jäljillä, Abdul", vastasi Tarzan. "Sillä kellään täällä ei voi olla mitään valittamista minua vastaan. Olen ensi kertaa maassanne, eikä minua tällä seudulla kukaan tunne. Hän huomaa pian erehdyksensä ja lakkaa meitä väijymästä."
"Jollei ehkä ole ryöstönaikeissa", vastasi Abdul.
"Siinä tapauksessa emme voi muuta kuin odottaa, kunnes hän on valmis yrittämään meihin käsiksi", nauroi Tarzan, "ja takaanpa, että hän saa kyllänsä rosvoamisesta, nyt kun tiedämme olla varuillamme", ja hän karkoitti asian mielestään, mutta siitä oli tulossa hänelle muistutus mitä odottamattomimman tapauksen yhteydessä, ennenkuin monta tuntia oli kulunut.
Kun Kadur ben Saden oli syönyt hyvän päivällisen, valmistausi hän lähtemään isäntänsä luota. Juhlallisin ystävyyden vakuutuksin hän kutsui Tarzania vieraakseen villille alueelleen, jossa antilooppeja, hirviä, metsäsikoja, panttereita ja leijonia olisi vielä riittävästi tavattavissa innokasta erämiestä vietelläkseen.
Hänen lähdettyään meni apinamies Abdulin kera vielä samoilemaan Sidi Aissan kaduille, ja hänen huomionsa kiintyi pian erään maurilaiskahvilan avoimesta ovesta kuuluvaan hurjaan humuun ja meluun. Kello oli yli kahdeksan ja tanssi oli täydessä käynnissä, kun Tarzan astui sisälle. Huone oli tungokseen asti täynnä arabialaisia. Kaikki polttelivat ja hörppivät paksua, kuumaa kahviaan.
Tarzan ja Abdul saivat istuinpaikat melkein huoneen keskellä, vaikka maurilaisrumpujaan pärryttävien ja huilujaan puhaltavain soittajain hirvittävän melun vuoksi etäisempi paikka olisi ollut hiljaisuutta rakastavalle apinamiehelle mieluisampi. Jokseenkin siro uled-nail tanssi ja havaitessaan Tarzanin eurooppalaisen puvun ja vainuten aulista lahjaa heitti silkkihuivinsa hänen olalleen, saaden frangin palkaksi.
Kun toinen tanssijatar oli astunut hänen paikalleen lattialle, näki tarkkasilmäinen Abdul äskeisen tytön juttelemassa kahden arabialaisen kanssa huoneen peräpuolella lähellä sivuovea, joka vei sisempään pihaan. Sitä kiertävällä parvekkeella sijaitsivat ne huoneet, joissa kahvilassa tanssivat tytöt asuivat.
Ensiksi hän ei kiinnittänyt näkemäänsä mitään huomiota, mutta pian hän silmäkulmansa alta tirkistäen havaitsi miehen nyökkäävän heihin päin ja tytön kääntyvän ja salavihkaa vilkaisevan Tarzaniin. Sitten arabialaiset häipyivät oviaukosta pihan pimentoon.
Kun jälleen tuli saman tytön tanssivuoro, leijaili hän lähellä Tarzania ja soi yksistään tälle herttaisimmat hymynsä. Monta vihaista katsetta loivat erämaan mustanpuhuvat, tummasilmäiset pojat kookkaaseen eurooppalaiseen, mutta ei hymy eivätkä otsanrypistykset tehneet häneen mitään ulkonaisesti näkyvää vaikutusta. Taaskin viskasi tyttö huivinsa hänen olkapäälleen ja sai hopeafrangin palkaksensa. Pistäessään sitä otsaripansa alle sikäläisten tanssijatarten tapaan hän kumartui Tarzania kohti kuiskaten nopeasti muutaman sanan.
"Ulkona pihassa", virkkoi hän hätäisesti murteellisella ranskankielellä, "tahtoo kaksi miestä herralle pahaa. Ensiksi minä lupasin vietellä teidät heidän luokseen, mutta te olette ollut hyvä, enkä minä voi sitä tehdä. Rientäkää pois, ennenkuin ne huomaavat, että minä olen ne pettänyt. Minä luulen, että ne ovat kovin häijyjä miehiä."
