PAJA.
Maanantaina helmikuun 20 p:nä.
Precossi tuli eilen illalla muistuttamaan minua, että kävisin katsomassa hänen isänsä pajaa, joka on täällä saman kadun varrella. Ja kun tänä aamuna isäni kanssa menin kaupungille, poikkesimme hetkeksi sinne.
Kun astuimme ovesta sisään, näimme Precossin istuvan tiilikasalla.
Hän lueskeli läksyään, kirja polvellaan.
Hän nousi heti ja tuli meitä vastaan. Huone oli avara ja täynnä hiilentomua. Seinillä riippui moukareja, pihtejä, kankia ja rautaa jos jonkinlaista. Nurkassa paloi ahjossa tuli, johon eräs poika puhalteli palkeilla. Precossin isä seisoi alasimen ääressä, ja sälli piti rautatankoa tulessa.
Tuskin oli seppä meidät huomannut, ennenkuin jo nosti lakkiaan huutaen: "Terve tuloa! Kas tuossa on se kunnon poika, joka lahjoitti meidän pojalle junan. Hän on tullut katsomaan miten pajassa työskennellään. Heti paikalla saatte nähdä." Ja tätä sanoessaan hän hymyili. Hänen kasvonsa eivät enää olleet niin julmannäköiset kuin ennen, eikä katsekaan ollut niin karsas. Sälli ojensi hänelle toisesta päästä tulikuuman rautatangon, jonka seppä asetti alasimelle. Siitä piti tehtämän kaiderauta satamakadun ristikkoaitaan. Seppä kohotti moukariaan ja rupesi takomaan hehkuvaa tangonpäätä käännellen sitä joka puolelle, sysäten sen väliin alasimen keskelle, väliin sivulle. Ja kummallista oli nähdä, miten nopeat, raskaat vasaranlyönnit saivat raudan taipumaan, vääntymään ja laajenemaan, kunnes se vihdoin sai siron kukkalehden muodon, aivan kuin olisi ollut sormin muodostettu vahankappale.
Sill'aikaa Precossi katseli meitä tyytyväisenä, kuin olisi tahtonut sanoa: Huomatkaa kuinka isä osaa tehdä työtä!
"Onko pikku herra nyt nähnyt, kuinka sitä tehdään?" kysyi seppä näyttäen minulle valmista kappaletta, joka muistutti piispansauvaa. Sitten hän pani sen pois ja työnsi toisen kangen tuleen.
"Todella hyvin taitavasti tehty", sanoi isäni. Ja hän jatkoi: "Te siis teette työtä nyt taas. Hyvä tahto on jälleen palannut."
"Niin, se on palannut", vastasi käsityöläinen pyyhkien hikeä otsaltaan ja punastuen. "Ja tiedättekö, kuka sen on minulle antanut? Tämä kunnon poika, joka ahkeruudellaan on tuottanut isälleen kunniaa, sill'aikaa kuin isä hävitti sekä tavaransa että palkkansa ja kohteli häntä kuin eläintä. — Pikku kääpiöni, tule tänne, että saan nähdä kasvosi!"
Ja poika riensi hänen luokseen. Isä nosti hänet alasimelle pystyyn kannattaen häntä käsivarsista, ja poikanen hyväili isäänsä sivellen kätösillään hänen nokisia kasvojaan. "Kas niin", sanoi seppä ja laski hänet lattialle.
"Niin tosiaankin, Precossi", sanoi isäni hymyillen.
Ja sanottuaan hyvästit sepälle ja hänen pojalleen hän saattoi minut kadulle.
Ulos astuessani sanoi Precossi: "Suo anteeksi", ja pisti taskuuni paperikäärön täynnä nauloja, ja minä pyysin hänet meille katsomaan ikkunastamme karnevaalia. [Karnevaali-juhlaa vietetään katolisissa maissa paaston aikana leikkisällä juhlakulkueella.]
Kadulla sanoi isäni: "Sinä olet antanut hänelle junasi, mutta vaikka se olisi ollut kultaa ja jalokiviä, olisi se kuitenkin ollut pieni lahja pojalle, joka on kääntänyt isänsä paremmalle tielle."