IV KOHTAUS
Samat, CYRANO, sitten BELLEROSE, JODELET.
MONTFLEURY, markiiseille.
Mua tulkaa auttamaan!
ERÄS MARKIISI, välinpitämättömästi.
No, näytelkäähän!
CYRANO. Pelkään: jos poistu et, mun täytyy antaa sulle selkään.
MARKIISI.
Jo riittää!
CYRANO. Markiisit, jos vaikene jo ette, niin kanssa miekkani te kohta haastelette!
KAIKKI MARKIISIT, nousten seisomaan.
Tää liikaa on jo… Liikaa!… Montfleury…
CYRANO. Jos hän ei mene, hänet, totta vieköön, höyhennän!
MUUAN ÄÄNI.
Vaan…
CYRANO.
Pois, ja pian!
TOINEN ÄÄNI.
Mutta…
CYRANO.
Viipyykö hän vielä?
Tekee sellaisen liikkeen kuin käärisi hihojaan ylös.
No, menen näyttämölle! Saatanhan ma siellä
tuon paksun rasvaruhon kyllä paloittaa.
MONTFLEURY, kooten kaiken arvokkuutensa.
Ken mua loukkaa, loukkaa itse Thaliaa!
CYRANO, hyvin kohteliaasti. Jos Thalia vain tuntis herra Montfleuryn, ken häntä loukkaa, — varmaan nähdä saataisiin, hän että koturninsa antais jonkun kerran koskettaa jotain paikkaa tämän arvon herran.
PERMANNOLLA OLIJAT.
Montfleury! Montfleury! Clorise!
CYRANO, niille, jotka huutavat hänen ympärillään. Mä pyydän, armahtakaa mun huotraani! Jos jatkuu tää, niin min' en takaa, se vaikka sisältänsä säilän sinkauttaisi!
Piiri laajenee.
JOUKKO, väistyen.
Heh!
CYRANO, Montfleurylle.
Poistu!
JOUKKO, lähestyen ja mutisten.
Ohhoh!
CYRANO, kääntyen nopeasti.
Häntä enkö pois ma saisi!
Hänestä etäännytään taas.
ERÄS ÄÄNI. laulaa taustassa.
Cyrano valtioi; no, ei se haittaa ketään: hän sill' ei mitään voi, Clorise se esitetään.
KAIKKI, laulavat.
Clorise! Clorise!
CYRANO. Jos joku uskaltaa tuon laulun vielä laulaa, niin hänet siihen paikkaan tämä miekka naulaa!
ERÄS PORVARI.
Oh, ette ole Simson!
CYRANO. Aasin leukaluu ois teillä ehkä antaa?
ERÄS NAINEN, aitioisa.
Tää on hirveätä!
ERÄS HERRA.
En tällaist' ole nähnyt!
II NAINEN.
Tätä kauhistuu!
PORVARI.
Hyi! Häpeänä täytyy minun pitää tätä!
PAASHIPOIKA.
Hei, tää on hauskaa!
PERMANNOLLA OLIJAT.
Kas! — Montfleury! — Cyrano!
CYRANO.
Ma vaadin hiljaisuutta!
PERMANNOLLA OLIJAT.
Oh! Mää! Muuh! Huu! Hoo!
CYRANO.
Mä käs…
PAASHIPOIKA.
Miau!
CYRANO.
Mä käsken teidän vaiti olla!
Ja taistoon vaadin kaikki tässä, permannolla.
— Nimenne, pyydän! — Tänne, nuoret urhot, käykää!
Jokainen vuorollaan. No, pian järjestäykää! —
Ken tahtoo alkaa leikin? Hän, sen vannon, saa
nyt oikein komeasti manaan matkustaa!
Te, herra? Ette? Te? Ei! Ymmällä mä oon.
— Ken kuolla tahtoo nyt, hän sormen nostakoon!
Äänettömyys.
Heh! Kainojako oisi täällä nyt niin monta,
jotk' eivät kehtaa nähdä miekkaa alastonta?
Ei yhtään nimeä? — Ei sormea? — Siis näen,
ett' asiaan saan käydä.