Tarzan kiitti tyttöä vakuuttaen hänelle olevansa varovainen, ja tanssinsa lopetettuaan tämä astui pienelle ovelle ja meni ulos pihaan. Mutta Tarzan ei lähtenyt kahvilasta, vaikka häntä oli kehoitettu.
Puoleen tuntiin ei tapahtunut mitään tavallisuudesta poikkeavaa, mutta sitten astui yrmeän näköinen arabialainen kadulta kahvilaan. Hän seisahtui lähelle Tarzania tehden tahallaan loukkaavia huomautuksia eurooppalaisesta, mutta kun hän puhui äidinkieltään, ei Tarzan laisinkaan käsittänyt niiden tarkoitusta, ennenkuin Abdul ryhtyi hänelle selittämään.
"Tuo mies etsii riitaa", varoitti Abdul. "Hän ei ole yksin. Mellakan syntyessä kääntyisi tosiaankin melkein jok'ainoa täällä teitä vastaan. Olisi parempi heti lähteä, herra."
"Kysy häneltä, mitä hän haluaa?" käski Tarzan.
"Hän sanoo, että 'kristitty koira' solvasi hänelle kuuluvaa uled-nailia. Hän etsii riitaa, m'sieur."
"Sano hänelle, että minä en solvannut hänen uled-nailiansa enkä ketään muutakaan niistä ja että soisin hänen jättävän minut rauhaan. Minulla ei ole riidanaihetta häntä vastaan eikä hänellä minua vastaan."
"Hän sanoo", vastasi Abdul tulkittuaan Tarzanin ilmoituksen arabialaiselle, "että te ette ole ainoastaan koira, vaan koiran poikakin ja että isoäitinne oli hyeena. Syyttää teitä valehtelijaksi."
Tämä torailu oli herättänyt huomiota lähellä olevissa, ja tuota herjaussanain tulvaa seuraavan ivanaurun purskahdukset osoittivat selvästi yleisön enemmistön myötätunnon suunnan.
Tarzan ei pitänyt siitä, että hänelle naurettiin, eikä myöskään arabialaisen hänestä käyttämistä nimityksistä, mutta mitään vihan merkkiä osoittamatta hän nousi paikaltaan penkiltä. Puolittainen hymy värähteli hänen huulillaan, mutta äkkiä iski mahtava nyrkki härnäävää arabialaista kasvoihin, ja iskua tukivat apinamiehen kauheat lihakset.
Heti kun mies kaatui, hyökkäsi puoli tusinaa hurjaa maurilaista huoneeseen kadulta, missä nähtävästi olivat kahvilan edustalla odotelleet vuoroansa, huutaen: "Tappakaa uskoton!" ja: "Nujertakaa kristitty koira!" ja astuivat suoraan Tarzania kohti.
Joukko nuorempia arabialaisia yleisön joukosta hypähti jaloilleen yhtyäkseen hyökkäykseen aseetonta valkoihoista vastaan. Tarzanin ja Abdulin tunki huoneen perälle pelkkä hyökkääjäin lukumäärä. Nuori arabialainen pysyi uskollisena herralleen ja taisteli hänen vieressään, paljastettu veitsi kädessä.
Hirvittävillä iskuilla kaatoi apinamies kaikki, jotka tulivat hänen voimakkaiden käsiensä ulottuville. Hän taisteli tyynesti ja sanaa sanomatta, sama hymyn aihe huulilla kuin silloin, kun hän nousi nutistamaan miehen, joka oli häntä herjannut. Näytti mahdottomalta, että hän tai Abdul voisi säästyä hengissä heitä ympäröivien kamalien miekkain ja puukkojen sekamelskassa, mutta juuri hyökkääjäin lukumäärä osoittautuikin heidän parhaaksi suojamuurikseen. Niin tiukkaan sullottu oli kirkuva, sadatteleva rahvaslauma, että mitään aseita ei voitu edullisesti käyttää, eikä kukaan arabialaisista tohtinut ampua peläten haavoittavansa maanmiehiään.
