II KOHTAUS
Samat, paitsi CYRANO.
On tullut hiukan valoisampaa. Ruusunpunaista hohtoa Arras'n kaupunki kuultaa kullassa taivaanrannalla. Kuuluu tykinlaukaus ja sitä seuraa heti rummunlyöntejä kaukaa vasemmalta. Toisia rummunlyöntejä läheltä. Patterit vastaavat, pauke lähenee ja loittonee jälleen, kulkien taistelukentän ääreltä toiselle. Aamusoiton hälinää. Kaukaa upseerien ääniä.
CARBON, huoaten.
Jo aamusoitto.
Soturit liikahtelevat vaipoissaan. Venytteleivät.
Loppuu ravitseva uni.
He mitä herätessään huutaa, arveluni
on siitä mulla!
ERÄS SOTURI, asettuen istumaan.
Mun on nälkä.
TOINEN.
Minä näännyn.
KAIKKI.
Oh!
CARBON.
Nouskaa!
KOLMAS SOTURI.
Hyvä on, jos hiukan edes käännyn.
IV SOTURI.
En liikahdakaan!
I SOTURI, katsoen kuvaistaan haarniskansa kappaleesta. Mull' on keltaisena kieli: tän ajan ilmakaan, jos vaikka sitä nieli, ei sula vatsassa…
ERÄS MUU. Jos ruokaa hiukan saan, ritarikilpeni oon valmis antamaan.
ERÄS MUU. Jos aina oltava mun näin on ruokaa vailla, niin telttiin sulkeudun ma Akilleuksen lailla.
ERÄS MUU.
Niin, leipää!
CARBON, mennen teltille, johon Cyrano on mennyt; hiljaa.
Cyrano!
MUUT.
Me kuolemme!
CARBON, yhäti hiljaa, teltin ovella. Käy pian nyt auttamaan! Voit heistä saada iloisia, siis haasta, juttele!
II SOTURI, lähestyen ensimäistä, joka imee jotain.
Sä imet jotain. Kas vaan!
I SOTURI.
Vain rohdintukkoa, mi kastettu on rasvaan,
ja jolla voideltu lie tykin pyörän napaa.
Ei näiltä tienoin juuri metsänriistaa tapaa.
ERÄS MUU, astuen esiin.
Mä kävin metsällä.
ERÄS MUU.
Mä ongella.
KAIKKI, nousten ja ympäröiden vastatulleet.
Vai niin!
Hei, missä saalis? Tänne! Tuokaa näkyviin!
Kai saitte fasaanin? Tai ehkä taimenen?
ONKIJA.
Ma pienen kiiskin sain.
METSÄSTÄJÄ.
Ma laihan varpusen.
KAIKKI, epätoivoissaan.
Jo riittää! — Kapinaan!
CARBON.
Käy apuun, Cyrano!
On tullut täysi päivä.