Kääntyen näyttämöön päin, jossa Montfleury odottaa hädissään.
Aiot siellä seistä?
Oot paise, joka' täytyy saada kiirehtäen
pois näyttämöltä…
Käsi miekankahvassa.
— toivon: ilman leikkuuveistä.
MONTFLEURY.
Mä…
CYRANO, laskeutuu alas tuolilta, istuutuu muodostuneen
piirin keskelle, kuin olisi kotonaan.
Kolme kertaa lyön nyt yhteen käsiäni.
Sa kolmannella poistut!
PERMANTOYLEISÖ, huvitettuna.
Hyvä! Hah, hah!
CYRANO, lyöden yhteen käsiään.
Yksi!
MONTFLEURY.
Mä…
ÄÄNI, aitiosta.
Jääkää!
ÄÄNIÄ, permannolta.
Hän ei jää! — Hän jää! — Oon ihmeissäni! —
Tää miten päättyneekään!?…
MONTFLEURY. Ehkä vältetyksi mä…
CYRANO.
Kaksi!
MONTFLEURY. Luulen että järkevämpää vois kai olla…
CYRANO.
Kolme!
Montfleury katoaa kuin laskuluukun kautta. Naurun,
vihellysten, huutojen myrsky.
ÄÄNIÄ YLEISÖN JOUKOSTA.
Eipä tuota luullut ois! —
Huh! — Raukka! — Takaisin!
CYRANO, mielissään, heittäytyy selkänojaan tuolilleen ja panee jalkansa päälletysten ristiin. Hän tuskin kuuntelee.
ERÄS PORVARI.
Puhuja!
Bellerose tulee esiin ja tervehtii.
Ah!… Bellerose!
BELLEROSE, hienosti.
Kun, herrat…
PERMANTOYLEISÖ.
Ei! — Jodelet!
JODELET, tulee esiin, puhuu nenä-äänellä.
Te, karjalauma!
PERMANTOYLEISÖ.
Hyvä! Oikein alotat sa!
JODELET. Se suuri taiteilija, joll' on suuri vatsa, ja joka juuri siksi tääll' on suosiossa, on tuntenut, ett' täytyy tuossa tuokiossa…
PERMANTOYLEISÖ.
Se raukka!
JODELET.
… hänen päästä ulos…
PERMANTOYLEISÖ. Takaisin hän tulkoon!
JOTKUT.
Ei!
TOISET.
Hän tulkoon!
NUORUKAINEN, Cyranolle. Mutta tietenkin teill' on kai joku syy vihata Montfleurytä?
CYRANO, kohteliaasti, yhä istuen. Te nuori ankanpoika, onhan mulla niitä: On kaksi, vaikka yksi riittäis hyvin. Nähkää: Pro primo: hän on kurja näyttelijä, ähkää ja puhkaa; runoa hän lausuu läähättäen kuin nousis taakkaa kantain päälle jyrkän mäen! — Secundo: se on salaisuus…
VANHA PORVARI, hänen takanaan. Vaan kaikki luuli tääll' että näytellään, ja te…
CYRANO, kääntäen tuolinsa porvariin päin; kunnioittavasti.
Te vanha muuli!
Keskeytin Montfleuryn, ja mun on hyvä olla.
Baro!? Hm! Arvoltaan hän yhtä on kuin nolla!
NEITOSET, aitioissa.
Baro! — Oh, taivas! — Miten sanoakaan voidaan?! —
Ah! — Oh! — Sa kuulitko? — Me häntä jumaloidaan!
CYRANO, kääntäen istuimensa aitioita kohti, sirosti. Te rakkaat kaunottaret! Kukoistakaa aina, säteilkää, olkaa meille taivaan kallein laina, ihanaks' elomme ja unelmamme luokaa, iloitkaa! — mutta meidän arvostella suokaa.
BELLEROSE.
Vaan ken suo hyvityksen meille tappioista?
CYRANO, kääntäen tuolinsa näyttämöön päin.
Se oli viisas sana. En oo kuullut toista
mä tänään.
Nousee, heittää rahakukkaron näyttämölle.
