X KOHTAUS
CYRANO, CHRISTIAN.
CYRANO.
Käy syliini!
CHRISTIAN.
Te, herra…
CYRANO.
Hyvä!
CHRISTIAN.
Niinkö!? Vaan…
CYRANO.
Oh! Oikein hyvä. Pidän sinusta!
CHRISTIAN.
Vaan…
CYRANO. Saan kai syleillä?
CHRISTIAN.
Niin, mutta!…
CYRANO. Etkö sitä tiedä: oon hänen veljensä!
CHRISTIAN.
Siis kenen?
CYRANO.
Hänen!
CHRISTIAN. Kuka se hän on?
CYRANO.
Niinkuin et sä sitä tietäis muka!
Roxane!
CHRISTIAN, rientäen hänen luokseen.
Ah, taivas! Veli!?
CYRANO. Harhaan sua viedä en tahdo. Serkku olen. Lapsuudesta asti me niinkuin sisarukset oomme olleet.
CHRISTIAN.
Miten?…
Hän ehkä…?
CYRANO.
Kertoi kaikki? Vallan varmimmasti!
CHRISTIAN.
Hän mua lempiikö?
CYRANO.
Kenties!
CHRISTIAN, tarttuen hänen käsiinsä. Oon onnellinen, kun teihin tutustuin!
CYRANO. No, onpa sanominen, se tunne että syntyi aivan pikimiten!
CHRISTIAN.
Ah, anteeksi!
CYRANO, katsoen häntä ja pannen käden hänen olalleen.
Hän kaunis on, ei kieltää saata!
CHRISTIAN.
Teit' ihailemasta en milloinkaan voi laata!
CYRANO.
Vaan nenästäni äsken…
CHRISTIAN. Tuskaa mulle tuottaa sit' aatella!
CYRANO. Roxane tän'iltana jo vuottaa kirjettä sulta!
CHRISTIAN.
Mua onnetonta!
CYRANO.
Mitä?!
CHRISTIAN.
Mun hukka perii, jollen vaiti pysy!
CYRANO. Sitä en ymmärrä!
CHRISTIAN.
Mä olen tyhmä!
CYRANO.
Etpä vainkaan!
Ei tyhmä koskaan myönnä tyhmä olevansa.
Ja mitä letkauksia äsken sulta sainkaan!
CHRISTIAN.
Niin, kyllä puhua ma osaan miesten kanssa!
Ja äsken! Oli kuin ma taistoon käynyt oisin!
Vaan naisten kanssa! Ei! On silloin kaikki toisin!
Oh! Heidän katseensa, kun kuljen, lupaa mulle…
CYRANO. … niin paljon hyvää. Ja kun seisot, syämet sulle vain sykkää!
CHRISTIAN. Ei! En ole vielä milloinkaan kyennyt lemmestä — sen myönnän! — puhumaan!
CYRANO. No, puhumisen lahja mulle kyll' on suotu, kun hiukan kauniimmaksi vain ma oisin luotu.
CHRISTIAN.
Kun osais kieltään oikein kaunihisti käyttää!
CYRANO.
Kun ohikulkeissaan vois kauniit kasvot näyttää!
CHRISTIAN. Roxane on vaativainen, ehkä piankin hän tuntis pettyneensä!
CYRANO, katsoen Christiania. Ah, jos olisin sun kasvos saanut!
CHRISTIAN, epätoivoisena. Mulla edes hiukan jos ois puhetaitoa!
CYRANO, äkisti. Nyt tiedän! Kohtalos sa minuun liität. Sin' oot kaunis, mutta minä taas osaan puhua. Niin, ollen ystävinä, kaks miestä aivan hyvin tulla sankariksi voi yhteen romaaniin.
CHRISTIAN.
En tajua…
CYRANO.
Ma sulle
jo ennakolta laadin puheet valmihiksi.
Sä sitten sanelet…
CHRISTIAN.
Siis ehdotat sa mulle?…
CYRANO.
Roxane ei sillä tavoin pettyneeksi tulle!
Me yksin voimin sinuun suostutamme hänet.
