KAHDEKSAS LUKU
Ottelu erämaassa
Kyyristellessään uled-nailien huonerivin katon päällä he kuulivat arabialaisten sadatuksia alhaalta. Abdul tulkitsi tuon tuostakin Tarzanille.
"Ne morkkaavat nyt alhaalla kadulla olevia siitä, että päästivät meidät niin helposti livistämään. Toiset taas väittävät, ettemme tulleet sitä tietä — että olemme yhä rakennuksessa. Sanovat, että kun ylhäälle kiivenneet ovat liian arkoja käydäkseen meidän kimppuumme, niin ne uskottelevat, että olemme livistäneet. Heti he saavat tappelun käyntiin omasta kohden, jos jatkavat torailuansa; ja se kiinnittää heidän huomionsa."
Vihdoin rakennuksessa olevat lakkasivat etsimästä ja palasivat kahvilaan. Jotkut jäivät kadulle poltellen ja rupatellen.
Tarzan puhutteli tyttöä kiittäen häntä uhrauksesta, jonka oli tehnyt hänelle, ventovieraalle.
"Minä pidin teistä", vastasi uled-nail koruttomasti. "Te olitte toisenlainen kuin muut kahvilassa kävijät. Ette puhutellut minua raa'asti — eikä se tapa, jolla annoitte minulle rahaa, ollut solvaiseva."
"Mitä teet tämän illan jälkeen?" kysyi Tarzan. "Et voi palata kahvilaan. Et kai voi koskaan enää olla turvassa Sidi Aissassa?"
"Huomiseksi se unohdetaan", vastasi tyttö. "Mutta olisin iloinen, jos minun ei koskaan tarvitsisi palata tähän tai muuhunkaan kahvilaan. En ollut siellä omasta halustani; minä olen ollut vanki."
"Vanki!" huudahti Tarzan epäuskoisesti.
"Orjatar olisi oikeampi sana", selitti tyttö. "Rosvojoukko varasti minut yöllä isäni duarista. He toivat minut tänne arabialaiselle, joka pitää tätä kahvilaa. On jo kulunut lähes kaksi vuotta, kun minä viimeksi näin omaa kansaani. Ne asuvat hyvin kaukana etelässä. Ne eivät käy koskaan Sidi Aissassa."
"Tahtoisitko palata oman kansasi luo?" kysyi Tarzan. "Sitten lupaan saattaa sinut turvallisesti ainakin Bu Saadaan. Siellä voimme varmaan sopia komendantin kanssa sinun lähettämisestäsi perille asti."
"Oi, m'sieur", huudahti neitonen, "millä voin teille koskaan maksaa! Ette tarkoittane todella, että te tahdotte tehdä niin paljon onnettoman uled-nailin vuoksi? Mutta isä voi palkita teitä ja sen hän tekee, sillä eikö hän ole suuri sheikki? Hän on Kadur ben Saden."
"Kadur ben Saden!" huudahti Tarzan. "Mutta Kadur ben Saden on juuri tänä iltana Sidi Aissassa. Hän söi minun kanssani päivällistä vasta muutama tunti sitten."
"Isänikö Sidi Aissassa?" ihmetteli tyttö. "Allah olkoon kiitetty!
Nythän minä olen tosiaan pelastettu."
"Hst!" varoitti Abdul. "Kuunnelkaa."
Alhaalta kuului ääniä, jotka saattoi selvästi eroittaa illan tyynessä ilmassa. Tarzan ei voinut ymmärtää sanoja, mutta Abdul ja tyttö tulkitsivat.
"Ne ovat nyt menneet", sanoi jälkimäinen. "Teitä ne tahtovat, herra. Yksi niistä sanoi, että muukalainen, joka on tarjonnut rahaa teidän tappamisestanne, makaa Ahmed din Sulefin talossa ranne murskattuna, mutta on luvannut vielä suuremman palkkion, jos joku väijyy teitä Bu Saadan tiellä ja tappaa teidät."
