KOLMAS LUKU
Taistelu balusta
Tika oli tullut äidiksi. Apinain Tarzanin mieltä se kiinnitti tavattomasti, todellisesti paljon enemmän kuin Taugin, isän, mieltä. Tarzan piti hyvin paljon Tikasta. Eivät edes tulevan äitiyden huolet olleet tyyten tukahduttaneet nuoruudenaikaista hilpeyttä, vaan Tika oli pysynyt hyväluontoisena kisatoverina sellaisessakin iässä, jolloin Kertshakin heimon muut naaraat olivat muuttuneet varttuneiden tapaan juron arvokkaiksi. Hän tunsi vieläkin lapsellista riemua alkeellisista leikeistä, hippasilla- ja piilosillaolosta, jotka Tarzanin tuottelias ihmisjärki oli kehittänyt.
Hippasillaoleminen puiden latvoissa on kiihoittavan innostavaa ajanvietettä. Tarzan nautti siitä, mutta hänen lapsuutensa aikaiset nuoret koiraat olivat aikoja sitten hylänneet moiset lapselliset kujeet. Tika oli kuitenkin aina ollut valmis leikkimään, hyljeksien sitä vasta vähän ennen pienokaisen tuloa. Mutta kun hänen esikoisensa syntymäaika läheni, niin Tikakin muuttui.
Ilmeinen muutos hämmästytti ja loukkasi Tarzania äärettömästi. Eräänä aamuna hän näki Tikan kyyröttävän alhaalla riippuvalla oksalla, painaen hyvin lujasti rintaansa vasten jotakin — jotakin hyvin pientä, joka kiemurteli ja sätkytteli. Tarzan lähestyi; hänet oli vallannut uteliaisuus, yhteinen ominaisuus kaikille olennoille, joiden aivot ovat kehittyneet mikroskooppista tasoa korkeammalle.
Tika muljautti silmiään häneen päin ja puristi vääntelehtivää pienokaista vielä tiukemmin itseään vasten. Tarzan meni lähemmäksi. Tika vetäytyi poispäin ja paljasti torahampaansa. Tarzan oli ymmällä. Koko heidän yhdessäoloaikanaan ei Tika ollut kertaakaan paljastanut hänelle hampaitaan muutoin kuin leikillä; mutta tällä kertaa hän ei näyttänyt leikkisältä. Tarzan työnsi ruskeat sormensa tuuheaan, mustaan tukkaansa, kallisti päänsä sivulle ja tuijotti hölmistyneenä. Sitten hän siirtyi hiukan lähemmäksi, kurottaen kaulaansa nähdäkseen paremmin Tikan sylissä olevan olion.
Naaraksen hampaat upposivat hänen kyynärvarteensa, ennenkuin hän ehti vetäistä kättään pois, ja Tika ajoi lyhyen matkan häntä takaa hänen suinpäin paetessaan puita myöten; mutta pienokaistaan kantava Tika ei kyennyt saavuttamaan apinamiestä. Tarzan pysähtyi turvallisen välimatkan päähän ja kääntyi katselemaan entistä leikkikumppaniaan salaamatta ällistystään. Mitä kummaa oli tapahtunut, mikä oli voinut tuolla tavoin muuttaa lauhkean Tikan? Tämä oli niin hyvin peittänyt käsivarsillaan olevan olion, ettei Tarzan ollut vielä voinut saada selville, mikä se oikeastaan oli; mutta kun naaras nyt lakkasi ajamasta häntä takaa, näki hän sen. Kivustaan ja harmistaan huolimatta Tarzan hymyili, sillä hän oli aikaisemmin nähnyt nuoria apinaäitejä. Muutaman, päivän kuluttua ei Tika enää olisi noin epäluuloinen. Mutta sittenkin Tarzan oli loukkaantunut; juuri Tika ainakaan ei menetellyt oikein pelätessään häntä. Eikä hän missään nimessä tahtoisi tehdä pahaa hänelle eikä hänen balulleen, mikä on apinain nimitys lapselle.