Thespiin vaippa jääköön eheäksi,
Tän ehkä tällä kertaa näätte riittäväksi.
YLEISÖ, häikäistynä.
Ah!… Oh!…
JODELET, siepaten vikkelästi rahapussin ja punniten sitä kädessään.
Te tähän hintaan saatte milloin vaan
Clorisen esityksen kesken loppumaan!
YLEISÖ.
Huu!… Huu!…
JODELET.
Niin! Huutakaa, on siitä laiha tulos!
BELLEROSE.
Nyt sali tyhjäksi!…
JODELET.
Niin! — Menkää! Kaikki ulos!
Ruvetaan tekemään lähtöä, Cyranon katsellessa tyytyväisenä.
Mutta yleisö pysähtyy piankin kuuntelemaan seuraavaa keskustelua,
ja lähtö keskeytyy. Aitioissa istuvat naiset, jotka jo olivat
nousseet seisomaan ja ottaneet vaippansa hartioilleen, pysähtyvät
kuuntelemaan ja istuutuvat viimein uudestaan.
LE BRET, Cyranolle.
Tää oli hassua!
TUNGETTELEVA MIES, joka on lähestynyt Cyranota. Noin Montfleuryn te pois ajoitte, mutta häll' on suuri suosijansa, Candalen herttua! Vaan ehkä teillä kanssa on suojelija?
CYRANO.
Ei!
TUNGETTELEVA. Ei ketään, joka vois suurella nimellään…?
CYRANO.
Ei!
TUNGETTELEVA.
Eikö?
CYRANO, tuskastuneesta Kaksi kertaa sen sanoin jo. En sitä kolmannesti kertaa. Käsi miekankahvassa. Ja sentään monellakaan ei niin oivallista oo suojelijaa!
TUNGETTELEVA. Mutta teidät kaupungista pois karkotetaan.
CYRANO.
Tuskin sentään teen sen matkan!
TUNGETTELEVA.
Vaan käsi herttuan ulottuu kauas!
CYRANO.
Kyllä!
Vaan s'ei niin pitkälle kuin tämä käsi yllä.
jos varsinkin ma sitä tällä…
Osottaa miekkaansa.
… hiukan jatkan.
TUNGETTELEVA.
Vaan ette vaatine kai…?
CYRANO.
Vaadin.
TUNGETTELEVA.
Mutta…
CYRANO. Nyt täyskäännös! Ulos!
TUNGETTELEVA.
Mutta…
CYRANO.
Teitä sietänyt
oon liian kauan. Mitä siinä tirkistätte?
Mun nenäänikö?
TUNGETTELEVA, typertyneenä.
Minä… min' en tietänyt…
CYRANO.
Vai ette?…
TUNGETTELEVA.
Min' en tiedä, muista…
CYRANO, astuen häntä kohti. Virkistätte kai vielä muistoanne! — Mikä nenässäni niin hämmästyttää?
TUNGETTELEVA, peräytyen.
Enhän…
CYRANO. Ehkä, ystäväni, se heiluu, häilyy niin kuin vyöllä ruutisarvi?
TUNGETTELEVA, kuten äsken.
En…
CYRANO.
Ehkä nenälläni marssii kärpäsparvi?
TUNGETTELEVA.
Vaan…
CYRANO.
Ehkä siin' on joku liika kasvannainen?
TUNGETTELEVA.
Ma…
CYRANO.
Ehk' on liian käyrä, pöllön noukan lainen?
TUNGETTELEVA.
Ei suinkaan…
CYRANO.
Mitä sitten siin' on tavatonta?
TUNGETTELEVA.
Oh…
CYRANO.
Lienee luonnon-oikku, joit' ei ole monta?
TUNGETTELEVA.
Oon koettanut olla katsomatta sitä.
CYRANO.
Vai koettanut! Eikö miellytä se? Mitä?
TUNGETTELEVA.
Vaan, herra…
CYRANO.
Väri ehk' on mielestänne huono?
Tai muoto? Ehkä oon kuin mikä sarvikuono?
TUNGETTELEVA.
