KOLMAS LUKU
Vehkeilyä ja vastavehkeilyä
Sillä aikaa kun Halfmoon oli Honolulun satamassa, ei sen miehistöstä, päästetty ketään maihin, ja napiseminen oli synkän uhkaavaa. Vain ensimmäinen perämies Ward ja toinen perämies Theriere menivät rannalle.
Laivuri Simms piti miehet puuhassa, maalauttaen ja kiilloituttaen alustaan, saadakseen jännittyneet tunteet purkautumaan siihen.
Billy Byrne pani merkille, että matkustaja oli luopunut päiväsaikaisista kävelyistään kannella. Hän ei tosiaankaan Halfmoonin ollessa ankkurissa poistunut hytistään ainoatakaan kertaa ennen pimeän tuloa; sitten hän tuli kannelle, seisoen usein tuntikausia yhteen menoon silmät hievahtamatta kiintyneinä uljaaseen pikku huvipurteen, jonka telttakatoksella varustetulta yläkannelta kantautui hilpeätä naurua ja hiljaista musiikkia tyyntä veden pintaa pitkin.
Wardin ja toisen perämiehen tultua maihin tapahtui kummallista. He menivät lähellä rantaa olevaan kolmannen luokan majataloon, vuokrasivat huoneen viikoksi, maksoivat etukäteen, olivat huoneessaan puoli tuntia ja ilmestyivät sitten näkyville siviiliasuisina.
Senjälkeen he kiiruhtivat erääseen toiseen hotelliin — tällä kertaa ensiluokkaiseen — ja toinen perämies asteli edellä puettuna pitkään takkiin ja päässään silkkihattu, kun taas Ward seurasi jäljessä yllään soma sininen sarssinuttu, kantaen molempien matkalaukkuja.
Tässä toisessa hotellissa merkitsi toinen perämies vieraskirjaan:
»Henri Theriere, kreivi de Cadenet, ja palvelija, Ranska.»
Ensimmäiseksi työkseen hän sitten ojensi konttoristille kirjeen, pyytäen että se lähetettäisiin viipymättä. Kirje oli osoitettu herra Anthony Hardingille huvipursi Lotukseen.
Kreivi de Cadenet meni palvelijoineen huoneisiinsa odottamaan vastausta kirjeeseen. Henri Theriere, Halfmoonin toinen perämies, näytti pitkine takkeineen ja silkkihattuineen ylimykseltä ja herrasmieheltä kiireestä kantapäähän.
Hänen entisyyttään ei tuntenut kukaan muu kuin hän itse, mutta hänen hiottu käytöksensä, hänen tietonsa laivan ohjaamisesta ja merenkulusta ja hänen taipumuksensa noudattaa sotilaallista täsmällisyyttä ollessaan tekemisissä alaistensa miesten kanssa antoivat laivuri Simmsille aihetta olettaa, että hän aikoinaan oli palvellut Ranskan laivastossa, josta hänet epäilemättä oli erotettu jonkun häpeällisen kujeen tähden.
Tämä mies oli kylmä, julma, nyreämielinen ja pikavihainen. Hänet oli pestattu toiseksi perämieheksi tätä retkeä varten Divinen ja Clinkerin vaatimuksesta.
Hän ja Simms olivat ennenkin purjehtineet yhdessä, mutta laivuri oli huomannut hänet liian vaikeasti käsiteltäväksi ja oli juuri aikonut etsiä alukseensa uuden toisen perämiehen, kun Divine ja Clinker tapasivat Therieren Halfmoonilla. Keskusteltuaan hänen kanssaan kymmenen minuuttia he olivat selvillä siitä, että hän sopi täydellisesti heidän toimintasuunnitelmaansa, eivätkä ottaneet kuuleviin korviinsakaan Simmsin esityksiä hänen erottamisestaan.
Ward ei ollut kovinkaan suopea ranskalaiselle, jonka ylpeä käytös ja alentuvat ilmeet satuttivat kömpelön ja moukkamaisen ensimmäisen perämiehen kipeitä kohtia.
Nykyinen tehtävä, joka pakotti hänet toimimaan Therieren palvelijana, oli hänestä mahdollisimman vastenmielinen ja oli vain omiaan yhä kiihdyttämään hänen vihaansa alempaansa kohtaan, jonka hän sydämensä sisimmässä sopukassa myönsi ylemmäkseen kaikissa muissa suhteissa paitsi Halfmoonin upseeriluettelossa.
