ENSIMÄINEN LUKU.
Koetusten alku.
Munkkiniemen kartanon maalla oli mökki-pahainen. Tuo yksi-akkunainen rakennus, jolla oli aikanaan ollut kunnia seisoa kartanon pellolla ja tehdä riihen virkaa, sai toimittaa vanhoilla päivillään ihmisasunnon ammattia.
Jos ei tuo ränstynyt tölli asujallensa voinutkaan tarita suuresti elämän mukavuuksia, niin vaatimaton oli asukaskin. Hän oli sangen tyytyväinen, kun huoneen seinävierillä kasvoi kesäisin kaunista nurmea ja lähellä humisi tuuli hongikosssa ja akkunasta katsellessa näkyi lahden sinervä pinta. Vaan ei sillä hyvä, että hän vaan luontoa akkunasta katseli, hän kulki siellä itse joukossa.
Töllin asukasta kutsuttiin Leski-Annaksi ja luutamuijaksi. Hän oli Munkkiniemen rengin leski. Hänellä oli viisi-vuotinen Elsa niminen tyttö. Tyttö sinisilmäinen keltatukkainen sai kesäisin seurata äitiänsä metsissä ja vointinsa mukaan auttaa äitiänsä; pääasiassa kumminkin sai hän kulkea retustaa äitinsä hupina.
Pian oppi tyttö tuntemaan tienoot ja seudun metsät ja saaret. Äidillä oli nimittäin oma venhe, jolla mentiin ja käytiin välistä uskomattoman etäällä. Sillä myöskin kuletettiin tavarat Hietalahden rantaan, josta niitä sitten äiti kantoi pitkin kaupunkia. Äidin kera mittaillessa Helsingin katuja oppi pian Elsa tuntemaan kaupungin kadut, talot ja enimmän osan ihmisistä, jotka Helsinkiläisiksi itseänsä kutsuivat.
Sunnuntai- ja juhlapäivinä matkusti Leski-Anna tyttöineen kirkkoon. Silloin hän enimmäkseen kulki halki metsien kaupunkiin, talvisin kyllä jäätäkin, vaan suvella ei hän pyhinä venhematkoja tehnyt, sillä hän sai arkina soutaa tarpeikseen asti. Leski-Anna oli hurskas, oikein vakava kristitty. Kristillisyyttänsä koetti hän myöskin jo aikaisin istuttaa nuoren Elsansa sydämeen. Kotoinen hartaus, ahkera jumalansanan viljeleminen ja Herran huoneessa käynnit tekivätkin tytössä hyvän vaikutuksen, jonka äiti suureksi ilokseen huomasi.
Näin kului aika jonkun verran eteenpäin. Tytön suuremmaksi tultua alkoi perheen toimeentulo käydä paremmaksi, tytöstä kun oli suuri apu äidin toimille. Kumminkaan ei sitä hauskuutta kauvan kestänyt, sillä äiti huononi silmin nähden. Leski-Anna sai usein suonenvedon ja rintatautikin raastoi häntä samaan aikaan. Vähitellen tuli hän vallan sängyn omaksi. Pieni Elsa oli silloin yhdentoista vuotias. Hän hankki lääkärin kaupungista joka selitti, että lesken sairaus on tullut paljosta ruumiillisen työn ponnistuksesta ja on hyvin epäiltävää laatua.