Ei, ei…
CYRANO.
No miksi sitten töllistellen seistä? —
Kenties se lienee aivan liian suuri teistä?
TUNGETTELEVA, änkyttäen.
Ei, se on pieni, pienen-pieni!
CYRANO. Tätä nenää sanotte pieneksi! Mua tuskin voisi enää pahemmin pilkata!…
TUNGETTELEVA.
Oh, taivas!
CYRANO. Niin, niin juuri! Mun nenäni on suuri. Kuuletteko? Suuri! Te lattanokka, tyhmä, tyhjä, kaistapää, mä nenästäni ylpeilen, se tietäkää! Se merkkinä on aina mielen hyvyydestä ja neron lennosta ja hengen syvyydestä; se vapaamieliseksi, suoraksi mun näyttää ja rohkeaksi, kun on tarvis miekkaa käyttää, niin, semmoiseksi, että itsestänne ette voi milloinkaan — ja sen te hyvin tietänette! — sellaista ajatella. Mutta teistä hohtaa, te narrimainen lurjus, juuri tuolta kohtaa…
Lyö korvalle.
TUNGETTELEVA.
Ai!…
CYRANO.
… Kasvoiltanne, puute tiedon, älyn, neron,
ja se se juuri tekee kahden miehen eron!
Kääntää hänet ympäri olkapäistä, antaa teon seurata
seuraavia sanoja.
Ja nenänykerönne on vain aihe huoleen:
se nytkin tuottaa teille potkun takapuoleen.
TUNGETTELEVA.
Ai, apuun!
CYRANO. Tietäköön, ken töllistelee mua, ken nenän vuoksi tahtoo mua halveksua, jos hän on kunnon mies, niin näin en häntä päästä: saa potku kyllä jäädä, mutt' en miekkaa säästä!
DE GUICHE, joka on tullut näyttämöltä markiisien kanssa.
Tää käy jo ikäväksi.
DE VALVERT, olkapäitään kohauttaen.
Tyhjää kerskailua!
DE GUICHE.
Vaan miks' ei kukaan hälle vastaa?…
DE VALVERT.
Eikö kukaan!
No, eihän vastausta oo vielä tarvittukaan.
Vaan nyt hän saa sen, kunhan odotatte tovin.
Lähestyy Cyranota, asettuu hänen eteensä ja tarkastelee
häntä tyhmän-ylpeästi.
Hm. Teidän nenänne on kovin suuri.
CYRANO, hyvin vakavasti.
Kovin.
DE VALVERT, nauraen.
Haa!
CYRANO, järkähtämättömän levollisesti.
Eikö muuta?…
DE VALVERT.
Mutta…
CYRANO. Tuo ei suinkaan riitä! Niin kovin paljonhan on sanomista siitä. — Vois mahtipontisesti lausua: "Jos saisin ma moisen nenän, pois sen kohta leikkauttaisin!" Ja ystävällisesti: "Katso toki tarkkaan, sun nenäs ettei mene juodessasi sarkkaan!" Tai kertoin: "Se on kuokka, särkkä, niemenkärki; ei, niemimaa se on, — sen sanoo selvä järki!" Ja ihmetellen: "Kumma on tuo lippaan laatu: kai siihen mahtumaan on musteet, kynät saatu!" Hienosti: "Lienette kai lintuin suojelija, kun mukananne ain' on niille leposija!" Tai hurjasti: "Kun teidän tupakoidessanne savua nousee tuosta savupiipustanne, niin ette ihmetelle, vaikka naapurinne tois, sammuttaakseen palon, sangon vettä sinne." Ja varottaen: "Kuulkaa, kuulkaa! Katsokaahan, tuon nenän paino ettei kaada teitä maahan!" Tai hellästi: "Te tehkää päivänvarjo, jotta nenänne kaunis väri säilyis vauriotta!" Pedanttisesti näin: "Aristophanes keksi sanoa hippocampelephantcamelokseksi eläintä, joka on kuin pelkkää luuta ihan: se kärsäänsä ois hyvin tarvinnut tuon lihan." Tai seuramiessä: "Tuo lie viime muodin mukaan; se oiva