IV KOHTAUS
Samat, DE GUICHE.
DE GUICHE, Carbonille.
Ah! — Hyvää päivää!
Tarkastavat toisiaan. Syrjään, tyytyväisenä.
Hän on vihreä.
CARBON, itsekseen. Ei muuta kuin silmiä!
DE GUICHE, katsellen sotureita. No, herrat, murratteko suuta taas mulle!? Kaikkialla, missä kuljenkaan, ma panettelujanne aina kuulla saan. Ja siltä minusta jo tuntui monet kerrat, kuin vuorten aateli, Gaskonjan vapaaherrat, te, maalaisparoonit, muut' ette tekis, kuin minua haukkuisitte! Mua suurin suin väitätte narriksi ja viekastelijaksi — ja saattaneehan teitä harmittaakin kyllä, kun mull' on aina kaunis pitsikaulus yllä, ja teill' ei ole!… niin, se vielä suuremmaksi kai saattoi harminne, ett'en oo lurjus, vaikka on Gaskonjanne myöskin mulle kotipaikka. Hiljaisuus. Pelataan. Poltetaan. Teit' antaisinkohan rankaista kapteeninne?! En!
CARBON.
Mun ei mukautua pakko käskyihinne.
DE GUICHE.
Mi… mitä?
CARBON.
Itse palkkaan joka sotilaan.
Päämaja mitä määrää, sen mä täytän vaan!
DE GUICHE. Ah?… Niinkö?… Totta vie, jo riittää… Kääntyy sotureihin. Kurjaa pilkkaa ma halveksin. Se kääntyy kohti omaa nilkkaa. Ei viitsi peljätä se sanaa sarvipäistä, ken koskaan taisteluss' ei tosivaaraa väistä. Ma eilen — satuitte sen ehkä kuulemaan! — Bapaumen luona voitin kreivi Bucquoin. Oh, oisittepa nähneet! Lailla myrskytuulen ma eespäin rynnistin. Hän muistaa sen, ma luulen. Löin hänen joukkonsa ma kolmasti; ja lyön ne viel' uudelleen, jos tarvis on…
CYRANO, nostamatta katsettaan kirjasta.
Vaan teidän vyönne?
DE GUICHE, hämmästyneenä ja tyytyväisenä. Siis tiedätte jo sen?… Kun taiston tuoksinassa mä käänsin ratsuni — ma olin johtamassa jo toista hyökkäystä! — niin kuinka käynyt lie, mä näen: pakenevat muassaan mua vie ja joudun vihollisten joukkoon. Vaara mulla nyt oli vangiksi ja ammutuksi tulla. Vaan mielenmaltillani henkeni mä säästin. Mä vyöni irroitin ja putoamaan päästin sen maahan; ken ma olin, tiennyt nyt ei kukaan; mä pääsin joukkooni niin ettei huomattukaan. Nyt kolmas hyökkäys, ja voitto myöskin, joskaan ei lopullinen!… Mitäs sanotte?
Soturit eivät ole kuuntelevinaan, mutta tällä hetkellä kortit ja noppa-astiat jäävät kohotettuihin käsiin, tupakan sauhu huulten taakse. Odotusta.
CYRANO. Ei koskaan ois Henrik neljäs edes ylivoiman tähden hyljännyt töyhtöä, mi liehui kaikkein nähden kypärän kaunisteena!
Hiljaista riemua. Kortit läiskyvät, nopat vyöryvät, tupakan sauhu tupruaa.
DE GUICHE. Olkoon, mutta näin mun voittaa onnistui!
Äskeistä odotusta, joka saa pelin ja tupakoimisen taukoamaan.
CYRANO. No niin! Vaan käydä päin ja olla maalitaulu, jot' ei mikään peitä, kas, se on kunnia, jot' eivät kaikki heitä!
Kortit, nopat, tupakan sauhu jälleen kuin ennenkin.
Yhä suurempaa tyytyväisyyttä.
Jos vyönne pudotessa oisin ollut lässä, niin — uljuutemme on kai erilaista tässä!? — sen heti olisin mä käynyt etsimässä.
DE GUICHE.
Oh, kerskailua!