Mutta raha kykenee tekemään ihmeitä, ja Divinen lupaus, että Halfmoonin päällystö ja merimiehet saisivat keskenään jaettavaksi kokonaisen miljoonan Yhdysvaltain dollareita, jos yritys onnistuisi, oli perin tehokkaasti voittanut kaiken vastahakoisuuden, jota Ward oli tuntenut tehtäviensä tätä erikoista osaa kohtaan.
Molemmat perämiehet istuivat äänettöminä huoneessaan, odottaen vastausta herra Anthony Hardingille lähettämäänsä kirjeeseen. Heidän esitettäviään osia oli Halfmoonilla huolellisesti moneen kertaan harjoiteltu. Kumpikin oli omissa mietteissään. Kun heillä ei ollut mitään muuta yhteistä kuin käsilläoleva konnanjuoni, joka oli tuonut heidät yhteen ja jota ei ollut hyvä pohtia enempää kuin oli välttämätöntä, ei heillä tuntunut olevan minkäänlaista halua keskustella.
Satamassa olevassa huvipurressa valmistauduttiin laskemaan maihin vähäinen seurue, joka aikoi lähteä autoretkelle Nuuanun laaksoon, kun pieni vene soudettiin purren kupeelle ja hotellin lähetti ojensi eräälle merimiehelle sinetöidyn kirjeen.
Halfmoonin kannelta tarkkasi laivuri Simms tätä tapausta, myhäillen itsekseen. Myöskin Billy Byrne näki sen, mutta hän ei pannut siihen mitään merkitystä. Hän oli vetelehtinyt kuunariprikin kannella, tuijotellen huvipursi Lotukseen, vihaten sitä ja niitä iloisia, hyvin puettuja miehiä ja naisia, joiden hän näki naureskelevan ja lörpöttelevän sen kannella.
Heihin oli hänen mielestään olennaisesti keskittynyt kaikki ventomielinen, suututtava ja iljettävä tuosta toisesta maailmasta, joka oli hänelle yhtä vieras, kuin jos hän olisi ollut mato Bradyn vuokratallien takapihan lantakasassa.
Hän näki merimiehen antavan kirjeen isolle, harmaatukkaiselle, parrattomalle miehelle, jonka puku ja koko asu oli huolekkaan hieno. Billy saattoi mielessään kuvitella hänen valkeita käsiään ja kiilloitettuja kynsiään. Se ajatus oli ellottava.
Se mies, joka otti kirjeen vastaan ja avasi sen, oli Anthony Harding. Luettuaan sen hän ojensi sen nuorelle naiselle, joka seisoi läheisyydessä, puhellen useiden muiden nuorten ihmisten kanssa.
»Kas tässä, Barbara», hän sanoi, »on sellaista, mikä huvittaa sinua enemmän kuin minua. Jos haluat, käyn häntä tervehtimässä ja pyydän häntä täksi illaksi päivälliselle.»
Tyttö luki kirjeen.
»Rakas Herra Harding.
Tämän esittäjä on hyvin läheinen ystäväni, kreivi de Cadenet, joka arvelee olevansa Honolulussa samoihin aikoihin kuin Tekin olette. Kreivi matkustelee huvikseen, ja kun hän ei lainkaan tunne sikäläisiä saaria, niin hän panisi suuren arvon kaikille ystävällisyyden ja kohteliaisuuden osoituksille, joita Te hänelle soisitte.
Sydämellisesti
L. Cortwrite Divine.»
Lopetettuaan lukemisen tyttö hymyili.
»Larry onkii aina käsiinsä arvonimiä ja tekee niistä läheisiä ystäviään», hän selitti nauraen. »Mistähän hän lienee tämän löytänyt?»
»Tai missä tämä on kohdannut hänet?» huomautti herra Harding. »No niin, vähin, mitä voimme tehdä, on kai kutsua hänet purrellemme päivälliselle. Kun lähdemme jo huomenna, emme voi valmistaa hänelle kovinkaan paljoa hauskuutta.»
»Pistäytykäämme häntä tapaamassa, kun ajamme nyt kaupungin läpi», ehdotti Barbara Harding, »ja ottakaamme hänet mukaamme täksi päiväksi. Sillä tavoin selviydymme ystävyyden velvollisuudesta, ja tämäniltainen päivälliskutsu voi jäädä sen varaan, minkälaiselta henkilöltä kreivi meistä tuntuu.»
