KUUDES LAULU.
Hiiden kansa on sellainen, että ken sen herättääpi, sille se ikiviholliseksi ja painajaiseksi jääpi.
Sen sydämessä aina aallot syksy-öiset pauhaa. anna ei hiidet hänelle yön lepoa, päivän rauhaa.
Taideniekan mielehen oli tunkenut tuska kuuma.
Päivät, yöt hänen haaveissansa hautui sama tuuma:
valloittaa tuo valkokyyhky keinolla vaikka millä. Vaan mikä kerran ol' menetetty, ei takaisin tullut sillä.
Anja-rouva kohteli häntä niinkuin kerjäläistä.
Vait'olo vallitsi pöydässä. Kaikk' kylmää oli ja jäistä.
Monet kerrat määrännyt hän oli jo lähtöpäivän, sentään jääden. Toivoi toki häipyvän tuon häivän.
Saapui syksyn sade-ilmat, vesivirrat loiskui, huoneissa oli hämärä, tiet likaa täynnä roiskui.
Anja-rouva päivät poltti puita uunissansa.
Ruukin herrat humaltuivat pikku puolellansa.
Siellä asui sihteerit: Karl Johan Argillander, virkaheitto mittari, ja Nikodeemus Flander,
kamreeriksi kutsuttu ja sivistynyt »civis», juridiikan juttuherra, tietoniekka tiivis.
Niku puhui latinaa ja lauloi monet gluntit.
Sillä aikaa mittar' ehti ottaa monet »klunkit».
Passarina Santer' Palo, kauppa-apulainen, hiukan yksinkertainen, mut tuiki tarkkaavainen,—
katsomahan varsinkin, min verran lasit vetää. Siin' ei ollut vertaistansa Santerilla ketään.
Sellainen oli seurakunta, jonk' oli rippi-isä patruuna. Nyt tullut oli taideniekka lisää.
Hyvinpä hän »kansliassa» näytti viihtyvänkin, naukun otti niinkuin muut ja kortit tunsi hänkin.
Tullut kanssa patruunan myös heist' oli hyvät tutut.
Taisi hän monet tarinat ja monet tyttöjutut,
joille nauroi kuollaksensa patruunamme parhain. Yhdessä nyt nähtiin heidät myöhään sekä varhain.
Oli kerran istuttu näin jälleen päiväkausi.
Väsähti jo sihteerit ja seura hajottausi.
Patruuna kera mestarin yli pihan pimeän luikki.
Anja-rouvan kamarista yksin tuli tuikki.
Kuiskasi nyt patruuna: »Siell' onko ulkomailla tapa mennä maata näin, kun viel' on yhtä vailla?»
Vieras katsoi kysyvästi. Nauraa hörähytti patruuna ja ilkamoiden silmää räpäytti:
»Viinit parhaat tallella on meillä vielä täällä, jotk' on nuorna juotavat ja juuri tällä päällä.»
Sanoi vielä sanasen ja kuiskaamalla senki.
Syksy-yöhön synkeähän katos kumpainenki.