hattunaula, sit' ei kiellä kukaan!" Tai liiotellen: "Ei tuon läpi tuulet pääse; se ei siis kylmene, ja nuhattakin jää se!" Tai draamallisesti: "Kas, tuohon mahtuu meri; sen kantajaa ei veessä koskaan hukka peri." Tai ihaillen: "Ma uskon: hajuvesipuotiin kai nimikilveksi tuo uljas nenä luotiin." Tai lyyrillisesti: "Tuo raakunkuori lienee mi vedenhaltiaansa aaltoin yli vienee." Tai naivisti: "Viivyn hetken mielin herkin mä eessä tämän kauniin, jalon muistomerkin." Tai kunnioittain: "Teill' on soma huvimaja; te vasta ootte oikein talonomistaja!" Tai maalaismaisesti: "Kas, tuoko nenä oisi! Ei, kenties lanttu se tai nauris olla voisi!" Tai sotilaallisesti: "Joukko ratsuväen tuon tykin eestä lähtee pakoon säikähtäen." Tai käytöllisesti: "Se pankaa arvontahan; ken voittaa sen ja myy, saa varmaan suuren rahan." Tai muka valitellen vuoksi onnettuuden: "Tuo nenä riistää kasvoin sopusuhtaisuuden, vaan niinpä onkin se noin punainen, kun siten se isäntäänsä pettää aivan pahimmiten". — Noin, kutakuinkin, virkkaa olisitte voinut, jos neron, taidon ääni hiukan teiss' ois soinut; vaan milloinkaan ei nero, taito tyhmyreissä oo sellaisissa saanut kotiaan kuin teissä. Kirjallisuudesta te ehkä tietänette kirjaimet t, y, h, m, ä, vaan muuta ette! Ja jos ei kykyäkään teilt' ois puuttunut huvittaa tällä tavoin näitä kuulijoita, niin, ennenkuin te osan viisauksia noita oisitte lausunut, ma oisin suuttunut ja keskeyttänyt! — Kyllä itseltäni kuulla voin tuollaista. Vaan muilta!? Turha sit' on luulla!
DE GUICHE, tahtoen viedä pois De Valvertin, joka on kuin kivettynyt.
Pois tulkaa!
DE VALVERT, kuohuksissaan.
Tuo… tuo houkko… jaaritella julkee,
Tuo junkkari, ken ilman hansikkaita kulkee,
kell' ei oo ruusukkeita, röyhelöitä…
CYRANO. Niin, mun täytyy tyytyä vain hengen kauneuksiin! En pynttää itseäni niinkuin muotihullut: ei koristeista koskaan miehen mieltä tullut. Mä ylpeänä ylös otsan kirkkaan nostan ja solvaajilleni ma solvaukset kostan. Enemmän kammottaa mua kaikki syrjähypyt pois kunniasta, kuin mun vaatteitteni rypyt. Ei kullan kiiltoa mun puvussani tapaa, vaan oonhan mieleltäni uljas, ylväs, vapaa. En ruumistani pue muodin pakkopaitaan, vaan hengen vainion ma jaloudella aitaan. On rehellisyys mulle otsanauha oivin, käyn vastaan valhetta ma sanoin salamoivin; kun tietäni mä kuljen, korkealla pääni, niin toden voittoa soi kannustinten ääni.
DE VALVERT.
Vaan, herra…
CYRANO.
Sanoitte: ei mull' oo hansikkaita.
On yks — niin, pariton, vaan ei se mitään haita.
Voin silläkin kai jotain tehdä, jollei muuta,
niin saatanhan sen heittää vasten jonkun suuta!
DE VALVERT.
Oh! — Lurjus, vintiö, suupaltti, lörppähuuli…
CYRANO, nostaen lakkiaan ja tervehtien niinkuin De Valvert olisi esittänyt itsensä. Ah! — Cyrano Savinien de Bergerac.
Naurua.
DE VALVERT, vimmastuneena. Te muuli, te nauta, narri…
CYRANO, huudahtaen kuin kivusta.
