NELJÄSTOISTA LUKU.
Ja he menivät kukin omaa tietänsä.
Isakki-maisteri oli tuohon isänsä kauppaan hyvin tyytyväinen. Rovasti meni asiat toimitettuaan kotiinsa. Häiden pito jätettiin kevään valoisaan aikaan.
Niinkuin oli luonnollista, antoi mamseli tiedon kihlauksestansa Munkkiniemeen, vaikka itse kihlaus tapahtuikin äkkiä ja ilman heidän läsnäoloansa. Tästä nousi touhu Munkkiniemessä. Rouva suuttui niin, että lähti paikalla kaupunkiin sisartansa nuhtelemaan, sillä mitä enään hullumpaa asiaa taisi maailmassa olla, kuin sisar, joka oli luvannut aina naimatonna pysyä, nyt äkkiä kuin tuulesta lähtee ruustinnaksi ja veisi sinne mennessään kapineensa, tavaransa ja pankissa olevat rahat. Tästä olisi hän valittanut miehellensäkin, jos ei se olisi samaan aikaan sattunut olemaan pitkässä reisussa ulkomailla. Ja niin saapui rouva mamselin asuntoon pilvisenä tammikuun päivänä.
Kun rouva tuli mamselin asuntoon, oli mamseli kyökissä ja sinne tuli rouvakin.
"Mitä minä olen nyt saanut kuulla, että sinä menet naimisiin ja pääset ruustinnaksi? Onnea vaan! Mutta olisit tuota voinut päästä maailman läpi ilmankin, kun kerran alotit. Mitä niitä turhia puheita pidät ja puhut minun lapsistani ja lupaat niille, kun et niille kumminkaan anna."
"Älä nyt pauhaa, hyvä ihminen, minun asianihan se on. Etkähän sinä ole minkään puutteessa eikä sinun lapsesi; ei se ole kuin joutavaa ahneutta", vastasi mamseli.
"Kuules, tuleppas tänne!" sanoi mamseli.
"Minne?" kysyi rouva.
"Tänne porstuaan!" ja niin he menivät molemmat porstuaan.
Munkkiniemen rouva seisoi sisarensa edessä hyvin ryhdikkäänä.
"Tässäkö me seisomme kylmässä porstuassa?" kysyi rouva.
"Tässä me nyt seisomme, että pakkanen hiukan jäähdyttää liikaa intoasi toisen omaan, sillä tietääkseni olet saanut perintösi niinkuin minäkin, ja varakkaan miehen, ett'ei sinun lapsesi köyhyyden tähden puutteesen joudu, jos eivät oman kunnottomuutensa tähden ajan varrella."
"Kylmä mulle tässä tulee. Tiedä se, että olen istunut reessä ja nyt pidät sinä minua kylmässä porstuassa."
"Niin, se sopii hyvin, kun minä olen rovastin tytär, että vihdoinkin tulen ruustinnaksi."
"Kuules, Eveliina, sinä olet ihan viime aikoina tullut niin kovin kummalliseksi. Sinun elämäsi oli hiljaista ja rauhallista, kuin kyyhkysellä pesässään, mutta sinä olet tuon hiljaisuuden heittänyt; sinä olet siipesi levittänyt ja ruvennut puuhaamaan, kuin sellainen, joka ei muuten elä."
"Jaa, minä opettelen emännäksi."
"Mistäs sitä tiesit ruveta opettelemaan, hyvä Eveliina?"
"Se tuli itsestään, se aavisti."
"Laske minut edes kyökkiin! Totta se on, että vilustaa minua."
"Voithan mennä kamariinkin", sanoi mamseli ja aukaisi kamarin oven.
Sinne hävisivät porstuassa-juonittelijat.
"Voi hyvänen aika", sanoi mummo. "Kyllä ei ole sekään hyvä, että on tavaraa. Noin sitä sitten on riita sisarten välillä ihan tavaran tähden."
"Pientä se on mummo tuo; olen minä suurempiakin kahakoita nähnyt", sanoi Liina. "Kyllä siinä on rouvassa matantuuraa, mutta herra on hyvä mies."
Lotta, joka oli etempää maalta eikä ollut koskaan muiden kuin talonpoikaisten parissa ollut, kysyi:
"Riiteleekö herrasväkikin?"
"Eihän ne juuri riitele; ne vaan lausuu ja sanelee", vastasi Liina.
Vähän ajan kuluttua kuultiin rouvan ja mamselin ääni porstuassa. Se oli naurun sekaista keskustelua ja he menivät rappuja alas pihalle, jossa kuski hevosta pidellen rouvaa odotti.
Piiat näkivät kyökin akkunasta, kuinka sisarukset kaikessa sovinnossa erkanivat. Mamseli katsahti pihalla seisoessaan kyökin akkunaan ja piiat vetivät päänsä akkunasta pois, vaan mamseli kiiruhti ylös ja tuli suoraa päätä kyökkiin.
"Se on pulska, tuo sisaren miehen orit!"
"Kyllä siinä on konkaria", vastasi Liina.