Ja vaikka hänen haavoittunutta käsivarttaan kivisti ja hänen ylpeytensä oli saanut kolauksen, heräsi hänessä vieläkin voimakkaampi halu päästä läheltä tarkastamaan Taugin vastasyntynyttä poikaa. Kenties ihmettelette, että Apinain Tarzan, mahtava taistelija, lähti pakoon väistääkseen naaraksen ärhäkkää hyökkäystä, ja että hän epäröi, ennenkuin palasi tyydyttämään uteliaisuuttaan, vaikka hän olisi helposti kyennyt voittamaan vastasyntyneen pienokaisen heikontuneen äidin; mutta teidän ei tarvitse ihmetellä. Jos olisitte apina, niin tietäisitte, ettei uros muutoin kuin hulluuden puuskassa käy naaraan kimppuun paitsi lempeästi häntä kurittaakseen; poikkeuksena oli silloin tällöin jotkut yksilöt, jollaisista löydämme esimerkkejä omankin lajimme keskuudessa ja jotka nauttivat parempien puoliskojensa pieksämisestä, koska nämä sattuvat olemaan pienempiä ja heikompia kuin he.
Tarzan meni jälleen nuorta äitiä kohti — varovasti ja peräytymistie aina selvänä. Taaskin Tika murisi äkäisesti. Tarzan nuhteli häntä:
"Apinain Tarzan ei tahdo vahingoittaa Tikan balua. Anna minun katsoa sitä!"
"Mene tiehesi!" komensi Tika. "Mene tiehesi, tai minä tapan sinut!"
"Anna minun katsoa!" tiukkasi Tarzan.
"Mene tiehesi!" toisti naarasapina. "Tuossa tulee Taug. Hän ajaa sinut pois. Taug tappaa sinut. Tämä on Taugin balu."
Raju murina aivan hänen takanaan ilmaisi Tarzanille, että Taug oli lähellä ja että uros oli kuullut puolisonsa varoitukset ja uhkaukset, tullen nyt hänen avukseen.
Taug samoin kuin Tikakin oli ollut Tarzanin kisatovereita, niin kauan kuin uros oli ollut siksi nuori, että oli halunnut leikkiä. Kerran oli Tarzan pelastanut Taugin hengen; mutta apinan muisti ei ole kovinkaan pitkä, eikä kiitollisuus ole isyyden tai äitiyden vaistoa voimakkaampi. Tarzan ja Taug olivat kerran mitelleet voimiaan, ja Tarzan oli selviytynyt voittajana. Sen seikan Taug aivan varmasti vielä muisti; mutta sittenkin hän saattaisi kernaasti antautua uuden tappion vaaraan esikoisensa tähden — jos hän sattuisi olemaan oikealla tuulella.
Kamalasta ärinästään päättäen, joka nyt kävi voimakkaammaksi ja syvemmäksi, hän tuntui olevan juuri sellaisella päällä. Tarzan ei tosin lainkaan pelännyt Taugia, eivätkä viidakon kirjoittamattomat lait vaatineet häntä kaihtamaan tappelua ainakaan uroksen kanssa, jollei hän halunnut sitä puhtaasti henkilökohtaisista syistä. Mutta Tarzan piti Taugista. Hänellä ei ollut vihankaunaa Taugia vastaan, ja hänen ihmisjärkensä sanoi hänelle — mitä apinan järki ei ikinä olisi kyennyt päättelemään — ettei Taugin käyttäytyminen ollut missään mielessä vihan ilmaisu. Se oli vain uroksen vaistomaista, pakottavaa intoa suojella jälkeläistään ja puolisoaan.
Tarzan ei lainkaan halunnut otella Taugin kanssa, ja toisaalta ei hänen englantilaisilta esi-isiltä perittyä luontoaan miellyttänyt pakenemisen ajatus; mutta kun urosapina hyökkäsi, hyppäsi Tarzan ketterästi syrjään, ja näin rohkaistuneena Taug pyörsi ympäri ja syöksyi uudelleen hurjasti käsiksi. Kenties muisto Tarzanilta aikaisemmin saadusta löylytyksestä kannusti häntä. Kenties se seikka, että Tika istui lähellä katselemassa, kiihoitti häntä voittamaan apinamiehen Tikan näkyvissä, sillä viidakon kaikkien uroseläinten rinnassa väijyy voimakkaana itserakkaus, joka ilmenee siitä, että he suorittavat rohkeita tekoja, jos toisen sukupuolen jäseniä on katsomassa.