"Se on sama mies, joka seurasi herraa tänään torilla", huudahti Abdul. "Minä näin hänet kahvilassa — erään toisen kanssa. Ja molemmat menivät sisäpihaan puhuteltuaan tätä tyttöä. Ne juuri meidän kimppuumme hyökkäsivätkin ja ampuivat meitä kahvilasta ulos tullessamme. Miksi ne tahtovat tappaa teidät, m'sieur?"
"En tiedä", vastasi Tarzan ja lisäsi hetkisen perästä: "Paitsi jos…" Mutta hän ei päättänyt lausettaan, sillä se ajatus, joka salaisuuden ainoana järkevänä selityksenä oli juolahtanut hänen mieleensä, tuntui samassa aivan uskomattomalta.
Sitten miehet poistuivat kadulta. Piha ja kahvila tyhjentyivät. Varovaisesti laskeutui Tarzan tytön ikkunalle. Huone oli tyhjä. Hän palasi katolle, laski Abdulin alas ja nosti sitten tytön odottavan arabialaisen käsivarsille.
Ikkunalta Abdul pudottausi lyhyen matkan alhaalla olevalle kadulle, kun taas Tarzan otti tytön syliinsä ja hyppäsi alas, kuten oli niin monta kertaa tehnyt omassa kotoisessa metsässään taakka käsivarsillansa. Pieni säikähdyksen parahdus pääsi tytön huulilta, mutta Tarzan laskeusi kadulle melkein ilman tärähdystä ja asetti tytön loukkaantumattomana seisaalleen.
Tyttö riippui hänessä hetkisen.
"Kuinka väkevä herra on ja kuinka ketterä!" huudahti hän. "El adrea, musta leijona, ei ole väkevämpi ja ketterämpi."
"Minä tahtoisin tavata sen 'mustan leijonanne'", sanoi Tarzan. "Olen paljonkin kuullut siitä puhuttavan."
"Jos tulette isäni duariin, niin saatte sen nähdä", vastasi tyttö. "El adrea oleksii vuoriston liepeillä sieltä pohjoiseen ja tulee öisin luolastaan isän duariin ryöstelemään. Yhdellä ainoalla käpäläniskulla se murskaa härän pääkallon, ja onneton se myöhästynyt matkaaja, joka öisin ulkona tapaa el adrean." Enemmittä selkkauksitta he pääsivät hotelliin. Uninen isäntä ei millään muotoa tahtonut suostua panemaan toimeen Kadur ben Sadenin etsimistä ennen aamua, mutta kultaraha antoi asialle toisen suunnan, niin että palvelija tuokiota myöhemmin lähti kiertämään pienemmissä hotelleissa eli karavaanimajoissa, joihin alkuasukkaat yöpyivät ja joissa erämaan sheikin saattoi otaksua löytävän mieluistaan seuraa. Tarzan oli pitänyt välttämättömänä löytää tytön isän vielä sinä yönä, peläten hänen lähtevän kotimatkalleen niin varhain aamulla, että häntä ei voitaisi tavoittaa.
Kun he olivat odotelleet puolisen tuntia, palasi sanansaattaja Kadur ben Sadenin kanssa. Vanha sheikki astui huoneeseen kysyvä ilme ylpeillä kasvoillaan.
"Monsieur on osoittanut minulle kunnian…" aloitti hän, ja sitten hänen katseensa osui tyttöön. Ojennetuin käsivarsin hän astui huoneen yli tätä vastaan. "Tyttäreni!" huudahti hän. "Allah on armollinen!" ja kyyneleet sumensivat vanhan soturin tuimat silmät.
Kun tyttö oli kertonut, kuinka hänet ryöstettiin kodistaan ja millä tavoin hän nyt vihdoin pelastui, ojensi Kadur ben Saden kätensä Tarzanille.
"Kaikki, mitä Kadur ben Sadenilla on, kuuluu sinulle, ystäväni, — henkenikin", lausui hän hyvin koruttomasti, mutta Tarzan tiesi, että se ei ollut pelkkää sanahelinää.
