VIIDESNELJÄTTÄ LUKU.
Loistavia lyhtyjä, mustia pilkkuja.
Ihmisen elämän tarkoitus täällä maan päällä ei ole se, että hyvin toimeen tultaisiin ja mukavasti elettäisiin. Tämä elämä on paljas vaellus tulevaisuutta kohden, jossa vasta pysähdymme. Luulisihan yhden ja selvän päämäärän vaikuttavan sen, että oltaisiin yksimielisiä kuljettavasta tiestä. Mutta ihmisen käsitykset uskon asioissa ovat ihmeen monenlaisia. Se saatiin meidänkin seurakunnassa huomata.
Liminkaan ilmestyi melkein yht'aikaa useanlaatuista oppia. Kaikki harrastivat jumalisuutta, mutta kukin omalla tavallansa.
Muutamien opilla oli selvä alku. Ensin lakkasivat he muun mailman kanssa seurustelemasta, lukivat, veisasivat ja pitivät keskenänsä seuroja. He pitivät syntinä kantaa samanlaisia vaatteita kuin suruttomat, ja välttämättömästi täytyi niiden, jotka siihen kuuluivat, käydä määrätyssä kuosissa, muutoin ei ollut hyvä. Ensin olivat kuitenkin vaatteet ainoastaan ulkonainen asia, eikä se ollut uskon perustukseksi ai'ottu. Mutta jonkun aikaa pidettyänsä hengellistä elämää sydämessänsä vireillä lankesi suuri joukko ja koko autuuden perustuksena olivat vaan vaatteet. Hengellinen elämä oli laannut. Tämä oli surkea asia, mutta se on tosi.
Tällaisessa tilassa olivat he valmiit ottamaan vastaan oppia vaikka minkälaista. Itse heistänsä nousi miehiä ja vaimoja, jotka rupesivat levittämään mitä hurjinta villitystä. Muutamat villityksen levittäjistä olivat hyvin innostuneitakin. Niin esimerkiksi koetti muuan akka tehdä uutta raamattuakin, mutta hyväpä, ettei vaan toimittanut sitä painoon. Minäkin sain sen lukea ja luettuani sanoin akalle: Se on Antikristuksen romaani ja ansaitsee roviolla polttaa. Tästä sanastani lasketettiin vastaani mitä hurjimpia tuomioita. Akka vimmoissansa meni matkaan, ottaen mukaansa muutamia yksinkertaisia henkilöitä, jotka hän jo oli ehtinyt villitä. Niiden kanssa matkusteli hän ympäri heliät ilmat, kirjallensa painattajaa etsimässä; mutta turhaan. Pitkän ajan perästä palasi hän takaisin, levittämään oppiansa kotiseurakunnassansa, vaikka huonolla menestyksellä. Vielä hän sittenkin kävi lähetysmatkoilla omilla lähettämillänsä. Siksi kunnes hän lankesi niin syvään, että kaikki rupesivat häntä kaihtamaan.
En tahdo sen pitemmältä luetella niitä erityisiä opin haaroja, joita silloin liikkui. Tahdon vaan huomauttaa, että kaikki, sanalla sanoen kaikki, mitä kristillisiä oli, olivat kansan edistymisen ja kansan opetuksen päävihaajia ja vastustajia. He pitivät sen oikein pääasiana autuuteen, että itse olivat tietämättömyyden pimeydessä sekä kaikella voimalla pitivät toisiakin samassa tilassa.
Mutta vihdoin tuli kuitenkin apu.
Oman valitsemisensa kautta saivat he opettajan, josta luulivat saavansa innokkaan puollustajan, mutta joka itse asiassa kumosi koko heidän tuumansa ja oikasi heidän solmunsa. Tälle seurakunnan opettajalle annettiin kohta kunnianimi: kuollut surutoin.
Mutta "kuollut surutoin" ei ollut kuulevinansakaan haukkumanimeä, vaan opetti innolla ja sai voiton. Eikä tämä jalo mies rajoittanut tointansa uskonnollisiin asioihin. Ollen todellinen kansan ystävä työskenteli hän innokkaasti kaikilla aloilla. Köyhäin hoito parannettiin suuresti hänen aikanansa. Samoin edistyypi kouluttaminen siksi kuin viimein tiilistä muurattu kansakoulu-rakennus kohosi Limingan ahteelle ja sama opettaja, iloisena, tyytyväisenä siunasi sen alkavaa vaikutusta.
Kuinka monta taistelua, kuinka vahvaa ponnistusta tämäkin valon voitto vaati, ei ole tässä kertomuksessa esitettävä. Jumalan siunaus ja hyvät hedelmät ovat ne paitsi sitä maksaneet.