Apinamiehen kupeella heilui hänen pitkä ruohoköytensä — entinen lelu, nykyinen ase — ja kun Taug hyökkäsi toistamiseen, huiskautti Tarzan, nuorakimpun päänsä yli ja irroitti kätevästi juoksusilmukan, samalla kun hän jälleen vikkelästi väisti kömpelöä petoa. Ennenkuin apina ennätti uudelleen kääntyä, oli Tarzan paennut korkealle metsän ylätasanteen oksille.
Nyt Taug yltyi todelliseen raivoon ja seurasi häntä. Tika tirkisteli ylöspäin nähdäkseen heidät. Oli vaikea sanoa, huvittiko kamppailu häntä. Taug ei kyennyt kiipeämään niin ripeästi kuin Tarzan, joten viimemainittu pääsi kiinni joutumatta yläoksille, jonne raskas apina ei uskaltanut ajaa häntä takaa. Sillä Tarzan pysähtyi katselemaan alaspäin vastustajansa, irvistellen hänelle ja huudellen hänelle kaikkia mahdollisia valionimityksiä, joita hänen kekseliäisiin ihmisaivoihinsa juolahti. Kun hän sitten oli ärsyttänyt Taugin niin rajun vimmaiseksi, että kookas uros suorastaan hyppi allaan notkuvalla oksalla, heilautti Tarzan äkkiä kättään, laajeneva silmukka suhahti nopeasti alaspäin, osui Taugin ympärille, pudoten hänen polviinsa saakka, ja kiivas nykäys tiukkasi sen lujalle apinan karvaisten jalkojen ympärille.
Hidasälyisenä oivalsi Taug liian myöhään kiusanhenkensä aikeet. Hän yritti kömpiä karkuun, mutta, apinamies kiskaisi nuorasta hirvittävän ankarasti, niin että Taug tipahti oksaltaan, ja hetkistä myöhemmin riippui apina pää alaspäin viidentoista metrin korkeudella ilmassa, mölisten kamalasti.
Tarzan kiinnitti nuoran vankkaan oksaan ja laskeutui aivan lähelle
Taugia.
"Taug", hän sanoi, "sinä olet yhtä typerä kuin Buto, sarvikuono. Nyt saat riippua siinä, kunnes saat hieman järkeä paksuun kalloosi. Saat riippua ja katsella, sillä aikaa kun minä menen puhuttelemaan Tikaa."
Taug riehui ja uhkaili, mutta Tarzan vain irvisteli hänelle, joustavasti laskeutuessaan alaoksille. Siellä hän taaskin lähestyi Tikaa, mutta sai tervetuliaisikseen jälleen hampaiden paljastamista ja uhkaavia ärähdyksiä. Hän koetti suostutella Tikaa, vetosi ystävällisiin aikeisiin ja kurotti kaulaansa nähdäkseen Tikan balun; mutta naarasapinaa oli mahdoton saada uskomaan, ettei hänen tarkoituksensa ollut vahingoittaa pienokaista. Hänen äitiytensä oli vielä niin nuori, että järki oli heikompi vaistoa.
Tajuten, kuinka hyödytöntä hänen oli koettaa päästä käsiksi Tarzaniin kurittaakseen häntä, pyrki Tika pakoon. Hän pudottautui maahan ja lönkytti pienen aukeaman poikki, jonka laitamilla heimon apinat olivat hajallaan, joko leväten tai etsien ravintoa, ja silloin Tarzan taukosi yrittämästä taivuttaa häntä eikä enää pyrkinyt tarkastamaan balua läheltä. Apinamies olisi tahtonut saada pikkuolennon käsiinsä. Jo pelkkä sen näkeminen herätti hänen rinnassaan omituisen kaipauksen tunteen. Hän olisi halunnut syleillä ja hyväillä omituista, pientä apinan alkua. Se oli Tikan balu, ja Tarzanin nuori sydän oli kerran sykähdellyt rakkaudesta Tikaa kohtaan.