"Huh, huh, hyi, kun siellä on pilvipakkanen tänään; oikein se kynsiin kiinni ottaa!" tuumi mamseli. "Pitäkää pellit kiinni, ett'ei lämmin taivaalle luista", lisäsi hän ja meni kamariin.
* * * * *
Aika kului, joululupa loppui. Ylioppilaat alkoivat tulla kaupunkiin. Mamselinkin huoneet alkoivat täyttyä. Ankara alkoi työ. Nyt mamseli huomasi vasta uhoon yhtyneensä. Hänen piti huolta pitää suurehkosta majapaikasta ja samalla morsiuspuuhistansa. Suurenlaisesti tahtoi hän varustaa itsensä kaikenlaisilla kapineilla. Hänellä itsellään tosin oli liina- ja pitovaatteita moneksi vuodeksi, vaan sulhasen liinavaatteet ja peitteet alkoivat vetää puoleensa kaiken huomion. Hän oli kahden vaiheella, pitikö heittää majanpito toisiin käsiin kesken talven, vaiko jatkaa sitä poislähtöönsä asti.
Isakki-maisteri suoritti viimeisen tenttaaminsa jo helmikuussa. Tuo ainoa tulevainen poikapuoli oli myöskin uusiin tamineihin varustettava. Mamselilla oli syytä iloita, että hän sai varustaa poikaa papintutkintoa ja vihintää suorittamaan. Hänellä oli vielä suurempi syy senkin tähden, kun Isakki oli tuleva kumminkin aluksi isällensä apulaiseksi, ja oleva alituisesti yhdessä perheessä ja äitipuolen silmien edessä.
Munkkiniemen Elsa, hänkin täytti kolmannentoista ikävuotensa ja oli jo täyden ihmisen pituinen ja kokoinen. Hänen poskensa alkoivat käydä punakoiksi ja käsivartensa sievän pyöreiksi ja hänen vesiruskea tukkansa riippui kahtena palmikkona, joiden päihin oli sidottu siniset nauhat. Viime aikoina oli mamseli tehnyt hänestä huomioita, ett'ei Elsa enään lukenut eikä virrennuotteja hyräillyt. Hän otti siis Elsan kahdenkesken puhutellakseen:
"Kuinka on Elsa sinun jumalisuutesi kanssa?"
"Näytänkö minä jo niin jumalattomalta?"
"Älä nyt tuskastu hyvä ihminen, minä hyvässä tarkoituksessa sitä kysyn."
"En tuskastu, en, mamseli kysyy vaan! Minä vastaan, että en minä tässä jouda mitään näkyviä jumalisuuden harjoituksia pitämään. Meillä on kiire työ, mamseli kulta!"
"Niin on, kyllä meillä nyt hyvä lapsi työtä piisaa. Mutta se, Elsa rukka, on hyvä, että on työtä ja aina touhua, sillä työ, jos se toisinaan on suuri rasituskin, on myöskin syntiselle ihmiselle jalo virvoitus ja huvitus. Se viepi mielestä pois kaikki joutavat ja turhanpäiväiset ajatukset. Herra armahda, missä pulassa minä olin monta kertaa ajatuksineni niinä pitkinä vuosina, kun vietin joutilasta ja ikävää toimettoman vanhanpiian elämää. Juuri sen vuoksi aloin tämän toimen. Onhan se kyllä totta, mitä sisareni sanoo näistä kaikista puuhistani, että olisin vähemmälläkin toimeen tullut. Mutta miksi en saisi minä niin hyvin kuin hänkin puuhata? Olenko minä enemmän, kuin hän, nurkkaani noiduttu? Sen sanon, että yhtä jumalinen voipi olla työtouhussa, kuin joutilaanakin."
Sen pitemmälle ei keskustelu sillä kertaa kestänyt, sillä nuot maalliset touhut tulivat esteeksi, ja Elsaa kaivattiin toimiinsa.
"Menköönhän nyt, mutta niin kauvan kuin minä emäntä olen, teen minä tuossa tavassa muutoksen. Elsa on tästä lähin liian pulska passaamaan minun herrojani. Minä sanon: mummo on kaikkein sopivin passari meidän maistereille. Elsa kyllä juoskoon jalkojensa nuoremmuuden tähden ulos kaupungilla, vaan kotoiset kamaritoimet minun herroilleni tehköön mummo!" Näin jutteli mamseli kamarissaan itsekseen, neuloessaan sulhon paitaa.
Samana päivänä tekikin mamseli tuon muutoksen ja mummo sai huolekseen herrain passauksen.
Kevät kului ja kesä läheni. Nuoret herrat alkoivat solua kotipuoleensa. Mamseli alkoi myöskennellä liikoja huonekalujansa, joita ei hänen tarvinnut viedä tuonne maapappilaan. Palvelijat saivat hakea paikkoja, mikä minnekin, sillä siitä taloudesta oli loppu tuleva. Elsan olisi mamseli mielellään vienyt mukanaan, mutta Elsa ilmoitti ei tahtovansa maalaiseksi tulla. Häät vietettiin tuossa majatalossa, jonka jälkeen kaikki saivat talosta mennä minne kukin pääsi.