Päätettiin, että, vaikka kolmen heistä oli ratsastettava tuskin ollenkaan nukuttuaan, olisi viisainta lähteä aikaisin aamulla ja yrittää päästä Bu Saadaan yhdessä päivässä. Miehille se olisi verraten helppoa, mutta tytölle epäilemättä varsin väsyttävä matka.
Hän kuitenkin oli innokkain sille lähtemään, hänestä tuntui, että hän ei voinut kyllin nopeasti päästä perheen ja tuttaviensa luo, joista oli ollut kaksi vuotta erossa.
Tarzanista tuntui kuin ei olisi sulkenut silmiäänkään ennenkuin hänet herätettiin, ja tunnin kuluttua siitä oli seurue matkalla etelään Bu Saadaa kohti. Usean kilometrin pituudelta oli tie hyvää ja matka edistyi nopeasti, mutta äkkiä se muuttui hiekka-aukeaksi, johon hevosten jalat vaipuivat vuohiskarvoja myöten melkein joka askeleella. Paitsi Tarzania, Abdulia ja sheikkiä tyttärineen oli mukana neljä villiä maurilaista sheikin heimosta, jotka olivat saattaneet häntä matkalla Sidi-Aissaan. Näin heillä, seitsenpyssyisellä joukolla, ei juuri ollut syytä pelätä hyökkäystä päivän aikaan; ja jos kaikki sujui hyvin, saapuisivat he Bu Saadaan ennen yön tuloa.
Navakka tuuli verhosi heidät erämaan lentohiekkaan, kunnes Tarzanin huulet olivat paahtuneet ja rakoilla. Se, mitä he saattoivat nähdä ympäröivästä seudusta, ei suinkaan ollut viehättävää — laaja alue epätasaista maata, joka aaltoili pieninä karuina kumpareina. Vain siellä täällä kasvaa kituutti ryhmä surkastuneita pensaita. Kaukana etelässä kohosivat saharalaisen Atlas-vuorijonon hämärät ääriviivat. Kuinka erilaista, ajatteli Tarzan, — olikaan täällä kuin hänen poikavuosiensa rennosti rehoittavassa Afrikassa!
Abdul oli aina varuillaan, vilkui taaksepäin aivan yhtä usein kuin eteensä. Jokaisen kukkulan huipulla, jolle he nousivat, hänellä oli tapana pysähdyttää hevosensa ja kääntyä perin huolellisesti tarkkaamaan seutua heidän takanaan. Vihdoin hänen tarkkaavaisuutensa tuli palkituksi. "Katsokaa!" huudahti hän. "Tuolla takanamme on kuusi ratsastajaa."
"Varmaankin viimeiltaiset ystävänne, monsieur", huomautti Kadur ben
Saden kuivasti Tarzanille.
"Siitä ei epäilystä", vastasi apinamies. "Olen pahoillani, että seurani tekee matkanne vaaranalaiseksi. Ensi kylässä minä jään vaatimaan noilta herroilta selitystä, sillävälin kun te ratsastatte eteenpäin. Minun ei tarvitse olla tänä iltana Bu Saadassa ja vieläkin vähemmin, koska silloin ette saisi ratsastaa rauhassa."
"Jos te pysähdytte, niin me pysähdymme", sanoi Kadur ben Saden. "Siihen asti, kun pääsette turvaan ystävienne luo tai vihollinen on luopunut takaa-ajosta, me jäämme seuraanne. Siitä asiasta ei ole sen enempää sanottavaa."
Tarzan nyökäytti päätänsä. Hän oli harvasanainen mies, ja kenties Kadur ben Saden oli häneen siitäkin syystä mieltynyt, sillä jos arabialainen jotakin halveksii, niin hän halveksii puheliasta miestä.
Kaiken lopun päivää näki Abdul vilahduksia ratsumiehistä heidän jäljessään. Ne pysyttelivät aina jokseenkin saman matkan päässä. Tilapäisten levähdysten ja pitemmän puolipäiväpysähdyksen aikana ne eivät saapuneet lähemmäksi.
"Ne odottavat pimeän tuloa", sanoi Kadur ben Saden.