Ai!…
DE VALVERT, ollen menossa poispäin, kääntyy.
No, mitä vielä?
CYRANO, onnettoman-näköisesti irvistellen.
Käyttää
mun täytyy sitä, muuten turtuvan se näyttää.
Ai!
DE VALVERT.
Mikä teill' on?
CYRANO. Pois se pyrkii huotrastansa, tää miekka.
DE VALVERT, paljastaen miekkansa.
Sama mulle! Mullakin on miekka!
CYRANO.
Jo sitä epäilinkin. Totta tosiansa!
Te saatte multa kauniin piston!
DE VALVERT, halveksien.
Runoniekka!…
CYRANO. Niin, runoniekka, niin. Sellainen, että kun hän miekkailee, niin siinä, kesken miekkailun, ballaadin sepittää hän!
DE VALVERT.
Mitä!?
CYRANO.
Epäilette!
DE VALVERT.
Vaan…
CYRANO.
Että: eikö aikaa? Että: usko ette!
Ma kolme säkeistöä sorvaan, jokaiseen
kahdeksan säettä.
DE VALVERT, jalkaa polkien.
Oh!
CYRANO, jatkaa entiseen tapaansa. Sitten vielä teen mä loppuun omistuksen.
DE VALVERT.
Te…
CYRANO. Ja sitten vasta, kun loppu tulee, pistän!
DE VALVERT. Kyllä kerskaamasta te kohta lakkaatte!
CYRANO.
Vai kerskaamasta!
DE VALVERT.
Niin!
CYRANO, lausuen. "Baliaadi taistelusta herra Bergeracin ja alikreivi Rakin."
DE VALVERT.
No, mitä nyt?
CYRANO.
Mä nimen vain tein ballaadiin!
YLEISÖ, kiihottuneena.
"Hei! — Tehkää tilaa! — Hiljaa! — Hauskaa nähdä saamme!"
Yleisö muodostaa piirin permannolle; markiisit ja upseerit
joutuvat porvarien ja rahvaan sekaan; paashipojat kiipeevät
olkapäille paremmin nähdäkseen. Kaikki naiset seisovat
aitioissa. Oikealla De Guiche ja hänen seurueensa. Vasemmalla
Le Bret, Ragueneau, Cuigy y.m.
CYRANO, sulkien hetkiseksi silmänsä.
Mä mietin hiukan… Olen valmis. Alkakaamme!
Tekee niinkuin seuraavassa sanoo.
Näin kauniisti pois otan lakin, ja hitaasti liikehtäin mä irroitan päältäni takin, vedän miekkani huotrasta näin. Pari askelta astun päin, ja — en sitä suinkaan peitä! — olen iloinen sydämessäin, kun lopuksi pistän teitä.
Miekkailevat.
Miks ääneti ollut ette?
Mihin teille ma haavan teen?
Sen rintaanko toivonette?
Vai kaulaanko? Vai sydämeen?
Moni kerskuvi koruineen. —
Ei miekkani työtään heitä,
käy kohti se täsmälleen:
mä lopuksi pistän teitä!
Voi kohtalo olla nurja.
Joko katsotte kalventuin?
Oh, olette pelkuri kurja,
joka kulkevi suurin suin.
Ma puhtaaksi turkkinne puin.
On liiaksi monta meitä.
Ei vaalia muuta, kuin:
ma lopuksi pistän teitä.
Ilmoittaa juhlallisesti.
Omistus:
Hyvä prinssi, te outoja teitä pian käytte, sen sanoa voin. Suon anteeksi teille. Ja… Asettuu hyökkäysasentoon. … noin!… De Valvert horjuu. Cyrano tervehtii. ma lopuksi pistän teitä!
Hyväksymishuutoja. Aitioissa taputetaan käsiä; kukkasia ja nenäliinoja heitetään. Upseerit ympäröivät Cyranon ja onnittelevat häntä. Ragueneau hyppii ihastuksissaan. Le Bret on onnellinen ja liikutettu. De Valvertin ystävät vievät hänet pois.
YLEISÖ, huutaa pitkään.
Ah!