Mutta nyt kiinnitti Taugin ääni hänen huomionsa toisaalle. Apinan suusta pursuneet uhkaukset olivat muuttuneet rukouksiksi. Yhä tiukkeneva silmukka esti verenkiertoa hänen jaloissaan — hänelle tuli tuska. Useita apinoita istui lähellä häntä hyvin huvitettuna hänen tukalasta tilastaan. He lausuivat hänestä epäkohteliaita huomautuksia, sillä kukin heistä oli saanut tuntea Taugin valtavien käsien painoa ja hänen vankkojen leukojensa voimaa. Nyt he nauttivat kostosta.
Kun Tika näki, että Tarzan oli palannut puiden luokse, seisahtui hän keskelle aukeamaa ja istuutui sinne vaalimaan baluaan, luoden epäluuloisia katseita ympärilleen. Balun syntymä muutti äkkiä Tikan huolettoman maailman lukemattomain vihollisten asuttamaksi. Hän piti leppymättömänä vihamiehenään Tarzania, joka siihen saakka oli aina ollut hänen paras ystävänsä. Jopa vanha Mumga-parkakin, joka oli puolisokea ja melkein hampaaton ja joka oli kärsivällisesti etsimässä toukkia kaatuneen puunrungon alta, oli hänestä ilkeä haltia, joka janosi pienten balujen verta.
Ja samalla kun Tika epäluuloisesti varoi vaaraa, mistä vaara ei uhannut, jäi häneltä huomaamatta myrkyllinen kellanvihreä silmäpari, joka hievahtamatta tähysteli häntä aukeaman vastaisella puolella kasvavan pensasryhmän takaa.
Vatsan kuristessa nälästä tuijotti Shita, pantteri, ahnaasti noin lähellä olevaan himoittavaan lihaan, mutta taempana olevien isojen urosapinoiden näkeminen pani sen empimään.
Oi, jospa naaras baluineen tulisi vain hiukankin lähemmäksi! Vikkelä hyppy, ja peto olisi tavoittanut heidät ja poistunut saaliineen, ennenkuin urokset ehtisivät sitä estää.
Shitan kellanruskean hännän pää liikkui pienin, suonenvedontapaisin nytkäyksin, ja sen alaleuka riippui alhaalla, niin että punainen kieli ja keltaiset hampaat olivat näkyvissä. Mutta tätä kaikkea ei nähnyt Tika eikä kukaan muukaan hänen ympärillään ravintoa etsivistä tai lepäävistä apinoista.
Kuullessaan, kuinka urokset syytivät herjauksia avuttomalle Taugille, kiipesi Tarzan sukkelasti heidän keskelleen. Yksi apina siirtyi parhaillaan lähemmäksi kurottautuen mahdollisimman kauas ulottuakseen riippuvaan Taugiin. Hän oli yltynyt vimmoihinsa muistaessaan viimeistä kertaa, jolloin Taug oli pehmittänyt häntä, ja nyt hän oli kärkäs kostamaan. Kun hän vain saisi kiinni heiluvasta apinasta, niin pian hän olisi vetänyt sen hampaittensa ulottuville. Tarzan näki sen ja julmistui. Hän piti rehellisestä taistelusta, mutta tämän apinan aikoma teko inhoitti häntä. Jo oli karvainen käsi kouraissut kiinni avuttomasta Taugista, kun Tarzan hyppäsi samalle oksalle, jolla hätyyttävä apina oli, äkäisesti muristen paheksumistaan ja yhdellä töykkäyksellä pyyhkäisten hänet paikaltaan.
Yllätyksestä vimmastunut uros horjahti sivulle, huitoen rajusti ympärilleen saadakseen tukea, ja nopealla liikkeellä hänen sitten onnistui suunnata putoamisensa toista, joitakuita metrejä alempana olevaa oksaa kohti. Siihen hän sai tartutuksi, kipusi nopeasti sille ja alkoi heti kavuta ylöspäin kostaakseen Tarzanille, mutta apinamiehellä oli muuta tehtävää eikä hän sietänyt häiritä itseään. Hän selitti parhaillaan Taugille, kuinka pohjattoman syvä viimeksimainitun tietämättömyys oli, ja todisteli hänelle, kuinka suurempi ja mahtavampi Apinain Tarzan oli kuin Taug tai kuka muu apina hyvänsä.