CYRANO. Mitä?! Kerskailua!? Tuokaa tuo vyönne tänne, mulle lainaksi se suokaa, niin olkapäähäni sen kiinnittäen käyn mä hyökkäämään — ja aina ensimäisnä näyn.
DE GUICHE.
On helppo kerskua. Ei sanat miestä kaada.
Te tiedättehän: vyötä mahdoton on saada!
Se siell' on, kentällä. Siell' luodit lentää, soi.
Ei sitä etsimäänkään kukaan mennä voi.
CYRANO, vetäen taskustaan valkoisen vyön ja ojentaen sitä hänelle.
Se täss' on.
Hiljaisuus. Sotilaat peittävät nauravat suunsa korteillaan
ja noppa-astioillaan. De Guiche kääntyy, katsoo heitä: heti he
tulevat vakaviksi, jatkavat peliään. Yksi heistä viheltelee
huolimattomasti Bertrandoun soittamaa vuoristolaissäveltä.
DE GUICHE, ottaen vyön.
Kiitos.
Menee taustalle, nousee vallille ja heilauttaa vyötä
useita kertoja ilmassa.
Nyt se tehty on. Kas noin!
On merkki annettu, — vaikk' kauan aprikoin!
KAIKKI.
Häh? Mitä?!
VARTIA, vallilla.
Muuan mies pois juoksee…
DE GUICHE, tullen alas vallilta. Vakoilija vihollisleiristä. Parhaita auttajia! Vie sinne tiedot, jotka täältä multa saa; he sitten päätöksiin taas siellä vaikuttaa.
CYRANO.
Siis konna!
DE GUICHE, solmiten huolettomasti vyötään. Se on hyvin mukavaa… Niin, mitä me puhuimmekaan?!… Ah, te ette tiedä sitä! Viim' yönä marsalkka Dourlensiin lähti; siellä on muonavarastoja. Ettei häntä tiellä kohtaisi vaara, otti mukaansa hän sinne niin paljon sotilaita, että riveihinne jäi suuri aukko. Nyt jos hyökkää vihollinen, niin aivan helpoksi käy hälle voittaminen.
CARBON.
Niin, vaarass' olemme — sit' ajatella sietää.
Vaan vihollinen ehk' ei tiedä…
DE GUICHE.
Kyllä tietää.
Ja hyökkää myös!
CARBON.
Oh!
DE GUICHE. Mulle vakoilija äsken toi sanan siitä. — Niin, he hyökkää minne käsken. Hän virkkoi näet mulle: "Paikka valitkaa, jot' olis teidän kaikkein helpoin puolustaa; ma sanon heille: siin' ei vastarinta kohtaa, niin silloin joukkonsa he heti siihen johtaa." Näin hän. Ma lausuin siihen: "Mistä merkin saatte, te siihen kohtaan sitte hyökkäys suunnatkaatte!"
CARBON, sotureille.
Siis, herrat, aseisiin!
Kaikki nousevat. Miekkojen ja hankkilusten kalinaa,
kun niitä kiinnitetään paikoilleen.
DE GUICHE, Carbonille.
On tunti aikaa vielä.
I SOTURI.
Vai tunti vielä! No…
Kaikki istuutuvat ja jatkavat keskeytynyttä peliään.
DE GUICHE. Ja apujoukko tiellä on tänne. Tilaisuus on teillä hyvin käyttää aikanne siihen asti.
CARBON.
Miten?
DE GUICHE. Voitte näyttää nyt, kuinka hupaisaa on olla maalitaulu: se kunnia on — niinhän kuului äsken laulu!
CYRANO.
Siis näin te kostatte?
DE GUICHE. En teiltä sitä peitä: jos teistä pitäisin, niin tuskin oisin teitä mä valinnut. Vaan kun ei ole, ketä voin ma teihin urhoudessa verrata, niin valikoin ma teidät. Samalla kuin kostoani palvon, näin myöskin kuninkaani parasta ma valvon.
CYRANO, kunniaa tehden.
Te kiitokseni vastaanottaa suvainnette!
DE GUICHE, vastaten Cyranon kunniantekoon.
Mä tiedän, että mieluisimmin taistelette
ei yksi yhtä, ei, vaan yksi sataa vastaan.
Ma varma oon, ett' on se riemu tänään teillä.
Menee Carbonin kanssa taustalle.
CYRANO, sotureille.