Vihdoin Tarzanin onnistui siepata yksi sitkeimmistä hyökkääjistä. Nopealla nykäisyllähän riisui mieheltä aseet ja pitäen häntä sitten kilpenä edessään perääntyi verkalleen Abdulin kanssa pienelle, sisempään pihaan vievälle ovelle. Kynnyksellä hän pysähtyi hetkiseksi ja kohottaen sätkyttelevän arabialaisen päänsä yläpuolelle paiskasi hänet kuin heittokoneesta vasten päällekarkaavien toverien naamoja.
Sitten Tarzan ja Abdul astuivat puolihämärään pihaan. Säikähtyneet uled-nailit kyyristelivät kunkin kammioon vievien portaitten yläpäässä. Pihan ainoana valaistuksena oli torkkuvat kynttilät, joita kukin tyttö oli niiden oman talin avulla kiinnittänyt puiseen ovenpeiliinsä, paremmin näytelläkseen sulojaan niille, jotka sattuisivat astumaan pimeän, rakennuksien ympäröimän pihan poikki.
Tuskin olivat Tarzan ja Abdul lähteneet huoneesta, kun revolveri paukahti läheltä heidän selkänsä takaa pimennosta erään käytävän alta. Kun he kääntyivät tätä uutta vihollista vastaan, juoksi heitä kohti kaksi verhottua olentoa ampuen tullessaan. Tarzan ryntäsi heitä tavoittamaan. Etumainen virui sekuntia myöhemmin pihan tallatussa loassa aseettomana ja voihkien, toinen ranne taitettuna. Abdulin puukko tunkeutui toisen sisuksiin samalla hetkellä, kun miehen tähtäys petti, hänen kohottaessaan revolveriansa uskollisen arabialaisen otsaa kohti.
Raivostunut lauma hyökkäsi nyt kahvilasta ulos saalistaan takaa ajamaan. Uled-nailit olivat sammuttaneet kynttilänsä erään toverinsa huutamasta käskystä, ja piha sai nyt hiukan valoa ainoastaan kahvilan avoimesta ja ihmisten puoleksi täyttämästä ovesta. Tarzan oli siepannut miekan mieheltä, joka oli kaatunut Abdulin puukosta, ja nyt hän seisoi odottaen niiden ryntäystä, jotka pimeän läpi tulivat heitä etsimään.
Äkkiä hän tunsi keveän käden takaapäin laskeutuvan olalleen ja naisen äänen kuiskaavan: "Nopeasti, m'sieur, tänne päin! Seuratkaa minua!"
"Tule, Abdul", sanoi Tarzan hiljaa nuorukaiselle; "emme voi joutua pahempaan pulaan muualla".
Nainen kääntyi ja johti heidät kapeita portaita ylös, jotka päättyivät hänen huoneensa ovelle. Tarzan oli ihan hänen kintereillään. Hän näki kultaiset ja hopeiset rannerenkaat paljaissa käsivarsissa, kultarahoista sommitellut ketjut riippumassa hiuskoristuksista ja puvun kirkkaan loistavat värit. Tämä nainen oli siis tanssijatar, ja Tarzan tiesi vaistomaisesti, että hän oli sama uled-nail, joka aikaisemmin illalla oli kuiskannut varoituksen.
Päästessään portaiden yläpäähän he saattoivat kuulla vihaisen joukon etsivän alhaalta pihasta.
"Pian ne etsivät täältä", kuiskasi tyttö. "Ne eivät saa löytää teitä täältä, sillä vaikka te tappelette monen miehen voimalla, niin ne sittenkin lopuksi tappavat teidät. Rientäkää; te voitte hypätä minun huoneeni takimmaisesta ikkunasta alas kadulle takana. Ennenkuin ne huomaavat, että te ette enää ole pihassa, ehditte turvallisesti hotelliin."
Mutta tytön vielä puhuessa oli useita miehiä jo hyökännyt portaita ylöspäin, joiden päässä he seisoivat. Yksi etsijöistä päästi äkkiä huudon. Heidät oli keksitty. Nopeasti ryntäsi lauma portaita kohti. Etumaisin hyökkääjä harppasi kiireesti ylöspäin, mutta portaitten päässä hän sai äkkiä maistaa miekasta, jota ei ollut odottanut, — takaa-ajettu oli tähän asti ollut aseeton.