»Kuten tahdot», vastasi hänen isänsä, ja niinpä pysähtyi puolen tunnin kuluttua kaksi isoa henkilöautoa kreivi de Cadenetin hotellin edustalle. Anthony Harding astui sisälle ja lähetti kreiville käyntikorttinsa.
Kreivi» tuli itse alas ottamaan vierastaan vastaan. Harding näki yhdellä silmäyksellä, että hän oli herrasmies, ja kun hän oli esitellyt vieraan seurueensa muille jäsenille, niin ilmeisesti oli myöskin heidän arvostelunsa aivan samanlainen kuin heidän isäntänsä.
Erityisesti näkyi Barbara Harding ihastuneen kreivi de Cadenetiin, vaatien tätä liittymään siihen seuraan, joka ajoi hänen vaunussaan. Ja niinpä Halfmoonin toinen perämies mennä huristi Honolulusta hupaisesti keskustellen sen henkilön kanssa, jota hänen käyntinsä tällä saarella koski.
Barbara Hardingista oli de Cadenet hauska ja mielenkiintoinen mies. Koko maapallolla ei ollut ainoatakaan nurkkausta, olipa se sitten kuinka syrjäinen tahansa, jota hän ei olisi jossakin määrin tuntenut. Hän oli lukenut paljon ja kykeni keskustelemaan lukemastaan älykkäästi ja viehättävästi.
Nyt ei hänessä ollut jälkeäkään nyreämielisyydestä. Koko hänen olentonsa oli kohteliaisuutta, ystävällisyyttä ja vilkkautta, sillä olihan hyvin kauniin ja hyvin rikkaan nuoren naisen seura nyt hänen yksinoikeutenaan.
Senpäiväisestä huviretkestä oli kaksi tärkeätä tulosta: Se herätti Halfmoonin toisen perämiehen päässä ajatuksen, joka olisi aiheuttanut laivurille ja takalistossa pysyttelevälle Divinelle kalvavaa huolta ja levottomuutta, jos heillä olisi ollut siitä aavistusta; ja siellä sai de Cadenet tietää erään seikan, joka pakotti hänet hylkäämään innokkaat kehotukset syödä päivällistä Lotuksella sinä iltana — hän sai tietää, että seurue lähtisi seuraavana aamuna Manilaan.
»En voi sanoin kuvata», valitti hän herra Hardingille, »kuinka suuresti minua harmittaa se asia, joka riistää minulta huvin hyväksyä kutsunne. Vain ehdoton välttämättömyys, vakuutan, saattaa estää minua olemasta seurassanne niin kauan kuin mahdollista.» Ja vaikka hän puhui tytön isälle, niin hän katsoi suoraan Barbara Hardingia silmiin.
Vähemmän kokenut nuori nainen olisi jollakulla ulkoisella merkillä paljastanut, minkä vaikutuksen tämä puhe häneen teki, mutta kreivi de Cadenet ei kyennyt arvaamaan, miellyttikö se Barbara Hardingia vai eikö, sillä tyttö vain lausui hymyillen kohteliaisuuden vaatimat valittelunsa.
He erosivat de Cadenetista tämän hotellin edustalla, ja hyvästelyssään kääntyi mies Barbara Hardingin puoleen ja kuiskasi toisten kuulematta:
»Näen teidät jälleen, neiti Harding, pian, hyvin pian.»
Tyttö ei aavistanut, mitä miehen mielessä liikkui hänen lausuessaan nämä olosuhteisiin nähden omituiset sanat. Jos hän olisi sen tehnyt, niin hänet olisi vallannut kauhu. Mutta miehen silmien ilmeen hän osasi tulkita ja mietti sinä iltana usein mielessään, oliko hän hyvillään vaiko kiukuissaan sen ilmoittamasta sanomasta.
Heti hotelliin mentyään riensi Cadenet siihen huoneeseen, jossa Ward maltittomasti odotti häntä.
»Joutuin!» hän huusi. »Meidän on laittauduttava täältä hyvin vilkkaasti. He lähtevät huomenaamulla. Kamaripalvelijantoimenne oli helppo ja lyhytaikainen; mutta minä voin antaa teille erinomaisen suosituksen, jos haluatte jonkun toisen herrasmiehen palvelukseen.»
»Tämä riittää siinä ammatissa, herra Theriere», murahti ensimmäinen perämies kylmästi. »En yhtynyt tähän näyttelemispuuhaan huvikseni — minusta ei siinä ole mitään naurettavaa — ja toivoisin teidän muistavan, että yhäti olen yläpuolellanne oleva upseeri.»
