ERON TUSKA.
Joka aamu ilmahan värisevään kesän tuoksuvan viiniä valuu, ja valtimot paisuu, kuin viestiä tois meren ääriltä aaltojen paluu. Mut kun en kuule kaikua äänesi armaan, veren läike laulutta haihtuu, kuin kalliohon aallon vihreän harmaan vesi särkyy, vaahdoksi vaihtuu.
Joka ilta merehen himmenevään kesän kultainen malja vaipuu — ma pimeään hiljaisuuteen jään, mua repii hillitön kaipuu, kuin salaa kaikki valtimot katkeis ja en haavaa kääriä voisi, kuin hirveä, tuhkanharmaa tyhjyys mun vereni kuiviin joisi.