Parkaisten horjahti mies takanaan olevien päälle. Kuin keilat vierivät nämä portaita alas. Vanha ja ränstynyt rakenne ei voinut kestää tätä tavatonta painoa ja rynnistelyä. Naristen ja ryskyen murtui puu ja portaat luhistuivat arabialaisten alta. Tarzan, Abdul ja tyttö jäivät kolmisin heikolle lavalle.
"Tulkaa!" huusi uled-nail. "Ne saavuttavat teidät toisten portaitten kautta tulemalla naapurikammiosta omaani. Meillä ei ole silmänräpäystäkään hukattavana."
Juuri kun he saapuivat huoneeseen, kuuli Abdul huudon ja tulkitsi sen Tarzanille. Se kuului alhaalta pihasta, ja siitä selvisi, että useita miehiä oli rientämässä kadulle estääkseen pakoonpääsyn siltä puolen.
"Nyt me olemme hukassa", sanoi tyttö koruttomasti.
"Me?" kysyi Tarzan.
"Niin, herra", vastasi tanssijatar; "ne tappavat minut myös. Enkö minä ole auttanut teitä?"
Tämä antoi asialle toisen muodon. Tarzan oli pikemminkin nauttinut kamppailun kiihoituksesta ja vaarasta. Hän ei ollut hetkeksikään otaksunut, että Abdul tai tyttö saisivat kärsiä, ja hän oli perääntynyt vain sen verran, että suojeli itsensä surmalta. Hänellä ei ollut mitään aikomusta paeta, ennenkuin näkisi, että viipyminen tietäisi varmaa tuhoa. Yksinään hän olisi voinut hyökätä tuon sullotun lauman keskelle ja hutkien ympärilleen Numa-leijonan tavoin säikäyttää arabialaisia niin pahanpäiväisesti, että pako olisi ollut helppo. Nyt hänen täytyi ajatella ainoastaan näitä kahta uskollista ystäväänsä.
Hän astui lattian poikki kadunpuolisen ikkunan luo. Tuossa tuokiossa ilmestyi sen alle vihollisia. Hän saattoi kuulla, kuinka ne jo kiipesivät portaita ylös seuraavaan suojaan, hetkisen perästä ne olisivat ovella hänen vieressään. Hän nosti toisen jalkansa ikkunalaudalle ja pisti päänsä ulos, mutta ei katsonut alaspäin. Hänen yläpuolellaan oli käsivarren ulottuvilla rakennuksen matala katto. Hän kutsui tyttöä. Tämä tuli ja seisahtui hänen viereensä. Tarzan laski mahtavan käsivarren hänen vyötäisilleen ja nosti hänet olalleen.
"Odota täällä, kunnes ylhäältä kurotan itseni sinut nostamaan", sanoi hän Abdulille. "Kasaa sillä välin ovea vasten kaikki, mitä huoneessa on, — se viivyttää heitä kyllin kauan."
Sitten hän nousi kapean ikkunan laudalle tyttö olallaan.
"Pidä tiukasti kiinni", varoitti hän tanssijatarta. Hetkistä myöhemmin hän oli kiivennyt katolle keveästi ja ketterästi kuin apina. Laskien tytön irti hän kuroitti yläruumistaan kauas katon räystään yli ja kutsui hiljaa Abdulia. Nuorukainen riensi ikkunaan.
"Anna kätesi", kuiskasi Tarzan. Taemmassa suojassa olevat miehet jyskyttivät ovea. Äkkiä se murtui ja painui sisään, ja samalla hetkellä tunsi Abdul itseänsä nostettavan kuin höyhentä ylös katolle. Se ei ollut silmänräpäystäkään liian aikaista, sillä samassa kun miehet murtautuivat huoneeseen, josta toiset olivat juuri poistuneet, ilmestyi tusinan verta muita kadun kulmaan rientäen juoksujalkaa tytön ikkunan alle.