Hei, pojat Gaskonjan! On kilvessämme meillä
kuus taivaansinistä ja kultaist' olkahirttä.
Yks parru, verinen, nyt puuttuu ainoastaan.
Sen tänään noudamme me, laulain riemuvirttä.
De Guiche puhuu taustalla hiljaa Carbon de Castel-Jaloux'n kanssa. Käskyjä annetaan. Vastarintaan valmistaudutaan. Cyrano menee kohti Christiania, joka on pysynyt liikkumatta, käsivarret ristissä rinnalla, ja panee kätensä hänen olkapäälleen.
Christian?
CHRISTIAN, päätään pudistaen.
Roxane!
CYRANO.
Niin, niin!
CHRISTIAN. Mä vielä kerran hälle tahtoisin kirjoittaa, — niin, pikku kirjelmälle jäähyväistunteheni uskoa…
CYRANO.
Sit' että
nyt tarvittaisiin, sen ma arvasin, ja siksi
tän kirjeen…
Ottaa esille kirjeen.
… laadin — sulta hälle hyvästiksi.
CHRISTIAN.
Ah! Näytä!
CYRANO.
Tuossa!
Christian ottaa kirjeen, avaa sen, rupeaa lukemaan, pysähtyy äkkiä.
CHRISTIAN.
Mitä!? Katso!
CYRANO.
Kuinka?! — Miksi?
CHRISTIAN.
On tuossa pilkkuja…
CYRANO, ottaa nopeasti kirjeen, katsoo sitä, naivia teeskellen.
Pilkk…
CHRISTIAN.
Kaksi kyynelettä.
CYRANO.
Niin… Runoniekka joskus heltyy sanoistaan.
Se suurin viehätys on hänen toimessaan.
Tää kirje… ymmärrät… mua liikutti… ma itkin,
kun kirjoitin…
CHRISTIAN.
Sä itkit?…
CYRANO.
Poskiani pitkin
tais vierrä joku kyynel. Näes, kuolemaa
en pelkää, tiedät sen, — se mua kauhistaa,
mä etten häntä enää koskaan nähdä saa,
ett' en…
Christian katsoo häntä.
ett' emme…
Vilkkaasti.
ett'et sinä…
CHRISTIAN, sieppaa häneltä kirjeen. Anna mulle se kirje!
Kaukaa kentältä kuuluu kolinaa.
VARTIAN ÄÄNI.
Hiisi vie! Ken siellä?
Laukauksia, äänten kohua, kulkusten kilinää.
II VARTIAN ÄÄNI.
Eikö tulle…?
CARBON.
No, mikä?
VARTIA, vallilla.
Vaunut.
Kaikki rientävät katsomaan.
HUUTOJA.
Mitä? — Missä? — Katsos tuota! —
Vaan nehän tulee suoraan vihollisten luota! —
Kas, hitto! — Ampukaa! — Ei! — Kuski puhuu, kuulen!
Hän mitä sanoo? — Niin! — Hän sanoo: Kuninkaan
me asioilla oomme!…
Kaikki ovat nousseet vallille, katsovat ulos.
Kulkusten kilinä lähenee.
DE GUICHE.
Kuninkaan! Ma luulen…
Soturit tulevat alas vallilta, järjestäytyvät riveihin.
CARBON.
Hoi, lakit päästä pois!
DE GUICHE.
Pois tieltä! Nopeaan!
Avatkaa rivit! Pian! Ei saa tietä saartaa,
niin kuski tullessaan voi kaunihisti kaartaa!
Vaunut saapuvat täyttä ravia. Ne ovat lian ja pölyn peittämät.
Ikkunoissa verhot. Kaksi lakeijaa takana. Vaunut pysähtyvät
yht'äkkiä.
CARBON, huutaen.
Nyt rumpu käymään!
Rummun pärinää. Kaikki soturit paljastavat päänsä.
DE GUICHE.
Alas jalustin!
Kaksi miestä kiiruhtaa esiin.
Kas noin!
Vaunujen ovi avautuu. Roxane ovella.
Te!?
ROXANE, hypähtäen maahan vaunuista.
Päivää!
Naisen äänen kuullessaan kaikki nostavat nopeasti
kumarruksissa olevat päänsä. Hämmästys.