Jonkun ajan kuluttua hän kyllä päästäisi Taugin irti, mutta ei ennen kuin tämä täysin tuntisi oman huonommuutensa. Samassa lähestyi hurjistunut uros alhaalta käsin, ja heti muuttui Tarzan hyvänluontoisesta, kiusoittelevasta nuorukaisesta äriseväksi hurjaksi pedoksi. Hänen tukkansa pörhistyi; hänen ylähuulensa vetäytyi taaksepäin, jotta hänen taisteluhampaansa paljastuisivat ja olisivat valmiit iskemään. Hän ei odottanut toisen saapumista, sillä hyökkääjän ulkonäössä tai äänessä oli jotakin, mikä sytytti apinamiehessä sotaisen, vastustamattoman taisteluvimman. Päästäen karjaisun, jossa ei ollut lainkaan ihmisäänen sointua, Tarzan hyppäsi suoraan kiinni ahdistajansa kurkkuun.
Hänen syöksynsä rajuus ja ruumiinsa paino ja vauhti paiskasivat taaksepäin apinan, joka suistui puun lehväisten oksien välitse alaspäin, hapuillen käsillään tukea. He putosivat neljä tai viisi metriä, Tarzanin hampaat vastustajan kurkussa, ja heidät pysähdytti jäykkä oksa. Uros satutti nivusensa poikkipäin oksaan, heilui siinä hetkisen, apinamies yhä tarrautuneena hänen rintaansa, ja luiskahti sitten maata kohti.
Tarzan oli tuntenut allaan olevan ruumiin velttonevan heti sen jälkeen, kun se oli ankarasti tärähtänyt oksaan, ja kun toinen lopullisesti suistui jälleen putoamaan maahan, tarttui hän kädellään ajoissa kiinni välttyäkseen itse tipahtamasta, samalla kun apina kiiti kuin kivi puun juurelle.
Tarzan katsahti hetkisen äskeisen vastustajansa elotonta ruhoa, oikaisihe sitten täyteen mittaansa, pullisti laajaa rintaansa, iski siihen nyrkillään ja kajautti voittoisan urosapinan kaamean huudon.
Jopa Shita, pantteri, joka oli kyyristynyt hyppäämään pienen aukeaman reunalla, liikahti peloissaan, kun valtavan äänen kammottava kaiku kiiri viidakossa. Shita vilkaisi hermostuneena kummallekin sivulleen, ikäänkuin varmistuakseen siitä, että pakotie oli avoinna.
"Minä olen Apinain Tarzan", kerskasi apinamies, "mahtava metsästäjä, mahtava taistelija! Ei kukaan koko viidakossa ole niin suuri kuin Tarzan."
Sitten hän lähti takaisin Taugin luokse. Tika oli tarkannut puussa sattuneita kohtauksia. Olipa hän laskenut kalliin balunsa pehmeään ruohikkoon ja tullut vähän lähemmäksi, nähdäkseen paremmin kaikki, mitä ylhäällä oksilla tapahtui. Vieläkö hän sydämensä sisimmässä sopukassa kunnioitti sileäihoista Tarzania? Pullistuiko hänen villi rintansa ylpeydestä, kun hän näki Tarzanin voittavan apinan? Sitä saatte kysyä Tikalta.
Ja Shita, pantteri, huomasi naarasapinan jättäneen poikansa yksin ruohikkoon. Se liikutti taaskin häntäänsä, ikäänkuin tämä hännän pieksämistä muistuttava liike, jonka se uskalsi sallia itselleen, kenties kiihoittaisi sen sillä hetkellä lamautunutta rohkeutta, sillä sen hermot olivat vielä voittoisan apinamiehen kiljaisun lumoissa. Kuluisi useita minuutteja, ennenkuin se saisi sisunsa nousemaan siksi paljon, että hyökkäisi jättiläiskokoisten apinain näkyviin.
