KOLMASTOISTA LAULU.
Oli niinkuin kirous ois painanut siitä saakka
Kivesjärven ruukkia; sen tuntui tumma taakka
kaikkialla: tuskin kului päivää ilman turmaa, paheet kasvoi, kansa mätäni, riehui rikos, surma.
Hirtti ensin itsensä Karl Johan Argillander.
Iloa nyt yksin piti yllä Niku Flander.
Puukotettiin mylläri. Tytär lapsenmurhan teki, toinen murtovarkauden, min äiti itse näki.
Konemestari murskaks meni hammasrattaan siipiin.
Kautta Kivesjärven kylän kauhu kalvas hiipii.
Minkä tytär raiskataan, min pirtin tuli tuhoo.
Onnetuutta, orpoutta Kives-ruukki uhoo.
Miehet karkaa metsiin. Täyttyy kirkkomaassa haudat.
Kaikkialla kalisevat kahlehet ja raudat.
Ryöväreitä ilmestyy ja rosvojoukkioita.
Nimismiehet, siltavoudit turhaan ajaa noita.
Päällikkönä—sanotaan—on heillä itse Häijy, johon ei pysty lyijy, jota ei tuli, ei vesi väijy.
Päättänyt hän hävittää on koko Oulunläänin, ettei kukko kieku siellä, ei kuulu ihmis-ääni.
Venehissä he vallitsevat Oulujärven vettä.
Tuskin tohtii kirkkomatkan tehdä asehetta
Tunkeutuvat taloihin ja juovat sekä syövät.
Kuka heitä vastustaa, sen kuoliaaksi lyövät.
Kajaaninkin kaduille jo öin he uskaltavat.
Viskaali on vimmoissaan: Mi aika? Mitkä tavat!
Nähdään merkit taivahalla ja monta uhkausta, maailman loppua peljätään ja tuomion tulemusta.
Se oli niihin aikoihin kuin Penna sen unen näki, jota sitten kaikkialla kertoi seudun väki.
Oli niinkuin ollut oisi suuri pätsi maassa, suurempi kuin Immolan ukin tervahauta haassa.
Siitä tulenliekit nousi Suomen taivahalle, äänet hurjat, huutavaiset kaikui kaikkialle:
»Paadam, paadam Paaranista! Jehova on suuri.
Jaoitettu on Jeriko ja pyhän linnan muuri.»
Kysyi Penna, jonka opas oli itse vanha Aadam:
»Kuka on tuo hirmuhuutaja? Mitä on tuo: paadam, paadam!»
Vastasi Aadam hänelle: »Se on Juudaan jalopeura, joka karjuu kahleissaan ja verta himoo teuraan.
Se on suurten sotien merkki.» Vaikeni Aadam, kaikui toinen ääni niin kovasti, että maa ja vuoret raikui.
»Kauhistus Karmelista! Täytetty on Gehenna.»
Silloin hiukan tutisevan polvensa tunsi Penna.
Mutta Aadam selitti: »Se on se suuri Skorpioni, jonka hampaat niskassansa on tunteva kohta moni.
Se on syntien syvien merkki.» Ääni kolmas ärjyi, niin että kaikki kuolevaiset taivaan alla värjyi.
»Mene tekel meille, teille! Uus tulossa on Upharsin!
Kauhistukoot kansakunnat, kun ma maata marssin.»
Mutta Penna, mi peljästynyt ei aivan vähimmästä, kysyi: »Mikä arvelu on Aatamilla tästä?»
Vastasi Aadam hänelle: »Se on se pöyhkä riikinkukko, jota pitää kädessään se pimeän paikan ukko.
Ja nyt kavahda, katsele!» Pois Aadam hältä haipui.
Mutta niinkuin Ukon lyömä Penna maahan vaipui.
Pätsin liekkimerestä tulikukko esiin sousi, astui kerran keikahutti ja aidan päälle nousi.
Siinä alkoi kiekkumaan. Maa järisi, tähdet putoi, pilvi synkkä taivaankannen kaiken yöhön kutoi.
Ilman patsaat pamahteli, kukistui koko riikki.—
Samana yönä ryöstettihin Kivesjärven ruukki.