Ja pimeä tuli ennenkuin he ehtivät Bu Saadaan. Viimeisellä vilahduksella, jonka Abdul näki noista heitä vainoavista kolkoista valkoviittaisista olennoista, juuri ennenkuin hämärä teki mahdottomaksi heitä eroittaa, oli näyttänyt siltä, että he nopeasti lyhensivät välimatkaa. Hän kuiskasi sen Tarzanille, kun ei tahtonut tehdä tyttöä levottomaksi. Apinamies vetäytyi hänen taakseen.
"Sinä ratsastat edeltä muiden kanssa, Abdul", sanoi Tarzan. "Tämä on minun riitani. Minä odotan lähimmässä sopivassa kohdassa ja tutkin noita miehiä."
"Sitten odottaa Abdul vieressäsi", vastasi nuori arabialainen, jota mitkään uhkaukset tai käskyt eivät saaneet luopumaan päätöksestään.
"Hyvä sitten", vastasi Tarzan. "Tässä on niin sopiva paikka kuin toivoa saattaa. Täällä on kallioita tämän mäen huipulla. Voimme jäädä tänne ja 'esitellä' itsemme noille herrasmiehille, kun he saapuvat."
He pysähdyttivät hevosensa ja astuivat satulasta. Toiset, jotka ratsastivat edeltä, olivat pimeässä jo ehtineet heidän näkyvistään. Etäämpää välkkyivät valot Bu Saadasta. Tarzan otti kiväärinsä sen tupesta ja irroitti revolverin kotelosta. Hän käski Abdulin vetäytyä kallion taakse ja viedä hevoset sinne suojaan, jotta eivät joutuisi vihollisten maalitauluksi, jos nämä ampuisivat. Nuori arabialainen oli noudattavinaan käskyä, mutta sidottuaan molemmat eläimet lujasti matalaan pensaaseen hän hiipi takaisin ja heittäytyi vatsalleen muutaman askeleen päähän Tarzanin taakse.
Apinamies seisoi suorana keskellä tietä ja odotteli. Eikä hänen tarvinnut kauan odottaa. Nelistäväin hevosten kavioiden kapsetta alkoi äkkiä kuulua pimeästä hänen alapuoleltaan, hetkistä myöhemmin hän eroitti liikkuvia vaaleampia täpliä yön tummaa taustaa vasten.
"Seis", huusi hän, "taikka me laukaisemme!"
Valkoiset hahmot pysähtyivät äkkiä, ja seurasi hetkisen hiljaisuus. Sitten kuului neuvottelun supinaa, ja kuin peikot hajaantuivat aavemaiset ratsastajat joka taholle. Äänetön erämaa ympäröi häntä jälleen, mutta se oli kohtalokasta, pahaenteistä hiljaisuutta.
Abdul kohottausi toiselle polvelleen. Tarzan heristi viidakon kouluttamia korviaan, ja pian hän kuuli hevosten astuntaa niiden liikkuessa pehmeästi hiekassa hänestä itään, länteen, pohjoiseen ja etelään. Heidät oli saarrettu. Sitten kuului laukaus siltä suunnalta, johon hän katseli, luoti viuhahti ilmassa hänen päänsä yli, ja hän ampui vihollisen pyssynliekkiä kohti.
Äkkiä tärisytti äänetöntä erämaata nopea pyssyjen pamahtelu joka suunnalta. Abdul ja Tarzan laukaisivat leimahduksia kohti. He eivät vielä voineet nähdä vihollisiansa. Sitten selvisi, että hyökkääjät saartoivat heidän asemaansa, saapuen yhä lähemmäksi, kun alkoivat havaita vastustajain vähälukuisuuden.
Mutta joku tuli liian lähelle, sillä Tarzan oli tottunut käyttämään silmiään viidakkoyön pimeydessä, jota täydellisempää pimentoa ei tällä puolen haudan ole. Kuului tuskan pamahdus, ja ratsastaja putosi satulasta.
"Epäsuhde on tasaantumassa, Abdul", virkkoi Tarzan hiljaa naurahtaen.