Ja Shitan kootessa voimiaan ehti Tarzan Taugin luokse, kiipesi sitten ylemmäksi sille kohdalle, mihin ruohoköyden pää oli kiinnitetty, irroitti sen ja laski apinaa hitaasti alaspäin, heilauttaen häntä, kunnes hapuilevat kädet ylettyivät oksaan.
Ripeästi Taug veti itsensä turvalliseen asentoon ja pudisti silmukan irti. Hänen raivosta mielipuolisessa sydämessään ei ollut tilaa kiitollisuudelle apinamiestä kohtaan. Hän muisti vain, että Tarzan oli tuottanut hänelle tämän tuskallisen häväistyksen. Hän tahtoi kostaa, mutta juuri tällä hetkellä olivat hänen jalkansa niin turrat ja hänen päänsä niin sekava, että hänen oli pakko jättää kostonhimonsa tyydyttäminen toistaiseksi.
Tarzan vyyhtesi köyttään, samalla kun luennoi Taugille sitä, kuinka turhaa tämän oli ryhtyä mittelemään vähäisiä voimiaan, sekä ruumiillisia että henkisiä, etevämpien kanssa. Tika oli tullut aivan puun alle ja tirkisteli ylöspäin. Shita ryömii äänettömästi eteenpäin, vatsa maata hipoen. Seuraavalla hetkellä se olisi päässyt pois pensaikosta ja olisi valmis ripeään hyökkäykseen ja nopeaan peräytymiseen, mikä lopettaisi Tikan balun lyhyen olemassaolon.
Silloin sattui Tarzan vilkaisemaan aukeaman poikki. Heti loppui hänen hyväntahtoinen naljailunsa ja pöyhkeäsanainen kerskailunsa. Äänettömästi ja nopeasti hän syöksyi alaspäin maata kohti. Kun Tika näki hänen tulevan, arveli hän apinamiehen pyrkivän käsiksi häneen tai hänen baluunsa ja pöyhisti karvojaan ja valmistautui tappeluun. Mutta Tarzan riensi hänen ohitseen, ja kun Tika seurasi häntä katseellaan, huomasi hän, mikä oli syynä nuorukaisen äkilliseen laskeutumiseen ja kiivaaseen juoksuun aukeaman yli. Shita, pantteri, oli nyt täysin näkyvissä hiipimässä hitaasti pientä, sätkyttelevää balua kohti, joka makasi ruohikossa monen metrin päässä.
Tika päästi kimakan, säikähtyneen ja varoittavan kirkaisun, lähtien kiitämään apinamiehen jäljessä. Shita huomasi Tarzanin lähestyvän. Naarasapinan pentu oli juuri sen edessä, ja peto luuli tämän toisen aikovan riistää siltä saaliin. Kiukkuisesti murahtaen se hyökkäsi.
Tikan huudon varoittamana Taug kiipesi kömpelösti alaspäin puolisoaan auttamaan. Useita muita äriseviä ja karjuvia koiraita keräytyi aukeamaa kohti, mutta he olivat kaikki paljon kauempana balusta ja pantterista kuin Apinain Tarzan, joten Shita ja apinamies saapuivat Tikan pienokaisen luokse melkein yhtäaikaisesti; siinä he seisoivat sen kahden puolen hampaat irvessä ja äristen toisilleen pienen olennon ylitse.
Shita ei uskaltanut käydä kiinni baluun, sillä silloin saisi apinamies tilaisuuden hyökätä; ja samasta syystä Tarzania epäilytti siepata pantterin saalista pois vaaralliselta kohdalta, sillä jos hän olisi kumartunut niin tekemään, olisi iso peto samalla hetkellä ollut hänen niskassaan. Niinpä he seisoivat liikkumatta, sillä aikaa kun Tika saapui aukeaman ylitse, kävellen hitaanpuoleisesti lähestyessään pantteria, sillä tuskinpa edes hänen äidinrakkautensakaan jaksoi voittaa hänen tätä lajinsa luonnollista vihollista kohtaan vaistomaisesti tuntemaansa pelkoa.
