KAUHUN MAA
Kaltaiseksi mustan kalmiston muuttunut mun sydämeni on. Puut paljaat siellä niinkuin kädentyngät tien kummallakin puolen törröttää, ja patsaat seisoo paasijalustoillaan kuin ruumiit, joilta katkaistu on pää.
Lyhdyt myrskyssä on särkyneet, maassa kiiltää lasinsirpaleet. Yks liekki vielä kytee salaisesti kuin valekuolleen katse mieletön. Ja taaja yökköparvi peittää tienoon — sen siivet verhoo kauhun näyttämön.