KOLMASTOISTA LUKU.
Hän oli mamselin vanha tuttu.
Syksy tuli ja samalla se aika, jolloin kaupunkilaiset maalta kotiutuvat. Mamselikin tuli piikoineen kaupunkiin mutta kumma kyllä ei enään entiseen asuntoonsa, vaan vallan toiseen. Siinä ei ole liioin ihmettelemistä, sillä joka vuokralla asuu, saa usein muuttaa.
Mamseli oli kyllästynyt. Ihmiselle tulee toisinaan kyllästymisen aikakausi, — hän oli kyllästynyt toimetonna olemiseen. Hän vuokrasi avarat huoneet ja rupesi pitämään ruokaa ja kortteeria ylioppilaille ja muille nuorille herroille. Kaupunkiin tultua tuli suuri majanmuutto, ja uusien mööpelien eli huonekalujen osto. Elsan mielestä pani mamseli niin paljon rahaa tuossa uudessa puuhassaan ulos, että hän luuli ja nimittikin mamselin kukkaroa tyhjentymättömäksi.
Kaksikerroksisessa rakennuksessa sen toisessa kerroksessa, joka oli varustettu isohkoilla akkunoilla ja tarkoitukseen sopivilla monilla kamareilla, aloitti mamseli uutta liikettänsä. Pyykkimummokin otettiin auttajaksi ja lisävoimaksi tuli maalta kaksi tanakkaa punaposkista piikaa. Kumma kyllä, oli toinen noista piioista Munkkiniemen kyökkipiika, tuo lukijalle entiseltä tuttu Liina. Olikohan joku kipa-kapa tullut Munkkiniemessä taaskin, ja Liinan sentähden ollut pakko muuttaa kaupunkiin? Eipä suinkaan. Mamseli oli kelpolailla korottanut palkkaa ylitse sen, mitä Liina Munkkiniemessä sai, ja tuo palkankorotus sen vaikutti, että Liina mielellään muutti mamselin suurehkon ruokalaitoksen keittäjäksi.
Kun lukukausi yliopistossa alkoi, ilmestyi Helsinkiin paljo majapaikan etsijöitä. Ensimmäisenä päivänä oli mamselilla kaikki sijat tilattuna, ja vieraat muuttivat sisään; kaksi herraa kutakin kamaria kohti. Noissa nuorissa herroissa oli virkamiesten ja talonpoikain lapsia, rikkaita pohatoita ja joku perin köyhäkin. Kaikki he olivat valinneet elämän-uraksensa lukumiehen tien, ja koettivat niinmuodoin kilvan ennättää opin vaivaloisella tiellä, saavuttaakseen mitä pikemmin tavoittamansa päämaalin: virkamiehen palkan ja paikan vastaiseksi toimeentuloksensa ja koulukustannusten palkitsemiseksi.
Mamselin oma kamarikin jaettiin kahdeksi, sillä se oli nurkkahuone kahdella akkunalla. Toisen puolen sai asunnoksensa Munkkiniemen nuori herra. Herra ja rouva Munkkiniemestä olivat poikaa katsomassa ja hyväksyivät paikan aivan mallikelpoiseksi pikku herralle.
Nyt kun oli paljon muita palvelijoita, sai Elsa sisäpiian toimen; hän sai luvan palvella herroja. Hän heille kahvia kantoi, saappaat kiillotti, pesuvedet kantoi, vieläpä asiallakin juoksi. Näin alituisessa puuhassa pian kului ensimmäinen lukukausi.
Noissa nuorissa herroissa oli hyvä joukko papeiksi aikovia. Elsa jokahisen erittäin tarkasti tuli tuntemaan; hän tunsi heidät paljo paremmin kuin emäntänsä heitä tunsikaan, sillä mamseli ani harvoin kävi herrojen huoneessa. Elsapa heistä osasikin itsekseen tehdä havaantoja ja näki, ettei hänen pappi-aluistaan ollut kuin yksi ainoa, jolla oli se mieli, kuin tulevainen pyhä virka vaatisi. Arvellee joku, että lienee ehkä ollut jokin perin köyhä mökinpoika, joka kerjuulla ja velalla itseänsä kouluutti; kaukana kumminkin se oli siitä. Hän kyllä oli ruumiiltaan perin laiha ja kapeamuotoinen, mutta äärettömän rikkaan rovastin poika. Rovasti oli leski eikä hänellä ollut muita lapsia, kuin tämä poika, joka oli kuin papiksi luotu. Useimmat mamselin hyyryläisistä tulivat kotiin jälkeen puoliyön ja astuivat lujasti ja hoiperrellen; vieläpä usein kotiin tultua syntyi niiden kamarin-asukkaiden kesken korttitalkoo ja sen keskessä väliin aika metakka. Mamseli senlaisten metakoiden jälkeen kävi aamulla herroja puhuttelemaan, useinkin näin sanoen:
"Kun te kerran olette sivistyneitä ja herroja, niin älkää te eläkö kuin luontokappaleet eli kuin pakanat."