Hänen jäljessään tuli Taug, usein pysähtyen ja pitäen kovaa meteliä, ja hänen takanaan saapui muita uroksia, hurjasti äristen ja päästellen kaameita taistelukarjaisujaan. Shitan kellanvihreät silmät tuijottivat Tarzaniin, peloittavasti välkkyen, ja Tarzanin sivuitse ne loivat lyhyitä vilkaisuja Kertshakin apinoihin, jotka myös olivat tulossa sen kimppuun. Varovaisuus vaati petoa kääntymään pakoon, mutta nälkä ja niin kovin lähellä oleva, houkutteleva suupala kiihoittivat taas jäämään paikalleen. Shita ojensi käpälänsä Tikan baluun päin, mutta samassa Apinain Tarzan päästi villin kurkkuäänen ja loikkasi sitä vastaan.
Pantteri peräytyi torjumaan apinamiehen hyökkäystä. Se suuntasi Tarzaniin raatelevan iskun, joka olisi pyyhkäissyt pois hänen kasvonsa, jos se olisi sattunut; mutta se ei sattunut, sillä Tarzan kumartui käpälän alitse ja painui petoon kiinni toisessa vankassa kädessään puukko — kuolleen isänsä, hänelle täysin tuntemattoman isän, puukko.
Heti unohtui Shitalta, pantterilta, balu. Nyt se tahtoi vain repiä voimakkailla kynsillään vastustajansa lihakset siekaleiksi, upottaen keltaiset torahampaansa apinamiehen pehmeään, sileään ihoon, mutta Tarzan oli ennenkin otellut viidakon kissaeläinten kanssa. Jo ennenkin hän oli taistellut torahampaisia hirviöitä vastaan, eikä hän aina ollut selviytynyt vaurioitta. Hän tunsi itseään uhkaavan vaaran, mutta Apinain Tarzan oli karaistunut katsomaan kipuja ja kuolemaa silmiin eikä väistänyt kumpaakaan, sillä hän ei pelännyt kumpaakaan.
Pujahtaessaan Shitan käpälän alitse hän hypähti pedon taakse ja sitten se kullanruskeaan selkään, upottaen hampaansa Shitan niskaan, toisen kätensä sormet kaulan turkkiin ja iskien toisella kädellään aseensa Shitan kylkeen.
Kerran toisensa jälkeen kiersi Shita ympäri ruohikossa, muristen ja kiljuen, raapien ja purren, hurjasti rimpuillen pudistaakseen vastustajansa irti tai saadakseen jonkun osan hänen ruumiistaan hampaiden tai kynsien ulottuviin.
Kun Tarzan syöksähti käsikähmään pantterin kanssa, oli Tika juossut vikkelästi esiin ja temmannut balunsa. Nyt hän istui korkealla puussa, turvassa vaaralta, puristaen pienokaistaan karvaista rintaansa vasten, samalla kun hänen pienet hurjat silmänsä tähyilivät aukealla kieriskeleviä ottelijoita ja hänen raju äänensä usutti Taugia ja muita uroksia sekaantumaan kamppailuun.
Yllytyksestä kiihtyneet urokset menivät lähemmäs, pitäen kahta kamalampaa elämää; mutta Shitalla oli jo kylliksi työtä — se ei edes kuullut heidän meluaan. Kerran hänen onnistui osittain kirvoittaa apinamies selästään, niin että Tarzan hetkiseksi joutui hirveiden kynsien etupuolelle, ja ennenkuin hän ennätti saada takaisin aikaisemman otteensa, viilsi pantterin takakäpälän sivallus hänen jalkansa auki lonkasta polveen saakka.
Tämän veren näkeminen ja haju kenties vaikutti apinoihin; mutta
Taugille on oikeastaan annettava kunnia siitä, mitä he tekivät.
