VII KOHTAUS
Samat, DE GUICHE.
DE GUICHE.
Ah, mikä tuoksu!
SOTURI, laulaen huolettomasti.
To lo lo!…
DE GUICHE, pysähtyen ja katsellen häntä.
Mik' ollee noissa!?
— Te ootte aivan punainen!
SOTURI.
Ma? Sit' en usko!
Tai ehk' on poskillani taiston verirusko!
TOINEN.
Pum… pum…
DE GUICHE, kääntyen.
No mitä?
SOTURI, hieman hutikassa.
Pum… Ei mitään… Laulan vain.
DE GUICHE.
On teillä hauskaa, mies!
SOTURI.
Niin, onhan vaara Iässä!
DE GUICHE, kutsuen Carbon de Castel-Jaloux'ta antaakseen hänelle määräyksen. Mä, kapteeni… Pysähtyy hänet nähdessään. No hiis… Myös teidät näen tässä niin naurusuuna…
CARBON, tulipunasena, piilottaen pulloa selkänsä taakse,
kiertelevästi.
Oh!
DE GUICHE.
Mä tykin tuonne viedä
oon antanut…
Viittaa taustalle.
Se ehk' on tarpeen, mene tiedä!
SOTURI, käydä laahustaen
Oo, mikä huomaavaisuus!
TOINEN, hymyten viehkeästi.
Huolenpito hellä!
DE GUICHE.
He ovat hulluja!
Kuivasti.
… Jos halua ei kellä
he käyttää tykkiä, voi käyttää koipiansa.
SOTURI.
Pfft!
DE GUICHE, mennen häntä kohden, raivoissaan.
Te!
SOTURI.
Mies Gaskonjan ei väisty paikaltansa!
DE GUICHE, käyden kiinni hänen käsivarrestaan ja ravistaen häntä.
Oot juovuksissa!… Miksi?
SOTURI, ylpeästi.
Ruudin tuoksinasta!
DE GUICHE, kohauttaa olkapäitään, jättää hänet ja menee nopeasti Roxanen luokse. No, mik' on päätöksenne? — Ette poistumasta kai kieltäytyne?
ROXANE.
Kyllä! Jään.
DE GUICHE.
Ei, paetkaa!
ROXANE.
En!
DE GUICHE.
Niin jos on, kai täältä ehkä pyssyn saa!
CARBON.
Oh! Mitä?!
DE GUICHE.
Tänne jään myös minä.
CYRANO.
Kuunnelkaa!
Tuo, herrat, kerrankin on uljuutt' oikeaa!
I SOTURI. Teiss' ehkä sittenkin on jotain miehenlaista, vaikk' ootte pitsiniekka…
ROXANE.
Kuinka…!
DE GUICHE. Koskaan naista en vaaraan jätä!
II SOTURI, ensimäiselle.
Kas, no, tuota kuuntelee.
Ma luulen, että hän jo ruokaa ansaitsee.
Kuin taika-iskulla tulevat ruokavarat näkyviin.
DE GUICHE, jonka silmät välkähtävät.
Kas, herkkuja!
III SOTURI.
Niin! Oivat meill' on ruoan lähteet!
DE GUICHE, hilliten itsensä, ylevästi.
Ja luuletteko, että mulle kelpais tähteet!?
CYRANO, kunniaa tehden.
Hän edistyy!
DE GUICHE, arvaten Cyranon sanojen pilkan, tulisesti.
Ken muistais taistelussa ruokaa!
I SOTURI, riemastuksissaan.
Hän meikäläinen on!
Soturit rupeavat ilosta hyppimään.
CARBON DE CASTEL-JALOUX, joka on hetki sitten poistunut vallin taakse, nousee vallin harjalle. Mä keihäsmiehet tuonne asetin. Heill' on jäykkä, järkkymätön luonne! He eivät väisty!
Näyttää, kädellään viitaten. Vallin taitse kulkee keihäsmiehiä, joiden keihäät näkyvät vallin ylitse.
DE GUICHE, Roxanelle, kumartaen. Rouva, tarjota mun suokaa käteni teille. Joukot katsastamme.
Roxane tarttuu De Guichen käsivarteen; he kulkevat vallia kohti.
Kaikki ottavat lakit päästään ja seuraavat heitä.
CHRISTIAN, mennen Cyranon luo, vilkkaasti. Nyt on oiva tilaisuus. Nyt puhu!
Roxanen ilmestyessä vallille katoavat keihäät näkyvistä, kun
ne lasketaan alas kunniantekoon, ja tervehdyshuuto kuuluu;
Roxane kumartaa vastaukseksi.
KEIHÄSMIEHET, ulkopuolella.
Eläköön!
CHRISTIAN.
Mit' aiot sanoa? Mit' olet miettinyt?
CYRANO.
Jos, ennenkuin me käymme miekan mittelöön,
Roxane…
CHRISTIAN.
No, mitä!…
CYRANO.
Puhuis sulle kirjeistäsi…
CHRISTIAN.
Niin, niin, mä tiedän…
CYRANO.
Älä ole ihmeissäsi…
CHRISTIAN.
Mi…, miksi?
CYRANO.
Parast' on, sä että kaiken kuulet.
Sä hälle kirjoitit…
CHRISTIAN.
No?
CYRANO.
Useemmin kuin luulet.
CHRISTIAN.
Vai niin.
CYRANO.
Niin, niin. Se kävi aivan itsestään.
Ja sitäpaitsi…
CHRISTIAN.
Mitä?
CYRANO. Itse tekemään mun niin sä kehoitit, hän että tuntees tietäis, enk' aina kertoneeksi tullut, milloin…
CHRISTIAN. Sietäis mun sentään saada kuulla, viholliset miten sä saatoit välttää, kun veit kirjeitäsi…
CYRANO. Siten, mä että hämärissä kuljin.
CHRISTIAN, käsivarret rinnan yli. Kaipa sekin noin aivan itsestänsä käy. Vaan minullekin sanonet, jotta tarpeen tullen tietää voin, mitenkä monta kirjettä sä hälle noin lähetit. Ehkä kaksi viikossa? Tai — arvaan! — kentiesi kolmekin?
CYRANO.
Ei toki, ei niin harvaan!
CHRISTIAN.
No, neljä?
Cyrano pudistaa päätään.
Arvaaminen käy jo vaikeaksi.
Siis: joka päivä?
CYRANO.
Niin, niin, joka päivä — kaksi!
CHRISTIAN, rajusti. Tuo sinut hurmasi, niin että kuolemaa sa uhmasit…
CYRANO, huomaten Roxanen palaavan.
Hst! Hän ei tätä tietää saa!
Menee kiireesti telttiinsä.