Semmoisten puheiden jälkeen olivat herrat, niin kauvan kuin muistivat, nolona. Työläästi kehtasivat tulla isoon saliin yhteiselle päivälliselle, kun muutamat vielä seivästäessään olivat saaneet sinimarjoja kasvoihinsa. Mamseli oli aina itse ensimmäisenä päivällistouhun aikana silmillään seuraamassa mitä kulloinkin tarvittaisin, vaan muutamat herroista olisivat väliin suoneet, että hän olisi kaukana ollut, vähintään tuulimyllyn toisella puolella.
Munkkiniemen Antti oli vilkas, reipas ja ahkera poika, ja läksyt olivat hänellä niin selvät, kuin selkein vesi. Tuo rikkaan rovastin jumalinen poika ohjasi häntä mamselin pyynnöstä, ja poika edistyi koulussa suurilla askeleilla.
Kaikkine edistyksineen ja touhuineen tuli joululuvalle lähtö ja saappaat vietiin suutariin paikattavaksi. Elsa sai kantaa Haneliukselle rajoja monta kantamusta, ja kun hän vie viimeistä osuutta niin — Matti, hän oli siellä suutarin opissa, tuo Kirkkonummen Matti.
"Sinä täällä opissa!" sanoi Elsa.
"Niin, hyvä Elsa! et usko mitä elämää ne minun kanssani pitivät. Ei isäntä niinkään kuin lapset ja emäntä. Minä olin suorastaan liikaa siinä talossa. Sen huomasi isäntäkin ja kaunis kerta hän otti minun mukaansa kaupunkiin ja etsi minulle paikan tähän."
"Ja tässäkö on hyvä?"
"Tässä on hyvä; sen parempaa ei köyhän poika tarvitse. Minä koetan opetella suutariksi, eikö tuota silläkin eläne."
"Elää kait", sanoi Elsa ja läksi pois.
Kotiin tultuansa kertoi Elsa mamselille:
"Matti on Haneliuksella suutarin opissa."
"Herranen aika! suutarin opissa", sanoi ihmeissään mamseli. "Eipä ruvenneet pitämään poikaa muuta kuin silmän pilkkeeksi."
"Emäntä ja lapset ovat olleet niin pahat."
"Vai niin, no, kyllä sen jo senkin emännän näki päällekin päin, ett'ei hän ole orpolasten hoitaja."
Muutamia päiviä ennen joulua läksivät herrat maalle vanhempiensa luo, vaan tuo hiljainen rovastin poika ei mennyt. Hän jäi yli pyhien kaupunkiin, ja sanoi odottavansa isäänsä kaupunkiin kohta pyhien jälkeen.
Kun ylioppilaat läksivät, antoivat he passarillensa juomarahaa, ja Elsalle keräytyi rahaa aikalailla kumminkin itse mielestänsä, vaikka toiset eivät vielä sellaisia summia suuressa arvossa pitäneet. Tuo ennen mainittu maisteri, joka ei poiskaan lähtenyt, ei juomarahaakaan antanut, sillä hän sanoi ei hänellä rahaa olevan ennenkuin isänsä tulisi.
Kun joulu kaikkine lahjoineen ja iloineen oli ohi, tuli eräänä iltana, kun kaikki oli erittäin rauhallista mamselin asunnossa, pihalle ajaen jonnin joutavalla hevosluuskalla ja vanhalla reellä, vanhanpuoleinen lihava herrasmies. Miehellä oli mustalla veralla päällystetty turkki ja päässä karvalakki; jaloissa oli suuret karvasaappaat. Vieras antoi hevoselleen heiniä ja alkoi sitten astuskella yläkertaan. Hän löysi ainoastansa kyökin ovelta avaimen ja astui kyökkiin.
"Hyvää iltaa tytöt! Asuuko tässä yhtä Isakki nimistä ylioppilasta?" kysyi vieras.
Elsa, jonka päässä oli tarkassa muistissa kaikkien herrojen sekä liika- että ristimänimet, huomasi kohta, että etsittiin kotiin jäänyttä herraa, ja läksi kohta kynttilä kädessä johtamaan vierasta, sanoen:
"Rovasti on hyvä ja tulee tänne!"
"Mistä neiti tietää, että minä rovasti olen?" kysyi ukko.
"Kyllä minä arvaan", vastasi Elsa, ja vei vieraan Isakki-maisterin kamariin.