No, mitä sanot? Saako nahkatakkimies
sinulle taitoansa tarjota kenties?
CHRISTIAN.
Vaan, Cyrano!…
CHRISTIAN. Varmaan ymmärtänet, mä, että…
CYRANO. Epäröit ja pelkäät, ehkä luullen, hän että myöhemmin, sua joskus yksin kuullen, taas sulle kylmenee. Ei hätää! Onni myötä on meillä! Mitäs sanot? Tehdään yhteistyötä!
CHRISTIAN.
Sun silmäs säihkyvät.
CYRANO.
No, ruvetaanko?
CHRISTIAN. Sua siis huvittaisi?…
CYRANO, hurmaantuneena.
Niin.
Hillitymmin.
Se huvittaisi mua!
Tämmöinen runoniekkaa huvittaa, jos ketään!
Jos suostut, toistamme me silloin täydennetään
Ma seuraan varjossa, kun polkuas sa polet,
mä henkevyytes oon, sa kauneuteni olet!
CHRISTIAN.
Vaan kirje, joka minun pitäis lähettää!
En osaa…
CYRANO.
Valmis on se.
Ottaa esiin kirjoittamansa kirjeen.
Ota kirje tää!
CHRISTIAN.
Vaan kuinka?…
CYRANO.
Osote vain lisää, sillä hyvä.
CHRISTIAN.
Ma…
CYRANO.
Lähetä se! Hän on siihen mielistyvä.
Se hyvä on!
CHRISTIAN.
Sull' oli?…
CYRANO. Taskuissamme meillä on kirjeit' aina. Kelle? Mene tiedä! Heillä on yhtä se, ett' ovat unten lainaa. Meitä he eivät tunne; emme tunne mekään heitä! Nää kirjeet lapsia on runohaaveiluni. Todellisuudeksi nyt kerran muuta uni! Tää ota! Heitän näitä lentoon sattumoisin, sun niille antavan nyt osotteen ma soisin. No, ota! Nähdä saat, siin' ett' on tulisuutta ja voimaa, lentoa, ja runon soinnukkuutta!
CHRISTIAN.
Vaan eikö siinä ole jotain muutettavaa?
Hän muuten ehkä huomaa, kun hän kirjeen avaa,
se ettei ole hälle!
CYRANO.
Ei! Se sopii kyllä!
CHRISTIAN.
Niin, mutta!…
CYRANO.
Usko minuun, eikä mitään muttaa…
Näet: lempi itseens' aina kaikki sovelluttaa!
CHRISTIAN.
Ah, ystäväni!
Syleilee Cyranota. Jäävät syleilyasentoon.
Xl KOHTAUS
CYRANO, CHRISTIAN, Gaskonjalaiset, Muskettisoturi, LISE.
ERÄS UPSEERI, ovea raottaen.
Kuolon hiljaisuus!… En… en…
en tohdi katsoa!
Pistää päänsä ovesta.
Häh? Mitä!?
KAIKKI SOTURIT, tulevat sisään ja näkevät Cyranon ja Christianin
syleilevän toisiaan.
Oh!
ERÄS SOTURI. Se oli… se oli merkillistä!
Yleinen hämmästys.
MUSKETTISOTURI, pilkallisesti.
Nähkääs!
CARBON. Apostoli ei olisi lempeämpi. Toisen korvan kääntää hän kaiketi, jos toiselle lyöt häntä!
MUSKETTISOTURI.
Ääntää
nyt muutkin uskaltaa!
Kutsuu Lisen luokseen; voitonriemuisella äänellä.
Heh! Lise! Saat kuulla pian,
kun perinpohjin nolaan pöyhkän kerskailijan!
Nuuskii.
Hhm! Täällä tuoksuu.
Menee Cyranon luo ja katselee hävyttömästi hänen nenäänsä.
Teillä lienee hyvä haisti.
Mikähän täällä tuoksuu?
CYRANO, antaen hänelle korvapuustin.
Kaihan naudanpaisti!
Iloa. Soturit ovat saaneet takaisin entisen Cyranonsa. Riemuissaan he tekevät kuperkeikkoja.