Mutta he olivat vieläkin liian vähäväkiset, ja kun viisi jäljellä olevaa ratsumiestä annetusta merkistä hyökätä humahti suoraan kohti, näytti siltä, että ottelu saisi pikaisen lopun. Sekä Tarzan että Abdul juoksivat kallioiden suojaan voidakseen pitää vihollisen edessään. Syntyi tömisevää kavioiden kapsetta, kuului yhteislaukauksia molemmilta puolin, ja arabialaiset vetäytyivät takaisin toistaakseen liikkeensä; mutta nyt oli ainoastaan neljä kahta vastaan.
Muutamaan minuuttiin ei kuulunut mitään ääntä ympäröivästä pimeydestä. Tarzan ei tiennyt, olivatko arabialaiset jo mielestään menettäneet kylliksi ja luopuneet taistelusta vai väijyivätkö loitompana tien varrella, hyökätäkseen heidän kimppuunsa, kun he jatkaisivat matkaansa Bu Saadaa kohti. Mutta kauan hänen ei tarvinnut olla epätietoinen, sillä kaikilta suunnilta kuului nyt uuden hyökkäyksen melske. Tuskin kuitenkin oli ensimmäinen kerta ammuttu, kun kymmenkunta laukausta pamahti arabialaisten takaa. Uuden kiistapuolen hurjat huudot kajahtivat ja tanner tömisi monien hevosten askeleista Bu Saadan tiellä.
Arabialaiset eivät jääneet ottamaan selvää siitä, keitä tulijat olivat. Lähtiessään ampuen yhteislaukauksen, silloin kun hyökkäsivät aseman ohi, jota Tarzan ja Abdul pitivät hallussaan, ne karauttivat tietä pitkin Sidi Aissaan päin. Hetkistä myöhemmin ratsasti Kadur ben Saden miehineen esiin.
Vanha sheikki tunsi sydämensä huojentuneeksi kuullessaan, etteivät Tarzan ja Abdul olleet saaneet naarmuakaan. Eivät edes heidän hevosensa olleet haavoittuneet. Nyt etsittiin Tarzanin luodeista kaatuneet miehet, ja havaitessaan, että molemmat olivat kuolleet, he jättivät ne paikoilleen virumaan.
"Miksi ette sanonut minulle, että aioitte niitä väijyä?" kysyi sheikki loukkaantuneella äänellä. "Olisimme voineet kaataa heidät kaikki, jos kaikki seitsemän olisimme pysähtyneet heitä kohtaamaan."
"Silloin olisi ollut turha pysähtyä ollenkaan", sanoi Tarzan, "sillä jos olisimme vain ratsastaneet eteenpäin Bu Saadaa kohti, olisivat he tuotapikaa yllättäneet meidät ja olisimme kaikin saaneet otella. Juuri estääkseni omaa riitaani tulemasta muiden turmaksi, pysähdyimme Abdul ja minä kysymään, mitä he tahtoivat. Enkähän hennonnut tytärtänne suotta saattaa kuuden miehen ampumatarkkuuden koetauluksi."
Kadur ben Saden kohautti olkapäitään. Hän ei pitänyt siitä, että hänet oli vietelty väistämään taistelua.
Pieni kahakka näin lähellä Bu Saadaa oli saanut aikaan, että komppania sotaväkeä oli lähtenyt sinnepäin. Tarzan seurueineen tapasi heidät juuri kaupungin ulkopuolella. Komentava upseeri pysähdytti heidät tiedustaakseen laukauksien syytä. "Kourallinen rosvoja", vastasi Kadur ben Saden, "hyökkäsi kahden jälkeen jättäytyneen seuralaiseni kimppuun, mutta kun me palasimme, niin he pian hajaantuivat. Niiltä jäi kaksi kuollutta. Minun seurueestani ei kukaan saanut vammaa."
Tämä näkyi riittävän upseerille, ja kirjoitettuaan matkailijain nimet muistiin hän komensi miehensä eteenpäin, tuodakseen kahakkapaikalta kaatuneitten ruumiit, jotta koetettaisiin saada selville, keitä he olivat.
