"OLEN ONNELLINEN"
"Olen onnellinen, että olen tehnyt nämä runoni; ei millään mitalla voida mitata sen palveluksen suuruutta, jonka kustantaja on tehnyt minulle julkaistessaan ne." Näin kirjoitti kerran Edith Södergran.
Niin onnellisen-nöyriä, niin hämmästyttävän vähästä-kiitollisia sanoja ei maailmassa liene monesti kirvonnut suuren runoilijan kynästä. Mutta: eipä maailmassa liioin liene elänytkään useita niin ylenyleisesti ja häikäilemättömästi häväistyjä runoilijoita, joilla silti, niinkuin Edith Södergranilla, olisi ollut kuihtumattoman runon henki huulillaan ja pyhimyksen sydän povessaan. Hän — Orfeus, taikuri, joka voi laulaa miten tahtoi — sai runonsa julkaistuiksi vain kustantajan armosta! Mutta hän olikin tulevaisuuden vakoojatar vanhassa maailmassa; hänen kypärässään oli liian varhainen aamukimmellys, hänen laulussaan liian uusi sävel.
Runoilijatarta hänen eläessään puristanut kylmän ymmärtämättömyyden kehä ei murtunut edes hänen päästyään ikävöimäänsä lepoon, "maahan jota ei ole". Hänen runonsa olivat vielä ikäänkuin pannan alaisia. Niiden suomentaja sai kääntyä takaisin kaikkien suomalaisten suurkustantajain ovelta, kainalossaan käsikirjoitus, jota ei aina suostuttu edes lukemaan — vain siksi, että brutaalien ja vastuuttomien kynäilijöiden lietsoma ennakkoluulo Edith Södergranin nimeä kohtaan eli yhä kustantajain mielissä. Tässä yhteydessä on suomentajalla kuitenkin ilo kunnioittavasti kiittää johtavista kulttuuripersoonallisuuksistamme ehkä humaanisinta ja kaukonäköisintä, professori Yrjö Hirniä, joka Edith Södergranin runojen arvon ymmärtäen koetti mieskohtaisesti, sangen rakastettavalla tavalla, auttaa näiden käännösten julkituloa — vaikka kohta hänenkään ei onnistunut painaa kustantajan vaakaa myönteisen ratkaisun puolelle.
Niinpä on myös näiden runojen suomentaja onnellinen siitä, että uuden runon yksinäiselle, haavoitetulle esirientäjättärelle vihdoinkin tehdään oikeutta hänen isänmaassaan. Ja suomentaja on kaksinverroin onnellinen siitä, että tämä käännösvalikoima "lähtee maailmalle hengen eikä rahan voimalla!" niinkuin Hagar Olsson kirjeessään lausui. Ja — olikin kuin ennaltamäärättyä, että vanhan sukupolven keskuudessa sille vieraana soinut uusi ääni tapasi nuorten sydämet alttiina itselleen.
Kun suurin osa näitä runoja vuosia sitten suomennettiin, auttoi minua silloin äärettömän uhrautuvaisesti ystävä, joka on jo mennyt manalle: Yrjö Gustafson, keskeinen persoonallisuus ja varmaan hienosyisin henki nuorten kirjailijapolven piirissä. Hänen kaikelle kauniille janoinen mielensä oli ensimmäisten joukossa suomalaisella taholla avautunut myöskin Södergranin runoudelle. Monien vaivoin käännettävissä olleiden runojen tai yksityisten runosäkeiden onnistumisesta saan kiittää hänen herkkää vaistoaan ja hienostunutta muototajuaan. Mutta hänen matkattuaan Tuntemattomaan on kiitollisuuteni häntä kohtaan täynnä syvintä surua.
Mitoin mitattavissa ei liioin ole se uupumaton työ, minkä kirjailijatar Hagar Olsson — runoilijattaren läheinen ystävä ja hänen salaperäisen sielunsa suurin ymmärtäjä ja tulkki — on tehnyt Edith Södergranin runouden samoinkuin hänen muistonsa kohottamiseksi sille kuuluvaan arvoon. Kiitän häntä sydämellisesti mitä arvokkaimmasta avusta, jota sain häneltä monessa muodossa käännösten ollessa viimeistelyasteellaan. Pidän erityisenä onnena, että hän suostui kirjoittamaan esipuheen tähän teokseen, sillä juuri hän on ennen kaikkia muita oikeutettu selittämään sitä mysteeriota, jonka nimi maan päällä oli Edith Södergran.
Lokakuulla 1929.
Uuno Kailas.