Theriere kohautti olkapäitään. Ward ei sattunut huomaamaan toverinsa häijyn ilkeää katsetta.
Yksissä neuvoin he sulloivat kokoon tavaransa, laskeutuivat toimistoon, maksoivat laskunsa ja olivat hetkisen kuluttua muuttamassa takaisin ylleen merimiespukujaan siinä pienessä hotellissa, josta he olivat ensiksi vuokranneet itselleen asunnon. Puolta tuntia myöhemmin he nousivat Halfmoonin kannelle.
Kajuutan lähellä työskentelevä Billy Byrne näki heidät. Heidän katsoessaan toisaalle hän virnisti heille pahanilkisesti. He olivat hallitusvallan henkilöllisiä edustajia, ja Billy vihasi hallitusvaltaa, missä puvussa se hänelle sitten esiintyikin. Hän vihasi lakia ja järjestystä ja kuria.
— Tahtoisinpa tavata jommankumman noista miekkosista Green Streetillä öiseen aikaan, hän tuumi.
Sitten hän näki heidän menevän laivurin seurassa kapteenin hyttiin ja Divinen yhtyvän heihin. Billy pani merkille, kuinka hätäilevän näköisiä kaikki neljä olivat, ja se sai hänet aprikoimaan.
Hänen mieleensä muistui Divinen ja Simmsin välisestä keskustelusta kuulemansa katkelma. Häntä halutti kuulla lisää, ja kun Billyä eivät estäneet joutavanpäiväiset ja liian hienot siveelliset käsitteet, jotka eivät suvaitse oven takana kuuntelemista, niin hän vitkastelematta siirsi puuhailunsa näyttämön kyllin lähelle erästä hytin luukkua voidakseen saada selkoa siitä, mitä sisällä tapahtui.
Sakilaisen kuulemat sanat saivat hänet herkistämään korviaan. Hän oivalsi, että oli tekeillä jotakin hänen oman makunsa mukaista, — jotakin kieroa ja ilkeää — ja häntä kummastutti, että sellainen keikari kuin Divine saattoi olla senlaatuisessa hommassa mukana. Se melkein riitti muuttamaan hänen mielipiteensä Halfmoonin matkustajasta.
Hänelle selvisi, että »Barbara Hardingille» oli isoisä jättänyt perinnöksi kaksikymmentä miljoonaa dollaria, jotka hän saisi mennessään naimisiin. Lisäksi oli hänen itsensä käytettävissä viisi miljoonaa, ja hänen isänsä, Anthony Harding, oli monimiljoonamies.
Suunnitelman mukaan piti Simmsin ryöstää Barbara ja vaatia hänestä lunnaita. Divine, neiti Hardingin vanha ystävä, esiintyisi rosvojen kynsiin joutuneena vankina. Hän pakottaisi tytön menemään avioliittoon kanssansa, ja sitten heidät molemmat luovutettaisiin takaisin.
Lunnaat ja kelpo annos tytön omaisuudesta jaettaisiin sitten Simmsin, Wardin, Therieren ja poissa olevan Clinkerin kesken, samalla kun miehistö saisi kolminkertaisen palkan.
Jälkisäädöksen määräysten mukaan kuulosti tytön puoliso heti saavan kymmenen miljoonaa omalle osalleen.
Mutta, kuten Billy sai myöhemmin tietää, Divinellä ei ollut selkoa yhdestä jälkisäädöksen pykälästä, jonka mukaan neiti Hardingin puolison voidakseen periä rahat täytyi olla sekä tytön itsensä että tämän isän hyväksymä.
Neuvottelukokous hajaantui niin äkkiä, että Billyn oli lysähdettävä polvilleen välttääkseen hytissä olijoiden katseita, mutta sittenkin näki Theriere, joka oli noussut poistuakseen sekuntia aikaisemmin kuin muut, vilahdukselta kasvot, jotka nopeasti vetäytyivät pois hytin luukulta, ikäänkuin niiden omistaja olisi pelännyt, että hänet huomattaisiin.
Virkkamatta kumppaneilleen sanaakaan ranskalainen lähti hytistä ja juoksi sitten ketterästi kuin orava portaita myöten kannelle. Eikä hän joutunutkaan liian aikaisin, sillä sukeltaessaan ilmoille hän näki miehen hahmon katoavan keulapuolelle.
»Hei, mies!» hän huusi. »Tulepas takaisin!»
Sakilainen kääntyi jöröt kasvot synkissä rypyissä, ja toinen perämies tunsi hänet samaksi vekkuliksi, joka oli niin perinpohjaisesti pehmittänyt Wardia, kun oltiin merellä ensimmäistä päivää.