Taug, joka vain hetkinen sitten oli vimmastunut Apinain Tarzanille, seisoi aivan ottelevien vieressä, tuijottaen heihin punareunaisine, pienine, ilkeine silmineen. Mitä liikkui hänen villissä mielessään? Nauttiko hän äskeisen kiusaajansa vähän kadehdittavasta asemasta? Toivoiko hän näkevänsä Shitan isojen hampaiden iskeytyvän apinamiehen pehmeään kurkkuun? Vai tajusiko hän, kuinka suurta rohkeutta ja epäitsekkyyttä todisti se, että Tarzan oli syöksynyt pelastamaan Tikan balua — Taugin pientä balua — pannen siinä oman henkensä vaaraan? Onko kiitollisuus vain ihmisille ominainen tunne vai tuntevatko sitä myöskin alemmat eläimet?
Kun Tarzanin veri alkoi vuotaa, silloin Taug vastasi näihin kysymyksiin. Kookkaan ruumiinsa kaikella painolla hän heittäytyi Shitan kimppuun, muristen kamalasti. Hänen pitkät torahampaansa upposivat valkoiseen kurkkuun. Hänen voimakkaat kätensä pieksivät ja repivät pehmoista turkkia, niin että karvat pölisivät viidakon tuulahduksen vietäviksi.
Ja Taugin esimerkki silmiensä edessä hyökkäsivät muut urokset, peittäen Shitan raatelevilla hampaillaan ja täyttäen koko metsän sotahuutojensa huumaavalla melulla.
Oi, sepä vasta oli viehättävä ja innostava näky — tämä ylimpien apinain ja kookkaan valkoisen miehen taistelu ikivanhaa vihollista, Shitaa, pantteria, vastaan!
Hulluna innostuksesta Tika suorastaan tanssi oksallaan, joka huojui hänen raskaasta painostaan, ja Thaka, Mumga, Kamma ja muut Kertshakin heimon naaraat tekivät kimakoilla karjaisuillaan viidakossa nyt vallitsevan metelin vieläkin hornamaisemmaksi.
Purren ja purtuna, repien ja revittynä Shita kamppaili henkensä edestä; mutta hänellä oli ylivoima vastassaan. Jopa Numa, leijonakin, olisi empinyt ahdistaa niin suurta lukumäärää Kertshakin heimon isoja urosapinoita, ja kun eläinten kuningas nyt lähes kilometrin päähän kuuli tämän hirveän tappelun äänet, nousi se levottomana puolipäivä-uinailustaan ja hölkytti kauemmaksi viidakkoon.
Pian lakkasivat Shitan raadellun ja verisen ruumiin jättimäiset ponnistukset. Se jäykkeni kuin suonenvedossa, värisi ja oli hiljaa, mutta apinat jatkoivat repimistään, kunnes kaunis nahka oli ihan siekaleina. Vihdoin he herkesivät pelkästään ruumiillisen väsymyksen tähden, ja sitten nousi sekasortoisina myllertäneiden vartaloiden keskeltä veren punaama jättiläinen suorana kuin keihäs.
Hän laski toisen jalkansa pantterin raadolle, kohotti veren tahraamat kasvonsa päiväntasaajan sinistä taivasta kohti ja kajautti urosapinain kauhistuttavan voittohuudon.
Toinen toisensa jälkeen noudattivat hänen Kertshakin heimoon kuuluvat karvaiset toverinsa hänen esimerkkiään. Naaraat laskeutuivat turvaisilta oksiltaan ja pieksivät ja häpäisivät Shitan kuollutta ruumista. Nuoret apinat suorittivat taistelun uudelleen, matkien valtavia vanhempiaan.
Tika oli aivan lähellä Tarzania. Tämä kääntyi ja näki hänen painavan balua lujasti rintaansa vasten; apinamies ojensi kätensä ottamaan pienokaista, odottaen Tikan karkaavan hampaat irvissä kimppuunsa; mutta sensijaan naaras laski halun hänen käsivarrelleen, tuli lähemmäksi ja nuoli hänen kauheita haavojaan.
Ja samassa Taug, joka oli selviytynyt vain muutamilla naarmuilla, tuli kyyköttämään Tarzanin viereen, katseli häntä, kun hän leikki pikku balun kanssa, ja vihdoin myöskin Taug kumartui auttamaan Tikaa puhdistamaan ja parantamaan apinamiehen vammoja.