Isakki-maisteri oli ahkerassa lukemisen touhussa saksankielisiä "tunnustuskirjoja". Hyvään aikaan ei hän kääntänyt päätään oveen päin, ja ukko ja Elsa seisoivat niin hiljaa, että tuskin hengitystä kuului. Vihdoin astui ukko pöydän luo, laski hiljaa kätensä pojan olkapäälle ja sanoi:
"Oikein Isakki! pidä päälle. Onko tuo viimeinen tenttaami?"
"Joko te tulitte?" kysyi Isakki kääntyen isäänsä päin. "Minä en kuullut yhtään kun tulitte."
"Kyllä minä näin sen ja seisoin tuolla ovessa tytön kanssa kauvan aikaa."
Elsa kääntyi pois ja meni kyökkiin.
"Hän oli Isakki-maisterin isä", sanoi Elsa toisille piioille.
"Isä niin lihava, ja poika niin laiha!" sanoi Liina.
"Kyllä se monestikin niin on", lisäsi mummo.
"Niinpä se on melkein aina", sanoi Lotta.
Mamseli asui Isakki-maisterin kamarin viereisessä kamarissa. Kun rovasti tuli, oli hän lepäämässä päivällisen päälle ja veteli unta kaikessa rauhassa tammikuun iltapimeässä. Kuitenkin loppui häneltä pian uni, sillä hän näki unta niin että heräsi — hän kuuli tutun äänen läpi unensa ja jäi silmät auki ihmeissään kuuntelemaan. Hän nousi istualle sohvalla ja hieroi silmiänsä, mutta hän luuli sen kumminkin olevan unta. Ei, unta se ei enään ollut sillä seinän takaahan se ääni kuului.
"Ihan sama ääni kuin silloinkin! Olleeko hän sama mieskin?" tuumi mamseli itsekseen.
Mamseli veti kellonnauhaa.
Elsa tuli sisään juoksujalassa.
"Tiedätkö sinä Elsa, kuka vieras tuolla on Isakki-herran kamarissa?"
"Maisterin isä."
"Onko hän tullut?"
"Hän tuli juuri äsken."
"Minkä tekosyyn nojalla minä menisin sinne, että saisin nähdä, kummoiseksi hän on käynyt. Tiedäs, se rovasti on minun vanha tuttuni; se on ollut isälläni apulaisena. Siitä on Elsa rukka aikaa jo."
"Käskekää hänet tänne kahville."
"No, herranen aika, enkö minä nyt itsestäni noin paljoa haiveltanut.
Käske rovasti tänne!"
Elsa meni.
Mamseli sillävälin sytytti monihaaraisen kynttiläjalan pöydällä.
Elsan ääni kuului vienosti seinän takaa:
"Rovasti on hyvä ja tulee kahville mamselin luo!"
"Mikäs mamseli se on?" kuului rovasti kysyvän.
"Hän on emäntäni!"
"Pappa menee vaan!" toimitti Isakki-herra.
Vähän ajan takaa aukeni ovi ja rovasti astui virkanutussa sisään. Elsa oli oven aukaissut ja painoi sen kiinni myöskin.
"Hyvää iltaa!" sanoi rovasti.
"Jumala antakoon! Vielähän tekin elätte!"
"Mitä? Eveliinako on tuossa? Vielähän minä elän ja olen; jopa olen ennättänyt leskeksikin tulla."
"Kyllähän siitä ajasta jos jotakin on ennättänyt", vastasi mamseli.
Rovasti puristi hellästi mamselin kättä; sitten hän istui mamselin neuvomaan soututuoliin.
Mamseli veti kellon nauhaa. Elsa tuli sisälle.
"Tuokaas kahvia rovastille!" kuului mamselin käsky.
Elsa poistui ja tuli vähän ajan päästä takaisin, tuoden kahvia vehnäleivän kanssa.
Rovasti ja mamseli olivat erittäin vilkkaassa keskustelussa, että töin tuskin joutivat kahvia ottamaan. Elsa meni pois, ja mummo kyökissä Elsalta kysyi:
"Mitä se rovasti siellä tarinoipi?"
"Siellä on ilo ylimmillään", vastasi Elsa.
"No, mitähän siitä vielä tuleekaan?" arveli mummo.
"Häätpä tietenkin!" tuumi Liina.
"Joutavia, vanha ihminen!" sanoi mummo.
Hyvään aikaan ei kuulunut mitään sisään kutsumusta.
Viimein tuli mamseli kyökkiin antamaan käskyjä Liinalle illallisen valmistuksessa; samalla hän suhasi jotakin Liinan korvaan, ja meni pois kyökistä.
"Oo, eihän nyt kummempaa!" oli Liina ihmettelevinään. Toiset eivät olleet millänsäkään. Suuri illallinen laitettiin ja Isakki-maisterikin kutsuttiin illalliselle. Illallisen päätökseksi tuli, että rovasti ja mamseli olivat kihloissa.