»Kas sinähän se olet, Byrne», hän sanoi leppeästi. »Tule minun hyttiini hetkiseksi! Haluan puhella kanssasi.» Sitten hän pyörähti ympäri ja palasi samaa tietä alas merimies kintereillään.
»Ystäväni», aloitti Theriere, kun he olivat päässeet perämiehen hyttiin ja sulkeneet oven jälkeensä, »minun ei tarvitse kysyä sinulta, kuinka paljon sinä kuulit siitä, mitä kapteenin hytissä keskusteltiin. Jollet olisi kuullut paljon enemmän kuin sinun olisi pitänyt, et olisi äsken niin hätäisesti pyrkinyt piiloon.
— Tahdon sanoa sinulle tämän: Pidä suusi kiinni ja ole minun puolellani lähipäivien tapahtumien aikana! Nuo», hän heilautti peukaloaan kapteenin hyttiin päin, »laittavat itsensä pyövelin käsiin; mutta minä en kerta kaikkiaan aio pistää päätäni jonkun toisen tekemään silmukkaan. Ja sitten: ilman tuota Divineä meillä on paljon enemmän jaettavana, eikö totta? Erittäinkin, jos hoidamme tämän jutun kunnollisesti. Minulla on suunnitelma, ja sen toteuttamiseksi tarvitaan vain kolme tai neljä miestä.
— Sinä et pidä tuosta Wardista», hän jatkoi, »ja saat olla aivan varma, ettei Ward rakasta sinua. Jos olet hänen ja noiden toisten puolella, niin Ward varmasti peijaa sinulta osuutesi ja kenties paljon muuta lisäksi. Lyhyesti sanoen. Byrne, ystäväni, sinun henkeäsikin uhkaa suuri vaara — olet hyvin huono henkivakuutettava, niin kauan kun Bender Ward on kanssasi samalla laivalla. Ymmärrätkö tarkoitukseni?»
»Pyh!» äänsi Billy Byrne. »Minä en pelkää tuota ärhentelijää! Tulkoonpa vain kerran pöyhistelemään ja rähisemään minulle, niin annan hänelle aika paukun vasten kuonoa — mokomakin sankari!»
»Se on oikein, sekin, Byrne», kehui Theriere. »Tietystikin sinä, jos kukaan, kykenet tekemään sen, jos vain saat siihen tilaisuuden; mutta Ward kyllä varoo sitä sinulle antamasta. Huomenna tai ainakin lähipäivinä saatetaan täällä ampua, eikä mikään estä Wardia lähettämästä kuulaa selkääsi — vahingossa. Ja jollei hän tee sitä silloin, niin on hänellä siihen paljon mahdollisuuksia, ennen kuin yksikään meistä näkee ainoatakaan valkean rodun satamaa. Hän tappaa sinut, Byrne, siitä voit olla varma — hän on senlaatuinen mies.
— Mutta minuun liittymällä sinä vapaudut Wardista, Simmsistä ja Divinestä. Saat enemmän rahaa, eikä sinun tarvitse pelätä kuoleman millä minuutilla hyvänsä uhkaavan sinua takaapäin. Mitä arvelet? Oletko puolellani vai palaanko minä laivuri Simmsin ja Wardin luokse kertomaan tavanneeni sinut kuuntelemasta ikkunaluukulla?»
»No, kyllä minä olen mukana», myöntyi Billy, »jos te lupaatte minulle rehellisen osani saaliista.»
Ranskalainen ojensi kätensä.
»Kättä siitä!» hän virkkoi.
Billy kouraisi hänelle tarjottua kämmentä.
»Olkoon menneeksi!» hän sanoi. »Mutta eikö teidän olisi parasta selittää minulle, mitä on tekeillä?»
»Ei nyt», vastasi Theriere;. »joku saattaa kuunnella kuten sinä äsken. Odota, kunnes saan paremman tilaisuuden; sitten kerron kaikki, mikä on tietämisen arvoista. Siihen mennessä mieti, ketkä olisivat parhaat miehet toimimaan kanssamme — tarvitsemme vielä kolme tai neljä. Mene kannelle tehtäviisi, ikäänkuin ei olisi mitään sattunut, ja jos minä olen sinua kohtaan tavallista tylympi, niin muista, että teen sen torjuakseni mahdolliset epäluulot.»
»Pannaan parasta», vakuutti Billy Byrne.