ERÄS NAINEN.
Kaunista!
RATSUMIES.
Niin suuremmoista!
RAGUENEAU.
Loistavaa!
ERÄS MARKIISI.
Ja uutta!
LE BRET.
Mieletöntä!
ÄÄNIÄ YLEISÖSTÄ, joka tungeksii Cyranon ympärillä. Harvoin moista saa ees kuulla! — Saati nähdä! — Onnittelen!
NAISEN ÄÄNI. Hän on sankari.
ERÄS MUSKETTISOTILAS, tulee nopeasti Cyranota kohti,
käsi ojennettuna.
Mun suokaa… Teitä tervehdän!
Teiss' itseni mä tunsin. Aivan haltioiduin.
Ma katsoin, poljin jalkaa, huusin, nauroin, noiduin…
Poistuu.
CYRANO.
Ken on hän?
CUIGY.
D'Artagnan.
LE BRET, Cyranolle, käyden hänen käsivarteensa.
Nyt hiukan haastellaanko?
CYRANO.
Kun väki vähenee.
Belleroselle.
Bellerose, mä jäädä saanko?
BELLEROSE, kunnioittavasti.
No, tietystikin, herra…!
Ulkoa kuuluu huutoa.
JODELET, joka on katsonut.
Montfleury se siellä…
BELLEROSE, juhlallisesti. Sic transit!… Muuttaa ääntään; ovenvartialle ja kynttiläinsytyttäjälle. Lakaiskaa ja sulkekaa. Vaan vielä ei tarvis sammuttaa. Kun kohta palajamme, niin pienen harjoituksen pitää halajamme.
Jodelet ja Bellerose menevät, juhlallisesti
tervehdittyään Cyranota.
OVENVARTIA, Cyranolle.
No, ettekö te syö?
CYRANO.
En.
Ovenvartia poistuu.
LE BRET, Cyranolle.
Miksi?
CYRANO.
Siksi, että…
Muuttaa ääntään nähdessään ovenvartian olevan loitolla.
… siks' ettei mull' oo rahaa!…
LE BRET, tekee sellaisen liikkeen kuin heittäisi rahapussia.
Mutta äsken näytti…
Sun kukkarosi…?
CYRANO.
Niin, sen kuukausraha täytti!
LE BRET.
Ja millä elät nyt tän kuukauden?
CYRANO, nauraen.
Juon vettä!
LE BRET.
Sa naurat. Hassu oot. Sun olis itselleki…
CYRANO, keskeyttäen.
Niin, mutta noin se vasta vaikutuksen teki!…
MYYJÄTÄR, yskähtää pöytänsä takana.
Hm!…
Cyrano ja Le Bret kääntyvät. Myyjätär lähestyy arasti.
Herra… ruoattako jäätte?… sitä sietää
en toki saata.
Osottaen myymäpöytäänsä.
Tässä kaikkea on mulla.
Innokkaasti.
Oi, ottakaa!
CYRANO, ottaen lakin päästään.
Sä rakas lapsi, ehkä tietää
et voi sa, että siten autetuksi tulla
mies Gaskonjan ei tahdo; ylpeä hän on.
Vaan ehkä kielto loukkais sua! Mahdoton
siis olla ottamatta…
Menee pöydän ääreen ja valitsee.
Rypäleitä, kas!
Tyttö tahtoo antaa hänelle rypäletertun,
hän ottaa vain yhden marjan.
Ei, yksi marja vain!… Ja sitten puolikas
hunajaleipää!…
Taittaa, panee takaisin toisen puolikkaan.
Noin! Ja…
Ottaa lasin, tyttö aikoo kaataa siihen viiniä.
Ei! Vain vettä lasi!
MYYJÄTÄR.
Oh, eikö vielä jotain?
LE BRET.
Oih sun hupsuuttasi!
CYRANO.
Niin vielä jotain. Saanko suudella ma kättä?
Suutelee tytön ojentamaa kättä kuin se olisi prinsessan käsi.
MYYJÄTÄR.
Ah, kiitos, herra!
Niiaus.
Hyvää yötä!
Menee.