Kahta päivää myöhemmin ratsasti Kadur ben Saden seuralaisineen etelään, Bu Saadan alla sijaitsevan solan kautta kotimatkalleen etäiseen erämaahan. Sheikki oli kehoittanut Tarzania lähtemään hänen ja tyttärensä mukaan ja tyttö oli hartaasti yhtynyt isän pyyntöön. Mutta vaikka Tarzan ei voinut sitä heille selittää, viittoivat hänen velvollisuutensa erikoisen vakavina viime päiväin tapausten jälkeen, joten hän ei saattanut hetkeksikään ajatella toimensa jättämistä. Sensijaan hän lupasi tulla myöhemmin, jos hänelle suinkin oli mahdollista, ja heidän täytyi tyytyä siihen vakuutukseen.
Näinä kahtena päivänä Tarzan oli viettänyt melkein kaiken aikansa Kadur ben Sadenin ja hänen tyttärensä parissa. Hänessä herätti suurta mielenkiintoa tämä jäykkien ja arvokkaiden soturien rotu, ja hän käytti heidän ystävyytensä suomaa tilaisuutta tutustuakseen minkä voi heidän elämäänsä ja tapoihinsa. Tämän tummakulmaisen, ruskeasilmäisen tytön hauskalla opastuksella hän alkoi myöskin oppia heidän kielensä alkeita. Todellakin kaihomielin ajatteli hän heidän lähtöänsä, ja hän pysähdytti hevosensa solan suulle, jonne oli heitä saattanut, ja katseli pienen seurueen jälkeen niin kauan kuin saattoi heistä vilahduksenkin eroittaa.
Täällä oli hänen mielensä mukaista kansaa. Heidän villi, karkea, vaarojen ja vastuksien täyttämä elämänsä vaikutti tuohon puolivilliin mieheen enemmän kuin mikään oli vaikuttanut hänen näkemiensä suurkaupunkien veltostuneen sivistyksen piirissä. Tämä elämä voitti elämän viidakossakin, sillä täällä hänellä olisi ihmisseuraa — oikeiden ihmisten, joita saattoi kunnioittaa ja pitää arvossa, — ja kuitenkin hän olisi lähellä rakastamaansa kesytöntä luontoa. Hänen päässään pyöri ajatus, että hän tehtävänsä suoritettuaan ottaisi toimestaan eron ja palasi viettämään lopun ikäänsä Kadur ben Sadenin heimon keskuudessa.
Sitten hän käänsi hevosensa pään ja ratsasti verkalleen takaisin Bu
Saadaan.
Bu Saadassa asettui Tarzan "Pikku Saharan" hotelliin, jonka julkisivun puolella sijaitsee tarjoiluhuone, kaksi ruokasalia ja keittiöt. Molempiin ruokasaleihin mennään suoraan tarjoiluhuoneesta ja toinen niistä on varattu linnueen upseereille. Tarjoiluhuoneesta saattaa nähdä kumpaankin ruokasaliin.
Tuohon tarjoiluhuoneeseen Tarzan astui palattuaan Kadur ben Sadenia ja hänen seuruettaan saattamasta. Oli vielä varhainen aamuhetki, sillä sheikki oli päättänyt ratsastaa kauaksi sinä päivänä; ja niinpä Tarzanin palatessa olikin vielä vieraita aamiaisella.
Kun hän sattui vilkaisemaan upseerien ruokasaliin, näki hän jotakin, mikä toi intoa hänen silmiinsä. Siellä istui luutnantti Gernois, ja Tarzanin katsellessa lähestyi valkoviittainen arabialainen, joka kumartuen kuiskasi muutamia sanoja luutnantin korvaan. Sitten hän lähti rakennuksesta toisen oven kautta.
Itsessään tämä ei mitään merkinnyt, mutta kun mies kumartui upseeria puhuttelemaan, oli Tarzan burnusin sattumalta auetessa äkännyt jotakin. Arabialainen kantoi vasempaa käsivarttansa siteessä.